Kun kerran olimme jotain mieltä asioista, niin niitä mielipiteitä ei muka voi muuttaa

Kun ihminen muodostaa mielipiteitään, niin hän tekee sen sillä hetkellä saatavilla olevan tiedon mukaan. Kun ihmiseltä kysytään mielipidettä, niin hän voi joko kertoa sen rehellisesti. Tai sitten hän voi kertoa muunnettua totuutta eli valehdella. Jälkimmäisessä tapauksessa saattaa valheen takana olla pelko seurauksista. Eli jos yksilöä pelottaa että hänen oikea mielipiteensä aiheuttaa hänelle kohtuutonta haittaa, niin hän voi kertoa kyllä valheita. Tuolloin hän eli valheen kertoja perustelee valheen ainakin itselleen sillä, että hän miellyttämällä toista, niin hän selviää ikävistä seurauksista. On olemassa ihmisiä sekä yhteisöjä, joiden jäsenet eivät kykene tai halua kuulla mitään muuta kuin niitä asioita, kuin mitkä myötäilevät heidän omia näkemyksiään. He ottavat vastaan vain sitä tietoa, mikä sattuu heitä itseään miellyttämään. 

Tuolloin saattaa joku pitää parempana kertoa kuulijakunnalle sitä, mitä he haluavat kuulla. Ja tuloksena saattaa olla katastrofi. Eli kuinka monta poliittista uraa on tuhoutunut sen vuoksi, että poliitikon suosion on kerrottu olevan todellista korkeampi? Tai kuinka monta kertaa esimerkiksi sotaretki on mennyt päin seiniä, koska sotaretken päättäjälle on annettu väärää tietoa vastapuolen osaamisesta? Syy tällaiseen väärän tiedon levittämiseen saattaa olla halu suojella omaa asemaa. Eli ei haluta kertoa, että joku asia voi epäonnistua, vaan halutaan tukea toisen saamaa väärää kuvaa tilanteesta. Se että väärää tilannekuvaa halutaan tukea voi johtua siitä, että jotain asiaa on valmisteltu pitkään.

Eli esimerkiksi sotaretkeä voidaan verrata johonkin taloprojektiin. Jos jotain suurta ja mahtavaa on suunniteltu vuosikausia, niin varsinkin viime hetkellä paljastuvan virheen tuominen vaatii todella suurta rohkeutta, varsinkin jos esimies on kovin koleerinen sekä antaa helposti potkuja. Jos esimerkiksi vuosikausia valmisteltu suurtyöllistäjä osoittautuu sudeksi jo syntyessään eli sen tuote on vanhentunut, niin uskaltaako kukaan tuota asiaa tuoda esille viimeisessä kokouksessa ennen esimerkiksi tehtaan rakentamisen aloittamista? Ajatelkaa itse tilannetta, missä ehkä pienellä paikkakunnalla on tehty työtä suuren tehtaan eteen, ja asiaa rummutettu vuosikausia. 

Sitten aivan loppumetreillä huomataan, että tuo konsepti on vanhentunut. Kuka tuo tuon asian viimeiseen palaveriin? Tuo asia pitäisi olla kaikkien tiedossa, mutta mitä lehdistökin sanoo, jos tuo konsepti tulee kaatumaan? Eli pilaako tuolloin henkilö kaikkien ilon, vai antaako asian vain unohtua? Tai sitten tietenkin mitä jos johtaja ja kunnan johtaja sekä valtuusto eivät halua kuulla vastaväitteitä? Tai mitä jos tuleva tehdas ja sen pyörittäminen vaatii erityisosaamista, jota ei paikallisilla ole? Tuolloin kaikki työpaikat menevät jonnekin muualle? 

Eli mitä jos kaikki vain käyvät töissä tuolla kunnassa, ja asuvat muualla. Ja mitä jos tehdas sitten vielä tuottaa itse oman sähkönsä. Tuolloin kunnan tuloksi jäävät maasta saadut verot. Eikä tehtaan väki ehkä edes käy kunnassa syömässä, jos he vaikka asuvat tunnin matkan päässä työpaikaltaan naapurikunnan alueella. Mutta uskaltaako kukaan tuota asiaa tuoda esiin, jos uuden tehtaan rakentamista on valmisteltu vuosia, ja luvatkin on jo ehditty hakea? 

Mielipide muodostetaan kuitenkin saadun tiedon perusteella. Tuon tiedon pitäisi sisältää rehellisen sekä vääristelemättömän kuvan siitä, mitä missäkin maailman kolkassa tapahtuu. Jos saatu tieto on väärää, niin silloin tietenkin päätös, mitä tuon tiedon mukaan on tehty on väärä. Samoin mielipide, joka muodostetaan väärän tiedon pohjalta on sellainen, että sen muuttaminen ei ole mitenkään noloa. Siis jos teen väärän päätelmän, niin minun pitää kysyä aina itseltäni, että miksi tein tuon päätelmän tai muodostin mielipiteeni siten, että se osoittautui vääräksi? Jos olen tehnyt tiedon sillä perusteella, että joku muu on antanut minulle väärää tietoa, niin silloin en itse ole vastuussa siitä, että tein väärän päätöksen. 

Tai sitten joskus saattaa käydä niin, että joku antaa tahallaan väärää tietoa, ja silloin kannattaa miettiä, miksi joku antaa tietoa, jonka hän tietää vääräksi? Siis väärän tiedon jakaminen saattaa johtua esimerkiksi pelosta. Jos ihminen pelkää, että hän joutuu mielipiteensä takia vaikeuksiin, niin hän ehkä mieluummin kertoo valheita kuin totuuden. Ehkä meille länsimaisille ihmisille mielipiteen seurauksena tulevat ikävyydet ovat vieraita asioita. Mutta esimerkiksi Venäjällä tai Kiinassa kyllä tunnetaan mielipiteen takia vangitseminen. 

Jos puhutaan esimerkiksi jostain Venäjällä tehdystä mielipidetiedustelusta, niin voidaan kysyä että onko tuo ihmisten jakama tieto oikeaa? Eli puhuvatko ihmiset totta, kun he vastaavat kyselyyn siitä, että onko Vladimir Putin hyvä presidentti vai ei? Siis jos he puhuvat totta, niin he voivat saada esimerkiksi FSB:n agentit ovelleen. Joten miksi he valehtelisivat? Ehkä he eivät halua menettää työpaikkojaan tai että heidän talostaan katkaistaan lämmin vesi. Tai ehkä he vain katoavat joskus tulevaisuudessa esimerkiksi mielisairaalaan, jos he eivät ole sanoneet, että Putin on maailman paras ja lämpimin presidentti. Vai uskaltaisitko Venäjällä sanoa olevasi eri mieltä, kuin mitä valtiovallan edustajat ovat? 

Tai ovatko esimerkiksi mielipiteen ilmaisun takia tulevat ikävät seuraukset oikeastaan myöskään esimerkiksi Suomessa niin vieraita kuin niiden halutaan olevan. Eli kuinka moni on saanut sitä paljon puhuttua isällistä avokämmentä, kun hän on ollut eri mieltä esimerkiksi isovanhemman kanssa? Tai kuinka moni on jätetty vaille joululahjoja, kun hänen mielipiteensä ovat loukanneet vanhempaa ihmistä? Tietenkin on tiettyjä mielipiteitä, joiden jälkeen kannattaa kyllä ainakin keskustella vakavasti, ja nuo mielipiteet liittyvät esimerkiksi rasismiin, sekä kovaan väkivaltaan. 

Eli jos nuoren mielipiteissä vilahtelee termejä, joissa hyväksytään esimerkiksi kansanmurha tai muu vastaava asia kuten sormien katkominen mikäli toinen ei miellytä jotain muuta, niin noista mielipiteistä pitää silloin keskustella vakavasti. Mutta jos toinen osapuoli ei kykene kuuntelemaan toista, eikä keksi muuta vastausta kuin väkivalta, niin silloin kyllä ehkä kannattaa keskustella siitä, että kannattaisiko tuollaiseen toimintaan puuttua. Siis jos ihmisen mielipiteitä ei haluta kuunnella, niin miksi niitä edes kysytään? Tai jos ihmisen on oltava jotain tiettyä mieltä tietyistä asioista, niin miksi noita ainoita sallittuja mielipiteitä ei sitten kerrota etukäteen. 

Mutta jos oman mielipiteen kertominen saa aikaan huutoa sekä noitavainoja, niin silloin ehkä vastapuoli ei ole sillä tasolla, että se haluaa mitään edes kuulla. No oli miten oli, niin kuitenkaan vastapuoli ei ehkä tuollaisen kohtauksen jälkeen ole oikeutettu kuvittelemaan että isällisen avokämmenen naamaansa saanut henkilö hänestä kauheasti pitää. 

Isälliseen avokämmeneen voidaan verrata esimerkiksi myös poliisin pamppua, joka on heilunut jonkun mielipiteen yhteydessä. Eli jos halutaan näitä äskeisiä kirjoituksia verrata YYA-Suomeen sekä Venäjän sisäpolitiikkaan, niin ihmisen pois-sulkeminen yhteisöstä, kun hän on arvostellut valtion isää, sekä poliisin käyttämiä kovia otteita voidaan verrata isälliseen avokämmeneen sekä eräissä yhteisöissä esiintyvään tapaan sulkea henkilö pois joukosta, jonka mielipide tai arvot- eli näkemykset erilaisista asioista eivät ole miellyttäneet joukon johtajaa. 

Mutta jos teen päätöksen väärän tiedon pohjalta, niin kenen on vastuu? 

Vastuu on sillä ihmisellä joka antoi minulle väärää tietoa. Sitten voimme lähteä siitä, että jos en ole lukenut kaikkia asiaan liittyviä asiakirjoja, niin silloin olen itse syyllinen siihen, että tein virheen. Siis nyt puhutaan virheestä eikä sen seurauksista. Virheellä voi toki olla hyvin vakavat seuraukset, vaikka se perustuisi väärään tietoon, enkä siitä itse olisi vastuussa. Eli tässä sitten oli pieni kertaus virheeseen sekä virheen filosofiaan. Jos ajattelemme virhettä filosofian sekä ihmisyyden näkökulmasta, niin me kaikki teemme joskus virheitä. Ei ole olemassa ihmistä, joka on virheetön tai joka ei tekisi virheitä. Se että olemme tehneet virheitä ei tarkoita ettei noita virheitä voi korjata. Virheen korjaaminen on se syy, miksi tietyillä ihmisillä on tietty koulutus. Sanotaan että melkein kuka hyvänsä osaa ohjata lentokonetta. 

Mutta syy miksi lentokapteeneilla on koulutus tehtäväänsä ovat sellaiset tilanteet, missä tapahtuu jotain odottamatonta. Tai melkein kuka tahansa osaa nousta lentokoneella ilmaan, mutta sillä laskeutuminen on sitten vähän toinen juttu. Jostain luin joskus että lentämisen vaikein osa on laskeutuminen. Aivan samalla tavoin autoilun vaikein osa on auton sovittaminen parkkiruutuun. Eli ajon lopettaminen on se kaikkein vaikein hetki, ja aina välillä käy niin, että jopa kokeneen kuljettajan ohjaama auto jää vinoon parkkiruutuun. Silloin ei auta kuin ajaa vähän takaisin, ja sitten ohjata auto uudelleen ruutuun, niin että se jää suoraan. 

Sitten kun puhutaan siitä että miten tilanne sekä ympärillä olevan infrastruktuurin sekä toiminnan muutos vaikuttaa mielipiteeseen, niin silloin meidän pitää muistaa se, että muutos on asia, minkä takia me kaikki joudumme muuttamaan aina välillä mielipiteitämme. Jos joku olisi 1980-luvulla tullut kertomaan minulle, että meidän pitää vähentää hiilidioksidipäästöjä, niin silloin en olisi ehkä koko asiaan reagoinut, tai ehkä olisin pitänyt tuota henkilöä vähän ahdistuneena tai muuta vastaavaa. Autoiluun liittyy monia muitakin suuria virheitä, joista yksi on lyijyn käyttö bensiinin lisä-aineena, jolla polttomoottorin venttiileitä pidettiin kunnossa. 

Tuota päätöstä käyttää lyijyä bensiinin lisä-aineena pidetään maailmanhistorian suurimpana ekokatastrofina. Mutta 1980-luvulla lyijyllistä bensiiniä suositeltiin käytettäväksi autoissa, ja katalysaattoria ei edes ollut. Tuolloin ei kukaan edes puhunut mitään hiilidioksidista, ja autoissa ratkaisivat lähinnä tehot. 1980-luvulla olisin sanonut henkilölle, joka kehottaa vähentämään hiilidioksidia, että hänellä on fobia. 

Mutta nykyään mielipiteeni tästä asiasta on muuttunut, ja olen sitä mieltä että meidän pitää vähentää hiilidioksidipäästöjä. Eli olen muuttanut mielipidettäni asioista siksi, että ympäristö on muuttunut. Toki voin sanoa puolustuksekseni, että olin peruskoulussa tuolloin 1980-luvulla, eikä silloin edes puhuttu hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ympäristöön. Ainoa ongelma oli tuolloin se, että nakuttiko moottori vai ei. Eli moottorin nakutus tarkoittaa että polttoaineen ja ilman seos syttyy sylinterissä ennen kuin mäntä on ylä-asennossa. 

Kuten tiedämme niin esimerkiksi ympäristö-asioista keskusteltaessa on usein mainittu sana "ahdistus". Me varmaan kaikki jotka olemme keskustelleet esimerkiksi maanpuolustuksesta tai jostain muusta asiasta, joka herättää uskomattoman paljon voimakkaita mielipiteitä, niin silloin me unohdamme että meidän pitäisi pysyä aiheessa. Eli kansainvälisellä turvallisuudella eikä ympäristönsuojelulla ole mitään tekemistä esimerkiksi kenenkään puhujan henkilökohtaisen terveydentilan kanssa. 

Kun keskustellaan jostain teemasta, niin se mitä muuta puhujan päässä liikkuu ei pitäisi liittyä tuohon teemaan mitenkään. Siis jos muodostetaan mielipiteitä esimerkiksi NATOsta tai sähköautoista, niin sillä mitä muuta tuon puhujan mielessä liikkuu ei pitäisi liittyä mitenkään noihin asioihin. Esimerkkinä asioista, jotka eivät liity toisiinsa ovat aurinkokunnan planeettojen määrä sekä NATO-keskustelu. 

Siis tietenkin esimerkiksi omassa aurinkokunnassamme voi olla vaikka 50 tuntematonta planeettaa, mutta kun puhutaan NATO:sta, niin silloin keskustelun pitäisi olla rajattu koskemaan NATOa. Siis NATO kannattavat sekä vastustavat mielipiteet pitäisi löytää NATOa koskevista asiakirjoista, eikä esimerkiksi astronomien vuosikatalogista. Siis jälkimmäinen varmaan pitää sisällään myös todennettua tietoa, mutta tuon tiedon sisältämä informaatio on kuitenkin erilaista kuin mitä NATOa käsittelevät asiakirjat pitävät sisällään. Eli tieto voi olla oikeaa, mutta se käsittelee tilanteeseen nähden väärää aihetta. 

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Miten yhteiskunnastamme on tullut (yli)suorittajien yhteiskunta?

