Maailma fiktion armoilla

Kuva I.

Maailma fiktion armoilla

Kuten tiedämme, niin runoilijat sekä varsinkin historialliset suuret sedät kuten Ptolemaios ovat kautta aikojen olleet niitä kaikkein parhaita tietolähteitä, vaikka tieto ei ehkä ole ollut niin kauhean hyvin dokumentoitua tai se on ollut keksittyä. Kun lahjakas ihminen alkaa keksiä erilaisia asioita, niin muut eivät ehkä huomaa sitä, että tarina on keksitty.

Mikäli mietimme sellaista asiaa kuin merikäärmeet (1), niin tietenkin meidän pitää huomioida se, että merikäärmeet ovat oikeasti maailman vaarallisimpia eläimiä, tai ainakin ne ovat maailman myrkyllisimpiä eliöitä. Joten sen takia niistä varmaan kerrotaan erittäin paljon tarinoita, joissa käärmeen kokoa on liioiteltu, ja itse mietin, miten joku entisajan merenkävijä on kuvaillut esimerkiksi kohtaamistaan merikäärmeen kanssa, joka on ehkä kolmen metrin pituinen, mutta jonka myrkky tappaa tuhansia ihmisiä yhdellä puremalla.

Kun esimerkiksi laivaan tuli työharjoittelija, joka ei ollut merta vielä nähnytkään, niin hänelle piti selittää selkokielellä se, että jos hän näkee meressä sellaisen mukavan sinertävän käärmeen, niin silloin saattaa edessä olla kuolema. Joten oli paljon yksinkertaisempaa selittää, että vaikka laivan vieressä oleva yksilö oli pieni, niin sen suurempi lajitoveri oli aina lähellä tai että käärme kasvoi kokoa, kun sitä uhattiin (2). Tuolloin sitten ainakin toivottiin, että kaveri ymmärsi sen, että noita outoja käärmeitä ei saanut lähteä kutittamaan.

Kuva II.

Merimunkki

Liioittelu on monien juttujen A ja O. Kun ihminen kohtaa esimerkiksi jonkun oudon kalan ja kertoo siitä jonkun jutun, niin seuraavan henkilön pitää aina laittaa vähän paremmaksi. Eli lopulta on kalan silmien väli metrin verran. Samasta syystä on kerrottu tarinoita merimunkeista (3) tai vastaavista olioista. Noiden tarinoiden takana saattaa toki olla varhaiseen sukelluspukuun pukeutunut henkilö, joka on saattanut oikeasti olla kalju. Toinen versio on se, että tällä merimunkilla olisi liitopuku, ja hän olisi hypännyt jostain ilmapallosta, mitä olisi vedetty rannan lähellä purjelaivalla. Ja ehkä kuvassa keskellä oleva esine olisi tämän miehen varusteita varten tarkoitettu säiliö tai sitten se olisi vara happipullo, tai se saattaisi olla jonkinlainen syvyyssukellus kapseli. En muuten tiedä kuinka tunnettu sukelluspuku oli 1600-luvulla.

Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että kun esimerkiksi kalastajat olivat jäämässä kiinni salakuljetuksesta, niin silloin syyllinen kuvailtiin siten, että sitä eivät viranomaiset saisi koskaan kiinni. Eräs versio sitten merimunkin tarinan alkuperästä on se, että merellä tai veneessä ollessaan munkit olivat mukavia miehiä, kun heillä ei sotilaita ollut ympärillään, ja sitten kun päästiin maihin, niin he lähtivät heti tekemään ilmiantoa siitä, mitä heille kerrottiin. Ja 30-vuotisen sodan aikaan saattoivat luterilaiset kertoa näitä tarinoita, koska halusivat osoittaa, että eivät olleet katolisia, ja tuolloin suurten ideologioiden aikaan tietenkin jokainen halusi osoittaa vihaa ja halveksuntaa katolisen kirkon kannattajia  kohtaan. Ja ehkä siksi noita tarinoita merimunkista kerrotaan.

