Kun kerran olimme jotain mieltä asioista, niin niitä mielipiteitä ei muka voi muuttaa

Kun ihminen muodostaa mielipiteitään, niin hän tekee sen sillä hetkellä saatavilla olevan tiedon mukaan. Kun ihmiseltä kysytään mielipidettä, niin hän voi joko kertoa sen rehellisesti. Tai sitten hän voi kertoa muunnettua totuutta eli valehdella. Jälkimmäisessä tapauksessa saattaa valheen takana olla pelko seurauksista. Eli jos yksilöä pelottaa että hänen oikea mielipiteensä aiheuttaa hänelle kohtuutonta haittaa, niin hän voi kertoa kyllä valheita. Tuolloin hän eli valheen kertoja perustelee valheen ainakin itselleen sillä, että hän miellyttämällä toista, niin hän selviää ikävistä seurauksista. On olemassa ihmisiä sekä yhteisöjä, joiden jäsenet eivät kykene tai halua kuulla mitään muuta kuin niitä asioita, kuin mitkä myötäilevät heidän omia näkemyksiään. He ottavat vastaan vain sitä tietoa, mikä sattuu heitä itseään miellyttämään. 

Tuolloin saattaa joku pitää parempana kertoa kuulijakunnalle sitä, mitä he haluavat kuulla. Ja tuloksena saattaa olla katastrofi. Eli kuinka monta poliittista uraa on tuhoutunut sen vuoksi, että poliitikon suosion on kerrottu olevan todellista korkeampi? Tai kuinka monta kertaa esimerkiksi sotaretki on mennyt päin seiniä, koska sotaretken päättäjälle on annettu väärää tietoa vastapuolen osaamisesta? Syy tällaiseen väärän tiedon levittämiseen saattaa olla halu suojella omaa asemaa. Eli ei haluta kertoa, että joku asia voi epäonnistua, vaan halutaan tukea toisen saamaa väärää kuvaa tilanteesta. Se että väärää tilannekuvaa halutaan tukea voi johtua siitä, että jotain asiaa on valmisteltu pitkään.

Eli esimerkiksi sotaretkeä voidaan verrata johonkin taloprojektiin. Jos jotain suurta ja mahtavaa on suunniteltu vuosikausia, niin varsinkin viime hetkellä paljastuvan virheen tuominen vaatii todella suurta rohkeutta, varsinkin jos esimies on kovin koleerinen sekä antaa helposti potkuja. Jos esimerkiksi vuosikausia valmisteltu suurtyöllistäjä osoittautuu sudeksi jo syntyessään eli sen tuote on vanhentunut, niin uskaltaako kukaan tuota asiaa tuoda esille viimeisessä kokouksessa ennen esimerkiksi tehtaan rakentamisen aloittamista? Ajatelkaa itse tilannetta, missä ehkä pienellä paikkakunnalla on tehty työtä suuren tehtaan eteen, ja asiaa rummutettu vuosikausia. 

Sitten aivan loppumetreillä huomataan, että tuo konsepti on vanhentunut. Kuka tuo tuon asian viimeiseen palaveriin? Tuo asia pitäisi olla kaikkien tiedossa, mutta mitä lehdistökin sanoo, jos tuo konsepti tulee kaatumaan? Eli pilaako tuolloin henkilö kaikkien ilon, vai antaako asian vain unohtua? Tai sitten tietenkin mitä jos johtaja ja kunnan johtaja sekä valtuusto eivät halua kuulla vastaväitteitä? Tai mitä jos tuleva tehdas ja sen pyörittäminen vaatii erityisosaamista, jota ei paikallisilla ole? Tuolloin kaikki työpaikat menevät jonnekin muualle? 

Eli mitä jos kaikki vain käyvät töissä tuolla kunnassa, ja asuvat muualla. Ja mitä jos tehdas sitten vielä tuottaa itse oman sähkönsä. Tuolloin kunnan tuloksi jäävät maasta saadut verot. Eikä tehtaan väki ehkä edes käy kunnassa syömässä, jos he vaikka asuvat tunnin matkan päässä työpaikaltaan naapurikunnan alueella. Mutta uskaltaako kukaan tuota asiaa tuoda esiin, jos uuden tehtaan rakentamista on valmisteltu vuosia, ja luvatkin on jo ehditty hakea? 

Mielipide muodostetaan kuitenkin saadun tiedon perusteella. Tuon tiedon pitäisi sisältää rehellisen sekä vääristelemättömän kuvan siitä, mitä missäkin maailman kolkassa tapahtuu. Jos saatu tieto on väärää, niin silloin tietenkin päätös, mitä tuon tiedon mukaan on tehty on väärä. Samoin mielipide, joka muodostetaan väärän tiedon pohjalta on sellainen, että sen muuttaminen ei ole mitenkään noloa. Siis jos teen väärän päätelmän, niin minun pitää kysyä aina itseltäni, että miksi tein tuon päätelmän tai muodostin mielipiteeni siten, että se osoittautui vääräksi? Jos olen tehnyt tiedon sillä perusteella, että joku muu on antanut minulle väärää tietoa, niin silloin en itse ole vastuussa siitä, että tein väärän päätöksen. 

Tai sitten joskus saattaa käydä niin, että joku antaa tahallaan väärää tietoa, ja silloin kannattaa miettiä, miksi joku antaa tietoa, jonka hän tietää vääräksi? Siis väärän tiedon jakaminen saattaa johtua esimerkiksi pelosta. Jos ihminen pelkää, että hän joutuu mielipiteensä takia vaikeuksiin, niin hän ehkä mieluummin kertoo valheita kuin totuuden. Ehkä meille länsimaisille ihmisille mielipiteen seurauksena tulevat ikävyydet ovat vieraita asioita. Mutta esimerkiksi Venäjällä tai Kiinassa kyllä tunnetaan mielipiteen takia vangitseminen. 

Jos puhutaan esimerkiksi jostain Venäjällä tehdystä mielipidetiedustelusta, niin voidaan kysyä että onko tuo ihmisten jakama tieto oikeaa? Eli puhuvatko ihmiset totta, kun he vastaavat kyselyyn siitä, että onko Vladimir Putin hyvä presidentti vai ei? Siis jos he puhuvat totta, niin he voivat saada esimerkiksi FSB:n agentit ovelleen. Joten miksi he valehtelisivat? Ehkä he eivät halua menettää työpaikkojaan tai että heidän talostaan katkaistaan lämmin vesi. Tai ehkä he vain katoavat joskus tulevaisuudessa esimerkiksi mielisairaalaan, jos he eivät ole sanoneet, että Putin on maailman paras ja lämpimin presidentti. Vai uskaltaisitko Venäjällä sanoa olevasi eri mieltä, kuin mitä valtiovallan edustajat ovat? 

