Koulurauhan julistus on erittäin tärkeä asia

Sosiaalinen media on asia, josta on välillä hyvä keskustella. Olisi tietenkin mukavaa jos lapsemme sekä nuoremme keskustelisivat oikeasti toistensa kanssa. Mutta jostain syystä sosiaalinen media on syrjäyttänyt aidon kanssakäymisen. Sosiaalinen media ei ole itsessään hyvä eikä paha, vaan sen käyttäjä valitsee sen, miten hän tuota tai tätä kanavaa käyttää. Se että sosiaalinen media kielletään ei ole mitenkään uusi ajatus, mutta samalla se että kieltoa vahditaan myös koulun ulkopuolella onkin se ongelma. 

Mitään kieltoja ei voida pitää onnistuneina, jos ne eivät sitten enää koskekaan kaikkia. Ja on paljon ihmisiä, joiden mielestä sosiaalinen media olisi kiellettävä, ja älypuhelimet otettava pois oppilailta. Mutta samalla he kyllä itse ostavat lapsilleen noita älylaitteita. Samoin on olemassa sellainen  asia, jota kutsutaan esimerkiksi koulukiusaamiseksi. Vaikka kouluissa älylaitteet otetaan pois välittömästi kun he saapuvat kouluun, niin aina on olemassa oppilaita, joille ei anneta puheenvuoroa yhtään missään. Heidän mielipiteitään ei kukaan edes halua kuunnella, joten heille ei anneta suunvuoroa keskusteluissa, tai pahimmillaan heille karjutaan päin naamaa "haista tai painu sinne, missä pippuri ei kasva eikä aurinko paista". 

Tänäkin vuonna on suuri joukko oppilaita ja opiskelijoita aloittamassa uutta kokemusta opin tiellä. Monet noista "keltanokista", "nasuista" ja "fukseista" odottavat uutta kouluaan ja uusia kavereitaan innokkaasti. Heitä odottaa uusi maailma ja uusi tieto. Mutta joillekin tuo kokemus muuttuu ikäväksi, ja syynä siihen voi olla kouluväsymys, mikä saattaa johtua liiasta juhlimisesta. Mutta joskus kouluväsymys johtuu siitä, että kyseinen henkilö ei jostain syystä kelpaa mukaan yhteenkään juhlaan, ja joku saa aina tehdä töitä vähän yksin, kun muiden aika menee sitten kaiken maailman illanistujaisiin. 

Tänään julistettiin maahamme koulurauha, mikä tietenkin on erittäin tärkeä asia. Nimittäin jos varhaisessa nuoruudessa koettu väkivalta sekä yksin jättäminen jää pois, niin silloin voi moni syrjäytymistapaus sekä rikos jäädä tekemättä. Eli nuoruusvuosien kokemukset vaikuttavat koko lopun elämän ajan ihmisiin, ja kukaan koulukiusattu ei ehkä koskaan unohda niitä "mukavia" sekä "kasvattavia" kokemuksia, mitä hän kohtasi jossain välitunnilla, paikassa missä opettajan silmä ei nähnyt. Niinpä niin me kaikki olemme aina olleet vaiti kiusaamisesta, ehkä siksi että olemme luulleet että kiusaaminen on jotenkin yksittäistapaus. Mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Eli jos sosiaalista mediaa seurataan, niin kiusaaminen onkin oikeastaan melko yleistä, ja siksi siihen pitää puuttua. 

Kiusaaminen on siis asia, jolla voidaan helposti pilata toisten elämä, ja tehdä hänestä ihmisarka tai pahimmillaan kiusaaminen ajaa ihmisen rikosten poluille, ja saman tien jengeihin joista on sitten vaikea päästä eroon. Kun ihminen joutuu kiusaamisen kohteeksi, niin hänen pitäisi uskaltaa puhua asioista jonkun kanssa, ilman että hän kohtaa syyllistämistä tai pelottelua. Ja pääsyy siihen, miksi kiusaamisesta ei olla ennen puhuttu julkisesti on se, että jostain syystä kiusaajat ovat saaneet hänet uskomaan, ettei ilmoitusta kannata edes tehdä. "Kuka tuollaista uskoisi", on kommentti jonka ennen moni kiusaamisesta puhunut kuuli. Ja tietenkin kiusaajalla on aina ennen ollut myös kavereita, joiden mielestä kiusaamista ei edes ole tapahtunut. 

Miksi haluamme niin kauheasti puuttua lasten ja nuorten ruutuaikaan? Se mitä kouluissa puhutaan ja tehdään on asia, mitä voidaan kutsua kokonaisvaltaiseksi oppimiseksi. Internet on väline, ja sosiaalinen media on myös periaatteessa vain yksi kanava kanavien joukossa. Olihan silloin kun itse kävin peruskoulua olemassa suosituksia siitä, miten paljon lasten olisi hyvä käyttää aikaa TV:n ääressä sekä samalla myös suosituksia kotiintuloajoista. 

Noita suosituksia ei kaikissa perheissä noudatettu. Ja joskus esimerkiksi ikäisiäni lapsia ja nuoria käveli ikkunani alta puolen yön aikaan tai kaverit juttelivat välitunnilla esimerkiksi siitä, miten elokuva "Likainen Harry ja murhapooli" menikään. Tätä ei tapahtunut vain juhlapyhien aikana, vaan tavallisena arkiviikkona.  Siis mistä tiesin noiden nuorten olevan ikäisiäni. He olivat samalla luokka-asteella samassa koulussa kuin minä. Eli mistään säännöistä ei ole hyötyä, jos niitä ei noudateta. 

