Uusi iloinen työelämä.

Uuden iloisen työelämän suuri megatrendi on se, että jos työntekijä ei löydä työtä koko ajaksi, niin hänet voidaan saman tien erottaa. Jos työntekijän työpäivään kuluu 50% niin sanottua tyhjää aikaa, niin silloin työnjohtaja etsii toisen työntekijän, jonka työpäivään kuuluu 50 prosenttia miettimiseen, ja sitten työtehtävät siirretään tuon toisen työntekijän vastuulle. Tai jos joillakin työntekijöillä työpäivään sisältyy 25% tyhjää tai “ei tuottavaa” aikaa, niin nuo tehtävät jaetaan heille. Ja tuo jonka päivästä 50% kuluu luovaan taukoon saa sitten lähteä etsimään uusia haasteita. Tämä on tietenkin työn tehostamista, mutta samalla se vie työpaikasta luottamuksen. 

Jos ihminen kokee jatkuvasti niin, että hänen pitää koko ajan olla toista parempi tai että koko päivä kilpaillaan sillä, että kuka tekee mitä, niin se sitten aiheuttaa haluttomuutta auttaa toisia. Kun ihminen kokee että hän kouluttaa kilpailijaa itselleen, eli henkilöä joka ehkä aiheuttaa hänelle itselleen erottamisen, niin se tietenkin saa aikaan sen, että voidaan epäillä hänen ehkä jättävän jotain keskeistä pois. 

Se että ihmiset eivät enää muuten keskustele kuin silloin, jos toisia pyydetään siirtymään jotta joku pääsee vessaan, niin silloin työntekijät kokevat varmaan työnsä jotenkin stressaavaksi. Työpaikan tehtävä ei ole olla sosiaalitoimisto, eikä työaikana saisi istua kahvilla liian kauaa, koska työnantaja maksaa ajasta jonka työntekijä viettää toimistolla tai työtehtävien parissa. Se että esimerkiksi läppäri on lisänäppäimistön päässä auki, antaa johtajille valmiuden katsella mitä alainen koneellaan puuhaa. 

Nimittäin jos työnjohtaja istuu koko ajan olkapään takana hengittämässä niskaan, niin osaamaton työntekijä voi silloin piiloutua sen taakse, että häntä häiritsee se, että toinen hönkäilee niskaan. Työnjohdon velvollisuus on etsiä työntekijät, jotka eivät osaa työtään. Ja sitten tietenkin pitää selvittää, että miten tuo henkilö on työhönottajat vakuuttanut. 

Samalla tavalla tekoäly assistentti voi valvoa sitä, millä kotisivuilla käyttäjä viihtyy. Ja tietenkin työpaikan koneet ovat työtehtäviä varten, ja ne ainakin pitäisi laittaa lukkoon kun sovittu työaika päättyy. Työpaikan sähköposti ei ole siis sitä varten, että sen avulla rekisteröidytään kaiken maailman pelisivuille. Vaan se on pelkästään työn tekemistä varten, ja omat asiat pitäisi hoitaa oman sähköpostin kautta. 

Jos puhutaan itsenäisestä- tai autonomisesta työstä, niin silloin kehyksen pitää olla aina työtehtävien suorittamisessa. Ja muut tehtävät tehdään sitten joskus muulla ajalla, jota ei tuo työnantaja maksa. Jos työaika kuluu muiden kuin työtehtävien parissa, niin silloin kannattaa miettiä uutta työpaikkaa. Kun tehdään työtä, niin silloin fokuksen pitäisi olla ensisijaisesti oman työn tekemisessä niin hyvin kuin mahdollista. 

Koskaan ei saa ajatella, että työn voisi tehdä paremmin. Tai ainakaan tuota ajatusta ei saisi suoraan tuoda kenenkään muun tietoon. Kommunikaation puute sekä pelko siitä, että ihminen tekee jotain väärin saa tietenkin aikaan lieve-ilmiöitä. Yksi niistä on se, että henkilö ei ehkä uskalla kysyä neuvoja, jos hän ei jotain osaa. Samoin se että työpaikalla on jatkuva kilpailu tekee työn jatkuvuudesta ongelmallisen. Työntekijät jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa, tai tekevät esimerkiksi koodaustyötä vain kerran elämässään, niin mistä saadaan sitten vanhoja kokeneita työntekijöitä opastamaan nuorempia? 

