Kun ikkunoita puhdistetaan, niin me varmasti huomaamme sen, että jokaisen meistä pitää hieman miettiä sitä, mitä tuli joskus sanottua. Se että me näemme esimerkiksi väkivallan uhrit yksinomaan enkeleinä saattaa vaikeuttaa tutkimusta. Toisaalta taas emme voi suoraan sanoa, että uhri olisi sillä tavoin vaikuttanut tekijään, että tekoa voidaan missään määrin puolustella. Kuitenkin tapa nähdä uhrit enkeleinä saattaa estää tärkeitä tietoja päätymästä tutkijoiden korviin. Eli jos uhri on elänyt kaksoiselämää, niin nuo ihmiset joista kotona ei muisteta puhua saattavat tietää asioita, joiden avulla tekijöitä voidaan jäljittää.
Tässä voidaan esimerkiksi ottaa vaikkapa Kyllikki Saaren tapaus, jossa nuori neitonen joutui ilmeisesti harkitun ja teloitustyyliin tehdyn murhan kohteeksi. Tuo Suomen tunnetuin henkirikos saattoi jäädä avoimeksi siksi, että kukaan ei uskaltanut tai halunnut kyseenalaistaa Kyllikki Saaren julkista kuvaa. Kyllikki Saaren kuolintapaan liittyy suuri viha. Mikä aiheutti tuon vihan? Koska Kyllikki Saari oli uskonnollisen yhteisön jäsen, niin se tarkoittaa, että tekijä vihasi joko yhteisöä tai Kyllikki saarta itseään.
Mutta ensimmäisessä tapauksessa olisi murhia tapahtunut enemmän. Tai sitten teko liittyi johonkin muuhun, ja sitä oli yritetty naamioida viharikokseksi. Jos sanotaan että Kyllikki Saari oli vapaaehtoisesti noussut siihen autoon, jonka äänen hänen kohtalokkaana iltana mukana ajanut, mutta Kyllikistä erään risteyksen kohdalla eronnut nainen oli kuullut, niin miksi hänet oli murhattu?
Kun Kyllikki Saaren tapausta verrataan esimerkiksi Bodomin tapaukseen, jossa kolme nuorta kuoli, kun joku hakkasi heidät teltassa kuoliaaksi. Yksi tuon seurueen jäsenistä jäi henkiin. Teko vaikuttaa järjettömältä, mutta onko nuo ihmiset tapettu siksi, että he olivat tunnistaneet jonkun? Ja tunnistiko myös Kyllikki Saari jonkun henkilön, joka ei halunnut tulla tunnetuksi. Ja tuohon aikaan noita ihmisiä oli paljon. Entiset natsit ja Stalinin kätyrit olivat vielä tuolloin voimissaan. Pitää muistaa, että DDRn valtion omistama mökki sijaitsi tuon Bodomin murhapaikan lähellä, joten oliko joku jota ei saanut mainita tunnistettu?
Tiedetään että entisen DDRn turvallisuuspalvelu, Stasi vainosi ja varjosti entisiä SS-miehiä. Ja esimerkiksi pahamaineinen natsilääkäri Horst Fischer, joka suoritti epäinhimillisiä ihmiskokeita mielisairaaloissa pidätettiin aikoinaan DDRssä. Siis virallisesti Stasi pidätti entisiä natseja erittäin tehokkaasti. Mutta kuitenkin esimerkiksi Fischer sai harjoittaa ammattiaan lääkärinä DDRssä 20 vuotta. Se mikä hänet käräytti oli SS:n tatuointi, mikä tietenkin aiheuttaa kysymyksen siitä, miten tuo pahamaineinen natsitohtori kykeni kuitenkin peittämään henkilöllisyytensä? Eikö kukaan Stasista huomannut tuota tatuointia? Eikä Fischerin henkilöllisyyttä kukaan osannut liittää erääseen “eutanasia-ohjelmassa” työtä tehneeseen Gestapon lääkäriin. Samalla voidaan kysyä että kuinka monta entistä Gestapo-miestä työskenteli DDRn salaisessa poliisissa, eli pahamaineisessa Stasissa?
Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että se mitä Stasi virallisesti kertoi saattoi ainakin hiukan poiketa totuudesta. Mieleen tulee vain se, että esimerkiksi Tseka, eli KGB teki yhteistyötä entisten Ohranan eli Tsaarin poliittisen poliisin jäsenten kanssa. Tuolloin Venäjän vallankumouksen aikaan Tseka tarvitsi ohranan miesten taitoja, joten heidät taivutettiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisuuteen perustuvaan yhteistyöhön entisten vihollisten kanssa. Eli he tekivät sopimuksen niiden miesten kanssa, joita he ennen vainosivat. Ja sitten kommunistit ja ohranan miehet alkoivat Stalinin käskystä vainota kaikkia, jotka uskalsivat olla eri mieltä kommunistien kanssa. Joten olisiko joku natsitohtoreista ehkä työskennellyt myös esimerkiksi Stasin tai jopa KGBn laskuun. Noiden miesten ja naisten taitoja varmasti haluttiin käyttää hyväksi esimerkiksi kuulusteluissa.
Mitään viitteitä mahdollisesta kaksoiselämästä ei haluttu jostain syystä ainakaan julkisuudessa mainita. Eli julkisuuteen tuotiin kuva nuoresta uskonnollisesta naisesta, joka ei edes olisi voinut tehdä kärpäsellekään pahaa. Tuolloin ei mahdollinen poikaystävä tai muu joukko, jonka kanssa tuo nuori nainen ehkä oli jossain viettänyt aikaa, josta hän ei ollut kotonaan kertonut ei uskaltanut ilmoittautua ja jakaa tietojaan, mitkä olisivat ehkä tuoneet valoa sekä motiiviin että tekijään.