(1)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merik%C3%A4%C3%A4rmeet

(2)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merihirvi%C3%B6

(3)
https://en.wikipedia.org/wiki/Sea_monk

Kuva I.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f2/Sea_snake.jpg

Kuva II.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d6/Japetus_Steenstrup_sea_monks-1-.png/400px-Japetus_Steenstrup_sea_monks-1-.png

Mielikuvia sekä jedejä

Mielikuvia sekä jedejä

Tässä taas katselin illalla kävellessäni, että uusin Tähtien Sota on saamassa ensi-illan myös meidän maassamme, ja sitä sitten mietin, että miten paljon näitäkin elokuvia aiotaan vielä tehdä? On erittäin miellyttävää, kun kaikki uuden ajan erikoisefektejä tekevät miehet ja naiset saavat kokeilla uusimpia laitteita, joilla voidaan tehdä esimerkiksi täysin oikeita ympäristöjä muistuttavia asioita, joita ei mitenkään erota oikeasta. 

Näitä elokuvia katsellessa mieleen tulee se, että mitä jos joku tekee tekaistun valvontakameran nauhoitteen käyttämällä näitä menetelmiä, joita on käytetty esimerkiksi juuri Tähtien Sodassa, ja lavastaa jonkun toisen henkilön syylliseksi rikokseen, mitä tämä ei ole tehnyt. Eli tällainen vaara piilee aina erikois efekteissä. Niiden avulla voidaan tehdä todella ikäviä asioita kenelle hyvänsä, ja sen takia näistä asioista pitäisi aina välillä keskustella tarkemmin. 

Olisivatko Jedit ja Sithit ehkä kaksi geneettistä linjaa?

Mutta kun ajatellaan sitä, mitä tuossa fiktiivisessä Tähtien Sota-elokuvassa ajetaan takaa siltä kannalta, että esimerkiksi Jedi olisi jotenkin perinnöllinen asia tai ilmiö, niin silloin mieleeni tulee se, että voisiko elokuvan juoni olla se, että alussa oli kaksi sukua, joista toinen oli Jedit ja toinen Sithit. Kun nuo olennot kohtaavat, niin silloin heidän pitää taistella. Tai sitten käy niin, että jos nuo suvut tai niiden päämiehet onnistuvat hankkimaan lapsia keskenään, niin syntyy olento, mikä on vahvempi, kuin mikään tätä ennen. 

Aluksi Sithit olisivat olleet jonkun muun lajin edustajia, mutta tuohon sukuun geneettiseen linjaan olisi tuotu sitten ihmisen geenejä, joiden avulla tuota ehkä hyvinkin outoa olentoa olisi tuotu lähemmäksi ihmistä,  ja samalla heidän perimässään olevaa “Jedi geeniä” olisi rikastettu, jotta heistä tulisi voimakkaampia. Tolloin jedit sekä sithit aivopestään, jotta he eivät keskustele keskenään, ja saisi sitä lasta, jossa geenit pääsevät regeneroimaan, mikä tarkoittaa DNA:n korjaantumista, kun kaksi puhdasta linjaa viedään yhteen. 

Tuon asian estämiseksi pitää tietenkin ohjelmoida nuo jedit sekä sithit toimimaan siten, että kun he näkevät väärän värisen valosapelin, niin he menevät taisteluun keskenään. Näin heille olisi opetettu, että toinen on aina paha, ja tämä pitää tuhota. Itse näitä elokuvia katsellessani mietin, että koska siellä Lucas Artsilla tehdään sellainen käsikirjoitus, että nuo mielenkiintoise mielikuvitukselliset hahmot seikkailevat ehkä nykyajassa.

Mies ja usva

Kuva I

Mies ja usva

Adolf Bockin (1890-1968) tauluissa kuvataan usein laivoja sumussa. Noita tauluja leimaa rauhallisuus sekä samalla salaperäisyys, eli mieleen tulee se, että mitä varten nuo miehet on pantu soutamaan venettä, ja samalla ikään kuin yllättäen veneen takana on laiva. Jostain syystä tämänkaltaisten taulujen viesti on se, että mitä siellä oikeastaan tapahtuu?

Miksi vene on lähetetty merelle? Kun puhutaan veneessä olevista miehistä, niin mitä he oikeastaan ovat tekemässä, tai miksi tuo laiva vaikuttaa samalla sekä oikeasti rauhalliselta, mutta mieleen tulee myös jotain uhkaavaa, eli tuollainen äänetön purjealus voi päästää maihin vaikka mitä miehiä. Ovatko he kenties laskemassa maihin jotain, mikä loukkaa  puolueetonta maata? Eli ovatko nuo ihmiset oikeasti jotain salakuljettajia tai ehkä agentteja tai muuten vain salaa liikkeellä?

Ehkä he tuovat maihin vähän savukkeita? Ajatus tuntuu makaaberilta, koska Bock kuoli keuhkosyöpään, joten symboloiko valkea sumu sekä laiva kuolemaa, joka tulee hakemaan miehiä? Eli ovatko nuo miehet veneessä matkalla kuoleman laivaan?

