Kun keskustellaan sosiaalisen median käytöstä, niin toki voidaan sanoa että liika on aina liikaa. Mutta sitten toisaalta taas täyskielto ei ehkä ole myöskään järkevää. Eli kun sosiaalisen median käyttöä halutaan rajoittaa, niin helposti mennään toiseen ääripäähän nimeltään täyskielto. Kun mitään muuta välimuotoa ei edes voi ajatella kuin täyskielto, niin silloin toimitaan niin kuin mustavalkoisessa maailmassa toimitaan. On olemassa joko se kanta että sosiaalisen median käyttö sallitaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Ja sitten tietenkin toinen ääripään vaihtoehto on sitten se, että sosiaalisen median käyttö kielletään täysin.
Me haluamme varmasti varjella lapsiamme erilaisilta ikäviltä vaikutteilta. Mutta pahimmillaan kohtaamme tilanteen, missä suojelemme lapsiamme väärällä tavalla. Eli me emme valmista heitä maailmaan, jossa he kohtaavat erilaisia huijareita. Se että kiellämme sosiaalisen median käytön saattaa altistaa lapsemme toisenlaisille vaaroille. Eli tuolloin sosiaalisen median käyttö saattaa muuttua sellaiseksi, että sitä tehdään salaa vanhemmilta. Kun kukaan ei valvo niin kukaan ei puutu.
Niin onko tuo sosiaalisen median kieltäminen tarpeen tai järkevää? Pahimmillaan siitä tulee asia, josta saa ostaa erivapauksia, kun esimerkiksi urheiluseura laittaa tärkeitä tiedotteita Facebook-sivuille. Parhaimmillaan siitä tulee asia, mikä muuttaa koulun yhteisöksi, jossa kaikki ovat läsnä. Ja sitten se paljon puhuttu ongelman ydin, eli sosiaalisen median liikakäyttö. Addiktio määritellään riippuvuus suhteeksi, joka vaikuttaa ihmisen toimintaan. Pahimmillaan addiktio on asia, joka syrjäyttää kaikki muut asiat ihmisten elämästä.
Se mitä me sitten oikeasti unohdamme niin usein on se, että se millä perustelemme kieltoa on se, mikä motivoi noudattamaan sitä. Kun kiellämme sosiaalisen median, niin samalla meidän pitäisi pystyä valvomaan tuota kieltoa. Se että kieltoa valvotaan silloin kun mitään muuta tekemistä ei ole ei muuta asioita yhtään miksikään. Tai toinen vahingollinen tapa on se, että kieltoja annetaan mutta niitä ei viitsitä valvoa. Tai sitten kieltoja valvotaan vain yhden tai kahden oppilaan kohdalla. Eli ne jotka osaavat laittaa puhelimen äänettömälle ja pitää sen pois pöydältä tekevät niin ilman erillistä kieltoa. Mutta ne jotka muutenkaan eivät kieltoja noudata eivät tuotakaan kieltoa mitenkään erityisesti noteeraa. Kännykkä kiellosta voidaan joka tapauksessa tehdä show, jolla joku häirikkö voi saada suosiota tai aplodeja, kun hän esittelee uusia soittoääniä kaikelle kansalle.
Tupakointi yläasteella oli silloin jo kauan sitten kiellettyä kun kävin yläastetta itse. Kuitenkin tupakointi oli jokaiseen välituntiin kuuluvaa “kansallisurheilua”, eli joka välitunti samat naamat olivat puskassa polttelemassa parit savukkeet, ja sitten taas joku oli jälki-istunnossa. Lopulta kävi niin ikävästi että opettajat eivät enää rankaisseet noita henkilöitä. Tuolloin 1980-luvulla ei sosiaalista mediaa oltu vielä keksitty. Eikä tupakoinnin vaaroista tiedotettu vielä tuolloin. Mutta se oli kiellettyä. Ja kun jälki-istuntoa tuli tarpeeksi, niin siihen tottuu. Mutta samalla meidän pitää huomioida sellainen asia. Että jokaiseen rikkeeseen voidaan suhtautua samalla tavalla kuin tupakointiin. Se että kielto perustellaan oikein varmasti vähentää tupakointia. Ja sitten eräänä päivänä eräässä luentosalissa katsottiin elokuvaa siitä, mitä tupakka tekee elimistölle. Silloin ainakin itse ymmärsin että tuo asia on oikeasti vaarallista. Ja ymmärsin tumpata.
Eli perusteltu kielto sitten voisi olla paljon parempi asia kuin pelkkä kielto. Mutta siis se, että “minä sanon” ei ole se perusteltu kielto. Ehkä se olisi parempi kertoa oppilaille sosiaalisen median varjopuolista sekä siitä, että on olemassa pahoja miehiä, jotka palvelevat pahoja valtioita. Ja kaikki ihmiset tarvitsevat uudenlaista kriittisyyttä, mediakasvatusta sekä erityisesti tietoa siitä, että kaikki mikä näyttää hyvältä ei ole aivan niin hyvää kuin miltä me haluamme sen näyttävän.