Kun ihminen tekee murhan, niin hänet demonisoidaan. Hän on paha, syntinen ja kurja. Kukaan ei koskaan ole edes kuvitellut olevansa hänen kanssaan, eikä murhaajaa kukaan edes ajattele kutsuvansa mihinkään juhliin. Mutta onko asia oikeasti ollut niin kuin julkisuuteen tai poliisille sekä vanhemmille kerrotaan, jos joku koulukaveri tai muu kaveri tekee veritekoja? Siis todellisuus saattaa poiketa hyvinkin paljon siitä, mitä omalle perheelle kerrotaan. Uskaltaako kukaan oikeasti tunnustaa, jos murhaaja sattuu olemaan joku entinen paras kaveri?
Kun puhutaan esimerkiksi kouluissa tapahtuneista puukotuksista tai ampumisista, niin tietenkin niiden tekijä on aina ollut “vähän outo”. Hän on aina ollut sellainen “kerran synttäreillä tavattiin”-tyyppi, johon ei kukaan varmaan edes ajatellut ottaa yhteyttä. Siis puukotuksen tai ampumisen jälkeen reaktio on varmaan aivan ymmärrettävä. Mutta entä ennen tuota tekoa? Siis ennen tuota tekoa kyseinen henkilö ei ollut rikollinen. Hän ei ollut lehtijuttujen aiheena.
Siis hän vain tuli kouluun yhtenä aamuna puukko taskussaan, puukotti paria sattumanvaraisesti valittua tyttöä, koska sattuu haluamaan vankilaan. Eli tekeekö tuollainen teko hänestä itsestään ehkä kovan pojan, joka sitten vankilasta päästyään voi tulla työelämään normaalisti ja kertoilla noita “linnan juttuja” kavereilleen? Vai mikä mahtaa olla motiivnína tähän rikokseen?
Kun oikeus sitten tässä tapauksessa päättää vangitsemisesta, niin voidaan kyllä aiheesta sanoa, että tekijä saattaa kyllä aiheuttaa vaaraa lähipiirilleen. Eli tässä tapauksessa ilman hoitoa kuolemaan johtavien vammojen aiheuttaminen on ilmeisesti seikka, joka täyttää erityisten painavien syiden kriteerit, joilla perustellaan vagitsemista. Samoin voi olla tekijän itsensä kannalta parempi, että hän pitää “hiukan etäisyyttä” kotiväkeen. Mutta syy tuohon tekoon pitää aina löytyä.
Kotona ei tällaista tekoa välttämättä katsella kovin hyvällä. Kun tuo henkilö sitten aikanaan viedään vankilaan tai mielisairaalaan, niin hän joutuu kertomaan miksi ja miten hän valitsi kohteet teolleen. Vaikka henkilö on periaatteessa tajunnut tekonsa ja sen seuraukset, niin hän saattaa olla silti vaaraksi ympäristölleen. Mutta sitten tietenkin seuraava kysymys on se, että miten hän näkee oman toimintansa? Sarjamurhaajat eivät kadu. He saattavat nauttia teoistaan, ja siitä että he tuottavat muille ihmisille tuskaa.
Noiden ihmisten psyyke tai ajattelumalli on sikäli kieroutunut, että he tajuavat tekojensa hirveyden, mutta samalla he nauttivat väkivallan tuomasta vallasta. Jos esimerkiksi alaikäinen toimii palkkamurhaajana, niin hänet kyllä silloin pitää eristää muusta yhteiskunnasta. Joskus murhaaja kuvittelee olevansa ikään kuin joku järjestyksen valvoja. Hän saattaa saada idean ensimmäiseen väkivallantekoon siitä, että kaverit ovat levitelleet juoruja jostain henkilöstä, ja sitten tämä “järjestyksenvalvoja” on päättänyt tehdä vaikutuksen kavereihinsa. Seuraukset ovat hyvin vakavat.
Sarjamurhaajat eivät ole tavallisia ihmisiä. He näkevät tekonsa oikeutettuna tai välttämättömänä. Lait on tehty terveitä ihmisiä varten. Niissä ei juurikaan huomioida psykopaatteja, kuten moninkertaista murhamiestä nimeltään Jammu Siltavuori. Vaikka pohjoismaiseen oikeuskäytäntöön ei normaalisti sovi esimerkiksi tuomioiden jatkaminen, niin kuitenkin pitää olla sanktioita, joilla nämä mahdollisesti murhien maailmanennätykseen pyrkivät ihmiset joiden ainoa motiivi on pelon luominen ja väkivallan tuoma nautinto saadaan pidettyä poissa yhteiskunnasta.
Mutta sitten me voimme taas palata siihen, mitä kutsutaan ikkunoiden puhdistamiseksi. Jostain syystä mediaan on vaivihkaan ilmestynyt sellaisia näkökulmia, joiden mukaan esimerkiksi väkivallan tekijöitä pitäisi kohdella jotenkin lempeästi. Norjalaisen massamurhaaja Andreas Behring Breivikin kaltaiset ihmiset toimivat ikään kuin osoituksena siitä, miten liberaaleja meillä pohjoismaissa osataan olla.
Hänen jokaista valitustaan seurataan silmä kovana, ja suurin huoli lienee se, miten tuo mies voi tämän jälkeen integroitua takaisin yhteiskuntaan. Siitä mitä hänen uhriensa omaiset tai uhrit sattuivat viimeisenä hetkenä ajattelemaan ei varmaan kovin paljon ajatella. Riittää että Breivik saa oikeutta. Mutta kuitenkaan tuollaisten ihmisten ja heidän tekojensa puolustelu ei ole asia, mitä voidaan pitää ainakaan kovin miellyttävänä piirteenä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Horst_Fischer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.