Kukapa tietää mitä Bock on ajatellut maalatessaan näitä tauluja, joissa toistuu sama teema, eli purjealus, vene sekä sumu, joka peittää jotain. Jos nuo miehet lasketaan maihin jossain luodolla sumussa, niin heillä ei ehkä ole kyllä mitään hyviä aikeita mielessään. Mutta ajattele itseäsi, jos olet ehkä itse tehnyt jonkinlaisen rikoksen. Eli onko taulun viesti se, että joku näkee aina, vaikka kuinka haluat peittää tekosi.

Tai ehkä tuo sumu merkitsee muistoa. Muistoa jostain lapsuudesta, sekä pienen pojan unelmasta kirjoittaa nimensä historiaan. Ehkä pojan pöydällä on ollut tuollainen laiva, jota hän sitten sai katsoa tarkasti joka päivä, ja ehkä hän mielessään kuvitteli itsensä seitsemän meren kuninkaaksi.Adolf Bockilla oli varmasti paljon kuvausaiheita, kun hän oli niin paljon matkustellut, ja samalla tuo mies sitten myös kirjoitti kirjan matkastaan kaukomaille.

Se mitä Bockin kirjasta on jätetty pois on varmasti kiinnostanut joitakin uteliaita ihmisiä, Ja uskoisin että hän on hienotunteinen näitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa hän teki matkansa. Enkä itse kyllä varmasti olisi kaikkia asioita kertonut siitä, mitä tuo mies oli nähnyt noiden miesten tekevän, koska liika levittely saattoi katkaista pari hammasta, jos paljastusten kohde olisi saanut tietää juoruista. Eli tätä tänään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Bock

Kuva I

https://d2mpxrrcad19ou.cloudfront.net/item_images/425872/8683982_fullsize.jpg

Mies joka rakentaa itselleen vankilan

Mies joka rakentaa itselleen vankilan

Rikas mies voi käytöksellään tehdä itselleen vankilan, ja jos mietitään esimerkiksi menneen ajan linnanherroja, niin ilman linnaa nämä henkilöt olisivat kuolleet. Jos ajatellaan aatteita sekä voimaa, niin voidaan sanoa, että ihmiset saattavat pitää esimerkiksi sotavoimien avulla ylläpidettyä valtaa jollain tavoin miehekkäänä mallina. Tuo vallankäyttö tietenkin tekee johtajasta vihatun, eli hän varmasti eristyy linnaansa yhä enemmän ja enemmän. Se tekee hänestä riippuvaisen välikäsistä sekä tavarantoimittajista sekä eristää häntä mukavasti muusta kansasta. Samoin turvallisuus on tietenkin tärkeää noille ihmisille.

Eli kansanvalta on jotenkin lällyä tai epämiehekästä, koska se ei vaadi poliisia pamputtamaan kaikkia, jotka eivät miellytä valtaapitäviä. Kun ajatellaan länsimaiden vallankäyttöä, niin tietenkin meidän pitää aina muistaa se, että olemme tasavaltoja. Ja vaikka kansanedustuslaitos on lain mukaan ainoa oikea lainsäätäjä, niin senkin pitää välillä miellyttää äänestäjiä. Jos et miellytä, niin putoat pois on demokratian perusperiaate. Kuitenkin voidaan miettiä sitä, että onko valtion johdolla lupaa käyttää mellakkapoliisia sitä vastustavien mielenosoitusten hajottamiseen. 

Jos ajatellaan valtion johtajia, niin toki itse olen välillä miettinyt, että milloin vastustus on niin kovaa, että pitää laittaa uudet vaalit. Lainsäätäjä on vastuussa kansalle, mikä tietenkin on hieno periaate. Mutta se sitten saa aikaan vähän samanlaisen ilmiön kuin tilanne, missä mäkihyppääjä voittaa tyylipisteillä. 

Jos itse kukin sattuu olemaan voittaja maasta, niin silloin tietenkin kanta tähän asiaa riippuu siitä, että kuka saa eniten tyylipisteitä. Mäkihypyn sääntöjen mukaan tyylipisteillä on merkitystä, niin kauan kuin oma hyppääjä sattuu niiden avulla voittamaan. Mutta annas olla kun joku toinen voittaa tyylipisteillä. Silloin on suuri vääryys tapahtunut, mutta asiaa ei koskaan kommentoida, ja tyylipisteet takaavat sen, että periaatteessa vaikka lyhimmän hypyn hypännyt hyppääjä voi voittaa. 

