Näytetään tekstit, joissa on tunniste Epstein. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Epstein. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Epstein ja itsemurhaviesti

Jeffrey Epstein


Jeffrey Epsteinilta jäi ilmeisesti jälkeen itsemurhaviesti. Ja tietenkin tämä viesti saa aikaan sen, että Epsteinin kuolema voi olla oikeasti itsemurha. Mutta toisaalta Epstein saattaa olla kirjoittanut kyseisen viestin manipuloidakseen oikeutta. Eli hän on saattanut sen kautta esittää katumusta. Tai saattaa olla niin, että Epstein on hirttäytynyt siksi, että hän saisi sympatiaa. Hän on siis tämän hyvin erikoisen ajatusprosessin mukaan aikonut hypätä hirteen, ja toivonut että vartija sitten löytää hänet. Sen jälkeen hän olisi voinut ainakin omasta mielestään uskottavasti esittää katumusta. Epstein oli tehnyt itsemurhayrityksen aikaisemminkin. Joten sen takia hän on voinut tehdä oikeasti itsemurhan. 

Ja ehkä valamiehistö olisi sitten ollut hänelle suopea. Mutta kuten tiedämme, niin Espteinin juttu ei ole aivan niin yksinkertainen kuin me haluaisimme sen olevan. Siis Epsteinillä oli laaja verkosto rikkaita ja kuuluisia ihmisiä, joista osaa ei varmasti tunnettu pedofiileinä. Noissa piireissä tietenkin on saatettu puhua myös muista asioista, kuin vain siitä, mitä nuo ihmiset ovat tehneet lasten kanssa jossain saaressa. 

Eli noissa piireissä on ehkä tehty myös sisäpiirin osakekauppoja. Ja tietenkin Mafia eli organisoitu rikollisuus on kiinnostunut Epsteinin kaltaisista rikkaista ihmisistä, joiden avulla Mafian jäsenet saavat yhteyden muihin rikkaisiin sekä vaikutusvaltaisiin ihmisiin. Ja tietenkin Epstein on varmasti ollut henkilö, joka on kiinnostanut esimerkiksi FSBtä. Eli tuollaista henkilöä voidaan käyttää hyväksi tiedon hankinnassa, mikä koskee "kiinnostavia henkilöitä", kuten teknologia-teollisuuden johtajia, tuomareita sekä mahdollisesti jopa johtavia poliitikkoja. 

Epsteinin verkostoon on kuulunut rikkaita ja kuuluisia ihmisiä. Ja nuo rikkaat ja kuuluisat ihmiset eivät välttämättä halua sellaista julkisuutta, jossa heidät leimataan seksuaalirikollisiksi. Heistä monet ovat myös jyrisseet ja salamoineet rikollisuutta vastaan. Ja jos tuossa verkostossa on tehty esimerkiksi sisäpiirin kauppoja, niin he ovat joka tapauksessa pulassa. Vankilassa nuo rikollisiin sekä alempiin yhteiskuntaluokkiin osoitettu asenne saattaa aiheuttaa ongelmia. Samoin noissa piireissä pelkkä istuminen poliisiauton takapenkillä tarkoittaa rikollisuutta. Ja pelkkä näpistys tekee ihmisistä rikollisia, niin tietenkin tuo joutuminen syytettyjen penkille vakavista rikoksista aiheuttaa ongelmia lopun iäksi. 



Jeffrey Epstein oli seksuaalirikollinen, jonka asema vankilassa oli alhaisista alhaisin. Hän oli myös erittäin varakas seksuaalirikollinen, eli pedofiili, ja juuri tämä asia saa varmasti aikaan vihaa muiden vankien keskuudessa. Juuri noihin pedofiileihin saattavat muut vangit purkaa vihaansa ja turhautumistaan. Ja jos sitten jostain löytyy sellainen itsemurhaviesti,  joka voidaan yhdistää tuollaiseen vankiin, niin silloin hänen päivänsä saattavat olla luetut. Tuollaisia asioita käytetään paljon hyväksi. Ja jos sitten ajatellaan että Epstein oli pedofiili, joka vei lapsia hyväksikäytettäväksi jonnekin saarelle, niin se tietenkin herättää lisää kysymyksiä. 

