perjantai 13. joulukuuta 2019

Leopardi ja saalis, eli kuinka koherentti todennäköisyys muokkaa käytöstämme?



Leopardi ja saalis, eli kuinka koherentti todennäköisyys muokkaa käytöstämme?

Koherentti todennäköisyys tarkoittaa toisiaan seuraavien samankaltaisten tapausten sarjaa, joiden kautta luodaan stabiili toimintamalli.Käytös on samankaltaisten toisiaan seuraavien toimintojen sarja, mikä stabiloituu toisiaan seuraavien samankaltaisten tapausten kautta. 

Erehtyminen eliminoi asian, mitä kutsutaan nimellä “koherentti todennäköisyys muuttuja”, mikä varmasti kuulostaa maallikosta erittäin erikoiselta, mutta koherentti todennäköisyys tarkoittaa samankaltaisten tapausten sarjoittamista jotta saadaan aikaan tilastollinen malli siitä, miten joku olio tai olioiden ryhmä käyttäytyy missäkin tilanteessa. Koska esimerkiksi ihminen tekee virheitä, niin silloin syntyy tilanne, missä mitäkin tekemäämme ratkaisua on äärimmäisen vaikea ennakoida. 

Jos vaikka luolamies erehtyy siinä, että hän menee vahingossa asumaan luolaan, mikä sitten syksyllä tai keväällä täyttyy vedellä, niin hänen omien saaliseläinten  on vaikea ennakoida sitä, missä luolamies milloinkin on. Samoin saalistajien on vaikea ennakoida sitä, missä luolamies sattuu kulkemaan, koska meidän esi-isiemme toimintaa oli mahdotonta täysin ennakoida. 

Eli voidaan sanoa, että inhimillinen erehdys takaa tässä tapauksessa sen, että laji säilyy hengissä. Se miten tämä liittyy koherenttiin todennäköisyysmuuttujaan on asia, mitä kutsutaan oppimiseksi. Kun saalistaja lähtee ajamaan saalista takaa, niin samalla se havainnoi ympäristöään, ja sellaiset asiat kuin kallio jommalla kummalla puolella vaikuttavat siihen, miten se saa saaliin kiinni. 


Koherentti todennäköisyys muuttuja ohjaa käytöstä, ja oppiminen on tapausten kautta tapahtuvaa stabiilin käytösmallin muodostumista.


Mikäli ajatellaan että kun leopardi ajaa saalista takaa, ja se on oppinut että esimerkiksi kallion ollessa jommalla kummalla puolella sen saalis kääntyy pois kalliosta saadakseen enemmän tilaa toimia, niin silloin sen saalistus on ollut tehokasta. Eli nämä positiiviset tapahtumat ovat auttaneet rakentamaan tietyn toimintamallin jota kissan aivot hyödyntävät. Kun saalis kääntyy väistöön, niin leopardin pitää vain ennakoida tämä liike, ja sitä kautta hyökätä uhrin niskaan.

Mutta jos tämä yksi ainoa saalis sitten kääntyy vastakkaiseen suuntaan, niin saalistus menee pieleen. Tuolloin yksi ainoa saaliseläin rikkoo kaavan, minkä avulla leopardi on niin usein onnistunut. Se auttaa tuota saaliin lajia säilymään hengissä, vaikka yksi jäsen laumasta ei ole koko lauma. Kuitenkin tällaisessa tapauksessa koherenttien tapausten sarja saa aikaan sen, että leopardin aivoihin rakentuu tuollainen toimintamalli. Eli toisiaan seuraavat vastaavat tapahtumat stabiloivat tietyt toimintamallit leopardin aivoihin.

Ja jos lähdetään ajattelemaan esimerkiksi käänteistä tapausta, niin myös negatiivisista kokemuksista rakentuu malli, missä leopardi ei tiettyjä saaliita yritä. Sen ei kannata haaskata aikaa sellaisiin eläimiin, jotka aina pääsevät pakoon. Ja tämä asia tietenkin pätee myös ihmisiin. Eli jos kaikkiin asioihin on vastaus “ei”, niin silloin ihminenkään ei enää lopulta odota saavansa mitään muuta kuin sen yhden vastauksen, ja jättää lopulta kysymättä kysymyksen, mihin on aina  ollut tuo hyvin ikävä vastaus. 

Koherentti toimintamalli muokkaa myös ihmisen ajattelua. Jos jostain asiasta on jäänyt vain negatiivisia muistoja, niin silloin ihminen poistaa kyseisen mallin aivoistaan. Eli jos ajatellaan sitä, että ihminen on saanut vain negatiivista palautetta esimerkiksi sosiaalisissa suhteissaan, niin silloin hän ei näitä suhteita edes halua enää vaalia. 

Kuva:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...