Eli kun gallupit tukevat omaa kantaa asioissa, niin silloin laeissa eikä vallankäytössä ole mitään huomautettavaa. Silloin kyllä jaksaa kuka vain porskuttaa, ja sitä kautta sitten voidaan vaikka uusia vaaleja lähteä järjestämään. Mutta jos taas gallup-suosio on laskussa, niin silloin on jotain pahasti pielessä. Ja demokratia on suuri pettymys, mikä johtaa vain ihmisten manipulointiin.  Te arvon lukijat voitte itse arvioida, mitä tällä asialla tarkoitan.

Lyhytproosan merkitys kirjailijan elämässä

Lyhytproosan merkitys kirjailijan elämässä

Olen kirjallisesti aktiivinen ihminen, joka tekee orjatyötä sosiaaliselle medialle. Sen varmaan jokainen meistä on joskus kuullut. Tiedättekö muuten että tämä orjatyö on sellaista, missä voi ainakin olettaa kohtaavansa ihmisiä, jotka voivat olla myös hienotunteisia muita kohtaan? Ja mitäpä sillä on väliä, mitä orjatyötä satun tekemään, jos en muuten työtä saa? Eli onko minusta mukavaa mennä sellaiseen työhön, missä saa tehdä oikeaa työtä kolme päivää vuodessa?

Tai ehkä itse lähden tästä jollekin työvoima kurssille tekemään oikeita työhakemuksia, ja työllistämään sellaisia ihmisiä, jotka voivat katsella sitten työhakemusta, ennen kuin olen sen lähettänyt. Ja tuon hakemuksen sitten joka tapauksessa joudun lähettämään, vaikka kuinka kulmat kohoilivat vieressäni olevan henkilön silmien päällä. Samoin mieleeni tulee se, että kuinka monta kertaa työnhakija on kohdannut tilanteen, missä hänelle nauretaan päin naamaa tai ainakin takanapäin katsotaan alentuvasti, kun toinen on lähettänyt jotenkin huvittavan hakemuksen työpaikkaan.

Oletteko koskaan kuulleet sanaa “sadan sanan essee” ? Tai oikeastaan tässä pitäisi varmaan puhua enemmänkin termistä, koska kyseessä on enemmän kuin yksi sana. Tämän takia meidän pitää muistaa se, että monesti sana on enemmän kuin mitä sen ehkä haluaisimme olevan.

Sadan sanan esseen merkitys on siinä, että kirjailija sen kautta oppii sekä uskaltaa kirjoittaa tekstiä, mitä hän ei koskaan ole mitenkään erityisesti miettinyt. Eli hän yrittää esimerkiksi minuutissa luoda esseen millä on jonkinlainen sisältö. Ja vasta kun ihminen on tämän taidon oppinut, niin hän voi sanoa että hän on jonkinlainen kirjoittaja.

Kirjoittamisen ongelma sitten on se, että jos kirjoittaja haluaa muiden tietävän mitä hän on asioista mieltä, niin silloin hänen pitää hylätä yksi asia, mitä me muut ehkä pidämme loistavana tapana lähestyä asioita. Hänen pitää muistaa se, että elämä on kehittymistä, eikä aina käy niin, että itse kykenee luomaan tekstiä vapaasti, ilman että siinä olisi jonkinlaisia kirjoitus- tai asiavirheitä.

Tuolloin ainakin itse joudun häpeillen myöntämään, että joskus jopa minä teen virheitä kirjainten sekä sanamuotojen kanssa. Olen siis erehtyväinen ihminen, joka on kuvitellut, että osaa kaiken mahdollisen. Ja olen ollut väärässä. Kaiken aikaa löytyy sitä ja tätä korjattavaa, mikä ei omasta mielestä ehkä ole suotavaa.

Jos joka kerran mietin sitä, miten asian ilmaisen, niin silloin en varmaan mitään tekisi. Tai ehkä kävisin jossain mitä kutsutaan työksi. Silloin tällöin mietin, mitä kaikkea kivaa voisi oikeassa työssä sitten tehdä, paitsi kuunnella esimerkiksi sitä, miten monta asiaa en sillä kertaa ole tehnyt. Mutta tietenkin tällaisia asioita voidaan käsitellä myös alentuvasti.

