Tekoäly asettaa uusia vaatimuksia tietoturvalle.

 

Seuraavassa tekstissä puhutaan "viruksista sekä muista haittaohjelmista". Eli tietokonevirukset eivät ole ainoita haittaohjelmia. Haittaohjelmien joukossa on paljon ohjelmia, joista osa lukitsee tietokoneen, ja sitten sen avaamisesta vaaditaan lunnaita. Tai sitten esimerkiksi haittaohjelmien joukossa on myös sellaisia ohjelmistoja, joiden tarkoitus on siepata pankkitunnuksia tai ne saattavat muuttaa koneen Bot-verkon osaksi, jolloin hyökkääjät voivat käyttää sitä esimerkiksi palvelunestohyökkäyksiin, jolloin kone pommittaa ping-komennolla jotain tiettyä IP osoitetta, mikä aiheuttaa palvelun ruuhkautumisen. 

Nykyiset tekoälyt tekevät mahdolliseksi luoda haittaohjelmia liukuhihnalta. Tietenkin virallisista kielimalleista on ainakin palvelun tarjoajan mukaan poistettu mahdollisuus käyttää noita laajoja kielimalleja haittaohjelmien koodaamiseen. Mutta jos tehtävä muotoillaan oikein, niin aina on mahdollista, että tekoäly koodaa käyttäjälleen haittaohjelmia, jotka ovat erittäin monimutkaisia. Eli tekoälyn aikakaudella kannattaa tietoturvasta pitää hyvää huolta. 

Jos tekoälyn avulla voidaan reaaliajassa luoda esimerkiksi takavuosien hittipelin Doomin kaltaisia laajoja tietokonepelejä, joita voidaan pelata, niin voidaan kysyä suoraan, että millaisia haittaohjelmia nuo laajat kielimallit voivat luoda. Doom sentään on hyvin monimutkainen kokonaisuus, joten jos tekoälyn ominaisuuksia ei rajoiteta, niin niiden avulla voi kuka hyvänsä luoda erittäin monimutkaisia haittaohjelmia, joita ei ehkä voida edes havaita "normaalin virustutkan" avulla. 

Tekoälyn avulla voidaan myös luoda uusia tapoja havaita uusia haittaohjelmia. Eli myös antivirusten ja palomuurien päivittäminen sujuu tekoälyn avulla tehokkaammin kuin koskaan ennen. Mutta tietenkin on muutamia halpoja tapoja, joilla voidaan omaa tietoturvaa parantaa. Ja yksi niistä on poistaa virukset käyttömuistista katkaisemalla virta puhelimesta tai muusta älylaitteesta kerran viikossa tai miksei kerran vuorokaudessa. 

Kaikki tietokoneet ja muut älylaitteet kannattaa sammuttaa ainakin kerran viikossa, koska silloin niiden muistissa piileksivät RAM virukset sekä käyttömuistiin pesiytyneet haittaohjelmat poistuvat luonnollisesti. RAM tai käyttömuistivirus ei kirjoita itseään esimerkiksi tietokoneiden kovalevyille, ja se tekee niiden havaitsemisesta vaikean prosessin. 

Yleensä virus- ja haittaohjelmaskanneri havaitsee viruksen tai vakoiluohjelman silloin, kun viruskoodi kirjoitetaan massamuistiin. Jos tuota asiaa ei tapahdu, niin silloin perinteiset virusskannerit eivät havaitse virusta tai muita haittaohjelmia tuon kirjoitustapahtuman kautta. Nuo käyttömuistissa olevat virukset perustuvat ajatukseen, että esimerkiksi servereitä ei koskaan sammuteta. Jos serveri tai muu älylaite sammutetaan kerran vuorokaudessa, niin se voi poistaa haittaohjelmat tehokkaasti juuri käyttömuistista. 

Eli ne voidaan ohjelmoida boottaamaan itsensä kerran vuorokaudessa, jolloin niiden muisti puhdistuu ikään kuin itsestään. Samoin muistiin pesiytyneet koodin roskat poistuvat tehokkaasti kun älylaite käynnistetään uudelleen. Eli älylaitteen sammuttaminen ja käynnistäminen saattaa myös nopeuttaa laitteen toimintaa, koska se puhdistaa muistin tehokkaasti. 

https://www.mikrobitti.fi/uutiset/urkinnan-mestari-suosittelee-sammuta-puhelin-kerran-viikossa/4a86a1a2-f212-499b-95a3-41a0d0376a61

https://tekniikanmaailma.fi/muutama-vuosi-sitten-tama-olisi-ollut-tieteissatua-tekoalypelimoottori-luo-nyt-reaaliajassa-doomin-jota-voi-pelata/

Miten Putin voi pysyä vallassa?

Putinin vallankäyttötapa perustuu siihen ajatukseen, mikä on peräisin tsaarilta. Venäjällä valtio on valtion johtajaa varten, eli periaatteessa Venäjällä valtiollinen ajattelumalli on käänteinen esimerkiksi siihen malliin verrattuna, mikä on voimassa Euroopassa sekä läntisessä maailmassa. Läntisessä maailmassa valtionpäämies on valtion sekä kansansa edustaja muihin maihin nähden. Mutta venäläisessä mallissa taas kansa sekä valtio ovat valtiopäämiehen edustajia, eikä kenenkään sovi kyseenalaistaa sitä näkemystä, mikä valtionpäämies kokee oikeaksi. 

Jos sotilas ampuu väkijoukkoa, niin silloin sotilas puolustaa hyvää valtiopäämiestä pahaa väkijoukkoa vastaan on se ajattelutapa, mikä mahdollistaa väkivaltaan perustuvan hallinnon. Tuolloin kansan ja sotilaan joka on valtiopäämiehen käskyvallassa rooleina on olla hyödyllisiä idiootteja. Heidän ei edes oleteta soveltavan mitään saamiaan käskyjä tai tekevän muuta kuin palvelevan maataan, jota johtaa mies jonka motto on "valtio olen minä". 

