lauantai 19. joulukuuta 2020

Lusun eli Osmo Ahlqvistin murhasta muutama sana

   

.

Kuva: https://yle.fi/uutiset/3-11665942

Lusun eli Osmo Ahlqvistin murhasta muutama sana

Seuraava kirjoitus pitää sisällään paljon spekulointia, ja siinä on käytetty lähteenä YLE:n uutista, johon on linkki tuonnempana. Osmo “Lusu” Ahlqvistin murha oli huomattava tapaus Suomen rikoshistoriassa, ja tuohon tapaukseen liittyy paljon asioita, joista tuskin koskaan saadaan selvyyttä sikäli että se tyydyttää kaikkia. Kun puhutaan huumeparonin kuolemasta, niin tietenkin mieleen tulee aina kaiken maailman teorioita, joista yksi on se, että onko Lusu ollut oikeasti vain joku bulvaani, eli liigan kentällä tapahtuvaa toimintaa organisoiva henkilö? 

On paljon ihmisiä, jotka kehittelevät tällaisia asioita omassa päässään, jotta saisivat ajan kulumaan. Mutta tietenkin huumepomon kuolema saa aina aikaan ajatuksia siitä, että tekijöitä olisi useampia. 

https://yle.fi/uutiset/3-11665942

Ja jos ajatellaan Lusun silloista elämäntilannetta, niin hän on saattanut päättää jäädä eläkkeelle, koska hänen lapsensa olivat koulussa tai kouluun menossa, ja siellä saattoi sitten joku päästää suustaan asioita, joista ei pitäisi puhua. Eikä huumepomon alaisten mielestä ehkä ole sopivaa että pomo sitten päättää sanoa, että tässä siirryn kohti uusia laillisia bisneksiä, eli pitäkää putiikki. 

Eli oliko Kolivaara tekoa tehdessään joutunut jotenkin sellaisen ajatuksen valtaan, että Lusu aikoi hänet surmata? Tai oliko joku kenties hakannut Kolivaaraa ja sanonut ne kuuluisat sanat “Terveisiä Lusulta” tai muuta vastaavaa? Tai ehkä Kolivaara oli mennyt kysymään Lusulta jotain, ja sitten hän oli suuttunut nähdessään pomon elintason, ja siinä jos sitten on toinen vielä sanonut että hän jättää bisnekset ja ehkä ilmoittanut suuren ilon, eli ilmoittavansa kaikki tekonsa poliisille, niin silloin on saattanut Kolivaaran pinna palaa. 

Tai jos kyseessä oli palkkamurha, niin silloin mieleen tulee se, että olisiko joku Lusun suuresta kontaktien verkostosta pelännyt että hän mainitsee jonkun nimen, jota ei olisi saanut mainita? Siis onko Lusun takana joku liikemies, joka sitten päätti, että Lusun suhde poliisiin on epäasiallinen, ja sitten päättänyt että tuon miehen tuli vaieta iäksi.  Ja tietenkin kysymys on siitä, että toimiko murhaaja Jari Kolivaara omasta aloitteestaan? Tekoa tehdessään Kolivaara toimi yksin, mutta mistä hän sai idean tuohon tekoon on sitten tietenkin toinen asia. 

Se että Kolivaaralla oli käytössään äänenvaimentimella varustettu Walther-merkkinen pistooli on merkki siitä, että hän oli suunnitellut Ahlqvistin tai jonkun muun murhaa ennalta, mutta se sitten on aivan toinen asia, että oliko tuo ajatus jonkun murhaamisesta Kolivaaran oma vai oliko se sitten peräisin toiselta henkilöltä. Tuon aseen saamat vauriot olivat tietenkin erittäin suuret, kun Kolivaara oli sen heittänyt ulos autonsa ikkunasta paetessaan tekopaikalta. 

Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi hän ei heittänyt tuota asetta mereen ajaessaan pois Kotkasta? Jos sitten lähdetään siitä, että Ahlqvist oli ikään kuin herrasmies rikollinen, joka karttoi väkivaltaa, niin uskoisin että hänen organisaatiossaan kuitenkin oli miehiä, joille peukalon vääntämienen oli tuttua. 

Eli vaikka Ahlqvist oli omasta mielestään välttänyt väkivaltaa, niin silti hän oli huumekauppias, ja ehkä hänellä oli niin sanottu edunvalvoja. Mutta tekikö tuo edunvalvoja mahdolliset tekonsa Ahlqvistin tieten vai hänen tietämättään on jäänyt sitten selvittämättä. Eli miten tuo Ahlqvistin jengi sitten toimi jos heille joku sattui jäämään velkaa? Yleensä huumemaailmaan kuuluu väkivaltainen velan perintä. Joten miten Lusun jengi toimi, jos velkoja ei sitten maksettu ajallaan?

Lähettikö heistä joku sitten kohteliaan kirjeen, ja tiedusteli että milloin sitten tuolle velalliselle sopi maksaa, vai kävikö joku sitten kiirehtimässä tuota velan maksua esimerkiksi pesäpallomailalla? Saattaa olla niin, että Lusu oli vain niin naiivi, että hän kuvitteli että väkivaltaa ei käytetty, ja joku saattoi tietenkin velkojen perinnän yhteydessä lähettää terveisiä Lusulta. Mutta tapahtuiko tuo mahdollinen asia eli väkivallan käyttö sitten Lusun määräyksestä vai ei on jokaisen itse harkittavissa. Kolivaara ei sitä voi kertoa, koska hän on kuollut. 

Tai saattaa olla niin että Kolivaara toimi yksin, ja tilanne saattaa olla sellainen että joku on häntä pahoinpidellyt ja antanut samalla vinkin että käskyn antaja on Lusu. Ja siitä Kolivaara on päätellyt, että Lusu pitää ikään kuin hiljentää tai hänet pitää poistaa. Mutta onko tuo sitten tehty tarkoituksella on avoin kysymys, jos sitä on ollenkaan tehty. Jos ajatellaan sitä mitä oikeus tuossa tapauksessa päätti, eli Kolivaara toimi yksin, niin silloin kuitenkin pitää muistaa se, että oikeus tekee päätöksensä sen mukaan mitä todisteita sinne viedään. Eli pitikö joku esimerkiksi Lusun suhdetta poliisiin sopimattomana, ja lähti sitten vaientamaan tuota miestä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11665942

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/20/lusun-eli-osmo-ahlqvistin-murhasta-muutama-sana/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...