Psykoterapeutti Emilia Kujala on ottanut kantaa hyvin tärkeään asiaan. Nimittäin meidän kaikkien pitää ymmärtää se, että kotimme ei voi aina olla putipuhdas ja kuin suoraan sisustuslehdestä. Me emme voi jatkuvasti tarkkailla kaloreitamme, ja esimerkiksi työskennellä yömyöhään, käydä lenkillä ja sitten aamulla 3-4 tunnin yöunen jälkeen lähteä takaisin töihin. Meillä pitää olla aina aikaa myös palautua, vaikka se ehkä kuulostaa omituiselta. Mutta kuten tiedämme, niin työelämä asettaa meille aina sellaisia ehkä liiankin kovia vaatimuksia siitä, mitä meidän pitäisi olla. Kun puhutaan suoriutujista tai ylisuorittajista, jotka ovat aina tiptop, joiden koti on aina tiptop, ja jotka suorastaan asuvat työpaikoilla, niin he ovat niitä, jotka palavat helposti loppuun. Mutta miten miten meistä on tullut sellaisia työntekijöitä, jotka ylisuorittavat asioita

 Tai mitä tarkoittaa sana "ylisuorittaja"? Ylisuorittaja on ihminen joka saattaa kuvitella olevansa ainoa henkilö työpaikalla. Hän tekee satojen kohtien "knock"-listoja joista sitten pitää jokaisen kohdan olla suoritettu, tai sitten ylisuorittaja kokee epäonnistuvansa. Mutta mistä tuollainen ihminen on käsittänyt, että hänen pitää tehdä kymmenien ihmisten työt? Syy tähän ylisuorittamiseen on se, että työpaikoista kilpaillaan verisesti. Kun ihminen tulee työelämään, niin hänelle kerrotaan aina, että hänen pitää olla jotain toista ihmistä parempi työntekijä, ja parempi työntekijä tarkoittaa tietenkin sitä, että henkilö tekee enemmän työtä kuin muut. Ja jos sitten sattuu tekemään virheitä, niin silloin tietenkin henkilö saattaa saada jopa potkut, koska hän on ollut pettymys työnantajalleen. 

Jostain syystä yhteiskuntaamme on pesiytynyt sellainen ajattelutapa, että ihminen jolla ei ole näkyvää työpaikkaa on jotenkin B-luokan kansalainen. Eli joskus olen ajatellut että esimerkiksi etätyötä vastustetaan siksi, että silloin ei naapuri näe minun lähtevän aamulla töihin. Hän voi luulla minua työttömäksi, mikä on tietenkin kauhea asia, koska meidän maassamme arvostuksemme perustuu siihen, millaisessa työpaikassa olemme töissä. Se että pidämme solmiota kaulassa on paljon tärkeämpää kuin se mitä palkkaa saamme työstämme. Jos saan 2500 euroa kuukaudessa ja laitan haalarit päälle aamulla ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin se, että saan vajaa 1000 euroa kuussa, mutta pukeudun pukuun sekä solmioon.

Jatkuva kilpailu sekä esimerkiksi ilmapiiri, missä ihmistä pelotellaan sillä, että jos hän kysyy neuvoja turhan usein aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin katastrofin. Työelämä on jatkuvaa itsensä kehittymistä sanotaan usein, mutta meillä kaikilla on erilainen työura sekä erilainen käsitys siitä, mikä on stressaavaa. Kun joku johtaja pelkää että hän ei pääse tavoitteeseen, niin työläinen saattaa pelätä sitä, että jos hän ei miellytä johtajaa, niin silloin näytetään helposti ovea. 

Vaikka sanotaan, että jossain saa tehdä virheitä, niin kuitenkin ongelma on aina se, että sillä mitä sanotaan ja sillä mitä tehdään saattaa olla hyvin suuri ero. Eli jos sanotaan että "virheitä saa tehdä", niin kannattaa kyllä miettiä, että kuinka monta virhettä oikeasti saa tehdä? Tai saako esimerkiksi koeajalla tehdä virheitä? Vaatimus virheettömään työhön sekä kilpailuasetelma johtavat siihen, että virheitä peitellään jatkuvasti. Ja varsinkin jos työtehtävä on helppo, ja siihen on paljon hakijoita, niin silloin siitä saa melko helposti myös lähteä etsimään uusia haasteita, jos ei sitten työtä osaakaan tai siinä tulee tehtyä paljon virheitä. 

Ylisuorittajia on siis myös siivoojien ja sairaanhoitajien joukossa. On ihmisiä joiden alueeseen saattaa kuulua jopa 20 erilaista rappua tai muuta kohdetta päivässä. Eli he eivät vain ehkä ehdi tehdä työtä, ja siitä sitten seuraa potkut. Tai yhden hoitajan vastuulla on 20-30 potilasta. Samoin esimerkiksi jonkun sosiaalityöntekijän vastuulla saattaa olla 200 perhettä, joten siinä ei mitään ehdi tehdä kunnolla. Pomojen kohdalla taas vaatimus tuloksen maksimoinnista, mikä tarkoittaa sitä, että työtä teetetään liian vähällä henkilökunnalla sekä liian paljon ja liian monimutkaisia tehtäviä teetetään ihmisillä joilla ei ole mitään koulutusta tai kokemusta aiheuttaa sosiaalisia sekä muita paineita. Ja tuolloin saattaa tilanne olla se, että joku tekee oikeasti kymmenen ihmisen työt jossain yhtiössä. 

Mikäli sosiaalivirkailija tekee virhearvion, niin silloin se ei ehkä ole aivan niin helposti korjattavissa kuin me haluaisimme uskoa. Eli jos hän suorittaa aiheettoman huostaanoton, tai päinvastoin eli jättää lapsen huonoon ympäristöön, niin silloin hän tekee varmasti paljon vahinkoa, vaikka tietenkin 200 asiakasta on asia, mitä voidaan käyttää puolustuksena. Mutta se ei ole sen mielestä mukavaa, jota tuo väärä päätös on koskenut. 

Jos ajatellaan että ihmisen pitää antaa itselleen anteeksi, tai jotenkin lepytellä itseään, jos hän on tehnyt virheitä, niin tietenkin meidän pitää muistaa se, että jos joku työ tehdään, niin se tehdään kunnolla. Siis jos ihminen tekee virheitä siksi, että hän on ottanut liikaa töitä, niin hänen kyllä pitää uskaltaa sekä pystyä sanomaan, että hän ei ehdi tehdä kaikkea. Eli mitään hyötyä ei siitä ole, jos henkilö ei ehdi tehdä mitään kunnolla. Vaan oman työmäärän vähentäminen on asia, mitä kannattaa aina vähän miettiä. Jos työtehtäviä on liikaa, niin silloin siitä pitää voida sanoa, ja jos henkilö on johtaja, niin tietenkin myös alaisilla on rooli työpaikoilla. 

Heillekin voidaan työtehtäviä antaa, eikä pomon yksin tarvitse kaikkea tehdä. Samoin jos henkilö ei ymmärrä saamiaan ohjeita tai työtehtäviä, niin silloin hänen kannattaa asiasta mainita. Eli jos työntekijä esimerkiksi ei ole kuullut sitä kenelle pitää joku muistio lähettää, niin silloin pitää voida sanoa, että "anteeksi en oikein saanut selvää tuosta nimestä", mikä tietenkin osoittaa ettei kysyjä ole oikein seurannut kokouksen kulkua.

Mutta sekin on parempi kuin lähteä arvailemaan tuon henkilön nimeä, jolloin sitten luottamuksellisia papereita saattaa lähteä väärään osoitteeseen. Ja kaiken maailman vierasperäisten nimien kohdalla voi olla järkevää pyytää että toinen kirjoittaa tuon nimen, niin ei sitten dataa mene väärään osoitteeseen. Mutta työn vastapainoksi ihminen tarvitsee vapaata aikaa, jolloin hän palautuu. Jatkuva paine saa aikaan murtumisen. Eli jos ihmisellä ei ole muuta kuin työtä ja harrastuksia, niin hän palaa lopulta loppuun. 

Jos lähdetään töihin aamu 7 aikaan, ja sitten töiden jälkeen lähdetään harrastamaan niin pahimmillaan henkilö on kotona vasta klo 22 aikaan, ja sitten vielä pitää kotityöt tehdä. Siinä sitten ehkä vasta kello yhden jälkeen mennään nukkumaan, ja aamulla taas on edessä samat rutiinit. Kun ihminen väsyy, niin hän alkaa tehdä virheitä, jotka hän voisi muuten aivan helposti välttää. 

https://yle.fi/aihe/a/20-10002556

Miksi ihmiset uskovat Kremlin propagandaan?

Ukrainan sodan yhteydessä on kysytty, taas kerran miksi ihmiset uskovat Kremlin propagandaan? Syitä tähän on erilaisia, ja yksi niistä on se, että tuo propaganda tarjoillaan siten, että sitä on mukava lukea. Tuo propaganda mitä höystetään tiiltä halkovilla maastopukuun pukeutuvilla miehillä uppoaa varsinkin ihmisiin, joiden arvot ovat muutenkin maskuliinisia, eli se tarjoilee mallia, missä naisten paikka on kotona, ja kaikkea miehekästä kuten väkivaltakoneistoa arvostetaan. Kun ajatellaan niitä ihmisiä, joita on käytetty hyväksi tuossa propagandassa, niin heidän avullaan saatetaan ensin hankkia klikkauksia joillekin sivuille, ja sitten vain joku lähtee levittämään tuota propagandaa. 

Samalla Kremlin propaganda on tehty siten, että se tarjoaa sellaisia selityksiä, mitä ihminen haluaa kuulla, eli liika kansainvälisyys sekä pakolaiset ja ylikansalliset liittoumat vievät maan alkuperäisiltä asukkailta työpaikat, ja miksi kenenkään pitää oikeasti opiskella? Riittää että osaa vähän judoa sekä muutaman kiertopotkun, niin pääsee pitkälle. Ja tietenkin maskuliininen sotilaallisuutta ihannoiva kulttuuri vetoaa ihmisiin, jotka eivät harrasta esimerkiksi lukemista, tai muuten harjoita heidän mielestään turhaa kritiikkiä ainakaan jos kritiikki koskee valtion johtoa. 

Jos ihmiset viettävät liikaa aikaa esimerkiksi kirjojen parissa, niin silloin he oppivat kritisoimaan hallintoa. Mutta kuten tiedämme, niin turha lukeminen pitää korvata jollain muulla vähemmän vaarallisella asialla. Jos ihmiset lukevat liikaa, niin he saattavat huomata esimerkiksi Venäjän johdon oikeastaan ajattelevan vain itseään sekä omaa mukavuuttaan. 

Hyvä esimerkki Venäjän harjoittamasta propagandasta on esimerkiksi “Panaman paperit”. Venäjä tarjoilee mallia, missä johtajien ei tarvitse selitellä mitään kansalle, ja jos otetaan Putinista mallia, niin silloin tietenkin johtajan vahvuus on siinä, että hän uskaltaa lakiin vedoten murskata sekä pahoinpidellä omia kansalaisiaan. Ja tietenkin häntä tukee vähän yli 80% tai ainakin suurin osa kansasta. Tuo asia sitten oikeuttaa hänet tekemään mitä huvittaa, kun sitten oma enemmistö on tuon asian takana. Eli tietenkään sitä ei koskaan mainita, mitä seuraa jos joku sattuu arvostelemaan valtion johtoa. 

Yksi asia mitä Kremlin propagandassa hoetaan on se, että valtion vastustaminen on turhaa. Eli jos henkilö vastustaa valtiota, niin silloin hän joutuu helposti pahoihin vaikeuksiin, kun “spontaanisti” toimivat ihmiset pahoinpitelevät häntä. Tai sitten poliisi saa päähänsä viedä tuon onnettoman suoraan vankilaan, kun hän on suututtanut jonkun veteraanin. 

Mikäli valtion johtoa arvostellaan, niin silloin seuraa syyte valtion johdon loukkaamisesta. Samoin lait joiden mukaan esimerkiksi sotilaiden kunniaa loukanneet henkilöt voivat saada 15 vuoden vankeusrangaistuksen sopivat hyvin kritiikin vaientamiseen. Eli missään nimessä esimerkiksi sotarikoksia ei voida tuoda oikeuteen, koska sellaisen syytteen esittäminen merkitsee sotilaiden kunnian loukkaamista, ja se tarkoittaa sitä, että jos syyttäjä ei usko asiaa, niin silloin katsotaan että henkilö loukkaa veteraanin kunniaa. 

Jos ajatellaan että tuo laki koskee myös KGB veteraaneja, niin se kertoo siitä, kuinka loistavasti Putin hallitsee tilanteen. Hän ei koskaan pyydä tekemään mitään omasta puolestaan, mutta kuitenkin hän voi jonkun muun ryhmän avulla vaientaa poliittisia vastustajia. Eli veteraanien kunnia on asia, mikä tietenkin vaatii aina valtion toimintaa. Ja kun valtio puolustaa noita veteraaneja, niin he samalla puolustavat Putinia. Tuolloin hänen ei tarvitse ottaa esimerkiksi mielenosoittajien pamputtamista omille niskoilleen, vaan Putin voi vedota lakiin, sekä siihen että poliisia on suututtanut, kun veteraaneihin on kohdistettu vihaa sen  vuoksi, mitä he ovat tehneet esimerkiksi Butshan kaupungissa. Jos joku ei usko virallisia selityksiä, niin silloin tuollainen henkilö saa varmasti vaikeuksia, jos hän sattuu olemaan venäläinen. 

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Neuvostoliitto sekä YYA elävät edelleen.

Neuvostoliitto oli oikeastaan eräänlainen Platonin ideaalivaltion muunnelma, missä jokaisella toimijalla on oma karsina. Valtiota johtavan filosofien ryhmän paikalla oli tietenkin toveri kommunistisen puolueen pääsihteeri, sotilaiden paikalla taas oli salainen poliisi eli turvallisuuspalvelu. Tuon palvelun tehtävä oli tuhota valtion vihollisia, ja tietenkin perustyöläiset eli helootit, joiden tehtävä oli tuottaa valtiolle tuotteita, joita se tarvitsi. Turvallisuuspalvelun työntekijä oli siis ase käskijänsä kädessä. Jos tuo käskijä käski tätä alaisteen tehdä jotain, niin alaisen piti tehdä mitä käskettiin. 

Mikäli alainen osoitti mitään kritiikkiä, niin silloin hän kapinoi. Se mikä sitten vapautti alaisen eli sotilaan moraalisesta vastuusta oli tietenkin se, että hän noudatti vain saamaansa käskyä. Hän oli saamansa käskyn äärimmäinen välittäjä. Sotilas joka puolusti valtiotaan vastavallankumouksellisia voimia vastaan.

Kun turvallisuuspalvelun virkailijat lähtivät tehtäviinsä, niin he eivät suinkaan mitään kritiikkiä saamaansa tehtävää kohtaan osoittaneet. He olivat valtion palvelijoita, jotka palvelivat itseään parempia filosofeja, ja tietenkin heidät oli kohotettu tavallisen kansan yläpuolelle. Jos alempi kritisoi esimerkiksi turvallisuuspalvelun työntekijöitä oli se samalla valtion johdon auktoriteetin kyseenalaistamista. 

Juuri tämä asia, että valtion johtajaa sekä hänen edustajaansa eli sotilasta tai turvallisuuspalvelun virkailijaa ei saanut kritisoida varmasti upposi johonkin johtamisesta pitävään henkilöön. YYA-Suomen malli perustui siihen, että "idänsuhteet olivat ylitse muiden". Siis valtionpäämieheen ja hänen päätöksiinsä kohdistuva kritiikki olivat tietenkin kritiikkiä ulkopolitiikkaa sekä idänsuhteita vastaan. Ja ulkopolitiikka perustui siihen, että nimenomaan valtionpäämiehellä, joka oli Suomen tapauksessa Kekkonen oli nimenomaan hyvät henkilökohtaiset suhteet Neuvostoliiton johtoon. 

