Psykoterapeutti Emilia Kujala on ottanut kantaa hyvin tärkeään asiaan. Nimittäin meidän kaikkien pitää ymmärtää se, että kotimme ei voi aina olla putipuhdas ja kuin suoraan sisustuslehdestä. Me emme voi jatkuvasti tarkkailla kaloreitamme, ja esimerkiksi työskennellä yömyöhään, käydä lenkillä ja sitten aamulla 3-4 tunnin yöunen jälkeen lähteä takaisin töihin. Meillä pitää olla aina aikaa myös palautua, vaikka se ehkä kuulostaa omituiselta. Mutta kuten tiedämme, niin työelämä asettaa meille aina sellaisia ehkä liiankin kovia vaatimuksia siitä, mitä meidän pitäisi olla. Kun puhutaan suoriutujista tai ylisuorittajista, jotka ovat aina tiptop, joiden koti on aina tiptop, ja jotka suorastaan asuvat työpaikoilla, niin he ovat niitä, jotka palavat helposti loppuun. Mutta miten miten meistä on tullut sellaisia työntekijöitä, jotka ylisuorittavat asioita
Tai mitä tarkoittaa sana "ylisuorittaja"? Ylisuorittaja on ihminen joka saattaa kuvitella olevansa ainoa henkilö työpaikalla. Hän tekee satojen kohtien "knock"-listoja joista sitten pitää jokaisen kohdan olla suoritettu, tai sitten ylisuorittaja kokee epäonnistuvansa. Mutta mistä tuollainen ihminen on käsittänyt, että hänen pitää tehdä kymmenien ihmisten työt? Syy tähän ylisuorittamiseen on se, että työpaikoista kilpaillaan verisesti. Kun ihminen tulee työelämään, niin hänelle kerrotaan aina, että hänen pitää olla jotain toista ihmistä parempi työntekijä, ja parempi työntekijä tarkoittaa tietenkin sitä, että henkilö tekee enemmän työtä kuin muut. Ja jos sitten sattuu tekemään virheitä, niin silloin tietenkin henkilö saattaa saada jopa potkut, koska hän on ollut pettymys työnantajalleen.
Jostain syystä yhteiskuntaamme on pesiytynyt sellainen ajattelutapa, että ihminen jolla ei ole näkyvää työpaikkaa on jotenkin B-luokan kansalainen. Eli joskus olen ajatellut että esimerkiksi etätyötä vastustetaan siksi, että silloin ei naapuri näe minun lähtevän aamulla töihin. Hän voi luulla minua työttömäksi, mikä on tietenkin kauhea asia, koska meidän maassamme arvostuksemme perustuu siihen, millaisessa työpaikassa olemme töissä. Se että pidämme solmiota kaulassa on paljon tärkeämpää kuin se mitä palkkaa saamme työstämme. Jos saan 2500 euroa kuukaudessa ja laitan haalarit päälle aamulla ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin se, että saan vajaa 1000 euroa kuussa, mutta pukeudun pukuun sekä solmioon.
Jatkuva kilpailu sekä esimerkiksi ilmapiiri, missä ihmistä pelotellaan sillä, että jos hän kysyy neuvoja turhan usein aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin katastrofin. Työelämä on jatkuvaa itsensä kehittymistä sanotaan usein, mutta meillä kaikilla on erilainen työura sekä erilainen käsitys siitä, mikä on stressaavaa. Kun joku johtaja pelkää että hän ei pääse tavoitteeseen, niin työläinen saattaa pelätä sitä, että jos hän ei miellytä johtajaa, niin silloin näytetään helposti ovea.
Vaikka sanotaan, että jossain saa tehdä virheitä, niin kuitenkin ongelma on aina se, että sillä mitä sanotaan ja sillä mitä tehdään saattaa olla hyvin suuri ero. Eli jos sanotaan että "virheitä saa tehdä", niin kannattaa kyllä miettiä, että kuinka monta virhettä oikeasti saa tehdä? Tai saako esimerkiksi koeajalla tehdä virheitä? Vaatimus virheettömään työhön sekä kilpailuasetelma johtavat siihen, että virheitä peitellään jatkuvasti. Ja varsinkin jos työtehtävä on helppo, ja siihen on paljon hakijoita, niin silloin siitä saa melko helposti myös lähteä etsimään uusia haasteita, jos ei sitten työtä osaakaan tai siinä tulee tehtyä paljon virheitä.