Sosiaalisen median kieltäminen on tietenkin helppo vaihtoehto. Näin ei kenenkään tarvitse kuulla sitä, mitä kukaan meistä ei halua. Eli emme halua kuulla tai nähdä omien lastemme kiusaavan muita. Sosiaalisen median sulkeminen tietenkin voi auttaa yöunia, mutta samalla se palauttaa meidät iloiselle 1980-luvulle, jolloin ei ollut vielä sosiaalista mediaa, ja kaikki kiusaaminen ja muut epämiellyttävät asiat voidaan jättää kouluun. Sellaista mitä me emme kuule ei ole olemassa, eikä meidän tarvitse puuttua asioihin, jotka eivät meitä kosketa. Näin saamme sitten taas olla rauhassa, eikä meidän tarvitse katsoa mitään mitä emme halua. Tietenkin sosiaalisen median käyttö vaatii kypsyyttä ja esimerkiksi lähteiden tarkistustaitoja. Ja sosiaalinen media on myös loistava disinformaation levittämisalusta. Ja meidän pitäisi etsiä uusi vastuullinen kanava, joka voisi olla esimerkiksi YLEn uutiset, joita toki syytetään Wokesta eli valikoivasta journalismista. 

Toisaalta taas meistä jokainen voi muuttaa myös television sellaiseksi kapistukseksi, että sieltä ei mitään hyödyllistä tule. Eli voimme tuijottaa yötä päivää esimerkiksi Rambo 3, ja muita loistavia toimintaelokuvia sekä amerikkalaista vapaapainia eli wrestlingia ja kovaa pornoa. Siitä kuinka syvällistä tuollainen sisältö on voidaan aina keskustella.  Eli tuolloin emme ehkä kovin syvällistä filosofiaa ehdi katsella, kun isot miehet takovat toisiltaan hampaat kurkkuun. Tuolla sisällöllä emme ehkä pääse yhtään sen korkeammalle tasolle kuin jossain sosiaalisen median bilesisältöä pullisteleva ryhmä on. Eli myös television kanssa voimme jättää aivomme totaalisesti lomille, ja ryhtyä etsimään kaikkea älyvapaata, mitä joku sattuu päässään keksimään. 

Mutta vaikka me puhumme ruutuajasta, ja kännykkäparkista, niin me unohdamme yhden asian. Sosiaalinen media on paikka, jonne kiusaaminen on jättänyt sellaiset jäljet, että ne kelpaavat todisteeksi oikeudessa. Kun puhumme kiusaamisesta sekä sen vastaisesta toiminnasta, niin me voimme toki tarjota ratkaisuiksi kännykkäparkkeja tai sitä, että kännykät otetaan opettajien haltuun koulupäivän alussa. Mutta itse olen kyllä ihmetellyt, että miksi kännyköitä on saanut käyttää tunnin aikana. Se on aivan sama kuin jos luokassa luetaan esimerkiksi Aku Ankkaa kesken opetuksen. Oppituntien pitäisi olla rauhoitettuja opetukselle, mutta jostain syystä sinne on ilmaantunut asioita, joita ei kutsuta opetukseksi. 

Mutta kännykkäparkit eivät ole toimiva ratkaisu, ainakaan jos niitä ei valvota kunnolla. Jos kännykkäparkki otetaan kouluissa käyttöön, niin silloin on vaarana se, että puhelimet jäävät taskuun ja meno jatkuu siten, että pari mallioppilasta jättää kännykän parkkiin, ja muut eivät sitä edes noteeraa, kun on niin paljon asiaa. Muistan tästä asiasta joskus olleen sellaisen variantin, että välitunnille piti lähteä jonkun kaverin kanssa, ja se vaikutti ihan kivalta ajatukselta. Samoin oli hyvä ajatus, että koulun pihalla kaikki olisivat ikään kuin luokkana, jotta kaikki pääsisivät mukaan leikkeihin. 

Tuo kiva ajatus sitten unohtui muutaman tunnin kuluttua, ja enää iltapäivällä ei kukaan edes muistanut tuota upeaa ajatusta. Eli monet hyvät ajatukset vain unohtuvat, kun kukaan ei niitä viitsi noudattaa. Tai sitten vain on niin paljon niitä omia juttuja. Ja miksi kukaan haluaa ylipäätään minkään asian muuttuvan, kun kaikki on ennenkin rullannut aivan hyvin. Tietenkin sosiaalinen media voidaan samatien kieltää, mikä ei ehkä ole sellainen huono ajatus. Mutta se mikä on huono ajatus on se, että kiusaaminen loppuu kun siitä vaietaan. 

Oliko Elias Lönnrot kolonialisti?

Elias Lönnrot kirjoitti Kalevalan, mutta ainakaan oman käsitykseni mukaan hän ei väittänyt keksineensä runoja, joita hän kirjoitti kansalliseepokseemme. Siis hän ei esittänyt itseään noiden runojen tekijänä, mutta kuitenkin ehkä hänen olisi pitänyt kysyä lupaa noiden runojen käyttöön Kalevalassa. Tämä käsitys ainakin itselläni on siitä, mitä Elias Lönnrot teki tai mitä hän jätti tekemättä. Lännrotin patsas joutui tässä jonkin aikaa sitten karjalaisaktivistien töhrinnän kohteeksi, ja he syyttivät Lönnrotia siitä, että hän varasti Kalevalan karjalaisilta. 

Mutta tässäkin tapauksessa voimme todeta, että jälkiviisaus on parasta viisautta. Siis ehkä nykyään Lönnrotin tapaa tehdä tutkimusta tai julkaista sen tuloksia ei aivan varauksettomasti hyväksyttäisi. Ja hänen olisi pitänyt mainita lähteensä tarkemmin. Samoin hänen olisi pitänyt kysyä lupaa runojen julkaisemiseen. Mutta se mitä nykyään asioista sanotaan, ei vaikuta Lönnrotiin, yhtään mitenkään. Nimittäin tuo mies on ollut kuolleena hyvin pitkään. Eikä hän tule puolustamaan itseään.

Tässä vaiheessa voimme sitten suoraan kysyä, että oliko Lönnrot ehkä kolonialisti, joka varasti karjalaisten kulttuurin, ja muutti sen osaksi valtavirtaa? Lönnrotin elinaikana olivat arvot ja asenteet varmasti hyvin erilaisia kuin mitä ne ovat tänään. Lönnrotin aikaan uskottiin yleisesti, että esimerkiksi tietyt kansat olivat alemmalla tasolla kuin toiset. Eikä silloin kyselty lupia esimerkiksi saamelaisten hautojen avaamiseen sekä luurankojen kuljettamiseen Tukholman museoon.  Nykyään tuollaista toimintaa pidettäisiin täysin sopimattomana. 

