keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Me olemme itsellemme vihaisia siksi, että annoimme miellyttävän miehen vedättää meitä.


Me kaikki muistamme miellyttävän sekä huumorintajuisen Vladimir Putinin, joka oli mielessämme jo johdattanut Venäjän kohti länsimaiseen demokratiaan vievää tietä. Ja sitten yllättäen kävikin niin, että Putin teki niin sanotusti “oharin”. Hän ei pitänyt lupauksiaan jäädä pois virastaan, ja silti me uskoimme häntä. Me halusimme tuolloin uskoa, että Venäjällä ei ole enää mellakkamillisin linjoita, pamppuja sekä yöllisiä pidätyksiä. Meillä lännessä on ollut tapana että valtiovaltaan on voitu luottaa. Mutta sitten kävi niin hassusti että Putin päätti valehdella meille. Hän tietenkin haluaa palauttaa Neuvostoliiton. Ja monesti hänen toimintaansa on verrattu Neuvostoliittoon. 

Mutta Putinilla on jotain mistä Neuvostoliitto voi vain unelmoida. Hänellä on käytössään internet, jonka avulla voidaan ihmistä valvoa 24/7. Siis kuten tiedämme, niin internet on vapauden sekä demokratian uusi synonyymi. Mutta tuota suurta välinettä voidaan käyttää hirvittävällä tavalla väärin. Jos ajatellaan esimerkiksi internetin sensurointia, niin silloin tietenkin me toimimme vastoin demokratian pelisääntöjä. Mutta sitten tietenkin meidän pitää muistella sitä, että mitä jos joku trollaa tai lähettelee tappouhkauksia tai muuta vastaavaa? 

Demokratia sekä sananvapaus on meille kaikille hyvin tärkeä asia. Mutta mitä jos esimerkiksi sananvapautta käytetään ihmisten terrorisointiin? Internetin keskustelupalstat eli sosiaalinen media on asia, mikä voi tuoda monia asioita ihmisten tietoon. Mutta ihmisten ongelmana on se, että suuri määrä tietoa pitää aina sisällään joko subjektiivista tai täysin keksittyä tietoa. 


Tunteet ovat asia, jolla propagandaa myydään vastaanottajalle. Tunteisiin vetoava materiaali saa aikaan sen, että propagandistia vastaan on vaikea väitellä. 


Misinformaatio on tarkoituksettomasti tai tarkoituksellisesti levitettyä väärää informaatiota. Ja disinformaation on tarkoituksellisesti levitettyä väärää tietoa. Yleensä disinformaatio on asia, mikä on misinformaation takana. Eli disinformaatio jota myös propagandan nimellä kutsutaan toimii siten, että ensin tuo disinformaatio annetaan jollekin ulkopuoliselle toimijalle jota kutsutaan välimieheksi. Tuo välimies voi olla esimerkiksi journalisti, ja propagandan tekijä kertoo likaisen tarinansa tuolle välimiehelle. Ja vannottaa tätä olemaan vaiti omasta henkilöllisyydestään. 

Näin saadaan oma henkilöllisyys peitettyä, ja tietenkin esimerkiksi kuvat sodan runtelemista leikkipuistosta sekä päiväkodista tekevät tarinasta todenmukaisemman. Samoin tunteet tulevat silloin mukaan, eikä esimerkiksi väitteen kiistäminen ole niin helppoa. Eli kun näytetään avuttomia uhreja, niin silloin ihminen joka väittää vastaan vaikuttaa kylmältä ja tunteettomalta. 

Välimies sitten alkaa levittää tuota valhetta. Ja se mikä tässä mallissa on tärkeää tietää, on se että välimies yritetään saada häpeämään sitä, että hän on uskonut valhetta. Eli ammattimainen valehtelija joka vaikuttaa mukavalta mieheltä on vedättänyt jotain toimittajaa julkaisemaan perättömiä väitteitä. Idea on se, että välimies ei uskalla tai kehtaa kertoa sitä, että on uskonut valheeseen. Ja se tietenkin vaikeuttaa väärän tiedon korjaamista. 