Tai ovatko esimerkiksi mielipiteen ilmaisun takia tulevat ikävät seuraukset oikeastaan myöskään esimerkiksi Suomessa niin vieraita kuin niiden halutaan olevan. Eli kuinka moni on saanut sitä paljon puhuttua isällistä avokämmentä, kun hän on ollut eri mieltä esimerkiksi isovanhemman kanssa? Tai kuinka moni on jätetty vaille joululahjoja, kun hänen mielipiteensä ovat loukanneet vanhempaa ihmistä? Tietenkin on tiettyjä mielipiteitä, joiden jälkeen kannattaa kyllä ainakin keskustella vakavasti, ja nuo mielipiteet liittyvät esimerkiksi rasismiin, sekä kovaan väkivaltaan. 

Eli jos nuoren mielipiteissä vilahtelee termejä, joissa hyväksytään esimerkiksi kansanmurha tai muu vastaava asia kuten sormien katkominen mikäli toinen ei miellytä jotain muuta, niin noista mielipiteistä pitää silloin keskustella vakavasti. Mutta jos toinen osapuoli ei kykene kuuntelemaan toista, eikä keksi muuta vastausta kuin väkivalta, niin silloin kyllä ehkä kannattaa keskustella siitä, että kannattaisiko tuollaiseen toimintaan puuttua. Siis jos ihmisen mielipiteitä ei haluta kuunnella, niin miksi niitä edes kysytään? Tai jos ihmisen on oltava jotain tiettyä mieltä tietyistä asioista, niin miksi noita ainoita sallittuja mielipiteitä ei sitten kerrota etukäteen. 

Mutta jos oman mielipiteen kertominen saa aikaan huutoa sekä noitavainoja, niin silloin ehkä vastapuoli ei ole sillä tasolla, että se haluaa mitään edes kuulla. No oli miten oli, niin kuitenkaan vastapuoli ei ehkä tuollaisen kohtauksen jälkeen ole oikeutettu kuvittelemaan että isällisen avokämmenen naamaansa saanut henkilö hänestä kauheasti pitää. 

Isälliseen avokämmeneen voidaan verrata esimerkiksi myös poliisin pamppua, joka on heilunut jonkun mielipiteen yhteydessä. Eli jos halutaan näitä äskeisiä kirjoituksia verrata YYA-Suomeen sekä Venäjän sisäpolitiikkaan, niin ihmisen pois-sulkeminen yhteisöstä, kun hän on arvostellut valtion isää, sekä poliisin käyttämiä kovia otteita voidaan verrata isälliseen avokämmeneen sekä eräissä yhteisöissä esiintyvään tapaan sulkea henkilö pois joukosta, jonka mielipide tai arvot- eli näkemykset erilaisista asioista eivät ole miellyttäneet joukon johtajaa. 

Mutta jos teen päätöksen väärän tiedon pohjalta, niin kenen on vastuu? 

Vastuu on sillä ihmisellä joka antoi minulle väärää tietoa. Sitten voimme lähteä siitä, että jos en ole lukenut kaikkia asiaan liittyviä asiakirjoja, niin silloin olen itse syyllinen siihen, että tein virheen. Siis nyt puhutaan virheestä eikä sen seurauksista. Virheellä voi toki olla hyvin vakavat seuraukset, vaikka se perustuisi väärään tietoon, enkä siitä itse olisi vastuussa. Eli tässä sitten oli pieni kertaus virheeseen sekä virheen filosofiaan. Jos ajattelemme virhettä filosofian sekä ihmisyyden näkökulmasta, niin me kaikki teemme joskus virheitä. Ei ole olemassa ihmistä, joka on virheetön tai joka ei tekisi virheitä. Se että olemme tehneet virheitä ei tarkoita ettei noita virheitä voi korjata. Virheen korjaaminen on se syy, miksi tietyillä ihmisillä on tietty koulutus. Sanotaan että melkein kuka hyvänsä osaa ohjata lentokonetta. 

Mutta syy miksi lentokapteeneilla on koulutus tehtäväänsä ovat sellaiset tilanteet, missä tapahtuu jotain odottamatonta. Tai melkein kuka tahansa osaa nousta lentokoneella ilmaan, mutta sillä laskeutuminen on sitten vähän toinen juttu. Jostain luin joskus että lentämisen vaikein osa on laskeutuminen. Aivan samalla tavoin autoilun vaikein osa on auton sovittaminen parkkiruutuun. Eli ajon lopettaminen on se kaikkein vaikein hetki, ja aina välillä käy niin, että jopa kokeneen kuljettajan ohjaama auto jää vinoon parkkiruutuun. Silloin ei auta kuin ajaa vähän takaisin, ja sitten ohjata auto uudelleen ruutuun, niin että se jää suoraan. 

Sitten kun puhutaan siitä että miten tilanne sekä ympärillä olevan infrastruktuurin sekä toiminnan muutos vaikuttaa mielipiteeseen, niin silloin meidän pitää muistaa se, että muutos on asia, minkä takia me kaikki joudumme muuttamaan aina välillä mielipiteitämme. Jos joku olisi 1980-luvulla tullut kertomaan minulle, että meidän pitää vähentää hiilidioksidipäästöjä, niin silloin en olisi ehkä koko asiaan reagoinut, tai ehkä olisin pitänyt tuota henkilöä vähän ahdistuneena tai muuta vastaavaa. Autoiluun liittyy monia muitakin suuria virheitä, joista yksi on lyijyn käyttö bensiinin lisä-aineena, jolla polttomoottorin venttiileitä pidettiin kunnossa. 

Tuota päätöstä käyttää lyijyä bensiinin lisä-aineena pidetään maailmanhistorian suurimpana ekokatastrofina. Mutta 1980-luvulla lyijyllistä bensiiniä suositeltiin käytettäväksi autoissa, ja katalysaattoria ei edes ollut. Tuolloin ei kukaan edes puhunut mitään hiilidioksidista, ja autoissa ratkaisivat lähinnä tehot. 1980-luvulla olisin sanonut henkilölle, joka kehottaa vähentämään hiilidioksidia, että hänellä on fobia. 

Mutta nykyään mielipiteeni tästä asiasta on muuttunut, ja olen sitä mieltä että meidän pitää vähentää hiilidioksidipäästöjä. Eli olen muuttanut mielipidettäni asioista siksi, että ympäristö on muuttunut. Toki voin sanoa puolustuksekseni, että olin peruskoulussa tuolloin 1980-luvulla, eikä silloin edes puhuttu hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ympäristöön. Ainoa ongelma oli tuolloin se, että nakuttiko moottori vai ei. Eli moottorin nakutus tarkoittaa että polttoaineen ja ilman seos syttyy sylinterissä ennen kuin mäntä on ylä-asennossa. 

