sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Prigozhinin ja Putinin välinen "kokkisota" kesti vajaa vuorokauden, mutta sillä saattaa olla vakavia heijastusvaikutuksia

 Ukrainan sota on aiheuttanut maailman polarisoitumista ennennäkemättömällä tavalla. 


Prigozhinin kapina on päättynyt ainakin virallisesti. Ja voidaan kysyä että kokeiliko tuo Putinin kokki taas rajojaan, vai maksoiko Putin tuon perääntymisen rahalla? Mutta lisää tuosta asiasta myöhemmin tässä tekstissä. Putin sekä ukrainan sota aiheuttavat maailman polarisoitumisen voimistumista, koska hänen tukijansa osoittavat lojaalisuuttaan entistä voimakkaammin, samoin hänen vastustajansa haluavat entistä voimakkaammin osoittaa olevansa Putinin vastustajia. Länsimaiden toimet Venäjän johtoa vastaan ovat eristäneet Venäjää länsimaista. Tuolloin Putin ajautuu kohti maita, joissa asioista ajatellaan kuten hän itse niistä ajattelee. Ainakin osassa noista Brics liittoumaan kuuluvista maista ovat kuuluisia siitä, että niissä pienempiä naapureita uhitellaan aivan jatkuvasti. Samoin noissa maissa käytetään helposti erittäin kovaa kieltä kaikkea sellaista vastaan, joka ei noiden valtioiden johtoa miellytä. 

Eli koventuva kielenkäyttö sekä pelottelu aiheuttavat lännen etääntymistä Venäjästä sekä Bics maista, joissa tietenkin on voimakas talouskasvu, mutta samalla useita sosioekonomisia sekä lainsäädännöllisiä ongelmia, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi tuotteiden boikotointia länsimaissa. Brics maat olisivat loistava markkina-alue mutta niissä ihmisillä ei ole rahaa ostaa tuotteita, joita länsimaat niihin haluaisivat kaupata. Samoin noissa maissa rehottava korruptio sekä niiden johdon nuiva asenne oppositiota kohtaan aiheuttavat ongelmia länsimaisille yrityksille. Osalla Brics maista on tietenkin valtavasti öljyä ja kaasua, joilla ne voivat ostaa länsimaista hyväksyntää itselleen. Mutta esimerkiksi netissä leviävät kuvat viranomaisten mielivallasta eivät varmaan ainakaan rohkaise tekemään bisnestä noissa valtioissa. 

Siis Brics maat ovat joukko valtioita, jotka eivät noudata länsimaista mallia esimerkiksi hallinnossa. Ja tuo malli on mahdollistanut valtavan korruption. Korruptio sekä viranomaisten mielivalta tietenkin lisäävät epävarmuutta. Eikä kukaan länsimainen toimija uskalla helposti lähteä tekemään bisnestä maihin, joissa poliisi ryöstää ihmisiä erittäin usein. Tai joissa pelkkä kirjoitus joka tulkitaan valtion johdon vastustamiseksi saattaa aiheuttaa pidätyksen. 


Pelkäsikö Prigozhin ydinaseita, kun hän pysäytti Wagner-joukon Moskovan edessä? Vai oliko hän taas kokeilemassa rajojaan, jotka ilmeisesti ovat hänen kohdallaan hyvin laajat. Vai oliko niin, että Putin maksoi Prigozhinille perääntymisestä? 


Prigozhinin kapina on päättynyt, mutta Kremlin löysät otteet tuota miestä kohtaan saattavat toimia yllykkeenä jollekin muulle. Prigozhinin kapinaa pidetään melko hyvin ajoitettuna ja suunniteltuna, joten miksi hän hidasteli Moskovan porteilla sekä veti joukkonsa pois Lukashenkan toimittua välittäjänä. Pelkäsikö Prigozhin ehkä mahdollisesti ydinaseiden käyttöä joukkojaan vastaan? Vai oliko ehkä tarkoitus testata Kremlin kykyä vastata tällaiseen toimintaan? Eli jos Prigozhinin kapina on loistavasti valmisteltu sekä ajoitettu, niin miksi hän tekee "käsijarrujäännöksen" Moskovan edessä? Samoin voidaan kysyä että miksi Putin ei murskannut tuota kapinaa ydinasein tai ilmanpainepommein.

