Tänään taas ainakin osassa maailman maita vietetään Joulua. Juhlaa jonka pitäisi olla sellainen rauhallinen hetki, jolloin unohdamme kaiken kiireen. Tuo kaiken kiireen unohtaminen antaa mahdollisuuden palautua arjen keskellä. Tietenkin joissain maissa Joululla on tärkeä rooli esimerkiksi politiikassa. Samoin kauppakeskuksille Joulu on tärkeä osa myyntiä. Joten sen takia nykyään Joulua vaivaa kaupallisuus. Ennen taas joulua vaivasi se uskonnon tuputtamiseksi sanottu asia. Eli jotkut muistavat, miten ainakin kerran joulupäivänä ollaan noustu klo 7.00 ylös, jottei joulujumalanpalvelus jää näkemättä.
Ja tietenkin jokainen lapsi ainakin hiukan odottelee saavansa joululahjoja. Noita joululahjoja sitten rynnätään joukolla ostamaan erilaisista tavarataloista, joissa voidaan samalla katsella myös kauniita vaatteita, joita voidaan isovanhemmille esitellä. Noita uusia paitoja ja housuja kokeillaan siinä kiireen keskellä, jotta lapset joilla mielellään on sitten vielä joku ADHD näyttävät loistavilta isovanhempien edessä. Näin isovanhemmat kokevat tulevansa huomioiduiksi. Ja lapset voivat sitten vielä harjoitella musiikkiesityksen, jotta kaikille tulee hyvä mieli. Kun sitten vielä käydään Alkosta hakemassa ne viisi konjakkipulloa naapureille lahjaksi, niin toki lasten lahjat voivat ymmärrettävästi unohtua hyllyyn, joten he voivat sitten joulun jälkeen niitä varmaan etsiskellä.
Tuonne mummin ja vaarin luokse ajellaan sitten esimerkiksi 5-6 tuntia, jotta kaikki voivat viettää rauhallista joulua. Siellä sitten käydään kaikki naapurit ja sukulaiset läpi, eli ensin käydään viemässä joulutervehdys jokaiselle, jonka nimi muistuu mieleen. Toivotaan etteivät nuo lahjat aiheuta pahaa verta, eli joku on varmaan puhunut siitä, että kalliit lahjat ovat jonkun naapurin mielestä olleet kerskaa. Ja siinä illan pimetessä voidaan muistella myös edesmenneitä tuttavia, kun maistellaan sitä höyryväistä, eli tulikuumaa glögiä . Kun vielä viimeiset jouluvalmistelut tehdään suurella sydämellä, niin varmaan kaikki ovat tyytyväisiä.
Joulukuusen koristelusta voidaan tehdä koko perheen asia. Siinä lapset sitten telmivät, ja tietenkin kilpailu siitä, kuka saa panna tähden paikalleen saattaa joskus aiheuttaa pienen särön harmoniaan. Ja tietenkin joku saattaa avuliaasti tarjota apuaan, ja kun juhlaväki saapuu sitten kotiin sieltä pakolliselta kierrokselta, niin siellä odottaa se koristeltu kuusipuu, joka on vielä sytytetty valmiiksi. Siinä mieli lämpiää kun niin avulaita on oltu.
Siinä sitten jouluaaton aatto kuluu leppoisasti siivotessa sekä jouluvalmisteluja tehdessä. Ja tänään taas sitten aloitamme jouluaaton viettämisen. Kuten arvata saattaa, niin lahjoja jaellaan joka suuntaan, ja suvun ympäröimänä on mukavaa istuskella ja availla esimerkiksi joululahjoja, joihin kuuluu konjakki, erilaiset paidat ja muut vastaavat asiat. Sitä musiikkiesitystä ei kukaan ehdi tietenkään kuunnella, kun jouluna on sitä muutakin asiaa. Koko päivä kuluu siihen, kun Hulda-tädin liikavarpaita ihastellaan koko joukolla, ja lasten on tietenkin mukavampi katsoa piirrettyjä jossain toisessa huoneessa.
Ja pitäähän Sasu-serkun olla jossain muissa juhlissa siinä alkuillasta, joten hän ei myöskään piirrettyjä ehdi katsoa. Onhan hänellä aikaa myöhemminkin katsella niitä kuluneita, ja kaupallisia Disney Piirrettyjä, joita muutkin ovat nähneet tuhansia kertoja. Siinä sitten aikuisemmat serkut ja pikkuserkut voivat myös lähteä esimerkiksi sulhastensa sekä morsiantensa luo käymään. Tämä tarkoittaa sitä, että lasten kanssa ei ehkä ehditä edes tervehdyksiä vaihtaa, kun kaikilla on niin kova kiire.
Eikä lasten kuullen muutenkaan ole hyvä puhua esimerkiksi perheen raha-asioista. Tietenkin sellaisia asioita kuten ADHD, psykiatri sekä "huono käytös" on hyvä purkaa tuossa joulupöydässä, niin kaikki ovat sitten onnellisia. Siinä voi todella tuntea joulun hengen, kun aikuiset sitten puhuvat omista huolistaan, eli kertovat innoissaan kuinka upean uuden sulhasen tai morsiamen joku serkku sitten on saanut, ja tietenkin tämä nuori vieras majoitetaan serkun huoneeseen, kun hän lähtee morsiamen tai sulhasen luokse yöksi. Samoin tietenkin käydään kaikki uudet raskaaksi tulemiset läpi, ja naapurin Ahdin pojat ja tytöt ovat kummeina. Eli tällainen joulutarina tällä kerralla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.