Samoin Lönnrot saisi ehkä huomautuksen siitä, että hän ei ole maininnut lähteitä siten, kuin ne olisi pitänyt mainita. Samoin Lönnrot saisi kyllä palautetta siitä, ettei ollut sopinut runojen julkaisemisesta, mutta silloin kauan sitten tapa tehdä tutkimuksia oli hiukan erilainen kuin nykyään. 

Lönnrot oli aikansa lapsi tai aikansa tuote. Hän toimi sen ajan käytäntöjen mukaisesti. Hän ajatteli kuten muutkin 1800-luvin ihmiset ajattelivat. Siihen aikaan rasismi sekä kolonialismi olivat ajan henkeen kuuluvia asioita. Suomessa oli silloin vielä voimissaan esimerkiksi keisarin tai Suomen suuriruhtinaan pelko. 

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että Lönnrot sanoi saksalaisten sortavan virolaisia talonpoikia, niin tietenkin tuo asia pitää käsittää sitä taustaa vasten, että Viro oli tuolloin Lönnrotin eläessä myös osa Venäjän imperiumia. Ja tsaarin arvostelemisesta saattoi seurata vakavia asioita. Joten saksalaisia oli tietenkin helpompi syytellä siitä, miten virolaisia sorrettiin kuin venäläisiä, jotka päättivät asioista sekä Suomessa että Virossa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

Ovatko työpaikkojen palaverit itseisarvo, vai onko niille olemassa jotain hyödyllistä sisältöä?

Monilla työpaikoilla on tapana, että päivittäin pidetään erilaisia palavereja, joista osa on tarkoitettu projektien seurantaan. Kun sitten mitään uutta ei olla saatu aikaan, niin palaveri alkaa vaikuttaa hiukan kuivalta. Agile-menetelmiin kuuluvat tietenkin päivittäin tai tarpeellisen usein pidettävät seurantakokoukset. Seurantakokousten määrää suunniteltaessa pitää muistaa se, että se mitä jossain koulutuksessa opetetaan ei ole välttämättä sellainen asia, että sitä pitää- tai edes voidaan seurata täysin orjallisesti. 

Jossain tapauksissa päivittäiset kokoukset voidaan kokea jopa työtä häiritsevinä asioina. Samoin joskus nuo kokoukset voivat aiheuttaa sellaista stressiä, että työstä ei tule yhtään mitään. Eli jos oma osuus projektista vaatii sitä, että joku toinen on tehnyt jonkin pohjatyön, kuten rakentanut SQL yhteydet, tai poistanut tietokantojen kirjoitussuojaukset, niin silloin ei työtä ehkä voida tehdä, ennen kuin nuo valmistelut on suoritettu. Ja jos vaikka kyseessä on robottiprojekti, niin intensiivistä testausta ei voida aloittaa, ennen kuin fyysinen laite on valmis. 

Palaverit ovat tärkeitä asioita, mutta liika on aina liikaa. Ja toisaalta liian vähän on liian vähän. Samoin palavereissa jokaisen pitää uskaltaa sanoa myös jos työt eivät suju. Ja jos töiden sujumattomuus on siitä kiinni, että tarvittavat osat ovat jossain USAn tullissa, tai töiden viivästyminen ei johdu työryhmästä. 

Kun työpaikalla pidetään palavereja, niin niistä ei ole mitään hyötyä, jos kukaan ei sano niissä sanaakaan. Samoin jos palavereissa ei puhuta totta, niin silloinkaan ne eivät aja asiaansa. Eli palaverien tarkoitus ei ole pelottaa, vaan tukea työyhteisöä siinä, että työt saadaan tehtyä niin kuin ne pitäisi tehdä. Eikä esimerkiksi työturvallisuusrikkeitä- tai puutteita saisi peitellä. Joten jos esimerkiksi koodareilla ei ole tarpeeksi hyviä työkaluja, niin silloin he eivät kykene saattamaan töitään valmiiksi kuten ne pitäisi saada. 

Mutta jos mitään uutta ei ole tapahtunut, niin nuo päivittäiset tapahtumat voivat suoraan sanottuna olla hiukan pitkästyttäviä. Ja kuitenkin seurantapalaverit ovat loistava tapa kerätä alaisten palautetta siitä, mikä on mennyt hyvin tai huonosti. Pahimmassa tapauksessa joku ei kykene ollenkaan keskittymään projektiin, jos hänen ikkunansa alla käytetään katuporaa tai toimisto on hehkuvan kuuma, koska ilmastointi on hajonnut. 

Joten tässä tapauksessa meidän pitää muistaa se, että palavereilla pitäisi olla muutakin annettavaa kuin pelkästään niiden itseisarvo. Siis tässä kohtaa meidän kaikkien pitäisi pystyä kysymään hiljaa itseltämme, että ovatko palaverit itseisarvo, jolla kulutetaan päivää, vai onko palaveritilanteella jotain annettavaa työyhteisölle? Me kaikki olemme perillä siitä kuinka tärkeä tuo paljon hehkutettu Agile-malli oikeastaan on projektien hallinnalle. Seurantapalaverien tarkoitus on se, että alaiset kertovat esimiehilleen, missä vaiheessa he tässä tapauksessa ovat.

Onko projekti edennyt kuten pitäisi, tai että onko asioita, joita halutaan tuoda esille, ovat niitä syitä, miksi noita seurantapalavereja pidetään. Niiden tarkoitus on auttaa työnjohtoa hahmottamaan sen, että miten projekti on edennyt, ja sitten tietenkin hahmotellaan sitä, että miten projektin hienosäädöt suoritetaan. Eli noin puolet projekteihin varatusta ajasta kuluu tuotteen hiomiseen siten, että se täyttää asiakkaan vaatimukset, ja samalla antaa myös tietoa siitä, että miten vastaisuudessa pitäisi toimia. Tuolla tarkoitetaan sitä, että mitä voidaan tehdä samalla tavalla, ja mitä asiaa tai tapaa pitäisi muuttaa seuraavaa tuotetta varten. 

https://www.tivi.fi/uutiset/it-projektien-jokapaivainen-rituaali-herattaa-kiukkua-tuottavuuden-parodia/68e51fab-7f2c-41ad-9004-f93c1e4d7b9c

Olipa kerran autisti.

