lauantai 23. marraskuuta 2019

Yliopisto ei halua mulkeroita opiskelemaan





Yliopisto ei halua mulkeroita opiskelemaan

Mulkero on ihminen, joka ei koskaan halua tehdä mitään uutta. Tai oikeastaan hän näkee kaikessa mitä ollaan tekemässä jotain negatiivista, tai sitten kaikki asiat pitää tehdä jollain tietyllä tavalla. Tai sitten kaikki asiat pitää sovittaa siihen miten tuo herra tai rouva nyt omat menonsa haluaa järjestää. Tuollainen ihminen on hyvin ikävää seuraa, jos hän sattuu olemaan omassa opiskelijaryhmässä. Eli kun työtä tehdään jonkin projektin parissa, niin silloin tietenkin mulkeron oma vapaa-ajan työ tai harrastus on silloin se, minkä mukaan kaikki asiat pitää tehdä, ja siinä sitten oma perheen perustaminen on kaikkein tärkein asia, mitä hän sattuu koskaan ajattelemaan.

Meillä muilla tietenkään ei ole edes olemassa sellaista kuin yksityiselämä. Mitä me sillä tekisimme, kun me muutenkin joutilaina kotona makaamme, kun emme saaneet niitä siivousalan paikkoja, ja kesätöitä oli myös tarjolla niukasti. Joten jouduimme opiskelemaan saadaksemme opintotukia. Nytt sitten kun olen alumni yliopistossa, ja sitä kautta sitten valmistunut tietojenkäsittely-alalle, niin mieleeni tulee se, että olisin ehkä voinut valita toisin, ja päästä vaikka jonkun oikean mulkeron alaiseksi, joka sitten teettää minulla niitä mukavia siivousalan töitä, joita olisi ehkä tarjolla kolmeksi päiväksi vuodessa. Ja loput sitten viettäisin mukavasti loikoillen ANSIOSIDONNAISTA PÄIVÄRAHAA nauttien.

Tietenkin mulkeron pääasiallinen työ on ilmeisesti joku kaupan kassa, kun me muut sitten jouduimme käymään koulua, koska emme saaneet niitä kaupan kassan paikkoja, joita kauan sitten lähdimme etsimään. Joten ainakin itse jouduin suorittamaan sellaisen tradenomin tutkinnon, mitä jotkut muut eivät olisi lähteneet tekemään, kun hoito- ja siivousalalta löytyy työtä.

Tässä sitten mieleen tulee sellainen asia, että mulkero kuitenkin aina muistaa saapua juhliin, ja muutenkin mielellään ilmeisesti häntä kiinnostaa julkinen esiintyminen, kun aina jos joku tekee haastatteluja, niin silloin mulkero saapuu kuvaan kertomaan, kuinka hän ei mitään ole oppinut, ja miten tietojenkäsittely on niin kauhean huono ammatti, kun ne jotka sen tutkinnon ovat suorittaneet sekä valmistuneet tulevat työpaikalle pelaamaan tietokoneella, ja tarjolla olisi varmaan ollut monia muitakin ammatteja, joissa olisi varmaan saanut palvella oikeaa yhteiskuntaa. Hänellä sitten varmaan on mielessä se hoitoala, mitä on nyt viimeaikoina mainostettu lehdistössä. Tuolla henkilöllä varmaan oli sitten hyvät hyvät suhteet hoitoalalle, kun sieltä niitä töitä on tulossa.

Mutta tietenkin hän on varmaan myös sopiva tuolle alalle, mihin kaikki me muut emme ole sopivia. Itse ainakin olen kuullut, että en ole mitenkään erityisen sopiva sairaanhoitaja, joten silloin varmaan itse olen joutunut tekemään muita valintoja, koska ehkä en olisi tuolle alalle tullut valituksi. Ehkä olisin myös silloin parempi ihminen, jolla olisi pidempi ja paksumpi, kun ehkä olisin saanut sitten tehdä kaiken maailman siivoustöitä, koska varmaan olisin myös joutunut esimerkiksi asuntoni maksamaan. Tässä vain sössötän sitä, että itse olen kohdannut tiettyjen asioiden takia sellaista käytöstä menneisyydessäni, että eräillä henkilöillä on ollut sellainen tapa, että kun minä tulen sisään huoneeseen, niin silloin tulee eräs henkilö paikalle ja osoittaa peukalolla ovea sanoen “ehkä”, mikä tarkoitti että minun on poistuttava paikalta.


Samoin eräillä henkilöillä oli tuolloin kauan sitten tapana aloittaa kaikki repliikit sanalla “varmaan”, ja silloin aloin hiukan hiiltyä, kun tällaisten henkilöiden kuin minä piti poistua paikalta. Koska olen hieman tällainen, niin jouduin itsekkäästi valitsemaan ammatin, missä kaikki muutkin ovat hiuka”tällaisia”, mikä varmasti aiheutti viimeisen ristiretken itseäni vastaan, kun ilmeisesti kaikki muut ihmiset maailmassa ovat venyttäneet opiskeluja, ja hakeneet niille jatkoaikaa, jotta voivat vapaammin vielä harkita sitä, mitä he haluavat tehdä elämässään, ja itse menin tyhmänä valmistumaan neljässä vuodessa. Siinä kyllä sitten tuli itku, kun en saanut edes enää mennä vessoja pesemään, tai en saanut sanoa, että olen tässä gradua ja muutamia kursseja vailla valmis.

Enkä saanut kävellä antiikki-nahasta tehdyssä takissa esiintymään televisiossa ja kertomaan, että tässä olisi tärkeintä osaaminen, ja kuinka minä olisin halunnut olla jonkun ylilääkärin boytoy, mikä sitten tekee hänen vaatevarastossaan jotain viikkausta tai vastaavaa. Enkä koskaan saa työskennellä esimerkiksi tapahtuma-asemalla, mikä ilmeisesti on tapaturma-aseman oikea nimi katsomassa, kun onnettomuuden ja tappeluiden uhreja tuodaan paikalle. Enkä saanut tulla kotiin kertomaan, millainen helvetti voi ihmistä odottaa, jos hän ei ole valmistunut, enkä voinut edes pilata kenenkään joulua kertomalla solkenaan kuinka lääkäri teki sitä ja tätä, ja miten minulla sitten on vaitiolovelvollisuus kaikesta muusta paitsi omasta työstäni, joten olisi parempi, että lapset eivät sitä kuulisi.

Sitten voisin itkeä pientä palkkaa sekä sitä, että kuinka uupunut olen. Nyt joudun sanomaan häpeillen, että olen tradenomi sekä alumni joka on tehnyt sen, mitä aikoinaan lupasin.

https://yle.fi/uutiset/3-11081426

Kuva:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...