sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Kun kohtaat salaliittoteorioita, niin mieti kehen ne on suunnattu

 Kun kohtaat salaliittoteorioita, niin mieti kehen ne on suunnattu


Maailma on täynnä salaliittoteorioita, ja salailu tietenkin saa aikaan sen, että näille teorioille löytyy sitten kaiken maailman kannattajia. Ja ehkä Vastaamon tapaus missä psykoterapiakeskus teki ilmoituksen tietomurrosta jo syyskuun lopussa sitten aiheuttaa lisää näitä kaiken maailman teorioita. Mutta kuitenkin mieleen tulee se, että miksi Vastaamon asiakkaita ei ehkä ole informoitu tästä asiasta, eikä myöskään asiaa olla käsitelty julkisuudessa. Tai ehkä tämä Vastaamon tapaus olisi voitu vaieta iäksi, ellei sitten hakkeri olisi perustanut kotisivua jonnekin Tor-verkkoon. 

Sitä mitä tämä asia sitten tuo mieleeni ei ehkä ole sitä mistä kukaan haluaa kuulla. Eli miten monta kertaa tällaisesta asiasta on ennen vain vaiettu, vai onko tiedotus tällaisessa ihmisille vahingollisen tiedon julkistamisessa vain jätetty tekemättä, ja vedottu esimerkiksi siihen että esitutkinnasta ei saa antaa mitään tietoja. Joten yksi kysymys sitten on se, että onko tämä nyt aivan ensimmäinen kerta kuin tällaista on tapahtunut?


https://yle.fi/uutiset/3-11612399


Salaliittoteoria on oikeastaan vain juoru joka kasvaa kuin pullataikina. Eli aluksi kerrotaan juttu jostain ehkä paikallisesta MC-kerhosta. Mutta lopulta tuo juttu muuttuu sellaiseksi, että MC:n paikalla on joku Illuminati, joka kontrolloi vähintään koko maailmaa. 


Salaliittoteorioita on melko monenlaisia, ja yksi niistä tietenkin on kaikille tuttu Illuminati(1), joka on ollut olemassa joskus kauan sitten. Siis alkuperäisellä Illuminatilla, jonka perusti, ja jota johti aikoinaan mies nimeltään Adam Weishaupt ei ole mitään tekemistä nykyaikaisen salaliittoteorioiden Illuminatin kanssa, joka on oikeastaan sama asia kuin mafia, mutta joka on näiden “rikkinäistä puhelinta” muistuttavien salaliittoteorioiden ansiosta paisunut koko maailmaa hallitsevaksi komponentiksi, jota ei kukaan ole koskaan kuitenkaan nähnyt. 

Siis oletteko koskaan leikkinyt “rikkinäistä puhelinta”? Se on leikki missä lapset kuiskivat toistensa korvaan sanoja, joita joku ketjun alussa oleva on laittanut eteenpäin, ja kuten varmaan muistamme, niin sanan edetessä ketjussa, se muuttuu aivan toiseksi. Sama asia koskee salaliittoteorioita, eli aluksi kyseessä on aivan tavallinen ehkä rikollinen järjestö, mutta sitten se alkaa muuttua kun jokainen lisää siihen oman pienen muunnelman, ja lopulta edes ketjun alkuunpanija ei tunnistaisi sitä alkuperäiseksi jutuksi, joka on ehkä käsitellyt mafiaa tai jotain muuta hapanimelää järjestöä. 

Mutta näiden juorujen lisäksi on selvästi jotain tiettyä tahoa vastaan suunnattuja salaliittoteorioita, joiden tarkoitus on ehkä aiheuttaa sitten raivoa sekä vihaa näitä kohteita vastaan. Se mikä sitten tekee salaliittoteorioista uskottavan tuntuisia on se, että ne kerrotaan jotenkin vetävään sävyyn. Salaliittoja koskevat teoriat ovat ennen olleet asioita, mitä ei käsitelty “tasokkaassa journalismissa”, mikä tietenkin tarkoittaa sitä että kyseiset journalistit eivät koskaan kyseenalaistaneet mitään mitä joku viranomainen heille sattui kertomaan. 

Tiedon hallintaan kuuluu se, että ihminen kyseenalaistaa kuulemansa sekä näkemänsä. Se mitä tämä tarkoittaa on sitä, että vaikka omat kotimaiset viranomaiset ovat kuuluja luotettavuudestaan, niin se ei tarkoita sitä että esimerkiksi Pohjois-Korean tai Valko-Venäjän viranomaiset olisivat mitenkään avoimia tai muuten rehellisiä omien toimiensa kanssa. 