Miksi noiden alaikäisten lasten vanhemmat eivät ole epäilleet mitään?  Parittiko joku ehkä noita alaikäisiä Epsteinille, ja hänen tuttavilleen? En usko että Epstein itse noita uhreja valitsi. 

Eli miten Esptein oli varma siitä, että noiden uhrien vanhemmat eivät huolestu siitä, että he ovat yötä jossain saaressa? Osoittiko joku hänelle sellaisia lapsia, joiden vanhemmat eivät soita poliisille, jos he ovat yötä jossain? 

Eli jos saarella käytettiin huumeita, niin silloin on olemassa vaara siitä, että joku on sitten ottanut yliannoksen ja kuollut. Ja toinen kysymys on sitten se, että miten Epstein ja hänen verkostonsa valitsi uhrinsa. Hän oli suhteidensa takia varmasti Mafian kannalta mielenkiintoinen henkilö, koska Epsteinin kautta Mafia voisi suoraan hankkia kiristysmateraalia, jolla se voisi vaikuttaa lainsäädäntöön ja myös tuomioistuimiin. Tai ainakin organisoitu rikollisuus voisi tuollaisen aineiston avulla vaikuttaa joihinkin tärkeisiin ihmisiin, jotka sitten puhuvat toisille tärkeille ihmisille. 

Samoin kaupungin tason päätöksentekoon tuollaisen seksikiristyksen voidaan sanoa vaikuttavan, ja juuri nämä kaupunkien sopimukset ovat niitä, joiden avulla Mafia pesee rahaa. Mutta siis itsemurhaviesti tietenkin altistaa murhalle. Jos joku muu vanki löytää itsemurhaviestin, niin hän saattaa saada siitä yllykettä tehdä murha, siis Epsteinin tapaus voi olla murha, mutta sen takana voi olla yksittäisen vankitoverin yksinään, omasta aloitteestaan tekemä teko. Tai sitten ehkä on käynyt niin, että Epstein on alkanut pelätä sitä, mitä hänelle tulee tapahtumaan vankilassa. Muut vangit ovat varmasti uhkailleet tuota miestä. Ja hän ei varmasti ole siihen kielenkäyttöön tottunut. Itsemurhaviesti on asia mikä sitten varmasti toimii yllykkeenä. Eli jos henkilöllä on tapana kirjoittaa noita viestejä saadakseen ehkä sympatiaa, niin se saattaa toimia yllykkeenä jollekin toiselle. 


https://yle.fi/a/74-20224640

keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Epstein yritti päästä Putinin lähipiiriin.


Kuva: YLE


"Uudet paljastukset kertovat Jeffrey Epsteinin ja Venäjän valtaeliitin viesteistä ja pyrkimyksistä. Kuva: Yhdysvaltain kongressin valvontavaliokunta, EPA. Kuvakooste: Ruuti Kotkanoja / Yle" (https://yle.fi/a/74-20208549)

Tässä blogissa käsitellään varmaan jonkun mielestä liikaa tapausta nimeltään Jeffrey Epstein. Kyseinen henkilö on esimerkki siitä, miten varallisuus sekä oikeat suhteet suojelevat ihmistä, joka ei juuri muusta kuin itsestään piittaa. Ja kuitenkin pitää sanoa myös se, että se että joku julkisuuden henkilö sattuu olemaan kuvissa Epsteinin tai hänen kaltaistensa ihmisten kanssa ei tee kenestäkään pedofiilia. Epstein oli mies, joka  mielellään näyttäytyi julkisuuden henkilöiden kanssa, ja hänen kaltaisensa henkilöt ovat erittäin hyviä manipuloimaan muita. 

