Tässä eräänä päivänä näin kirja, jonka nimi oli "Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme". Siinä pohdittiin sitä miten Internet vaikuttaa aivoihimme. Siinä oikeastaan kiteytyi koko internetin vaikutus siihen, miten me käytämme tietoa, jota on nykyään saatavilla yllin kyllin. Mutta miten me tietoa käytämme? Me luemme jonkin artikkelin, käytämme tähän asiaan noin 30-120 sekuntia per artikkeli, ja sitten syöksymme kohti seuraavaa artikkelia, ja jos sitten artikkelin sisältö ei omaa itseä satu miellyttämään, niin silloin emme edes tuo 30 sekuntia viitsi kuluttaa asiaan, josta meillä on vahva, mutta vastakkainen mielipide. Itsekin joudun joskus myöntämään tekeväni noita asioita.
Joskus olen miettinyt mitä tuo tapa käsitellä tietoa tekee meidän aivoillemme. Siis tekeekö se ehkä sen että hermosolujen haarautuminen lisääntyy, koska aivojen pitää pyytää lisää neuroneita käsittelemään tietoa. jota on saatavissa vain muutaman minuutin. Tai tuleeko ehkä kirjoituksesta joskus eräänlainen refleksi, joka vapauttaa aivoja analysoimaan nopeasti vaihtuvaa tietomäärää? Kuka tietää miten tällainen netin käyttö vaikuttaa siihen, miten toimimme tai miten esimerkiksi juuri keskushermostomme reagoi tähän tapaan käsitellä tietoja, missä esimerkiksi suuri määrä tekstiä pitää käydä läpi hyvin lyhyessä ajassa.
Tekstin ero esimerkiksi vlogeihin eli kuvablogeihin on tuntuva. Tekstissä voi helposti hypätä merkityksettömiä pätkiä yli, ja keskittyä olennaiseen. Ja tekstin takaisin kelaaminen on helpompaa kuin vlogissa. Vlogissa taas pitää siirrellä kelausnappia edestakaisin, ja siksi videoblogit eivät ole ehkä kaikkien alaa.
Tai oikeastaan melko usein meistä jokainen tekee sitä, että vilkaisee artikkelin otsikon, ajattelee "että tuo ei ole sitä mitä haluan lukaista", ja sitten hypätään kohti seuraavaa artikkelia, jonka sisältö tai otsikko tai otsikon alla oleva kuva miellyttää meitä enemmän. Eli me kaikki osaamme varmasti lukea ehkä vieläkin nopeammin kuin ennen, mutta osaammeko oikeasti arvioida sitä, miksi joku teksti on kirjoitettu. Siis osaamme lukea, mutta emme ehkä täysin ymmärrä sitä, mitä olemme lukeneet.
Emmekä myöskään välitä siitä, mitä olemme lukeneet. Riittää että lehdessä tai Internetissä lukee jotain, ja jos joku sitten alkaa keskustella jostain artikkelista, niin silloin ruvetaan suuttumaan, ja tiukaistaan, että osaan minäkin ihan itse lukea. Mutta sitten kuitenkaan kukaan ei viitsi tuota artikkelia avata, kun sen lukeminen vie liikaa aikaa.
Ja vaikka tietoa sitten luetaan, niin koskaan ei kysytä kysymystä "miksi". Siis mitään sen suurempaa tai syvällisempää tutkimusta mistään artikkelien taustoista ei edes viitsitä tehdä, kun kaikki on valmiiksi laitettu tuohon tekstiin. Mutta toki myös esimerkiksi paperilehden tilaajissakin on ainakin jonkin verran pinnallisia ihmisiä. Eli varmaan on myös ihmisiä jotka lukevat pääasiassa sarjakuvia, ja silloin ei ainakaan mistään kovin suurenmoisesta tai syvällisestä tiedonhankinnasta ole kysymys.
Tietoa on paljon saatavilla, mutta samalla myös näennäistä pseudotiedettä tai näennäistotuuksia sekä puolitotuuksia on paljon enemmän liikkeellä. Ja sen takia meidän pitää olla varovaisia kun luemme jostain asioista. Eli pseudotiede tarkoittaa sitä, että jotain täydellistä huuhaata tai valhetta lähdetään levittämään tieteellisenä totuutena. Ja usein tuota valhetta boostataan esimerkiksi vaikuttavilla termeillä, joissa ihmisiä ikään kuin syyllistetään jos he eivät usko tuota ainoaa oikeaa totuutta.