Ja miten ylipäätään ketään voidaan motivoida jakamaan omaa tietämystään sekä osaamistaan, jos hänen hyvin tehty työnsä johtaa siihen, että työntekijä on saman tien kortistossa, niin kuinka hän sitten tekisi työnsä kunnolla? Tuo asia on tullut esiin kun tekoälyä koulutetaan. Tekoälyn kohdalla hyvin tehty koulutus on saattanut merkitä kouluttajan siirtymistä suoraan kortistoon. 

Kun puhutaan tekoäly assistenttien käytöstä, niin niiden käyttöä ei vain voi estää. Eli jokainen meistä voi ottaa oman kännykän taskusta, ja sitten pyytää sovellusta tekemään asioita puolestaan. 

Viimeksi saimme lukea siitä, kuinka eräs ICT- ja tietoturva-alan suuri vaikuttaja päätti vaihtaa työpaikkaa, ja uusi pesti löytyi sieltä kilpailijan tarjoaman työpöydän takaa. Eli melko upean pestin tuo henkilö sai, ja tietenkin ansioluettelo näyttää todella upealta. Kuitenkin tuo siirtyminen kilpailijan palvelukseen saa aikaan ajatuksen, että oliko siellä edellisessä työpaikassa eri henkilö johdossa, tai pystyykö hän ehkä pitämään edellisen työpaikan salaisuudet omana tietonaan uudessa ympäristössä. 

Siis tämä ei ole mikään syytös tuota ihmistä kohtaan, vaan itse asiassa kysymys on yleisestä tätä trendiä koskevasta kysymyksestä. Eli kun ihminen siirtyy kilpailijan palvelukseen, niin onko syynä tuohon palkkaamiseen oikeasti johtamistaidot, vai onko se ehkä se mitä hän on edellisessä työpaikassaan tehnyt? Kyse on nimittäin siitä, että kuinka paljon kilpailulainsäädäntöä sekä tietosuojalakeja ja tekijänoikeuksia saa ylipäätään venytellä? Tietenkin kyseessä on oikeasti aivan lainmukainen siirtymä toisen yhtiön palvelukseen, mutta kuitenkin jossain tapauksissa mieleen tulee se, että voiko vanha työsuhde vaikuttaa ihmisen toimintaan uudessa paikassa? 

Kun olemme töissä niin emme ole koskaan eri ihmisiä kuin kotona. Kun yritämme puhua esimerkiksi siitä, että miten mukava työpäivä oli, niin tietenkin silloin pitää myös vastapuolella olla ihminen, jolla on halua ja jaksaa kuunnella sitä litaniaa, kuinka “pomo taas tänään teki sitä ja tätä”. Ja ilmeisesti myös tuolla pöydän toisella puolen istuvalla henkilöllä on omat ongelmansa. Hän myös käy mitä suurimmalla todennäköisyydellä töissä. Ja hänenkin pitäisi sitten purkaa omia surujaan kotonaan. 

Jos hän taas on kotirouva, niin tietenkin hänelle on voinut tulla kiistaa naapurin kotirouvan kanssa esimerkiksi siitä että kumpi saa ensin ripustaa pyykit narulle. Myös tuollaisessa tapauksessa ihminen saattaa hiukan haluta avautua tuosta tilanteesta. 

Tietenkin on paljon ihmisiä joilla ei kotona ole ketään jolle puhua. On yksin asuvia, joiden sosiaalinen elämä liittyy paikalliseen pubiin sekä ehkä jääkiekkoon. On ihmisiä joiden kumppanit eivät halua kuulla päivästä päivään samoja asioita, “kun olisi vähän omiakin asioita tehtävänä”. Tai “en vain joka päivä jaksa”, on vastaus kun toinen yrittää hiukan purkaa huonoa oloaan. Nuo äskeiset ovat niitä paljon puhuttuja vakio vastauksia, joita markkinoidaan jossain lehdessä. 

Kukaan ihminen ei varmaan halua olla myöskään likasanko, jonne kaadetaan kaikki huono olo, minkä toinen vain mielestään löytää. Työaika ei ole muuten myöskään aikaa, jolloin käydään läpi asioita, joiden kanssa on kotona painiskeltu. Mitä tehdään jos ihminen ei vain kerta kaikkiaan löydä sitä aikaa, tai mitä tehdään silloin jos asiat vain kalvavat mieltä? Kannattaa varmaan hakeutua psykiatrille, joka sitten osoittaa ystävällisesti hymyillen sairaslomaa. No tuo sairausloma voi olla lyhytaikaisena vaikka mahdollisuus järjestää omia asioita, mutta mitä sitten jos se kestää vuosia? Eli sairasloma, tai “saikku” on asia joka saattaa aiheuttaa stressiä sekä masennusta ja myös oman itsetunnon luhistumista. Eli mitä eläkeläisten pitäisi vastata kun joku kysyy, että “mitä muuten teet elääksesi”? 