Tässä kirjoituksessa käsittelen neurologisia poikkeavuuksia käyttäen sanaa “autisti”. Tuon sanan kohdalla voisi olla myös Tourette, ADHD tms. asia. Se mikä yhdistää neurologiset ja psykiatriset sairaudet on se, että kaikki muut kuin ne, joilla on tuollainen autismi tai joku muu vastaava asia tietävät esimerkiksi autismista enemmän kuin autisti itse. 

Autismin kirjoa on tutkittu monelta taholta, ja eräs asia mikä meitä varmaan pistää silmään on se, että autistien omaa kantaa asioihin tai omia tuntemuksia ei juurikaan käsitellä autistin näkökulmasta. Kaikkien autistien sekä muiden vastaavia asioita kohdanneiden kohdalla on usein havaittavissa, että noiden ihmisten asioita käsitellään siten, että niissä kuunnellaan lähinnä noiden autistien yms. ihmisten läheisiä. 

Vaikka sanotaan, että autisti ei ole näyttelyesine, niin hän on erilainen. Se että antaako elokuva “Sademies” totuudenmukaisen kuvan autismista taas riippuu siitä, millaisia autisteja me tunnemme. Samalla voidaan kysyä, että antaako “Uhrilampaiden” kammottava sarjamurhaaja Hannibal Lecter, jota esitti Anthony Hopkins totuudenmukaisen kuvan psykiatrisista potilaista tai edes sarjamurhaajista? Eli miksi “sademies” on niin siteerattu elokuva, mutta Uhrilampaita ei juurikaan noteerata, kun puhutaan elokuvien antamasta kuvasta, mikä koskee esimerkiksi psykiatrisia potilaita tai autismista. 

Vanhempien syyllistäminen on asia, mikä sitten saa joskus aikaan niin sanotun paniikin. Eli asiat nähdään siten, että ne ovat vakavampia kuin ne oikeasti ovatkaan. Autistien ongelma on siinä, että he eivät saa solmittua kommunikaatiota toisten kanssa. Se mikä tehostaa tuota kommunikaation puutoksen aikaansaamaa vaikutusta on se, että autisti on erilainen kuin muut. Ja erilaisuus aiheuttaa usein kiusaamista. Siis se että ihmistä haukutaan “pikkuisen oudoksi” aiheuttaa lisää eristäytymistä sekä eristämistä. Pahinta mitä autisti saattaa kokea on se, että häntä ei edes haluta kuunnella. Kun hän puhuu jotain, niin hänelle ei ehkä vastata ollenkaan. 

Eli autistia kohdellaan kuin ilmaa. Häntä saatetaan nimittää “pikkuvanhaksi” mikä on tietenkin hiukan enemmän kuin vähän loukkaavaa. Ja jos toiset ovat loukkaavia, niin huvittaako ketään oikeasti lähteä tekemään tuttavuutta. Miksi autistia ei opeteta tai kouluteta siten, että hän oppii hyödyntämään omia vahvuuksiaan, tai laajemmin voidaan kysyä, että miksi yhteiskunnalla on paljon aikaa sekä rahaa selvittää mikä ihmisessä on vikana. 

Mutta samalla unohdetaan se, että kaikissa meissä on jotain hyvää, jota voimme kääntää omaksi vahvuudeksemme. Eli miksi samalla kun luetellaan vikoja ei luetella hyviä asioita. Eli diagnoosien teko on vain erilaisuuksien sekä heikkouksien ja vikojen etsintää. Tuollainen asia varmaan saa aikaan esimerkiksi oman itsetunnon laskua. Ja miksi neuro-erilaisille ei esitetä kysymystä, mikä sinä haluaisit olla? Eivät kaikki haaveet ole astronautteja, vaan on myös haaveita, joita voidaan toteuttaa. 

YLE.fi

Siis ongelma on siinä, että autistien kohdalla katsotaan lähinnä sitä, että omaisten olisi mahdollisimman helppo olla. Eikä siis autistin omista ajatuksista tai muista vastaavista asioista edes ole tapana välittää. Siis jotenkin olen saanut sen kuvan, että autisteja on tapana vähätellä, eli heitä kohdellaan kuin lapsia, sekä samalla heidän asemaansa alennetaan. On liikaa ruutuaikaa, on liikaa sitä sun tätä. Eli koskaan mitään ei ole tarpeeksi tai jotain on liian vähän.

Ruutuajan ongelma on siinä, että mitä jos ihminen ei vain satu löytämään kavereita. Mitä hänen pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö hänen ehkä ottaa pari barbituraattia vai miten sitten tehdään silloin, kun ei vain satu löytymään niitä, joiden kanssa haluaa oikeasti olla. Vaikka me aikuiset olemme sitä mieltä, että joku henkilö saattaa olla mukava, niin lapsemme ei ehkä olekaan aivan samaa mieltä kaikista asioista. 

Jos eläisimme ihanne maailmassa, niin tietenkin kaikki asiat korjaantuvat sillä, että autistimme lähtee ulos tapaamaan kavereita, jotka ottavat hänet avosylin mukaan leikkeihinsä. Autistin pitää tietenkin olla sosiaalinen, suuntautua ulospäin sekä tietenkin kommunikoida muiden kanssa luokassa, jossa on ymmärtäväinen henki, ja oppilaiden on helppoa keskustella keskenään. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että erilaisuus saattaa aiheuttaa syrjimistä.

Autismin kohdalla ollaan usein puhuttu siitä, että autisti on tunnekylmä ihminen. Itse puhuisin ehkä mieluummin halusta osoittaa tunteita. Jos kaikki mitä ihminen sanoo tai pyytää johtaa kielteiseen reaktioon, niin se varmasti kannustaa peittämään tunteita. Samoin jos henkilö ei koskaan saa myönteistä palautetta tunteilleen, niin hän varmaan sitten ei niitä edes halua osoittaa tai kertoa toisille tunteistaan. Samoin jos itkeminen tai muut vastaavat asiat vain lisäävät halveksivaa kohtelua, niin silloin ihminen mieluummin kätkee tunteensa, kuin heittää bensiiniä tuleen. 

