perjantai 15. huhtikuuta 2022

Moskva-aluksen uppoaminen pakottaa Venäjää uudelleen arvioimaan tilannetta Mustalla merellä


Venäjän Mustan meren laivaston lippulaiva, Slava-luokan ohjusristeilijä Moskva upposi tai vaurioitui pahoin, kun se sai osuman Ukrainalaisesta "Neptune" merimaaliohjuksesta. Tuon aluksen uppoaminen on tietenkin tärkeä asia, koska sen ohjuksia on käytetty erityisesti Mariupolin kaupungin moukaroimiseen. Ilman tuota alusta Venäjällä ei ole käytössään sen ohjuksia, joten sen pitää joko siirtää esimerkiksi "Iskander"-ohjuksiaan tuonne Ukrainaan tai antaa strategisten ilmavoimien moukaroida niitä kohteita, joita on alun perin ollut tarkoitus tuhota Moskvan ohjuksilla. Moskva oli muuten aluksi nimeltään "Slava", ja se oli luokkansa ensimmäinen alus. 

Se että tuo risteilijä on upotettu on tärkeä asia myös propagandan ja psykologisen vaikuttamisen kannalta. Koska ohjus kykeni iskemään risteilijään jonka piti olla poissa Ukrainan merimaaliohjusten vaikutusalueelta kertoo Venäjälle, että oikeastaan sodassa kukaan ei ole turvassa. Ja nimenomaan tuollaisen huippuluokan risteilijän tuhoaminen on myös signaali siitä, että kaikki ei ole kunnossa myöskään Venäjän laivastossa. 

Venäjä on kyllä esitellyt näyttävästi monia sen välineitä, mutta ongelma on ollut siinä, että Venäjällä esimerkiksi tukivälineet kuten tutkat sekä niissä käytettävä signaalien prosessointiteknologia on ollut aina jotenkin ongelmallista. Sodassa tutkaan kohdistetaan häirintää, minkä tarkoitus on estää tai rajoittaa sen toimintaa. Eli tutkaan luodaan siihen kohdistetun elektromagneettisen säteilyn avulla kohinaa, jonka avulla estetään sen kyky havaita kohti tulevia ohjuksia. Ja juuri tuossa tilanteessa tietokoneen pitää löytää kohde tuon kohinan keskeltä. 

Eli siellä missä silmä välttää on oikaistu, mikä ei sitten ole ehkä kovin viisasta. Nimittäin esimerkiksi ohjustentorjuntajärjestelmien pääasiallinen komponentti aseiden lisäksi on tietokone, joka ohjaa niiden tulitusta. Vaikka venäläinen konetykkeihin ja ohjuksiin perustuva CIWS-järjestelmä kykenee ampumaan miljoona laukausta minuutissa, niin se ei voi kovin pitkään pitää tuota tulinopeutta yllä, koska ammusten kulutus on valtava. 

Joten tulitus pitää aloittaa vasta kun lähestyvä ohjus on ampumaetäisyydellä. Eli tuo CIWS järjestelmä, mikä perustuu tietokone-ohjattuihin nopeisiin konetykkeihin on tarkoitettu toimimaan tilanteessa, missä kohti tulevaa ohjusta ei jostain syystä ole tuhottu laivan ilmatorjunta ohjuksella. Mutta kuten tiedämme, niin jos laiva joutuu usein käyttämään sen CIWS-järjestelmiä, niin se tarvitsee täydennystä myös niiden ammuksiin. 

Samoin varsinkin "Slava"-luokan risteilijän käyttämiä suurikokoisten ohjusten varastoja pitää usein täydentää. Noita ohjuksia on aluksessa vain 16 kappaletta. Slava-luokan risteilijän suurikokoiset ohjukset kertovat siitä, että sen asejärjestelmät on tehty erityisesti tuhoamaan lentotukialuksia sekä muita pinta-aluksia ja ehkä myös sukellusveneitä. Sen takia noissa ohjuksissa on suurikokoiset taistelukärjet. Mutta niiden suuri koko rajoittaa laukausten määrää, ja varsinkin jos laiva tukee maataistelua, niin sen täytyy laukaista ohjuksiaan todella usein. Eli sen takia nämä alukset ovat hyvin riippuvaisia huollosta, jos ne joutuvat käyttämään aseitaan kovin usein. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Close-in_weapon_system

https://fi.wikipedia.org/wiki/Moskva_(ohjusristeilij%C3%A4)

https://en.wikipedia.org/wiki/R-360_Neptune

https://en.wikipedia.org/wiki/Slava-class_cruiser

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...