Siis jos lähtisimme kutsumaan valtion johtajia kuninkaiksi, niin tässä mallissa toveri NKP:n eli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri oli kuninkaiden kuningas. Hän oli hahmo johon häneen tukeutuvat valtionpäämiehet voivat vedota. Eli kun mellakkapoliisi pamputti mielenosoittajaa Prahassa, niin Prahan johto saattoi sanoa, että "iso paha Neuvostoliitto käski heitä tehdä noin". Ja jos Neuvostoliittoa ei toteltu, niin silloin se saattoi miehittää maan. 

Neuvostoliiton perintö elää edelleen. Se elää niissä miehissä jotka YYA-Suomen aikaan pitivät valtaa. Ja tuo perintö näkyy osittain vieläkin esimerkiksi joissakin lehtikirjoittelussa, missä valtion johtajan tai tiettyjen hänen alaistensa kantaa asioihin ei saa kyseenalaistaa. Siis milloin pääsemme eroon YYA-Suomesta sekä Neuvostoliitosta? Vastaus on se, että Neuvostoliitto on kuollut vasta kun viimeinen Neuvostoliittolainen on kuollut. Samoin YYA Suomi lakkaa olemasta vasta kun viimeinen YYA-suomalainen on kuollut. Nuo asiat elävät niissä ihmisissä jotka ovat ne henkilökohtaisesti nähneet sekä kokeneet. 

YYA-Suomi oli asia, jota kannatettiin aikoinaan melko laajasti. Eli tietenkään nykyään ei kukaan voi edes ajatella olevansa joku suomettunut päätoimittaja, joka poisti juttuja jotka eivät häntä itseään tai Kekkosta miellyttänyt. Itse muistan sen ajan kun Neuvostoliitto hajosi. Silloin TV täyttyi ihmisistä, joilla ei oman käsityksensä mukaan ollut mitään tekemistä itsesensuurin sekä suomettumisen kanssa, mutta mieleen vain tulee se, että missä ne lehtijuttuja sensuroivat päätoimittajat sitten oikeasti olivat? 

En oikein jaksa uskoa, että Kekkonen nyt joka kerta on soittanut päätoimittajalle, kun hänestä on jotain kirjoitettu, mitä hän ei halunnut lukea. Tai mistä esimerkiksi Kekkonen sai tietää jostain YYA-hengen vastaisesta jutusta ennen kuin se on julkaistu? Siis varmaan tuossa itsesensuurissa oli mukana myös muita ihmisiä kuin yksin Kekkonen. Ihmisten haluttiin ajattelevan, että jos Kekkonen lähtisi pois virastaan, niin seuraaja ei enää osaisi miellyttää Neuvostoliiton johtoa. Ja jos Neuvostoliiton johto ei pitäisi jostain asiasta, niin se ampuu välittömästi ydinaseella tuota pettymyksen aiheuttajaa. 

Eli melko kypsän kuvan tuo käsitys antaa Neuvostoliiton johdosta. Tuolloin tuo tilanne voidaan siirtää esimerkiksi jonkun koulun pihalle. Mitä itse tuumisit, jos joku 12-vuotias lataa toista turpiin jos toisella on eriävä mielipide jostain asiasta? Osoittaisiko tuo asia oikeasti kypsyyttä vai olisiko tuo lyöjä ehkä kuitenkin ainakin vähän lapsellinen? 

Vaikka haluamme uskoa toisin, niin YYA-Suomi elää edelleen. Se elää niissä ihmisissä, jotka silloin olivat nuoria päättäjiä, ja jotka kasvoivat siihen uskoon, että Neuvostoliitto on ikuinen sekä stabiili asia. Kun valtiot kuolevat niin niitä kannattavat aatteet elävät edelleen. Valtiot on siis rakennettu tietyn asian ympärille, eli niiden tehtävä on ollut aina suojella niiden kansalaisia. Mutta sitten aina joskus valtion johdon ideologia muuttuu sellaiseksi, että se ei voi sietää mitään vastaväitteitä. Tuolloin valtion johto kadottaa kyvyn kuunnella ihmisiä, mikä aina lopulta kostautuu. Vladimir Putin on mies joka kasvoi Neuvostoliitossa. Häntä opetettiin pitämään Neuvostoliittoa itsestäänselvyytenä sekä sen olemassaoloa asiana, jota ei edes kannata kyseenalaistaa. 

Kun Neuvostoliitto hajosi, niin silloin tietenkin yksi maailman suurimmista valtioista pyyhkiytyi pois. Mutta sitä valtiota kannattava ideologia jäi elämään niissä miehissä sekä naisissa, jotka olivat tuolloin keskitason johtajia, ja ideologiat ovat asioita jotka luovat valtioita. Siis ihmisellä pitää olla tahto palvella valtiota, jotta hän voi toimia valtion laitoksessa. Neuvostoliitossa asenne valtion johtoon oli sellainen, että valtiota johtavat viisaat miehet, joiden päätösvaltaa ei saanut missään nimessä kyseenalaistaa. Mitään valtionvastaista kritiikkiä ei koskaan sallittu, ja kaikki jotka syntyivät neuvosto-yhteiskunnassa olivat omassa lokerossaan, jossa heidän oletettiin kiltisti tottelevan kaikkea mitä viisas mies ja hänen kuuliaiset edustajansa sanoivat, ja jos ihminen sanoi jotain vastaan, niin silloin hän koki valtion edustajien vihan. 

Vladimir Putin kasvatettiin uskomaan että valtion johto on viisaiden miesten ryhmä, joka ei koskaan edes kaipaa mitään kritiikkiä, ellei se kohdistu valtion johtajien vihamiehiin. Valtion johtajan vihamies oli ihminen jonka kritisointi eli pilkkaaminen sekä alistaminen olivat suorastaan kansalaisvelvollisuuksia. Siis valtion johtaja on viisain mies mitä koskaan voi valtiossa elää, on asenne millä pääsee pitkälle tuossa valtiossa. Ja sitten yhtenä päivänä Putin nousi valtaan. Hän pääsi siihen asemaan, mitä häntä opetettiin palvelemaan ilman mitään kritiikkiä. Miksi valtion johtajan päätöstä pitää kritisoida, kun hän tietää kaiken aina vähän muita paremmin. 

Oikeastaan Neuvostoliitto oli rakennettu samaan malliin kuin Platonin ideaalivaltio. Siellä ei kukaan ihminen saanut edes ajatella, että valtion johto tekee virheitä. Valtion johtaja oli mies joka oli erehtymätön, virheetön sekä kaikkivoipa. Turvallisuuspalvelun eli sisäisten sotilaiden tehtävä oli tuossa valtiossa totella esimiehen käskyjä eikä suinkaan esittää mitään kritiikkiä. Miksi mitään kritiikkiä pitää esittää, kun kaikki asiat on aina ajateltu valmiiksi?

Neuvostoliitto ei tuhoutunut kun se hajosi. Putin varmasti on ajatellut johtavansa aivan samaa valtiota, jossa hän syntyi ja kävi koulunsa. Mutta jotain on kuitenkin periaatteessa lopullisesti muuttunut. Se joku on asenne häneen. Venäjää on alettu pikkuhiljaa pitää normaalina valtiona, eikä sillä enää ole voittamattomuuden sädekehää.

Kun toinen on kaukana tapahtumapaikalta, niin hänelle on helppoa valehdella. Kaukainen sekä voimakas hahmo tarjoaa loistavan selkänojan johon jokainen voi nojata, ja jolle voidaan kertoa totuus niin, kuin se palvelee omaa itseä kaikkein parhaiten. 

Mutta edelleen on ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa olla rähmällään Venäjän edessä. Venäjän johto on kuin ylhäinen sekä kaukainen herra. Kukaan tavallinen ihminen ei pääse tapaamaan tuota ylhäistä ja kaukaista herraa, ja kysymään sitä mitä tuo kaukainen herra on oikeastaan käskenyt. Eli tämä paikallinen toimija voi sitten väittää mitä tahansa. 

Ja itse olen tässä juuri kysynyt hiljaa itseltäni, että onko esimerkiksi Ukrainan sotaan lähdettäessä Putinille kerrottu, että siellä Ukrainan separatistien alueella Ukrainan poliisi pamputtaa noita separatisteja. Eli koska epäillään alaisten valehdelleen Putinille sodan kulusta, niin miksi he eivät valehtelisi myös sodan syistä. 

Eli toisen kengän kiillottaminen ei kovin paljoa rasita, ja kun on toista itseänsä yläpuolelle kohotettua tahoa kohtaan kuuliainen, niin se sitten varmasti palkitaan. Kaikkein paras asia tietenkin on se, että tuo taho, jonka kenkiä kiillotetaan elää jossain kaukana. Ja tieto sinne kulkee vain niiden kautta, jotka saavat tavata tuota ylhäistä sekä kaukaista herraa. Kun sitten tuo kaukainen herra kysyy jotain, niin hänen huomionsa voidaan kääntää pois varsinaisesta ongelmasta aloittamalla pieni sota jossain muualla, kuin siellä missä itsellä on ongelmia. Tuolloin sota on mukava keino saada valtion johtajan huomio käännetyksi pois omasta persoonasta. 

Energiariippuvuus sekä sekasorron pelko ovat asioita, joiden takia osa haluaa Putinin pysyvän vallassa

Yllä olevassa kuvassa on valaistu tie. Koska tuota tietä valaistaan kirkkaasti, niin emme näe kovin helposti sitä, mitä on tien ulkopuolella. Eli kirkas valo peittää alleen muut mahdolliset reitit, ja tätä tietä voidaan käyttää mallina esimerkiksi myös maamme NATO-keskusteluun sekä moniin muihin keskusteluihin. Kun yhtä mallia toitotetaan sekä hehkutetaan, niin silloin me emme ehkä edes huomaa vaihtoehtoja. Eli kirkas yhden mallin valaisu peittää muut mallit alleen. Eli NATO-asiassa on otettu sellainen kanta, että maamme on siihen liityttävä, vaikka jouluna tilanne oli toisin. Silloin vielä suuri osa ihmisistä taisi vastustaa NATOa. Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt. 

Mutta yhden tien tai yhden ratkaisun malli on tietenkin ollut vallitseva monissa muissakin päätöksissä, mitä olemme vuosikausia tai jopa vuosisatoja tehneet. Yksi noista valaistun tien mallin mukaan tehdyistä päätöksistä on ollut maamme sitominen Venäjän toimittamaan halpaan maakaasuun sekä öljyyn. Kun aikoinaan tuota halpaa energiaa hehkutettiin, niin ei edes yritetty miettiä sitä, että mitä tapahtuu, jos joku päivä emme onnistukaan miellyttämään Venäjää? Kun maamme energiaratkaisuja tehtiin, niin maamme sidottiin Venäjän maakaasuun sekä öljyyn. Eikä edes yritetty rakentaa mitään vaihtoehtoista energianlähdettä, koska on luotettu Venäjän suopeuteen. 

Ja nyt talouspakotteet ovat aiheuttaneet sen, että maidemme välisissä suhteissa on tapahtunut muutos. Siis emme enää ole miellyttäneet Putinia. Samoin se että mitä Putinin jälkeen tulee on suuri arvoitus. Mutta historiaa tarkastellessa, voimme olla varmoja siitä, että Putinin väistyessä vallasta, mikä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, koska kukaan ei elä ikuisesti, on Venäjällä edessä kaaos tai ainakin valtataistelu, mikä varmasti vaikuttaa tuon maan kykyyn tai haluun vastata kansainvälisistä sopimuksista, joissa Venäjä on osallisena. 

Mitä me teemme, jos emme saa energiaa Venäjältä? Tai mitä teemme siirtymä-ajalla joka kestää uuden energian toimitustavan tai uusien energianlähteiden käyttöönotossa? Tai mitä teemme, jos Venäjä ei halua tai pysty toimittamaan energiaa? 

Suomen energiariippuvuus Venäjästä on asia, mitä vasta nyt käydään läpi. Samoin ihmisiä pelotellaan sillä, että heidän pitää joutua säännöstelemään yksityisautoilua, tai että kun Putin sitten lopulta jää syrjään, niin seurauksena on kaaos sekä valtava pakolaistulva. Sekä tietenkin valtavia taloudellisia vaikeuksia. 

Suuri illuusio on se, että talouspakotteilla ei ole mitään vaikutusta. Talouspakotteiden vähättely on tietenkin suurta muotia. Mutta talouspakotteiden eli oligarkkien maksuliikenteen katkaisemisella voidaan estää Venäjän viranomaisia ostamasta oligarkkien kanssa esimerkiksi mainostilaa jostain sosiaalisen median palveluista. Eli sillä voidaan estää ainakin osittain Venäjän taholta tuleva informaatio-vaikuttaminen. 

Mitä NATO vaatii vastineeksi, jos Suomi liittyy tuohon puolustusliittoon? 

Suurin osa syistä, joilla Putinin mahdollista tukemista perustellaan on vakaus. Samoin maamme NATO-jäsenyyttä vastustetaan sillä verukkeella, että Putin hyökkää Suomeen jos jätämme NATO-hakemuksen, ja NATO ei pikkusormeaan nosta, koska sen ei ole pakko tehdä sitä. Siis tietenkään maahamme ei välttämättä ole hyvä tuoda pysyviä NATO-tukikohtia tai NATO-joukkoja, mutta jotain NATO meiltäkin vaatii. Ja NATOsta huolimatta pitää Suomen silti huolehtia omasta puolustuksestamme. Mutta olisi niin sanotusti "kiva" että joku seisoisi tuolloin meidän kanssamme. 

Mutta onko tuo mitä NATO vaatii ehkä tiedusteluasema, jolla voidaan tarkkailla Pietarin sotilastelakan toimintaa? Tai ehkä laitos joka valvoo Venäjän tutkien toimintaa. Siis varmasti meidän pitää muistaa se, että NATO on kahden kauppa. NATOlla varmaan on myös vaateita Suomea kohtaan, emmekä me voi aina lähteä siitä, että me saamme vain etuja. Eli jos jotain haluamme saada, on meidän oltava valmiita myös antamaan jotain. Tai sitten Unkari tyrmää meidän hakemuksemme, kuten ehkä jossain on laskeskeltu. Mutta NATO on nyt asia mikä on pöydällä. 

On mukavaa huomata, että olemme päässeet eroon vanhasta YYA-Suomesta, ja voimme nyt ilman pelkoa keskustella avoimesti myös NATOsta, vaikka on sanottu, että NATO ei ehkä puolusta uusia jäsenmaitaan. Tuollaiset kommentit ovat kuin suoraan Kremlin listalta. Tarkoitus on saada ihmiset pelkäämään, mikä sitten antaa pontta toisen osapuolen aggressioille. Siis miksi Bidenin lausunto missä hän nimittää Putinia epädiplomaattisilla termeillä on aiheuttanut kauhean reaktion? Onko tuo Putin sitten käyttänyt niin diplomaattisia äänenpainoja, että hänen voidaan katsoa ajavan vakaata ja kestävää kehitystä?

Mutta miksi joku sitten liittyy NATOoon, jos se jättää esimerkiksi Baltian yksin? Puolustus- eli sotilasliittojen toiminnan perusta on se, että ketään sen jäsentä ei jätetä, jos vihollinen hyökkää. Jos liiton jäsen jää ilman tukea, niin se merkitsee liiton uskottavuuden katoamista. Se mitä aggressiota suorittavat tahot haluavat on se, että muut uskovat että vastarinta on turhaa. Tuolla tavalla luodaan tappiomielialaa, ja armeija joka on asennoitunut siten, että vihollinen voittaa on jo puoleksi voitettu armeija. 