Se miten Putin on toiminut Prigozhinin kapinoinnin suhteen on osoitus siitä, että hän ei joko ole tilanteen tasalla tai luota omiin joukkoihinsa. Eli se että Prigozhinin on sallittu poistua Venäjältä Valko-Venäjälle presidentti Lukashenkan toimittua välittäjänä on varmaan kuitenkin osoitus siitä, että Putin on menettämässä otteensa valtioonsa tai joihinkin hänen valtionsa toimijoihin. Prigozhinin toiminta on ollut poikkeuksellisen näkyvää, ja hänen käytöksensä sellaista, että siitä olisi jo länsimaissakin noussut oikeusjuttuja on tietenkin asia, mikä herättää kysymyksiä. Samoin Putinin kovat lausunnot, ja sitten yllättävä pehmoilu avoimen kapinan edessä ovat asioita, joista jokainen meistä voi alkaa vetää omia johtopäätöksiään. Eli onko Venäjän johto sellaisessa asemassa, että se ei enää katso voivansa luottaa omiin miehiinsä? 



Ennen tätä vajaa vuorokauden mittaista kapinaa Putin on käyttänyt sellaista kieltä, että jos joku uskaltaa sanoa tai tehdä jotain häntä sekä häneen sidottua Venäjän etua vastaan, niin nyt hän sitten antaa tuollaisen avoimeen kapinaan yllyttäneen miehen kadota maastaan. Prigozhin on tätä ennen esimerkiksi ottanut kiinni sekä ilmeisesti pahoinpidellyt joitakin venäläisiä komentajia sekä jatkuvasti arvostellut kovasanaisesti Venäjän asevoimien johtoa. Ja nyt sitten on seurauksena se, että Putin päästää hänet pois maasta. Kuitenkin esimerkiksi Wagner-joukkojen piirissä saattaa kyteä halu uuteen kapinaan, ja Kremlin lepsu suhtautuminen tällaiseen toimintaan, jossa siihen kiinteässä kytköksessä oleva joukko päättää olla tottelematta asevoimien johtoa saattaa yllyttää muitakin toimijoita uusimaan tämän Wagner joukon tempun. 

Mikäli avoimeen kapinaan syyllisiä ei rangaista se saattaa rohkaista muita toimijoita tekemään saman asian perässä. Wagner kapinan ajoitus sekä suunnittelu on ollut vähän liian hyvää ollakseen totta, joten uskoisin että Prigozhin ei tätä toimintaa ole yksin johtanut. Ja vaikka Wagner ilmoittaa tietenkin palaavan Ukrainassa oleviin asemiinsa, niin kuitenkin on mahdollista, että tilanne karkaa käsistä, jos esimerkiksi joku noista palkkasotureista laittaa liikkeelle huhun siitä, että Putin on varannut heille esimerkiksi pilaantuneesta lihasta tehtyjä pihvejä. 

Ja tämän kapinan jatkut riippuvat pitkälti siihen, että luottaako Wagner Venäjän johdon vakuutteluihin syytesuojasta? Jos Wagnerin joukot uskovat että Putin aikoo heidät pettää, niin silloin on uusi kapina mahdollinen. Wagnerin suhde Venäjän asevoimiin on erittäin monimutkainen. Eli periaatteessa nuo palkkasoturit eivät ole paikallisten upseerien määräysvallassa. Ja sen takia tämä joukko on hyvin ikävä tapaus. Saattaa olla että tämä kapina johtui siitä, että Wagner-järjestöä oltiin sulauttamassa Venäjän asevoimiin, mitä sen johtaja Prigozhin ei olisi voinut hyväksyä. Eivätkä puolustusministeri Shoigu sekä asevoiminen komentaja Gerasimov ole voineet hyväksyä sitä, että Wagner-joukko on muuttunut melko näkyväksi toimijaksi Venäjällä. 