Jatkuvat pettymykset sekä se, että autistia pidetään vain oirekimppuna varmasti karaisevat ihmistä. Eli autismin hoitoa leimaavat samat asiat kuin muutakin neuro- ja psykiatristen sairauksien hoitoa. Niissä ei edes ajatella, että henkilöllä on muuta tulevaisuutta kuin joku invalidien työpaja. Eikä esimerkiksi ammatillista kuntoutusta sekä osaamisen kartuttamista edes yritetä. 

Kun puhutaan esimerkiksi savant-ominaisuudesta, niin me tietenkin olemme kaikki katsoneet “Sademiehen”. jossa Dustin Hoffman esittää autistia. Tuolla Dustin Hoffmanin hahmolla on savant, joka ilmenee yli-inhimillisenä muistina. Savant ajatellaan aina jotenkin äärimmäisenä ilmiönä, jossa henkilö sitten kykenee muistamaan ulkoa vaikka mitä, tai piirtämään mutkikkaita asioita nähtyään ne muutaman sekunnin ajan. Yleensä savant ei ole mikään äärimmäinen ilmiö, jossa ihminen kykenee laskemaan esimerkiksi mikä viikonpäivä on 31.5.vuonna 4087. Savant-autismia on monenlaista. Yleensä se tarkoittaa hyvin korkeaa älyllistä suoritustasoa hyvin kapealla alueella. 

Sa liittyy esimerkiksi vakavaan kehitysvammaan. Eli henkilö saattaa olla esimerkiksi pikkulapsen tasolla eikä hän ehkä osaa edes lukea, mutta samalla kyetä ratkaisemaan erittäin mutkikkaita matemaattisia yhtälöitä. Yleensä on huomioitava se, että savant-ilmiö näkyy kaikkein selvimmin vakavasti kehitysvammaisilla henkilöillä. 

Yllä oleva lainaus YLEn kirjoituksesta saa aikaan ajatuksen siitä, että miksi autistia ei voida kouluttaa tai terapiasoida niin, että hänen omia vahvuuksiaan vahvistetaan? 

Osa savant-ilmiöstä liittyy esimerkiksi musiikkiin tai johonkin muuhun asiaan kuin pelkästään muistiin. Jostain syystä autismiin liittyy myös sellainen totuus, että savant on erittäin harvinaista. Ja sitten seuraa pitkä lista asioita, jotka liittyvät nimenomaan Dustin Hoffmanin rooliin Sademies elokuvassa. Tuon yleistyksen mukaan autismi on erittäin harvinaista autisteilla, joten tuota asiaa “tuskin kannattaa tutkia”, koska se vie fokuksen siitä, mitä autismi yleensä on. 

Mutta sitten taas seuraa itsetutkiskelua. Siis onko savant niin harvinainen asia, että sitä ei kannata siksi lähteä edes etsimään? Ehkä suurin osa autisteista ei omaa savant-ominaisuutta, mutta ehkä me sitten lähdemme ajattelemaan, että suurin osa suomalaisista ei sairasta syöpää, niin miksi meillä on esimerkiksi syöpäseulontoja? Tai ehkä tämäkin asia on jonkun mielestä vastoin jotain normeja. Ja periaatteessa juuri autismin hoito tai autismin kirjon terapia merkitsee sitä, että autisti muutetaan yhteiskunnan tarpeita vastaavaksi henkilöksi. Tuota autismin hoitoa on joskus verrattu esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen eheytys terapiaan, joka on tällä hetkellä kiellettyä. 

Kun puhutaan siitä, että yhteiskunnan tulee huomioida autistien tarpeita paremmin, niin silloin me voisimme hiukan pohtia sellaista utopiaa, että mitä jos vaikka autisti voisi tulla työpaikalle ja sanoa työhaastattelussa olevansa autisti, ilman että hän kokee joutuvansa silmätikuksi? Ulospäin suurin osa autisteista vaikuttaa vain hiljaisilta ihmisiltä. Eli mitä jos me muut voisimme mennä autistin siis hiljaisen hissukan luokse, ja kysyä että haluaako hän ehkä jutella, tai lähteä tekemään jotain sellaista mitä me muutkin teemme? 

Siis haluaisiko hän ehkä lähteä ravintolaan tai jonnekin missä mekin ehkä käymme. Mutta sitten tietenkin olemme siinä tilanteessa, että jokainen ihminen murjottaa joskus. Eli kaikki eivät pidä kaikista, ja tässä kohdassa haluan sanoa sen, että joskus toinen ihminen ei pidä meistä. 

Kun puhutaan esimerkiksi yhdessä oppimisesta, niin tuo termi kuulostaa upealta. Valitettavasti yhdessä oppiminen ymmärretään siten, että tuolle tuettavalle asetetaan valtavan paljon vaatimuksia sekä samalla myös häntä jatkuvasti komennellaan. Ja terapiaistunto kestää pari-kolme tuntia. Tietenkin tuohon tilaisuuteen on pakko mennä, koska terapeutilla on rajallisesti aikaa. Ja sitten tietenkään terapiaan ei voi kukaan tulla koulun jälkeen esimerkiksi väsyneenä tai muuten allapäin. Eli terapian tavoite on se, että henkilölle asetetaan rajoja. Siis tietenkin rajoja pitää olla, mutta samalla unohdetaan esimerkiksi positiivinen palaute sekä myönteisen kehityksen palkitseminen. 

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010214440.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/21/pop-kulttuuri-antaa-autismista-vaaran-kuvan

Miten sosiaalinen media on pilannut nuorison elämän?

Sosiaalinen media on aiheuttanut ulkonäköpaineita erityisesti tytöille. Samoin pornografia jota internetissä saa katsoa niin paljon kuin huvittaa saattaa aiheuttaa ihmisille paineita, mutta onko sosiaalinen media siis aiheuttanut noita paineita? Vai onko sosiaalinen media vain laajentanut, tai tuonut noita esimerkiksi ulkonäköön liittyviä suuria odotuksia sekä paineita ihmisten tietoisuuteen? Itse olen käynyt koulua joskus 1980-luvulla, ja jo silloin oli tiedossa esimerkiksi bulimian sekä anorexia nervosan eli sairaalloisen laihduttamisen yhteys ulkonäköpaineisiin sekä kiusaamiseen. 