Me emme voi rakentaa puolustustamme jonkun muun varaan. Mutta oikean sodan syttyessä on apua mukava saada. Samoin emme voi rakentaa puolustusta sellaisen varaan mitä ei ole olemassa. Jos Euroopassa olisi EU:hun perustuva puolustusvaihtoehto, niin silloin meidän kannattaisi ehkä panostaa siihen. Mutta tuota järjestelmää ei vielä ole tai se ei ole NATOn veroinen. Joten ainakin minun mielestäni myös EU:n keskinäistä puolustusyhteistyötä kannattaisi lähteä kehittämään. 

 Joten eiköhän lähdetä miettimään sitä, mitä tämä pirujen maalaaminen seinille mahtaa tällä kertaa tarkoittaa. 

1) Jos ajatellaan että Putinin jälkeen Venäjälle tulee kaaos, niin silloin meidän pitää muistaa että kaaos tulee ennemmin tai myöhemmin. Putinin hallinto on korostetusti ankkuroitunut hänen persoonaansa, ja Putinin väistyessä on seurauksena joka tapauksessa pakolaisaalto sekä kaaos. Joten Putinin vallassa olo vain lykkää väistämätöntä. Tai sitten Putin saattaa ehkä siirtää valtaansa muille. Mutta se miten hänen sitten käy on taas asia erikseen. 

Kovat poliisitoimet sekä kaiken oppositiotoiminnan ja kritiikin tukahduttaminen ovat asioita, jotka aiheuttavat kostonhalua, ja se sitten saattaa kohdistua Putiniin. Eikä ole niinkään selvää, että vaikka Putin jonkun lähipiiristään nimeäisi seuraajakseen, niin että tuo seuraaja joka on ehkä hyvinkin samanikäinen Putinin kanssa olisi kovin pitkään vallassa. Historiasta voimme ottaa sen verran opiksi, että diktaattorin kuolemaa seuraa lähes aina valtataistelu, joka voi olla hyvin verinen, ja jossa ei kostoa tai vastakostoa kaihdeta. 

2) Suomen riippuvuus Venäjän energiasta on hyvin tunnettua. Ja tietenkin meidän pitää voida vähentää tuota riippuvuutta, vaikka silloin pitäisi ryhtyä vähentämään pakkokeinoin yksityisautoilua. Yksityisautoilu on maassamme tabu, ja missään nimessä pyhän lehmän käyttöä ei saa rajoittaa, kun se on jokaisen oma asia. Venäjälle sitten tietenkin olisi kaikkein mukavinta, että se voisi jatkossakin myydä öljyä ja kaasua Suomeen. Jos maailma irtoaa fossiilisista polttoaineista, niin silloin tietenkin esimerkiksi Venäjä menettää suurimman tulonlähteensä. 

Ja joidenkin ihmisten mielestä se, että ainakin osa  ydinvoimaa tai uusiutuvia energianläheteitä kritisoivista kirjoituksista, kuten esimerkiksi tuulivoiman kustannukset veronmaksajille on nostettu esiin siksi, että joku haluaa jatkaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Siis sähköautoista ei ole löytynyt kuin vikoja, aurinkopaneelit nostavat Maapallon lämpötilaa sekä tietenkin tuulivoima on valtavan kallis investointi. Mutta jos haluamme ottaa uusia energianlähteitä käyttöön, niin silloin meidän vain pitää tehdä ne investoinnit mitä nuo uudet energianlähteet vaativat.  

Luonnonrikkauksien ongelma on siinä, että jos niitä on paljon, niin silloin niiden hyödyntäminen on halpaa. Ja halpa energia tietenkin tuotetaan polttamalla kivihiiltä, öljyä sekä maakaasua. Se mikä tässä on sitten ongelma on se, että kun maapallon ilmasto alkaa lämmitä, niin seurauksena on asioita, jotka maksavat moninkertaisesti sen, mitä esimerkiksi maksaisi se, että lähdetään investoimaan uusiin energianlähteisiin. 

Keskitetyn energiaratkaisun ongelma on siinä, että jos ainoaan keskuslaitokseen tulee ongelma, niin silloin koko sähkön tuotanto katkeaa.

Ehkä tulevaisuuden energiantuotanto perustuu verkotettuun hybridimalliin. Siinä useat kymmenet tai jopa sadat tai tuhannet pienet yksiköt tuottavat virtaa suurelle kokonaisuudelle. Eli kaikkia munia ei laiteta tuolloin samaan koriin vaan energian tuotanto jaetaan useiden yksiköiden kesken. Ja tuolloin ei yhden energiantuottoyksikön toiminnan keskeytyksellä ole niin suurta merkitystä, kuin jos valtavaan keskuslaitokseen tai sen toimintaan tulee keskeytys. 

Yksi mielenkiintoisimmista uusista energianlähteistä ovat pien- tai lähiydinvoimalat, jotka tuottavat toki vähemmän tehoa kuin suuret keskusyksiköt. Mutta jos energiaa tuotetaan useilla kymmenillä tai jopa sadoilla pienillä ydinvoimaloilla ei edes usean ydinreaktorin huolto- tai muu sähköntuotantoon kohdistuva katko vaikuta energiantuotantoon yhtä paljon kuin yhden suuren voimalan sammuttaminen. 

Yksityisautoilu kun sattuu tukemaan huoltovarmuutta. Tai sitten tietenkin jos emme osta energiaa Venäjältä, niin se saattaa kohottaa hiilidioksidin tuotantoa. Siis lähdetäänkö tällaisissa lausunnoissa siitä, että maakaasu tai öljy oikeasti ovat hiilidioksidivapaita polttoaineita, jos niitä poltetaan Venäjällä? Siis ainakin oman tietoni mukaan maakaasu sekä öljy ovat hiilivetyjä, joiden polttaminen tuottaa joka tapauksessa hiilidioksidia poltetaan sitä Suomessa tai muualla. 

Se mikä sitten on myös asia, mistä ei juurikaan olla puhuttu on se, että mistä me saamme sitten energiaa siirtymäkauden ajaksi? Siis varmaan Venäjän etu olisi se, että Suomi jatkuvasti ostaa sen öljyä sekä maakaasua. Ja jos sitten ajatellaan että ostamme sähköä, niin mistä me tiedämme missä Venäjä tuota energiaa sitten tuottaa? Onko tuotantolaitos joku Tshernobyl tyyppinen ydinvoimala vuodelta 1956, vai ehkä joku kaasuvoimala jossain kaukana Siperiassa, jossa kukaan ei pääse näkemään sitä ruskeaa savua, joka nousee tuon voimalan piipusta. 

3) Taloudelliset vaikeudet jotka seuraavat Venäjän aggressiivisesta toiminnasta ovat kamalia. Venäjän kohdalla syy tähän nopeaan siirtymiseen talouspakotteisiin on se, että tuo maa on kasannut itselleen vaikeuksia jo hyvin pitkään. Se että emme olisi lähteneet mukaan pakotteisiin olisi kuitenkin vielä pahempi signaali, ja se vaikuttaisi todella haitallisesti maamme länsikauppaan. 

Talouspakotteiden vaikutukset oligarkkeihin saattavat vaikuttaa vähäisiltä. Mutta se että oligarkkien tilejä pannaan kiinni saattaa estää esimerkiksi Venäjän informaatiovaikuttamista. Eli tuolloin estetään Venäjän viranomaisia sekä heihin yhteydessä olevia oligarkkeja ostamasta esimerkiksi mainostilaa länsimaisesta mediasta, kuten alussa kirjoitin. 

Siis meidän maassamme taloudelliset näkymät ovat huonot. Taloussäästäminen tietenkin yleistyy, eikä se että ihmiset varastoivat rahaa tileilleen ole hyväksi kaupalle. Säästämisen ongelma kansantalouden kannalta on se, että kun rahaa varastoituu tileille, niin silloin on vaara siitä, että raha lähtee liian nopeasti liikkeelle, mikä aiheuttaa inflaatiota. 

https://www.economist.com/science-and-technology/developers-of-small-modular-reactors-hope-their-time-has-come/21808321

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/miten-suomen-k%C3%A4visi-jos-energiahana-ven%C3%A4j%C3%A4lt%C3%A4-suljettaisiin-professori-yksityisautoilua-saatettaisiin-joutua-s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6stelem%C3%A4%C3%A4n/ar-AAVFFNF?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=a4260ec8d78f4094885498a925727240

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/varoitus-ven%C3%A4j%C3%A4n-romahduksesta-sekasorto-l%C3%A4hes-varma-suomen-tulee-varautua-ennenn%C3%A4kem%C3%A4tt%C3%B6m%C3%A4%C3%A4n-pakolaisvirtaan-ven%C3%A4j%C3%A4lt%C3%A4/ar-AAVC7Zf?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=ffded93e58714612b436c6f29f1157a7

https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/vitsauksia-kuin-ilmestyskirjassa-nyt-tuli-ensitietoja-ven%C3%A4j%C3%A4n-sodan-talousvaikutuksista-suomelle/ar-AAVBPwW?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=ce0cf5944dbb4afaa1716710ec1f2c11

Siis ajattelevatko ihmiset liikaa?

Nykyihmisiä syytetään helposti liiasta ajattelemisesta, kun ajattelu pitäisi jättää hevosille, koska niillä on isompi pää. Eli ihmisten pitäisi siirtää ajattelu suosiolla jollekin toiselle ihmiselle, joka on joko auktoriteetti tai itseään auktoriteettina pitävä henkilö. Siis miten meidän muuten pitäisi suhtautua ihmiseen joka vain väittää olevansa joku auktoriteetti? Pitäisikö meidän palvoa ja kunnioittaa häntä siksi, että hän haluaa olla auktoriteetti ja komennella muita? Toisaalta voimme sanoa, että nykyaika suosii pinnallista ajattelua. Haluamme ja saamme paljon enemmän tietoa, kuin mitä esimerkiksi omat vanhempamme ovat saaneet. 

Mutta sen sijaan että analysoimme tietoa sekä mietimme ketä tieto palvelee, syöksymme kotisivuilta toiselle vauhdilla mitä emme edes itse tajua. Vietämme jossain kotisivulla 3 sekuntia. Toisella kotisivulla vietämme 2,5 sekuntia. Siis tuossa ajassa emme ehdi tehdä kovin syvällisiä päätelmiä asioista. Asiat ovat tietenkin joko täysin hyviä tai täysin pahoja, riippuen vähän siitä mitä pomomme on mistäkin asiasta sattunut olemaan mieltä. Maailma on siis hyvin mustavalkoinen paikka, missä kaikki asiat ajatellaan valmiiksi. 

Emme saa edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että joku asia voi olla osittain totta. Mutta meidän pitää seurata tarkoin pomomme mielipiteitä, että emme pahoita hänen mieltään olemalla erimieltä asioista kuin hän. Jos joku väittää pomolle vastaan, niin hän on tietenkin puberteetti-ikäinen idiootti, jonka mielipidettä ei kukaan edes halua kuulla. Ja kuka maailmassa muuta haluaa kuulla kuin oman esimiehensä mielipide? Toisaalta joku tähän kulttuuriin tottumaton saattaa kysyä, että miksi toisten mielipidettä edes kysytään, jos johtaja on aina oikeassa? Siis tietenkin johtaja toimii yhtiön hallintoneuvoston tai valtillisen johtajan ollessa kyseessä niin valtioneuvoston sekä eduskunnan antaman mandaatin turvin. 

Mutta tietenkin voidaan kysyä että onko esimerkiksi se, että päätös tehdään enemmistön turvin aina oikea päätös? Myös enemmistö tekee joskus virheitä, koska he eivät ole ehkä tarpeeksi hyvin perehtyneet saamaansa aineistoon tai aineistoa ei ole tehty kunnolla. Ja noista asioista sitten riidellään oikeudessa oikein olan takaa. Olisiko raportin tekijän pitänyt paneutua saatavilla olevaan tietoon vähän paremmin? Tai olisiko hänen ehkä pitänyt tehdä jotain toisin? 

Nykyinen tiedonhakeminen on  oikeastaan pahimmillaan vain sarja klikkauksia, ja sitten vain toteamme että joku asia on tapahtunut. Emme viitsi lähteä miettimään tai vaivaamaan itseämme sillä, että mietimme sitä mitä varten jotain on tapahtunut. Saamme tietoa paljon, mutta emme viitsi edes ajatella sitä mitä luemme tai näemme. Emme edes muista viiden sekunnin päästä sitä, mistä luimme 3 sekuntia sitten. Se että muistamme otsikon on riittävä asia. 

Tietenkin on aina ihmisiä, jotka mielellään puhuvat "itsensä ylentäjistä". Mutta sitten tuollaiselta ihmiseltä voisin kysäistä, että kuka hänelle on antanut ylemmän aseman kuin muille? Siis jos paikalle sattuu henkilö, joka ilmoittaa että hän on paikan pomo, niin tietenkin olisi mukavaa nähdä tuosta oikeudesta jotain korttia. Ja jos sitten ajattelemme esimerkiksi yrittäjiä, niin myös he ovat omalla tavallaan ylentäneet itsensä omien yritystensä johtajiksi. 

Kuinka moni yrittäjä on oikeasti kysellyt mitään lupaa tuohon yrittämiseen? Hänen ei sitä tarvitse lain mukaan tehdä, joten mitä varten joltain pitää jotain lupia mennä kyselemään? Mutta vaikka toinen olisi miten suuri herra hyvänsä, niin aina voidaan kysyä, että kenen lauluja hän nyt laulaa? Tai kuka on kertonut Vladimir Putinille, että hän on niin hyvä presidentti Venäjälle, että hän voi jatkaa virassaan lopun ikäänsä? Siis jos esimies perustelee käskyjään sillä että hän vain välittää niitä, niin kuinka käskyketjun alkuunpanija nuo käskyt perustelee? Toki tuollainen auktoriteetti, joka ei halua kuulla mitään kritiikkiä varmaan haluaa että ihmiset lopettavat asioiden miettimisen. Mitä varten mitään pitää miettiä, kun ne päätökset on jo valmiiksi tehty? 

Toisin sanoen kuka edes vaivautuu ajattelemaan mitään itsenäisesti, kun meillä on kaikkea viihdettä, ja miksi vaivata päätä toisarvoisilla asioilla kuten esimerkiksi kuka teki Bodomin murhat, tai miten joku kappale putoaa mustaan aukkoon? Sellaiset ihmiset jotka näitä asioita ajattelevat ovat tylsiä nörttejä joista ei ole kuin murhetta, jos lähdetään pitämään hauskaa. Ehkä ihmiset mielellään sotkeutuvat pinnalliseen ajatteluun. Eli kun ajatellaan sekä keskustellaan yleisistä asioista, niin silloin tietenkin me voimme sanoa, että riittää että toteamme jonkun asian tapahtuneeksi. 

Siis jos ajatellaan että miten filosofinen ajattelu eroaa arkisesta ajattelusta, niin silloin meidän pitää muistaa, että arkinen ajattelu on oikeastaan sitä, että todetaan että asia on niin kuin se on. Filosofinen ajattelu taas lähtee käsittelemään asioita pintaa syvemmältä. Eli kun arkipäiväinen tai pinnallinen ajattelutapa on sitä, että käsitellään valtavia tapausmääriä hyvin lyhyessä ajassa, niin filosofinen ajattelu on sitä, että johonkin tiettyyn tapaukseen paneudutaan sekä sitä tarkastellaan syvällisesti, miettien sitä miksi joku ihminen tekee jotain, joka ei ole sitten mitenkään siihen tulokseen, mihin sen pitäisi johtaa. Tietenkin tekevälle sattuu. Eli jos ihminen tekee jotain, niin hän tekee ennemmin tai myöhemmin virheitä. Ja vain ihminen joka makaa sängyssä koko päivän voi olla oikeastaan tekemättä muuta virhettä, kuin odottaa liian kauan vessaan lähtöä. 

