Kuinka suosittu Putin oikeastaan on?
Venäjän presidentin pitää olla suosittu vain Venäjällä on se asia mitä Putin käyttää aina hyväkseen. Lain mukaan 51% äänisaalis riittää siihen, että henkilö pääsee presidentiksi, ja jos tuo 51% äänioikeutetuista henkilöistä on Vladimir Putinin takana, niin silloin hänellä on legitimaatio omalle toiminnalleen. Ja Putin on ihminen jonka kanssa on opittu elämään. hän takaa jatkuvuuden sekä tuo vakautta, mutta vastapainoksi osa oman maan kansalaisista kärsii, mutta sitä ei tarvitse muiden ottaa huomioon.
Nimittäin kansainvälisen lain mukaan valtio hoitaa poliisitoimen ihan itse, ja käyttää siihen niitä välineitä, mitä ovat sen kannalta parhaita mahdollisia. Eli poliisitoiminnassa saa käyttää dum-dum luoteja ja muita vastaavia välineitä ilman että kukaan edes saa sanoa mitään siitä, mitä jonkun valtion viranomaiset ovat tehneet omalla alueellaan. Jos Putin vaihdetaan toiseen henkilöön, niin silloin tuon uuden johtajan kohdalla pitää sitten opetella hänen tyylinsä hoitaa asioita, joten siksi kai putin saa jatkaa Venäjän johdossa.
Kun puhutaan kansalaisten oikeuksista, niin esimerkiksi äänioikeus on suhteellinen käsite, eli äänioikeus voidaan toki ottaa ihmiseltä pois esimerkiksi tuomioistuimen päättäessä siitä, että hän ei ole kykenevä äänestämään missään vaaleissa, ja silloin tietenkin voidaan syyksi mainita ulkomaisen vaalirahan vastaanottaminen sekä vieraan vallan agenttina toimiminen. Neuvostoliitossa ihmisillä oli äänioikeus, mutta kaikkien ehdokkaiden piti olla NKP:n asettamia tai heillä piti olla NKP:n hyväksyntä. Ja joissakin kommunistisissa maissa jotka ovat virallisesti tasavaltoja on käytössä tapa, että vain henkilö jolla on puolueen jäsenkirja saa käydä vaaliuurnilla, koska samalla päätetään puolueen sisäisistä asioista. Ja tuo puolueen sisäinen vaali on samalla se, missä ehdokkuus yleisissä vaaleissa hyväksytään
Tuolloin kyseessä on kaksivaiheinen vaali, jossa todellisen päätöksen ehdokkaan läpimenosta tekee pieni joukko ihmisiä. Eli läpimeno noissa puolueen sisäisissä vaaleissa takaa sen, että henkilö pääsee myös yleisissä vaaleissa läpi, koska ilman puolueen hyväksyntää ei voi päästä yleisten vaalien listoille. Ja sitten loput ihmiset äänestävät oikeastaan lista-vaaleissa, jossa kaikki yleisissä vaaleissa ehdolla olevat ehdokkaat pääsevät läpi. Tuolloin ihmiset saavat eteensä listan, jossa kaikki ehdokkaat ovat ennalta hyväksyttyjä. Kyseinen asia takaa sen, että maan johdolla on parlamentin vankkumaton tuki takanaan. Eli tuo parlamentin vankkumaton tuki takaa sen, että myös poliisi sekä asevoimat ovat valtion johdon takana, ja pidättävät sen vastustajia suurella innolla.
Ja jos esimerkiksi ajatellaan sitä, että jos Putin haluaa jatkaa Neuvostoliitosta peräisin olevaa perinnettä, mikä mukaan presidentti tai valtion johtaja on eliniän virassaan, niin hänellä on siihen tietenkin oltava laillinen oikeus, joka haetaa Duumasta eli Venäjän parlamentista. Mikäli Putinin toimia aletaan ajatella pelkästään lain kirjaimen kannalta, niin silloin hänellä on tähän oikeus, koska laki oikeuttaa tuon toiminnan. Ja jos lakia rikotaan, niin silloin seurauksena on tietenkin poliisitoimi, jota kutsutaan pidättämiseksi. Eli kaikkien kannattaa seurata Putinia, ja jos Putin ei kaikkia miellytä niin se ei varmasti ole tälle henkilölle hyväksi, ja hänen terveytensä saattaa vaarantua.