Kuten tiedämme niin esimerkiksi ympäristö-asioista keskusteltaessa on usein mainittu sana "ahdistus". Me varmaan kaikki jotka olemme keskustelleet esimerkiksi maanpuolustuksesta tai jostain muusta asiasta, joka herättää uskomattoman paljon voimakkaita mielipiteitä, niin silloin me unohdamme että meidän pitäisi pysyä aiheessa. Eli kansainvälisellä turvallisuudella eikä ympäristönsuojelulla ole mitään tekemistä esimerkiksi kenenkään puhujan henkilökohtaisen terveydentilan kanssa. 

Kun keskustellaan jostain teemasta, niin se mitä muuta puhujan päässä liikkuu ei pitäisi liittyä tuohon teemaan mitenkään. Siis jos muodostetaan mielipiteitä esimerkiksi NATOsta tai sähköautoista, niin sillä mitä muuta tuon puhujan mielessä liikkuu ei pitäisi liittyä mitenkään noihin asioihin. Esimerkkinä asioista, jotka eivät liity toisiinsa ovat aurinkokunnan planeettojen määrä sekä NATO-keskustelu. 

Siis tietenkin esimerkiksi omassa aurinkokunnassamme voi olla vaikka 50 tuntematonta planeettaa, mutta kun puhutaan NATO:sta, niin silloin keskustelun pitäisi olla rajattu koskemaan NATOa. Siis NATO kannattavat sekä vastustavat mielipiteet pitäisi löytää NATOa koskevista asiakirjoista, eikä esimerkiksi astronomien vuosikatalogista. Siis jälkimmäinen varmaan pitää sisällään myös todennettua tietoa, mutta tuon tiedon sisältämä informaatio on kuitenkin erilaista kuin mitä NATOa käsittelevät asiakirjat pitävät sisällään. Eli tieto voi olla oikeaa, mutta se käsittelee tilanteeseen nähden väärää aihetta. 

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Miten tieto voi vahingoittaa ihmistä?

 

 

Siionin viisaiden pöytäkirjat ovat väärennös, jonka nimissä on surmattu miljoonia ihmisiä. Kyseistä asiakirjaa epäiltiin väärennökseksi jo sen ilmestyttyä julkisuuteen. Mutta miksi tuo väärennös sai sen voiman, mikä sillä oli, ja osittain on vieläkin? Tuolloin oli voimassa sensuuri, ja kaikki lehdistön kirjoitukset kulkivat sensuurin läpi. Eli jos tuota asiakirjaa sekä sen aitoutta edes epäiltiin, niin silloin lehtijuttu, jossa epäilys tuotiin julki poistettiin. 

Tuo väärennös joka tekaistiin aikoinaan Ohranan eli tsaarin poliittisen poliisin toimesta oli asiakirja, jota esimerkiksi Adolf Hitler käytti omassa propagandassaan. Tuollaiset väärennökset sekä totuuden vääristelyt ovat oikeastaan jokapäiväisiä asioita, kun puhutaan esimerkiksi valtion johtamasta propagandasta. Meille länsimaissa asuville henkilöille on itsestään selvää, että media jakaa puolueettomasti tietoa, jonka se on hankkinut puolueettomasta lähteestä sekä käyttänyt faktan tarkastusta. Venäjän valtiollinen propaganda on tietenkin tuonut sen asian ihmisten eteen, että valtiovallan käyttäessä asemaansa väärin, voi se esittää mitä hyvänsä asioita totuutena. 

Yksi vaarallisimmista propagandan muodoista on yksinkertaisesti se, että jaetaan tietoa joka sinänsä saattaa pitää sisällään ainakin osan totuudesta. Mutta siinä totuutta käsitellään yksipuolisesti. Mutta miten tällainen asia sitten todistetaan? Meidän pitää pyrkiä neutraaliin tietojen käsittelyyn. Meidän pitää kyetä erottamaan tunteet järjestä, ja propagandisti pyrkii nimenomaan vaikuttamaan tunteisiin sekä myös yksilön omaan luontaiseen narsismiin. Eli pyritään todistamaan, että jos ihminen katsoo muualle eikä koskaan sano mitään kohdatessaan esimerkiksi pseudotiedettä tai valheita, niin hän säästyy monelta harmilta. 

Ja jos sitten katsomme muualle, niin meitä palkitaan joko valtavalla määrällä lahjakaasua tai sitten jääkiekko-ottelun lipuilla. Se mikä palkinto tulee siitä, että on hiljaa riippuu siitä skaalasta missä vääryys tapahtuu. Me kaikki olemme mielestämme aina kriittisiä saamamme tiedon suhteen. Kritiikkiä saa aina harjoittaa, mutta sitten me huomaamme että jotkut ihmiset ovat kriittisiä vain sen suhteen, mikä palvelee heidän omaa hyväänsä sekä omaa mukavuuttaan. 

Esimerkiksi kritiikki saattaa jonkun mielestä tarkoittaa muutosvastarintaa. Mitä varten meidän pitää muuttaa mitään, kun kaikki on sujunut ennenkin hyvin. Ja uudet tuotteet kuten sähköautot sekä monet muut asiat varmasti kohtaavat kritiikkiä, eli kun sähköautolla ei voinut ajaa 1000 km matkaa lataamatta sitä 30 asteen pakkasessa, niin se on täysi susi. 

Kun ihmiset puolustavat esimerkiksi hiilivetyjen eli bensiinin sekä dieselin käyttöä liikennevälineissä, niin he puolustavat samalla yhtä lahjusten mallia, mitä ihmiset eivät ehkä ole koskaan edes ajatelleet. Tuo lahjus on ilmainen bensiini tai diesel. Eli kun joku muu maksaa polttoaineen, niin silloin tietenkin mitä enemmän ajaa, niin sitä halvemmaksi vain tulee. Mutta sitten eteen tulee aina joku huoltovarmuuskeskus, jonka mukaan meillä pitää olla sellainen huoltoasemaverkosto, josta voi rintamalle lähtevä sotilas tankata pari Leopard-tankkia. 

Mutta voiko olla olemassa neutraalia tietoa tai tiedon jakajaa? Meidän oma kokemusmaailmamme on asia, mikä muokkaa näkemyksiämme todella tehokkaasti. Samoin jos lapsina omaksumme tietyn ajatusmaailman, niin tuo ajatusmaailma vaikuttaa meihin läpi koko elämämme. Siis kukaan meistä ei voi olla täysin neutraali tiedon jakaja, vaikka sitä haluaisimme olla. Me olemme ihmisiä jotka tekevät virheitä. Ja tietenkin on malli missä kukaan meistä ei voi tehdä virheitä. Tuo malli on se, että emme tee yhtään mitään. Jos ihminen ei tee mitään, niin hän ei voi myöskään tehdä mitään väärin. Mutta viekö tuollainen malli sitten asioita yhtään eteenpäin? Siinäpä vasta kysymys. 