Siinä varmaan sitten tehdään kaikkiin hyvä vaikutus, kun sanotaan että eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Siinä voi sitten mielenmaisema muuttua hyvin erilaiseksi kuin haluamme uskoa. Eli meidän elämämme pyörii pitkälti työelämän ympärillä. Se että ihminen ei saa edes hakea töitä varmaan aiheuttaa syrjäytymistä sekä syrjimistä. Vaikka eläkkeelle siirtyminen voi olla joidenkin mielestä helppo vaihtoehto, niin se ei ehkä koskaan paranna eläkkeelle määrätyn nuoren henkilön elämänlaatua. Hän saattaa eristäytyä muista, hän ei ehkä edes uskalla hakea seuraa, ja kuka nyt lähtee mielenterveyskuntoutujan matkaan? 

Siis jokainen mielenterveyskuntoutuja on ihmisten silmissä potilas, jota ei ainakaan kovin usein haluta palkata. Kun puhutaan mielenterveydestä niin silloin meidän pitää muistaa sekin asia, että nuo henkilöt ovat jotenkin väliinputoajia. He eivät ole tarpeeksi sairaita tai vammaisia, että he saisivat sen takia myötätuntoa. He eivät myöskään ole kuulemma tarpeeksi terveitä tekemään töitä. Mutta kuten tiedämme, niin he saavat varmaan eläkettä, jonka turvin voidaan kattaa niitä jokapäiväisiä kustannuksia. Tuon eläkkeen suuruus ei ole kovin suuri. Mutta sen pienen eläkkeen toivotaan riittävän kaikkiin kustannuksiin, ja kaikki asiat maksavat kotonaan asuvalle potilaalle saman verran kuin muillekin. 

Carpe diem (“poimi päivä”) eli hetkessä kiinni. Kun ihminen kohtaa mahdollisuuden, niin hänen pitää ottaa tuosta mahdollisuudesta kiinni. Hän voi tietenkin jättää noita mahdollisuuksia käyttämättä, mutta samalla hän ei tietenkään voi saada sitä, mitä tuo mahdollisuus hänelle tarjoaa. 

Eli jos yritän niin voin epäonnistua. Mutta jos en yritä niin, silloin en voi varmasti saavuttaa mitään. 

Mielenterveyskuntoutujan ongelma on siinä, että monissa väkivalta- ja henkirikoksissa mainitaan esimerkiksi skitsofrenia. Viina ja huumeet eivät varmaan ole aiheuttaneet yhtään pahoinpitelyä tai puukotusta maassamme. Eli esimerkiksi amfetamiinin sekä alkoholin yhteisvaikutusta ei edes yritetä käyttää hyväksi jossain rikosuutisessa. Mutta annas olla kun jollain on skitsofrenia. Sen skitsofreenikon tekemän henkirikoksen olisi varmaan joku voinut estää. Kuitenkaan esimerkiksi huumeiden sekä alkoholin aiheuttaman raivotilan vallassa tehtyä tekoa ei olisi voitu mitenkään edes ennakoida. 

Eli mikä tätä yhteiskuntaa oikeasti vaivaa? Aikuisten oikeasti kukaan skitsofreenikko ei ole itse tilaansa aiheuttanut. Hän voi tietenkin linnoittautua päiväksi esimerkiksi tietokoneen ääreen, mutta mitä muuta hän sitten voi tehdä? Jos ihminen tekee työtä, niin hänen varmaan pitäisi saada työstään palkka. Riittääkö eläke siihen, että ihminen tekee muuta kuin pelaa jotain peliä kotonaan? Mielenterveyskuntotujien tarinat eivät ole niin huomiota ja sääliä herättäviä kuin jonkun narkomaanin tarinat. Mutta jostain syystä mielenterveysongelmat voivat ehkä johtua siitä, että henkilöä on joko kotonaan tai töissä uhattu. 

