Pitäisikö Ahvenanmaa militarisoida vai ei?

Pitäisikö Ahvenanmaa militarisoida vai ei?

 Ahvenanmaan demilitarisointi on ollut maassamme asia, josta ei ole puhuttu kovin paljon. Tai ainakaan siitä ei ole keskusteltu muuten kuin vain toteamalla tuon alueen olevan demilitarisoitu alue tai sotilaallinen tyhjiö. Ihan miten vain tuo demilitarisointi on ymmärretty. Ja tietenkin meidän pitää muistaa, että demilitarisointi on ollut osa Ahvenanmaalaisten identiteettiä. Ahvenanmaalaisilla on tietenkin kotiseutuoikeus, jonka mukaan heidän ei tarvitse käydä armeijaa, ja muutenkin tuolla alueella on hyvin laaja itsemääräämisoikeus. Tuon oikeuden historia juontaa juurensa siihen, kun Suomi itsenäistyi, niin myös Ruotsi havitteli Ahvenanmaata, ja kun nuo alueen oikeudet taattiin, niin Ahvenanmaa liittyi silloin Suomeen. 

Nuo erillisoikeudet myönnettiin koska pelättiin, että Ruotsi haluaa tulla valvomaan Ahvenanmaan ruotsinkielisten etua, ja liittää Ahvenanmaa Ruotsiin.  Tuolloin 1917-18 oli Ruotsi todella vahva Suomeen verrattuna, ja silloin oli myös ihmisiä, joiden mielestä Suomen olisi pitänyt liittyä Ruotsiin, mutta kuitenkin saimme pitää itsenäisyyden. Voidaan tietenkin aina kysellä, että olisiko Ahvenanmaan erioikeudet toteutuneet, jos tuo alue olisi liittynyt aikoinaan Ruotsiin? 

"Ahvenanmaan itsehallinto ja kotiseutuoikeus pohjautuvat vuonna 1921 Kansainliiton tekemään kompromissipäätökseen, jossa maakunnan hallinto annettiin Suomelle edellyttäen, että se takasi paikalliselle väestölle sen ruotsin kielen, kulttuurin, paikalliset tavat ja itsehallintojärjestelmän". (Wikipedia/Kotiseutuoikeus)

Mutta nyt sitten Matti Vanhanen on tuonut esille sen mahdollisuuden, että Ahvenanmaa militarisoidaan. Se että Ahvenanmaan demilitarisointia tarkastellaan ei ole mitenkään mahdotonta. Siis aina pitää ottaa huomioon toimintaympäristön muutos. Mutta sitten kuitenkin meidän pitää muistaa se, että vaikka ainoa stabiili asia maailmassa on muutos, niin on asioita, joita voidaan tehdä hiukan toisin. Ja Vanhasen käyttämä sanamuoto tuo jotenkin mieleen Kremlin. Vanhanen ei ole toki ensimmäinen, joka on ottanut Ahvenanmaan demilitarisoinnin puheeksi. Ahvenanmaan sotilaallisesta tyhjiöstä keskusteltiin ensimmäisen kerran Koiviston aikaan. 

Eli hän toivoo että Ahvenanmaa tekisi aloitteen suomalaisten joukkojen sijoittamisesta sen alueelle. Tuolloin voisi ehkä tuo sotilaallinen tyhjiö täyttyä. Monissa skenaarioissa Venäjä aloittaisi sotatoimet Ahvenanmaan miehityksellä, koska sen kautta se voisi esimerkiksi valvoa merialueita sekä sen erikoisjoukkoja kuljettavat helikopterit voisivat toimia tehokkaasti. Nuo joukot voisivat hakea esimerkiksi pudonneiden pommikoneiden miehistöjä sekä Ahvenanmaa voisi toimia hätälasku- sekä tukikoneiden tukikohtana. 

Vaikka mikään ei ole muuttamatonta, niin Vanhasen pyyntö Ahvenanmaalle aloitteesta lähettää suomalaisia joukkoja Ahvenanmaalle voidaan verrata Kremlin malliin. 

Mutta ehkä Venäjä on sitten tuollaiset suunnitelmat haudannut, kun ajatellaan sen menestystä Ukrainan sodassa. Mutta kuten tiedämme, niin Vanhasen puheet voidaan tulkita komenteluksi. Tai sitten se voi osoittaa, kuinka nopeasti maamme on lähdössä kohti NATOa. Tässä NATO-keskustelussa on sellainen piirre, että monet huippuluokan poliitikot eivät ole päässeet kovin hyvin esiin. Ja se saattaa aiheuttaa painetta herättää huomiota tuollaisilla lausahduksilla, jotka tuovat erittäin hyvin mieleen erään venäläisen poliitikon käsityksen siitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Eli tuolloin vain pyydetään jotain toista lähettämään pyyntöjä, joita sitten vain toinen noudattaa. 