Eli tsaarin aikaan venäjän valtio ja tsaari olivat yksi ja sama asia. Tuo motto on tietenkin kopioitu Ludvig XIV eli "Aurinkokuninkaan" motto. Mutta Aurinkokuningas ei ollut ainoa joka tuota mallia noudatti omassa vallankäytössään. Tsaarille sopi tämä malli erittäin hyvin, ja myöhemmin Lenin ja kumppanit tietenkin kopioivat tuon vallankäyttötavan Neuvostoliiton kommunistisele puolueelle, NKP:lle, niin että tsaarin kohdalle kirjoitettiin kommunistinen puolue tai NKPn pääsihteeri, riippuen vähän kumpi sopi mihinkin tilanteeseen. 

Venäjällä koulutusta halveksitaan tai vieroksutaan, eli oikea venäläinen kehittää itseään lähinnä fyysisesti, eikä tuohan malliin kuulu mikään muu omaehtoinen kouluttautuminen. Eli venäläinen tekee vain sen, mitä hänen käsketään tehdä, eikä ilman eri käskyä kannata lähteä mihinkään opiskelemaan, jotta henkilö ei saa vaikeuksia. Nimittäin ihmisten tehtävä on kuuliaisesti noudattaa valtion johdon määräyksiä. Eikä muuta mielipidettä sallita. 

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että Venäjällä on täysityöllisyys, niin siellä töitä tehdään ihmisintensiivisesti. Kaikki työtehtävät tehdään mahdollisimman vähillä koneilla, mikä sitten aiheuttaa väsymystä. Tuon mallin kehitti huippuunsa Josif Stalinin teknokraattien klikki, jonka mielestä mikään ei ollut niin kamalaa, kuin työttöminä hortoilevat työläiset, jotka sitten illalla kokoontuisivat politikoimaan eli ajattelemaan ajatuksia, jotka eivät olleen ensin tsaarille ja myöhemmin Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle mieluisia. 

Kun NKP nousi valtaan Lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917, niin silloin kommunistisen puolueen johto otti sen paikan, mikä tsaarilla oli tuossa valtiossa ennen heitä. Kommunistista ajattelutapaa voidaan verrata esimerkiksi Brutuksen ja Caesarin suhteeseen. Eli kuten varmaan monesti olette kuulleet, niin kommunistisen käsityksen mukaan "hyvä Brutus" murhasi "pahan Caesarin". Tuo asia tietenkin voidaan nähdä niin, että "pah ja petollinen Brutus murhasi hyväntekijänsä Caesarin, joka oli tietenkin suuri sotapäällikkö, joka toi paljon hyvää roomalaisille. 

Mutta sitten voidaan tietenkin hiukan miettiä sitä, että onko tuo näkemys tai kumpikin malli tuosta tapauksesta, jossa puukko heilui Rooman senaatin istuntosalissa niin mustavalkoinen. Eli oliko Caesar tai Brutus ehkä pyhimys, joka ei tehnyt koskaan mitään väärää? Ehkä Caesar toi jotain hyvää roomalaisille, jotka olivat hänen itsensä arvoisia. Mutta mitä muut tavalliset ihmiset kostuivat noista Caesarin sotaretkistä? Ja jos sitten ajatellaan esimerkiksi Brutuksen motiiveja, niin silloin meidän pitää miettiä, että mitä Caesar oli nimenomaan teon tehneen miehen mielestä? 

Caesar ei ollut muuten  oikeasti titteliltään Rooman keisari. Hän oli Rooman diktaattori, ja hänen ottopoikansa Augustus eli Octavianus otti tuon tittelin käyttöön noustuaan Rooman johtoon voitettuaan Brutuksen, sekä Markus Antoniuksen Caesarin kuolemaa  seuranneessa sisällissodassa. 

NKP näki itsensä koneistona, joka tuhosi tsaarin, joka oli julma diktaattori. Mutta sitten kun kommunistit nousivat valtaan, niin diktaattori korvautui vain uudella. Joten jos tätä asiaa ajatellaan Brutuksen näkökulmasta, niin me emme tiedä että millainen keisari Brutus olisi ollut. Hän ei ollut Rooman keisarina päivääkään.  Eli Caesarin seuraaja oli Octavianus eli Augustus. Caesar oli tietenkin ennen tuota murhaa tehnyt useita tekoja, joiden ansiosta hänet voitiin nimittää vallan anastajaksi tai diktaattoriksi. 

Lenin ja hänen toverinsa näkivät itsensä eräänlaisina Brutuksina, jotka syrjäyttivät pahan tsaarin. Eli periaatteessa Lenin ja hänen seuraajansa näkivät asiat mustavalkoisina. "Joko olet täysin meidän puolellamme tai olet täysin meitä vastaan", oli se tapa hoitaa suhteita ihmisiin, mitä bolsevikit noudattivat mielellään. Ja tuo tapa tarkoitti tietenkin sitä, että kaikkia esimiesten käskyjä tuli noudattaa kyselemättä sekä ilman kyseenalaistamista. He ikään kuin omivat vallankumouksen itselleen, eli he olivat se paljon puhuttu "kurinalainen kaaderi", jonka tehtävänä on saattaa maailmanvallankumous päätökseen. Eli myös Vladimir Putin on kasvatettu aikoinaan uskomaan tuohon asiaan. Hän ei ole ilmeisesti koskaan kyseenalaistanut esimiestensä vaikuttimia. Ja nyt hän sitten on siinä asemassa, missä olevien käskyjä ei hänen nuoruudessaan edes saanut ajatella kyseenalaistavansa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar

Koulurauhan julistus on erittäin tärkeä asia

Sosiaalinen media on asia, josta on välillä hyvä keskustella. Olisi tietenkin mukavaa jos lapsemme sekä nuoremme keskustelisivat oikeasti toistensa kanssa. Mutta jostain syystä sosiaalinen media on syrjäyttänyt aidon kanssakäymisen. Sosiaalinen media ei ole itsessään hyvä eikä paha, vaan sen käyttäjä valitsee sen, miten hän tuota tai tätä kanavaa käyttää. Se että sosiaalinen media kielletään ei ole mitenkään uusi ajatus, mutta samalla se että kieltoa vahditaan myös koulun ulkopuolella onkin se ongelma. 