Tuolloin eteen voi tulla alentavasti hymyilevä työnjohtaja, joka sanoo, että “Pentti” voi ottaa tuon tehtävän, jota en osaa hoitaa, ja sanoo että voin mennä loppupäiväksi koppiin istumaan, koska en työtä osaa tehdä, ja aamulla sitten voin lähteä etsimään uutta työtä. Siinä on mukava istua, ja  miettiä sitä, että miten monta kertaa minusta on takana sanottu, että mitään työtä en osaa tai halua tehdä. Joten sen takia näitä kirjoituksia teen. Tai ehkä olisi kannattanut tehdä jotain muuta, koska silloin voisin tuntea olevani todellinen alainen niille, jotka voivat komennella muita sekä nauraa minulle takanapäin.

Mies faaraoiden välissä.

Mies faaraoiden välissä. 

Taiteilijan pitää aina saada inspiraatio jostain, joten joskus olen miettinyt, että onko esimerkiksi František Kupkan kuvaama faaraoiden katu ollut oikeasti olemassa. Siis tarkoitan niitä kuvia, joissa on kuvattu faaraoita, mitkä on kuvattu kasvot toisiaan vasten, jotka muodostavat ikään kuin kadun, mihin mies on ikään kuin jäänyt loukkuun.  Mieleen tulee se, että onko Kupka ehkä saanut ohjeet siitä, miten nuo maalaukset pitää tehdä. Se mitä taiteilija sanoo kuvissa olevan saattaa olla varsin eri asia kuin se, mitä niissä todella on. Tai mitä taiteilija itse niissä näkee saattaa poiketa siitä, mitä muut näkevät.  
Noista faarao tauluista tai niiden sarjakuvan ruutujen kaltaisesta esityksestä  tulee mieleen se, että  ovatko ne sitten niin sanottuja tilaustöitä, jotka on ehkä tilattu sarjakuvien ruuduiksi? Eli jos ajatellaan niitä sarjakuvan ruutuina, niin vain tekstit puuttuvat noista kuvista, jotka ovat erittäin korkeatasoista grafiikkaa. Käytän tässä tekstissä näistä kuvista yhteisnimeä "Faaroiden-” tai “Sfiksien  katu” . 

Tuon kadun rakentaminen ei ehkä ollut niin vaikeaa, kuin mitä voidaan ajatella, koska tietenkin sitä varten voitiin tuoda paikalle kaikki egyptin faarao-patsaat mutta tämä on vain pohdintaa.  Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, miten paljon esimerkiksi taideaarteita on lähtenyt Egyptistä kohti Britanniaa sekä Ranskaa, niin aina välillä mieleeni tulee se, että onkohan sieltä viety esimerkiksi sfinksejä esittäviä patsaita paljonkin pois, ilman että paikallisille olisi ilmoitettu yhtään mitään. Yhtenä päivänä lähdin matkalle kohti Egyptiä, missä ajattelin tutustua vanhoihin aarteisiin sekä historiallisiin paikkoihin.  Oikeastaan tuo matka oli matka kaupunginkirjastoon, missä katselin kirjoja, jotka kertoivat siitä, mitä arkeologit olivat löytäneet tuosta oudosta valtakunnasta. Samalla katsoin eräitä tauluja, joiden aiheena oli egyptiläisille niin rakkaat faarao ja sfinksi. Sfinksi oli eräänlainen hybridi-eläin, ja sen kuvio oli myös eräässä Faarao Akhenatenia esittävässä kaiverruksessa, missä sfinksi ikään kuin katsoo Akhenatenia ylepyttä tuntien. Siis miksi sfinksi on ylpeä tuosta faaraosta? 

Siinä hyvä kysymys. Saattaa olla niin, että esimerkiksi sfinksi on ollut oikeastaan neuvonantaja, joka kuiskaa asioita faaraon korvaan. Ja siksi hänet kuvataan esimerkiksi hybridi-eläimenä, jotta kukaan ei kykenisi häntä esittämään. Sfinksi-hahmo saattaa olla kehittynyt läpi Egyptin historian, joten sen takia voisin ajatella, että käyttäisin myös tietyistä faaraota esittävistä patsaista nimitystä sfinksi. Oliko sfinksi oikeastaan vain jokin järjestelmä tai koulutustapa, mikä takasi sen, että Faarao palveli Egyptiä hyvin, joten mieleen tulee se, että onko Egypti tarkoittanut jotain henkilöä, joka on käyttänyt jotain nimeä? Mikäli faarao on kasvanut täydessä eristyksessä, niin silloin tietenkin hänelle on saatettu opettaa, että sfinksi on käsky, jota pitää noudattaa, tai tulee itku. Eli sfinksi on ollut jonkinlainen mies.