Ylisuorittajia on siis myös siivoojien ja sairaanhoitajien joukossa. On ihmisiä joiden alueeseen saattaa kuulua jopa 20 erilaista rappua tai muuta kohdetta päivässä. Eli he eivät vain ehkä ehdi tehdä työtä, ja siitä sitten seuraa potkut. Tai yhden hoitajan vastuulla on 20-30 potilasta. Samoin esimerkiksi jonkun sosiaalityöntekijän vastuulla saattaa olla 200 perhettä, joten siinä ei mitään ehdi tehdä kunnolla. Pomojen kohdalla taas vaatimus tuloksen maksimoinnista, mikä tarkoittaa sitä, että työtä teetetään liian vähällä henkilökunnalla sekä liian paljon ja liian monimutkaisia tehtäviä teetetään ihmisillä joilla ei ole mitään koulutusta tai kokemusta aiheuttaa sosiaalisia sekä muita paineita. Ja tuolloin saattaa tilanne olla se, että joku tekee oikeasti kymmenen ihmisen työt jossain yhtiössä.
Mikäli sosiaalivirkailija tekee virhearvion, niin silloin se ei ehkä ole aivan niin helposti korjattavissa kuin me haluaisimme uskoa. Eli jos hän suorittaa aiheettoman huostaanoton, tai päinvastoin eli jättää lapsen huonoon ympäristöön, niin silloin hän tekee varmasti paljon vahinkoa, vaikka tietenkin 200 asiakasta on asia, mitä voidaan käyttää puolustuksena. Mutta se ei ole sen mielestä mukavaa, jota tuo väärä päätös on koskenut.
Jos ajatellaan että ihmisen pitää antaa itselleen anteeksi, tai jotenkin lepytellä itseään, jos hän on tehnyt virheitä, niin tietenkin meidän pitää muistaa se, että jos joku työ tehdään, niin se tehdään kunnolla. Siis jos ihminen tekee virheitä siksi, että hän on ottanut liikaa töitä, niin hänen kyllä pitää uskaltaa sekä pystyä sanomaan, että hän ei ehdi tehdä kaikkea. Eli mitään hyötyä ei siitä ole, jos henkilö ei ehdi tehdä mitään kunnolla. Vaan oman työmäärän vähentäminen on asia, mitä kannattaa aina vähän miettiä. Jos työtehtäviä on liikaa, niin silloin siitä pitää voida sanoa, ja jos henkilö on johtaja, niin tietenkin myös alaisilla on rooli työpaikoilla.
Heillekin voidaan työtehtäviä antaa, eikä pomon yksin tarvitse kaikkea tehdä. Samoin jos henkilö ei ymmärrä saamiaan ohjeita tai työtehtäviä, niin silloin hänen kannattaa asiasta mainita. Eli jos työntekijä esimerkiksi ei ole kuullut sitä kenelle pitää joku muistio lähettää, niin silloin pitää voida sanoa, että "anteeksi en oikein saanut selvää tuosta nimestä", mikä tietenkin osoittaa ettei kysyjä ole oikein seurannut kokouksen kulkua.
Mutta sekin on parempi kuin lähteä arvailemaan tuon henkilön nimeä, jolloin sitten luottamuksellisia papereita saattaa lähteä väärään osoitteeseen. Ja kaiken maailman vierasperäisten nimien kohdalla voi olla järkevää pyytää että toinen kirjoittaa tuon nimen, niin ei sitten dataa mene väärään osoitteeseen. Mutta työn vastapainoksi ihminen tarvitsee vapaata aikaa, jolloin hän palautuu. Jatkuva paine saa aikaan murtumisen. Eli jos ihmisellä ei ole muuta kuin työtä ja harrastuksia, niin hän palaa lopulta loppuun.
Jos lähdetään töihin aamu 7 aikaan, ja sitten töiden jälkeen lähdetään harrastamaan niin pahimmillaan henkilö on kotona vasta klo 22 aikaan, ja sitten vielä pitää kotityöt tehdä. Siinä sitten ehkä vasta kello yhden jälkeen mennään nukkumaan, ja aamulla taas on edessä samat rutiinit. Kun ihminen väsyy, niin hän alkaa tehdä virheitä, jotka hän voisi muuten aivan helposti välttää.
https://yle.fi/aihe/a/20-10002556
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.