Jos vaihdamme amerikkalaisen palvelun johonkin tuntemattomaan palveluun, niin silloin me ehkä siirrämme tietomme niin sanotusti ojasta allikkoon. USAn tilalle voi karrikoiden tulla vaikka Pohjois Korea, Iran tai Venäjän mafia. Eli ennen kuin Microsoft tuotteet vaihdetaan pois, niin kannattaa hiukan tutustua uuden palveluntarjoajan taustoihin. Tai sitten edessä voi olla paljon pahempia ongelmia kuin se, että tietoa nyt sattuu vuotamaan NSAlle.
Sosiaalisen median käyttö voi addiktoida ihmisen. Samalla tavalla kuin pelaaminen tai alkoholi sekä nikotiinivalmisteiden käyttö. Eli ihminen ei ehkä enää saa itseään irti sosiaalisesta mediasta, ja pahimmillaan tuo addiktio sitten alkaa dominoida tuon ihmisen elämää. Se mikä on oikein ja mikä on väärin riippuu ihmisestä. Sosiaalista mediaa syytetään kiusaamisen välikappaleeksi. Jos joku kirjoittaa hävyttömästi sosiaaliseen mediaan, niin hän varmasti loukkaa toista.
Se että hän kuiskaa tuon asian toisen korvaan tai soittaa nimettömänä puhelinsoiton varmaan sattuisi aivan yhtä paljon. Mutta sosiaaliseen mediaan kirjoitetut asiat jättävät jäljen, jota voidaan käyttää todisteena. Toisten mielestä sosiaalisen median kieltäminen estää kiusaamista. Toisten mielestä sosiaalisen median kieltäminen taas ainoastaan lakaisee ongelmia pois ihmisten silmistä. Eli jos itse olisin kiusaaja, niin varmaan en toivoisi tekojani käsiteltävän jossain sosiaalisen median sivuilla. Tai ehkä se kuvaus mitä teoista kerrotaan jossain ehkä valtakunnallisessa sanomalehdessä pitää osittain paikkansa. Mutta kuvaus siitä, että tempaisi huivin jonkun tytön päästä.
Tai tönäisi jotain poikaa pihalla ei ole teon koko kuva. Siis mitä jätettiin kertomatta? Ehkä se selviäisi paremmin, jos koko asia näytettäisiin suoraan, eikä siis kerrota vain sitä, mitä joku haluaa asiasta kertoa. Tai jutusta näytetään ehkä viimeiset viisi sekuntia, jossa voidaan todeta että joku löi toista. Tuolloin se mitä ennen tapahtui jää usein täysin selvittämättä. Jutuista voidaan sitten lukea sitä, mikä näyttää koulun johtokunnasta suotuisalta. Se että miten paljon sitä tai tätä on haukuttu, ärsytetty tai muuten kohdeltu huonosti ei useinkaan viitsitä näyttää. Me kaikki puutumme kiusaamiseen. Niin ainakin meistä jokainen sanoo.
Aikuisten velvollisuus on siis puuttua kiusaamiseen. Mutta tuon velvollisuuden siirtäminen käytännön tasolle on jotenkin vaikeaa. Kiusaamiseen puututaan, mutta siitä saatavat rangaistukset ovat pieniä. Tunti tai kaksi jälki-istuntoa kerran pari vuodessa ei ole aivan sitä, mitä toivottaisiin. Pahimmillaan jälki-istunto tarjoaa jollekin kiusaajalle mahdollisuuden verkostoitua kaltaistensa kanssa. Ja se saattaa tuoda tuolle kiusaajalle kovaa mainetta sekä kunniaa.
Se mitä tuo jälki-istunto sitten voi aiheuttaa on se, että kiusaaja muuttaa tuon jälki-istunnon keinoksi, jolla hän uhriuttaa itseään. Esimerkkitapauksissa väärin annettu rangaistus vain puhaltaa tuulta kiusaajan purjeiisiin. Eli jo seuraavana aamuna kiusaaja ilmaantuu koulun pihaan ja väittää että hänen uhrinsa on keksinyt kaiken. On helpompi sanoa että kiusattu on jotenkin ahdistunut. Ja että hänet suoraan paiskataan pois koulusta, kuin kysyä. Että miksi hän on ahdistunut.
Kaikki tietävät että jeppe juo. Kukaan ei kysy miksi jeppe juo? Kaikki tietävät että “aimo” on ahdistunut. Kukaan ei kysy miksi “aimo” on ahdistunut?
Samoin jos ihminen ryyppää, niin kaikki päivittelevät sitä, että hän ryyppää. Kukaan ei viitsi kysyä että miksi ihminen ryyppää? Ahdistus on asia joka johtaa joskus alkoholismiin. Me voimme aina määräillä lääkkeitä. Mutta samalla unohdamme kysyä että mikä esimerkiksi koulussa pelottaa?