Siis jos ihminen uskoo jotain ammattilaisten tekemiä trikkikuvia tai esimerkiksi New York Timesiä tai tunnustettua tieteellistä julkaisua kuten Scientific Americania, niin hän on tyhmä. Siis tällaista mallia pseudotieteestä kyllä on esitelty. Eli ensin tunnetun tieteellisen julkaisun sivuja käytetään boostaamaan oman kannan uskottavuutta, ja sitten kun joku haluaa katsoa tuota lehteä, niin silloin se on tietenkin pudonnut kadulle.
Tai kaksi todistajaa ovat olleet kanssani, ja koska he ovat tuon lehden nähneet, niin miksi muiden sitä pitäisi edes päästä katsomaan. Siis avoimen tutkimukseen kuuluu myös se, että lähteet ovat näkyvissä. Ja arvioinnissa arvioidaan työtä eli tuotosta eikä sitä minkä väriset sukat tuotoksen tekijällä on jalassaan. Eikä asialliseen tieteen tekemiseen kuulu esimerkiksi sellaiset asiat kuin väkivallalla uhkaaminen.
Yksi pseudotieteen parhaista tuntomerkeistä on se, että siinä halvennetaan tutkijoita. Heidän työtään ei juurikaan käsitellä, vaan esiin nostetaan tutkijan nuoruudessaan tekemät rikokset tai mielenterveysongelmat, joilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi arvioitavien artikkelien tai muiden kirjoitusten kanssa. Ja tietenkin rikoksista mainitaan vain "rikokset", eikä niiden lajia ole mitenkään eritelty. Kun ajatellaan asiallista tutkimusta sekä tutkimusetiikkaa, niin silloin myöskään omaa tekstiä ei ole tapana pönkittää esimerkiksi tunteisiin vetoamalla.
Siis sairas isoäiti ei kuulu muuhun tutkimukseen, kuin niihin, joissa käsitellään esimerkiksi yksittäisiin isoäiteihin kohdistuvia tekoja kuten rikoksia. Mutta joskus kuitenkin me kaikki olemme törmänneet tutkimuksiin sekä tutkijoihin, joita arvioidaan tutkimuksen tekijän yksityiselämän kautta. Eli ensin tuodaan esille ihmisen joku asia tai luonteenpiirre, jota ei "voida hyväksyä". Ja sitten tuota asiaa käytetään kaikissa yhteyksissä, joissa puhutaan kyseisestä ihmisestä. Siis tutkimus ei tietenkään ole pääasia, kun joku asia mikä tutkimuksen tekijässä poikkeaa valtaosasta ihmisistä.
Hyvänä esimerkkinä tästä on ydinpommin keksijä J. Robert Oppenheimer, jota arvioidaan lähinnä hänen viimeisen julkisen puheensa kautta, ja John Nash, peliteoreetikko, jonka kohdalla mainitaan usein skitsofrenia, samalla hänen tieteellinen työnsä mukavasti unohdetaan.
Sama koskee myös Andrew Turingia, tietokoneen keksijää, joka sitten sai oman väitetyn seksuaalisen suuntautumisen takia lähteä puolustusministeriöstä. Samoin Stephen Hawkingin työtä on pyritty vähättelemään, ja hänen ALS-tautiaan on ylikorostettu. Jos sanotaan että Hawkingin tutkimuksista osa on vanhentuneita, niin meidän pitää muistaa, että kun Hawking teki tutkimuksiaan, niin tuolloin esimerkiksi tutkimusvälineet olivat aivan eri luokkaa kuin nykyään.
Kun Hawking kirjoitti ensimmäisen teoksen mustista aukoista, niin niiden olemassa olosta ei edes ollut pitäviä todisteita. Eikä tuolloin ollut edes intenetiä, joka on vauhdittanut nykyaikaista tiedettä hyvin paljon. Enää tutkijan ei tarvitse aina mennä kirjastoon tai ostaa kirjaa, kun haluaa tietoa jostain asiasta.
Tuo juttu oli sellainen, että sitä vauhditettiin suuren julkisuuskampanjan voimalla. Tuo asia sitten aiheutti sen, että Turin söi myrkytetyn omenan ja kuoli joko omankäden kautta tai murhattuna. Eli ensin arvioidaan työn tekijää, ja hänen työnsä voidaan työntää taka-alalle, jos se sattuu palvelemaan julkista mielipidettä. Tai parhaassa tapauksessa heitä arvioidaan esimerkiksi pukeutumisen perusteella.
Liitteet:
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/n%C3%A4in-some-on-vaikuttanut-ihmisten-lukutaitoon/vi-AAVP0A9?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=4d2c768604f546ed96fc1eab786d298a
Kuva: https://www.terracognita.fi/wp-content/uploads/Pinnalliset-scaled.jpg
https://kaikenmaailmanilmiot.blogspot.com/