Tietenkin lasten ruutuaikaa olisi varmaan hyvä jossain vaiheessa miettiä. Mutta kun puhutaan sitten siitä, että lasten tulisi leikkiä sosiaalisia leikkejä, joissa heidän sosiaaliset vuorovaikutus taitonsa kasvavat stratosfääriin asti, niin silloin me varmaan kuitenkin unohdamme sen, että tietenkään kaikkiin näihin leikkeihin eivät kaikki pääse mukaan, ja sitten on tietenkin se, joka viettää välitunnin sosiaalisesti istuen WCssä, koska hän ei nyt ihan joka välitunti viitsi kuunnella sitä, mitä hänen ehkä pitäisi syödä. 

Sosiaalinen media ja internet ovat tietenkin epäsosiaalisten friikkien paikkoja. Ja esimerkiksi erilaiset festivaalit sekä jalkapallon EM- ja MM-kisat ovat niitä paikkoja, joihin ihmisten toivotaan saapuvan. Nimittäin ongelma on siinä, että noiden tapahtumien järjestäjä ei varmaan saa yhtään senttiä rahaa siitä, että joku katselee YouTubesta musiikkivideoita sekä maalikoosteita omasta telkkaristaan, ja elää omassa pikku maailmassaan. Joten he voisivat varmaan tulla mieluummin johonkin aitoon tapahtumaan, missä he tapaavat niitä aitoja ihmisiä. 

Myös esimerkiksi elokapina tai Porthanian eteen leiriytyneet aktivisti piirit tarjoavat sitä aitoa ja hyvää seuraa, jossa nuori voisi olla kaltaistensa parissa. Mutta sitten mieleen vain tulee se, että noissa kommuuneissa on usein joku neuvosto, joka päättää siitä, että onko henkilö oikeasti “Hyvä tyyppi”. Eivätkä kaikki ole tietenkään riittävän aitoja näihin piireihin. Eli jos ihminen on jotenkin “tylsä”, niin hänet saatetaan poistaa paikalta ihan heti. 

Kauan sitten tasapainoisen sekä ammattitaitoisen median aikaan uskottiin, että kiusaaminen oli vain “joku ala-asteen juttu”. Silloin ei puhuttu siitä, kuinka monta kertaa kahvia esimerkiksi kaadettiin jonkun käsille työpaikoilla tai kuinka monia laihdutusvinkkejä jaettiin päivittäin jossain työryhmässä. 

Ammattitaitoiset autolehtien toimittajat istuivat mielellään MC-miesten kanssa erilaisissa ravintoloissa, ja sitten kun heidät oli marinoitu sisältä ja päältä, niin lahdet täyttyivät tarinoista, kuinka esimerkiksi Helvetin Enkelit olivat vain mukavia kavereita, joita poliisi vainosi aivan syyttä. 

Tuolloin noita asioita kuitenkin vähäteltiin sekä samalla psykiatristen oireiden sekä syrjäytymisen liittymistä kiusaamiseen eli psyykkiseen väkivaltaan vähäteltiin. Tai noita tapauksia esiteltiin julkisuudessa siten, että “kenenkään ei tarvinnut kärsiä enää”. Tuolloin ei esimerkiksi kiusaajien henkilöllisyys tullut missään esiin, mikä tietenkin johtui maamme lainsäädännöstä. Mutta sitten tietenkin me kaikki voimme miettiä sitäkin asiaa, että kuinka monta vuotta peruskoulusta kiusaaminen on joltain henkilöltä pilannut? 

Ennen kiusaamisen uhrit syyllistettiin järjestelmällisesti nimittelemällä heitä liian herkiksi tai muuten sellaiseksi, että he eivät vain pysty käymään koulua. Tuolloin kouluissa tietenkin kävi kaiken maailman “Rituja” kertomassa siitä, millaista oli istuskella jonkun talon rapussa, ja kertomassa toisille, millaisia friikkejä he oikeastaan näiden “aitojen” nuorten mielestä olivat. Eli jokaisen itseään kunnioittavan jengeissä liikkuvan  12-15 vuotiaan  tytön vieressä seisoi parikymppinen poikaystävä, joka takuulla osasi kertoa nuoremmille, mitä seurauksia siitä olisi, jos joku katsoi tuota tyttöä vähän liian pitkään. 

Lehdistössä käsitellään muutenkin asioita hieman erikoisella tavalla. Esimerkiksi yliopistoissa opiskelevia henkilöitä valikoituu haastateltaviksi siten, että vain ne jotka eivät käy koulua ovat jotenkin mielenkiintoisia aiheita. Niitä opiskelijoita jotka käyvät koulua sekä valmistuvat ajallaan ei juuri koskaan edes viitsitä haastatella. Vaan noiden juttujen aiheeksi päätyvät kaiken maailman “diskokapteenit”, ja opiskelusta annetaan sellainen kuva, että se on pelkästään sivutoimi, kun opiskelijan päivät kuluvat “duunissa” sekä illat tietenkin biletetään ankarasti. Ja itse olen miettinyt sitä, että miten noiden “opiskelijoiden” tulot vaikuttavat siihen, miten hallitus on arvioinut opiskelijoiden tulotasoa? 

Kuitenkin noissa esityksissä asioita käytiin usein sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka olivat kuuluneet jengeihin. Niissä ei koskaan käsitelty asioita näiden ihmisten näkökulmasta, jotka eivät näihin joukkoihin kuuluneet. Tuolloin kauan sitten oli sellaisia tilanteita, joissa joku jengin hengailu paikan ohi kävelevät henkilö sai päivittäin kuulla että “kato tossa toi menee”. Ja siinä sitten oli varmaan päivän kohokohta. Eli kuuluivatko kaikki nuoret katujengiin, vaikka katujengit tietenkin aiheuttavat suuren osan esimerkiksi lehtien otsikoista. Jos sanomalehtiä uskotaan, niin silloin me näemme oman kaupunkimme jonain villin lännen kaupunkina, jossa oman käden oikeus on yhdessä aseen kanssa ainoa tapa saada oikeutta.