Jos ajatellaan, että Faarao käveli katua pitkin, jossa hän näki vain muita faaroita kun hän lähti matkalle kohti Egyptin johtajuutta, niin mieleen tulee se, että sijaitsiko tuo tarunhohtoinen sfinksien katu ehkä Marokossa, missä vuorilla on talvella lunta. Eräs taiteilija on maalannut kuvan siitä sfinksien kadusta, mitä aikoinaan arkeologit etsivät, ja he perustelivat uskoaan tähän katuun sillä, että faarao on niin tärkeä olento muinaisen Egyptin uskonnolle. Hän oli enemmän kuin ihminen, eli jumalten edustaja maan päällä Nuo faaraota esittävät patsaat, joita Kupka oli kuvannut  olivat tietenkin ihmisten tekemiä, ja niiden tekoon oli käytetty kiveä, missä oli paljon kvartsia, mikä tietenkin tekee niistä todella upean näköisiä. Päinvastoin kuin Gizan sfinksi, nämä taulujen patsaat oli tehty tummasta ja kovasta kivestä. 

Syytä tähän ei olla selvitetty, mutta jostain syystä sen epäiltiin liittyvän Faaraon tai jonkun muun suuren virkamiehen virkaanastujaisiin, koska sfinksit ikään kuin vartioivat sekä tarkkailivat ihmistä, joka käveli niiden välistä. Mutta miksi siis ne oli tehty? Ajatellaanpa että sfinksien katu, jota Kupka on kuvannut olisi olemassa, niin silloin nuo patsaat voisivat olla siirrettäviä. Kun faarao oli tietyssä iässä, niin hänen piti silloin lähteä koulutukseen, ja siksi kouluttajien piti kätkeä henkilöllisyys sekä paikka missä koulutus tapahtui, koska faarao oli täydellinen yksinvaltias, mikä tarkoitti sitä, että hän saattoi sitten lähteä kostamaan. Jos nuo patsaat olivat siirrettäviä, niin silloin hän ei kykenisi jäljittämään koulutuskeskusta, koska katu olisi purettu. Eikä kukaan voisi huutaa mitään faaraolle, joka kulki täydessä eristyksessä. Mieleen tulee se, että onko faarao ehkä kutsunut kouluttajaansa sfinksiksi?Kukaan ei tee muutamaa tuhatta patsasta ilman mitään pätevää syytä, joten kai tähänkin rakennelmaan oli joku pätevä syy.

 Sitä että sfinksi on kiehtova asia ei pääse yli eikä ympäri, mutta ennen kuin tämä sfinksien vartioima katu tai sola oli paljastunut hiekasta, niin vain suuren pyramidin edessä oli sfinksi. Tähän outoon olioon egyptiläisillä oli varmasti kunnioittava suhde, koska se että sellainen oli rakennettu koko maan suurimman pyramidin eteen korostaa tuon olion voimaa sekä ainutkertaisuutta.  Se mikä tästä sfinksien tiestä teki ihmeellisen oli se, että eräs tsekkiläinen taidemaalari oli sen kuvannut muutamissa maalauksissa, jotka muistuttivat minun mielestäni sarjakuvalehden ruutuja. Kyseinen taiteilija oli nimeltään Kupka, ja hän oli maalannut joukon sfinksi aiheisia tauluja, jotka olivat kuin sarjakuva. 

Kyseiset sfinksit joita oli löydetty olivat kuin suoraan Kupkan tauluista, ja noilla sfinksi-maalauksilla on sellainen yhteinen piirre, että vaikka ne on maalattu erikseen, niin ne muodostavat  kokonaisuuden, joka voidaan laittaa kuin sarjakuvaksi, missä mies kävelee pimeässä yössä pitkin sfinksien muodostamaa käytävää, ja kaikkialla on rauhallinen tunnelma. On yö ja mies ikään kuin lähtee illalla tai yöllä kävelemään tuota sfinksien muodostamaa katua pitkin. Miksi hän lähtee tuolle matkalle on merkityksetöntä, vai onko siinä sittenkin merkitystä? 