 Kun muistelemme esimerkiksi YYA-Suomea, niin silloinkin oli maassamme sanan- sekä lehdistön vapaus, mutta kuitenkin itsesensuuri poisti osan tiedoista. Eli tuolloin jaettiin kyllä tietoa, mutta se oli yksipuolisesti Neuvostoliiton näkemyksiä myötäilevää tietoa, josta jätettiin pois asioita, joista ehkä moni olisi halunnut tietää. Nuo ajat ovat takana, ja ihmisten ei tarvitse enää pelätä joutuvansa trollaamisen kohteeksi, jos he ovat arvostelleet esimerkiksi ulkopoliittista johtoa tai presidenttiä. 

Vai onko asia oikeasti niin? Siis aina silloin tällöin me kaikki kohtaamme tilanteen, missä "vanha kunnon YYA-Suomi" nostaa päätään. Eli vieläkin on henkilöitä, joiden mielestä me emme saa ärsyttää Venäjää. Mutta sitten kun me lähdemme miettimään sitä, että mitä tarkoittaa yksipuolinen tiedon jakaminen, niin silloin me tietenkään emme muista sitä, että yksipuolinen tiedon jakaminen liittyy esimerkiksi pakolais- tai energiakysymykseen. Esimerkiksi tuulivoiman käytön negatiivisia asioita kuten hintaa korostetaan. Samoin korostetaan sitä, että kuinka pakolais-statusta käyttävät henkilöt ovat tehneet rikoksia maassamme, ja ylipäätään vain tuota nimenomaista rikoksia tekevää ryhmää käsitellään. 

Muistan tässä muutamia vuosia sitten erään tapauksen, missä lehdistö nosti näkyvästi esille erään naisen kokeman joukkoraiskauksen. Tapausta käsiteltiin näkyvästi, mutta sitten kun tuo nainen paljastui itse ulkomaalaistaustaiseksi, niin silloin lehdistö menetti kiinnostuksen sitä kohtaan. 

Siis tietenkin toimittajien oma kanta asioihin varmasti tulee ilmi, kun heidän tekemiään juttuja käsitellään. Mutta toisaalta kuten me kaikki tiedämme, niin meillä kaikilla ihmisillä on tunteemme, aatteemme sekä asenteemme, jotka eivät aina ole samanlaisia kuin niiden asenteet, jotka istuvat vieressämme. Me emme ehkä aina osaa tai halua asettua toisten asemaan. Eli kun ajatellaan antisemitismiä, niin esimerkiksi pari "hyvää juutalaisvitsiä", eivät ehkä meistä jotka emme ole juutalaisia tunnu yhtään miltään. Mutta nuo pari mautonta vitsiä saattavat todella loukata jotain muuta ihmistä.

Kun puhutaan esimerkiksi äärioikeiston vihakirjoittelusta, niin silloin juuri nuo tahot markkinoivat vihapuheen sekä trollaamisen sallimista sillä, että keskustelu saadaan muuttumaan värikkääksi. Äärioikeiston mukaan esimerkiksi henkilön trollaamista sekä mustamaalaaminen pitää sallia, koska se edustaa nimenomaan sananvaputta. Ja jos joku on eri mieltä, niin hän saa sitten myös kokea tämän asian. 

Sosiaalinen media on tuonut esimerkiksi koulukiusaamisen ihmisten tietoisuuteen. On huomattu että kiusaaminen ei ole mikään yksittäinen, pariin yksittäiseen oppilaaseen kohdistuva asia. Vaan kyse on ilmiöstä joka voi koskettaa hyvin suurta määrää ihmisiä. Eli kiusaamista tapahtuu lähes jokaisessa koulussa. Tietenkään me emme varmaan halua nähdä, että joku ihminen josta olemme ehkä pitäneet on kiusaaja. Mutta kuitenkin sosiaalinen media on tuonut myös kiusaamisen laajuuden ihmisten tietoon. 

Ja ongelma on siinä, että kiusaaminen saattaa joidenkin ihmisten kohdalla jatkua läpi elämän erilaisena eristämisenä sekä muuna vastaavana asiana. Jos kaikki yritykset tehdä tuttavuutta toisten kanssa saavat aikaan sen legendaarisen kommentin "painu vittuun", niin silloin ihminen kyllä muuttuu epäsosiaaliseksi. Vai haluaisitko ehkä itse kuunnella tuollaisia kommentteja. Ja sitten tietenkin tuollaista kiusaamista on saatettu peitellä lähettämällä henkilö työterveysasemalle. Syy miksi kiusaaminen sekä eristäminen saattavat jatkua läpi koko ihmisen iän, johtuu siitä, että kiusaamista saattaa harjoittaa valtava joukko. Ja ei ole varmaan mukavaa ajatella että oman kiusaamisen kohde tulee istumaan esimerkiksi taukopöytään. Eli tuo saattaa aiheuttaa varsin kiusaantuneen olon jollekin. 

Mutta sitten jos puhutaan siitä, miten populistit suhtautuvat itseensä kohdistuvaan huumoriin. Jos esimerkiksi äärioikeistolaisen liikkeen johtaja esiintyy, niin silloin kaikkien pitää olla kuin kirkossa, ja kuunnella tarkkaavaisesti, miten valtion kassaa elvytetään ensi vuonna. Eli valtion ei tarvitse maksaa velkojaan, ja kaikki kynnelle kykenevät menevät armeijaan töihin. Tuolla tavoin saadaan sitten tilastot näyttämään siltä miltä niiden halutaan näyttävän. 

Yksi osoitus siitä, miten tilastoja voidaan lukea on se, että esimerkiksi maassamme on noin 3000 koronakuolemaa. Silloin kuolleesta otetaan verikoe, jossa ilmeisesti on koronavirusta. Tuolloin tietenkään ei muisteta mainita kyseessä olevan esimerkiksi keuhkosyöpää sairastava henkilö, joka saattaa olla saattohoidossa. Eli koronatestiä käsitellään tietenkin erikseen, eikä sitä liitetä psykofyysiseen kokonaisuuteen. Ja miksi meidän pitäisi mitään siitä välittää, että mitä muita sairauksia tuollaisella ihmisellä on. Riittää että hän saanut koronan ja kuollut siihen. 

Vain todellinen huumorimies voi jatkuvasti kertoa hyviä vitsejä toisista ihmisistä. Mutta odotas kun tuohon huumorimieheen itseensä kohdistuu "humoristisia" kommentteja. Silloin kyllä pinna palaa hyvin helposti. Vladimir Putin on hyvä esimerkki huumorimiehestä. Hän pitää varmaan hyvin paljon hyvistä vitseistä, ja mielellään kertoo niitä muille. Mutta sitten jos häneen kohdistetaan kritiikkiä, niin johan loppuu huumorintaju. 