Jos ajatellaan että nörtit ovat epäsosiaalisia, niin silloin kuullaan sellainen virsi, että kuka viitsii vetää perässä jotain tylsää "haamua", joka ei muistele innolla kuinka hän kaatui edellisissä kotibileissä naamalleen suoraan johonkin nokkospuskaan. Tai joka ei ole edes opetellut käyttämään piilolaseja. Tuollainen haamu tietenkin on käynyt koulunsa loppuun, joten häntä ei voi enää edes simputtaa työelämässä kunnolla. Joten haamu saa jäädä kotiin, ja ehkä hän ryhtyy lukemaan kirjaa Bodomin surmista. Tai sitten hän saattaa muistaa olevansa jonkun murhatun sukulainen. Ehkä tuollainen asia sitten saa hänet pohtimaan sitä, miksi nuo ihmiset murhattiin? "Miksi" on kysymys joka pitää kaikissa asioissa esittää. Siis filosofinen kysymyssarja, joka pitää esittää esimerkiksi kohteesta tai tapahtumasta on mitä, missä, milloin sekä miksi? Siis miksi joku asia on niin kuin se on. 

Jos joku kirjoitelma raivostuttaa, jotain henkilöä, niin silloin pitää huomioida mitä kirjoitelmasta on kirjoitettu. Siis arvioidaanko vastauksessa esimerkiksi kirjoitelmaa tai vlogia? Vai kerrotaanko siinä, miten tyylitön ihminen tuo kommentoidun julkaisun tekijä on? Missä tuo kirjoitelmaa koskeva kommentti on annettu, sekä milloin se on ilmaantunut esimerkiksi keskustelupalstalle? Samoin miksi se on kirjoitettu johonkin koko kansan keskustelusivustolle? Jos jonkun ihmisen kirjoitukset ovat naurettavia, niin toki silloin pitäisi kyllä löytyä myös sellainen selitys, että miksi ne ovat naurettavia? 

Se miten sellaiseen turhaan ajatteluun pitää suhtautua, joka vie aikaa esimerkiksi viihteeltä tai muulta vastaavalta pitää suhtautua on ehdottoman kielteinen asenne. Missään tapauksessa mitään asiaa ei saa koskaan tarkastella kriittisesti, eikä omien aivojen käyttö ole maailmassa mitenkään suotavaa tai seuraa isällinen avokämmen. Siis nykyihmisen asema on käytännössä totella muiden hänen yläpuolellaan olevien ihmisten tahtoa, eikä missään nimessä mitään edes ajatella, että jollain muulla kuin maallisella mammonalla on väliä. 

Me kaikki olemme oikeutettuja tietoon, ja ajattelu on tiedon käsittelyä. Tai oikeastaan ajattelu on tiedon kriittistä tarkastelua. Siis miksi joku asia on niin kuin se on, on kysymys mikä on lähtökohtana sille mitä kutsutaan ajatteluksi. Ajattelu on siis tiedon muokkaamista sekä kyseenalaistamista. Eli kun ihminen katsoo esimerkiksi munan muotoista taideteosta, niin hän saattaa todeta vuodesta toiseen, että "katsos kun on erikoinen teos". Sitten henkilö alkaa miettiä että mistä tuo taideteos on tehty, mitä materiaaleja siihen on käytetty, ja miten se on toteutettu. Ja sitten hän saattaa saada vielä sellaisen ajatuksen, että miksi tuo teos on tuohon paikkaan tuotu. Siis kyse on ajattelun ja mallin muuttamisesta syvällisemmäksi. 

Erilaisten yksivaltiaiden mielestä varmaan olisi parempi, että kukaan ihminen ei edes opettele lukemaan. Silloin ei tarvitse tietoa mitenkään käsitellä. Riittää että kuuntelee ihmisiä, jotka ovat omaa itseä pikkuisen vanhempia. Mutta sitten tietenkin voidaan sanoa, että kritiikitön toisen ihmisen kuunteleminen sekä uskominen ovat itsepetosta parhaimmillaan. Se että ihminen väittää että valtionpäämiehen kanta asioihin oikeuttaa hänet tekemään jotain moraalitonta, ei ole välttämättä totta. Siis esimiehen käsky ei vapauta ketään moraalisesta vastuusta. 

Demokratian toimivuudesta

Demokratian toimivuudesta

Demokratia on yksi hallintomalli muiden joukossa, ja se miksi me olemme valinneet demokratian valtionhallinnon malliksi johtuu siitä että tavallisten ihmisten halutaan myös ottavan vastuuta siitä, miten valtiota johdetaan. Churchill sanoi aikoinaan, että demokratia ei ole täydellinen valtion johtamisen malli, mutta sitä voidaan pitää parhaana olemassa olevista malleista. Nimittäin se että maassa on demokratia takaa sen, että tavallinen ihminen joutuu kantamaan jonkinlaista vastuuta siitä, millaisia päätöksiä valtiossa tehdään. Tämä koskee sekä suoraa, että edustuksellista demokratiaa.

Diktatuurimaissa on  paljon ihmisiä, joiden mielestä mitään ei tarvitse tehdä, jos ei erikseen käsketä, ja noissa maissa on sellainen käsitys, että kaikki asiat mitä tehdään pitää miellyttää valtion johtoa, joka yksin sitten kantaa myös vastuun tekemistään päätöksistä. Eli ei ole olemassa valtaa ilman vastuuta. Jos ihmiset saavat valita edustajan itselleen parlamenttiin, niin pitää heidän sitten jotain tietää myös siitä mitä edustaja tai hänen puolueensa on luvannut tehdä jos tuo ryhmittymä pääsee valtaan.

Miksi meillä on oppositio?

Ja tähän liittyy tietenkin sellainen näkemys, että jos esimerkiksi poliitikon sanomisiin suhtaudutaan kriittisesti, niin se ei tarkoita, että ne tyrmätään oitis, ennen kuin niitä edes lähdetään käsittelemään. Kritiikki on sitä, että asioista etsitään myös ne puolet, joita itse emme kykene näkemään. Kritiikin tarkoitus on saada myös hallitus näkemään ehkä hyvinkin pitkään valmistellun lain kielteiset puolet, eli ei ole olemassa mitään sellaista lakia, jolla on vain hyviä puolia. Kaikista asioista löytyy varmasti myös sellaisia puolia, joita emme edes voisi kuvitella löytävämme, ja sen takia meillä on parlamentissa oppositio. Opposition tehtävä on saada hallitus näkemään sen omien mallien kielteisiä puolia, myös silloin kun lakia on valmisteltu ehkä vuosia.

Edustuksellisen demokratian malli on otettu Suomessa ja muissa maissa käyttöön siksi, että lakeja säädettäessä pitää lakitekstiin paneutua todella hyvin, tai sitten tuloksena on laki, mikä saattaa sallia esimerkiksi viranomaisten mielivallan. Kun äänestäjä valitsee edustajan, joka käyttää lainsäädäntövaltaa hänen puolestaan, niin samalla hän luovuttaa tuolle edustajalle valtuudet johtaa sisäpolitiikkaa yhdessä muiden parlamentin jäsenten kanssa. Ja yleensä sisäpolitiikan johtaminen ymmärretään nimenomaan lain säätämisen kautta tapahtuvana viranomaistyön ohjauksena sekä tietenkin sen kautta myös sisäisiin asioihin vaikuttamisena.

Kun puhutaan demokratiasta sekä liberalismista, niin taloudellinen liberalismi tarkoittaa sitä, että mikään ei rajoita sitä, miten paljon ihminen saa omistaa, ja mitään muuta taloudellinen liberalismi ei oikeastaan tarkoita, ja joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi se, että valtion rooli ihmisten elämässä on minimaalinen taas on liberaalia politiikkaa. Eli valtio hoitaa vain poliisi,- pelastus- sekä maanpuolustustyön, ja muiden töiden järjestäminen on ihmisten omalla vastuulla. Tällaista mallia missä mitään muita kuin välttämättömiä terveyspalveluita sekä äsken mainittuja asioita ei valtio tarjoa on kutsuttu myös liberalismiksi. Mutta onko demokratia liberaalia?


Kas tuota asiaa kannattaa aina vähän miettiä, koska oletteko koskaan miettineet sitä, että demokratia voi olla sellaista, että se tukahduttaa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia. Tuolloin asenne yhteiskunnassa on se, että vähemmistöjen sekä niiden, jotka ovat menettäneet äänioikeuden oikeusturvaa saa polkea niin paljon kuin huvittaa, kunhan muistaa miellyttää enemmistöä. Ja se tietenkin tarkoittaa sitä, että vähemmistöjen oikeudet ovat asioita, mitkä kuuluvat roskakoriin. Yleensä se että valtion edustaja nuolee jonkun ihmisen takapuolta tarkoittaa sitä, että hän myös pyllistää jotain muuta ihmistä tai ihmisryhmää. Demokratia on asia mikä on maassa pyhä, varsinkin silloin kun kirjoittaja tai puhuja itse sattuu olemaan mielipidemittausten huipulla. Ja kansa on tuolloin aina oikeassa, kun ovat niin viisaita miehiä päättäviin asemiin valinneet.

Mitä tarkoittaa populisti? Onko hallituksella oikeus murskata sitä vastustavat mielenosoitukset käyttämällä väkivaltaa, perustellen toimintaa siten, että sillä on oikeus pitää valtaa käsissään seuraaviin vaaleihin saakka?

Mutta jos sitten itse sattuu olemaan tappiolla esimerkiksi gallupissa, niin kaikki muut ovat kansanvillitsijöitä sekä populisteja. Kun ihminen asettuu ehdolle parlamenttiin, niin hän joutuu olemaan äänestäjille mieliksi, ja se sitten on joidenkin mielestä hieman vaikeaa. Silloin kun ihminen lähtee politiikkaan, niin hän joutuu sanomaan jotain sellaista, mikä on oikeasti hänen mielipiteensä jostain asiasta. Se että politiikkaa tehdään länsimaissa tai demokraattisissa valtioissa esimerkiksi neuvottelujen kautta on joidenkin ihmisten mielestä hiukan liian pehmoa. Heistä panssarivaunut sekä mellakkapoliisi ja kyynelkaasu ovat oikea tapa puolustaa omia arvoja, ja tietenkin laki antaa siihen mahdollisuuden.


Miksi esimerkiksi pääministerin pitäisi antaa periksi yleisön vaatimusten edessä, kun hänellä on lain antama oikeus komentaa poliisi kaduille estämään mellakoita sekä murskaamaan mielenosoituksia, jotka ovat laittomia. Mikäli joku sitten huomauttaa siitä, että rauhallinen mielenosoitus ei vaadi hajottamista, niin silloin voidaan mielenosoittajien joukkoon soluttaa “agent provocatéur”-toimijoita. Näiden ihmisten tehtävä on paiskoa polttopulloja kohti polliisia sekä polttaa autoja ja aiheuttaa myös paljon muuta tuhoa, jotta mellakkapoliisi voi sitten hajottaa nuo mielenosoitukset ilman sen suurempia omantunnon pistoksia. Ja taas voidaan hakea uusia valtuuksia viranomaisille, joiden esimies sattuu hallitus olemaan.

Onko meillä oikeus valita?

Onko meillä oikeus valita?

Kun ajatellaan ihmisen oikeutta tehdä valintoja sekä siitä, miten paljon tietoa voi netistä saada, ja kuinka se sotkee ihmisten elämää, kun se kaikki tieto on niin pinnallista, niin silloin voimme kysyä, että mitä kertoo vaalimainoksessa olevat teksti “Esko Ehdokas, ihmisten puolesta, ja numero “XXX”? Kertooko se paljon tämän ehdokkaan ajamista asioista?

Joskus aina itse olen kohdannut tilanteita, missä joku kertoo, miten se, että ihmiset ajattelevat asioista jollain tavalla sotkee päätöksentekoa sekä aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Silloin olisi ihan hyvä kysyä, että onko tuo henkilö itse se, jonka päätökset ovat kaikkein parhaita, ja onko hän sitten niin paljon meitä muita parempi kaikessa, että hänellä pitää olla oikeus ajatella meidän muiden puolesta? Se että toinen tekee päätöksiä esimerkiksi parlamentissa ei tarkoita sitä, että hän ajattelee ihmisten puolesta. Jokainen meistä kyllä saa ihan itse käyttää omia aivoja, kun lähdemme tekemään jotain asioita.

Eikä esimerkiksi ylinopeussakko varmaan ole edes tarkoitettu tuntumaan mukavalta asialta. Kuitenkin kun sanotaan, että jossain kokouksessa on sovittu jonkun toisen ihmisen asioista, niin olisi hyvä mainita sekin että onko henkilö ollut kokouksessa paikalla. Eli jos vaikkapa vajaavaltaista henkilöä koskeva päätös on tehty niin, että vain edunvalvoja on ollut paikalla, niin silloin ei ole oikein sanoa, että tuon henkilön kanssa on sovittu jotain. Oikea sanamuoto olisi, että “edunvalvojan kanssa on sovittu”, mikä kertoo siitä, että henkilön oma tahto on jyrätty tai sitä ei edes olla koskaan kuultu.

Edunvalvoja on muuten nykyisin käytetty termi entisestä virkaholhoojasta, ja tuon termin tarkoitus on muistuttaa siitä, että edunvalvojan tehtävä on valvoa asiakkaan eli vajaavaltaisen henkilön etua. Tuolla edunvalvontaa harjoittavalla henkilöllä on nykyään oltava oikeustieteen maisterin tutkinto, ja hänen tehtävänsä on kohdella asiakastaan eli vajaavaltaista henkilöä, kuten asianajajan tulee päämiestään kohdella, eli hän toimii päämiehelleen asianajajan ominaisuudessa sekä hoitaa tätä tehtävää  kuten asianajajan ammattiaan tulee harjoittaa, eli hän ei saa vain hyväksyä päämiehensä syrjimistä eikä huonoa palvelua, vaan myös toimittava päämiehen asianajajana sekä valvottava tämän etua oikeudessa.

Valinnasta sekä ihmisen oikeudesta tehdä päätöksiä on tehty tutkimuksia sekä kirjoitettu enemmän tai vähemmän kansantajuisia kirjoituksia jo antiikin kreikasta lähtien. Ja edelleen keskustellaan siitä, että on oikeastaan se paljon puhuttu vapaus valita? Eli onko se sitä, että ihminen valitsee hyllystä sen tuotteen mitä hän haluaisi, vai sitä että ihminen valitsee kalleimman tuotteen? Vai onko se sitä, että ihminen valitsee sen tuotteen, mikä tuo kaupalle sen kaikkein suurimman voiton?

Mikähän mahtaa olla kaupan etu tuossa asiassa? Kun ajatellaan markkinointia puhtaasti psykologian kannalta, niin olisi varmaan paikallaan kertoa se, että psykologisen markkinoinnin tarkoitus on uskotella ihmiselle se, että hän tekee itse omat päätöksensä. Todellisuudessa esimerkiksi niin sanottu “terveellinen ruoka” on kallista, koska se näyttää hyvältä. Samoin “reilun kaupan banaani” on todella kallista verrattuna siihen vieressä olevaan banaaniin. Mutta tiedättekö, miksi näitä banaaneja myydään niin mukavalla paikalla? Syy on siinä, että tämä banaani näyttää hyvältä.

