sunnuntai 25. lokakuuta 2020

USAn Euroopassa olevat joukot aiheuttavat päänvaivaa

USAn Euroopassa olevat joukot aiheuttavat päänvaivaa


Kun USAn sotilastukikohtien verkosto luotiin 1950-ja -60-luvuilla, niin silloin ne rakennettiin nimenomaan torjumaan Idästä tulevaa uhkaa. Ja kun Neuvostoliitto sitten hajosi, niin silloin uusia valtioita liittyi NATO:oon. Tuo NATO n laajeneminen itään on johtanut siihen, että myös muut maat kuin Saksa toisaalta haluavat  noita joukkoja alueelleen ja toisaalta taas tätä yhteistyötä pelätään. 

Kun Puola liittyi NATOn jäseneksi yhdessä entisen DDR n alueen kanssa, niin se tarkoitti sitä, että nuo samat tukikohdat, jotka sijaitsivat aikoinaan NATO n sekä Varsovan Liiton rajalla olivat nyt liian takana, ja siksi niitä halutaan työntää eteenpäin. Puola ei tietenkään ole ainoa uusi NATO maa, vaan myös Unkari, Romania sekä Bulgaria, ja monet muut entisen Itäblokin maat ovat olleet halukkaita liittymään tähän liittoon, mikä tarkoittaa sitä että myös noihin maihin pitäisi saada jotain NATO oon liittyvää toimintaa, jotta myös tavalliset ihmiset voisivat saada konkreettista tuntumaa NATO sta. 

Maailma muuttuu kuten tiedämme, ja sitä kautta myös uhat muuttuvat. USA purkaa tukikohtia sekä uudelleen sijoittaa niissä olevia joukkoja, ja laskun tästä maksaa Amerikkalainen veronmaksaja. Se mikä tästä keskustelusta USAn joukkojen sijoittamisesta on unohtunut on se, että vaikka USA n koetaan tuovan turvaa varsinkin NATOssa, niin myöskään USA ei tuota turvaa ilmaiseksi anna.  Eli tietenkin jokainen  maa, joka tuo joukkojaan toisen maan turvaksi vaatii tällaisesta tuesta jotain vastineeksi. Mutta kuten olen sanonut, niin NATO ei ole vain USA:aa varten oleva puolustus tai sotilasliitto. 

Kansainvälinen yhteistyö on kahden kauppaa, mikä tarkoittaa että myös USA n on jotain annettava, jotta se voi hyödyntää esimerkiksi Euroopan aluetta omissa operaatioissaan. Eli varsinkin ydinaseita käyttävien pommikoneiden turvallinen operointi on hyvin tärkeää, ja sen takia nuo koneet vaativat varalasku- sekä huolto koneiden tukikohtia, joista niiden tankkaus koneet voivat lähteä lentoon, ja jonne ne voivat laskeutua moottori- yms. ongelmien sattuessa. 

Kuitenkin se mistä usein ei olla NATO n yhteydessä puhuttu on nimenomaan tiedusteluyhteistyö, josta käytetään nimeä UKUSA. Tuo yhteistyö tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Pohjois-Norjaan on sijoitettu joukko NSA:n operoimia kuunteluasemia, joiden avulla tarkkaillaan Venäjän laivaston sekä muiden asevoimien viestejä, sekä myös kerätään tietoa tuon maan suorittamista varsinkin sukellusveneistä ammuttavien ydinohjusten kokeista. NATOn Euroopan alue on tärkeää myös esimerkiksi SOSUS- eli sukellusveneiden valvontakaapelin takia. Sen toinen pää sijaitsee Euroopassa. 

Mutta samalla nuo kuunteluasemat välittävät NSA lle tietoa siitä, mitä esimerkiksi tietoverkoissa liikkuu, ja se tieto mitä tuo kuuntelu tuo NSA lle on varmasti joidenkin henkilöiden mielestä hyvin epämiellyttävää. Sekä radiokuuntelun että myös sukellusveneiden valvonnan osalta asia voidaan hoitaa vakoilulaivojen että myös lentokoneiden avulla, mutta kuitenkin tuollainen valvonta maksaa todella paljon, ja esimerkiksi satelliittien kohdalla asia on niin, että niiden ylilennot on helppo ennakoida, ja silloin voidaan salaiset välineet ajaa bunkkeriin turvaan. Maalla oleva kiinteä kuunteluasema voi välittää tietoja jatkuvasti esimerkiksi Venäjän asevoimien kommunikaatio pitää sisällään. Tuota tietoa käytetään vastapuolen koodien murtamiseen. 

Osa tuosta sotilastukikohtien sijoittamisesta on tapahtunut nimenomaan tiedustelulentoja silmälläpitäen. Eli tiedustelukoneiden vaurioituessa on noista tukikohdista ollut tarkoitus lähettää pelastusmiehistöjä joiden tehtävä on näiden koneiden salaisten osien sekä lentäjien palauttaminen länteen, ja tuollaisia tehtäviä varten kehitettyjen välineiden luonne on salainen. Mutta se mikä tekee esimerkiksi Suomen NATO-jäsenyydestä Venäjän kannalta vaikean asian on se, että maamme alueelta voidaan paitsi tarkkailla Venäjän ilmavoimien harjoituksia Itä-Karjalassa, mutta myös soluttaa veden alla sekä ilmassa operoivia nelikoptereita vakoilemaan Pietarin Amiraaliteetin telakkaa. 

Varsinkin Suomessa Venäjää pelättiin siksi että jokainen tunsi sodan jälkeen pelkoa siitä, että postiluukusta putoaisi mappi, jossa henkilö nimetään esimerkiksi Venäläisten puolelle loikanneeksi sotilaaksi. Tuollainen mappi varmasti olisi melko helppo kiistää, mutta silloin taas kyse olisi ollut siitä, että ketä näissä tapauksissa olisi uskottu.  

Tiedetään myös että noissa verkoissa liikkuu paljon tietoa, joka on muutenkin vahingollista ihmisille. Eli siellä puhutaan kaikenlaista mistä kukaan ei varmasti halua muiden tietävän.  Yhteen aikaan meillä toimitusjohtajien joukossa oli hyvin paljon reservin upseereita, ja silloin tällöin on puhuttu siitä, että osa noista ilmeisesti RUK in käyneistä sekä Reserviupseeriliiton jäsenyyttä kantavista henkilöistä ei ollut itse käynyt armeijaa, tai että noissa piireissä olisi tehty kaiken maailman sisäpiirin kauppoja, eli esimerkiksi kaupungintaloja koskevia urakkasopimuksia olisi näytetty kaverille. Siitä kuinka totta tuo on ei ole tietoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...