Jos puhutaan siitä että salaliittoteorioita käytetään edistämään ääriryhmien asemaa, niin silloin meidän pitää muistaa että paras tapa käsitellä tätä asiaa on hankkia oikeaa sekä varmistettua tietoa asioista. Eli tunnettujen uutistoimistojen sivut sekä myös se että tietoa haetaan useista lähteistä varmasti tekee asioista paremmin uskottavan kuin se että joku vain inttää jotain. Lähteiden käyttö kirjoituksen tukena osoittaa että kirjoittaja on ainakin viitsinyt vähän vilkaista asiaa koskevaa tietoa Internetistä. 

Se että joku nyt sattuu uskomaan että hallitus salasi jotain JFK n (sala)murhan yhteydessä Dallasissa, Texasissa vuonna 1963 saattaa johtua siitä että tuon tapauksen ympärillä on levitetty asiakirjoja, joissa ei kovin montaa lukukelpoista sanaa ole. Eli nämä asiakirjat mitä on julkaistu pitävät sisällään hyvin paljon mustaa viivaa, ja tällainen tiedonvälitys sitten saa aikaan sen, että joku nyt vain alkaa uskoa siihen että tiedonvälitys tapauksen yhteydessä ei ole aivan avointa, ja induktio kysymys  olisi sitten että salaako joku tähän tapaukseen liittyvää tietoa? Mutta tämä ei ole nyt ydinasia. 

JFKn murha on kouluesimerkki siitä, miten saadaan varmistettua salaliittoteorioiden leviäminen suusta suuhun. Eli salaamalla, uhkailemalla sekä valehtelemalla saadaan aikaan otollinen maaperä kaiken maailman teorioille, jotka eivät ehkä ole totta, mutta jotka vaikuttavat kiehtovilta. Se mikä erityisesti kiinnittää ihmisten huomiota on se, että kaikki tätä asiaa koskevat teoriat runnotaan nurin valtavalla volyymillä. Eli pikkuseikat tai jonkun kahelin väittämät eivät tuo tapausta suoraan etusivuille tai iltapäivälehden lööppeihin. Jos asiaa käsitellään kissan kokoisin kirjaimin, niin se ei ole mikään pikkuseikka.

Ydinkysymys salaliittoteorioista on se, että juuri salailu sekä esimerkiksi puolittain julkistetut asiakirjat varmasti ruokkivat erilaisia salaliittoja käsitteleviä teorioita. Ja kaikkein paras tapa ruokkia näitä teorioita on julkistaa suurella volyymilla asiakirjoja, ja sitten noista asiakirjoista ei edes kukaan kykene lukemaan, kun ne on mustattu lukukelvottomiksi. 

Se että ihminen kirjoittaa esimerkiksi tiedustelupalveluista tarkoittaa sitä, että myös FSB pitäisi muistaa mainita tällaisen asian yhteydessä. Jos taas ajatellaan pelkästään NATO:n negatiivista puolta, eli että sen konflikteissa saattaisi kuolla Suomalaisia ei tietenkään ole mukava ajatus. Mutta kun muistelemme sitten näitä muutamia Novitšok-iskuja, niin silloin mieleen tulee se, että mikä estää noiden iskujen tekijää tekemästä samanlaisia iskuja Suomessa? Tai ehkä me solmimme uudestaan Kylmän Sodan ajalta tutut suhteet Venäjään, ja sitä kautta palaamme vanhaan kunnon aikaan, missä mustiin duffeli takkeihin pukeutuneet miehet tekivät päätöksiä visusti julkisuudelta piilossa. 

Eli se että vain länsimaisista tiedustelupalveluista kirjoitetaan negatiiviseen sävyyn pistää kyllä vähän silmään. Jos ajatellaan että joku ääriryhmä sitten lähtee kehittämään salaliittoja, niin pitää huomioida se, että koulutus sekä tieto ovat kaiken maailman teorioiden pahin vihollinen. Samoin avoin sekä rakentava tiedonvälitys, missä päätökset tehdään avoimin mielin sekä avoimesti tietoa jakaen varmasti vähentää tekaistuja salaliittoja käsittelevää valheellista tiedonvälitystä. 



https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/10/25/helsinkilainen-joogaharrastaja-kertoo-miten-joutui-qanonin-pauloihin


(1) Illuminati: https://fi.wikipedia.org/wiki/Illuminati


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...