Kun mietitään markkinointia, niin silloin aina pitää huomioida se, että ihmiset kulkevat tiettyä tietä kaupan sisällä, ja silloin tuotteiden sijoittelulla on merkitystä. Jos ihmisellä on kiire, niin silloin hän kulkee jotain tiettyä tietä, ja tuon ihmisen takia kassoille on sijoitettu tiettyjä tuotteita. Eli toivotaan että myös tuollainen kiireinen henkilö ostaisi jotain vielä, kun hän saapuu kassalle. Ihmisillä on oikeus valita vapaasti monista asioista, mutta kuitenkin hänen valintaansa rajoittaa tarjonta. Hän voi valita vain niistä tuotteista, joita on hyllyssä tai sitten lähteä keräämään sieniä metsästä.

Kun tuotteita sijoitellaan hyllyyn, niin silloin tietenkin ne tuotteet mistä kauppa saa parhaan tuoton sijoitetaan ihmisten silmien korkeudelle. Silloin ne ikään kuin hyppäävät ihmisen tajuntaan. Markkinoinnin tarkoitus on tehdä ostotapahtumasta miellyttävä. Eli markkinoinnin asinatuntija tekee aina niin, että hän muistaa markkinoida kokonaisuutta. Jopa arkiset ruokakaupat tehdään miellyttäviksi, jotta ihmiset voisivat niissä käydä.

Jos ajatellaan sitä miten me ihmiset hukumme informaation tulvaan, kun jokaisen ihmisen pitää sanoa jotain sekä ajatella jotain, niin voimme kysyä suoraan, että miksi meidän ei ennen ole pitänyt käyttää omia aivojamme? Eikö meidän pitänyt ennen lukea mainoksia, joita tuli postiluukusta sekä tehdä vertailuja hinnoissa? Onko tämä nyt aivan uusi tilanne, että ihmisten pitäisi ryhtyä lukemaan kotisivuja, kun he valitsevat niitä jotka tekevät päätökset heidän puolestaan? Tätäkin asiaa voidaan yhdessä lähteä miettimään.

Mietteitä peilistä sekä Nietzschestä

Mietteitä peilistä sekä Nietzschestä

Peili

Tämän kirjoituksen liitteenä on kuva peilistä, missä on pieni halkeama. Miksi tässä peilissä on halkeama? Missään muussa peileistä, joita tuossa tilassa oli ei ollut tuota halkeamaa. Joten onko joku kohdellut tätä peiliä jotenkin kaltoin, tai ehkä luullut sitä joksikin tabletiksi tai vastaavaksi tietokoneeksi, jota sitten on painettu hajalle, kun siitä ei näy kuin oma kuva, tai mistä minä tietäisin, miksi tässä peilissä on halkeama? Haljennut peili voi olla vaikka kuinka syvällinen viesti siitä, että olen jotenkin erityinen, tai ehkä se kuvastaa sitä, kuinka kaksijakoinen ihminen olen. Sitä en tiedä, miksi tuo naarmuinen tai haljennut peili päätyi eteeni, mutta sitä tässä mietin, että onko peilillä jokin kauhean syvällinen merkitys?

Jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi arkiajattelun poikkeaminen filosofisesta ajattelusta todetaan siten, että arkiajattelussa riittää se, että katson peilissä olevan halkeaman ulottuvan peilin päästä päähän, mutta jos ajattelen erästä kauan sitten tekemääni tehtävää, missä vertaan filosofista ajattelua arkiajatteluun, niin tietenkin kirjoitukseen pitää saada aina vähän enemmän pituutta, kuin vain ajatellen, että onko joku halkeama peilissä vain sattumalta siihen tullut. Filosofisessa ajattelussa pyritään selvittämään sitä, että miksi esimerkiksi peilissä on halkeama?

Humoristisesti voidaan kysyä, että onko tuo jokin salainen viesti tai ehkä merkki siitä, että jotain outoa tulee tapahtumaan. Tai ehkä kyse on siitä, että tämä halkeama kuvastaa sitä, että omassa panssarissa, jonka olen luonut omaksi turvakseni maailman pahuutta sekä kolkkoa kohtelua vastaan on jokin lohkeama. Enkö ole kyennyt pitämään pitkän aikaa tarkasti varjeltua stoalaista ulkokuorta tyynenä ja rauhallisena, vaan olen antanut sen hajota ihmisten edessä.

Olen siis ollut muuta kuin se, mikä nousee stoalaisuuden ylipapin johtavan yli-ihmisiä sekä heidän ajatteluaan tutkineen teoreetikko Nietzschen kirjoituksissa muiden yläpuolelle, ja katsoo heitä kuten yli-ihmisen ainakin omasta mielestään tuleekin tehdä. Se mitä muut asiasta ajattelevat on sitten asia erikseen.

Nietzschen oppeja noudattamalla saadaan aikaan paljon vihaa sekä kaunaa, mikä purkautuu erilaisten vallankumousten sekä muun väkivallan muodossa. Se mikä tuossa teoriassa erityisesti aiheuttaa kiihtymystä sekä myö kritiikkiä on se, että yli-ihmisen ei tarvitse huomioida ketään muuta koko maailmassa, mikä sitten tekee hänestä ainakin erittäin vihatun. Ja se estää tehokkaasti toteuttamasta tätä hyvin epämiellyttävää mallia käytännön elämässä.

Nietzsche ja moraali eli hänen terioitaan ei pitäisi koskaan edes yrittää soveltaa käytäntöön.

Tuon miehen oppien mukaan moraalisesti sekä kaikin puolin muutenkin ylevä ihminen nousee johtamaan joukkoa. Hän siis nousee vallitsevan moraalin yläpuolelle, ja kuvittelee että mikään laki tai moraali ei häntä sido. Tuon ajattelutavan takia tätä teoriaa kritisoidaan erittäin kiivaasti, koska sen nimissä on esimerkiksi on oikeutettua polkea toisen ihmisen oikeudet maan rakoon sekä muuttaa toinen arvottomaksi lihan palaksi.

Voi millainen pettymys olenkaan ollut itselleni, kun en ollutkaan se yli-ihminen, mikä osaa sekä tietää kaikesta kaiken. Olen vain kuolevainen ihmispoloinen, joka ei vain kykene olemaan sitä, mitä joku suuri Nietzsche sanoi yli-ihmisen olevan. No tämä tekstin osa oli armotonta itseruoskintaa, mikä on tarkoituksellisesti tehty naiiviksi sekä narsistiseksi, mutta sekin tuli tässä mainituksi, että olen vain ihminen.

Ehkä Nietzsche teki tuon teoriansa oikeastaan varoitukseksi siitä, mitä johtajan palvonta sai aikaan. Tai niin olen itse asiasta joskus ajatellut, kun hänen kehittämäänsä malliin, missä yli-ihmisellä olisi ehdoton valta sekä auktoriteetti olen tutustunut. Se mitä hän oikeasti ajatteli on tietenkin jäänyt historian hämärään.

Siitä mitä filosofia on? Eli onko se vain sitaatteja tai ehkä mahdollisuutta esitellä omia ajatuksia? Niin kuka tietää vastauksen?

Filosofia on merkillinen asia. Siinä pyritään verbaalisesti todistamaan joitakin asioita. Ja yksi asia tietenkin on erityisen tärkeää, ja se on se omien aivojen käyttö. Ei ole olemassa vain yhtä sekä oikeaa ratkaisua mihinkään pulmaan. On olemassa yhtä monta käsitystä sekä tapaa lähestyä ongelmia kuin on ihmisiä. Se että ihminen osaa toistaa jonkun suuren filosofin ajatuksia, ja laittaa sitaatit kohdalleen ei tee hänestä filosofia. Se että ihminen osaa sekä uskaltaa haastaa myös suuria nimiä tekee hänestä filosofin.

Kuka vain osaa kopioida Nietzschen ajatuksia, mutta hänen nimeään ei kuka vain osaa kirjoittaa, joten miksi kaikilla filosofeilla sekä tunnetuilla ajattelijoilla ja tieteenharjoittajilla on niin oudot nimet. Itse huomasin, että tarvitsen tekstinkäsittelyohjelman saadakseni tuon nimen menemään oikein, eli miten ihmeessä tuon miehen fanit ovat osanneet hänen nimensä kirjoittaa oikein? Tai ehkä heillä  kotikielenä oli aikoinaan saksa. Eli en tiedä, että onko hänen nimensä sitten saksankielisistä helpompi kirjoittaa.

Draama myy aina hyvin

Draama myy aina hyvin

Terve epäily on asia, mikä varmasti on kannattavaa. Nimittäin se että uskaltaa epäillä jotain tekee ihmisestä ihmisen. Se että ihminen miettii asioita myös silloin, kun se ei ole hänen oman mukavuutensa kannalta ehkä paras tai edes toiseksi paras vaihtoehto on kuitenkin asia, mikä osoittaa järkevyyttä.

Kun ajatellaan sitä, mitä sosiaalisessa mediassa kirjoitellaan, niin silloin tietenkin on kaikkein parasta edes katsoa netistä, että onko jostain tapauksesta olemassa mitään muuta kuin se yksi lähde, joka saattaa olla useisiin paikkoihin jaettu kirjoitus jostain asiasta. Se miksi tietyt nyyhkytarinat uppoavat ihmisiin johtuu siitä, että me kaikki haluamme nähdä jostain syystä elämän nurjaa puolta. Haluamme kuulla jostain syystä siitä, kuinka ihminen on pelastunut huumehelvetistä tai vastaavasta paikasta, ja sitten saanut elämänsä takaisin kohdalleen.

Nyyhkytarinat tuovat lukijoita

Noilla jutuilla saadaan varmasti julkisuutta sekä paljon tykkäämisiä, ja muistakaa että esimerkiksi sosiaalisen median kanssa pitää olla varovainen. Nimittäin se mikä tuo paljon Facebook- tai muita kavereita on jokin dramaattinen tarina, jossa ihminen selviää jostain helvetistä, ja sitten tapaa mukavan tytön tai pojan ja ratsastaa sitten kohti auringonlaskua kuin joku Lucky Luke. Ja tulos on aina yhtä upea. Toki tuollaiset hollywood-loput ovat ilmeisesti melko kaukana ihmisten arjesta.

Mutta aina silloin tällöin mieleeni tulee se, kuinka esimerkiksi vieroituksesta kertovista tarinoista kirjoitetaan kirjoja. Tässä sitten voisin kysyä, että mistä kukaan tietää, että onko tuollainen kirjoittaja oikeasti ollut missään vieroituksessa? Tai onko häntä edes olemassa? Ihmiset kirjoittavat kaiken maailman fiktioita, mutta missä menee se raja, että onko joku asia sopivaa käsitellä juuri sillä tavalla kuin sitä on käsitelty? Kuka vain voi kirjoittaa omasta päästään tarinoita, joita kaupataan sitten omina sekä todellisina asioina.

Eli onko fiktiota oikein kaupata todellisuutena? Kun ajatellaan esimerkiksi sotaromaaneja, niin niissä on usein faktaa sekä fiktiota sekaisin. Tai oikeastaan aina kun puhutaan trillereistä, on kyseessä kirjoituksen laji, missä kehyskertomus saattaa tulla suoraan televisiosta, mutta sitten päähenkilö toimii fiktiivisessä ympäristössä tai fiktiivisissä tehtävissä. Noista kirjoista ei juurikaan puhuta, ja se minua hiukan ihmetyttää. Eli onko oikein kirjoittaa romaaneja, joissa oikeasti täysin tekaistuja tarinoita kaupataan todellisuutena?

Onko oikein esittää romaania todellisena kokemuksena?

Esimerkiksi väärennettyjä Saksan keskitysleireiltä pelastuneiden päiväkirjoja on ilmeisesti ainakin yritetty julkistaa aitoina kokemuksina. Tuolloin ihmiset ovat muka löytäneet jonkun vanhan kirjan, mikä pitää sisällään “aidon pelastuneen tarinan”. Todellisuudessa he ovat itse joissain tapauksissa kirjoittaneet kirjan itse, jotta saisivat rahaa tuosta tarinasta, eli itse koettu myy hyvin. Tietenkin aina välillä vastaan kuulemma tulee myös aitoja päiväkirjoja, mutta ainakin osassa tapauksista kyseessä on oikeastaan romaani, jota kaupataan aitona päiväkirjana.


Samoin aikoinaan ihmeteltiin esimerkiksi sitä, miten Henri Charriére oli saanut kirjoitetuksi kirjan Papillon tuolla Ranskan Guyanassa. Tietenkin kirja vaikuttaa aluksi aidolta, ja se pitää sisällään tekstiä, mikä on kyllä aidon tuntuista “katujätkän” kirjoutusta, mutta silti mieleen tulee pieni epäilys siitä, että onko tuo mies oikeastaan ollut tuolla Pirunsaarella? Nimittäin se että hän niin mielellään kuvailee sitä, kuinka hän menee vankilaan setelit peräsuolessaan, ja sitten kirjan kieliasu on merkillinen, eli eikö  kustannustoimittaja puuttunut tuohon kirjoitukseen?

Kolmannen silmän arvoitus

Kuva I

Kolmannen silmän arvoitus

Onko kolmas silmä vain valoherkkien solujen ryhmä aivokuorella?

Mustalaiset sanovat, että aivoissamme on niin sanottu kolmas silmä, jolla ihminen näkee toisen ihmisen mieleen. Tällöin mieleen tulee se, että voisiko kolmas silmä olla yksinkertaisesti sellainen valoherkkien solujen ryhmä, joka on aivojen pinnalla. Tuolloin kyseiset solut olisivat sellaisia, että ne kykenisivät havainnoimaan pimeää ympäristöä ilman, että ympäristön valo häiritsee niitä. Eli kyseessä olisi otsalohkon pinnalla olevien verkkokalvon aistinsolujen muodostuma.

Tuon teorian mukaan kolmas silmä olisi vain elin, joka on olemassa kaikilla ihmisillä, mutta sen lähettämät aisti signaalit peittyvät normaalien näkö elinten aiheuttamaan “kohinaan”. Eli tuollainen olisi lyhykäisyydessään selitys termille “kolmas silmä”. On esitetty ajatus, että kyseinen elin voisi nähdä hyvin lyhytaikaisia valonvälähdyksiä, jotka voivat tulla sen havainto kenttään esimerkiksi vajaa sekunnin kestävän madonreiän kautta. Mutta mieleen tulee se, että olisiko ehkä joku halunnut salata jotain tämän oudon ilmiön ympärillä.


Olisiko mahdollista tehdä keinotekoinen kolmas silmä?


Kautta aikojen on mietitty mahdollisuutta siihen, että kolmas silmä saadaan aktivoitua jollain tavoin. Eli ihmisiä on pidetty esimerkiksi pitkän aikaa pimeässä luolassa, mikä on saanut aikaan D-vitamiinin puutosta. Tuollaisissa kokeissa ihmiset ovat alkaneet nähdä hallusinaatioita, jotka ovat tarinan mukaan melko samankaltaisia.

Keinotekoisen kolmannen silmän valmistaminen esimerkiksi siirtämällä verkkokalvon soluja aivojen otsalohkon päälle olisi ehkä mahdollista. Samoin voisin ajatella, että esimerkiksi CCD-kameran kenno voidaan istuttaa aivokuorelle samalla tavoin kuin keinotekoinen silmä. Saattaa olla niin, että eläimille on tehty sellaisia leikkauksia, missä näitä mikropiirejä on asetettu aivokuorelle.

Tuossa ratkaisussa CCD-kameran sekä tietokoneen tai oikeammin mikroprosessorin avulla kuvaa aivoihin siirtävä silmäproteesi voitaisiin muokata sellaiseksi, että sen avulla voitaisiin samoja näköhermon signaaleja, jotka normaalisti kulkevat näköhermoa pitkin siirtää suoraan otsalohkoon. Tällainen ratkaisu on melko erikoinen, mutta kuitenkin mahdollista jossain määrin toteuttaa.