Mitään kieltoja ei voida pitää onnistuneina, jos ne eivät sitten enää koskekaan kaikkia. Ja on paljon ihmisiä, joiden mielestä sosiaalinen media olisi kiellettävä, ja älypuhelimet otettava pois oppilailta. Mutta samalla he kyllä itse ostavat lapsilleen noita älylaitteita. Samoin on olemassa sellainen  asia, jota kutsutaan esimerkiksi koulukiusaamiseksi. Vaikka kouluissa älylaitteet otetaan pois välittömästi kun he saapuvat kouluun, niin aina on olemassa oppilaita, joille ei anneta puheenvuoroa yhtään missään. Heidän mielipiteitään ei kukaan edes halua kuunnella, joten heille ei anneta suunvuoroa keskusteluissa, tai pahimmillaan heille karjutaan päin naamaa "haista tai painu sinne, missä pippuri ei kasva eikä aurinko paista". 

Tänäkin vuonna on suuri joukko oppilaita ja opiskelijoita aloittamassa uutta kokemusta opin tiellä. Monet noista "keltanokista", "nasuista" ja "fukseista" odottavat uutta kouluaan ja uusia kavereitaan innokkaasti. Heitä odottaa uusi maailma ja uusi tieto. Mutta joillekin tuo kokemus muuttuu ikäväksi, ja syynä siihen voi olla kouluväsymys, mikä saattaa johtua liiasta juhlimisesta. Mutta joskus kouluväsymys johtuu siitä, että kyseinen henkilö ei jostain syystä kelpaa mukaan yhteenkään juhlaan, ja joku saa aina tehdä töitä vähän yksin, kun muiden aika menee sitten kaiken maailman illanistujaisiin. 

Tänään julistettiin maahamme koulurauha, mikä tietenkin on erittäin tärkeä asia. Nimittäin jos varhaisessa nuoruudessa koettu väkivalta sekä yksin jättäminen jää pois, niin silloin voi moni syrjäytymistapaus sekä rikos jäädä tekemättä. Eli nuoruusvuosien kokemukset vaikuttavat koko lopun elämän ajan ihmisiin, ja kukaan koulukiusattu ei ehkä koskaan unohda niitä "mukavia" sekä "kasvattavia" kokemuksia, mitä hän kohtasi jossain välitunnilla, paikassa missä opettajan silmä ei nähnyt. Niinpä niin me kaikki olemme aina olleet vaiti kiusaamisesta, ehkä siksi että olemme luulleet että kiusaaminen on jotenkin yksittäistapaus. Mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Eli jos sosiaalista mediaa seurataan, niin kiusaaminen onkin oikeastaan melko yleistä, ja siksi siihen pitää puuttua. 

Kiusaaminen on siis asia, jolla voidaan helposti pilata toisten elämä, ja tehdä hänestä ihmisarka tai pahimmillaan kiusaaminen ajaa ihmisen rikosten poluille, ja saman tien jengeihin joista on sitten vaikea päästä eroon. Kun ihminen joutuu kiusaamisen kohteeksi, niin hänen pitäisi uskaltaa puhua asioista jonkun kanssa, ilman että hän kohtaa syyllistämistä tai pelottelua. Ja pääsyy siihen, miksi kiusaamisesta ei olla ennen puhuttu julkisesti on se, että jostain syystä kiusaajat ovat saaneet hänet uskomaan, ettei ilmoitusta kannata edes tehdä. "Kuka tuollaista uskoisi", on kommentti jonka ennen moni kiusaamisesta puhunut kuuli. Ja tietenkin kiusaajalla on aina ennen ollut myös kavereita, joiden mielestä kiusaamista ei edes ole tapahtunut. 

Miksi haluamme niin kauheasti puuttua lasten ja nuorten ruutuaikaan? Se mitä kouluissa puhutaan ja tehdään on asia, mitä voidaan kutsua kokonaisvaltaiseksi oppimiseksi. Internet on väline, ja sosiaalinen media on myös periaatteessa vain yksi kanava kanavien joukossa. Olihan silloin kun itse kävin peruskoulua olemassa suosituksia siitä, miten paljon lasten olisi hyvä käyttää aikaa TV:n ääressä sekä samalla myös suosituksia kotiintuloajoista. 

Noita suosituksia ei kaikissa perheissä noudatettu. Ja joskus esimerkiksi ikäisiäni lapsia ja nuoria käveli ikkunani alta puolen yön aikaan tai kaverit juttelivat välitunnilla esimerkiksi siitä, miten elokuva "Likainen Harry ja murhapooli" menikään. Tätä ei tapahtunut vain juhlapyhien aikana, vaan tavallisena arkiviikkona.  Siis mistä tiesin noiden nuorten olevan ikäisiäni. He olivat samalla luokka-asteella samassa koulussa kuin minä. Eli mistään säännöistä ei ole hyötyä, jos niitä ei noudateta. 

Sosiaalisen median kieltäminen on tietenkin helppo vaihtoehto. Näin ei kenenkään tarvitse kuulla sitä, mitä kukaan meistä ei halua. Eli emme halua kuulla tai nähdä omien lastemme kiusaavan muita. Sosiaalisen median sulkeminen tietenkin voi auttaa yöunia, mutta samalla se palauttaa meidät iloiselle 1980-luvulle, jolloin ei ollut vielä sosiaalista mediaa, ja kaikki kiusaaminen ja muut epämiellyttävät asiat voidaan jättää kouluun. Sellaista mitä me emme kuule ei ole olemassa, eikä meidän tarvitse puuttua asioihin, jotka eivät meitä kosketa. Näin saamme sitten taas olla rauhassa, eikä meidän tarvitse katsoa mitään mitä emme halua. Tietenkin sosiaalisen median käyttö vaatii kypsyyttä ja esimerkiksi lähteiden tarkistustaitoja. Ja sosiaalinen media on myös loistava disinformaation levittämisalusta. Ja meidän pitäisi etsiä uusi vastuullinen kanava, joka voisi olla esimerkiksi YLEn uutiset, joita toki syytetään Wokesta eli valikoivasta journalismista. 