He tekevät välittömästi avoimen ja ystävällisen vaikutuksen, ja samalla he ovat myös mestareita syyllistämään muita. Eli sen takia ketään ei pidä suoraan syyttää pedofiliasta, vaikka tämä olisi Epsteinin kanssa kuvissa. Epsteinilla oli myös suuret valtuudet sijoittaa rahoja, joita hänen kumppaninsa hänelle lainasivat, joten jos joku sitten on tehnyt sisäpiirin kauppoja, niin se joku on Epstein. Tai niin ainakin asianajajat tilanteen näkisivät. 

Epstein on hyvä esimerkki tapauksista, joiden takia kansainvälistä oikeutta pitäisi jotenkin tarkastaa. Voi olla niin, että esimerkiksi valtio joka myy "kultaisia passeja" tai kansalaisuuksia tarjoaisi Epsteinin kaltaisille rikollisille esimerkiksi kansalaisuutta sekä jopa diplomaattista koskemattomuutta "pientä korvausta vastaan". Eli mitä tehdään jos joku valtio yksinkertaisesti antaa tuollaiselle henkilölle diplomaattisen koskemattomuuden vaikka kesken oikeudenkäyntiä? Eli valtio ensin myy kansalaisuuden sekä sitten diplomaattisen koskemattomuuden rikolliselle, joka on tehnyt törkeitä rikoksia? Sitä ei ehkä Suomi tekeisi, mutta on valtioita, jotka ovat läpeensä korruptoituneita. Ja nuo valtiot voivat tuollaisia tekoja tehdä. 

Jos ja kun voidaan olettaa Epsteinin kuuluneen ehkä hyvinkin kansainväliseen pedofiilirinkiin, niin silloin tietenkin hän on voinut saada sisäpiirin tietoa tuon ringin sisältä. Mutta sitten siihen pääasiaan. Jeffrey Epsteinin suhde Vladirmir Putiniin herättää mielenkiintoisia ajatuksia. Nimittäin Epstein on varmasti yrittänyt saada Putinia myöntämään itselleen turvapaikan tai jopa diplomaattisen koskemattomuuden vastineeksi niistä tiedoista, joita hän on saanut "harrastustensa" kautta käsiinsä. Jos Epstein on kuvannut tuttaviaan, jotka ovat ehkä hyvinkin läheisissä suhteissa poliitikkoihin ja mahdollisesti jopa valtiopäämiehiin, niin tuollaista tietoa myös FSB voisi käyttää hyväkseen esimerkiksi kiristysoperaatioissa. 


(https://yle.fi/a/74-20208549)

FSB joka tässä tekstissä tarkoittaa kaikkia Venäjän tiedustelupalveluita sekä turvallisuuselimiä käyttää tietoja kahteen tarkoitukseen. Siis kaikki Venäjän turvallisuus- ja tiedustelupalvelut raportoivat toiminnastaan FSBlle. Eli sen takia ei ole suurtakaan merkitystä sillä, mikä kirjainyhdistelmä sattuu lukemaan tiedustelupalvelun virkailijan virkamerkissä. Kaikkea tuota työtä, joka liittyy vaikuttamiseen sekä tiedon hankintaan koordinoi FSB. 

Joko hankkimaan länsimaista teknologiaa koskevia salaisuuksia, tai sitten poliittisen vaikuttamisen kanavana. Jälkimmäinen tarkoittaa tukea esimerkiksi ääriliikkeille, joiden poliittinen päämäärä on yksikertaisesti nousta parlamenttiin sekä sen kautta saada kahmittua mahdollisimman paljon omaisuutta itselleen. Samoin valtiopäämiesten kautta voi esimerkiksi Mafia hankkia jäsenilleen armahduksia. Samoin FSB voi hankkia omien kontaktiensa kautta esimerkiksi länsimaisia droneja käytettäväksi Ukrainassa. Samoin FSB voi hankkia tietoa sen itsensä vuoksi. Tuota tietoa Venäjän tiedustelu voi vaihtaa esimerkiksi Pohjois Korean ja Kiinan kanssa. Tuolloin tuo kolmas osapuoli voi ostaa tai valmistaa droneja ja sitten toimittaa niitä kiinnostavia tietoja vastaan Venäjän asevoimien käyttöön. 