Se varmaan sitten aiheuttaa ahdistusta, jos joku käytävällä sanoo, että aikoo surmata tai tehdä muuta väkivaltaa jollekin muulle. Tai jos kaikki palaute mitä henkilö saa on jotenkin negatiivista. Yrittäkää itse olla motivoituneita ja työhön orientoituja, jos kaiken aikaa vastaan tulee negatiivista palautetta, eli jos kaikki palaute mitä koskee yhtään mitään asiaa on kielteistä tai halventavaa, niin miten ihminen ylipäätään jaksaa töissä? 

Tai mitä jos yllättäen tulee puhelinsoitto, jossa joku suuren luokan tekijä kertoo, mitä kaikkea hän voi tehdä ihmisille, joista hän ei pidä. Ja kuitenkin tämän kaiken keskellä meidän pitää aina sanoa, että koskaan ei saa tappaa positivismia. Kun kohtaamme esteitä, niin meidän pitää ottaa tuo este haasteena. Esteitä tulee ja esteitä menee. Kun aika kuluu, niin asenteet muuttuvat. Ja samalla eteen ilmestyy uusia mahdollisuuksia, joista vain pitää uskaltaa ottaa kiinni. Jos ihminen ei tartu haasteeseen tai mahdollisuuteen, niin hän ei koskaan nouse. Voi olla että hän kaatuu tai epäonnistuu, mutta jos hän ei koskaan yritä mitään niin, silloin hän varmasti ei koskaan saa mitään aikaan. 

Kun asioihin ottaa etäisyyttä, niin ne alkavat näyttää uusia puolia itsestään.

Kun ikkunoita puhdistetaan, niin me varmasti huomaamme sen, että jokaisen meistä pitää hieman miettiä sitä, mitä tuli joskus sanottua. Se että me näemme esimerkiksi väkivallan uhrit yksinomaan enkeleinä saattaa vaikeuttaa tutkimusta. Toisaalta taas emme voi suoraan sanoa, että uhri olisi sillä tavoin vaikuttanut tekijään, että tekoa voidaan missään määrin puolustella. Kuitenkin tapa nähdä uhrit enkeleinä saattaa estää tärkeitä tietoja päätymästä tutkijoiden korviin.  Eli jos uhri on elänyt kaksoiselämää, niin nuo ihmiset joista kotona ei muisteta puhua saattavat tietää asioita, joiden avulla tekijöitä voidaan jäljittää. 

Tässä voidaan esimerkiksi ottaa vaikkapa Kyllikki Saaren tapaus, jossa nuori neitonen joutui ilmeisesti harkitun ja teloitustyyliin tehdyn murhan kohteeksi. Tuo Suomen tunnetuin henkirikos saattoi jäädä avoimeksi siksi, että kukaan ei uskaltanut tai halunnut kyseenalaistaa Kyllikki Saaren julkista kuvaa. Kyllikki Saaren kuolintapaan liittyy suuri viha. Mikä aiheutti tuon vihan? Koska Kyllikki Saari oli uskonnollisen yhteisön jäsen, niin se tarkoittaa, että tekijä vihasi joko yhteisöä tai Kyllikki saarta itseään.

Mutta ensimmäisessä tapauksessa olisi murhia tapahtunut enemmän. Tai sitten teko liittyi johonkin muuhun, ja sitä oli yritetty naamioida viharikokseksi. Jos sanotaan että Kyllikki Saari oli vapaaehtoisesti noussut siihen autoon, jonka äänen hänen kohtalokkaana iltana mukana ajanut, mutta Kyllikistä erään risteyksen kohdalla eronnut nainen oli kuullut, niin miksi hänet oli murhattu? 

Kun Kyllikki Saaren tapausta verrataan esimerkiksi Bodomin tapaukseen, jossa kolme nuorta kuoli, kun joku hakkasi heidät teltassa kuoliaaksi. Yksi tuon seurueen jäsenistä jäi henkiin. Teko vaikuttaa järjettömältä, mutta onko nuo ihmiset tapettu siksi, että he olivat tunnistaneet jonkun? Ja tunnistiko myös Kyllikki Saari jonkun henkilön, joka ei halunnut tulla tunnetuksi. Ja tuohon aikaan noita ihmisiä oli paljon. Entiset natsit ja Stalinin kätyrit olivat vielä tuolloin voimissaan. Pitää muistaa, että DDRn valtion omistama mökki sijaitsi tuon Bodomin murhapaikan lähellä, joten oliko joku jota ei saanut mainita tunnistettu? 