Toisaalta taas meistä jokainen voi muuttaa myös television sellaiseksi kapistukseksi, että sieltä ei mitään hyödyllistä tule. Eli voimme tuijottaa yötä päivää esimerkiksi Rambo 3, ja muita loistavia toimintaelokuvia sekä amerikkalaista vapaapainia eli wrestlingia ja kovaa pornoa. Siitä kuinka syvällistä tuollainen sisältö on voidaan aina keskustella.  Eli tuolloin emme ehkä kovin syvällistä filosofiaa ehdi katsella, kun isot miehet takovat toisiltaan hampaat kurkkuun. Tuolla sisällöllä emme ehkä pääse yhtään sen korkeammalle tasolle kuin jossain sosiaalisen median bilesisältöä pullisteleva ryhmä on. Eli myös television kanssa voimme jättää aivomme totaalisesti lomille, ja ryhtyä etsimään kaikkea älyvapaata, mitä joku sattuu päässään keksimään. 

Mutta vaikka me puhumme ruutuajasta, ja kännykkäparkista, niin me unohdamme yhden asian. Sosiaalinen media on paikka, jonne kiusaaminen on jättänyt sellaiset jäljet, että ne kelpaavat todisteeksi oikeudessa. Kun puhumme kiusaamisesta sekä sen vastaisesta toiminnasta, niin me voimme toki tarjota ratkaisuiksi kännykkäparkkeja tai sitä, että kännykät otetaan opettajien haltuun koulupäivän alussa. Mutta itse olen kyllä ihmetellyt, että miksi kännyköitä on saanut käyttää tunnin aikana. Se on aivan sama kuin jos luokassa luetaan esimerkiksi Aku Ankkaa kesken opetuksen. Oppituntien pitäisi olla rauhoitettuja opetukselle, mutta jostain syystä sinne on ilmaantunut asioita, joita ei kutsuta opetukseksi. 

Mutta kännykkäparkit eivät ole toimiva ratkaisu, ainakaan jos niitä ei valvota kunnolla. Jos kännykkäparkki otetaan kouluissa käyttöön, niin silloin on vaarana se, että puhelimet jäävät taskuun ja meno jatkuu siten, että pari mallioppilasta jättää kännykän parkkiin, ja muut eivät sitä edes noteeraa, kun on niin paljon asiaa. Muistan tästä asiasta joskus olleen sellaisen variantin, että välitunnille piti lähteä jonkun kaverin kanssa, ja se vaikutti ihan kivalta ajatukselta. Samoin oli hyvä ajatus, että koulun pihalla kaikki olisivat ikään kuin luokkana, jotta kaikki pääsisivät mukaan leikkeihin. 

Tuo kiva ajatus sitten unohtui muutaman tunnin kuluttua, ja enää iltapäivällä ei kukaan edes muistanut tuota upeaa ajatusta. Eli monet hyvät ajatukset vain unohtuvat, kun kukaan ei niitä viitsi noudattaa. Tai sitten vain on niin paljon niitä omia juttuja. Ja miksi kukaan haluaa ylipäätään minkään asian muuttuvan, kun kaikki on ennenkin rullannut aivan hyvin. Tietenkin sosiaalinen media voidaan samatien kieltää, mikä ei ehkä ole sellainen huono ajatus. Mutta se mikä on huono ajatus on se, että kiusaaminen loppuu kun siitä vaietaan. 

Oliko Elias Lönnrot kolonialisti?

Elias Lönnrot kirjoitti Kalevalan, mutta ainakaan oman käsitykseni mukaan hän ei väittänyt keksineensä runoja, joita hän kirjoitti kansalliseepokseemme. Siis hän ei esittänyt itseään noiden runojen tekijänä, mutta kuitenkin ehkä hänen olisi pitänyt kysyä lupaa noiden runojen käyttöön Kalevalassa. Tämä käsitys ainakin itselläni on siitä, mitä Elias Lönnrot teki tai mitä hän jätti tekemättä. Lännrotin patsas joutui tässä jonkin aikaa sitten karjalaisaktivistien töhrinnän kohteeksi, ja he syyttivät Lönnrotia siitä, että hän varasti Kalevalan karjalaisilta. 

Mutta tässäkin tapauksessa voimme todeta, että jälkiviisaus on parasta viisautta. Siis ehkä nykyään Lönnrotin tapaa tehdä tutkimusta tai julkaista sen tuloksia ei aivan varauksettomasti hyväksyttäisi. Ja hänen olisi pitänyt mainita lähteensä tarkemmin. Samoin hänen olisi pitänyt kysyä lupaa runojen julkaisemiseen. Mutta se mitä nykyään asioista sanotaan, ei vaikuta Lönnrotiin, yhtään mitenkään. Nimittäin tuo mies on ollut kuolleena hyvin pitkään. Eikä hän tule puolustamaan itseään.

Tässä vaiheessa voimme sitten suoraan kysyä, että oliko Lönnrot ehkä kolonialisti, joka varasti karjalaisten kulttuurin, ja muutti sen osaksi valtavirtaa? Lönnrotin elinaikana olivat arvot ja asenteet varmasti hyvin erilaisia kuin mitä ne ovat tänään. Lönnrotin aikaan uskottiin yleisesti, että esimerkiksi tietyt kansat olivat alemmalla tasolla kuin toiset. Eikä silloin kyselty lupia esimerkiksi saamelaisten hautojen avaamiseen sekä luurankojen kuljettamiseen Tukholman museoon.  Nykyään tuollaista toimintaa pidettäisiin täysin sopimattomana. 

Samoin Lönnrot saisi ehkä huomautuksen siitä, että hän ei ole maininnut lähteitä siten, kuin ne olisi pitänyt mainita. Samoin Lönnrot saisi kyllä palautetta siitä, ettei ollut sopinut runojen julkaisemisesta, mutta silloin kauan sitten tapa tehdä tutkimuksia oli hiukan erilainen kuin nykyään. 

