Kirjoitus kävystä sekä kuusesta, missä kävyt riippuvat
Kumpi oli ensin käpy tai kuusi? Siis kuten te varmaan kaikki huomaatte, niin tämän kirjoituksen päällä on kuva kuusesta sekä sen kävyistä. Sitten varmaan kaikki ihmettelevät, miten ihmeessä kuusipuu sekä sen kävyt kiinnostavat ihmisiä. Mitä niissä on mielenkiintoista? Kun ajatellaan niitä käpyjä, niin toki käpyjä voidaan laittaa esimerkiksi grilliin, ja siitä sitten seuraa kaiken maailman jäkätystä, kun makkaroiden laittaminen grilliin viivästyy.
Tai sitten kävyllä voi heittää jotain ohi kävelevää henkilöä, ja kuvitella sen olevan hauskaa. Seurauksena voi tuolloin olla sellainen ikoninen selvitys vanhempien kanssa, siitä mitä metsikössä saa tehdä tai mitä ei. Käpyjen kanssa pitää muuten muistaa se, että varsinkin keväällä käsiin jää pihkaa, mitä kulkeutuu vaatteisiin, ja siitä ei kyllä hyvä seuraa, jos päällä sattuu olemaan esimerkiksi juhlavaatteet, jotka voivat likaantua pahasti.
Mutta kuten tiedämme, niin sitä mitä varten kuusi nämä kävyt on tehnyt voidaan pohtia syvällisesti. Puu ei tee käpyjä esimerkiksi sitä varten, että niitä heitellään toisten päähän tai niillä lämmitetään makkaroita jossain grillissä. Käpy voi olla ihmisille lahja, joka jättää jokaiseen koskijaansa pihkaisen jäljen, mutta kuuselle tai mille muulle puulle tahansa kävyllä on suurempi merkitys, kuin mitä me uskomme.
Käpy tuottaa kuusen jälkeläiset, jotka kaikki voivat vaikuttaa hyvin paljon samanlaiselta kuin kuusi, mistä ne ovat lähtöisin. Tai oikeastaan ensin kuusen pitää voida tuottaa käpy. Eli kumpi oli ensin, käpy tai kuusi? Mutta jokainen noista uusista kuusen taimista on yksilö, jolla on yksilöllinen DNA, minkä avulla tämä alkuperäinen kuusi voidaan jäljittää. Tai oikeastaan se asia tietenkin voidaan kääntää toisin päin, että kaikki kuuset ovat yksilöitä. Ne ovat silti kaikki kuusia, ja ehkä jossain aikojen alussa on ollut kaikkein ensimmäinen kuusi,
Sellainen kuusien kanta-äiti tai isä, jonka siemenistä syntyi kokonainen puuryhmä, mitä kutsumme kuusen nimellä. Kuusipuu on siis oikeastaan melkoisen kehityksen tulos, ja vaikka itse ihmisinä olemme ikään kuin kaiken yläpuolella, ja olemme myös lähes kaikkien elävien olentojen herroja lukuunottamatta kuitenkaan esimerkiksi COVID-19 virusta, niin usein unohdamme että esimerkiksi myös kuusi on täsmälleen yhtä pitkän evoluution tulos, kuin mitä me itse olemme.
Eli jokainen elävä olento tällä planeetalla on peräisin samasta solusta, mikä aikoinaan uiskenteli alkumeressä aikana, jolloin trilobiitit sekä ammoniitit olivat vielä tulevaisuudessa, ja eliöiden välillä oli harmonia. Nuo eliöt olivat alkeistumallisia purppura bakteereja, jotka olivat kaikki toistensa kopioita. Mutta sitten tapahtui kovin merkillinen asia, eli joku bakteereista hyökkäsi toisen bakteerin kimppuun, koska sitä ei enää huvittanut vain tuottaa itse sokeireitaan.
Sen vuoksi kyseinen bakteeri muuttui pedoksi, ja ehkä tämä aloitti sen kehityksen, mikä on nähtävissä vielä nykyäänkin. Eliöiden kehitys ei ole pysähtynyt mihinkään, vaan se on edelleen osa luonnon kehitystä, ja luonnossa mikään muu kuin muutos ei ole pysyvää, eli kaikki eliöt vanhenevat sekä kuolevat, ja niiden sisältämä ravinto menee uudelleen kiertoon, ja siinä sitten voi joku uusi kuusen taimi saada ravintoa tällaisesta asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.