Tiedetään että entisen DDRn turvallisuuspalvelu, Stasi vainosi ja varjosti entisiä SS-miehiä. Ja esimerkiksi pahamaineinen natsilääkäri Horst Fischer, joka suoritti epäinhimillisiä ihmiskokeita mielisairaaloissa  pidätettiin aikoinaan DDRssä. Siis virallisesti Stasi pidätti entisiä natseja erittäin tehokkaasti. Mutta kuitenkin esimerkiksi Fischer sai harjoittaa ammattiaan lääkärinä DDRssä 20 vuotta. Se mikä hänet käräytti oli SS:n tatuointi, mikä tietenkin aiheuttaa kysymyksen siitä, miten tuo pahamaineinen natsitohtori kykeni kuitenkin peittämään henkilöllisyytensä? Eikö kukaan Stasista huomannut tuota tatuointia? Eikä Fischerin henkilöllisyyttä kukaan osannut liittää erääseen “eutanasia-ohjelmassa” työtä tehneeseen Gestapon lääkäriin. Samalla voidaan kysyä että kuinka monta entistä Gestapo-miestä työskenteli DDRn salaisessa poliisissa, eli pahamaineisessa Stasissa? 

Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että se mitä Stasi virallisesti kertoi saattoi ainakin hiukan poiketa totuudesta. Mieleen tulee vain se, että esimerkiksi Tseka, eli KGB teki yhteistyötä entisten Ohranan eli Tsaarin poliittisen poliisin jäsenten kanssa. Tuolloin Venäjän vallankumouksen aikaan Tseka tarvitsi ohranan miesten taitoja, joten heidät taivutettiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisuuteen perustuvaan yhteistyöhön entisten vihollisten kanssa. Eli he tekivät sopimuksen niiden miesten kanssa, joita he ennen vainosivat. Ja sitten kommunistit ja ohranan miehet alkoivat Stalinin käskystä vainota kaikkia, jotka uskalsivat olla eri mieltä kommunistien kanssa. Joten olisiko joku natsitohtoreista ehkä työskennellyt myös esimerkiksi Stasin tai jopa KGBn laskuun. Noiden miesten ja naisten taitoja varmasti haluttiin käyttää hyväksi esimerkiksi kuulusteluissa. 

Mitään viitteitä mahdollisesta kaksoiselämästä ei haluttu jostain syystä ainakaan julkisuudessa mainita. Eli julkisuuteen tuotiin kuva nuoresta uskonnollisesta naisesta, joka ei edes olisi voinut tehdä kärpäsellekään pahaa. Tuolloin ei mahdollinen poikaystävä tai muu joukko, jonka kanssa tuo nuori nainen ehkä oli jossain viettänyt aikaa, josta hän ei ollut kotonaan kertonut ei uskaltanut ilmoittautua ja jakaa tietojaan, mitkä olisivat ehkä tuoneet valoa sekä motiiviin että tekijään. 

Kun ihminen tekee murhan, niin hänet demonisoidaan. Hän on paha, syntinen ja kurja. Kukaan ei koskaan ole edes kuvitellut olevansa hänen kanssaan, eikä murhaajaa kukaan edes ajattele kutsuvansa mihinkään juhliin. Mutta onko asia oikeasti ollut niin kuin julkisuuteen tai poliisille sekä vanhemmille kerrotaan, jos joku koulukaveri tai muu kaveri tekee veritekoja? Siis todellisuus saattaa poiketa hyvinkin paljon siitä, mitä omalle perheelle kerrotaan. Uskaltaako kukaan oikeasti tunnustaa, jos murhaaja sattuu olemaan joku entinen paras kaveri? 

Kun puhutaan esimerkiksi kouluissa tapahtuneista puukotuksista tai ampumisista, niin tietenkin niiden tekijä on aina ollut “vähän outo”. Hän on aina ollut sellainen “kerran synttäreillä tavattiin”-tyyppi, johon ei kukaan varmaan edes ajatellut ottaa yhteyttä. Siis puukotuksen tai ampumisen jälkeen reaktio on varmaan aivan ymmärrettävä. Mutta entä ennen tuota tekoa? Siis ennen tuota tekoa kyseinen henkilö ei ollut rikollinen. Hän ei ollut lehtijuttujen aiheena. 