Tuolloin CCD-kameralla varustettu mikropiiri voidaan istuttaa kallon etuosaan, jolloin saadaan aikaan sama vaikutus kuin luonnollisilla soluilla. Se että toimiiko tällainen ratkaisu on sitten aivan eri asia kuin teoria. Mutta näitä asioita on mielenkiintoista pohtia illalla ennen nukkumaanmenoa, kun illat pimenevät.

Kuva I

https://ak0.picdn.net/shutterstock/videos/2577770/thumb/1.jpg

Moderoinnista sekä siihen liittyvistä myyteistä

Moderoinnista sekä siihen liittyvistä myyteistä

Tekoäly voi mullistaa moderoinnin

Tekoäly mikä perustuu siihen, että tunnettujen ihmispetojen kirjoituksista tehdään tietokanta, jota algoritmi vertaa ihmisten kirjoitteluun sosiaalisessa mediassa voi mullistaa nettiturvan. Eli tuo tekoäly hälyttää viranomaiset automaattisesti tai lähettää viestin moderaattorille.

Moderointi on oikeastaan sellaista työtä, että siihen on alettu kiinnittää huomiota vasta sosiaalisen median nousun myötä. Ennen sosiaalisen median aikaa oli tapana yksinkertaisesti lyhentää tekstejä toimittajien toimesta, ja samalla tietenkin lehtien toimitus saneli yksinkertaisesti sen, mitä ihmiset saivat sanoa mediassa, mikä tietenkin karsi erilaisia ikäviä asioita. Mutta samalla saattoi käydä niin, että myös toimittajan oma poliittinen tai uskonnollinen kanta saattoi vaikuttaa siihen, miten moderointi suoritettiin.

Kuitenkin uskoisin että lehdistöllä oli melko neutraali- sekä samalla korkea moraali noiden moderointien kanssa, vaikka tietenkin esimerkiksi ulkopolitiikkaa koskevaa kirjoittelua saatettiin karsia sen takia, että se vaaransi idän suhteita, tai sitten oli muuten kiusallista luettavaa politiikan tai talouden johtajille. Mutta kun ajatellaan sosiaalista mediaa, niin mikään ei oikeastaan ole muuttunut, paitsi että harhaanjohtavaa tietoa on ollut enemmän liikkeellä kuin koskaan ennen.

Kun tiedon määrä nousee, niin myös harhaanjohtavan tiedon määrä kasvaa

Tai oikeastaan sanoisin  että harhaanjohtavan tiedon määrä on suoraan suhteessa siihen tietomäärään, mitä netissä kulkee. Eli kun tiedon määrä nousee, niin samalla harhaanjohtavan tiedon määrä nousee, mikä on aivan luonnollista. Kun sitten puhutaan moderoinnista sekä siitä, kuinka ihmiset uhkailevat toisiaan sekä julkaisevat aineistoa, mitä ei voida pitää sopivana tai laillisena, niin joskus olen ajatellut, että esimerkiksi kidutus- tai eläinrääkkäystä kuvaavien videoiden tarkoitus voisi olla sellainen, että ihmiset ikään kuin ajetaan pois sosiaalisesta mediasta esittelemällä oikealle yleisölle sellaista materiaalia, mikä saa suurimman osan ihmisistä oksentamaan.

Tuolloin esimerkiksi trollaaja tekee joukon sosiaalisen median tilejä ja hankkii omaan sosiaalisen median verkkoonsa toimittajia, joille estoitta kaupataan huumeita sekä esitellään kaikkea muuta materiaalia jonka tarkoitus on yleensä järkyttää noita ihmisiä. Ja sitä kautta saadaan aikaan esimerkiksi lehtijuttuja, missä käsitellään huumekauppaa sekä sitä, millainen synnin pesä sosiaalinen media on. Tuolla tavoin saadaan aikaan se, että ihmiset alkavat vetäytyä sosiaalisesta mediasta.

Mitä salattavaa ihmisillä on?

Mutta mitä salattavaa ihmisillä on? Sosiaalinen media on paikka, missä toisen kirjoituksen näkee suoraan. Eli siellä sitten saattaa paljastua asioita, joita kukaan ei haluaisi mahdollisesti toisen näkevän. Yksi niistä on se, että joku toinen kirjoittaa trollaajan itsensä puolesta sosiaalisen median tekstejä. Olisi vähän noloa, jos suosittu sekä sanavalmiina tunnettu bloggaaja tai sosiaalisen median tilin käyttäjä olisikin maksanut jollekin muulle siitä, että tämä pitää henkilön puolesta hänen Facebookiaan sekä Twitteriään.

Tällaisia asioita kannattaa aina ajatella, kun lähtee katsomaan jotain sosiaalisen median käyttäjää sekä tämän motiiveja. Sosiaalisen median ongelmana on se, että jos siellä vaikka sattuu joku julkaisemaan esimerkiksi runon, ja toinen vetää sen Googlen kenttään, niin seurauksena saattaa olla se, että runo paljastuu kirjasta kopioiduksi. Tai sitten joku kommentissaan paljastaa sen, että kyseinen runo oli kopioitu jostain kirjasta. Eli kuka vain osaa kopioida toisen tuotoksen. Tekoäly, mikä vertaa kirjoituksia paljastaa myös tuollaisen kopioinnin, jos kirja vain löytyy internetin tietokannoista.

Mutta oikeastaan kun ajatellaan moderaattoreita, niin he tarvitsisivat koulutuksen. Se tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi kyetä tunnistamaan vaarallinen henkilö, että sitten voidaan hänelle soittaa apua. Tuolloin tekoäly voisi auttaa asiaa. Eli tekoäly tarvitsee matriisin, mikä kerätään tunnettujen ihmispetojen kirjoituksista, ja sitten tuo väline voisi verrata kirjoituksia tuohon matriisiin, joka voi joko itsenäisesti lähettää tiedon vaarallisesta henkilöstä viranomaisille, tai ilmoittaa asiasta moderaattorille kuten alussa kirjoitin.

Maailma fiktion armoilla

Kuva I.

Maailma fiktion armoilla

Kuten tiedämme, niin runoilijat sekä varsinkin historialliset suuret sedät kuten Ptolemaios ovat kautta aikojen olleet niitä kaikkein parhaita tietolähteitä, vaikka tieto ei ehkä ole ollut niin kauhean hyvin dokumentoitua tai se on ollut keksittyä. Kun lahjakas ihminen alkaa keksiä erilaisia asioita, niin muut eivät ehkä huomaa sitä, että tarina on keksitty.

Mikäli mietimme sellaista asiaa kuin merikäärmeet (1), niin tietenkin meidän pitää huomioida se, että merikäärmeet ovat oikeasti maailman vaarallisimpia eläimiä, tai ainakin ne ovat maailman myrkyllisimpiä eliöitä. Joten sen takia niistä varmaan kerrotaan erittäin paljon tarinoita, joissa käärmeen kokoa on liioiteltu, ja itse mietin, miten joku entisajan merenkävijä on kuvaillut esimerkiksi kohtaamistaan merikäärmeen kanssa, joka on ehkä kolmen metrin pituinen, mutta jonka myrkky tappaa tuhansia ihmisiä yhdellä puremalla.

Kun esimerkiksi laivaan tuli työharjoittelija, joka ei ollut merta vielä nähnytkään, niin hänelle piti selittää selkokielellä se, että jos hän näkee meressä sellaisen mukavan sinertävän käärmeen, niin silloin saattaa edessä olla kuolema. Joten oli paljon yksinkertaisempaa selittää, että vaikka laivan vieressä oleva yksilö oli pieni, niin sen suurempi lajitoveri oli aina lähellä tai että käärme kasvoi kokoa, kun sitä uhattiin (2). Tuolloin sitten ainakin toivottiin, että kaveri ymmärsi sen, että noita outoja käärmeitä ei saanut lähteä kutittamaan.

Kuva II.

Merimunkki

Liioittelu on monien juttujen A ja O. Kun ihminen kohtaa esimerkiksi jonkun oudon kalan ja kertoo siitä jonkun jutun, niin seuraavan henkilön pitää aina laittaa vähän paremmaksi. Eli lopulta on kalan silmien väli metrin verran. Samasta syystä on kerrottu tarinoita merimunkeista (3) tai vastaavista olioista. Noiden tarinoiden takana saattaa toki olla varhaiseen sukelluspukuun pukeutunut henkilö, joka on saattanut oikeasti olla kalju. Toinen versio on se, että tällä merimunkilla olisi liitopuku, ja hän olisi hypännyt jostain ilmapallosta, mitä olisi vedetty rannan lähellä purjelaivalla. Ja ehkä kuvassa keskellä oleva esine olisi tämän miehen varusteita varten tarkoitettu säiliö tai sitten se olisi vara happipullo, tai se saattaisi olla jonkinlainen syvyyssukellus kapseli. En muuten tiedä kuinka tunnettu sukelluspuku oli 1600-luvulla.

Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että kun esimerkiksi kalastajat olivat jäämässä kiinni salakuljetuksesta, niin silloin syyllinen kuvailtiin siten, että sitä eivät viranomaiset saisi koskaan kiinni. Eräs versio sitten merimunkin tarinan alkuperästä on se, että merellä tai veneessä ollessaan munkit olivat mukavia miehiä, kun heillä ei sotilaita ollut ympärillään, ja sitten kun päästiin maihin, niin he lähtivät heti tekemään ilmiantoa siitä, mitä heille kerrottiin. Ja 30-vuotisen sodan aikaan saattoivat luterilaiset kertoa näitä tarinoita, koska halusivat osoittaa, että eivät olleet katolisia, ja tuolloin suurten ideologioiden aikaan tietenkin jokainen halusi osoittaa vihaa ja halveksuntaa katolisen kirkon kannattajia  kohtaan. Ja ehkä siksi noita tarinoita merimunkista kerrotaan.

(1)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merik%C3%A4%C3%A4rmeet

(2)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merihirvi%C3%B6

(3)
https://en.wikipedia.org/wiki/Sea_monk

Kuva I.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/f2/Sea_snake.jpg

Kuva II.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d6/Japetus_Steenstrup_sea_monks-1-.png/400px-Japetus_Steenstrup_sea_monks-1-.png

Lyhytproosan merkitys kirjailijan elämässä

Lyhytproosan merkitys kirjailijan elämässä

Olen kirjallisesti aktiivinen ihminen, joka tekee orjatyötä sosiaaliselle medialle. Sen varmaan jokainen meistä on joskus kuullut. Tiedättekö muuten että tämä orjatyö on sellaista, missä voi ainakin olettaa kohtaavansa ihmisiä, jotka voivat olla myös hienotunteisia muita kohtaan? Ja mitäpä sillä on väliä, mitä orjatyötä satun tekemään, jos en muuten työtä saa? Eli onko minusta mukavaa mennä sellaiseen työhön, missä saa tehdä oikeaa työtä kolme päivää vuodessa?

Tai ehkä itse lähden tästä jollekin työvoima kurssille tekemään oikeita työhakemuksia, ja työllistämään sellaisia ihmisiä, jotka voivat katsella sitten työhakemusta, ennen kuin olen sen lähettänyt. Ja tuon hakemuksen sitten joka tapauksessa joudun lähettämään, vaikka kuinka kulmat kohoilivat vieressäni olevan henkilön silmien päällä. Samoin mieleeni tulee se, että kuinka monta kertaa työnhakija on kohdannut tilanteen, missä hänelle nauretaan päin naamaa tai ainakin takanapäin katsotaan alentuvasti, kun toinen on lähettänyt jotenkin huvittavan hakemuksen työpaikkaan.

Oletteko koskaan kuulleet sanaa “sadan sanan essee” ? Tai oikeastaan tässä pitäisi varmaan puhua enemmänkin termistä, koska kyseessä on enemmän kuin yksi sana. Tämän takia meidän pitää muistaa se, että monesti sana on enemmän kuin mitä sen ehkä haluaisimme olevan.

Sadan sanan esseen merkitys on siinä, että kirjailija sen kautta oppii sekä uskaltaa kirjoittaa tekstiä, mitä hän ei koskaan ole mitenkään erityisesti miettinyt. Eli hän yrittää esimerkiksi minuutissa luoda esseen millä on jonkinlainen sisältö. Ja vasta kun ihminen on tämän taidon oppinut, niin hän voi sanoa että hän on jonkinlainen kirjoittaja.

Kirjoittamisen ongelma sitten on se, että jos kirjoittaja haluaa muiden tietävän mitä hän on asioista mieltä, niin silloin hänen pitää hylätä yksi asia, mitä me muut ehkä pidämme loistavana tapana lähestyä asioita. Hänen pitää muistaa se, että elämä on kehittymistä, eikä aina käy niin, että itse kykenee luomaan tekstiä vapaasti, ilman että siinä olisi jonkinlaisia kirjoitus- tai asiavirheitä.

Tuolloin ainakin itse joudun häpeillen myöntämään, että joskus jopa minä teen virheitä kirjainten sekä sanamuotojen kanssa. Olen siis erehtyväinen ihminen, joka on kuvitellut, että osaa kaiken mahdollisen. Ja olen ollut väärässä. Kaiken aikaa löytyy sitä ja tätä korjattavaa, mikä ei omasta mielestä ehkä ole suotavaa.

Jos joka kerran mietin sitä, miten asian ilmaisen, niin silloin en varmaan mitään tekisi. Tai ehkä kävisin jossain mitä kutsutaan työksi. Silloin tällöin mietin, mitä kaikkea kivaa voisi oikeassa työssä sitten tehdä, paitsi kuunnella esimerkiksi sitä, miten monta asiaa en sillä kertaa ole tehnyt. Mutta tietenkin tällaisia asioita voidaan käsitellä myös alentuvasti.

Tuolloin eteen voi tulla alentavasti hymyilevä työnjohtaja, joka sanoo, että “Pentti” voi ottaa tuon tehtävän, jota en osaa hoitaa, ja sanoo että voin mennä loppupäiväksi koppiin istumaan, koska en työtä osaa tehdä, ja aamulla sitten voin lähteä etsimään uutta työtä. Siinä on mukava istua, ja  miettiä sitä, että miten monta kertaa minusta on takana sanottu, että mitään työtä en osaa tai halua tehdä. Joten sen takia näitä kirjoituksia teen. Tai ehkä olisi kannattanut tehdä jotain muuta, koska silloin voisin tuntea olevani todellinen alainen niille, jotka voivat komennella muita sekä nauraa minulle takanapäin.

Mies faaraoiden välissä.

Mies faaraoiden välissä. 

Taiteilijan pitää aina saada inspiraatio jostain, joten joskus olen miettinyt, että onko esimerkiksi František Kupkan kuvaama faaraoiden katu ollut oikeasti olemassa. Siis tarkoitan niitä kuvia, joissa on kuvattu faaraoita, mitkä on kuvattu kasvot toisiaan vasten, jotka muodostavat ikään kuin kadun, mihin mies on ikään kuin jäänyt loukkuun.  Mieleen tulee se, että onko Kupka ehkä saanut ohjeet siitä, miten nuo maalaukset pitää tehdä. Se mitä taiteilija sanoo kuvissa olevan saattaa olla varsin eri asia kuin se, mitä niissä todella on. Tai mitä taiteilija itse niissä näkee saattaa poiketa siitä, mitä muut näkevät.  
Noista faarao tauluista tai niiden sarjakuvan ruutujen kaltaisesta esityksestä  tulee mieleen se, että  ovatko ne sitten niin sanottuja tilaustöitä, jotka on ehkä tilattu sarjakuvien ruuduiksi? Eli jos ajatellaan niitä sarjakuvan ruutuina, niin vain tekstit puuttuvat noista kuvista, jotka ovat erittäin korkeatasoista grafiikkaa. Käytän tässä tekstissä näistä kuvista yhteisnimeä "Faaroiden-” tai “Sfiksien  katu” . 