Vladimir Putinin henkivartijat ovat tehneet suuren tilin.

Vladimir Putinin henkivartijat ovat tehneet suuren tilin, joten jos henkivartijoille on vasta jaettu valtavat bonukset, niin silloin se voi merkitä sitä, että jotain uutta ja mullistavaa tapahtuu Kremlin muurien sisällä. 

Putinin henkivartijat ovat tietenkin alansa parhaita. Heidän tehtävänsä on suojella Putinia, mutta samalla he eristävät tuota miestä. Eli ilmeisesti hyvin suuri osa Putinin papereista kulkee heidän käsiensä kautta, tai niitä kästellään heidän nähtensä. Vladimir Putin on noudattanut vallassa ollessaan sellaista tiedotuksen mallia, että mitään tietoja hänen terveydentilastaan ei saa antaa. Epäsuorat signaalit kuitenkin kertovat siitä. että jotain saattaa tapahtua. Tuo epäsuorien signaalien analysointi, jora Kremlologiaksi kutsutaan sellaista toimintatapaa, jossa tiedustelu yrittää selvittää sitä, mitä tapahtuu Ktemlin muurien takana. Eli tietyt asiat ovat Neuvostoliitossa sekä Venäjällä sellaisia, että niitä tapahtuu ennen kuin valta vaihtuu. 

Ennen Stalinin kuolemaa suuri joukko Venäjän parhaita tiedemiehiä ja insinöörejä, kuten Igor Kutshatov, Bartini, Tupolev, Koroljov yms. pidättettiin, ja osa noista ihmisistä saattoi sälyttää henkensä, koska heitä ei leirityksen jälkeen pidetty Stalinin kätyreinä. Samoin esimerkiksi läheisten alaisten yllättävä katoaminen sekä palkitseminen saattavat kertoa siitä, että valta voi pian vaihtua Kremlissä. Toki Putinilla on kaksoisolentoja, ja kukaan ei oikeasti edes tiedä onko hän hengissä, tai onko tämä Putin joka istuu Venäjän presidentin palatsissa oikeasti se mies, joka aikoinaan lähti majurin arvoisena DDRn vakoilemaan Neuvostoliiton kansalaisia. 

Vladimir Putinilla on henkivartijoita, ja ilmeisesti hän hoitaa turvatoimensa samaan tapaan kuin Stalin. Eli henkivartijoilla on piirinsä tai tietty etäisyys Putinista, ja kaikkein lähimmät heistä muodostavat perheen. Sitä millaisia tehtäviä Putin teettää omille lähimmille henkivartijoilleen voimme vain kuvitella, mutta uskoisin että he eivät hoida itse isäntänsä antamia likaisia tehtäviä. He saattavat toki välittää käskyjä, mutta nuo lähipiirin miehet ovat ehkä liian vaikeasti korvattavissa, jos he sitten joutuvat väijytykseen. Eli ehkä Putin teettää likaisen työn jollain mafiosoilla, joihin joku hänen lähipiiriinsä kuuluva pitää yhteyttä. 

Siitä kuka noiden miesten palkat maksaa tai kuka heidät on valinnut vallitsee ilmeisesti pieni kiista, mutta Putin varmaan on nimennyt ne miehet, jotka tarkastavat hänen makuuhuoneensa sekä keräävät jätökset vessasta. Nuo jätökset lennätetään kuulemma Moskovaan erikoisvalmisteisessa salkussa, ja tarkoitus on ilmeisesti se, että Putinin sairauksia tai ruokavalio sekä ravintoaineiden alkuperää ei niiden perusteella pääse jäljittämään. 

Tietenkin Putin on tuolloin riippuvainen siitä, mitä hänen lääkärinsä hänelle kertovat. Itse uskoisin että Putinille kerrotaan paljon sellaista, mitä hänen uskotaan haluvan kuulla. Eli tietenkin lääkärit ja muut vastaavat tahot voivat pimittää esimerkiksi syövän jopa Putinilta itseltään. 

Mutta Iltasanomien artikkeli kertoo siitä, että Putinin henkivartijat ovat hyvin palkattuja. Ja jos esimerkiksi heidän varallisuutensa on noussut voimakkaasti viime aikoina, niin se saattaa tarkoittaa sitä, että jotain outoa on tekeillä. Ovatko henkivartijat saaneet nyt sitten kiitoksen siitä, mitä he ovat tehneeet herransa eteen? Eli kun valta vaihtuu, niin nuo hyvin lähellä Putinia olevat miehet eivät ehkä ole tervetulleita mihinkään osaan Venäjää. Näet nuo henkivartijat tietävät asioita, joita ei haluta kertoa kenellekään. 

Eli he joutuvat hankkimaan uudet henkilöllisyydet sekä muuttamaan jonnekin mistä heitä ei etsitä. Yksi noista henkivartijoista, josta käytetään nimeä "Karhun karkoittaja" on pudonnut kielekkeeltä. Siis en tiedä että onko se miehen virallinen salanimi, mutta voi olla, että hän on tyrinut jonkun tehtävän. Ja rangaistus epäonnistumisesta on kuolema. Mutta tietenkin jos henkilö onnistuu, niin siitä seruaa runsaskätinen palkkio, jonka avulla nuo miehet saavat sitten elää lopun elämäänsä mukavasti, tai niin heille varmaan on luvattu. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010477410.html

Jammu Siltavuori olikin vapaana Pia Ristikankareen katoamisen aikoihin, mutta onko häntä tarjottu syntipukiksi? (Ja hiukan Raisa Räisäsestä)

https://yle.fi/a/74-20096145

Tämän kirjoituksen otsikko voisi olla "kas kun pääsi unohtumaan". Kun murhaaja kuolee, niin silloin hänen lähipiirilleen saattaa ilmaantua outoja muistijälkiä, joiden avulla tuo kuollut murhaaja voidaan yhdistää moniin muihinkin henkirikoksiin.  Tuollainen asia tapahtui Virpi Buttin tapauksessa, eli vasta kuoleman jälkeen tuota naista alettiin epäillä myös Raisa Räisäsen katoamisesta. Ja samalla tavalla myös pedofiilimurhaaja Veikko Jammu Siltavuori, eli pahamaineinen"Jammu-Setä" on kuolemansa jälkeen saanut suuren joukon ihmisiä yhdistämään hänet ties miten moneen murhaan. 