Lönnrot oli aikansa lapsi tai aikansa tuote. Hän toimi sen ajan käytäntöjen mukaisesti. Hän ajatteli kuten muutkin 1800-luvin ihmiset ajattelivat. Siihen aikaan rasismi sekä kolonialismi olivat ajan henkeen kuuluvia asioita. Suomessa oli silloin vielä voimissaan esimerkiksi keisarin tai Suomen suuriruhtinaan pelko. 

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että Lönnrot sanoi saksalaisten sortavan virolaisia talonpoikia, niin tietenkin tuo asia pitää käsittää sitä taustaa vasten, että Viro oli tuolloin Lönnrotin eläessä myös osa Venäjän imperiumia. Ja tsaarin arvostelemisesta saattoi seurata vakavia asioita. Joten saksalaisia oli tietenkin helpompi syytellä siitä, miten virolaisia sorrettiin kuin venäläisiä, jotka päättivät asioista sekä Suomessa että Virossa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

Ovatko työpaikkojen palaverit itseisarvo, vai onko niille olemassa jotain hyödyllistä sisältöä?

Monilla työpaikoilla on tapana, että päivittäin pidetään erilaisia palavereja, joista osa on tarkoitettu projektien seurantaan. Kun sitten mitään uutta ei olla saatu aikaan, niin palaveri alkaa vaikuttaa hiukan kuivalta. Agile-menetelmiin kuuluvat tietenkin päivittäin tai tarpeellisen usein pidettävät seurantakokoukset. Seurantakokousten määrää suunniteltaessa pitää muistaa se, että se mitä jossain koulutuksessa opetetaan ei ole välttämättä sellainen asia, että sitä pitää- tai edes voidaan seurata täysin orjallisesti. 

Jossain tapauksissa päivittäiset kokoukset voidaan kokea jopa työtä häiritsevinä asioina. Samoin joskus nuo kokoukset voivat aiheuttaa sellaista stressiä, että työstä ei tule yhtään mitään. Eli jos oma osuus projektista vaatii sitä, että joku toinen on tehnyt jonkin pohjatyön, kuten rakentanut SQL yhteydet, tai poistanut tietokantojen kirjoitussuojaukset, niin silloin ei työtä ehkä voida tehdä, ennen kuin nuo valmistelut on suoritettu. Ja jos vaikka kyseessä on robottiprojekti, niin intensiivistä testausta ei voida aloittaa, ennen kuin fyysinen laite on valmis. 

Palaverit ovat tärkeitä asioita, mutta liika on aina liikaa. Ja toisaalta liian vähän on liian vähän. Samoin palavereissa jokaisen pitää uskaltaa sanoa myös jos työt eivät suju. Ja jos töiden sujumattomuus on siitä kiinni, että tarvittavat osat ovat jossain USAn tullissa, tai töiden viivästyminen ei johdu työryhmästä. 

Kun työpaikalla pidetään palavereja, niin niistä ei ole mitään hyötyä, jos kukaan ei sano niissä sanaakaan. Samoin jos palavereissa ei puhuta totta, niin silloinkaan ne eivät aja asiaansa. Eli palaverien tarkoitus ei ole pelottaa, vaan tukea työyhteisöä siinä, että työt saadaan tehtyä niin kuin ne pitäisi tehdä. Eikä esimerkiksi työturvallisuusrikkeitä- tai puutteita saisi peitellä. Joten jos esimerkiksi koodareilla ei ole tarpeeksi hyviä työkaluja, niin silloin he eivät kykene saattamaan töitään valmiiksi kuten ne pitäisi saada. 

Mutta jos mitään uutta ei ole tapahtunut, niin nuo päivittäiset tapahtumat voivat suoraan sanottuna olla hiukan pitkästyttäviä. Ja kuitenkin seurantapalaverit ovat loistava tapa kerätä alaisten palautetta siitä, mikä on mennyt hyvin tai huonosti. Pahimmassa tapauksessa joku ei kykene ollenkaan keskittymään projektiin, jos hänen ikkunansa alla käytetään katuporaa tai toimisto on hehkuvan kuuma, koska ilmastointi on hajonnut. 

Joten tässä tapauksessa meidän pitää muistaa se, että palavereilla pitäisi olla muutakin annettavaa kuin pelkästään niiden itseisarvo. Siis tässä kohtaa meidän kaikkien pitäisi pystyä kysymään hiljaa itseltämme, että ovatko palaverit itseisarvo, jolla kulutetaan päivää, vai onko palaveritilanteella jotain annettavaa työyhteisölle? Me kaikki olemme perillä siitä kuinka tärkeä tuo paljon hehkutettu Agile-malli oikeastaan on projektien hallinnalle. Seurantapalaverien tarkoitus on se, että alaiset kertovat esimiehilleen, missä vaiheessa he tässä tapauksessa ovat.

Onko projekti edennyt kuten pitäisi, tai että onko asioita, joita halutaan tuoda esille, ovat niitä syitä, miksi noita seurantapalavereja pidetään. Niiden tarkoitus on auttaa työnjohtoa hahmottamaan sen, että miten projekti on edennyt, ja sitten tietenkin hahmotellaan sitä, että miten projektin hienosäädöt suoritetaan. Eli noin puolet projekteihin varatusta ajasta kuluu tuotteen hiomiseen siten, että se täyttää asiakkaan vaatimukset, ja samalla antaa myös tietoa siitä, että miten vastaisuudessa pitäisi toimia. Tuolla tarkoitetaan sitä, että mitä voidaan tehdä samalla tavalla, ja mitä asiaa tai tapaa pitäisi muuttaa seuraavaa tuotetta varten. 

https://www.tivi.fi/uutiset/it-projektien-jokapaivainen-rituaali-herattaa-kiukkua-tuottavuuden-parodia/68e51fab-7f2c-41ad-9004-f93c1e4d7b9c

Olipa kerran autisti.

Tässä kirjoituksessa käsittelen neurologisia poikkeavuuksia käyttäen sanaa “autisti”. Tuon sanan kohdalla voisi olla myös Tourette, ADHD tms. asia. Se mikä yhdistää neurologiset ja psykiatriset sairaudet on se, että kaikki muut kuin ne, joilla on tuollainen autismi tai joku muu vastaava asia tietävät esimerkiksi autismista enemmän kuin autisti itse. 

