sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Vallankaappauksen filosofiaa

Vallankaappauksen filosofiaa

Kun henkilö haluaa tehdä vallankaappauksen, pitää hänen tietenkin perustella toimensa niille, joiden hän olettaa itseään seuraavan. Siis hänen pitää kyetä vastaamaan kysymykseen, miksi hän on paras valinta maansa presidentiksi, ja sitten ehkä vielä kertoa alaisilleen, että kuka hänelle on tämän asian kertonut? Eli jos henkilö on paras mahdollinen valinta maansa presidentiksi, niin miksi hän ei mittauta suosiotaan vaaleissa? 

Samoin kun henkilö sitten lähtee valtaa kaappaamaan, niin hänen pitää silloin tietenkin luoda otollinen tilanne sille, että häntä lähdetään tukemaan aseellisesti. Eli maassa on oltava tilanne, missä epäjärjestys sekä taloudellinen lama yhdessä yleisen turvattomuuden kanssa saa aikaan sen, että ihmiset vaativat järjestystä. Mutta vaikka nuo olot olisivat huonot, niin silti henkilön joka ryhtyy valtaa kaappaamaan on saatava ihmiset tai ainakin ne jotka hän haluaa itsensä johtavan vakuuttumaan siitä, että vallankaappaus on ainoa mahdollisuus saada tilanne purkautumaan. 

Sitten tuon henkilön on koulutettava joukkonsa, jotta niiden taistelukyky on suurempi kuin vastustajan eli hallituksen joukkojen, jotka tulevat tukahduttamaan kapinaa. Ja silloin tarvitaan tukialueita. Eli tässä lähdetään siitä, että vallankaappauksen tavoite on yksinvaltaisen järjestelmän luominen, ja tuon tulevan yksinvaltiaan pitää tietenkin perustella omat toimensa tukijoilleen, ja luvattava heille jotain, jotta nämä lähtevät mukaan seikkailuun. Joten lupaako tuo tuleva yksinvaltias sitten kaikille everstin arvon omassa valtiossaan, jos hän onnistuu suunnitelmissaan. Mutta sitten voi käydä niin, että yritys menee niin sanotusti pieleen, ja silloin voi edessä olla pitkä vankeus tai jopa teloitus. 

.

Yläkuva: SS-25 ohjus liikkuvalla laukaisualustalla. Halu sijoittaa ohjuksia johonkin valtioon voi olla syy siihen, että joku ulkopuolinen taho lähtee tukemaan jonkun vallankaappaus-suunnitelmia. (Wikipedia)

Mutta jos vallankaappaaja päättää toteuttaa suunnitelmansa, niin  hänen pitää myös hoitaa joukoilleen kuljetus, sekä myös samalla hänen pitää myös esimerkiksi ruokkia omat miehensä. Tuolloin kukaan ei tietenkään laita sokeria panssarivaunun tankkiin, kun joku kahko lähtee sillä ajelemaan kohti Helsingin suurkirkkoa ja ottamaan valtioneuvostoa halltuunsa. Jos kaikki sujuisi kuten Hollywood-elokuvassa, niin silloin myös Suomessa olisivat vallankaappaukset arkipäivää, kuten ne olivat aikoinaan Nicaraguassa sekä monissa muissa maissa, joihin sijoittui joukko toimintaa täynnä olevia romaaneja ja elokuvia. 

Ei muuten ole sama että kuka hallitsee tuollaista maata kuin Nicaragua, koska Venäjä voisi sijoittaa sinne mobiilialustalla olevia SS-25 Topol -ohjuksia ja luoda näin uuden ohjuskriisin. Toki tuollainen päätös sallia noiden ohjusten sijoittaminen Nicaraguan alueelle voisi saada aikaan sen, että tukea tuon maan asevoimille olisi luvassa Moskovasta, kuten se on tukenut Kuubaa sekä muita sosialistisia maita. Joten tietenkin vallankaappaus voidaan ideoida ulkomailta käsin, ja tuolloin voisi tällaisen ohjusjärjestelmän sijoittaminen valtion alueelle olla vallankaappauksen lähtökohta. Tai sitten tuollaisen toiminnan estäminen voi olla samalla tavoin vallankaappauksen motiivi. 

Tämän jälkeen tietenkin kun vallankaappaus on suoritettu, niin varmistuttava siitä, että hänen asetetuille tukija-joukoilleen tuotetaan jatkossakin varusteita kuten ammuksia sekä muita varusteita kuten kenkiä sekä univormuja. Joten tuolloin voidaan kysyä, että edustaako vallankaappaus oikeasti niin sanottua “kestävää kehitystä”. Eli tottelevatko ihmiset tuollaista henkilöä, joka kaappaa vallan maassaan, ja tekee mitä he käskevät? 

Jos ajatellaan että henkilö kaappaa oikeasti maassaan, niin sitten hänen pitää tietenkin kertoa tämä asia kaikelle kansalle, ja sitten tietenkin kysymys on siitä, että mitä jos tiedotuskampanja sitten menee mönkään, ja kukaan ei välitä tuota tietoa vallan siirrosta eteenpäin? Eli miten sitten kukaan edes saa tietää mistään vallankaappauksesta, jos siitä ei kukaan edes viitsi mainita? Eli jos joku joukko sitten marssii parlamenttiin, niin mitä siitä seuraa? Ryhtyykö virkakoneisto panemaan toimeen tuon joukon antamia tiedotteita ja käskyjä?

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/RT-2PM_Topol

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/10/vallankaappauksen-filosofiaa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Vieroitettiinko Aurein lapset suvustaan, kun he olivat sijaisperheessä?

Kun lapsi viedään koulukotiin, niin se tietenkin johtuu usein vanhempien välinpitämättömyydestä. Usein meillä Suomessa noihin laitoksiin vie...