Siis hän vain tuli kouluun yhtenä aamuna puukko taskussaan, puukotti paria sattumanvaraisesti valittua tyttöä, koska sattuu haluamaan vankilaan. Eli tekeekö tuollainen teko hänestä itsestään ehkä kovan pojan, joka sitten vankilasta päästyään voi tulla työelämään normaalisti ja kertoilla noita “linnan juttuja” kavereilleen? Vai mikä mahtaa olla motiivnína tähän rikokseen? 

Kun oikeus sitten tässä tapauksessa päättää vangitsemisesta, niin voidaan kyllä aiheesta sanoa, että tekijä saattaa kyllä aiheuttaa vaaraa lähipiirilleen. Eli tässä tapauksessa ilman hoitoa kuolemaan johtavien vammojen aiheuttaminen on  ilmeisesti seikka, joka täyttää erityisten painavien syiden kriteerit, joilla perustellaan vagitsemista. Samoin voi olla tekijän itsensä kannalta parempi, että hän pitää “hiukan etäisyyttä” kotiväkeen. Mutta syy tuohon tekoon pitää aina löytyä. 

Kotona ei tällaista tekoa välttämättä katsella kovin hyvällä. Kun tuo henkilö sitten aikanaan viedään vankilaan tai mielisairaalaan, niin hän joutuu kertomaan miksi ja miten hän valitsi kohteet teolleen. Vaikka henkilö on periaatteessa tajunnut tekonsa ja sen seuraukset, niin hän saattaa olla silti vaaraksi ympäristölleen. Mutta sitten tietenkin seuraava kysymys on se, että miten hän näkee oman toimintansa? Sarjamurhaajat eivät kadu. He saattavat nauttia teoistaan, ja siitä että he tuottavat muille ihmisille tuskaa. 

Noiden ihmisten psyyke tai ajattelumalli on sikäli kieroutunut, että he tajuavat tekojensa hirveyden, mutta samalla he nauttivat väkivallan tuomasta vallasta. Jos esimerkiksi alaikäinen toimii palkkamurhaajana, niin hänet kyllä silloin pitää eristää muusta yhteiskunnasta. Joskus murhaaja kuvittelee olevansa ikään kuin joku järjestyksen valvoja. Hän saattaa saada idean ensimmäiseen väkivallantekoon siitä, että kaverit ovat levitelleet juoruja jostain henkilöstä, ja sitten tämä “järjestyksenvalvoja” on päättänyt tehdä vaikutuksen kavereihinsa. Seuraukset ovat hyvin vakavat. 

Sarjamurhaajat eivät ole tavallisia ihmisiä. He  näkevät tekonsa oikeutettuna tai välttämättömänä. Lait on tehty terveitä ihmisiä varten. Niissä ei juurikaan huomioida psykopaatteja, kuten moninkertaista murhamiestä nimeltään Jammu Siltavuori. Vaikka pohjoismaiseen oikeuskäytäntöön ei normaalisti sovi esimerkiksi tuomioiden jatkaminen, niin kuitenkin pitää olla sanktioita, joilla nämä mahdollisesti murhien maailmanennätykseen pyrkivät ihmiset joiden ainoa motiivi on pelon luominen ja väkivallan tuoma nautinto saadaan pidettyä poissa yhteiskunnasta. 

Mutta sitten me voimme taas palata siihen, mitä kutsutaan ikkunoiden puhdistamiseksi. Jostain syystä mediaan on vaivihkaan ilmestynyt sellaisia näkökulmia, joiden mukaan esimerkiksi väkivallan tekijöitä pitäisi kohdella jotenkin lempeästi. Norjalaisen massamurhaaja Andreas Behring Breivikin kaltaiset ihmiset toimivat ikään kuin osoituksena siitä, miten liberaaleja meillä pohjoismaissa osataan olla.

Hänen jokaista valitustaan seurataan silmä kovana, ja suurin huoli lienee se, miten tuo mies voi tämän jälkeen integroitua takaisin yhteiskuntaan. Siitä mitä hänen uhriensa omaiset tai uhrit sattuivat viimeisenä hetkenä ajattelemaan ei varmaan kovin paljon ajatella. Riittää että Breivik saa oikeutta. Mutta kuitenkaan tuollaisten ihmisten ja heidän tekojensa puolustelu ei ole asia, mitä voidaan pitää ainakaan kovin miellyttävänä piirteenä. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Horst_Fischer

Mustan veden äärellä. (Esplanadin vapusta sekä alkoholista ja muusta ikävästä)

 

 

