Kaikki yhteisöt koostuvat yksilöistä.

Yllä oleva kuva esittää kivistä pihaa. Ja kuten huomaatte, niin piha koostuu yksittäisistä kiven kappaleista. Ja niin kaikki asiat lopulta koostuvat. Kaiken suuruuden takana on yksilöistä koostuva joukko toimijoita, jotka muodostavat kokonaisuuden eli yhteisön, jos puhumme ihmisistä. 

Kun puhutaan työpaikoista, puolueista tai urheiluseuroista, niin jokainen näistä asioista on yhteisö. Yhteisö koostuu ihmisistä, eli jokainen ihminen on lopulta yksilö. Jokaisella yksilöllä on lopulta omat individualistiset tarpeensa. Jokaisella yksilöllä on myös omat yksilölliset rajoitteensa sekä oma tapansa käsitellä asioita. Yksilön tarpeet määritellään sekä fyysisten että psyykkisten tarpeiden kautta. Eikä jokainen yksilön tarve ole sellainen, että sitä voidaan pitää puhtaasti jonkun dopamiinin aikaansaamana asiana. Esimerkiksi diabeetikko on ihminen, joka tarvitsee insuliinia, ja hänen kohdallaan erityistarpeiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilan. 

Yksilö on se, jolle asiat tapahtuvat. Kun työpaikka irtisanoo 5% työvoimastaan, niin se merkitsee sitä että noiden lukujen takana on ehkä sadan hengen työpaikassa 5 ihmistä, joita nuo irtisanomiset koskevat. Vaikka työpaikka tai yhteisö viestivät ulospäin siitä, että miten yhtenäinen se on, niin kuitenkin jokainen yhteisön jäsen on yksilö, vaikka sanotaan että yksilöllisyyttä jotenkin ylikorostetaan nykyaikaisessa työelämässä, niin ehkä tuosta ylikorostetusti yksilöllisestä yksilöstä ei nyt ole niin kauhean mukavaa tyhjentää pöytä työpäivän jälkeen ja lähteä etsimään uusia haasteita työvoimatoimiston kautta. 

Työntekijöitä on erilaisia. On olemassa työntekijä-alaisia sekä työntekijä esimiehiä. Eli tässä kirjoituksessa “Työntekijä” tarkoittaa palkansaajaa, joka ei omista omaa työpaikkaansa. 

Tai ehkä olisi ollut parempi jättää tämäkin asia kertomatta, niin ei kenenkään aurinkoinen päivä suoraan sanottuna mene pilveen. Ihmisten tehtävä on siis käydä festivaaleilla ja pitää hauskaa. Niin saadaan kesät kulumaan hienosti, mutta mitä sitten tekevät ne viisi henkilöä, jotka eivät ole enää tuon työpaikan palveluksessa? Etsivätkö he sitten uutta työpaikkaa, ja lukevat niitä mukavia asiallisia sekä erityisesti rakentavia palautteita, joita joku työnantajan edustaja sitten lähettää vastaukseksi. 

Varmaan työnantaja olisi tuon henkilön palkannut, jos hän ei olisi itkenyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sitä, kuinka hänen työnsä ja uransa eli korttitalo jota hän on kymmenen vuotta tai mahdollisesti vielä pidempään rakennellut on kaatunut, kun joku pomo on nähnyt että hänet voidaan mahdollisesti korvata jollain tekoälyllä tai muuten hänen tehtävänsä voidaan jakaa muille. Tietenkin tuona vuonna työpaikasta irtisanottiin viisi henkilöä, mutta olisiko mukavaa olla joku noista viidestä työntekijästä, jotka sitten lähtivät kävelemään kohti työvoimatoimistoa, kun heidän paikalleen halutaan joko dynaamisempi , nuorempi, kauniimpi ja lihaksikkaampi henkilö joka osaa kaiken paremmin? 

Sanotaan että tekoäly vie meidän työpaikkamme. Mutta miten olemme päätyneet tähän malliin, missä tekoälyn pelätään aiheuttavan suuria henkilöstövähennyksiä? Ehkä me olemme tätä ennen kohdanneet pätkätyöt. Nuo määräaikaisten työsuhteiden ketjut ovat asioita, jotka ovat muuttuneet joidenkin ihmisten kohdalla normaaliksi. Määräaikaisia työsuhteita on vuosikausia ennen tekoälyä käytetty tasaamaan työvoiman tarvetta monilla aloilla. Ja osan ihmisistä kohdalla määräaikainen työsuhde on ollut periaatteessa se normaali työsuhde.

