torstai 20. maaliskuuta 2025

Miksi Kiina ja muut ei-demokraattiset maat ovat niitä, joiden taloudessa menee lujaa?



Kiina on tyypillinen yksipuoluejärjestelmä tai diktatuuri, kuten me eurooppalaiset sanoisimme. Noissa maissa on erittäin helppoa tehdä päätöksiä, koska lakeja ja käytänteitä voidaan muuttaa miten hallitsijaa huvittaa. Samoin totuus on noissa maissa subjektiivinen asia. Ja vaikka diktatuurit vaikuttavat byrokratian linnakkeita, niin niissä päätökset on helppo viedä läpi, jos ne vain palvelevat johtajan tai johtajien etua. Tuon edun määrittelee noissa maissa valtion johto itse. Eli vain valtion johto tietää mikä sille ja valtiolle on parasta. 

Samoin noissa maissa kaikkien tiedotusvälineiden tulee palvella valtion etua. Kiinan kohdalla valtion itselleen katsoma etu tarkoittaa sitä, että valtio saa länsimaisten yritysten kautta hankittua länsimaista elektroniikkaa sekä muuta tietotaitoa, jotka edistävät Kiinan kansantasavallan johdon etua. Sen takia voidaan sanoa että voimakas talouskasvu saattaa olla osittain propagandistinen houkutin, jolla houkutellaan länsimaisia korkean teknologian toimijoita tuomaan osaamistaan Kiinaan. 

Kiinan talous on oikeastaan erikoistapaus, koska tuo maa on niin valtavan väkirikas. Tuloerot ovat siellä suuret, ja samoin maaseudulla koulutusaste on matala. Sen takia Kiina on vastakohtien maa. Mutta suurin syy tuohon talouden kovaan kasvuun on se, että Kiina on ensinnäkin maa, jossa ainakin osa infrastruktuurista on ollut kehittymätöntä. Se tarkoittaa että varsinkin mobiililaitteet kuten matkapuhelimet sekä monet muut huokeat median toistamiseen tarkoitetut välineet menevät varmasti kaupaksi. Mutta myös länsimaisten yritysten tapa investoida Kiinaan aiheuttaa talouden kasvamista. 

Talouskasvu on houkutin, jolla Kiina houkuttelee länsimaisia korkean teknologian tuotteiden tuottajia Kiinaan. Eli onko talouskasvu todellista vai ei? Kiinassa lehdistön pitää tukea valtion etua. Ja valtion etu on se, että korkean teknologian yritykset panostavat Kiinassa tapahtuvaan tuotantoon. 

Kiina on autoritaarinen valtio, jossa valtion etu menee aina jopa lain kirjaimen ohitse. Länsimaissa on totuttu siihen, että meillä on vallan kolmijako-oppi, jossa eduskunta tai parlamentti säätää lakeja, jotka pannaan toimeen lakeja toimeenpanevan valtion viranomaisten toimesta. Ja riippumaton oikeusistuin valvoo lakien noudattamista sekä määrää rangaistuksen lakien rikkojalle. Samoin riippumaton lehdistö valvoo lain noudattamista sekä sitä, että lakeja rikkonut henkilö joutuu vastuuseen. Riippumattoman lehdistön tehtävä on saattaa rikkomukset yleiseen tietoon, ja arvostella valtiota, ja tuoda myös epäkohtia ihmisten ja valtion päättäjien tietoon. Mutta Kiinassa lehdistön asema on sama kuin Venäjällä sekä kommunistisessa maailmassa yleensäkin. 

Lehdistö on Kiinassa osa valtiovaltaa, ja sen ainoa tehtävä on tiedottaa siitä mitä esimerkiksi valtion johto on päättänyt. Sekä samalla myös tukea valtiota sekä sen edustajia kuten poliisia. Samalla lehdistö osallistuu valtion vihollisekseen määrittämien tahojen mustamaalaamiseen. Valtion valvoma lehdistö on mahtava väline, ja ehkä osa tuosta tarunhohtoisesta talouskasvusta on pelkkää propagandaa, joka johtuu tilastojen tarkoituksellisesta vääristelystä.Toisaalta taas voidaan sanoa että tilastot ja niiden tulkinta riippuu siitä, miten niitä halutaan kerätä ja tulkita. Jos tilastoja kerätään siten, että vain ne asiat jotka tukevat kommunistisen puolueen kantaa asioihin, niin silloin ne varmaan osoittavat jotain asioita vääriksi. 


Kiinassa on erittäin helppoa panna viranomaisten määräyksiä toimeen. Valtion turvallisuus lait ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan melkein kuka vain pidättää melkein mistä vain. Valtion viranomaisten tehtävä on tukea Kiinan kansan puolustusta, joten Kiinan oikeusistuin on vain kumileimasin. Se että länsimaisten teollisuuslaitosten kautta Kiina saa länsimaista teknologiaa tekee näistä tehtaista Kiinan kannalta valtion etua edistäviä toimijoita. Ja Kiinan viranomaisten eli erityisesti Kiinan kansanarmeijan etu ajaa lain edelle. Kiinassa on helppoa panna viranomaisten käskyjä toimeen, koska siellä vallan kolmijako toimii siten, että se mikä on hyväksi armeijalle on hyväksi valtiolle. Joten Kiinassa voidaan turvallisuus lakiin vedoten panna toimeen mitä suurisuuntaisimpia projekteja. 

Eli valtion etu ja sen turvallisuus ovat asioita, jotka ovat aina etusijalla tuon maan politiikassa. Ja sen takia Kiinassa himoitaan länsimaisia mikropiirejä, joiden avulla sen ohjuksia voidaan suunnata kohteisiin. Samoin Kiinassa ollaan tietenkin kiinnostuneita tekoälyn luomista valvonta mahdollisuuksista. Tekoälyn avulla voidaan nettiä valvoa vielä entistä tehokkaammin. Samoin esimerkiksi opiskelijoiden piireistä voidaan seuloa ne, jotka ovat ehdottoman luotettavia. 

Siis onko talouskasvu todellista? Siinä vasta kysymys. Kiinan valtion sekä erityisesti kansanarmeijan etu on se, että länsimaat sijoittavat erityisesti korkean teknologian tuotantoa tuohon maahan. Voidaan sanoa että esimerkiksi talouskasvu on väline, jolla Kiina voi houkutella haluamiaan tuottajia tuohon maahan valmistamaan tuotteita, joiden avulla se voi kehittää oman valtionsa valvonta- sekä sotilaallista teknologiaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...