![]() |
. |
Yksin oleminen tympii varmaan jokaista, mutta se on trendi modernissa työelämässä
Etäopiskelu on yksi etätyön muodoista ja se on asia, mikä taas sitten on noussut koronan seurauksena pinnalle, ja tietenkin etänä tapahtuvassa opiskelussa saattaa sosiaalisten taitojen kehitys jäädä vähän vähälle koska luonnollisia sosiaalisia kontakteja on niin vähän. Mutta samalla voidaan sanoa, että etäopiskelu saattaa pelastaa esimerkiksi syrjäseutuja autioitumisesta. Kuitenkin jos ihmisillä on esimerkiksi joku keskittymisvaikeus, niin silloin hän saattaa olla kotona tehtävän työn kanssa vaikeuksissa. koska kotona työskentely vaatii oma-aloitteista keskittymistä työhön. mitä hänen tulee tehdä tai mitä hänen oletetaan tekevän. Työnantajan kannalta esimerkiksi toimisto tuottaa vain kuluja, ja nykyisin johtajan tehtävänä on minimoida negatiivinen kassavirta, ja maksimoida positiivinen kassavirta, mikä tarkoittaa menojen minimoimista sekä tolojen maksimoimista.
Eli jos pienemmällä toimistolla missä on alempi vuokra selvitään, niin silloin tuohon pienempään toimistoon myös vaihdetaan. Samoin jos henkilö on liikaa poissa, niin hänet korvataan helposti toisella henkilöllä, joka on enemmän paikalla, tai tekee enemmän työtä samalla rahalla. Työnantajien tarkoitus on maksimoida työntekijästä saatava tuotto. Joten kun työnantaja maksaa palkkaa, niin silloin työnantajalla on oikeus myös saada vastiketta maksetulle rahalle. Tehokkuuden maksimointiin kuuluu se, että jos esimerkiksi matkakorvauksia voidaan pienentää, niin silloin niin myös toimitaan.
Etäpäivänä ei kukaan tule olan yli koputtamaan ja komentamaan sosiaalista mediaa kiinni, jos sattuvat työtehtävät esimerkiksi sosiaalisen median käytön takia unohtumaan. Etätyö vaatii oma-aloitteisuutta sekä työtehtävien hallintaa, mutta eihän muuallakaan pomo käy jatkuvasti selän takana muistuttamassa tehtävien hoidosta. Samoin etäopiskelun yhteydessä ei opettaja käy vieressä huutamassa, että huomion pitää kohdistua tehtäviin eikä musiikkivideoihin tai johonkin Facebookiin tai muuhun vastaavaan mediaan. Etäpäivänä pitää sosiaalinen media panna kiinni, ja keskittyä työ tai koulutehtäviin. Ja tietenkin on vähän vaikea oppia jos ei mitään ole tehty. Eli etäpäivä ei ole vapaapäivä, vaan silloin työtä tehdään kotona aivan samalla tavalla kuin niitä pitäisi tehdä töissä tai koulussa.
Nykyisessä työelämässä pääpaino on tehokkuudessa, ja jokainen sentti minkä työnantaja voi säästää on turhaan maksettu sentti. Eli sen takia esimerkiksi työmatka on yhtiön kannalta vain hukkaan heitettyä aikaa, ja koulutuksessa pitää huomioida se, että koulussa opitun pitää kyetä vastaamaan työelämän tarpeisiin sekä työelämän asettamiin vaatimuksiin. Nykyisin myös työelämässä ihminen kohtaa sen, että häntä ei ehkä ole palkattu työhön siksi, että häntä satutaan vain pitämään niin sanotusti “hyvänä tyyppinä”.
Tietenkin hyvä tyyppi on se, mikä mielellään palkataan, mutta jos sitten hyvä tyyppi ei tehtävistään selviä, niin silloin on yhtiöissä hyvin nopeasti uusi työpaikka auki, ja sen takia kannattaa miettiä sitä, että millaisen kuvan sattuu itsestään työhaastattelussa antamaan. Nykyään muodissa on niin sanottu “social hacking”, missä henkilö riisuu toisen aseista hymyilemällä sekä näyttämällä parasta mahdollista puolta itsestään, ja tietenkin työpaikkoja täyttävien haastattelijoiden antamat neuvot ovat sitä, että miten itsestä annetaan mahdollisimman hyvä kuva. Mutta samalla unohdetaan se, että sosiaaliset taidot eivät ehkä enää työelämässä riitä, vaan myös työt pitää osata tehdä.