Se mikä takaa Venäjän johdolle kaikkien muiden maiden kunnioituksen on se, että kyseinen valtio pitää hallinnassaan maailman voimakkaimpia ydinaseita, joiden avulla varmasti tehdään vaikutus jopa kaikkein varusettomimpiin NATO:n kannattajiin. Ja tietenkin Putin voi luvata että Venäjä ei käytä ydinaseitaan kuin silloin jos sitä vastassa on NATO. Toisaalta Venäjällä ei ole mitään erityistä toimintamallia siitä, miten tai missä tilanteessa ydinaseita käytetään, ja sama tietenkin koskee myös länsimaita, joilla noita aseita on. Eli jos valtio jolla on ydinaseita hallinnassaan joutuu konventionaalisilla aseilla käydyssä sodassa alakynteen on seurauksena se, että kyseinen valtio myös käyttää ydinaseitaan riippumatta siitä mikä on valtion virallinen kanta noiden aseiden käyttöön.
![]() |
. |
FSB:n (Venäjän federaation turvallisuuspalvelun) vaakuna (Wikipedia)
Eli Venäjän lain mukaan Putin on presidentti, ja siinä ei tarvitse kenenkään mitään muuta edes lähteä ajattelemaan, tai sitten tulee turpiin, kun OMON-miehiä tai upseereita alkaa moinen Putinin halventaminen ottamaan aivoon, ja paikallinen Kung-Fu joukkue ryntää kaduille puolustamaan presidenttinsä mainetta sekä kunniaa. Joten jos joku sattumalta epäilee Putinin toimivan vastoin lakia, niin alkaa legot lentelemään on paikallinen sanonta tämän päivän Venäjällä, jossa tietenkin kaikki asiat ovat aina laillisia, kun niitä esittää viranomainen tai viranomaisen esimies eli presidentti Vladimir Putin, jonka aurinko valaisee tuota suurta maata vanhaan hyvään malliin.
Ja se että miehekkäästi tiiltä paljain käsin halkovat sotilaat tukevat Putinia takaavat tietenkin sen, että myös muut ovat tuon miehen kanssa samaa mieltä, tai seuraavana kesänä saa sitten pihvit ja pannarit nauttia pillin kautta, kun suuttunut OMON-setä kertoo että suuressa Venäjän maassa ei Putinia saa halventaa tai hänen motiivejaan kyseenalaistaa, tai sitten tuo OMON-setä on hyvin hyvin vihainen. OMON on oikeastaan vain yksi FSB:n eli Venäjän turvallisuuspalvelun monista olomuodoista, eli kyseessä on sen panssarinyrkki, jolla oppositiota runnotaan siihen muottiin, että se kelpaa valtion johdolle. FSB on se koneisto, jota käytetään Putinin tukemiseen, ja jos ajatellaan Venäjän johtoa, niin Putin ei yksin johda Venäjää. Hänellä on paljon tukea nimenomaan FSB:n, poliisin sekä asevoimien piireissä, koska hän lupaa noille miehille töitä.
Jos OMON-setä on hyvin vihainen, niin siitä seuraa itku koko lähiölle ja sen kansalle, jonka parasta siinä vain sitten ajatellaan, kun mielenosoitusta hyppypotkuilla sekä muilla riuskoilla otteilla hajotetaan, eikä sitten myöskään unohdu se, että OMON ei ole selkärangattomien silmälasien käyttäjien palveluspaikka, ja senhän kaikki ovat nähneet myös TV:stä, kun joukko maastokuvioisia housuja käyttäviä ilmeisesti melko paljon paljon painoja nostelleita miehiä murskaa tiiltä paljain käsin.
Kun sitten Putinista on kysymys, niin silloin meidän pitää muistaa se “vanha kunnon idän kortti”, millä taattiin omille poliitikoille jatkokausi. Eihän Putinia sovi ärsyttää kun kohta on jääkiekon MM-kisat Minskissä, ja jos Putin tai Lukashenko sattuvat suuttumaan, niin se saattaa vaikuttaa noihin kisoihin negatiivisesti. Eli jos kisojen yleisössä on joku joka on kirjoittanut jotain noita johtajia vastaan, niin se saattaa aiheuttaa vakavia seurauksia tuolle henkilölle.
Vaikka sanotaan että urheilu ja politiikka eivät kuulu yhteen, niin silloin meidän pitää huomioida se, että tällaiset suurta julkisuutta saavat tapahtumat, kuten jääkiekon MM-kisat ovat hieno osoitus siitä, että länsimaat hyväksyvät sekä Putinin että Lukashenkon toimet vallan keskittämisessä itselleen. Tuolla halutaan viestittää oman maan oppositiolle, että heillä ei ole mitään tukea ainakaan ulkomailta luvassa. Jos länsimaat lähtevät antamaan tukea suoraan oppositiolle, niin se saattaa aiheuttaa myös sen, että OMON saa tekosyy murskata opposition tehokkaammalla sekä suuremman volyymin toiminnalla kuin mitä se on tähän mennessä käyttänyt.
https://yle.fi/uutiset/3-11719250
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/04/kuinka-suosittu-putin-oikeastaan-on/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.