Autismin kirjoa on tutkittu monelta taholta, ja eräs asia mikä meitä varmaan pistää silmään on se, että autistien omaa kantaa asioihin tai omia tuntemuksia ei juurikaan käsitellä autistin näkökulmasta. Kaikkien autistien sekä muiden vastaavia asioita kohdanneiden kohdalla on usein havaittavissa, että noiden ihmisten asioita käsitellään siten, että niissä kuunnellaan lähinnä noiden autistien yms. ihmisten läheisiä. 

Vaikka sanotaan, että autisti ei ole näyttelyesine, niin hän on erilainen. Se että antaako elokuva “Sademies” totuudenmukaisen kuvan autismista taas riippuu siitä, millaisia autisteja me tunnemme. Samalla voidaan kysyä, että antaako “Uhrilampaiden” kammottava sarjamurhaaja Hannibal Lecter, jota esitti Anthony Hopkins totuudenmukaisen kuvan psykiatrisista potilaista tai edes sarjamurhaajista? Eli miksi “sademies” on niin siteerattu elokuva, mutta Uhrilampaita ei juurikaan noteerata, kun puhutaan elokuvien antamasta kuvasta, mikä koskee esimerkiksi psykiatrisia potilaita tai autismista. 

Vanhempien syyllistäminen on asia, mikä sitten saa joskus aikaan niin sanotun paniikin. Eli asiat nähdään siten, että ne ovat vakavampia kuin ne oikeasti ovatkaan. Autistien ongelma on siinä, että he eivät saa solmittua kommunikaatiota toisten kanssa. Se mikä tehostaa tuota kommunikaation puutoksen aikaansaamaa vaikutusta on se, että autisti on erilainen kuin muut. Ja erilaisuus aiheuttaa usein kiusaamista. Siis se että ihmistä haukutaan “pikkuisen oudoksi” aiheuttaa lisää eristäytymistä sekä eristämistä. Pahinta mitä autisti saattaa kokea on se, että häntä ei edes haluta kuunnella. Kun hän puhuu jotain, niin hänelle ei ehkä vastata ollenkaan. 

Eli autistia kohdellaan kuin ilmaa. Häntä saatetaan nimittää “pikkuvanhaksi” mikä on tietenkin hiukan enemmän kuin vähän loukkaavaa. Ja jos toiset ovat loukkaavia, niin huvittaako ketään oikeasti lähteä tekemään tuttavuutta. Miksi autistia ei opeteta tai kouluteta siten, että hän oppii hyödyntämään omia vahvuuksiaan, tai laajemmin voidaan kysyä, että miksi yhteiskunnalla on paljon aikaa sekä rahaa selvittää mikä ihmisessä on vikana. 

Mutta samalla unohdetaan se, että kaikissa meissä on jotain hyvää, jota voimme kääntää omaksi vahvuudeksemme. Eli miksi samalla kun luetellaan vikoja ei luetella hyviä asioita. Eli diagnoosien teko on vain erilaisuuksien sekä heikkouksien ja vikojen etsintää. Tuollainen asia varmaan saa aikaan esimerkiksi oman itsetunnon laskua. Ja miksi neuro-erilaisille ei esitetä kysymystä, mikä sinä haluaisit olla? Eivät kaikki haaveet ole astronautteja, vaan on myös haaveita, joita voidaan toteuttaa. 

YLE.fi

Siis ongelma on siinä, että autistien kohdalla katsotaan lähinnä sitä, että omaisten olisi mahdollisimman helppo olla. Eikä siis autistin omista ajatuksista tai muista vastaavista asioista edes ole tapana välittää. Siis jotenkin olen saanut sen kuvan, että autisteja on tapana vähätellä, eli heitä kohdellaan kuin lapsia, sekä samalla heidän asemaansa alennetaan. On liikaa ruutuaikaa, on liikaa sitä sun tätä. Eli koskaan mitään ei ole tarpeeksi tai jotain on liian vähän.

Ruutuajan ongelma on siinä, että mitä jos ihminen ei vain satu löytämään kavereita. Mitä hänen pitäisi sitten tehdä? Pitäisikö hänen ehkä ottaa pari barbituraattia vai miten sitten tehdään silloin, kun ei vain satu löytymään niitä, joiden kanssa haluaa oikeasti olla. Vaikka me aikuiset olemme sitä mieltä, että joku henkilö saattaa olla mukava, niin lapsemme ei ehkä olekaan aivan samaa mieltä kaikista asioista. 

Jos eläisimme ihanne maailmassa, niin tietenkin kaikki asiat korjaantuvat sillä, että autistimme lähtee ulos tapaamaan kavereita, jotka ottavat hänet avosylin mukaan leikkeihinsä. Autistin pitää tietenkin olla sosiaalinen, suuntautua ulospäin sekä tietenkin kommunikoida muiden kanssa luokassa, jossa on ymmärtäväinen henki, ja oppilaiden on helppoa keskustella keskenään. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että erilaisuus saattaa aiheuttaa syrjimistä.

Autismin kohdalla ollaan usein puhuttu siitä, että autisti on tunnekylmä ihminen. Itse puhuisin ehkä mieluummin halusta osoittaa tunteita. Jos kaikki mitä ihminen sanoo tai pyytää johtaa kielteiseen reaktioon, niin se varmasti kannustaa peittämään tunteita. Samoin jos henkilö ei koskaan saa myönteistä palautetta tunteilleen, niin hän varmaan sitten ei niitä edes halua osoittaa tai kertoa toisille tunteistaan. Samoin jos itkeminen tai muut vastaavat asiat vain lisäävät halveksivaa kohtelua, niin silloin ihminen mieluummin kätkee tunteensa, kuin heittää bensiiniä tuleen. 

