Työaika sekä työajan käyttö sekä tietoturva ovat tärkeitä asioita
Tässä päällä on musiikkivideo, jonka nimi on “Hurraa, hurraa, rutto on täällä”. Laitoin sen tuohon paikkaan koska siinä on erittäin mielenkiintoinen tapa urkkia asioita. Mennään vain johonkin kylään kertomaan että rutto on tulossa, ja siitä sitten kyläläiset päättävät lähteä juhlimaan niin kuin kolmea viimeistä elinpäivää pitää juhlia niin maan perusteellisesti.
Mutta varmaan kaikki tietävät että tuollainen tieto voi olla täysin tekaistua, ja noiden kolmen hyvin kostean päivän päätteeksi saattaa olla esimerkiksi hyvinkin paljon luottamuksellista tietoa valunut asiattomiin korviin. Siis se että ihmiset juhlivat kuin viimeistä päivää saattoi aiheuttaa sen, että rotat joista ruttoa aiheuttava basilli siirtyi kirppuun joka siirsi sen ihmiseen eivät tällä kertaa tartuttaneet ruttoa noihin ihmisiin, koska rotta pelkää kovia ääniä, eikä se ehkä muutenkaan tule helposti torille missä on syöty vain lihaa.
Rotta on kasvissyöjä joka syö vain jyviä sekä muita kasveja, ja se etsii taloista ruokaa sekä suojaa. Aina kulkiessaan ulkosalla rotta on vaarassa joutua petolintujen saaliiksi, joten siksi se ei tule torille, missä ei ole sille leivänmuruja tai muuta nakerrettavaa. Joten ehkä tämä pieni kylä selvisi tuosta rutosta, mutta ehkä sitten joku on joutunut tämän tapauksen takia vaihtamaan nimensä. Mutta varmasti joku siellä ehkä jakoi asioita, joita ei olisi pitänyt jakaa luullen että parin päivän päästä on edessä kuolema. Ja periaatteessa liiallinen alkoholinkäyttö sitten saa aikaan tietoturvaongelmia vielä nykyäänkin. Eli jokainen työnjohtaja painii noiden ongelmien kanssa joka päivä.
![]() |
. |
Mikäli työnjohtaja ei näe alaisiaan, niin hän ei voi tietää että miltä työntekijä edes näyttää. Äärimmäisen järjestyneissä ympäristöissä sitten sellainen ongelmatapaus joka käyttää päihteitä väärin saattaa selvitä sulattamalla itsensä muiden joukkoon. Ja esimerkiksi punaiset silmät sekä vanhan viinan hajun voi piilottaa istumalla yksin toimistossa, ja sanomalla että “teen tässä ruokatunnin sisään”. Tuolloin kukaan ei ehkä huomaa pesemätöntä paitaa sekä muutaman päivän pesemättä olleita hampaita.
Muistuttaako joku toimiston väestä ehkä olemukseltaan joulupukkia ja tärisee puoli päivää työpisteessään ennen työn aloittamista? Seuraava ongelma sitten on siinä, että jos työläinen törttöilee työajan ulkopuolella, niin silloin tietenkään asia ei muuten työpaikalle kuulu. Mutta jos tuo törttöily sitten vaarantaa esimerkiksi tietoturvan, niin silloin saattaa asia kuulua myös omalle esimiehelle, ja yksi ikävimmistä asiosta on se, että henkilö unohtaa esimerkiksi yrityksen ovikoodin sekä tietokoneiden salasanoja sisältävän muistikirjan tai puhelimen baaritiskille. Ja saattaa olla että tuo henkilö ei sitten ehkä ole siihen puhelimeen viitsinyt laittaa puhelimeensa edes lukituskoodia, mikä aiheuttaa varmasti katastrofin jos tuollainen puhelin päätyy vääriin käsiin.
Työnjohtajan ongelma on siinä, että hänelle kerrotaan vain positiivisia asioita. Eli jokainen työntekijä varmasti kertoo johtajalle kaiken silloin kun totuus palvelee tuon yksilön etua. Mutta jos henkilö on sitten itse tehnyt virheitä, niin silloin tietenkään noita asioita ei ole mukavaa kertoa omalle pomolle. Ja myös noiden asioiden pitäisi päätyä johtajan korviin, mutta tuolloin vastakkain ovat alaisen oma etu, eli kuinka monta virhettä alaiselta sallitaan, ennen kuin hän saa potkut? Tai mitä jos virhe on oman pomon tekemä? Silloin joku voi päätellä niin, että salaamalla tuon asian, niin silloin pomo saattaa palkita tuota asian salaajaa.
Kun johtaja seuraa alaistensa toimintaa, niin hänen pitäisi saada tietää se, että onko joku alaisista toimettomana tai onko joku alaisista esimerkiksi sellainen, että hän vain kiusaa muita tai sitten estää muiden työntekoa? Ja miten sitten alainen suhtautuu tähän asiaan, eli tuleeko hän kertomaan pomon toimistoon, että hän nyt on pari päivää kaatanut kahveja joidenkin niskaan tai arvioinut esimerkiksi sitä, miten naapurihuoneen henkilö sitten pukeutuu parin tunnin ajan päivässä?
Uskoisin että alainen ei ehkä aivan varmasti halua pomonsa tietoon tulevan esimerkiksi äsken mainittuja asioita, eikä alainen ehkä välttämättä käy pomon luona kertomassa, että hänen työpäivänsä kuluu erilaisia pelejä pelatessa, tai että hän viikonloppuisin nappailee amfetamiinia diskoissa. Tällaiset asiat eivät ehkä muuten kuulu työelämään, mutta jos niiden kautta sitten esimerkiksi kilpailija hankkii asiatonta tietoa yrityksen toiminnasta, niin tällaiset henkilöt sitten kuitenkin voivat aiheuttaa suurta vahinkoa tuolle yhtiölle, kun he jakavat joko oikeaa tai väärää tietoa.
Siis onko tieto sinällään oikeaa tai väärää on aivan yhdentekevää. Vain sillä on vaikutusta että uskooko henkilö tuollaista tietoa, jota joku kännikala levittelee kapakoissa tai muissa ehkä hyvinkin epämääräisissä paikoissa. Tai tietenkin jokainen meistä voi juoda itsensä humalaan myös esimerkiksi jossain viiden tähden ravintolassa, joten sillä missä virheitä teemme ei ole muuten mitään merkitystä, mutta esimerkiksi jos vääriä tietoja pääsee jonkun saman alan huippumiehen kuten tietoturva-asiantuntijan korviin, niin silloin tuo alan huippumies saa niistä enemmän irti kuin joku kouluttamaton henkilö. Ja siksi voidaan sanoa että tietenkin on asioita, jotka voivat pahentaa tietoturvassa olevia reikiä.
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/02/tyoaika-seka-tyoajan-kaytto-seka-tietoturva-ovat-tarkeita-asioita/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.