Eli kun äärioikeiston tai radikaalin oikeiston edustajaan itseensä kohdistuu trollaamista, niin hän mielellään rynnistää poliisilaitokselle tekemään asiasta rikosilmoitusta. Venäjällä esimerkiksi valtiollisen sensuuriviranomaisen eli Roskomnadzorin, Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelun sensuuri ei kuitenkaan ulotu ihmisiin, jotka jakavat Kremlille mieluisaa tietoa. Eli esimerkiksi opposition edustajien trollaamiseen tuo virasto ei juurikaan ilmeisesti puutu. 

 Kun me kerromme muille hyviä vitsejä heidän ylipainostaan, niin olemmeko koskaan muuten ajatelleet miltä tuosta ihmisestä oikeasti tuntuu. Saattaa olla ihan mukavaa, että keskustelu on värikästä, sekä tietenkin värikkyyttä keskusteluun tuo toisten piikittely. Mutta sitten tuo piikittely saattaa joku päivä kohdistua meihin itseemme. Silloin onkin huumori tiukassa, kun meitä itseämme aletaan trollata tai haukkua. Me kaikki tiedämme että kiusaamiseen pitäisi puuttua, ja jonkun pitäisi sanoa kiusaajille että se ei ole kivaa. Mutta kuitenkin jostain syystä esimerkiksi netissä tapahtuvan trollaamisen vain annetaan jatkua, koska se kohdistuu johonkin toiseen. 

Kun keskustellaan esimerkiksi alaikäisiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ikävimmästä muodosta, eli houkuttelusta pornografisen materiaalin lähettämiseen johonkin palveluun, niin silloin me kaikki tiedämme että kyseessä on rikollinen sekä moraaliton toiminta. Mutta sitten kun noita kuvia aletaan levitellä, niin me kohtaamme sellaisen ilmiön, että tuo lapsi jonka ehkä kaverina tai terapeuttina esiintynyt aikuinen on houkutellut noihin kuviin jää aivan yksin. Jos joku sitten on tuon lapsen kanssa, niin hänet sitten jätetään myös muun kaveripiirin ulkopuolelle, eli silloin tylsyys tarttuu myös niihin, jotka haluaisivat ehkä eheyttää tuota henkilöä. 

Eli tuo lapsi jota ehkä aikuinen on vedättänyt jätetään ilman seuraa, eikä häntä kutsuta mihinkään juhliin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Samoin häntä syytellään esimerkiksi varastelusta tai muusta vastaavasta toiminnasta. Syy tähän on se, että hän on ollut mukana tekemässä asioita, joita pidetään moraalittomina. Toisin sanoen hän on luottanut aikuiseen, joka sitten on levitellyt tuon henkilön asioita ympäriinsä. Eli jostain syystä lasta syyllistetään mielellään tällaisessa asiassa. Monesti noissa jutuissa asiakirjoja merkitään salaiseksi, mutta jostain syystä uhrin henkilöllisyys vuotaa hyvin helposti julkisuuteen. Mutta houkuttelijan identiteetti salataan noissa sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa. 

Kuten olemme huomanneet esimerkiksi massamurhaaja Andreas Behring Breivikin tapauksessa, niin meillä on jotenkin kaksinaismoralistinen näkemys asioihin. Vaikka me kaikki tuomitsemme periaatteessa rikoksen, niin aina löytyy joku, joka kantaa suurta huolta siitä, miten Breivik palaa yhteiskuntaan. Hänen uhrinsa eivät yhteiskuntaan palaa, mutta jostain syystä Breivikin oikeusturvasta kannetaan suurta huolta. 

Sama koskee myös esimerkiksi Kontulan nuorisosurmaajia. Heitä kyllä puolustetaan lehdistössä, ja jotenkin tuntuu siltä, että heidän tekojaan ymmärretään. Eli jostain syystä kovia rikoksia tehneitä ihmisiä käsitellään silkkihansikkain sekä heidän edistymistään seurataan tarkoin. 

Samaa huolta ei toki kanneta siitä, että miten käy seksuaalisen hyväksikäytön uhrille, joka on koulussa leimattu ties miksi. Tai kukaan ei välitä siitä, miten satunnaisen väkivallan uhrille käy. Kun joku pahoinpitelee esimerkiksi pikkulapsen, joka on käymässä kaupassa, niin silloin ei ketään kiinnosta se, että mitä lapselle tapahtuu. "Eihän hän saanut kuin pari naarmua" on asenne, mikä joillakin ihmisillä on tällaiseen tapaukseen, missä ehkä pulloja keräämällä saatu raha on anastettu. Jostain syystä tuollaiset "jokapäiväiset" rikokset eivät juurikaan tule ihmisten tietoon. Siinä saatetaan kuitenkin esimerkiksi lasta uhkailla hyvinkin pahasti. 

https://yle.fi/uutiset/3-12415116

https://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Neuvostoliitto sekä YYA elävät edelleen.

Neuvostoliitto oli oikeastaan eräänlainen Platonin ideaalivaltion muunnelma, missä jokaisella toimijalla on oma karsina. Valtiota johtavan filosofien ryhmän paikalla oli tietenkin toveri kommunistisen puolueen pääsihteeri, sotilaiden paikalla taas oli salainen poliisi eli turvallisuuspalvelu. Tuon palvelun tehtävä oli tuhota valtion vihollisia, ja tietenkin perustyöläiset eli helootit, joiden tehtävä oli tuottaa valtiolle tuotteita, joita se tarvitsi. Turvallisuuspalvelun työntekijä oli siis ase käskijänsä kädessä. Jos tuo käskijä käski tätä alaisteen tehdä jotain, niin alaisen piti tehdä mitä käskettiin. 

Mikäli alainen osoitti mitään kritiikkiä, niin silloin hän kapinoi. Se mikä sitten vapautti alaisen eli sotilaan moraalisesta vastuusta oli tietenkin se, että hän noudatti vain saamaansa käskyä. Hän oli saamansa käskyn äärimmäinen välittäjä. Sotilas joka puolusti valtiotaan vastavallankumouksellisia voimia vastaan.

Kun turvallisuuspalvelun virkailijat lähtivät tehtäviinsä, niin he eivät suinkaan mitään kritiikkiä saamaansa tehtävää kohtaan osoittaneet. He olivat valtion palvelijoita, jotka palvelivat itseään parempia filosofeja, ja tietenkin heidät oli kohotettu tavallisen kansan yläpuolelle. Jos alempi kritisoi esimerkiksi turvallisuuspalvelun työntekijöitä oli se samalla valtion johdon auktoriteetin kyseenalaistamista. 