Jatkuvat pettymykset sekä se, että autistia pidetään vain oirekimppuna varmasti karaisevat ihmistä. Eli autismin hoitoa leimaavat samat asiat kuin muutakin neuro- ja psykiatristen sairauksien hoitoa. Niissä ei edes ajatella, että henkilöllä on muuta tulevaisuutta kuin joku invalidien työpaja. Eikä esimerkiksi ammatillista kuntoutusta sekä osaamisen kartuttamista edes yritetä. 

Kun puhutaan esimerkiksi savant-ominaisuudesta, niin me tietenkin olemme kaikki katsoneet “Sademiehen”. jossa Dustin Hoffman esittää autistia. Tuolla Dustin Hoffmanin hahmolla on savant, joka ilmenee yli-inhimillisenä muistina. Savant ajatellaan aina jotenkin äärimmäisenä ilmiönä, jossa henkilö sitten kykenee muistamaan ulkoa vaikka mitä, tai piirtämään mutkikkaita asioita nähtyään ne muutaman sekunnin ajan. Yleensä savant ei ole mikään äärimmäinen ilmiö, jossa ihminen kykenee laskemaan esimerkiksi mikä viikonpäivä on 31.5.vuonna 4087. Savant-autismia on monenlaista. Yleensä se tarkoittaa hyvin korkeaa älyllistä suoritustasoa hyvin kapealla alueella. 

Sa liittyy esimerkiksi vakavaan kehitysvammaan. Eli henkilö saattaa olla esimerkiksi pikkulapsen tasolla eikä hän ehkä osaa edes lukea, mutta samalla kyetä ratkaisemaan erittäin mutkikkaita matemaattisia yhtälöitä. Yleensä on huomioitava se, että savant-ilmiö näkyy kaikkein selvimmin vakavasti kehitysvammaisilla henkilöillä. 

Yllä oleva lainaus YLEn kirjoituksesta saa aikaan ajatuksen siitä, että miksi autistia ei voida kouluttaa tai terapiasoida niin, että hänen omia vahvuuksiaan vahvistetaan? 

Osa savant-ilmiöstä liittyy esimerkiksi musiikkiin tai johonkin muuhun asiaan kuin pelkästään muistiin. Jostain syystä autismiin liittyy myös sellainen totuus, että savant on erittäin harvinaista. Ja sitten seuraa pitkä lista asioita, jotka liittyvät nimenomaan Dustin Hoffmanin rooliin Sademies elokuvassa. Tuon yleistyksen mukaan autismi on erittäin harvinaista autisteilla, joten tuota asiaa “tuskin kannattaa tutkia”, koska se vie fokuksen siitä, mitä autismi yleensä on. 

Mutta sitten taas seuraa itsetutkiskelua. Siis onko savant niin harvinainen asia, että sitä ei kannata siksi lähteä edes etsimään? Ehkä suurin osa autisteista ei omaa savant-ominaisuutta, mutta ehkä me sitten lähdemme ajattelemaan, että suurin osa suomalaisista ei sairasta syöpää, niin miksi meillä on esimerkiksi syöpäseulontoja? Tai ehkä tämäkin asia on jonkun mielestä vastoin jotain normeja. Ja periaatteessa juuri autismin hoito tai autismin kirjon terapia merkitsee sitä, että autisti muutetaan yhteiskunnan tarpeita vastaavaksi henkilöksi. Tuota autismin hoitoa on joskus verrattu esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen eheytys terapiaan, joka on tällä hetkellä kiellettyä. 

Kun puhutaan siitä, että yhteiskunnan tulee huomioida autistien tarpeita paremmin, niin silloin me voisimme hiukan pohtia sellaista utopiaa, että mitä jos vaikka autisti voisi tulla työpaikalle ja sanoa työhaastattelussa olevansa autisti, ilman että hän kokee joutuvansa silmätikuksi? Ulospäin suurin osa autisteista vaikuttaa vain hiljaisilta ihmisiltä. Eli mitä jos me muut voisimme mennä autistin siis hiljaisen hissukan luokse, ja kysyä että haluaako hän ehkä jutella, tai lähteä tekemään jotain sellaista mitä me muutkin teemme? 

Siis haluaisiko hän ehkä lähteä ravintolaan tai jonnekin missä mekin ehkä käymme. Mutta sitten tietenkin olemme siinä tilanteessa, että jokainen ihminen murjottaa joskus. Eli kaikki eivät pidä kaikista, ja tässä kohdassa haluan sanoa sen, että joskus toinen ihminen ei pidä meistä. 

Kun puhutaan esimerkiksi yhdessä oppimisesta, niin tuo termi kuulostaa upealta. Valitettavasti yhdessä oppiminen ymmärretään siten, että tuolle tuettavalle asetetaan valtavan paljon vaatimuksia sekä samalla myös häntä jatkuvasti komennellaan. Ja terapiaistunto kestää pari-kolme tuntia. Tietenkin tuohon tilaisuuteen on pakko mennä, koska terapeutilla on rajallisesti aikaa. Ja sitten tietenkään terapiaan ei voi kukaan tulla koulun jälkeen esimerkiksi väsyneenä tai muuten allapäin. Eli terapian tavoite on se, että henkilölle asetetaan rajoja. Siis tietenkin rajoja pitää olla, mutta samalla unohdetaan esimerkiksi positiivinen palaute sekä myönteisen kehityksen palkitseminen. 

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010214440.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/21/pop-kulttuuri-antaa-autismista-vaaran-kuvan

Miten sosiaalinen media on pilannut nuorison elämän?

Sosiaalinen media on aiheuttanut ulkonäköpaineita erityisesti tytöille. Samoin pornografia jota internetissä saa katsoa niin paljon kuin huvittaa saattaa aiheuttaa ihmisille paineita, mutta onko sosiaalinen media siis aiheuttanut noita paineita? Vai onko sosiaalinen media vain laajentanut, tai tuonut noita esimerkiksi ulkonäköön liittyviä suuria odotuksia sekä paineita ihmisten tietoisuuteen? Itse olen käynyt koulua joskus 1980-luvulla, ja jo silloin oli tiedossa esimerkiksi bulimian sekä anorexia nervosan eli sairaalloisen laihduttamisen yhteys ulkonäköpaineisiin sekä kiusaamiseen. 