Eli halutaan tuoda itseä esiin tällaisen tärkeäksi koetun puolustuspoliittisen näkökohdan yhteydessä. Oli miten oli, niin joka tapauksessa tuo "Vanhasen toive aloitteesta Suomen joukkojen sijoittamisesta Ahvenanmaalle" voidaan ehkä tulkita myös eräänlaiseksi kopioksi siitä, miten Putin hoitaa asioita. Ehkä vielä joku näkee tilaisuuden siihen, että järjestetään kansanäänestys siitä, että lakkautetaanko Ahvenanmaan kotiseutuoikeus. Tuolloin ollaan osoitettu se, että osaamme ottaa Vladimir Putinista oppia. Mutta kuten tiedämme, niin Ahvenanmaan demilitarisointi aiheuttaa välillä vakavaakin keskustelua. Ja joidenkin mielestä se on kuin tarjoaisi maakuntaa tarjottimella. 

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000008772151.html

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008774517.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahvenanmaan_maakunta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kotiseutuoikeus

Mitä ihmiset usein unohtavat? (Sen että kaikissa asioissa on kaksi puolta)

Tähän otsikkoon voidaan vastata, että kaikissa sopimuksissa on kaksi puolta, joiden etu pitää sopimistilanteissa sovittaa yhteen. Kun keskustellaan esimerkiksi työmarkkinoista, niin tietenkin on olemassa tahoja jotka ajavat työnantajien sekä työntekijöiden etua. Mutta aina välillä kohtaamme mielenkiintoisen kysymyksen, ja se kuuluu näin, että ketä varten nuo ihmiset oikeastaan ovat? 

Siis kaikki etujärjestöissä työskentelevät ovat tietenkin ainakin omissa lausunnoissaan puolustamassa työväen tai oman eturyhmänsä etua, mutta miten sitten esimerkiksi ammattijärjestön toimistossa työskentelevän ihmisen etu poikkeaa muiden ihmisten edusta? Jos ammattijärjestöjen toimistossa työskenteleville tulee riitoja oman esimiehen kanssa, niin kuka silloin noita riitoja ratkoo?

Rivijäsenet maksavat noiden virkailijoiden palkat, mutta sitten tietenkin meidän pitää kysyä itseltämme, että kuka on se, jonka etua nuo virkailijat ajavat? Jos ajatellaan työnantajapuolta, niin EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto varmaan ilmoittaa ilolla ajavansa yhtiöiden sekä yrittäjien etua. Mutta tuolloin unohdamme sen, että yritysten etu ei ole aina aivan sama. Jos ajatellaan että työntekijän irtisanominen on liian helppoa, niin silloin esimies voi käyttää asemaansa väärin. Jos taas irtisanomisen suoja on liian kova, niin silloin "mätä omena" voi pesiytyä yhtiöön. 

Siis sääntöjä pitää olla, mutta kuitenkin jossain vaiheessa pitää muistaa se, että kummallakin puolella saattaa olla ihmisiä, joilla on vain oma etu mielessään. Ja vaikka jonkun vanhan tutun kanssa on asioita sovittu suusanallisesti. Mutta jos yhtiötä kehitetään siten että sen kokoa kasvatetaan, niin vastaan tulee tilanne, jossa täysin tuntematon ihminen istuu työhaastattelussa. Ja tuolloin pitää jokaisen asian mitä kummaltakin osapuolelta vaaditaan löytyä paperista. 

Puhutaan että keskusjärjestöt ja erityisesti työnantajapuoli haluaa siirtyä paikalliseen sopimiseen. Mutta tuossakin mallissa on vaaransa. Kuka tulee töihin yhtiöön, jossa irtisanominen tapahtuu aina kun esimies sattuu haluamaan? Ja kuka esimerkiksi vuokraa työvoimaa yritykseen, jossa työsuhteen voi lopettaa milloin työnantaja haluaa sen lopettaa. Työehto- ja työsopimuksessa on määritelty se, mikä asia oikeuttaa työnjohtajan tai työnantajan edustaja purkaa työsuhde. Jos työntekijä tekee noita asioita, jotka oikeuttavat työsuhteen irtisanomiseen eli purkamiseen, niin silloin työntekijän kustannuksella voidaan palkata uusi työntekijä. 