Joten miten osoittaa se, että itse osaa sen työn mitä varten on tullut palkatuksi on sitten asia mitä kannattaa ihan itse miettiä, koska se että on “hyvä tyyppi” ei tarkoita sitä, että henkilö osaa työnsä. Se että itse näyttää hyvältä esimerkiksi jossain videohaastattelussa saattaa olla asia mikä johtaa palkkaamiseen, ja jos tuo oman itsen antama kuva sitten on siltä kannalta väärä, että henkilö ei osaa työtään, niin silloin seurauksena saattaa olla itku. Siis jos ajatellaan videohaastattelua, niin tietenkin tuo nauhoite saattaa olla leikattu sekä käsitelty moneen kertaan, joten sen takia näihin asioihin ei kannata luottaa. Jos lähdetään siitä, että joku valehtelee työhaastattelussa, niin silloin ei ehkä ole tullut mieleen, että jokainen henkilö valehtelee jossain kohdassa tuota työhaastattelua. Ja yleensä vale kohdistuu siihen, että henkilö kertoo hiukan yliampuvasti omasta työkokemuksestaan.
Mutta sitten pitää miettiä että pitääkö haastattelijalle kertoa suoraan, jos on mahdollisesti tullut ensimmäiseen työpaikkaan? Mieti itse. Samalla kuitenkaan esimerkiksi ammatillista pätevyyttä kuten ammattikouluja ei kannata lähteä suoraan valehtelemaan, ja tiedättekö miksi tämän asian muuten tässä kerron? Ammattimainen valehtelija ei koskaan kerro mitään valheita, mitä voidaan tarkastaa suoraan. Jos ajatellaan sitä, että joku teollisuusvakoilua harjoittava henkilö pyrkii johonkin yhteisöön niin hän varmasti omaa ne pätevyydet mitä hän väittää omaavansa. Teollisuusvakoilua ei siis kiinnosta mikään mitä omassa työpaikassa satutaan tekemään on tietenkin se, mikä ensin tulee mieleen.
Mutta sitten kun vähän tarkemmin ajatellaan, niin esimerkiksi jossain psykiatristen potilaiden tukiyhdistyksen tiloissa saatetaan säilyttää tietoja, jotka voivat olla vahingollisia joillekin päättäjille. Eli esimerkiksi elektroniikkayhtiön johtajan tai hänen perheenjäsenensä klotsapiini-reseptit saattavat kiinnostaa jotain vihamielistä tahoa, koska niiden kautta sitten tuota henkilöä voidaan lähteä kiristämään. Tai sitten vaikka kyseessä olisi ehkä joku siivooja, niin noiden tietojen avulla hänet voidaan pakottaa päästämään vakoojat tai vihamielinen taho toimistoon, jossa he voivat asentaa vaikka tilaan valvontakameroita viikonlopun aikana. Ja noista kuvista sitten näkee kaiken mitä tietokoneiden ruudulle kirjoitetaan tai mitä työasemilla tehdään. Eli tätä varten voidaan sanoa, että tietoturvassa pätee se sanonta, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki on.
Rikollisilla on outo taito soluttautua ihmisten sosiaaliseen verkostoon, ja tätä asiaa kannattaa aina ajatella silloin kun lainaa avainta jollekin muulle, eli vaikka henkilö itse vaikuttaa viattomalta, niin hänellä voi olla “tuttava”, jolla on yhteyksiä joko liivijengeihin tai sitten suoraan vaikkapa Venäjän suurlähetystöön. Eli tuolla “tuttavalla” saattaa olla sukulainen Venäjän vankilassa tai kummipoika menossa juuri Venäjän armeijaan, ja sitten FSB voi ehdottaa yhteistyötä, jotta tuon sukulaisen olot olisivat hiukan paremmat. Eli he voivat pyytää avainta toimistoihin myös esimerkiksi siivoojalta, ja jos siivoojaa kohdellaan huonosti, niin silloin hän saattaa jättää tuon asian kertomatta, koska jos palaute on huonoa niin mitä hän siitä välittää kuka siellä toimistossa sitten käy.
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/14/yksin-oleminen-tympii-varmaan-jokaista-mutta-se-on-trendi-modernissa-tyoelamassa/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.