Toisaalta Epstein on saattanut kiristää myös esimerkiksi lehtimiehiä, ja juuri tuollaiset kohteet ovat myös FSBn kannalta arvokkaita. FSB haluaa mielellään kiristää sellaisia henkilöitä, joiden avulla se voi maksimoida oman toimintansa ja minimoida kulunsa. Eli toimittajien sekä poliitikkojen kautta FSB voi vaikuttaa esimerkiksi valtion harjoittamaan politiikkaan. Tuolloin kyseessä on tapa, jolla FSB kykenee horjuttamaan NATOa sekä EUn yhtenäisyyttä. 

https://yle.fi/a/74-20208549

lauantai 7. helmikuuta 2026

Tekikö Jeffrey Epstein myös sisäpiirin osakekauppoja?




"Siniseksi maalattu Jeffrey Epsteinin yksityiskone kuvattiin 2018 Floridassa. Kuva: Emily Michot / TNS / Zuma / MVPhotos" (IS; Jeffrey Epstein kuoli upporikkaana – näin hän varmisti, että rahaa virtasi)

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html


Jeffrey Epsteinin tapaukseen on liitetty mm. Norjan kruununprinsessa Mette-Marit, jonka kirjeenvaihto Epsteinin kanssa on herättänyt ainakin mielenkiintoa.  Jeffrey Epstein hirttäytyi selliinsä tutkintavankeudessa, mikä tietenkin herättää kysymyksiä siitä, mitä tuon miehen taustalta oikeasti löytyy. Eli hän oli useiden tunnettujen ihmisten tuttava, ja kansainväliset suhteet omaava sijoitusneuvoja. Se että Epsteinillä oli rahaa teki hänestä immuunin epäilyille. Hän kykeni suoraan kuittaamaan syytteet kateellisten keksimänä mustamaalaamisena. Mutta kuitenkin tuo Epsteinin tapaus sitten sai poliisin sekä syyttäjät kiinnostumaan siitä, mitä tuo mies teki lasten kanssa. Uskoisin että Epstein kuului vähintään johonkin kansainväliseen pedofiilirinkiin, ja varmasti tuollainen toiminta kiinnosti paitsi Mafiaa, että myös Venäjän tiedustelupalvelua. 



https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html


Se kiristikö Epstein ystäviään jollain "kotivideoilla" on sitten asia erikseen, mutta noissa piireissä tietenkin asioita käsitellään hiukan toisin, kuin niitä lain mukaan pitäisi käsitellä. Eli Epsteinin omaisuus saattaa olla peräisin esimerkiksi siitä, että hänen tuttavansa ovat antaneet hänelle hiukan ennakkotietoja esimerkiksi yhtiöiden tuloksista. Tuollaisilla niin sanotuilla sisäpiirin kaupoilla voidaan tehdä valtavia voittoja. Ja me kaikki tiedämme, että pedofilia ei sulje pois muiden rikosten mahdollisuutta. Eli kuuluiko Epstein johonkin "sisäpiirin sijoitusklubiin", jossa jaetaan sisäpiirin tietoa esimerkiksi yhtiöiden tuloksista? 


https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html

Epstein saattoi "harrastuksensa kautta" tutustua muihin miljonääripedofiileihin. Ja sitten tuollaisissa piireissä saatetaan jakaa myös sisäpiirin tietoa, joka liittyy juuri osakekauppoihin. Sitä että onko Epsteinin asiakaskunalla ollut tietoa näistä asioista on vaikea näyttää toteen. Jos Epstein on saanut vapaasti käsitellä sekä sijoittaa rahoja, joita toiset ovat hänelle antaneet tai lainanneeet, niin hänen asiakkaansa eivät ehkä ole tietoisia siitä, että voittojen saamisessa on käytetty sisäpiirin tietoa. 



https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html


Epsteinin kuuluminen kansainväliseen pedofiilirinkiin tarkoittaa sitä että pedofiilit usein verkostoituvat. Se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi mitenkään erityisen hyvin johdettu järjestö. Kun rahaa on, niin sitten matka käy kohti paikkoja, joissa pedofiliaan ei puututa. Ja siellä sitten tuollainen hyvin varakas pedofiili voi tavata muita ihmisiä, joilla myös on rahaa sekä mahdollisuus matkustella. Eli Epstein on saattanut tavata samanhenkisiä miehiä ja naisia esimerkiksi jossain Thaimaan tai muissa vastaavissa kohteissa. 

