Neuvostoliitto oli oikeastaan eräänlainen Platonin ideaalivaltion muunnelma, missä jokaisella toimijalla on oma karsina. Valtiota johtavan filosofien ryhmän paikalla oli tietenkin toveri kommunistisen puolueen pääsihteeri, sotilaiden paikalla taas oli salainen poliisi eli turvallisuuspalvelu. Tuon palvelun tehtävä oli tuhota valtion vihollisia, ja tietenkin perustyöläiset eli helootit, joiden tehtävä oli tuottaa valtiolle tuotteita, joita se tarvitsi. Turvallisuuspalvelun työntekijä oli siis ase käskijänsä kädessä. Jos tuo käskijä käski tätä alaisteen tehdä jotain, niin alaisen piti tehdä mitä käskettiin.
Mikäli alainen osoitti mitään kritiikkiä, niin silloin hän kapinoi. Se mikä sitten vapautti alaisen eli sotilaan moraalisesta vastuusta oli tietenkin se, että hän noudatti vain saamaansa käskyä. Hän oli saamansa käskyn äärimmäinen välittäjä. Sotilas joka puolusti valtiotaan vastavallankumouksellisia voimia vastaan.
Kun turvallisuuspalvelun virkailijat lähtivät tehtäviinsä, niin he eivät suinkaan mitään kritiikkiä saamaansa tehtävää kohtaan osoittaneet. He olivat valtion palvelijoita, jotka palvelivat itseään parempia filosofeja, ja tietenkin heidät oli kohotettu tavallisen kansan yläpuolelle. Jos alempi kritisoi esimerkiksi turvallisuuspalvelun työntekijöitä oli se samalla valtion johdon auktoriteetin kyseenalaistamista.
Juuri tämä asia, että valtion johtajaa sekä hänen edustajaansa eli sotilasta tai turvallisuuspalvelun virkailijaa ei saanut kritisoida varmasti upposi johonkin johtamisesta pitävään henkilöön. YYA-Suomen malli perustui siihen, että "idänsuhteet olivat ylitse muiden". Siis valtionpäämieheen ja hänen päätöksiinsä kohdistuva kritiikki olivat tietenkin kritiikkiä ulkopolitiikkaa sekä idänsuhteita vastaan. Ja ulkopolitiikka perustui siihen, että nimenomaan valtionpäämiehellä, joka oli Suomen tapauksessa Kekkonen oli nimenomaan hyvät henkilökohtaiset suhteet Neuvostoliiton johtoon.
Siis jos lähtisimme kutsumaan valtion johtajia kuninkaiksi, niin tässä mallissa toveri NKP:n eli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri oli kuninkaiden kuningas. Hän oli hahmo johon häneen tukeutuvat valtionpäämiehet voivat vedota. Eli kun mellakkapoliisi pamputti mielenosoittajaa Prahassa, niin Prahan johto saattoi sanoa, että "iso paha Neuvostoliitto käski heitä tehdä noin". Ja jos Neuvostoliittoa ei toteltu, niin silloin se saattoi miehittää maan.
Neuvostoliiton perintö elää edelleen. Se elää niissä miehissä jotka YYA-Suomen aikaan pitivät valtaa. Ja tuo perintö näkyy osittain vieläkin esimerkiksi joissakin lehtikirjoittelussa, missä valtion johtajan tai tiettyjen hänen alaistensa kantaa asioihin ei saa kyseenalaistaa. Siis milloin pääsemme eroon YYA-Suomesta sekä Neuvostoliitosta? Vastaus on se, että Neuvostoliitto on kuollut vasta kun viimeinen Neuvostoliittolainen on kuollut. Samoin YYA Suomi lakkaa olemasta vasta kun viimeinen YYA-suomalainen on kuollut. Nuo asiat elävät niissä ihmisissä jotka ovat ne henkilökohtaisesti nähneet sekä kokeneet.