Miksi hänellä ei ole mitään kantamuksia, ja hienot vaatteet päällään? Onko tuo mies esimerkiksi heitetty ulos jostain juhlista, tai eikö hän vain ole saanut seuraa? Samoin kun katselen noita tauluja, niin mietin sitä, että onko niissä jokin koodi. Kuvissa on rauhallinen mutta samalla odottava sekä jossain määrin uhkaava tunnelma, mikä johtuu siitä, että vaikka on yö, niin Egyptissä on erittäin kuumat päivät, ja mieleeni tulee se, että mitä jos vaikka tuo mies menee liian pitkälle, ja sitten aurinko alkaa polttaa häntä. 

Noissa Kupkan maalaamissa tauluissa on sellainen ajatus, että kun noita kuvia katsotaan sarjakuvana, niin aluksi kävellään aavikolla, mutta sitten lähdetään nousemaan kohti vuoristoa, missä on kylmä sekä jotenkin miellyttävämpi olla. Ja tuon linjan päässä alkaa häämöttää suuri patsas, joka on ikään kuin kaikkien faarao patsaiden  johtaja. Mitä Kupka ajatteli, kun hän maalasi nuo taulut? Tuo mies on yksi kaikkien aikojen suurimmista taiteilijoista, ja hänet tunnetaan modernistina sekä abstraktin taiteen koulukunnan alkuunpanijana. 

Hän aloitti muotokuvia tekemällä tai miten hänen uransa alkuaikojen loistavia kuvia voidaan ajatella, joten silloin tällöin mietin sitä, että onko taiteilijan  tarkoitus ollut näyttää sitä, että hän osaa työnsä, ja mitään yksityiskohtia ei olla piirretty vahingossa. Taiteen tutkijan tehtävä on löytää taiteesta yksityiskohtia, joita niissä ei pitäisi olla, ja kun ajatellaan suuria mestareita kuten Rubens sekä Van Gogh, niin heillä on ollut sellainen tapa, että nämä taiteilijat maalaavat muotokuvaan silmään kiillon, mikä osoittaa että he ovat huomioineet kyseisen yksityiskohdan, vaikka kuvassa olevan henkilön silmä on maalattu mustaksi. Samoin Kupka on mestarillisen hyvä maalari, ja hän varmasti osasi tehdä taidetta. Mutta kun ajatellaan Kupkan muuta tuotantoa, niin niissä sitten on sellainen aspekti, että hän teki bakteeriviljelmiä käyttäen kuvioita, joissa bakteerit liikkuivat niille annetun ravinteen muodon mukaan, ja joskus aina mietin sitä, että onkohan tuo suuri nero lahjoittanut tuollaisen taulun esimerkiksi Adolf Hitlerille. 

Nimittäin taidetta ei milloinkaan tehdä turhan takia. Tai ainakaan kukaan ei koskaan vakuuta tai osta taidetta miljoonien tai jopa miljardien eurojen edestä, jos taiteella ei ole mitään merkitystä. Saadakseen selville sen, mitä taiteilija haluaa teoksillaan viestiä, täytyy taiteen tutkijan paneutua myös kohdehenkilön elämänkertaan. Eli millainen mies tai nainen tämä taiteilija on, tai millaisia tauluja tuo maalari on maalannut ? Samoin siihen kannattaa kiinnittää huomiota, että onko jossain kohdassa taiteilijan uraa tapahtunut suuria muutoksia, jotka voivat liittyä siihen, mitä taiteilija on kokenut elämässään. Kun taiteilijan kausi vaihtuu, niin silloin siihen on jokin syy, ja mikä tämä syy sitten on, on asia, mikä varmasti kiinnostaa myös muita. 

Tietenkin taiteilija on sellainen avoin sekä kokeileva ihminen, joka mielellään kokeilee uusia asioita, mutta joskus kun katson esimerkiksi juuri Kupkan sfinksejä, niin silloin mielessäni on sellainen ajatus, että onko nuo taulut maalattu tilauksesta, joka tarkoittaa sitä, että onko ne tehty esimerkiksi jonkun sarjakuvan ruutujen malliksi? Joten onko Kupka sitten tehnyt ne jollekin, joka harrastaa näitä asioita? 

Taide on vapaata, ja siinä saa käyttää aivan omaa päätä, kun tekee kirjoituksia. Ja myös esittävä taulu on kirjoitusta, siinä ihminen siirtää paperille tai kankaalle asioita, joita hän ajattelee. Kyky muuttaa ajatus kuvaksi vaatii mielen sekä käden äärimmäisen tarkkaa motorista yhteistyötä, mikä sitten näkyy vanhan- sekä myös nuoremman ajan mestareiden töissä. Toisin kuin arkeologien työtä rajoittaa se, että heidän pitää toimia aina tieteellisen työn periaatteiden mukaan, niin taiteilija voi maalata aivan mitä häntä huvittaa. Samoin kirjailija voi kirjoittaa melkein mitä hänen päähänsä sattuu milloinkin tulemaan. 