Vappu on maassamme työn ja opiskelijoiden juhlaa. Ja silloin kansalliseen tyyliin otetaan vähän toisellekin jalalle. Siinä saattaa joku sanoa jotain asioita toiselle vähän turhan suoraan, ja jos toinen on muutenkin kuormittunut, niin hänellä saattaa itsehillintä pettää tuhoisin seurauksin. Eli silloin eteen tulee tilanne mitä kutsutaan "perinteiseksi suomalaiseksi henkirikokseksi". Liika viina, mahdollisesti lääkkeet sekä kuormittava elämäntilanne saavat aikaan epätoivoisia ajatuksia. Ja sitten saattaa olla mahdollista, että puukko, kirves tai auto ovat liian helposti saatavissa. 

Epäonnistuminen opinnoissa, riittämättömyyden tunne, potkut töistä sekä ihmissuhteiden katkeaminen ovat asioita, jotka kuormittavat aivan jokaista. Ja siinä kun esimerkiksi heila sanoo, että "tee itsellesi jotain", ja lähtee kävelemään, niin silloin saattaa "kamelin selkä katketa". Eli ihminen menettää itsehillintänsä ja joskus noista asioita saadaan lukea jostain lehdestä. Jostain syystä silloin kun ihminen eniten ystäviä tarvitsee, niin hänet jätetään aina yksin. Kun ihmisellä menee hyvin, niin silloin kyllä kavereita sekä selkään taputtajia löytyy. Mutta kun ihminen tarvitsee olkapäätä, jota vasten nojata, niin silloin hänet jätetään aivan yksin. 

Kukaan ei halua olla luusereiden kanssa, ja sen takia ihminen jolla menee huonosti joutuu usein tuuliajolle. Ja kun ihminen on alennustilassa, niin hänet on helppo hylätä, ja hänelle sanotaan asioita, joita ei tässä kehtaa edes sanoa. Kun hän sitten ihme ja kumma pääsee jaloilleen esimerkiksi mielisairaalan kautta, niin seuraavaksi on edessä tilanne, missä hän kokee pääsyn työelämään olevan erittäin vaikeaa. Ihmiset pelkäävät raitistunutta alkoholistia tai lääkkeiden väärinkäyttäjää, koska he joutuvat silloin kohtaamaan henkilön, jolle on näytetty heidän itsensä toimesta ovea vähän turhan usein. 

Esplanadin vappu on aina ollut väentungosta. Siellä opiskelijat pitävät hauskaa, ja aina välillä on jonkun vappu ollut pilalla. Ja viime vappu eli vuoden 2022 vappu osoitti, että myös meidän maassamme voi tapahtua asioita, joita kukaan ei halua nähdä missään tapahtuvan. Eli valtiovarainministeriön virkamies ei noudattanut pysähtymiskäskyä, vaan suuntasi kohti Pohjois-Esplanadia, missä sitten törmäsi joukkoon autoja, erään ravintolan terassiin ja vaaransi toiminnallaan suuren joukon ihmisiä. Poliisin mukaan ihmisuhrit ovat olleet vain muutamien senttien päässä, ja tuo henkilö saa syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä niskoittelusta ja myös virkamiehen vastustamisesta. 

Tuolla tavoin sitten päättyi valtiovarainministeriön virkamiehen ura, ja ainakaan itse en usko että hän voi kovin paljon tätä toimintaansa selitellä. Itse olen joskus miettinyt sitä, että milloin joku suuttunut tai muuten itse- ja muiden tuhoamiseen tähtääviä ajatuksia päässään pyörittävä henkilö ajaa autolla väkijoukkoon. Se että vappuna saattaa sattua ja tapahtua kaikenlaista voi aiheuttaa sen, että joku voi yksinkertaisesti "pimahtaa". Saattaa olla että jollain opiskelijalla on takanaan kasa hylättyjä tenttejä sekä entisiä ihmissuhteita, niin hän on hiukan kuormittunut. 

Eli kun sitten vappuna kaikki kaatuu päälle, niin silloin normaali ihminen sanoo, että "mitä jos vaikka ottaisit ajan psykiatrille", mutta jos ajatellaan että ihminen itse kokee surujen summan, niin hänen ajatusmaailmansa saattaa vääristyä, eli seurauksena on syvä masennus. Jos ihminen vielä on ottanut kasan pillereitä ja viinaa, niin silloin aivan rauhallinen sekä mukava henkilö saattaa muuttua arvaamattomaksi. Mikäli ihminen on suuren tunnekuohun vallassa, ja käyttänyt päihteitä, niin hän voi tehdä tekoja, joita ei muuten tekisi. 

