lauantai 10. lokakuuta 2020

Miten maailma muuttuu?

 Miten maailma muuttuu?


Muuttuva maailma takaa sen, että työelämän vaatimukset nousevat jatkuvasti. Ennen riitti että osasi Suomea sekä lukea, mutta nykyään jopa perustyön tekijän pitää osata Englantia sekä muitakin kieliä. Eli esimerkiksi kioskille saattaa tulla henkilö, joka sitten ei puhu mitää paikallisia kieliä, ja silloin häntä kannattaa palvella, koska tuo ulkomaalainen saattaa olla kioskiketjun uusi omistaja. Ja se on osoitus siitä, kuinka kansainväliseksi työelämä on muuttunut. Se mikä muuttaa tapoja eniten on se, että johtajien asenteet sekä tausta muuttuu. Ennen suurin osa suurista johtajista oli perinteisten johtaja-sukujen jäseniä, mutta nykyään kansainvälisten yritysten maailmassa johtajia on enemmän tarjolla. Ja kansainvälisissä suuryrityksissä myös omistajapohja on kansainvälinen. 

Se tarjoaa tietenkin monia uusia haasteita nykyajan johtajuuteen, minkä on vastattava muuttuvan kulttuurin asettamiin vaatimuksiin. Ja tärkein vaatimus on kulut pitää minimoida ja voitot maksimoida. Kun sitten lähdetään puhumaan siitä, että jopa paikallinen kioski saattaa kuulua kansainväliseen ketjuun, niin silloin kannattaa miettiä myös omia asenteita, koska yhtiön johto määrää sen, miten asiakasta satutaan palvelemaan. Ja jos yhtiön omistaja tai johtaja tulee sieltä jotain ostamaan, niin hän voi kyllä erottaa alaisen, joka ei noudata ohjeita. Tai muuten aiheuttaa vaikeuksia yhtiölle, ja jokainen menetetty asiakas on se paljon puhuttu “vaikeus yhtiölle”. Jos työntekijän käytös sitten saa aikaan sen että asiakkaat kaikkoavat eli kuva törkeästä käytöksestä leviää sosiaalisessa mediassa, niin silloin kyllä saattavat nuo vaikeudet kasvaa erittäin suureksi. 

Ennen hyvä tausta takasi sen, että ihminen saa paikan auringossa, mutta nykyään tilanne on niin, että hyvän taustan lisäksi ihmisellä pitää olla myös hyvä koulutus, jotta hän voi saada sen johtajan paikan. Eli puolet menestyksestä on itse tehtyä työtä, ja loput taustan tuomista suhteista seuraavia etuja. Mutta miksi menestyjien lapset menestyvät? Siksi että heidän sosiaalisessa verkostossaan on paljon ihmisiä, joille menestyminen on itsestäänselvyys. Eli menestyjät luovat tuolloin menestyjiä, koska he antavat roolimallin siitä, että menestyminen ei ole väärin. Miksi sitten syrjäytyneiden lapset syrjäytyvät?

Samasta syystä kuuluu vastaus. Eli heidät on ympäröinyt sosiaalinen piiri, jonka mielestä menestyminen on vain hölynpölyä, eikä kenenkään edes kannata lähteä opiskelemaan. Mutta sitten lopulta voidaan kysyä että mitä varten yliopistossa opiskelleiden lapsista tulee itsestä yliopisto-opiskelijoita. Tällä tarkoitan henkilöitä, joiden vanhemmista vähintään toinen opiskelee yliopistossa kun he ovat itse peruskoulussa. Vastaus tähän on se, että nuo lapset ovat itse nähneet omien vanhempiensa opiskelevan, he ovat tunteneet vanhempansa ihmisinä, ja sitä kautta ymmärtäneet, että kuka vain voi opiskella. 

Ja sitten päästään siihen päivän polttavaan kysymykseen, eli miksi muuttuva maailma tuo eteen haasteita myös niille, jotka ovat hyvistä johtajien perheistä lähtöisin? Johtajien lasten kohdalla ongelma on se, että kansainvälistyvässä maailmassa on tarjolla paljon enemmän johtajia kuin koskaan ennen. Myös kansainvälisten yhtiöiden johtajilla on suhteita, ja sen takia he voivat hakea työtä myös Suomesta, mikä sitten aiheuttaa muutoksia siihen, mitä ennen on pidetty itsestäänselvyytenä. Enää yhtiöitä ei oikeastaan enää johda joku toimitusjohtaja yksin, vaan hänen esimiehenä toimii hallintoneuvosto. Ja jos tulosta ei synny, niin silloin saa johtaja lähteä etsimään uusia haasteita. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Toivooko Kiinakin Ukrainaan loputonta sotaa?

"”Koelaboratorio”. Kiina ei hae lyhyttä voittoa Ukrainassa, vaan rakentaa pitkän aikavälin strategista asetelmaa, jossa Yhdysvaltojen v...