tiistai 2. heinäkuuta 2024

Miten sosiaalinen media on pilannut nuorison elämän?



Sosiaalinen media on aiheuttanut ulkonäköpaineita erityisesti tytöille. Samoin pornografia jota internetissä saa katsoa niin paljon kuin huvittaa saattaa aiheuttaa ihmisille paineita, mutta onko sosiaalinen media siis aiheuttanut noita paineita? Vai onko sosiaalinen media vain laajentanut, tai tuonut noita esimerkiksi ulkonäköön liittyviä suuria odotuksia sekä paineita ihmisten tietoisuuteen? Itse olen käynyt koulua joskus 1980-luvulla, ja jo silloin oli tiedossa esimerkiksi bulimian sekä anorexia nervosan eli sairaalloisen laihduttamisen yhteys ulkonäköpaineisiin sekä kiusaamiseen. 

Tietenkin lasten ruutuaikaa olisi varmaan hyvä jossain vaiheessa miettiä. Mutta kun puhutaan sitten siitä, että lasten tulisi leikkiä sosiaalisia leikkejä, joissa heidän sosiaaliset vuorovaikutus taitonsa kasvavat stratosfääriin asti, niin silloin me varmaan kuitenkin unohdamme sen, että tietenkään kaikkiin näihin leikkeihin eivät kaikki pääse mukaan, ja sitten on tietenkin se, joka viettää välitunnin sosiaalisesti istuen WCssä, koska hän ei nyt ihan joka välitunti viitsi kuunnella sitä, mitä hänen ehkä pitäisi syödä. 

Sosiaalinen media ja internet ovat tietenkin epäsosiaalisten friikkien paikkoja. Ja esimerkiksi erilaiset festivaalit sekä jalkapallon EM- ja MM-kisat ovat niitä paikkoja, joihin ihmisten toivotaan saapuvan. Nimittäin ongelma on siinä, että noiden tapahtumien järjestäjä ei varmaan saa yhtään senttiä rahaa siitä, että joku katselee YouTubesta musiikkivideoita sekä maalikoosteita omasta telkkaristaan, ja elää omassa pikku maailmassaan. Joten he voisivat varmaan tulla mieluummin johonkin aitoon tapahtumaan, missä he tapaavat niitä aitoja ihmisiä. 

Myös esimerkiksi elokapina tai Porthanian eteen leiriytyneet aktivisti piirit tarjoavat sitä aitoa ja hyvää seuraa, jossa nuori voisi olla kaltaistensa parissa. Mutta sitten mieleen vain tulee se, että noissa kommuuneissa on usein joku neuvosto, joka päättää siitä, että onko henkilö oikeasti “Hyvä tyyppi”. Eivätkä kaikki ole tietenkään riittävän aitoja näihin piireihin. Eli jos ihminen on jotenkin “tylsä”, niin hänet saatetaan poistaa paikalta ihan heti. 

Kauan sitten tasapainoisen sekä ammattitaitoisen median aikaan uskottiin, että kiusaaminen oli vain “joku ala-asteen juttu”. Silloin ei puhuttu siitä, kuinka monta kertaa kahvia esimerkiksi kaadettiin jonkun käsille työpaikoilla tai kuinka monia laihdutusvinkkejä jaettiin päivittäin jossain työryhmässä. 

Ammattitaitoiset autolehtien toimittajat istuivat mielellään MC-miesten kanssa erilaisissa ravintoloissa, ja sitten kun heidät oli marinoitu sisältä ja päältä, niin lahdet täyttyivät tarinoista, kuinka esimerkiksi Helvetin Enkelit olivat vain mukavia kavereita, joita poliisi vainosi aivan syyttä. 

Tuolloin noita asioita kuitenkin vähäteltiin sekä samalla psykiatristen oireiden sekä syrjäytymisen liittymistä kiusaamiseen eli psyykkiseen väkivaltaan vähäteltiin. Tai noita tapauksia esiteltiin julkisuudessa siten, että “kenenkään ei tarvinnut kärsiä enää”. Tuolloin ei esimerkiksi kiusaajien henkilöllisyys tullut missään esiin, mikä tietenkin johtui maamme lainsäädännöstä. Mutta sitten tietenkin me kaikki voimme miettiä sitäkin asiaa, että kuinka monta vuotta peruskoulusta kiusaaminen on joltain henkilöltä pilannut? 

Ennen kiusaamisen uhrit syyllistettiin järjestelmällisesti nimittelemällä heitä liian herkiksi tai muuten sellaiseksi, että he eivät vain pysty käymään koulua. Tuolloin kouluissa tietenkin kävi kaiken maailman “Rituja” kertomassa siitä, millaista oli istuskella jonkun talon rapussa, ja kertomassa toisille, millaisia friikkejä he oikeastaan näiden “aitojen” nuorten mielestä olivat. Eli jokaisen itseään kunnioittavan jengeissä liikkuvan  12-15 vuotiaan  tytön vieressä seisoi parikymppinen poikaystävä, joka takuulla osasi kertoa nuoremmille, mitä seurauksia siitä olisi, jos joku katsoi tuota tyttöä vähän liian pitkään. 

Lehdistössä käsitellään muutenkin asioita hieman erikoisella tavalla. Esimerkiksi yliopistoissa opiskelevia henkilöitä valikoituu haastateltaviksi siten, että vain ne jotka eivät käy koulua ovat jotenkin mielenkiintoisia aiheita. Niitä opiskelijoita jotka käyvät koulua sekä valmistuvat ajallaan ei juuri koskaan edes viitsitä haastatella. Vaan noiden juttujen aiheeksi päätyvät kaiken maailman “diskokapteenit”, ja opiskelusta annetaan sellainen kuva, että se on pelkästään sivutoimi, kun opiskelijan päivät kuluvat “duunissa” sekä illat tietenkin biletetään ankarasti. Ja itse olen miettinyt sitä, että miten noiden “opiskelijoiden” tulot vaikuttavat siihen, miten hallitus on arvioinut opiskelijoiden tulotasoa? 

Kuitenkin noissa esityksissä asioita käytiin usein sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka olivat kuuluneet jengeihin. Niissä ei koskaan käsitelty asioita näiden ihmisten näkökulmasta, jotka eivät näihin joukkoihin kuuluneet. Tuolloin kauan sitten oli sellaisia tilanteita, joissa joku jengin hengailu paikan ohi kävelevät henkilö sai päivittäin kuulla että “kato tossa toi menee”. Ja siinä sitten oli varmaan päivän kohokohta. Eli kuuluivatko kaikki nuoret katujengiin, vaikka katujengit tietenkin aiheuttavat suuren osan esimerkiksi lehtien otsikoista. Jos sanomalehtiä uskotaan, niin silloin me näemme oman kaupunkimme jonain villin lännen kaupunkina, jossa oman käden oikeus on yhdessä aseen kanssa ainoa tapa saada oikeutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Poikamiehiä ja vakoilijoita.

"Vakooja-Veikon henkilöllisyyttä selvitettiin muun muassa tiedusteludokumenttien avulla. Kuvakollaasi: Malena Holmström" (YLE) Erä...