lauantai 17. lokakuuta 2026

Asenteet estävät rikoksen tehnyttä palaamasta normaaliin elämään.



Tänään YLEllä oli juttu “Kimmosta”, joka teki murhan. Hän varmasti katuu tekoaan. Ja palasi sitten takaisin normaaliin elämään. Tuossa jutussa nousi esiin pari hyvin ikävää asiaa, mitkä liittyvät usein juuri henkirikoksiin sekä niistä uutisointiin. Tuo henkilö ei ole siis esiintynyt oikealla nimellään asian arkaluonteisuuden takia. 


“Kun Kimmo saapui tuttavansa kämpälle, hän oli jo luovuttanut.”

“Kimmo oli 18-vuotias. Viinaa ja huumeita oli mennyt jo monta viikkoa. Oikeastaan jo monta vuotta. Kimmo oli täynnä vihaa.”

“– Silloin ei ollut väliä, lähteekö henki itseltä vai joltain muulta, Kimmo sanoo nyt 16 vuotta myöhemmin.”

“Henki lähti keski-ikäiseltä mieheltä. Kimmo puukotti häntä kymmeniä kertoja ja veti lopulta mieheltä kurkun auki.”

“Nyt Kimmo, 35, on lopettanut työpäivänsä. Hän on lenkkeillyt tuttuun treenipaikkaan Tampereen Mustavuorelle. Edessä on vapaa viikonloppu.” 

“Kimmolla on työpaikka, uusia ystäviä, harrastuksia ja koti. Hän ei ole syyllistynyt rikoksiin vapauduttuaan vankilasta.”

“Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin Kimmolle. Vain osa henkirikoksen tehneistä saa elämänsä raiteilleen.”

“Kolmen vuoden kuluessa vankilasta vapautumisesta noin puolet henkirikoksen tehneistä saa tuomion uudesta rikoksesta. Enemmistö jää työn ja koulutuksen ulkopuolelle.”

“Tämä juttu kertoo siitä, miten järkyttävän rikoksen tekeminen ei välttämättä määritä koko loppuelämää, ja miksi se on hyvä asia meille kaikille.”

“Yle ei julkaise Kimmon oikeaa nimeä, koska uudesta elämästä huolimatta rikostausta aiheuttaisi haittaa hänen työ- ja yksityiselämälleen.”


https://yle.fi/a/74-20246540


Asenteet tekevät paluun yhteiskuntaan vaikeaksi. Kun henkirikoksen tehnyt tulee töihin, niin silloin ihmiset kuiskivat selän takana. He osoittavat tuota miestä tai naista sormella, sulkevat hänet pois yhteisöstä. 

Kimmon tapausta oli käsitelty mediassa siten, että hän olisi tappanut kahden Koskenkorvapullon takia. Syy miksi tuolloin teon aikoihin 18 vuotias nuori mies oli tehnyt tuon teon oli ilmeisesti ollut  pitkän päihteidenkäytön sekä siitä johtuvien lieveilmiöiden sekä tuossa ryhmässä eli ryyppyporukassa kasauntuneiden kaunojen seurausta. Tapauksesta kerrottiin siis niin, että “kimmo” oli tullut paikalle ja tappanut keski-ikäisen miehen. 


Ja juuri se mikä tuossa tapauksessa pistää silmään saattaa estää henkirikoksen tehnyttä palaamasta normaaliin elämään. Henkirikosten uhrit nähdään usein enkeleinä. Kukaan ei yksin tappele. Ja uskoisin että myös tässä tapauksessa henkirikos ei ole ensimmäinen väkivaltainen teko, mitä “Kimmo” oli nähnyt tai itse tehnyt. Eli tie murhaan on oikeastaan jatkumo jossa väkivalta joka voi alkaa viattomalla tönäisyllä muuttuu myöhemmin sellaiseksi, että siinä tarkotus on nöyryyttää tai aiheuttaa pysyviä ruumiinvammoja, kuten arpia kasvoihin, niin silloin lopulta joku kokee joutuneensa tilanteeseen, jossa hänen ainoa mahdollisuutensa on teko, joka voi viedä hänet jopa 20 vuodeksi vankilaan. 


Henkirikoksen syy pitää aina selvittää. Eli aina on mahdollisuus siihen, että ihminen on sarjamurhaaja. Tuollainen ihminen ei varmasti saisi tulla takaisin yhteiskuntaan. Mutta sitten tietenkin on pelon tai suuren vihan vallassa tapahtuvat teot, jotka voivat olla hyvinkin pitkään suunniteltuja. 


Se että ihminen tekee rikoksen on usein hyvin selvä asia. Se miksi ihminen teki rikoksen jää usein selvittämättä. Jos varsinkaan nuori ei koe että häntä kuunnellaan, niin silloin tuo asia patouttaa vihaa hänen mieleensä. Eli hän saattaa silloin lähteä kostamaan. Eli hän siirtyy ongelmasta toiseen. 