Juuri tämä asia, että valtion johtajaa sekä hänen edustajaansa eli sotilasta tai turvallisuuspalvelun virkailijaa ei saanut kritisoida varmasti upposi johonkin johtamisesta pitävään henkilöön. YYA-Suomen malli perustui siihen, että "idänsuhteet olivat ylitse muiden". Siis valtionpäämieheen ja hänen päätöksiinsä kohdistuva kritiikki olivat tietenkin kritiikkiä ulkopolitiikkaa sekä idänsuhteita vastaan. Ja ulkopolitiikka perustui siihen, että nimenomaan valtionpäämiehellä, joka oli Suomen tapauksessa Kekkonen oli nimenomaan hyvät henkilökohtaiset suhteet Neuvostoliiton johtoon. 

Siis jos lähtisimme kutsumaan valtion johtajia kuninkaiksi, niin tässä mallissa toveri NKP:n eli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri oli kuninkaiden kuningas. Hän oli hahmo johon häneen tukeutuvat valtionpäämiehet voivat vedota. Eli kun mellakkapoliisi pamputti mielenosoittajaa Prahassa, niin Prahan johto saattoi sanoa, että "iso paha Neuvostoliitto käski heitä tehdä noin". Ja jos Neuvostoliittoa ei toteltu, niin silloin se saattoi miehittää maan. 

Neuvostoliiton perintö elää edelleen. Se elää niissä miehissä jotka YYA-Suomen aikaan pitivät valtaa. Ja tuo perintö näkyy osittain vieläkin esimerkiksi joissakin lehtikirjoittelussa, missä valtion johtajan tai tiettyjen hänen alaistensa kantaa asioihin ei saa kyseenalaistaa. Siis milloin pääsemme eroon YYA-Suomesta sekä Neuvostoliitosta? Vastaus on se, että Neuvostoliitto on kuollut vasta kun viimeinen Neuvostoliittolainen on kuollut. Samoin YYA Suomi lakkaa olemasta vasta kun viimeinen YYA-suomalainen on kuollut. Nuo asiat elävät niissä ihmisissä jotka ovat ne henkilökohtaisesti nähneet sekä kokeneet. 

YYA-Suomi oli asia, jota kannatettiin aikoinaan melko laajasti. Eli tietenkään nykyään ei kukaan voi edes ajatella olevansa joku suomettunut päätoimittaja, joka poisti juttuja jotka eivät häntä itseään tai Kekkosta miellyttänyt. Itse muistan sen ajan kun Neuvostoliitto hajosi. Silloin TV täyttyi ihmisistä, joilla ei oman käsityksensä mukaan ollut mitään tekemistä itsesensuurin sekä suomettumisen kanssa, mutta mieleen vain tulee se, että missä ne lehtijuttuja sensuroivat päätoimittajat sitten oikeasti olivat? 

En oikein jaksa uskoa, että Kekkonen nyt joka kerta on soittanut päätoimittajalle, kun hänestä on jotain kirjoitettu, mitä hän ei halunnut lukea. Tai mistä esimerkiksi Kekkonen sai tietää jostain YYA-hengen vastaisesta jutusta ennen kuin se on julkaistu? Siis varmaan tuossa itsesensuurissa oli mukana myös muita ihmisiä kuin yksin Kekkonen. Ihmisten haluttiin ajattelevan, että jos Kekkonen lähtisi pois virastaan, niin seuraaja ei enää osaisi miellyttää Neuvostoliiton johtoa. Ja jos Neuvostoliiton johto ei pitäisi jostain asiasta, niin se ampuu välittömästi ydinaseella tuota pettymyksen aiheuttajaa. 

Eli melko kypsän kuvan tuo käsitys antaa Neuvostoliiton johdosta. Tuolloin tuo tilanne voidaan siirtää esimerkiksi jonkun koulun pihalle. Mitä itse tuumisit, jos joku 12-vuotias lataa toista turpiin jos toisella on eriävä mielipide jostain asiasta? Osoittaisiko tuo asia oikeasti kypsyyttä vai olisiko tuo lyöjä ehkä kuitenkin ainakin vähän lapsellinen? 

Vaikka haluamme uskoa toisin, niin YYA-Suomi elää edelleen. Se elää niissä ihmisissä, jotka silloin olivat nuoria päättäjiä, ja jotka kasvoivat siihen uskoon, että Neuvostoliitto on ikuinen sekä stabiili asia. Kun valtiot kuolevat niin niitä kannattavat aatteet elävät edelleen. Valtiot on siis rakennettu tietyn asian ympärille, eli niiden tehtävä on ollut aina suojella niiden kansalaisia. Mutta sitten aina joskus valtion johdon ideologia muuttuu sellaiseksi, että se ei voi sietää mitään vastaväitteitä. Tuolloin valtion johto kadottaa kyvyn kuunnella ihmisiä, mikä aina lopulta kostautuu. Vladimir Putin on mies joka kasvoi Neuvostoliitossa. Häntä opetettiin pitämään Neuvostoliittoa itsestäänselvyytenä sekä sen olemassaoloa asiana, jota ei edes kannata kyseenalaistaa. 

Kun Neuvostoliitto hajosi, niin silloin tietenkin yksi maailman suurimmista valtioista pyyhkiytyi pois. Mutta sitä valtiota kannattava ideologia jäi elämään niissä miehissä sekä naisissa, jotka olivat tuolloin keskitason johtajia, ja ideologiat ovat asioita jotka luovat valtioita. Siis ihmisellä pitää olla tahto palvella valtiota, jotta hän voi toimia valtion laitoksessa. Neuvostoliitossa asenne valtion johtoon oli sellainen, että valtiota johtavat viisaat miehet, joiden päätösvaltaa ei saanut missään nimessä kyseenalaistaa. Mitään valtionvastaista kritiikkiä ei koskaan sallittu, ja kaikki jotka syntyivät neuvosto-yhteiskunnassa olivat omassa lokerossaan, jossa heidän oletettiin kiltisti tottelevan kaikkea mitä viisas mies ja hänen kuuliaiset edustajansa sanoivat, ja jos ihminen sanoi jotain vastaan, niin silloin hän koki valtion edustajien vihan. 

Vladimir Putin kasvatettiin uskomaan että valtion johto on viisaiden miesten ryhmä, joka ei koskaan edes kaipaa mitään kritiikkiä, ellei se kohdistu valtion johtajien vihamiehiin. Valtion johtajan vihamies oli ihminen jonka kritisointi eli pilkkaaminen sekä alistaminen olivat suorastaan kansalaisvelvollisuuksia. Siis valtion johtaja on viisain mies mitä koskaan voi valtiossa elää, on asenne millä pääsee pitkälle tuossa valtiossa. Ja sitten yhtenä päivänä Putin nousi valtaan. Hän pääsi siihen asemaan, mitä häntä opetettiin palvelemaan ilman mitään kritiikkiä. Miksi valtion johtajan päätöstä pitää kritisoida, kun hän tietää kaiken aina vähän muita paremmin. 