 Eli jos henkilö on töissä työvoimapalvelun kautta, niin hänen työshteensa voi olla päältä katsoen normaali, eli toistaiseksi voimassa oleva. Mutta samalla unohdetaan että työntekijän työpaikka sekä yhteisö, jossa hän tekee työtä saattaa vaihtua koko ajan. Tai sitten työ on ollut yksinäistä, eli sitä on tehty siten, että henkilö on ollut yksin koko ajan. Noita töitä on todella paljon. Eli koko työpaikka on sellainen, että siellä ei edes näe ketään muita työntekijöitä. 

Tänäkin vuonna moni työntekijä lopettaa työpaikoissa, ja syyksi merkitään "työsuhteen purku koeaikana". Noille työntekijöille ei koskaan järjestetä kahvituksia. He vain ottavat omat tavaransa mukaan ja poistuvat ovesta. He saattavat olla omasta mielestään avain pelaajia, jotka osaavat työnsä. Mutta nuo avainpelaajina itseään pitävät henkilöt eivät työnantajan edustajien eli johtajien mielestä vain osaa tai halua osata tehdä työtään niin hyvin ja tehokkaasti kuin heidän pitäisi tehdä. Eli kyseessä on alisuoriutuminen. Kun ihminen tekee työtään, niin hänen pitää tietenkin tehdä työnsä parhaan taitonsa sekä kykynsä mukaan. Koskaan ei saa tunnustaa sitä, että voisi tehdä työnsä paremmin. 

Erään vanhan arabialaisen tarinan mukaan eräs sulttaani kutsui kerran arkkitehdin tekemään itselleen palatsin, Kun palatsi oli valmis, niin sulttaani sitä sitten ihasteli. Arkkitehti kertoi silloin sulttaanille, että hän olisi voinut tehdä palatsista vielä paremman. Siitä sulttaani sitten innostui ja katkaisi arkkitehdin pään. 

Tuo vanha arabialainen tarina kertoo siitä, että työnantaja ei koskaan katso alisuoriutumista kovin hyvällä. Eli kun ihminen tekee työtään, niin työnjohtajan pitää aina katsoa tilannetta sillä silmällä, että jotain tuo henkilö jättää aina kertomatta. Joskus kertomatta jättäminen johtuu ajasta. Jokaiseen työhön on käytettävissä vain rajallisesti aikaa. Ja rajallinen ajankäyttö saa tietenkin aikaan sen, että työtä on jotenkin rajattava. Mutta miten pitkään tuo työntekijä panttaa jotain asiaa, joka saattaa ehkä muuttaa koko työn tai projektin luonteen. 

Tekoälyn kohdalla meidän pitää muistaa se, että kun henkilö kouluttaa tekoälyä, niin hän saattaa samalla ajaa itseään kohti työttömyyttä. Eli hyvin tehty projekti merkitsee tuolloin henkilölle sitä, että hän lähtee sen jälkeen kohti työvoimatoimistoa. Kun työelämää koskevia ratkaisuja tehdään, niin myös tällaisia asioita pitäisi voida pohtia. Työnantajien tehtävä ei ole olla sosiaalitoimistoja, mutta samalla myös se että työntekijä poltetaan loppuun pitäisi olla kaikkien tiedossa. Kun nuori työntekijä tulee töihin, niin työnantaja tietenkin toivoo hänellä olevan jotain annettavaa työpaikalle. 

Mutta samoin työntekijällä on jotain toiveita työpaikan suhteen. Hän saattaa olettaa saavansa esimerkiksi myös työkavereita. Tuollaisia toiveita ei varmaan kovin moni työntekijä uskalla tai halua esittää haastatteluissa. Työpaikan tehtävä ei ole olla mikään sosiaalinen ympäristö, vaan siellä pitää tehdä työtä, mistä maksetaan palkkaa. Joten juuri kukaan ei varmaan työhaastattelussa esitä etsivänsä esimerkiksi puolisoa työpaikalta. Tai ainakaan omalle kohdalleni ei tällaista tapausta ole vielä sattunut. 

Se palkka tietenkin on pääsyy siihen, miksi ihminen tulee töihin. Samalla sanotaan että työntekijän pitäisi osata kaikki tehtävät heti, kun hän astuu sisään taloon, eli työnantajien velvollisuus ei ole kouluttaa työntekijää. Samalla kuitenkin mieleen tulee se, että vanhat työntekijät jäävät joskus eläkkeelle. Ja jos nuoret eivät koskaan saa harjoitella mitään työelämässä, niin he eivät varmaan koskaan myöskään opi tekemään töitä niin, että he voisivat opastaa sitten aikanaan nuorempiaan noissa tehtävissä. Eli jossain vaiheessa “Pentti” jää eläkkeelle, ja mistä sitten otetaan korvaava työntekijä? Kas siinä vasta kysymys johon pitää löytää vastaus-