Tarkasteltaessa esimerkiksi Esplanadin vappua, niin siellä on paljon asioita, jotka voivat ärsyttää henkilöä, jolla voi olla tietynlainen uskonnollis-moralistinen kasvatus. Siis tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole eristää ketään, eikä missään nimessä hyväksyä toisen vahingoittamista. 

Kun puhutaan esimerkiksi pettymysten kestämisestä, niin tietenkin ensin pitää kartoittaa se, että millaisia pettymyksiä ihminen kohtaa. Eli kuka tai mikä aiheuttaa pettymyksen, sekä mitä tuo pettymys itseasiassa tällä kertaa tarkoittaa. Jos pettymyksen aiheuttaja on esimerkiksi kouluttamattomien ihmisten joukko, niin heistä pääsee mukavasti eroon sillä, että hankkii jonkun virallisen ammatin jostain toiselta alalta. 

Kun ajatellaan tilannetta missä ihminen ajaa toisten yli tahallaan, niin me voimme toki ymmärtää, että hän oli masentunut sekä alkoholin ja lääkkeiden vaikutuksen alainen, mutta anteeksi tuollaista tekoa ei saa antaa. Tässä lopuksi olen taas päätynyt luokse mustan kaivoveden, ja miettimään sitä, että onko masennus riittävä syy pakkohoitoon tai ehkä opintojen keskeyttämiseen? Tähän asiaan ei varmaan ole olemassa mitään yleistä mallia, vaan jokainen tapaus pitää käsitellä erikseen. Jos ihminen on masentunut, niin hänen on vaikeaa tehdä yhtään mitään. 

Toisaalta taas jos hän jää kotiin yksin ajatustensa kanssa, niin silloin hänen paha olonsa varmasti kertautuu. Sairaalassa tuo henkilö sitten saa ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä, joiden ajatusmaailma saattaa olla hiukan erilainen, kuin muiden ihmisten. Siis jos ajatellaan opintojen keskeyttämistä, niin toki se saattaa sitten olla ihan hyvän näköinen vaihtoehto. Mutta kuitenkin sekin on pettymys. Psykiatrisen hoidon perusongelma on siinä, että tuossa hoidossa keskiössä ei ole potilas. Vaan aina on joku muu, jonka tahto on jotenkin potilaan oman tahdon yläpuolella. Samalla esimerkiksi potilaan hoidon jälkeiseen tulevaisuuteen ei ilmeisesti juurikaan panosteta. 

Tuolla hoidossa kaikki asiat ovat "tässä ja nyt". Sitten kun potilas pääsee pois, niin hän joutuu hakemaan töitä siinä, missä kaikki muutkin ihmiset. Tuo asia sitten varmaan kuulostaa loistavalta, mutta ehkä joku siivoojan työ ei ole sellaista, missä ihminen välttyy esimerkiksi kiusaamiselta. Se että ekonomi käy siivoamassa kuulostaa ehkä suurelta pettymykseltä, mutta kuitenkin ekonomin ammatti varmaan takaa hiukan paremman aseman työmakkinoilla kuin joku työnvälityksen järjestämä kurssi. Ja saattaa olla että tuollainen ihminen päätyy ehkä vielä noiden hänet hoitoon lähettäneiden henkilöiden esimieheksi. 

Opiskelemalla henkilö osoittaa, että hän haluaa muuttaa omaa elämäänsä. Ja tuo opiskelu tutkintotavoitteisessa koulutuksessa tietenkin osoittaa valmiutta itsenäistyä. Mutta kun ajatellaan esimerkiksi suomalaista päihde- ja väkivaltaongelmaa, niin toistuvat pettymykset varmaan sitten aiheuttavat suuren määrän vihaa, ja suuri määrä patoutunutta vihaa saa aikaan sen, että ihminen voi lopulta menettää itsehillintänsä. Elämään kuluu se, että ihmisellä on valmiudet kohdata myös pettymyksiä, mutta mitä jos sitten elämään ei mahdu yhtään positiivista tapahtumaa? Siis emme kai ole niin naiiveja, että kuvittelemme että ihminen loputtomiin kestää kaiken maailman pettymyksiä. 

https://yle.fi/uutiset/3-12425732

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/