Tuon uuden korkeamman profiilin ongelma nimenomaan Venäjän asevoimien kannalta on ollut se, että kyseinen järjestö aiheuttaa aivovuotoa asevoimiin. Eli varsinkin matala- ja arvoasteikon keskivaiheella olevat luutnantin sekä kapteenin arvoiset upseeri saattavat haluta liittyä Wagneriin mieluummin kuin odotella ylennystä, joka korruptoituneessa sekä äärimmäisen byrokraattisessa Venäjän armeijassa saattaa kestää useita vuosia tai pahimmillaan useita kymmeniä vuosia.  

Wagner on valtavan rikas järjestö, joka omistaa niin sanottuja "Wagner-keskuksia", joiden yhteydessä toimii niin sanottuja "patrioottisia startup yrityksiä". Eli Wagner on melko näkyvä toimija Venäjällä, ja tuo uusi korkea profiili tietenkin ärsyttää asevoimia. Wagner on ainakin ennen ollut asevoimia täydentämään tarkoitettu joukko, mutta se on muuttunut voimatekijäksi, ja tuollaista voimatekijää pidetään Venäjän asevoimissa kilpailijana. 

Wagner Groupilla saattaa olla useita erilaisia tehtäviä. Tuo järjestö on palkannut esimerkiksi Pohjois Afrikasta vierastaistelijoita Ukrainaan. Ja yksi Wagnerin tehtävistä on tietenkin kaunistella tappioita. Tuolloin ajatellaan että ulkomailta värvättyä Wagner-miestä ei tarvitse ilmoittaa tappioiksi, niin se merkitsee sitä että Wagner saattaa värvätä ihmisiä kuolemaan Ukrainassa. Venäjä ei ilmoita mielellään omia tappioitaan missään operaatiossa. Joten tietenkin Wagner Groupin kaltaiset järjestöt ovat tehokkaita silloin kun halutaan salata tappioita. Mikäli asevoimat tekee suuria tappioita, niin se vaikuttaa tietenkin komentajan asemaan. 

Mutta Wagner PMC antaa mahdollisuuden sekä pimittää tappioita että tehdä likaisia asioita. Wagner joukkojen tekemät sotarikokset eivät suoraan heijastu Venäjän asevoimiin. Ja venäläinen komentaja voi aina väittää että hän ei ole tietoinen siitä, mitä Wagner sotilaat tekevät jossain metsässä. 

Mutta Wagnerin esitykset Ukrainassa eivät ole vakuuttavia. Ja tietenkin esimeriksi tuon joukon värväämät rikolliset varmasti ovat lähteneet mukaan sotaan siksi, että Prigozhin tai joku muu Putinin nimissä toimiva henkilö on heille luvannut armahduksia. Saattaa olla että noita armahduksia ei ole sitten tullutkaan ja siksi alkoivat Wagner-miesten tunteet kuumeta. Prigozhin ei ole yksin Wagner group. Vaan kyseessä on muitakin toimijoita työllistävä yhtiö. 


https://www.talouselama.fi/uutiset/prigozinin-kapina-oli-ohi-alle-vuorokaudessa-kipina-oli-ilmeisesti-venalaisten-yritys-ottaa-wagner-haltuunsa/95385fb9-342b-412b-adf4-080c490500c5

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/apulaisprofessori-arvioi-wagner-kapinan-heikent%C3%A4neen-putinin-kyky%C3%A4-johtaa-ven%C3%A4j%C3%A4%C3%A4/ar-AA1cZ3Yb?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=c5fcc325366c4e3696d579a738d88b8d&ei=18

https://www.talouselama.fi/uutiset/prigozinin-kapina-oli-ohi-alle-vuorokaudessa-kipina-oli-ilmeisesti-venalaisten-yritys-ottaa-wagner-haltuunsa/95385fb9-342b-412b-adf4-080c490500c5

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/mika-ihmeen-wagner-tallainen-on-vladimir-putinia-vastaan-kaantynyt-palkkasotilasryhma/6094de59-1755-4cb5-9007-9ec87f5eedcc


https://www.verkkouutiset.fi/a/professori-wagnerin-kapina-oli-vain-alkusoittoa/#9fe5bbce


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...