Olen kirjallisesti aktiivinen ihminen, joka tekee orjatyötä sosiaaliselle medialle. Sen varmaan jokainen meistä on joskus kuullut. Tiedättekö muuten että tämä orjatyö on sellaista, missä voi ainakin olettaa kohtaavansa ihmisiä, jotka voivat olla myös hienotunteisia muita kohtaan? Ja mitäpä sillä on väliä, mitä orjatyötä satun tekemään, jos en muuten työtä saa? Eli onko minusta mukavaa mennä sellaiseen työhön, missä saa tehdä oikeaa työtä kolme päivää vuodessa?
Tai ehkä itse lähden tästä jollekin työvoima kurssille tekemään oikeita työhakemuksia, ja työllistämään sellaisia ihmisiä, jotka voivat katsella sitten työhakemusta, ennen kuin olen sen lähettänyt. Ja tuon hakemuksen sitten joka tapauksessa joudun lähettämään, vaikka kuinka kulmat kohoilivat vieressäni olevan henkilön silmien päällä. Samoin mieleeni tulee se, että kuinka monta kertaa työnhakija on kohdannut tilanteen, missä hänelle nauretaan päin naamaa tai ainakin takanapäin katsotaan alentuvasti, kun toinen on lähettänyt jotenkin huvittavan hakemuksen työpaikkaan.
Oletteko koskaan kuulleet sanaa “sadan sanan essee” ? Tai oikeastaan tässä pitäisi varmaan puhua enemmänkin termistä, koska kyseessä on enemmän kuin yksi sana. Tämän takia meidän pitää muistaa se, että monesti sana on enemmän kuin mitä sen ehkä haluaisimme olevan.
Sadan sanan esseen merkitys on siinä, että kirjailija sen kautta oppii sekä uskaltaa kirjoittaa tekstiä, mitä hän ei koskaan ole mitenkään erityisesti miettinyt. Eli hän yrittää esimerkiksi minuutissa luoda esseen millä on jonkinlainen sisältö. Ja vasta kun ihminen on tämän taidon oppinut, niin hän voi sanoa että hän on jonkinlainen kirjoittaja.
Kirjoittamisen ongelma sitten on se, että jos kirjoittaja haluaa muiden tietävän mitä hän on asioista mieltä, niin silloin hänen pitää hylätä yksi asia, mitä me muut ehkä pidämme loistavana tapana lähestyä asioita. Hänen pitää muistaa se, että elämä on kehittymistä, eikä aina käy niin, että itse kykenee luomaan tekstiä vapaasti, ilman että siinä olisi jonkinlaisia kirjoitus- tai asiavirheitä.
Tuolloin ainakin itse joudun häpeillen myöntämään, että joskus jopa minä teen virheitä kirjainten sekä sanamuotojen kanssa. Olen siis erehtyväinen ihminen, joka on kuvitellut, että osaa kaiken mahdollisen. Ja olen ollut väärässä. Kaiken aikaa löytyy sitä ja tätä korjattavaa, mikä ei omasta mielestä ehkä ole suotavaa.
Jos joka kerran mietin sitä, miten asian ilmaisen, niin silloin en varmaan mitään tekisi. Tai ehkä kävisin jossain mitä kutsutaan työksi. Silloin tällöin mietin, mitä kaikkea kivaa voisi oikeassa työssä sitten tehdä, paitsi kuunnella esimerkiksi sitä, miten monta asiaa en sillä kertaa ole tehnyt. Mutta tietenkin tällaisia asioita voidaan käsitellä myös alentuvasti.
Tuolloin eteen voi tulla alentavasti hymyilevä työnjohtaja, joka sanoo, että “Pentti” voi ottaa tuon tehtävän, jota en osaa hoitaa, ja sanoo että voin mennä loppupäiväksi koppiin istumaan, koska en työtä osaa tehdä, ja aamulla sitten voin lähteä etsimään uutta työtä. Siinä on mukava istua, ja miettiä sitä, että miten monta kertaa minusta on takana sanottu, että mitään työtä en osaa tai halua tehdä. Joten sen takia näitä kirjoituksia teen. Tai ehkä olisi kannattanut tehdä jotain muuta, koska silloin voisin tuntea olevani todellinen alainen niille, jotka voivat komennella muita sekä nauraa minulle takanapäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.