maanantai 14. joulukuuta 2020

Myös poliisi on epäiltynä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta

  

Myös poliisi on epäiltynä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta

Siis poliisikin on vain ihminen tulee hyvin ilmi tässä tapauksessa, missä äärioikeistoa epäillään ilmeisesti jonkinlaisen väkivaltaisen toimenpiteen valmistelemisesta. Joskus olen miettinyt sitä, että kuinka monta poliisia on oikeastaan sellaisia, että heillä on noita “oikeistolaisia mielipiteitä”? Ainakin nuoruudessani poliisi sedät ja -tädit olivat melkolailla isänmaallisia sekä lyhyttukkaisia. Tuolloin ei kuitenkaan puhuttu siitä, että onko poliisi rasistinen tai ehkä vain väkivaltainen. Eikä poliisin toimia kannattanut lähteä kritisoimaan, tai seurauksena saattoi olla sellainen tilanne, että henkilöä lähdettiin epäilemään virkamiehen halventamisesta tai mikä se yleisin  syyte sitten oikeastaan olikaan, sitä en muista. 

Tuolloin TV:ssä pyöri kestosuosikki “Huumepoliisin matkassa stadin ympäri”, missä pesäpallotakkiin pukeutuneet poliisimiehet jahtasivat “nilkkejä, punkkeja, huoria ja asiakkaita” ympäri Helsingin katuja, ja siellä sitten tunteet välillä kuumenivat ilmeisesti puolin ja toisin. Tuohon vanhaan kultaiseen aikaan poliisiin pääsivät vain reservinaliupseerit tai sitä ylemmät reserviläiset, ja tällä taattiin se että presidentti saattoi puuttua poliisin toimintaan. Ja yleisesti nuorisoa pidettiin lököttävine vaatteineen sellaisena kaiken pahan alkuna sekä juurena. Vasta Oulun nuorisomellakka sai aikaan käänteen siinä, miten esimerkiksi lehdistö suhtautui poliisiiin. 

Eli tuota 10-11 Elokuuta välistä yötä vuonna 1990 voidaan pitää eräänlaisena vedenjakajana lehdistön sekä ehkä myös tuomioistuinten suhtautumisessa poliisiin. Tuolloin poliisi vaati lehdistöä antamaan kuvaamansa materiaalin poliisin haltuun, mutta sitten kävi niin että lehdistö tai reportterit luovuttivat tuon materiaalin Saksalaisille kollegoille, ja myöhemmin esimerkiksi sitä että vaikka oikeus oli määrännyt materiaalin luovutuksen poliisin haltuun ei oikeuskansleri lämmennyt materiaalia koskeville vaatimuksille.Tuo asia on sikäli merkittävää että oikeuskanslerin mielipide poikkesi oikeuden ratkaisusta.  

Sitä ennen poliisiin suhtauduttiin ikään kuin se olisi ollut erehtymätön. Mutta myöhemmin poliisin työhön on alettu kohdistaa yhä suurempaa huomiota. Sanotaan tässä vaiheessa että tuosta yöstä ei saisi ottaa mitään mallia myöhempää virkavallan kohtaamista ajatellen. Mutta kuitenkin kyseessä on mielenkiintoinen tapahtuma maamme historiassa. 

Oulun mellakka sai alkunsa siitä kun joidenkin ikkunoiden rikkomisesta epäilty henkilö otettiin kiinni, ja siitä sitten alkoi nuorisoa virrata paikalle. Tuloksena oli se, että 40 nuorta päätyi putkaan ja Oulun  nuorisotoimenjohtaja vaati lisää rahaa nuorisotyöhön. Samoin paikallisen koulun rehtori kysyi että mitä nuoret ylipäätään tekivät ulkona tuohon aikaan. Jos ajatellaan tuota Oulun kristalliyötä, niin silloin yksi asia jäi tietenkin leijumaan mieleen, ja se on se, että olivatko nuo poliisit jotka ottivat ikkunoiden rikkomisesta epäillyn kiinni virka-vai siviiliasuisia? Tuolloin väkijoukossa liikkuvat huhut provosoivat tilannetta. 

“Tapaus Aarnio” on erittäin hyvä esimerkki siitä, että vaikka jätelavat ovat täyttyneet ihmisten terveydenhuoltoa koskevista papereista, ja siviiliasuiset poliisit seuraavat jokaista, joka on tehnyt jotain mikä on vastoin lakia niin Aarnio tuomittiin oikeudessa. Se mistä kaikki alkoi oli se, että Helsingin huumepoliisin päällikkö komisario Aarnio ei viitsinyt maksaa jollekin ilotytölle tämän pyytämää tai vaatimaa summaa. Ja siitä lähtivät tapahtumat vyörymään, ja jutun päätteeksi Aarnio sitten joutui Sörnäisten vankilan itäiselle yöselliosastolle, missä ilmeisesti joku hänen entisen poliisiosastonsa asiakkaista on saanut myös oleskella. 

Mutta kuten varmaan kaikki tietävät, niin poliisia epäillään usein monista asioista, joita he eivät ehkä ole tehneet. Mutta kuitenkin esimerkiksi poseeraaminen joidenkin jengiläisten kanssa ei varmasti ole asia mikä aiheuttaa luottamusta poliisin työhön. Mutta samalla tavalla myös esimerkiksi huhut ja salaaminen ovat omiaan herättämään epäluottamusta poliisia kohtaan. Ja usein se että pidätetty vastustaa poliisia johtuu siitä, että poliisin toiminta on aiheuttanut hänessä epäluuloja. 

Eli jos henkilö pelkää että poliisi pahoinpitelee häntä, niin silloin varmaan alkaa myös mielessä käydä asioita, joita me emme edes halua sanoa. Ja siksi avoimuus myös tällaisissa asioissa on ainoa oikea tapa käsitellä sitä, että miten poliisiin tulee suhtautua. Avoimuus on ainoa asia joka tuhoaa huhut, ja se osoittaa sen, että ainakin halua löytyy myös toimia silloinkin kuin joku järjestelmän osanen toimii vastoin sääntöjä tai rikkoo lakia. 

YLE:n uutinen Oulun nuorisomellakasta 

https://yle.fi/uutiset/3-11484333

YLE:n uutinen äärioikeisto epäilystä:

https://yle.fi/uutiset/3-11695995

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/14/myos-poliisi-on-epailtyna-henkeen-ja-terveyteen-kohdistuvan-rikoksen-valmistelusta/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...