Oikeastaan Neuvostoliitto oli rakennettu samaan malliin kuin Platonin ideaalivaltio. Siellä ei kukaan ihminen saanut edes ajatella, että valtion johto tekee virheitä. Valtion johtaja oli mies joka oli erehtymätön, virheetön sekä kaikkivoipa. Turvallisuuspalvelun eli sisäisten sotilaiden tehtävä oli tuossa valtiossa totella esimiehen käskyjä eikä suinkaan esittää mitään kritiikkiä. Miksi mitään kritiikkiä pitää esittää, kun kaikki asiat on aina ajateltu valmiiksi?

Neuvostoliitto ei tuhoutunut kun se hajosi. Putin varmasti on ajatellut johtavansa aivan samaa valtiota, jossa hän syntyi ja kävi koulunsa. Mutta jotain on kuitenkin periaatteessa lopullisesti muuttunut. Se joku on asenne häneen. Venäjää on alettu pikkuhiljaa pitää normaalina valtiona, eikä sillä enää ole voittamattomuuden sädekehää.

Kun toinen on kaukana tapahtumapaikalta, niin hänelle on helppoa valehdella. Kaukainen sekä voimakas hahmo tarjoaa loistavan selkänojan johon jokainen voi nojata, ja jolle voidaan kertoa totuus niin, kuin se palvelee omaa itseä kaikkein parhaiten. 

Mutta edelleen on ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa olla rähmällään Venäjän edessä. Venäjän johto on kuin ylhäinen sekä kaukainen herra. Kukaan tavallinen ihminen ei pääse tapaamaan tuota ylhäistä ja kaukaista herraa, ja kysymään sitä mitä tuo kaukainen herra on oikeastaan käskenyt. Eli tämä paikallinen toimija voi sitten väittää mitä tahansa. 

Ja itse olen tässä juuri kysynyt hiljaa itseltäni, että onko esimerkiksi Ukrainan sotaan lähdettäessä Putinille kerrottu, että siellä Ukrainan separatistien alueella Ukrainan poliisi pamputtaa noita separatisteja. Eli koska epäillään alaisten valehdelleen Putinille sodan kulusta, niin miksi he eivät valehtelisi myös sodan syistä. 

Eli toisen kengän kiillottaminen ei kovin paljoa rasita, ja kun on toista itseänsä yläpuolelle kohotettua tahoa kohtaan kuuliainen, niin se sitten varmasti palkitaan. Kaikkein paras asia tietenkin on se, että tuo taho, jonka kenkiä kiillotetaan elää jossain kaukana. Ja tieto sinne kulkee vain niiden kautta, jotka saavat tavata tuota ylhäistä sekä kaukaista herraa. Kun sitten tuo kaukainen herra kysyy jotain, niin hänen huomionsa voidaan kääntää pois varsinaisesta ongelmasta aloittamalla pieni sota jossain muualla, kuin siellä missä itsellä on ongelmia. Tuolloin sota on mukava keino saada valtion johtajan huomio käännetyksi pois omasta persoonasta. 

Ideaali-ihmisen määritelmä riippuu siitä, kuka määrittelijä on

Eräiden ihmisten mielestä ideaali-ihminen tyytyy osaansa sekä on hiljaa asioista jotka eivät hänelle muka kuulu. Itse kyllä hiukan haluan kyseenalaistaa tuota mallia. Siis missä vaiheessa ihmisen osa yhteiskunnassa määräytyy? Tapahtuuko se ehkä heti syntymän jälkeen? Vai pitääkö sitten ihmisen kuitenkin hiukan varttua, jotta hän voisi tuntea vastuun tekemistään päätöksistä? Vai kykeneekö esimerkiksi 3-vuotias varmasti hoitamaan esimerkiksi presidentin tehtäviä. 

Ja sitten tietenkin meidän kaikkien pitäisi hieman miettiä sitä, mikä asia ei kuulu meille. Yhteiskunta on meidän kaikkien paikka. Me kuulumme yhteiskuntaan haluamme sitä tai emme. Tietenkin voimme lähteä kohti kaukaisia saaria, ja ehkä sieltä Mikronesiasta löytyy saari, jossa ei ole ketään. Siellä meidän ei tarvitse huomioida ketään muuta kuin oma itsemme. Mutta muussa tapauksessa joudumme kuuntelemaan muita. Ihmisellä voi olla mielipide myös sellaisista asioista, joihin hän ei itse kykene vaikuttamaan. Ja yksi noista asioista tietenkin on vapaa tiedonvälitys. Vapaa tiedonvälitys takaa sen, että jaettu tieto on vapaasti saatavissa, mikäli ei eteen tule mitään sen suurempia poikkeuksia. 

Tämän jälkeen  me voimme tietenkin miettiä esimerkiksi sensuurin tarvetta. Eli jos tiedotusvälineissä tai mediassa saisi jakaa vain sitä tietoa, mitä valtion johto pitää oikeana, niin silloin me olemme matkalla kohti tilannetta, missä esimerkiksi tieto olisi sellaista, että sen tarkoitus olisi miellyttää jotain itseään auktoriteettina pitävää henkilöä. Silloin me kohtaamme tilanteen, missä henkilö ikään kuin syyllistyy siihen, että hänelle annettava tieto on sensuroitu kaikilta muilta paitsi niiltä osin, kuin se sattuu tukemaan hänen omia mielipiteitään sekä asenteitaan. Tuolloin ihminen joutuu eristykseen todellisuudesta. 

Siis hän ei ole hullu vaan hänelle jaetaan tietoa, mikä ei ole totta. Ja sen takia ihminen joka on esimerkiksi suljetun tiedon varassa on vaarassa joutua tilanteeseen, missä hän yliarvioi itsensä sekä kaikki muutkin. Väärä tieto voi olla kohtalokasta, ja jos henkilö uskoo väärään tietoon niin siitä tulee vielä kohtalokkaampaa. 

Ja kaikkein kohtalokkain asia on sitten se, että jos korkein päättäjä sattuu saamaan vääristelyä tietoa. Jos henkilö toimii väärin, niin aiheutetun vahingon laajuus on suoraan verrannollinen siihen arvoon mikä henkilöllä on. Mikäli rajaton yksinvaltias saa väärää tietoa, niin silloin vahingon laajuus on myös rajaton. Rajaton valta mahdollistaa rajattoman virheen. Ja me kaikki tietenkin teemme päätöksen sen tiedon varassa, mitä meillä milloinkin sattuu olemaan. Mikäli saamamme tieto on väärää, niin teemme varmasti väärän päätöksen. 