Mieli on siis taiteilijan työkalu, ja itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi suuri filosofi Platon saattoi oikeastaan esittää olevansa vain joku kirjailija, joka kirjoitti puhdasta fiktiota, ja ehkä hän sitten esitti Atlantiksen olevan joku vanhan ajan tieteistarina, ja ehkä hän sitten ateenalaisena on halunnut osoittaa isänmaallisuuttaan kaikille, jotta ei olisi joutunut napit vastakkain Solonin hallinnon kanssa, koska siitä asenteesta, mikä Solonilla oli valtaan kertoo se, että sana “soolo” tulee hänen nimestään.

Tuollaisen asian kun muistaa, niin silloin menee huomattavasti paremmin jakeluun se, että vaikka ihminen on kuollut, niin hän henkensä elää ikuisesti, kuten esimerkiksi Sokrateen tapauksesta voimme muistaa. Jos Ateenan johto ei olisi Sokratesta tuominnut kuolemaan, niin häntä ei ehkä edes kukaan muistaisi. Joten väkivaltaan turvautuminen teki Sokrateesta kuuluisan. Tässä muuten mieleen tulee sellainen asia, että jos ihminen on kirjoittanut jotain, ja hänet tuomitaan sen takia kuolemaan tai pitkään vankeusrangaistukseen, niin silloin hänet varmasti muistetaan, ja joku tutkija lähtee miettimään sitä, että mitä noissa kirjoituksissa sitten oli? Sokrateen nimi muuten viittaa siihen, että kyseessä oli ehkä spartalainen.

Tuo tapaus oli oikeusmurha, ja siitä tietenkin ottivat Ateenan viholliset kaiken irti. Spartassa tuo mies olisi tietenkin vapautettu, ja kukaan ei koskaan ollut kuullut viisaan Sokrateen kirjoittavan yhtään mitään, joten todisteita ei tässä tapauksessa ollut. Niin ainakin spartan miehet sanoivat. Siihen kiinnitettiin huomioita, että Spartassa pääsi jokainen joka oli kelvollinen sotaväen palveluun kansalaiseksi. Tuolloin unohdettiin niiden ihmisten kohtalo, joita ei kelpuutettu armeijaan, mutta mitäpä pienistä, kun saatiin vähän trollata suurta ideologista vihollista. Ateenassa nimittäin täysin oikeutettuja kansalaisia oli vain satakunta henkeä, eikä tuossa kaupungissa ollut enää oikeaa demokratiaa. Oli vain joukko falangin päälliköitä, jotka valitsivat itsensä milloin mihinkin virkaan. 

Kuitenkin muistin samalla myös oudon varoituksen, että Sfinksi syö ihmisen, jos hän ei tiedä vastausta Sfinksin kysymykseen. Eli nykykielellä ihmisen joka tuotiin suuren Sfinksin eteen piti saada koulutus, mihin kuuluivat nuo oikeat vastaukset, ja jos koodisana oli väärä, niin silloin henkilö oli huijannut, jolloin edessä oli itku. Mutta sitten jos taas ajatellaan sitä, että sfinksi syö ihmisen, niin voidaan ajatella hyvin ikävää asiaa, mitä juuri kukaan ei ole koskaan miettinyt tarkasti, ja se on se, että kun ihminen kävelee pitkin sfinksien välistä kujaa, niin silloin hän ikään kuin muuttuu sellaiseksi, miksi Sfinksi haluaa hänen muuttuvan. 

Kun hän kävelee noiden patsaiden välistä kujaa, niin silloin tietenkin hän imee noista rakenteista energiaa, mikä muuttaa hänet sellaiseksi, kuin mitä faarao oli. Tämä tietenkin on sellainen asia, mikä voi tuntua lähinnä mustan magian joltain muodolta. Kuitenkin jos kivien sisällä olevat kristallit voivat varastoida sähköä, ja sitä kautta vaikuttaa ihmisen hermoston toimintaan. Ja ne vangitsevat faaraon tilaan missä hän kuvittelee muiden ajatuksia omikseen. Eli se voi kuvata vain koulutuksen etenemistä.