Heistä ei kukaan löydä mitään vikaa. Uhrit eivät ole siis edes voineet ajatella tekevänsä muuta kuin tarjoavansa yösijaa. Heillä saattaa olla tausta samassa ryyppyporukassa, mutta he ovat uhreja. Heidät halutaan nähdä enkeleinä. He eivät ole hyväksikäyttäneet ketään. Tai nuo vaikeat aiheet halutaan vain lakaista pois. 

Se millaisissa piireissä rikos on tapahtunut tuskin kiinnostaa ketään. Ihmisiä kiinnostaa vain se, että 18-vuotias koulukodista päässyt poika surmaa keski-ikäisen miehen. Nuori tappaa ihmisen, jota hänen pitäisi kunnioittaa. Sitä ei voida hyväksyä. Me näemme henkirikokset mielellään sellaisina mustavalkoisina asioina. Toinen ottaa toiselta hengen. Se mitä Kimmo meni tuonne kämpälle tekemään ei ilmene tekstistä. 

“Julkisuudessa Kimmon tekemän murhan motiiviksi kerrottiin kahden viinapullon varastaminen. Nyt Kimmo sanoo, että se ei ollut oikea syy. Hän ajattelee, että henkirikoksen taustalla oli vuosien ajan patoutunutta vihaa, toivottomuutta ja päihdeongelma. Kuva: Miikka Varila / Yle” (YLE)

Eli nuo kaksi viinapulloa olivat kuin kipinä joka räjäytti vihan. Se miten hän valitsi tuon kämpän ja sen omistajan ei myöskään ilmene tekstistä Patoutuneen vihan kohdalla kysymys on siitä, että miten juuri tuo keski-ikäinen mies päätyi uhriksi. Kimmo oli ilmeisesti tilassa, jossa hän ei kyennyt hallitsemaan tai käsittelemään tunteitaan. Mutta jos hän ei ollut vihannut uhriaan, eli hän olisi ollut psykoosissa, niin silloin hän olisi voinut puukottaa ketä hyvänsä vastaantulijaa. 

“Rikoksettoman elämän tukisäätiön nuorten toiminnan tiimivetäjä Hanna Myyrä sanoo, että yksi merkittävimmistä tekijöistä yhteiskuntaan paluun kannalta on se, että henkirikoksen tehneellä on joku rinnalla kulkija. Sellainen, joka ei hylkää ja kuuntelee.”

“– Se voi olla sukulainen, puoliso, ystävä tai ihan ulkopuolinen, kuten ammattilainen.”

“Myös ikä vaikuttaa. Nuorempana ihminen voi kokea olevansa kuolematon, eikä ajatus tavallisesta elämästä tunnu miltään.”

“– Vanhempana motivaatio voi löytyä, saattaa herätä ajatus, että elämällä voisikin olla muuta tarjottavaa, THL:n Vauhkonen sanoo.”


https://yle.fi/a/74-20246540

Se millainen rekisteri tuolla keski-ikäisellä miehellä on ollut ei ilmeisesti kuulu mitenkään mihinkään rikosjournalismiin. Kun me luemme rikoksista, niin ei sitä välttämättä tarvitse toistella kaikelle kansalle, että puukotus on rikos. Normaali ihminen tietää pahoinpitelyn sekä tapon olevan rikos, ilman että sitä toistetaan joka toisella rivillä. Se mikä johti puukotukseen tai kuolemaan johtavaan muuhun väkivaltaan on vähintään yhtä merkityksellistä kuin teko itse. 

Eli nuo kaksi  koskenkorvapulloa olivat vain viimeinen pisara, joka oli laukaissut tuon väkivallan. Se mikä sitten oli väkivallan lopullinen syy ei ehkä täysin koskaan selviä Kun ihminen on kovassa päihde, eli huume sekä alkoholi kierteessä, niin hän ei kykene täysin käsittelemään asioita samalla tavalla kuin raitis ihminen pystyy. Tuo mies oli hyvin nuori tehdessään tekonsa. Hän oli 12 vuotiaasta asti käyttänyt alkoholia sekä muita päihteitä. Ja ennen tekoa hän oli käyttänyt päihteitä pidemmän aikaa. 

Kun Kimmon elämää tarkastellaan tarkemmin niin hänellä on ollut takanaan ehkä sukupolvien ajan tapahtunut sosiaalinen eriytyminen. Hänen vanhempansa eivät ole kyenneet häntä kasvattamaan, ja seurauksena on ollut huostaanotto. Tuo huostaanotto oli sitten merkinnyt sijoitusta koulukotiin. Ja ilmeisesti ainoa terapia minkä tuo nuori mies sai oli se, että häntä oli kohdeltu rikollisena. 


Kun nuori saa hyväksyntää ainoastaan jostain juoppojen ryhmästä tai katujengeistä, niin hän varmasti ajautuu kohti vakavampia rikoksia. Kun nuori kokee että viranomaiset eivät voi tai he eivät halua auttaa, niin silloin seuraa tilanne, missä tyhmyys ja viha tiivistyvät. Siis nuori ei ehkä ole mikään tyhmä. Mutta hän on periaatteessa täysin kypsymätön. Ja kun sitten kaverit hakkaavat toisiaan selkään, ja kertovat “mitä sille tai tälle pitäisi tehdä”, niin siinä alkaa sitten joukkovoima viedä ojasta kohti allikkoa. 