Tuon kadun rakentaminen ei ehkä ollut niin vaikeaa, kuin mitä voidaan ajatella, koska tietenkin sitä varten voitiin tuoda paikalle kaikki egyptin faarao-patsaat mutta tämä on vain pohdintaa.  Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, miten paljon esimerkiksi taideaarteita on lähtenyt Egyptistä kohti Britanniaa sekä Ranskaa, niin aina välillä mieleeni tulee se, että onkohan sieltä viety esimerkiksi sfinksejä esittäviä patsaita paljonkin pois, ilman että paikallisille olisi ilmoitettu yhtään mitään. Yhtenä päivänä lähdin matkalle kohti Egyptiä, missä ajattelin tutustua vanhoihin aarteisiin sekä historiallisiin paikkoihin.  Oikeastaan tuo matka oli matka kaupunginkirjastoon, missä katselin kirjoja, jotka kertoivat siitä, mitä arkeologit olivat löytäneet tuosta oudosta valtakunnasta. Samalla katsoin eräitä tauluja, joiden aiheena oli egyptiläisille niin rakkaat faarao ja sfinksi. Sfinksi oli eräänlainen hybridi-eläin, ja sen kuvio oli myös eräässä Faarao Akhenatenia esittävässä kaiverruksessa, missä sfinksi ikään kuin katsoo Akhenatenia ylepyttä tuntien. Siis miksi sfinksi on ylpeä tuosta faaraosta? 

Siinä hyvä kysymys. Saattaa olla niin, että esimerkiksi sfinksi on ollut oikeastaan neuvonantaja, joka kuiskaa asioita faaraon korvaan. Ja siksi hänet kuvataan esimerkiksi hybridi-eläimenä, jotta kukaan ei kykenisi häntä esittämään. Sfinksi-hahmo saattaa olla kehittynyt läpi Egyptin historian, joten sen takia voisin ajatella, että käyttäisin myös tietyistä faaraota esittävistä patsaista nimitystä sfinksi. Oliko sfinksi oikeastaan vain jokin järjestelmä tai koulutustapa, mikä takasi sen, että Faarao palveli Egyptiä hyvin, joten mieleen tulee se, että onko Egypti tarkoittanut jotain henkilöä, joka on käyttänyt jotain nimeä? Mikäli faarao on kasvanut täydessä eristyksessä, niin silloin tietenkin hänelle on saatettu opettaa, että sfinksi on käsky, jota pitää noudattaa, tai tulee itku. Eli sfinksi on ollut jonkinlainen mies.

Jos ajatellaan, että Faarao käveli katua pitkin, jossa hän näki vain muita faaroita kun hän lähti matkalle kohti Egyptin johtajuutta, niin mieleen tulee se, että sijaitsiko tuo tarunhohtoinen sfinksien katu ehkä Marokossa, missä vuorilla on talvella lunta. Eräs taiteilija on maalannut kuvan siitä sfinksien kadusta, mitä aikoinaan arkeologit etsivät, ja he perustelivat uskoaan tähän katuun sillä, että faarao on niin tärkeä olento muinaisen Egyptin uskonnolle. Hän oli enemmän kuin ihminen, eli jumalten edustaja maan päällä Nuo faaraota esittävät patsaat, joita Kupka oli kuvannut  olivat tietenkin ihmisten tekemiä, ja niiden tekoon oli käytetty kiveä, missä oli paljon kvartsia, mikä tietenkin tekee niistä todella upean näköisiä. Päinvastoin kuin Gizan sfinksi, nämä taulujen patsaat oli tehty tummasta ja kovasta kivestä. 

Syytä tähän ei olla selvitetty, mutta jostain syystä sen epäiltiin liittyvän Faaraon tai jonkun muun suuren virkamiehen virkaanastujaisiin, koska sfinksit ikään kuin vartioivat sekä tarkkailivat ihmistä, joka käveli niiden välistä. Mutta miksi siis ne oli tehty? Ajatellaanpa että sfinksien katu, jota Kupka on kuvannut olisi olemassa, niin silloin nuo patsaat voisivat olla siirrettäviä. Kun faarao oli tietyssä iässä, niin hänen piti silloin lähteä koulutukseen, ja siksi kouluttajien piti kätkeä henkilöllisyys sekä paikka missä koulutus tapahtui, koska faarao oli täydellinen yksinvaltias, mikä tarkoitti sitä, että hän saattoi sitten lähteä kostamaan. Jos nuo patsaat olivat siirrettäviä, niin silloin hän ei kykenisi jäljittämään koulutuskeskusta, koska katu olisi purettu. Eikä kukaan voisi huutaa mitään faaraolle, joka kulki täydessä eristyksessä. Mieleen tulee se, että onko faarao ehkä kutsunut kouluttajaansa sfinksiksi?Kukaan ei tee muutamaa tuhatta patsasta ilman mitään pätevää syytä, joten kai tähänkin rakennelmaan oli joku pätevä syy.

 Sitä että sfinksi on kiehtova asia ei pääse yli eikä ympäri, mutta ennen kuin tämä sfinksien vartioima katu tai sola oli paljastunut hiekasta, niin vain suuren pyramidin edessä oli sfinksi. Tähän outoon olioon egyptiläisillä oli varmasti kunnioittava suhde, koska se että sellainen oli rakennettu koko maan suurimman pyramidin eteen korostaa tuon olion voimaa sekä ainutkertaisuutta.  Se mikä tästä sfinksien tiestä teki ihmeellisen oli se, että eräs tsekkiläinen taidemaalari oli sen kuvannut muutamissa maalauksissa, jotka muistuttivat minun mielestäni sarjakuvalehden ruutuja. Kyseinen taiteilija oli nimeltään Kupka, ja hän oli maalannut joukon sfinksi aiheisia tauluja, jotka olivat kuin sarjakuva. 

Kyseiset sfinksit joita oli löydetty olivat kuin suoraan Kupkan tauluista, ja noilla sfinksi-maalauksilla on sellainen yhteinen piirre, että vaikka ne on maalattu erikseen, niin ne muodostavat  kokonaisuuden, joka voidaan laittaa kuin sarjakuvaksi, missä mies kävelee pimeässä yössä pitkin sfinksien muodostamaa käytävää, ja kaikkialla on rauhallinen tunnelma. On yö ja mies ikään kuin lähtee illalla tai yöllä kävelemään tuota sfinksien muodostamaa katua pitkin. Miksi hän lähtee tuolle matkalle on merkityksetöntä, vai onko siinä sittenkin merkitystä? 

Miksi hänellä ei ole mitään kantamuksia, ja hienot vaatteet päällään? Onko tuo mies esimerkiksi heitetty ulos jostain juhlista, tai eikö hän vain ole saanut seuraa? Samoin kun katselen noita tauluja, niin mietin sitä, että onko niissä jokin koodi. Kuvissa on rauhallinen mutta samalla odottava sekä jossain määrin uhkaava tunnelma, mikä johtuu siitä, että vaikka on yö, niin Egyptissä on erittäin kuumat päivät, ja mieleeni tulee se, että mitä jos vaikka tuo mies menee liian pitkälle, ja sitten aurinko alkaa polttaa häntä. 

Noissa Kupkan maalaamissa tauluissa on sellainen ajatus, että kun noita kuvia katsotaan sarjakuvana, niin aluksi kävellään aavikolla, mutta sitten lähdetään nousemaan kohti vuoristoa, missä on kylmä sekä jotenkin miellyttävämpi olla. Ja tuon linjan päässä alkaa häämöttää suuri patsas, joka on ikään kuin kaikkien faarao patsaiden  johtaja. Mitä Kupka ajatteli, kun hän maalasi nuo taulut? Tuo mies on yksi kaikkien aikojen suurimmista taiteilijoista, ja hänet tunnetaan modernistina sekä abstraktin taiteen koulukunnan alkuunpanijana. 

Hän aloitti muotokuvia tekemällä tai miten hänen uransa alkuaikojen loistavia kuvia voidaan ajatella, joten silloin tällöin mietin sitä, että onko taiteilijan  tarkoitus ollut näyttää sitä, että hän osaa työnsä, ja mitään yksityiskohtia ei olla piirretty vahingossa. Taiteen tutkijan tehtävä on löytää taiteesta yksityiskohtia, joita niissä ei pitäisi olla, ja kun ajatellaan suuria mestareita kuten Rubens sekä Van Gogh, niin heillä on ollut sellainen tapa, että nämä taiteilijat maalaavat muotokuvaan silmään kiillon, mikä osoittaa että he ovat huomioineet kyseisen yksityiskohdan, vaikka kuvassa olevan henkilön silmä on maalattu mustaksi. Samoin Kupka on mestarillisen hyvä maalari, ja hän varmasti osasi tehdä taidetta. Mutta kun ajatellaan Kupkan muuta tuotantoa, niin niissä sitten on sellainen aspekti, että hän teki bakteeriviljelmiä käyttäen kuvioita, joissa bakteerit liikkuivat niille annetun ravinteen muodon mukaan, ja joskus aina mietin sitä, että onkohan tuo suuri nero lahjoittanut tuollaisen taulun esimerkiksi Adolf Hitlerille. 

Nimittäin taidetta ei milloinkaan tehdä turhan takia. Tai ainakaan kukaan ei koskaan vakuuta tai osta taidetta miljoonien tai jopa miljardien eurojen edestä, jos taiteella ei ole mitään merkitystä. Saadakseen selville sen, mitä taiteilija haluaa teoksillaan viestiä, täytyy taiteen tutkijan paneutua myös kohdehenkilön elämänkertaan. Eli millainen mies tai nainen tämä taiteilija on, tai millaisia tauluja tuo maalari on maalannut ? Samoin siihen kannattaa kiinnittää huomiota, että onko jossain kohdassa taiteilijan uraa tapahtunut suuria muutoksia, jotka voivat liittyä siihen, mitä taiteilija on kokenut elämässään. Kun taiteilijan kausi vaihtuu, niin silloin siihen on jokin syy, ja mikä tämä syy sitten on, on asia, mikä varmasti kiinnostaa myös muita. 

Tietenkin taiteilija on sellainen avoin sekä kokeileva ihminen, joka mielellään kokeilee uusia asioita, mutta joskus kun katson esimerkiksi juuri Kupkan sfinksejä, niin silloin mielessäni on sellainen ajatus, että onko nuo taulut maalattu tilauksesta, joka tarkoittaa sitä, että onko ne tehty esimerkiksi jonkun sarjakuvan ruutujen malliksi? Joten onko Kupka sitten tehnyt ne jollekin, joka harrastaa näitä asioita? 

Taide on vapaata, ja siinä saa käyttää aivan omaa päätä, kun tekee kirjoituksia. Ja myös esittävä taulu on kirjoitusta, siinä ihminen siirtää paperille tai kankaalle asioita, joita hän ajattelee. Kyky muuttaa ajatus kuvaksi vaatii mielen sekä käden äärimmäisen tarkkaa motorista yhteistyötä, mikä sitten näkyy vanhan- sekä myös nuoremman ajan mestareiden töissä. Toisin kuin arkeologien työtä rajoittaa se, että heidän pitää toimia aina tieteellisen työn periaatteiden mukaan, niin taiteilija voi maalata aivan mitä häntä huvittaa. Samoin kirjailija voi kirjoittaa melkein mitä hänen päähänsä sattuu milloinkin tulemaan. 

Mieli on siis taiteilijan työkalu, ja itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi suuri filosofi Platon saattoi oikeastaan esittää olevansa vain joku kirjailija, joka kirjoitti puhdasta fiktiota, ja ehkä hän sitten esitti Atlantiksen olevan joku vanhan ajan tieteistarina, ja ehkä hän sitten ateenalaisena on halunnut osoittaa isänmaallisuuttaan kaikille, jotta ei olisi joutunut napit vastakkain Solonin hallinnon kanssa, koska siitä asenteesta, mikä Solonilla oli valtaan kertoo se, että sana “soolo” tulee hänen nimestään.

Tuollaisen asian kun muistaa, niin silloin menee huomattavasti paremmin jakeluun se, että vaikka ihminen on kuollut, niin hän henkensä elää ikuisesti, kuten esimerkiksi Sokrateen tapauksesta voimme muistaa. Jos Ateenan johto ei olisi Sokratesta tuominnut kuolemaan, niin häntä ei ehkä edes kukaan muistaisi. Joten väkivaltaan turvautuminen teki Sokrateesta kuuluisan. Tässä muuten mieleen tulee sellainen asia, että jos ihminen on kirjoittanut jotain, ja hänet tuomitaan sen takia kuolemaan tai pitkään vankeusrangaistukseen, niin silloin hänet varmasti muistetaan, ja joku tutkija lähtee miettimään sitä, että mitä noissa kirjoituksissa sitten oli? Sokrateen nimi muuten viittaa siihen, että kyseessä oli ehkä spartalainen.

Tuo tapaus oli oikeusmurha, ja siitä tietenkin ottivat Ateenan viholliset kaiken irti. Spartassa tuo mies olisi tietenkin vapautettu, ja kukaan ei koskaan ollut kuullut viisaan Sokrateen kirjoittavan yhtään mitään, joten todisteita ei tässä tapauksessa ollut. Niin ainakin spartan miehet sanoivat. Siihen kiinnitettiin huomioita, että Spartassa pääsi jokainen joka oli kelvollinen sotaväen palveluun kansalaiseksi. Tuolloin unohdettiin niiden ihmisten kohtalo, joita ei kelpuutettu armeijaan, mutta mitäpä pienistä, kun saatiin vähän trollata suurta ideologista vihollista. Ateenassa nimittäin täysin oikeutettuja kansalaisia oli vain satakunta henkeä, eikä tuossa kaupungissa ollut enää oikeaa demokratiaa. Oli vain joukko falangin päälliköitä, jotka valitsivat itsensä milloin mihinkin virkaan. 

Kuitenkin muistin samalla myös oudon varoituksen, että Sfinksi syö ihmisen, jos hän ei tiedä vastausta Sfinksin kysymykseen. Eli nykykielellä ihmisen joka tuotiin suuren Sfinksin eteen piti saada koulutus, mihin kuuluivat nuo oikeat vastaukset, ja jos koodisana oli väärä, niin silloin henkilö oli huijannut, jolloin edessä oli itku. Mutta sitten jos taas ajatellaan sitä, että sfinksi syö ihmisen, niin voidaan ajatella hyvin ikävää asiaa, mitä juuri kukaan ei ole koskaan miettinyt tarkasti, ja se on se, että kun ihminen kävelee pitkin sfinksien välistä kujaa, niin silloin hän ikään kuin muuttuu sellaiseksi, miksi Sfinksi haluaa hänen muuttuvan. 

Kun hän kävelee noiden patsaiden välistä kujaa, niin silloin tietenkin hän imee noista rakenteista energiaa, mikä muuttaa hänet sellaiseksi, kuin mitä faarao oli. Tämä tietenkin on sellainen asia, mikä voi tuntua lähinnä mustan magian joltain muodolta. Kuitenkin jos kivien sisällä olevat kristallit voivat varastoida sähköä, ja sitä kautta vaikuttaa ihmisen hermoston toimintaan. Ja ne vangitsevat faaraon tilaan missä hän kuvittelee muiden ajatuksia omikseen. Eli se voi kuvata vain koulutuksen etenemistä.