Jos emme voi tai halua tarkastaa tietoja useista lähteistä, niin silloin kohtaamme tilanteen, missä meitä voidaan vedättää esimerkiksi väärennetyllä eli keksityllä raportilla. Ja tuolloin riski on erittäin suuri. Nimittäin jos ihmiset eivät uskalla kertoa, jos huomaavat että joku on menossa päin seiniä, niin silloin heidän toimintansa voi olla yhtä vahingollista kuin tarkoituksellinen sabotaasi. 

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Mitä ihmiset usein unohtavat? (Sen että kaikissa asioissa on kaksi puolta)

Tähän otsikkoon voidaan vastata, että kaikissa sopimuksissa on kaksi puolta, joiden etu pitää sopimistilanteissa sovittaa yhteen. Kun keskustellaan esimerkiksi työmarkkinoista, niin tietenkin on olemassa tahoja jotka ajavat työnantajien sekä työntekijöiden etua. Mutta aina välillä kohtaamme mielenkiintoisen kysymyksen, ja se kuuluu näin, että ketä varten nuo ihmiset oikeastaan ovat? 

Siis kaikki etujärjestöissä työskentelevät ovat tietenkin ainakin omissa lausunnoissaan puolustamassa työväen tai oman eturyhmänsä etua, mutta miten sitten esimerkiksi ammattijärjestön toimistossa työskentelevän ihmisen etu poikkeaa muiden ihmisten edusta? Jos ammattijärjestöjen toimistossa työskenteleville tulee riitoja oman esimiehen kanssa, niin kuka silloin noita riitoja ratkoo?

Rivijäsenet maksavat noiden virkailijoiden palkat, mutta sitten tietenkin meidän pitää kysyä itseltämme, että kuka on se, jonka etua nuo virkailijat ajavat? Jos ajatellaan työnantajapuolta, niin EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto varmaan ilmoittaa ilolla ajavansa yhtiöiden sekä yrittäjien etua. Mutta tuolloin unohdamme sen, että yritysten etu ei ole aina aivan sama. Jos ajatellaan että työntekijän irtisanominen on liian helppoa, niin silloin esimies voi käyttää asemaansa väärin. Jos taas irtisanomisen suoja on liian kova, niin silloin "mätä omena" voi pesiytyä yhtiöön. 

Siis sääntöjä pitää olla, mutta kuitenkin jossain vaiheessa pitää muistaa se, että kummallakin puolella saattaa olla ihmisiä, joilla on vain oma etu mielessään. Ja vaikka jonkun vanhan tutun kanssa on asioita sovittu suusanallisesti. Mutta jos yhtiötä kehitetään siten että sen kokoa kasvatetaan, niin vastaan tulee tilanne, jossa täysin tuntematon ihminen istuu työhaastattelussa. Ja tuolloin pitää jokaisen asian mitä kummaltakin osapuolelta vaaditaan löytyä paperista. 

Puhutaan että keskusjärjestöt ja erityisesti työnantajapuoli haluaa siirtyä paikalliseen sopimiseen. Mutta tuossakin mallissa on vaaransa. Kuka tulee töihin yhtiöön, jossa irtisanominen tapahtuu aina kun esimies sattuu haluamaan? Ja kuka esimerkiksi vuokraa työvoimaa yritykseen, jossa työsuhteen voi lopettaa milloin työnantaja haluaa sen lopettaa. Työehto- ja työsopimuksessa on määritelty se, mikä asia oikeuttaa työnjohtajan tai työnantajan edustaja purkaa työsuhde. Jos työntekijä tekee noita asioita, jotka oikeuttavat työsuhteen irtisanomiseen eli purkamiseen, niin silloin työntekijän kustannuksella voidaan palkata uusi työntekijä. 

Mutta paikallisessa sopimisessa on yksi asia, mikä ei ehkä aina tule esiin. Suurilla kansainvälisillä toimijoilla on mahdollisuus palkata lakimiehiä laatimaan työsopimusten tekstejä. Mutta esimerkiksi pienillä ja keskisuurilla yrityksillä saattaa mennä todella suuria summia lakimiesten palveluihin, jos he sitten teettävät sopimuspohjia lakimiehillä. Ja työsopimuksia luetaan todella tarkasti varsinkin irtisanomistilanteessa. 

Saattaa olla että pienyrityksen etu voi vaikuttaa samalta kuin jonkun miljoonien liikevaihdolla varustetun suuren ja kaikkien tunteman toimijan etu. Mutta sitten kun ajatellaan että vastakkain esimerkiksi työvoimaa rekrytoitaessa ovat suuri sekä kansainvälisesti tunnettu yritys sekä pieni keuruulainen perheyritys, niin silloin tietenkin esimerkiksi tilanteessa, missä joku jää eläkkeelle on edessä uuden työntekijän hankkiminen. Ja silloin saattaa keuruulaisen pienen tai keskisuuren yrityksen ilmoituksen vieressä komeilla suuren kansainvälisen yrityksen vastaava ilmoitus. 

Niin tietenkin jos ajatellaan että suuri määrä yrityksiä tuo kilpailua, ja alentaa kuluttajahintoja sekä pitää tuotteen laadun hyvänä, niin silloin voidaan myös huomioida sitä, että suuret kansainväliset yhtiöt tukahduttavat pienet toimijat alleen. Taloudelliseen darwinismiin kuuluu sellainen käsitys, että jos yhtiö ei kykene toimimaan, niin se poistuu konkurssin kautta markkinoilta. Mutta sitten tullaan yhtiöiden omistajien etuun, joka on se, että yhtiöiden tuotto on mahdollisimman suuri. 

Eli tuotantohinnat painetaan mahdollisimman alas, ja niistä saatava voitto taas maksimoidaan. Tuolloin voidaan raa'asti sanoa että pieni määrä toimijoita takaa tuotteen menekin, ja samoin mahdollistaa voittojen maksimoinnin. Suuren kansainvälisen toimijan on myös mahdollista sijoittaa tuotanto eri maihin kuin missä asiakkaat ovat. Ja myös Internetin kautta tapahtuva myynti sekä markkinointi auttavat pitämään tuotantopuolen kustannukset alhaisina. 

Mutta esimerkiksi keuruulaisen pienyrityksen ongelma saattaa olla se, että noissa yhtiöissä vaikkapa luottamusmies saattaa olla yrittäjän kaveri. Se ei ehkä kuulosta pahalta, mutta jos sitten tulee riitoja, niin tuo henkilökohtainen suhde vaikuttaa aina siihen, miten noita riitoja ratkotaan. Samoin jos yhtiössä on voimakas "me" henki, niin se tietenkin näkyy esimerkiksi vuokratyöntekijöiden sekä muiden määrä-aikaisessa työsuhteessa olevien syrjintänä.