YYA-Suomi oli asia, jota kannatettiin aikoinaan melko laajasti. Eli tietenkään nykyään ei kukaan voi edes ajatella olevansa joku suomettunut päätoimittaja, joka poisti juttuja jotka eivät häntä itseään tai Kekkosta miellyttänyt. Itse muistan sen ajan kun Neuvostoliitto hajosi. Silloin TV täyttyi ihmisistä, joilla ei oman käsityksensä mukaan ollut mitään tekemistä itsesensuurin sekä suomettumisen kanssa, mutta mieleen vain tulee se, että missä ne lehtijuttuja sensuroivat päätoimittajat sitten oikeasti olivat?
En oikein jaksa uskoa, että Kekkonen nyt joka kerta on soittanut päätoimittajalle, kun hänestä on jotain kirjoitettu, mitä hän ei halunnut lukea. Tai mistä esimerkiksi Kekkonen sai tietää jostain YYA-hengen vastaisesta jutusta ennen kuin se on julkaistu? Siis varmaan tuossa itsesensuurissa oli mukana myös muita ihmisiä kuin yksin Kekkonen. Ihmisten haluttiin ajattelevan, että jos Kekkonen lähtisi pois virastaan, niin seuraaja ei enää osaisi miellyttää Neuvostoliiton johtoa. Ja jos Neuvostoliiton johto ei pitäisi jostain asiasta, niin se ampuu välittömästi ydinaseella tuota pettymyksen aiheuttajaa.
Eli melko kypsän kuvan tuo käsitys antaa Neuvostoliiton johdosta. Tuolloin tuo tilanne voidaan siirtää esimerkiksi jonkun koulun pihalle. Mitä itse tuumisit, jos joku 12-vuotias lataa toista turpiin jos toisella on eriävä mielipide jostain asiasta? Osoittaisiko tuo asia oikeasti kypsyyttä vai olisiko tuo lyöjä ehkä kuitenkin ainakin vähän lapsellinen?
Vaikka haluamme uskoa toisin, niin YYA-Suomi elää edelleen. Se elää niissä ihmisissä, jotka silloin olivat nuoria päättäjiä, ja jotka kasvoivat siihen uskoon, että Neuvostoliitto on ikuinen sekä stabiili asia. Kun valtiot kuolevat niin niitä kannattavat aatteet elävät edelleen. Valtiot on siis rakennettu tietyn asian ympärille, eli niiden tehtävä on ollut aina suojella niiden kansalaisia. Mutta sitten aina joskus valtion johdon ideologia muuttuu sellaiseksi, että se ei voi sietää mitään vastaväitteitä. Tuolloin valtion johto kadottaa kyvyn kuunnella ihmisiä, mikä aina lopulta kostautuu. Vladimir Putin on mies joka kasvoi Neuvostoliitossa. Häntä opetettiin pitämään Neuvostoliittoa itsestäänselvyytenä sekä sen olemassaoloa asiana, jota ei edes kannata kyseenalaistaa.
Kun Neuvostoliitto hajosi, niin silloin tietenkin yksi maailman suurimmista valtioista pyyhkiytyi pois. Mutta sitä valtiota kannattava ideologia jäi elämään niissä miehissä sekä naisissa, jotka olivat tuolloin keskitason johtajia, ja ideologiat ovat asioita jotka luovat valtioita. Siis ihmisellä pitää olla tahto palvella valtiota, jotta hän voi toimia valtion laitoksessa. Neuvostoliitossa asenne valtion johtoon oli sellainen, että valtiota johtavat viisaat miehet, joiden päätösvaltaa ei saanut missään nimessä kyseenalaistaa. Mitään valtionvastaista kritiikkiä ei koskaan sallittu, ja kaikki jotka syntyivät neuvosto-yhteiskunnassa olivat omassa lokerossaan, jossa heidän oletettiin kiltisti tottelevan kaikkea mitä viisas mies ja hänen kuuliaiset edustajansa sanoivat, ja jos ihminen sanoi jotain vastaan, niin silloin hän koki valtion edustajien vihan.