Mutta paikallisessa sopimisessa on yksi asia, mikä ei ehkä aina tule esiin. Suurilla kansainvälisillä toimijoilla on mahdollisuus palkata lakimiehiä laatimaan työsopimusten tekstejä. Mutta esimerkiksi pienillä ja keskisuurilla yrityksillä saattaa mennä todella suuria summia lakimiesten palveluihin, jos he sitten teettävät sopimuspohjia lakimiehillä. Ja työsopimuksia luetaan todella tarkasti varsinkin irtisanomistilanteessa. 

Saattaa olla että pienyrityksen etu voi vaikuttaa samalta kuin jonkun miljoonien liikevaihdolla varustetun suuren ja kaikkien tunteman toimijan etu. Mutta sitten kun ajatellaan että vastakkain esimerkiksi työvoimaa rekrytoitaessa ovat suuri sekä kansainvälisesti tunnettu yritys sekä pieni keuruulainen perheyritys, niin silloin tietenkin esimerkiksi tilanteessa, missä joku jää eläkkeelle on edessä uuden työntekijän hankkiminen. Ja silloin saattaa keuruulaisen pienen tai keskisuuren yrityksen ilmoituksen vieressä komeilla suuren kansainvälisen yrityksen vastaava ilmoitus. 

Niin tietenkin jos ajatellaan että suuri määrä yrityksiä tuo kilpailua, ja alentaa kuluttajahintoja sekä pitää tuotteen laadun hyvänä, niin silloin voidaan myös huomioida sitä, että suuret kansainväliset yhtiöt tukahduttavat pienet toimijat alleen. Taloudelliseen darwinismiin kuuluu sellainen käsitys, että jos yhtiö ei kykene toimimaan, niin se poistuu konkurssin kautta markkinoilta. Mutta sitten tullaan yhtiöiden omistajien etuun, joka on se, että yhtiöiden tuotto on mahdollisimman suuri. 

Eli tuotantohinnat painetaan mahdollisimman alas, ja niistä saatava voitto taas maksimoidaan. Tuolloin voidaan raa'asti sanoa että pieni määrä toimijoita takaa tuotteen menekin, ja samoin mahdollistaa voittojen maksimoinnin. Suuren kansainvälisen toimijan on myös mahdollista sijoittaa tuotanto eri maihin kuin missä asiakkaat ovat. Ja myös Internetin kautta tapahtuva myynti sekä markkinointi auttavat pitämään tuotantopuolen kustannukset alhaisina. 

Mutta esimerkiksi keuruulaisen pienyrityksen ongelma saattaa olla se, että noissa yhtiöissä vaikkapa luottamusmies saattaa olla yrittäjän kaveri. Se ei ehkä kuulosta pahalta, mutta jos sitten tulee riitoja, niin tuo henkilökohtainen suhde vaikuttaa aina siihen, miten noita riitoja ratkotaan. Samoin jos yhtiössä on voimakas "me" henki, niin se tietenkin näkyy esimerkiksi vuokratyöntekijöiden sekä muiden määrä-aikaisessa työsuhteessa olevien syrjintänä. 

Fiktiota sekä tiedettä ja politiikkaa

Fiktiota sekä tiedettä ja politiikkaa

Fiktiota sekä tiedettä ja politiikkaa

Tieteen politisoituminen on ollut kautta aikojen ongelma, ja samoin ongelmia tieteen harjoittamiseen ovat tuoneet erityisesti erilaisten johtavien talouden sekä teiteen tekemisen laitosten johtajien sitominen valtiovaltaan. Siis älkää ymmärtäkö minua väärin, en tarkoita sitä, että tieteen harjoittajien pitäisi nostaa itsensä lain yläpuolelle, tai vaikka he olisivat tämän tehneet, niin kuitenkaan epähumaania tai paremminkin sanoen epäeettistä tieteen harjoittamista ei hyväksyä eikä sitä saa koskaan tukea. Mutta sitten lähdetään pohtimaan sitä, mitä tarkoittaa sana “epäeettinen”?

Epäeettiseen tieteen harjoittamiseen kuuluu sitten monia asioita, joista ei olla yksimielisiä. Esimerkiksi atomipommit tai asetekniikka kuuluvat sarjaan epähumaanit asiat, mutta sitten tietenkin voidaan kysyä, että eikö tiedemiehen tule palvella valtiota, missä hän asuu parhaan kykynsä sekä taitonsa mukaan. Ja tällöin tietenkin voidaan sanoa, että atomipommilla oli aikoinaan niin sanottu moraalis- eettinen tilaus, koska maailma oli sodassa, ja vastassa oli aate, jonka mukaan ihminen menetti kansalaisoikeutensa, jos hän sattui syntymään perheeseen, missä harjoitettiin tiettyä uskontoa.

