tiistai 20. lokakuuta 2020

Oliko ihmisen alkukoti sittenkin Euroopassa?

Oliko ihmisen alkukoti sittenkin Euroopassa?


Tällä hetkellä ihmisen evoluution tiedetään olleen paljon monimutkaisempi kuin ennen on uskottu, ja samaan aikaan on kehittynyt useita samankaltaisia lajeja, eli ihmisen sukupuu on siis oikeastaan kuin pensas. Ihmisen alku kodin sijaintia ei tiedetä, ja kaikki siitä esitetyt teoriat ovat käypiä, ja ehkä jonkun hominidi-apinan tai ihmisen evoluutio linjan alkukoti on voinut sijaita Euroopassa.

Uusi teoria siitä, että ihmisen alkukoti olisi Euroopassa perustuu yhden apinan luurangon leukaluun sekä hampaiden muodon analysoimiseen, mikä on vakuuttanut tutkijat. Tuon apinan jäänteet ovat löytyneet Kreikasta, ja olisi mielenkiintoista, jos tuo apina olisi ollut puuttuva rengas apinoiden sekä Hominidien välillä. Tuo apinan luuranko on löydetty Nikítin kaupungin läheltä, joka sijaitsee Thessalonikin niemellä. Ehkä Nikítin alue Thessalonikin nimen päässä on ollut joskus saari, mikä nostaa mieleen mielenkiintoisen asian. 

Eli onko ihminen tai osa Homideista eli ihmisen sukuun kuuluvista apinoista  tai isoissa ihmisapinoista kehittynyt ehkä saarilla, mitkä ovat tarjonneet suojan suuria petoja vastaan. Tuolloin ihmisen esi-isien olisi ollut helppo torjua saarelle uivat maapedot. Isojen ihmisapinoiden eli homidien kehityslinjassa on sellainen mielenkiintoinen piirre, että aina kun uusi ihmissuvun edustaja on kehittynyt, niin edellinen lenkki evoluutiossa on kadonnut.  

Jos lähdetään tutkimaan sitä, että mikä on ihmisen alkukoti, niin meidän pitää määritellä se, mikä on ihmisen ja apinan ero? Tuolloin kysymys olisi se, että milloin apinasta tuli ihminen. Eli siis ihmisapinoiden ero apinoista on alkanut Euroopassa aikaisemmin kuin on oletettu, ja sitten nuo apinat ovat vaeltaneet etelään, missä niistä on kehittynyt ihmisiä. 

Tai olisiko asia kuitenkaan niin kuin me olemme uskoneet. Se että teoria ihmisen alkukodista Euroopassa vaatii todella paljon tiedeyhteisöltä ei tarkoita että teoriaan ei voida suhtautua avoimesti, mutta kuitenkin tässä tapauksessa kyse on asiasta, mikä lepää yhden luurangon varassa, ja se että kyseessä on hampaan muotoon perustuva päätelmä varmasti tekee asian todistamisesta vähintään vaikeaa. Eli aluksi isot ihmisapinat olisivat lähteneet kehittymään Kreikan saaristossa, ja sitä kautta sitten ne olisivat ehkä muuttaneet etelään ilmaston muutosten seurauksena, kun Eurooppaa peittävät savannit olisivat peittyneet lumeen. 

Se mikä sitten sai aikaan sen kehityksen, mikä johti ensimmäisen homidi-apinan kehittymiseen, sekä tehosti aivojen kasvua on mielenkiintoinen asia. Eli miksi me olemme ihmisiä on yksi asia, mitä on mietitty yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Keitä me oikeastaan olemme? Ja miksi esimerkiksi Afrikan pystyihminen, joka oli erittäin kehittynyt verrattuna muihin lajeihin katosi kartalta? 


Lähteet: 


HS artikkeli aiheesta: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006300059.html


Tekniikan maailman artikkelit aiheesta: 


https://tekniikanmaailma.fi/tutkijoiden-yllatysloyto-ihmisen-alkukoti-onkin-euroopassa-ei-afrikassa/


https://tekniikanmaailma.fi/onko-ihmisen-alkukoti-sittenkin-euroopassa-kreikasta-loytyneen-muinaisen-apinan-purukalusto-vakuutti-tutkijat/


Ihmisen evoluutio: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio

Isot ihmisapinat: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_evoluutio



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...