Epsteinin yhtiöt oli rekisteröity Britannian Neitsytsaarille. Kyseinen paikka on veroparatiisi, mutta se ei suorastaan kerro siitä, miten Epstein oli niin loistava sijoitusneuvoja. Tai oikeastaan hän oli sijoittaja, tai sijoittaja-agentti joka operoi asiakkaidensa rahoilla. Asiakkaat eivät ehkä välttämättä saaneet tietää, miten Epstein valitsi kohteensa. Siis kiristikö Epstein jotain? Vai saiko hän tiedot muuta tietä, kuten ehkä niiden "luotettavien ystävien" kautta, joiden kanssa hän toteutti omia harrastuksiaan. 



"Jeffrey Epstein hankki Little St. James -saaren vuonna 1998. Kauppahinta oli New York Postin ja New York Magazinen mukaan noin 7,95 miljoonaa dollaria. Kuva: Marco Bello / Reuters" (IS; Jeffrey Epstein kuoli upporikkaana – näin hän varmisti, että rahaa virtasi)

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html

Tai ehkä se joka oli noita tietoja antanut on se taho, joka toimitti tyttöjä Epsteinin saarelle. Vai ajeliko tuo mies ehkä itse autollaan jossain tyttökadulla etsien itse tyttöjä hyväksikäytettäväksi? Eli jos hän käytti sutenööriä, niin silloin tuo sutenööri on saattanut antaa vinkin jollekin muulle, joka on sitten hankkinut paikan Epsteinin sisäpiiristä tuon hänen harrastuksensa kautta. Samoin sekin asia tietenkin kiinnostaa, että mistä Epstein sai alkupääoman tuohon yhtiötoimintaansa, ja kuka hänelle esitteli ne suhteet, jotka sitten rahoittivat hänen elämänsä? 

Tuossa paikassa pitää käyttää paikallista, eli rekisteröityä agenttia yhtiön perustamisen yhteydessä. Joten ehkä tuo paikallinen agentti tietäisi jotain siitä, miten Epstein vietti aikaansa. Korkean varallisuutensa takia Epstein oli mies, jolla on harvinaisen suuren luokan mahdollisuudet toteuttaa itseään. Hän omisti oman saaren sekä monia muita asioita, joiden avulla hän saattoi salata esimerkiksi pedofilian. 


https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html

Se tarkoittaa siis sitä, että hän on samanlainen ihminen kuin me muutkin. Siis ihminen hakeutuu aina kaltaistensa seuraan. Mutta se että henkilö on Epsteinin kanssa kuvassa ei tarkoita sitä, että hän olisi jotenkin vastuussa pedofiliasta. Epsteinin kaltaiset ihmiset kuvauttavat itseään mielellään kaiken maailman julkkisten kanssa. Ja juuri tällainen asia sitten aiheuttaa sen, että häneen on vaikeaa päästä käsiksi. Juuri tunnettavuus on se, mikä suojelee tuollaista ihmistä. Epsteinin ystäväpiiriin on ilmeisesti kuulunut myös esimerkiksi Norjan kruununprinsessa Mette-Marit, joten sitä tietenkin odottelemme, että mitä muuta tämä skandaali tuo tullessaan. 

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011796642.html

https://fastlane-global.com/blog/company-formation-in-bvi/

Miksi Pia Ristikankareen juttu on jatkuvasti pinnalla?

Jokaisella sukupolvella on oma kauhujuttu. !950-luvun suomalaisille noita kauhujuttuja olivat Tulilahden sekä Kyllikki Saaren murhat. !960-l...