Ja siellä “opettajanhuoneessa vain kiusattua on uskottu”. Ja pahimmillaan kiusaaja muuttaa tuon kiusatun uhrista tekijäksi. Kun ajatellaan sitten noita kiusaamistapauksia, niin uskooko kukaan oikeasti sitä, että kiusaaja toimii yksin? Pääasiallinen räksyttäjä voi olla hyvinkin pienikokoinen, mutta hänellä saattaa olla erittäin paljon vanhempia ystäviä. Ja mikäs sen hauskempaa on kuin panna joku 12 vuotias hakkaamaan 16-17 vuotiasta koko koulun edessä.
Jos sitten tuo vanhempi henkilö edes uskaltaa tehdä vastarintaa, niin tuon 12 vuotiaan taustavoimat ovat sekunnissa paikalla. Eli tällaista voidaan sitten tietenkin pitää jossain määrin muka oikeutettuna kun tuota hakattua henkilöä kutsutaan “pedofiiliksi”. Siitä mitä hän on tuota ennen tehnyt lapsille ei tarvitse todistaa. Riittää että hän ei ole maksanut jotain “veroja”. Kun ulkomaalaisten rikollisten toimintamallit saapuvat myös Suomeen, niin voidaan hyvin olettaa, että myös alaikäisten tai jopa lasten käyttö rikollisten juoksupoikana tai jopa varsinaisina iskijöinä on ehkä muuttumassa yleisemmäksi.
Muualla maailmassa rikolliset ovat antaneet reilusti alaikäisille aseita ja käyttäneet heitä myös kovien rikosten välineinä. Se että ihmiset vaikenevat ongelmista eivätkä puutu asioihin riittävän ajoissa saattaa aiheuttaa suuren luokan ongelmia. Asioihin puuttuminen ei ole sidoksissa sosiaalisen median kieltämiseen. Se on asia joka on sidoksissa yleiseen asenneilmapiiriin. Sosiaalisen median käytön kieltäminen oppituntien ajaksi ei liene vaikeaa. Se että sosiaalista mediaa käsitellään mustavalkoisesti saa aikaan sen, että sen käyttöä ryhdytään harjoittelemaan joskus aikuisiällä. Sama koskee myös esimerkiksi kulutusluottoja.
Tuolloin ei kukaan voi siellä sitten enää suoraan laillisesti puuttua tuohon sosiaalisen median käyttöön. Suomessa ongelma on siinä, että kaikki aikuisten oikeudet saadaan samantien. Kun oikeuksien käyttöön kuuluvista velvollisuuksista ei juurikaan ehditty puhua. Niin kun herra tai rouva 18 vuotias saa oikeuden käydä ravintolassa, niin hän saa silloin oikeuden hakea lainaa pankista sekä samalla taata lainoja. Hän saa oikeuden käyttää sosiaalista mediaa. Ja sitä on sitten aikuisena mukava harjoitella.
Eli kun mitään oikeutta ei saa harjoitella vanhempien valvonnassa, niin silloin uudet vapaudet saattavat muuttua asioiksi, joista seuraa jopa vuosien piina. Sosiaaliseen mediaan kuuluu vaaroja. Mutta jos noita vaaroja ei tunnisteta, niin ne voivat viedä joko rahat tai sitten esimerkiksi munuaisen sekä hengen. Toisin sanoen netin vaaroihin pitäisi tutustuttaa paremmin. Kun ihminen opetetaan jo nuorena etsimään tietoa oikein sekä olemaan kriittinen näkemänsä suhteen. Niin silloin hän todennäköisesti pärjää paremmin. Sosiaalinen media on täällä jäädäkseen. Se että rajoitamme sen käyttöä voi olla hyväksi.
Parempi tietenkin olisi se että tutustuminen sosiaaliseen mediaan tapahtuisi vanhempien valvonnassa sekä siten, että ihmiset opetetaan jo lapsesta pitäen liikkumaan internetissä sekä myös sosiaalisen median alustoilla varoen. Mutta se mikä sitten tietenkin pitää aina huomioida on se, että mikään kiusaaminen ei lopu sillä, että asioista vaietaan. Se että kiusaamiseen ei puututa vaan että sen annetaan jatkua ei lopeta kiusaamista. Pahimmillaan ainoa asia joka rajoittaa kiusaajia on pelko siitä, että joku kuvaa tuota toimintaa. Sekä jakaa sen jonnekin sosiaalisen median palveluun. Tai sitten tietenkin jokaisesta ihmisestä voidaan sosiaalisen median kautta tehdä aivan mitä hyvänsä. Eli pahimmillaan sosiaalinen media on väline, jonka avulla ihmistä voidaan mustamaalata rajattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.