Miksi joku vieläkin salaa haluaa 12h työpäiviä?
Vaikka ihmisillä olisi kuinka huono asema yhteiskunnassa, niin sitä ei tarvitse heille kertoa, on ollut monen suuren miehen ajattelutapa. Kyseenalaistamalla oman asemansa ihminen vain joutuu astumaan pois siitä muotista mikä hänelle on syntymässä annettu. Eikä ole mukavaa olla esimerkiksi työssä yhtiössä, jota johtaa henkilö, jota itse on sattunut kiusaamaan koulussa. Kun ihmiset alkavat vaatia parannuksia omiin oloihinsa, niin silloin joku on kertonut heille, että heidän olonsa ovat huonot. Sen takia olisi parempi että kukaan ei edes avaisi mitään kirjaa. Se aiheuttaa kiellettyjä ajatuksia ihmisen päähän.
Oletteko koskaan nähneet kirjaa nimeltään “Erewhon”? Se on kuvitteellinen tarina maailmasta, missä koneet ovat kiellettyjä, ja sairaita kohdellaan rikollisina sekä rikollisia ilmeisesti sairaina. Eihän tätä voisi koskaan tapahtua sanoo varmasti joku, joka näkee tällaisia kirjoja, mutta jos me olisimme matkailijoilta jotka saapuvat tuohon “Erewhonin valtioon”, niin meidän pitäisi kysyä että miksi näin on?
Miksi kaikki koneet ovat kiellettyjä? Vastaus voisi olla se, että Erewhonin johto haluaa ihmisten pysyvän työn ääressä, jotta he eivät ehtisi kyseenalaistaa omaansa tai heidän johtajiensa asemaa. Jos ihminen on jatkuvasti työn touhussa, niin silloin hänellä ei ole koskaan aikaa miettiä sellaista peruskysymystä, kuin miksi joku asia pitää tehdä sillä tavalla kuin miten se tehdään. Mikäli ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa, niin silloin hän saattaa pysähtyä miettimään sitä, miksi joku asia on niin kuin se on, ja miksi jotain asioita pitää tehdä aina tietyllä tavalla?
Tietenkin kaikille olisi parasta että tällaista asiaa ei kukaan edes lähde ajattelemaan, koska jos ihminen ei tiedä paremmasta, niin hän ei osaa parempaa edes lähteä vaatimaan. Ja tietenkin se että itse voi istuskella jossain toimistossa sekä lähettää alaiset työhön saa aikaan sen, että ainakin työnjohtaja voi olla tyytyväinen asemaansa. Jos vastaväitteitä kuuluu, niin silloin tietenkin voi vastaväittäjä ihan rauhassa etsiä uuden työpaikan.
Kritiikki eli annetun asian kyseenalaistaminen on yksi asia, minkä ihmisen pitäisi oppia. Eli jos joku haluaa antaa käskyjä tai kertoo että hän on niin sanotusti oikea johtaja, niin olisi paikallaan kysyä edes se, että miksi tai kenen mukaan tuo henkilö olisi paras mahdollinen johtaja? Onko hän saanut tuon ajatuksen aivan itse, vai onko joku muu ehkä kertonut tästä asiasta tälle henkilölle? Mikäli ajatellaan sitä että Erewhonin malli tuo valtavasti työpaikkoja, niin silloin tietenkin se on sillä tavalla oikea toimintatapa, mutta samalla se että kaikki työ tehdään ihmisillä on muuten tehotonta. Tuotantoketjussa nimittäin on yksi lenkki mikä tekee virheitä, ja juuri tuota lenkkiä eli työntekijää emme voi vielä korvata ainakaan täysin.
Vaikka esimerkiksi lähtisimme siirtämään kaikki tehtävämme roboteille, niin silloin kohtaamme taas sen paljon puhutun inhimillisen tekijän.Ihminen voi olla väsynyt, jolloin hänen tekemänsä työ ei ehkä ole sitä kaikkein parasta mahdollista. Tai sitten ihminen voi mennä lakkoon, ja tuolloin työ saattaa jäädä kokonaan tekemättä. Mutta vaikka tuotanto siirretään roboteille, niin silloin ihminen tekee edelleen työtä, ja silloin tuo työ koskee suurempia yksiköitä.
Eli jos sanotaan että joku ohjelmisto otetaan käyttöön miljoonissa roboteissa, niin silloin on mahdollisuus siihen, että pieni virhe vaikuttaa suureen kokonaisuuteen, Jos joku koodari joka tekee ohjelmistoja esimerkiksi tekoälyä käyttäville roboteille tekee virheen, niin silloin saattaa tuo virhe aiheuttaa satojen tuhansien kappaleiden vioittumisen. Mutta jos taas ajatellaan että lähdetään tekemään työtä käyttäen vain ihmisiä, niin silloin tullaan taas siihen pisteeseen, missä voidaan kysyä, että kuka haluaa olla tuolloin esimerkiksi tehdashallissa töissä?
Tai olisitko ehkä itse töissä jossain pellolla kävelemässä auran perässä koko elämäsi, koska olet syntynyt talonpojaksi. Ja ehkä olisit sitten tyytyväinen esimiehesi asemaan ihmisenä joka komentaa sinua koska kukaan ei ole sinulle kertonut paremmasta. Itse joskus mietin sitä, että joskus kauan sitten ihmiset voitiin pitää poissa turhan sivistyksen parista teettämällä heillä 12 tuntisia raskaita työpäivä, jotta se matka ei koskaan suuntaudu esimerkiksi kirjastoon.
Jos ihminen ei tiedä paremmasta, niin hänen olotilansa lähetelee joka kerran taivasta. Eli kaikille parasta olisi että pidetään vain suu kiinni, ja annetaan ammattilaisten tehdä kaikki asiat. Silloin ei kukaan lähde tavoittelemaan mitään pilvilinnoja, ja kaikki asiat pysyisivät stabiileina eikä kukaan pääse kohoamaan hierarkiassa esimerkiksi työnjohtajan pojan ohi, koska se sitten voisi pelottaa työyhteisössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.