Me kritisoimme NSA:ta eli USA:n Kansallista Turvallisuusvirastoa siitä, että se kohdisti elektronista valvontaa tavallisiin ihmisiin. Me emme tuolloin muistaneet tai halunneet ajatella sitä, että aivan tavalliset ihmiset käyttävät internetiä vaikuttamisen kanavana sekä propagandan ja trollien levittämiseen. Siis jos ajatellaan trollaamista sekä psykologista sodankäyntiä, niiin ainakin noiden asioiden takia nettiä kyllä pitäisi valvoa tarkemmin.  Siis periaatteessa myös Vladimir Putin on aivan tavallinen ihminen, vaikka hän onkin Venäjän presidentti. 


“On häpeä olla väärässä”. Näin saadaan ihmiset olemaan hiljaa siitä, että heitä on vedätetty.


Olimme väärässä sen suhteen että Putin purkaisi Neuvostoliiton. Putin palautti käytännössä Neuvostoliiton takaisin, vaikka alue tietenkin on vielä vain Venäjä. Me emme tietenkään koskaan voi myöntää sitä, että Putin valehteli meille ja me uskoimme häntä. Hän oli meitä ovelampi sillä kerralla. Mutta voimme ottaa asioista opiksi. Kun Putin hyökkäsi Ukrainaan, niin meidän maailmamme tuhoutui, Mies jonka piti tuoda vakautta muuttui muutamassa sekunnissa epävakaaksi ihmiseksi, joka aivan yllättäen lähetti tankit Ukrainaan. 

Samalla yleinen mielipide kääntyi siihen suuntaan, että jokaisen ihmisen pitäisi rynnätä kertaamaan. Ja jokaisen “Pentin” kaapista pitäisi löytyä kahden viikon muona, reserviläis ase sekä panoksia. Samoin reserviin kuuluminen on sitten ollut “in”. Ja se on asia, mikä varmasti pistää silmään. Heiluri heilahti kerralla ääripäästä toiselle. Äskeinen rauhanliike muuttui välittömästi utopiaksi. 


Auktoriteetit sekä johtajat ovat avain kohteita informaation avulla tapahtuvalle vaikuttamiselle. 


Kun ajatellaan tilannetta vielä muutamia kuukausia sitten, niin silloin NATO:oon haluavia pidettiin sotahulluina, ja muutenkaan ei maanpuolustukseen suhtauduttu mitenkään muuten rakentavasti, kuin että presidentti on jotain mieltä asiasta, ja sitten jos joku on eri mieltä, niin hänen kannattaa vain olla aivan hissukseen tai sitten hän saa kokea koko ihmiskunnan vihan. Siis kuka tavallisilta ihmisiltä oli mitään kysynyt, kun puhuttiin esimerkiksi maanpuolustuksesta tai maanpuolustusta varten kehitetyistä välineistä. 

Jos ajatellaan aseita ylipäätään, niin itse en ole kovin humaaneja aseita vielä nähnyt. Ja epähumaanit aseet ovat pelotteita, joiden taakse sitten voidaan kätkeytyä. Ydinaseet ovat murskaavia voimankäytön välineitä, ja aina kun niitä on olemassa, niin on riski siitä, että niitä myös käytetään. Sotilaan velvollisuus on puolustaa maataan, ja luoda pelote jonka avulla estetään vihamielinen eskalaatio valtiota kohtaan. 

Kaiken maailman lennokit olivat vain murhaamista varten, eikä niistä edes sopinut puhua. Ja Ukraina tietenkin romahti tuolloin puheissa 96 tai 48 tunnissa Venäjän edessä. Mutta sitten tosipaikan tullen kävi niin, että Ukraina pitää edelleen pintansa, ja että droneja ei saatu ammuttua alas, vaikka sitä ennustettiin todella ponnekkaasti. Dronet ovat väärissä käsissä vaarallisimpia välineitä, mitä ihminen on koskaan luonut. Ja siksi niitä hankitaan. 

Ja siis vaikka esimerkiksi drone-koneiden toiminta olisi paperilla helppo lamauttaa, niin jostain syystä ne vain ovat erittäin tehokkaita välineitä. Ja sodan julma maailma on sellainen, että vain tehokkaat, pelottavat sekä epähumaanit aseet ovat niitä, joilla sodat voitetaan sekä vastapuolen tahtoon voidaan vaikuttaa negatiivisesti. Mutta tietenkin sota Ukrainassa päättyy joskus, ja sen jälkeen taas lähdetään miettimään sitä, että miten seuraavan kerran maailman pitäisi toimia? Pitäisikö sotaan mennä mukaan vai ei? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...