Eli Pia Ristikankareen katoamisen aikoihin myös myöhemmin hirvittävää julkisuutta saanut pedofiilimurhaaja Jammu Siltavuori olikin yllättäen vapaana, vaikka Ristikankareen katoamista tutkinut tai tutkintaa johtanut poliisi oli aikaisemmin väittänyt Siltavuoren olleen vankilassa. Eli Siltavuori oli tuolloin päässyt ehdonalaiseen vapauteen lokakuuhun vuonna 1988 mennessä. Pia Ristikankare katosi 7. Lokakuuta 1988, eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut yhtään mitään. Jammu Siltavuoren entinen vaimo asui tuolloin Piikkiössä, ja sen takia on olemassa epäilys siitä, että Jammu saattoi oleskella tuolloin Piikkiössä, koska hänen entinen vaimonsa asui siellä. 

https://yle.fi/a/74-20096145

Mutta se mikä tässä asiassa on erityisen mielenkiintoista on se, että entinen tutkinnan johtaja oli antanut aikaisemmin jullkisuuteen lausunnon, jonka mukaan Siltavuori olisi ollut vankilassa tuolloin Ristikankareen katoamisen aikoihin. Eli unohtiko tuo tutkinnan johtaja tämän asian, vai valehteliko hän? Vankilomista ei sitten olekaan tietoja, mikä ainakin omasta mielestäni on hiukan erikoista. Eli eikö kukaan edes ajattele, että vaarallinen rikollinen voisi tehdä rikoksia vankilalomillaan? 

Siltavuori on kuollut ja kuopattu, mutta hänen muistonsa elää synkkänä maamme rikoshistoriassa. Se syy miksi ilmeisesti melko kokenut tutkija on valehdellut saattaa olla se, että kuolleiden hirviöiden niskoille pannaan usein asioita, joita he eivät ole kuitenkaan tehneet. Ja Jammu Siltavuori on sellainen tapaus, jonka niskoille voidaan helposti laittaa myös muiden ihmisten tekoja. Se että ihminen on iljettävä ei tee hänestä sellaista, että hänen täytyisi istua muiden tekoja. 

https://yle.fi/a/74-20096145

Jammu Siltavuori on tapauksena hyvin paljon Virpi Buttin kaltainen. Hän on niin sanottu "täydellinen syntipukki". Vakavia rikoksia tehneenä molemmat ovat vielä kuoleman jälkeen sopivia tekijöitä rikoksiin, joita ei voida sanoin kuvailla. Eli kuoleman jälkeen kumpikaan noista henkilöistä ei pääse kertomaan omaa vaersiotaan tapahtumista, jotka jostain syystä kuoleman jälkeen ovat palanneet muiden muistiin. Ja noiden ihmisten päälle työnnetään kovin helposti myös muita, kuin heidän itsensä tekemiä rikoksia. Joskus tuollainen muistelija ajattelee, että poliisi pääsee näin mukavasti jostain vanhasta rikoksesta eroon, ja toivottavasti tällainen asenne on väärä. 

Ja samalla tavalla kuin Jammu Siltavuori, niin myös Virpi Butt on varsinkin kuoltuaan ollut loistava syntipukki. 

Oliko Tampereella vuonna 2004 kadonneella Raisa Räisäsellä väärä hänkilöllisyystodistus? Jos näin oli, niin saattaisi olla niin, että aiottu uhri oli se, jonka nimi noissa oletetuissa papereissa on ollut. Eli tuolloin tappaja olisi iskenyt väärään henkilöön. Poliisi aloitti tuolloin henkirikostutkinnan tittelillä "tappo", mikä olisi tarkoittanut, että juttu vanhenisi 20 vuodessa. Myöhemmin tutkintanimike muuttui murhaksi. Eli miksi tuota tapausta oli aluksi tutkittu tapon nimikkeellä? 

https://yle.fi/a/74-20096145

Eli jokaisen rikollisen pitää ihan itse lusia omat tuomionsa. Eli se että Jammu-Setä on ollut poissa vankilasta Pia Ristikankareen saattaa aiheuttaa saman ilmiön kuin Virpi Buttin kuolema. Kun tuo kahteen hirvittävään paloittelusurmaan syyllistynyt nainen kuoli, niin tuo kuolema aiheutti sellaisen muistijälkien palaamisen, että Butt yhdistettiin myös erääseen toiseen kuuluisaan katoamiseen. Nimittäin Tampereella tapahtuneeseen  Raisa Räisäsen katoamiseen vuonna 2004. Virpi Butt oli kuollut, ja hän ei päässyt itse vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan hän olisi tappanut Räisäsen. Toki on mahdollista että Raisa Räisänen ei itse ollut se henkilö, josta oli tarkoitus "päästä eroon". 

Eli varmaan poliisia kiinnostaisi sen henkilön nimi, joka ilmeisesti oli hankkinut Räisäselle väärät paperit, tai sen henkilön henkilöllisyys, jonka nimi noissa papereissa oli. Syy miksi tämä asia saattaa kiinnostaa on se, että 15-vuotias koripalloilija Raisa Räisänen kävi ravintoloissa. Ja sen takia hänellä olisi pitänyt olla joko sellaiset henkilöllisyystodistukset, että hän pääsisi ravintolaan tai sitten sellaisia suhteita, että henkilökunta ei viitsi tarkastaa ikää. Toki jos Räisänen yritti kiristää jotain portsaria tai ravintolaesimiesä esimerkiksi pedofilialla, niin silloin se olisi saattanut olla murhan motiivi. 

https://yle.fi/a/74-20096145

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori

https://fi.wikipedia.org/wiki/Piia_Ristikankareen_katoaminen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raisa_R%C3%A4is%C3%A4sen_katoamistapaus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Virpi_Butt