Adolf Hitler jatkoi aikoinaan jo inkvisition aikaan tutuksi tulleita perinteitä, joiden mukaan ihmiset, jotka vastustivat jotain vallitsevaa näkemystä asioista sai polttaa roviolle. Inkvisition aikaan ihmiset uskoivat maan olevan litteä, ja se siitä. Jos tuota asiaa nyt sattui sitten joku vastustamaan, niin seurauksena oli oikeudenkäynti, mikä saattoi johtaa kuolemantuomioon, ja vaikka Galileo Galilei osoitti havaintojen avulla sen, että kiertoliikettä tapahtui muidenkin kappaleiden kuin vain Maan ympärillä, mikä tarkoitti sitä, että Maa ei ole enää maailmankaikkeuden keskus, niin hänen päälleen langetettu  kirkonkirous purettiin vasta muutamia vuosia sitten. Eli tämä tapaus sitten osoitti sen, kuinka vaikeaa ihmisten on myöntää olevansa väärässä.

Natsit sekä heitä tukevat tahot kehittivät aikoinaan sellaisen ajatuksen, että tietty uskonto tekisi jostain ihmisistä toisen alla olevan olennon. Natsi-Saksa on hyvä esimerkki siitä, mihin tieteen politisoituminen saattaa johtaa. Tuolloin uskonto määriteltiin syyksi surmata ihmisiä. Kun natsit sanoivat juutalaisia roduksi, niin he tekivät omasta mallistaan epätieteellisen. Kuitenkin tuon epätieteellisen mallin arvostelu toi eteen tilanteen, missä henkilö lähetettiin keskitysleirille.

Mutta eipä Hitler yksin  tätä mallia kehittänyt. Hän käytti hyväkseen vuosisatoja kestäneitä ennakkoluuloja saadakseen ihmiset uskomaan sitä, että juutalaiset olisivat kaiken pahan alku ja juuri. Hän käytti vain tilaisuutta hyväkseen ja syyllisti erään vähemmistön saadakseen valtion talouden kuntoon takavarikoimalla näiden syyllistettyjen ihmisten omaisuuden.

Tuon politiikan kehittäjiltä  oli sellainen asia unohtunut, että uskonto ei ole siis muuta kuin yksi politiikan muoto. Eli se että sanomme jotain asiaa uskonnoksi, ei muuta sitä asiaa, että kyseessä on oikeastaan vain politiikan tai aatteen muoto, eikä kyseessä ole karkeasti ajatellen muuta kuin muunnelma teemasta, että onko joku sosiaalidemokraatti.

Yleensä keskusteluissa puhutaan siitä, että ihminen jolla ei ole jotain teknistä laitetta on jotenkin tyhmä. Tuolloin lähdetään liikkeelle siitä mallista, missä jonkin laitteen omistaminen samaistetaan älykkyysosamäärään. Se mikä teki eurooppalaisista olevinaan älykkäämpiä kuin muut johtui siitä että eurooppalaiset surmasivat muita tehokkaammin, ja tuhovälineisen kuten ydinaseiden avulla on vielä nykyäänkin joillakin ihmisillä tapana kohottaa omaa arvostusta maailmassa,

Maailma on uskomaton paikka. Se että ihmiset tekevät teorioita sekä luovat uutta saa aikaan sen, että kehitys menee eteenpäin. Samalla unohdetaan se, että kehitys ei ole vain fyysisten laitteiden tai tietokoneohjelmien valmistamista. Kehitys on myös sitä, että kehitetään toimintamalleja sekä sekä muutenkin muutetaan tapaa ajatella, mikä tekee kehityksestä myös virtuaalista. Virtuaalinen kehitys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jatkuvan kasvun periaatteesta taloudessa luovutaan. Vai kuinka monta tietokonepeliä, pelikonsolia sekä kamerakännykkää ihmiset nyt sitten ylipäätään ostavat?

Tai ehkä joku niitä hajottaa kovin usein, mutta lopulta sitten käy niin, että markkinoilla ei ole vain ole enää tarvetta uusille tuotteille. Syy miksi tässä tätä mallia olen käynyt läpi johtuu siitä, että jatkuvan kasvun talous on yksi ikään kuin uskontoon verrattava malli, miten asioita hoidetaan, tai on hoidettu tähän asti. Mutta miten sitten toimitaan, kun markkinoilla ei ole tarvetta uusiin välineisiin.