Venäjä valmistautuu vaikuttamaan naapurimaiden vaaleihin kyberhyökkäysten avulla
Kuka hyvänsä voi olla sellaisten hyökkäysten takana, missä esimerkiksi vaalikampanjan kotisivua sabotoidaan laittamalla niihin vääristeltyä tai valheellista tietoa.
Venäjän halu vaikuttaa muiden maiden vaaleihin on tunnettua, mutta tietenkin voidaan sanoa, että siellä olevia tietokoneita voidaan käyttää myös esimerkiksi New Yorkista käsin etäkäytön avulla. Tuollainen mahdollisuus tarkoittaa sitä, että kuka hyvänsä voi olla noiden vaalikampanjoita häiritsevien iskujen takana. Samoin esimerkiksi venäläisestä pankista voidaan siirtää rahaa vaaliehdokkaiden kampanjoihin, jotta rahojen siirto saadaan näyttämään venäläisten tekemältä, ja tuota toimintaa voidaan käyttää ehdokkaan maineen tuhoamiseksi.
Venäjä haluaa vaikuttaa muiden maiden vaaleihin, on ismi mitä toistetaan jatkuvasti. Ja tuo kuva halutaan tietenkin muuttaa yhdeksi sekä ainoaksi totuudeksi. Se että Venäjä sekä sen asevoimat ovat tällaisen toiminnan takana tietenkin takaa sen, että kukaan ei oikeasti uskalla lähteä selvittämään sitä, että millaista tämä toiminta oikeastaan on ollut, sekä sitä, että kuka oikeastaan on sen toiminnan takana, mikä on saanut aikaan uskon siihen, että Venäjän hallitus on halunnut vaikuttaa ulkomaisiin vaaleihin.
Se miten vaaleihin voidaan vaikuttaa vieraan vallan toimesta ei ole yksiselitteistä. Nimittäin toisen maan ehdokkaiden pankkitileille voidaan siirtää rahaa, tai heidän vaalikampanjoitaan voidaan tukea rahallisesti. Toisaalta noiden vaalikampanjoiden tukemiseen voi kuulua myös esimerkiksi esiintymiskoulutusta sekä media-osaamista. Ja Venäjällä on todella paljon kokemusta esimerkiksi propagandasta sekä suuren skaalan psykologisista operaatioista, joiden tarkoitus on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.
Yksi tapa on perustaa gallup-yhtiö, joka selvittää millaisia asioita ihmiset kannattavat. Ja sitten näiden tietojen perusteella lähdetään tekemään vaalikampanjaa. Tuolloin mennään äänestäjän luokse kysymään, mitä tämä haluaa poliitikon tekevän puolestaan, ja sitten noista asioista tehdään vaalikampanja, joka saattaa olla hyvin tehokas sekä samalla vaarallinen tapa saada lisää ääniä. Ja muistakaa että vain annetuilla äänillä on merkitystä. Se miten äänet on saatu on yhdentekevää. Tuon asian toi esiin Cambridge analyticsin tapaus, missä sosiaalisesta mediasta hankitut tiedot tekivät mahdolliseksi muokata EU-vastustajien poliittisia ohjelmia britanniassa niin, että Brexit muuttui mahdolliseksi.
Vastapuolen julkaiseman informaation vääristäminen hakkerien keinoja käyttäen
Toisaalta taas esimerkiksi kilpailevien ehdokkaiden kotisivuja voidaan häiritä suuntaamalla niihin verkkoliikennettä, mikä kuormittaa sivustoja. Tai sitten kotisivujen sisältöä voidaan manipuloida, ja ehdokkaan nimiin laittaa sanomisia, mitä hän ei ole koskaan edes sanonut, mikä tekee varsinkin tästä vaarallisen tavan operoida. Myös vääristeltyjä kuva nauhoja voidaan käyttää vastapuolen mustamaalaamiseen.
Mutta kun näitä hakkerointiin perustuvia menetelmiä ajatellaan voidaan samalla sanoa, että jos noihin disinformaatio-operaatioihin käytetään Venäjällä olevia palvelimia, niin silloin mieleen tulee sellainen asia tai epäilys, että noiden palvelimien sijainti on tarkoituksella paljastettu olevan Venäjä, ja se että esimerkiksi iskujen taustalla olevan tiedustelupalvelun rooli on niin helposti selvitetty panee ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että etäkäytön avulla voi kuka vain operoida venäjällä sijaitsevaa tietokonetta vaikka New Yorkista.
Eli mieleeni tuli se, että onko tuo tieto, että venäjän asevoimat ovat tällaisen vaaleihin puuttumisen takana oikeasti vuodettu siksi, että viranomaiset eivät uskaltaisi tutkia tällaisia tapauksia. Nimittäin myös “ei valtiollinen toimija” voi suorittaa vastaavia operaatioita. Se tarkoittaa sitä, että näiden operaatioiden takana voi olla myös joku hakkeriryhmä, joka toimii joko spontaanisti ajaakseen jotain itselle tärkeitä asioita, tai sitten tuo ryhmä voi toimia myös puhtaasti saadakseen taloudellista hyötyä tällaisesta toiminnasta. Tuolloin hakkerit toimivat ikään kuin palkkasotureina jollekin, jolla on paljon valtaa sekä rahaa. Mutta tämä on vain hypoteettista pohdintaa.
Kuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.