perjantai 15. marraskuuta 2019

Mielikuvia sekä jedejä





Mielikuvia sekä jedejä

Tässä taas katselin illalla kävellessäni, että uusin Tähtien Sota on saamassa ensi-illan myös meidän maassamme, ja sitä sitten mietin, että miten paljon näitäkin elokuvia aiotaan vielä tehdä? On erittäin miellyttävää, kun kaikki uuden ajan erikoisefektejä tekevät miehet ja naiset saavat kokeilla uusimpia laitteita, joilla voidaan tehdä esimerkiksi täysin oikeita ympäristöjä muistuttavia asioita, joita ei mitenkään erota oikeasta. 

Näitä elokuvia katsellessa mieleen tulee se, että mitä jos joku tekee tekaistun valvontakameran nauhoitteen käyttämällä näitä menetelmiä, joita on käytetty esimerkiksi juuri Tähtien Sodassa, ja lavastaa jonkun toisen henkilön syylliseksi rikokseen, mitä tämä ei ole tehnyt. Eli tällainen vaara piilee aina erikois efekteissä. Niiden avulla voidaan tehdä todella ikäviä asioita kenelle hyvänsä, ja sen takia näistä asioista pitäisi aina välillä keskustella tarkemmin. 

Olisivatko Jedit ja Sithit ehkä kaksi geneettistä linjaa?

Mutta kun ajatellaan sitä, mitä tuossa fiktiivisessä Tähtien Sota-elokuvassa ajetaan takaa siltä kannalta, että esimerkiksi Jedi olisi jotenkin perinnöllinen asia tai ilmiö, niin silloin mieleeni tulee se, että voisiko elokuvan juoni olla se, että alussa oli kaksi sukua, joista toinen oli Jedit ja toinen Sithit. Kun nuo olennot kohtaavat, niin silloin heidän pitää taistella. Tai sitten käy niin, että jos nuo suvut tai niiden päämiehet onnistuvat hankkimaan lapsia keskenään, niin syntyy olento, mikä on vahvempi, kuin mikään tätä ennen. 

Aluksi Sithit olisivat olleet jonkun muun lajin edustajia, mutta tuohon sukuun geneettiseen linjaan olisi tuotu sitten ihmisen geenejä, joiden avulla tuota ehkä hyvinkin outoa olentoa olisi tuotu lähemmäksi ihmistä,  ja samalla heidän perimässään olevaa “Jedi geeniä” olisi rikastettu, jotta heistä tulisi voimakkaampia. Tolloin jedit sekä sithit aivopestään, jotta he eivät keskustele keskenään, ja saisi sitä lasta, jossa geenit pääsevät regeneroimaan, mikä tarkoittaa DNA:n korjaantumista, kun kaksi puhdasta linjaa viedään yhteen. 

Tuon asian estämiseksi pitää tietenkin ohjelmoida nuo jedit sekä sithit toimimaan siten, että kun he näkevät väärän värisen valosapelin, niin he menevät taisteluun keskenään. Näin heille olisi opetettu, että toinen on aina paha, ja tämä pitää tuhota. Itse näitä elokuvia katsellessani mietin, että koska siellä Lucas Artsilla tehdään sellainen käsikirjoitus, että nuo mielenkiintoise mielikuvitukselliset hahmot seikkailevat ehkä nykyajassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...