Vladimir Putin kasvatettiin uskomaan että valtion johto on viisaiden miesten ryhmä, joka ei koskaan edes kaipaa mitään kritiikkiä, ellei se kohdistu valtion johtajien vihamiehiin. Valtion johtajan vihamies oli ihminen jonka kritisointi eli pilkkaaminen sekä alistaminen olivat suorastaan kansalaisvelvollisuuksia. Siis valtion johtaja on viisain mies mitä koskaan voi valtiossa elää, on asenne millä pääsee pitkälle tuossa valtiossa. Ja sitten yhtenä päivänä Putin nousi valtaan. Hän pääsi siihen asemaan, mitä häntä opetettiin palvelemaan ilman mitään kritiikkiä. Miksi valtion johtajan päätöstä pitää kritisoida, kun hän tietää kaiken aina vähän muita paremmin.
Oikeastaan Neuvostoliitto oli rakennettu samaan malliin kuin Platonin ideaalivaltio. Siellä ei kukaan ihminen saanut edes ajatella, että valtion johto tekee virheitä. Valtion johtaja oli mies joka oli erehtymätön, virheetön sekä kaikkivoipa. Turvallisuuspalvelun eli sisäisten sotilaiden tehtävä oli tuossa valtiossa totella esimiehen käskyjä eikä suinkaan esittää mitään kritiikkiä. Miksi mitään kritiikkiä pitää esittää, kun kaikki asiat on aina ajateltu valmiiksi?
Neuvostoliitto ei tuhoutunut kun se hajosi. Putin varmasti on ajatellut johtavansa aivan samaa valtiota, jossa hän syntyi ja kävi koulunsa. Mutta jotain on kuitenkin periaatteessa lopullisesti muuttunut. Se joku on asenne häneen. Venäjää on alettu pikkuhiljaa pitää normaalina valtiona, eikä sillä enää ole voittamattomuuden sädekehää.
Kun toinen on kaukana tapahtumapaikalta, niin hänelle on helppoa valehdella. Kaukainen sekä voimakas hahmo tarjoaa loistavan selkänojan johon jokainen voi nojata, ja jolle voidaan kertoa totuus niin, kuin se palvelee omaa itseä kaikkein parhaiten.
Mutta edelleen on ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa olla rähmällään Venäjän edessä. Venäjän johto on kuin ylhäinen sekä kaukainen herra. Kukaan tavallinen ihminen ei pääse tapaamaan tuota ylhäistä ja kaukaista herraa, ja kysymään sitä mitä tuo kaukainen herra on oikeastaan käskenyt. Eli tämä paikallinen toimija voi sitten väittää mitä tahansa.
Ja itse olen tässä juuri kysynyt hiljaa itseltäni, että onko esimerkiksi Ukrainan sotaan lähdettäessä Putinille kerrottu, että siellä Ukrainan separatistien alueella Ukrainan poliisi pamputtaa noita separatisteja. Eli koska epäillään alaisten valehdelleen Putinille sodan kulusta, niin miksi he eivät valehtelisi myös sodan syistä.
Eli toisen kengän kiillottaminen ei kovin paljoa rasita, ja kun on toista itseänsä yläpuolelle kohotettua tahoa kohtaan kuuliainen, niin se sitten varmasti palkitaan. Kaikkein paras asia tietenkin on se, että tuo taho, jonka kenkiä kiillotetaan elää jossain kaukana. Ja tieto sinne kulkee vain niiden kautta, jotka saavat tavata tuota ylhäistä sekä kaukaista herraa. Kun sitten tuo kaukainen herra kysyy jotain, niin hänen huomionsa voidaan kääntää pois varsinaisesta ongelmasta aloittamalla pieni sota jossain muualla, kuin siellä missä itsellä on ongelmia. Tuolloin sota on mukava keino saada valtion johtajan huomio käännetyksi pois omasta persoonasta.