Tietenkin lasten ruutuaikaa olisi varmaan hyvä jossain vaiheessa miettiä. Mutta kun puhutaan sitten siitä, että lasten tulisi leikkiä sosiaalisia leikkejä, joissa heidän sosiaaliset vuorovaikutus taitonsa kasvavat stratosfääriin asti, niin silloin me varmaan kuitenkin unohdamme sen, että tietenkään kaikkiin näihin leikkeihin eivät kaikki pääse mukaan, ja sitten on tietenkin se, joka viettää välitunnin sosiaalisesti istuen WCssä, koska hän ei nyt ihan joka välitunti viitsi kuunnella sitä, mitä hänen ehkä pitäisi syödä. 

Sosiaalinen media ja internet ovat tietenkin epäsosiaalisten friikkien paikkoja. Ja esimerkiksi erilaiset festivaalit sekä jalkapallon EM- ja MM-kisat ovat niitä paikkoja, joihin ihmisten toivotaan saapuvan. Nimittäin ongelma on siinä, että noiden tapahtumien järjestäjä ei varmaan saa yhtään senttiä rahaa siitä, että joku katselee YouTubesta musiikkivideoita sekä maalikoosteita omasta telkkaristaan, ja elää omassa pikku maailmassaan. Joten he voisivat varmaan tulla mieluummin johonkin aitoon tapahtumaan, missä he tapaavat niitä aitoja ihmisiä. 

Myös esimerkiksi elokapina tai Porthanian eteen leiriytyneet aktivisti piirit tarjoavat sitä aitoa ja hyvää seuraa, jossa nuori voisi olla kaltaistensa parissa. Mutta sitten mieleen vain tulee se, että noissa kommuuneissa on usein joku neuvosto, joka päättää siitä, että onko henkilö oikeasti “Hyvä tyyppi”. Eivätkä kaikki ole tietenkään riittävän aitoja näihin piireihin. Eli jos ihminen on jotenkin “tylsä”, niin hänet saatetaan poistaa paikalta ihan heti. 

Kauan sitten tasapainoisen sekä ammattitaitoisen median aikaan uskottiin, että kiusaaminen oli vain “joku ala-asteen juttu”. Silloin ei puhuttu siitä, kuinka monta kertaa kahvia esimerkiksi kaadettiin jonkun käsille työpaikoilla tai kuinka monia laihdutusvinkkejä jaettiin päivittäin jossain työryhmässä. 

Ammattitaitoiset autolehtien toimittajat istuivat mielellään MC-miesten kanssa erilaisissa ravintoloissa, ja sitten kun heidät oli marinoitu sisältä ja päältä, niin lahdet täyttyivät tarinoista, kuinka esimerkiksi Helvetin Enkelit olivat vain mukavia kavereita, joita poliisi vainosi aivan syyttä. 

Tuolloin noita asioita kuitenkin vähäteltiin sekä samalla psykiatristen oireiden sekä syrjäytymisen liittymistä kiusaamiseen eli psyykkiseen väkivaltaan vähäteltiin. Tai noita tapauksia esiteltiin julkisuudessa siten, että “kenenkään ei tarvinnut kärsiä enää”. Tuolloin ei esimerkiksi kiusaajien henkilöllisyys tullut missään esiin, mikä tietenkin johtui maamme lainsäädännöstä. Mutta sitten tietenkin me kaikki voimme miettiä sitäkin asiaa, että kuinka monta vuotta peruskoulusta kiusaaminen on joltain henkilöltä pilannut? 

Ennen kiusaamisen uhrit syyllistettiin järjestelmällisesti nimittelemällä heitä liian herkiksi tai muuten sellaiseksi, että he eivät vain pysty käymään koulua. Tuolloin kouluissa tietenkin kävi kaiken maailman “Rituja” kertomassa siitä, millaista oli istuskella jonkun talon rapussa, ja kertomassa toisille, millaisia friikkejä he oikeastaan näiden “aitojen” nuorten mielestä olivat. Eli jokaisen itseään kunnioittavan jengeissä liikkuvan  12-15 vuotiaan  tytön vieressä seisoi parikymppinen poikaystävä, joka takuulla osasi kertoa nuoremmille, mitä seurauksia siitä olisi, jos joku katsoi tuota tyttöä vähän liian pitkään. 

Lehdistössä käsitellään muutenkin asioita hieman erikoisella tavalla. Esimerkiksi yliopistoissa opiskelevia henkilöitä valikoituu haastateltaviksi siten, että vain ne jotka eivät käy koulua ovat jotenkin mielenkiintoisia aiheita. Niitä opiskelijoita jotka käyvät koulua sekä valmistuvat ajallaan ei juuri koskaan edes viitsitä haastatella. Vaan noiden juttujen aiheeksi päätyvät kaiken maailman “diskokapteenit”, ja opiskelusta annetaan sellainen kuva, että se on pelkästään sivutoimi, kun opiskelijan päivät kuluvat “duunissa” sekä illat tietenkin biletetään ankarasti. Ja itse olen miettinyt sitä, että miten noiden “opiskelijoiden” tulot vaikuttavat siihen, miten hallitus on arvioinut opiskelijoiden tulotasoa? 

Kuitenkin noissa esityksissä asioita käytiin usein sellaisten ihmisten näkökulmasta, jotka olivat kuuluneet jengeihin. Niissä ei koskaan käsitelty asioita näiden ihmisten näkökulmasta, jotka eivät näihin joukkoihin kuuluneet. Tuolloin kauan sitten oli sellaisia tilanteita, joissa joku jengin hengailu paikan ohi kävelevät henkilö sai päivittäin kuulla että “kato tossa toi menee”. Ja siinä sitten oli varmaan päivän kohokohta. Eli kuuluivatko kaikki nuoret katujengiin, vaikka katujengit tietenkin aiheuttavat suuren osan esimerkiksi lehtien otsikoista. Jos sanomalehtiä uskotaan, niin silloin me näemme oman kaupunkimme jonain villin lännen kaupunkina, jossa oman käden oikeus on yhdessä aseen kanssa ainoa tapa saada oikeutta.