Kun Filip Kaunis kuninkaan kaatoi
1) Absoluuttinen monarkia takasi Filipille täydellisen johtajuuden, mutta tuolloin hän oli kiinnostunut vain itsestään. Oikeastaan hän ei kaatanut kuningasta vaan kuninkuuden, eli hänen toimintansa tuhosi viran, mitä tuo mies piti hallussaan.
Koska kuningas oli absoluuttinen monarkki, niin hänen alaisensa väittävät esimerkiksi liian verotuksen johtuvan kuninkaan käskystä, ja kaikki syyt pantiin tietenkin hänen päälleen. Tuolloin alaiset kertoivat kuninkaalle kaikki asiat niin, että ne loivat kertojasta esimiehilleen kaikkein parhaan mahdollisen kuvan.
Filip Kaunis on kuningas, jota Ranska sai kiittää siitä, että valtio ajautui absoluuttisen monarkian malliin, ja siitä sitten myös Ranska voi tätä miestä kiittää, että hän samalla loi mallin, missä kuningas on kaiken alku ja juuri. Vain kuninkaalta itseltään tulevia käskyjä pitää noudattaa, ja se sitten loi asetelman, missä kuninkaalle kerrottiin asioita, jotka eivät olleet totta. Eli tilanne on kuin Verdin Don Giovanni-oopperassa, missä 90-vuotias sokea inkvisiittori kertoo kuninkaalle asioita, jotka hänelle itselleen on kerrottu.
Kun Filip alkoi keskittää valtaa itselleen, niin silloin hän asettui samalla alttiiksi vihalle, koska absoluuttisena hallitsijana tuo mies antoi kaikki käskyt, joista kaikki ihmiset eivät aina pitäneet, ja sitten eräänä päivänä vuonna 1789 viha kuningasta kohtaan purkautui, kun väkijoukko syöksyi Versailles'n palatsiin, ja pidätti kuningas Ludvig XVI:n, joka kohtasi loppunsa giljotiinilla. Sanotaan että management by yksinvaltias oli asia mikä teki kuninkaasta vahvan, mutta altistaa hänet vihalle.
2) Mutta mitä tästä opimme, jos ajatellaan modernia yrityksen tai valtion johtamista?
Kun johtaja johtaa kuuntelematta muita koskaan, niin silloin hänen syykseen aletaan laittaa asioita, mitkä eivät ehkä täysin tuon henkilön syytä ole. Eli jos alainen tekee miljoonien virhe sijoituksen, ja syyllistä aletaan etsiä, niin helposti alainen tämän asian laittaa johtajan niskoille, ja sanoo, että johtaja pakotti potkujen uhalla tekemään tämän asian, mikä on johtanut suureen tappioon.
Kun asiaa katsotaan perinteisen “management by perkele”-näkökulmasta, niin tietenkin johtaja kantaa vastuun työstään. Ja koska hänen on vastuu, niin luvat pitää häneltä hakea, ja tässä tullaan sitten siihen vallan keskittämisen ongelmaan. Jos johtaja ei muista tai halua lukea raportteja, joita alainen hänelle lähettää, niin sitten saattaa käydä niin, että johtajan kysyessä jostain alaisen ideasta, niin alainen saattaa muistaa “hiukan väärin”, ja sitä kautta sitten ehkä vielä selvitä tilanteesta sanomalla, että sijoituksen riskit kyllä ovat raportissa, mutta tuolloin “en vain muistanut” niitä mainita.
3) Mitä kun yksilön etu käy ristiin yhteisön edun kanssa?
Yksilön etu käy tuolloin yhteisön etua vastaan, mikä houkuttelee ihmistä valehtelemaan, vaikka se on rumaa sekä rikollista. Tätä tilannetta voidaan verrata tilanteeseen, missä esimerkiksi kehitysmaasta tuodaan Suomeen ihmisiä opettelemaan sinne vietyjen koneiden korjaamista. Idea olisi siis se, että nuo koneen korjaajat matkustavat takaisin kotimaahansa, ja sitten opettavat myös muita korjaamaan samoja koneita.
Järjen mukaan kyse on koko yhteisön edusta. Mutta toisaalta taas tuollainen koneen korjaajan asema sitten taas takaa tuolle miehelle tai naiselle korkeamman aseman yhteisössä, joten haluavatko he sitten jakaa tietoa, mikä tekee heistä uniikkeja toimijoita, joilla varmasti riittäisi töitä. Mutta tässä sitten ovat vastakkain kaksi intressiä sekä yksilön että yhteisön, aivan kuten Filip Kauniin tapauksessa. Absoluuttinen monarkia takasi hänelle aseman, missä hän saattoi johtaa maataan kuten halusi, mutta sitten hän unohti, että ihmiset ovat erehtyväisiä, ja kun sama meno jatkuu sukupolvien ajan, niin silloin asioilla on tapana kasaantua, ja se koskee myös negatiivisia asioita.
4) Ja kumpaa uskotaan kirjoitettua raporttia tai jotain muistikuvaa kahdenkeskisestä keskustelusta?
Se että tämä paljon puhuttu management-malli saattaa olla sellainen että siinä alaisen kuuntelu sekä alustavan raportin lukeminen vaikuttaa erittäin ikävältä. Mutta raporttien lukeminen sekä erilaisten arvioiden tekeminen on johtajan työtä. Jos hän tekee virheitä, niin silloin hänen pestinsä päättyy, ellei jotain muita syyllisiä satu löytymään. Ja silloin syyn pitää olla sellainen, että se voidaan myös vahingonkorvausten käsittelyn yhteydessä näyttää toteen.
Alaisen kuunteleminen ei ole samaa kuin hänen tahtoonsa myöntyminen. Mutta tuota kovan linjan johtajuutta voidaan käyttää rakentavasti tai vastakkaiseen toimintaan. Rakentava johtajuus on sitä, että luodaan toimiva joukkue, joka sitten tekee tulosta yhtiölle. Tuhoava johtajuus on sitä, että osaajat lähtevät muiden työnantajien palvelukseen. Eli yksi johtaja ei yhtiötä tee. Myös alainen on tärkeä.
Sen takia pitää muistaa se, että esimerkiksi jos jollain on uniikkeja taitoja, niin se nostaa hänen asemaansa työelämässä. Tämän takia voidaan ajatella niin, että on olemassa tilanteita, missä esimerkiksi ryhmän etu on ristiriidassa yksilön edun kanssa.