Kun hänen veljensä oli kuollut, niin mitään tukea ei ollut ilmeisesti saatavilla. Eli tuo tarina kertoo karulla tavalla siitä, että huostaanotto merkitsee ainakin joissakin tapauksissa vain sitä, että lapsi tai nuori siirretään pois silmistä. Eli koko hoito on ollut vain sitä, että koulukotiin sijoitettava sidotaan auton takapenkille käsiraudat kädessä. 

“Kimmon kertoman mukaan laitosvuodet perhe- ja koulukodeissa olivat täynnä alistamista ja nöyryyttämistä, mikä entisestään mursi luottamuksen aikuisiin.” (YLE)

Ja sitten kun hänet on siirretty koulukotiin, niin oikeastaan koulukodissa ei edes ole yritetty muuta kuin keskeyttää koulunkäynti, sekä eristää nuori “kaltaistensa joukkoon”. Tuolloin sitten on nuori ympäröity muilla nuorilla, jotka voivat samalla tavalla pahoin. Yhteisö on merkinnyt sitä, että nuori on syyllinen lähes kaikkiin mahdollisiin asioihin, ja ainoa mistä on välitetty on se, että nuori ei häiritse valvojaa. Alaikäistä lasta on helpompi syyllistää kuin aikuista. 

Hän ei itse saa hankittua esimerkiksi asianajajaa, ja hänelle ei tarvitse luovuttaa mitään asiakirjoja, koska hänellä ei ole alaikäisenä oikeutta katsella niitä. Kun nuori ei edes tiedä oikeuksiaan, niin on helpompi käyttää auktoriteettia ja esimerkiksi lukita nuori huoneeseen tai kiinnittää hänet käsiraudoila esimerkiksi patteriin. Mikäli nuorta ei edes käydä katsomassa, niin se sitten saattaa aiheuttaa houkutuksen esimerkiksi käyttää nuorta seksuaalisesti tai muuten hyväksi. 

Kun nuori sitten 18 vuotiaana pääsee pois, niin hänellä ei ehkä ole edes peruskoulua käytynä. Hän ei ole oikeastaan tehnyt mitään, ja sen takia hänen on vaikeaa edes hankkia mitään asuntoa työpaikasta puhumattakaan. Eli päästessään pois tuosta paikasta on nuori käytännössä tyhjän päällä. 


Yhteiskunnan asenteet rikoksesta tuomittua kohtaan eivät ole mitenkään kovin hyväksyvät. Ja meillä Suomessa on tsaarin ajoilta peräisin oleva asenne, jonka mukaan ihminen joka on jossain koulukodissa on automaattisesti rikollinen. Eli tuo asenne on sellainen, että koska olet koulukodissa olet tehnyt jotain. Vaikka siis koulukodissa olevan nuoren ei tarvitse itse asiassa itse olla tehnyt yhtään mitään. Riittää että hänen vanhemmillaan on päihdeongelma. Mutta tuskin tuo ketään kiinnostaa. 

Päihdeongelmaista vanhempaa ei ilmeisesti voi kieltää tapaamasta lastaan. Tai viemästä lastaan kotiin, vaikka seurauksena on se, että lapsi istuu yöllä yksin ulkona. Tai sitten hän istuu kotonaan kun vanhemmat ovat iltaa viettämässä, ja kasvatuksesta huolehtii tietokone tai televisio. Tai sitten vanhemmat saattavat tappaa lapsensa vahigossa. Mutta samalla tavalla kenenkään ei ole sopivaa puhua näistä  asioista. 

Kun ihminen joutuu koulukotiin, niin hänet leimataan saman tien rikolliseksi. Hänestä tulee paikallinen syntipukki. Ja vaikka tuo nuori ei olisi ehkä juuri mitään rikollista tehnyt, niin kuitenkin jostain syystä hänet määritellään rikolliseksi. 

Hänen rikoksensa saattaa olla näpistys. Eli hän on ottanut pari karkkia, ehkä jotkut farkut tai takin jostain kaupasta. Eli kyseessä ei ole mikään erityisen vakava teko. Mutta näpistys tekee hänestä rikollisen, joka on lopun ikänsä leimattu. 

On kuin kohtalon ivaa, että meillä ei ole samaa asennetta esimerkiksi rattijuoppoihin. Heitä ymmärretään viimeiseen asti. Kun ihminen näpistää kaupasta, niin hän on rikollinen. Kun ihminen ajaa humalassa, niin häntä ymmärretään. Siis jos auto lähtee juopuneen käsistä, niin se on 1000 kg ase. Ja tuossa tilanteessa saattaa moni ihminen loukkaantua. 


https://yle.fi/a/74-20246540


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Asenteet estävät rikoksen tehnyttä palaamasta normaaliin elämään.

Tänään YLEllä oli juttu “Kimmosta”, joka teki murhan. Hän varmasti katuu tekoaan. Ja palasi sitten takaisin normaaliin elämään. Tuossa jutus...