Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ford. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ford. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Miksi Kimmo Ojala on kadonnut?

 




Olen kirjoittanut tästä tapauksesta ennenkin. Kimmo Ojala katosi 6.6.1999. Katoamisilmoitus tehtiin noin puoli vuotta viimeisen havainnon jälkeen. Eli mihin tuo 29 vuotias nuori isä oli kadonnut? Tällä hetkellä poliisi epäilee henkirikosta. Ja tietenkin tuota Ojalan tapausta tarkastellessa tulee mieleen pari mielenkiintoista kysymystä. Miksi Ojalasta tehtiin katoamisilmoitus vasta puoli vuotta katoamisen jälkeen? 

Ojalalla oli ollut raju riita avovaimonsa kanssa juuri ennen katoamista.  Tuo asunto oli Ojalan avovaimon hallinnoima, mutta riita-iltana poliisi kävi kaksi kertaa, ja toisella kerralla Ojalan avovaimo poistui talostaan lasten kanssa. Myöhemmin Ojala oli nähty eräällä huoltoasemalla, ja hän oli ilmeisesti lähtenyt ainakin oman tarinansa mukaan avovamonsa vanhempien mökille. Eli jos hän oli tapellut puolisonsa kanssa, niin mistä hän oletti, että tuo mies olisi tervetullut tuon avovaimon kanssa? 

Ojalan ystävä tai kouluaikainen kaveri oli kertonut tavanneensa Ojalan erään huoltoaseman pihalla, ja poliisille hän oli kertonut, että Ojalan käytös oli normaalia ja hän oli siis hyvällä tuulella. Jos Ojala olisi sitten ottanut yhteen avovaimonsa kanssa edellisenä yönä, ja hän olisi siis ajellut tämän vanempien luokse, niin miksi hän oli niin hyvällä tuulella. Jos itse olisin ollut riidoissa ihmisen kanssa, jonka kotona asuisin, ja olisin matkalla tuon ihmisen vanhempien luokse, niin silloin olisin itse jännittynyt. Siis totta kai voisin saada tuolloin nyrkistä naamaan. Tai kehotuksen pysyä poissa tuon henkilön kotoa. 

Joten miksi Ojalaa ei jännittänyt. Oliko mies joka tappeli tuolla Sinikan kotona edes sama Kimmo Ojala, joka oli tuolla huoltoasemalla? Siis jos Ojalan tunnisti hänen koulukaverinsa, niin miten monta kertaa he olivat koulun jälkeen tavanneet? Oliko tuo mies jonka tuo koulukaveri tapasi se oikea Kimmo Ojala? 



Ojalan kuvassa on erikoinen yksityiskohta. Hänen molemmissa silmissään näkyy heijastus, joka muistuttaa hiukan ylösalaisin olevaa vanhanmallisen lukon avaimenreikää. Se saattaa olla merkityksetön yksityiskohta. Mutta...

Ojalan katoamiseen liittyy siis kolme kysymystä. 

Öinen riita. Miksi Ojala ei kovasta riidasta huolimatta ollut peloissaan tai jännittynyt, kun hän meni tapaamaan avovamonsa vanhempia. Ja mitä tuo riita sitten koski?

Lehtomäestä löytynyt auto. Tuon auton pitäisi olla melko hyvin erottuva. Joten miksi sen saapumista ei huomattu? Tai eikö kukaan ole kiinnostunut amerikkalaisesta Fordista. 

Ja miksi Ojala oli kadoksissa puoli vuotta ennen kuin hänet ilmoitettiin kadonneeksi. 





Kun Ojala oli poliisin mukaan rahapulassa, niin miksi hän oli hankkinut punaisen Ford LTDn? Ojalan yritys oli pahassa rahapulassa. Mutta miksi hän osti tuollaisen verraten kalliin ja suurikulutteisen amerikkalaisen auton.  Jos hän oli peloissaan, niin miksi hän ei ollut puhunut asiasta? Ojala oli sitten myöhemmin tavannut 9 vuotta itseään vanhemman Sinikan. Hän oli käynyt Sinikan kanssa usein Virossa, ilmeisesti tekemässä autokauppoja. Tuolloin tietenkin voidaan suoraan kysyä, että mistä hän sai rahaa tuohon Tallinnan lomailuun. Tai tekemään autokauppoja. 

Ojalan yhtiö oli tiensä päässä. Joten olisiko hänellä ollut ehkä joku uusi harmaa työnantaja. Mutta jos tuo harmaa työnantaja on totta, niin miten tuo suhde oli muodostunut. 

Mutta miksi hän oli käynyt Tallinnassa niin usein? Miksi hänen autokauppansa oli vaatinut niin monta kertaa käymistä Tallinnassa? Siis dokumentissa puhutaan useista kerroista. Ojala oli vilpittömästi halunnut palata entisen puolisonsa luokse. Ja hän oli sitten tullut torjutuksi. Siis tietenkin ihmisten välit saattavat mennä poikki. Ojalan auto jäi erään talon parkkipaikalle Lehtomäkeen. Auto löytyi etuikkunat raollaan. Ja se oli ilmeisesti ollut hylättynä pitkään. Auton etuikkunat oli saatettu jättää auki, koska paikoituksen oli oletettu olevan lyhytaikainen? Tai sitten Ojala ei ajanut autoa itse. Ja ajaja saattoi olla hyvin hermostunut. Siitä mihin aikaan tai mikä päivä Ojalan auto ilmestyi parkkipaikalle, mistä se löydettiin ei ole tiedossa. 


https://yle.fi/a/74-20227229


https://kaikenmaailmanilmiot.blogspot.com/2025/08/kimmo-ojalan-outo-katoaminen-vuonna.html

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/2020/02/surullinen-tarina-taas-kerran.html

Miksi Kimmo Ojala on kadonnut?

  Olen kirjoittanut tästä tapauksesta ennenkin. Kimmo Ojala katosi 6.6.1999. Katoamisilmoitus tehtiin noin puoli vuotta viimeisen havainnon ...