Totuuden jälkeinen aika on oikeastaan myytti

Totuuden jälkeinen aika on oikeastaan myytti

Totuuden jälkeisestä ajasta pitäisi puhua oikeastaan nimellä yhden totuuden sekä sopivan kirjoittamisen jälkeinen aika, eli sen verran tämä media on muuttunut siitä kun ainoa julkaisualusta on ollut sanomalehti. Totuus on muuttunut ihmisten silmissä sellaiseksi, että se pitäisi oikeastaan kieltää sanana. Ihmisten pitää vain muistaa se, että kritiikkiä pitäisi meidän kaikkien harjoittaa aina kun me vain luemme jotain uutista. Kriittinen asennoituminen asioihin on erittäin järkevä tapa käsitellä tietoa, ja kysyä sitä että mitä tai ketä mikäkin uutinen palvelee? 

Ja jos uutisessa on viittauksia salaliittoon, niin silloin kannattaa lukea ne perustelut, joita jutun kirjoittaja esittää, sekä vilkaista lähdeluetteloa. Eli onko siellä sellaisia kirjoja tai tekstejä, jotka voidaan puhtaasti esittää humpuukina? Kun lähdeluetteloa tutkitaan, niin silloin kannattaa lähteä etsimään kyseisiä kirjoja kirjastosta, ja jos ne on luetteloitu esimerkiksi valtiotieteen kirjoiksi, niin niissä ilmeisesti ei silloin ole kovin paljoa humpuukia. 

Tutkija kohtaa joskus tietoa, mistä hän ei pidä. Kuitenkin jos tuo tieto on oikeaa, niin sitä ei saa sivuuttaa siksi, että se ei tue tutkijan omaa uskonnollista tai poliittista kantaa asioista. Eli hän ei saa polarisoida eli suodattaa pois tietoa joka on hänen omaa pyhänä pitämäänsä näkemystä vastaan. Tutkijan suhtautuminen asiaan pitää olla neutraali, ja hänen pitäisi käyttää uusinta käytettävissä olevaa tietoa sekä parhaita mahdollisia välineitä tiedon hankintaan. 

Se miten asia esitetään merkitsee yllättävän paljon. Jos ihminen vain kertoo jotain asioita, mutta ei merkitse tai mainitse yhtään mistä on tietonsa saanut, niin silloin hän voi olla varma siitä, että teksti muuttuu hylätyksi ja aiheuttaa nauruja. Mutta sitten jos henkilö dokumentoi asiansa tarkasti, niin silloin hän on varmasti paljon uskottavampi kuin henkilö, joka vain heittää “läpällä” jotain asioita. 

Siis lähteiden käyttö on hyvin suotavaa, mutta jälleen kerran meidän pitää muistaa se, että tuo lähteiden käyttö tarkoittaa sitä, että niistä luetaan tietoa, sekä saadusta tiedosta luodaan oma näkemys asioista. Siis se ei tarkoita sitä, että lähdeteksti kopioidaan johonkin kirjoitukseen. Myös pikkulapset osaavat tehdä sellaisia asioita, kuin kopioida kirjoituksia joita he eivät ymmärrä. 

Mutta se että lähteistä muodostetaan omia päätelmiä on sitten taito erikseen. Ja silloin kannattaa lähde käydä ajatuksella läpi, sekä kirjoittaa ylös myös se miten kirjoittaja itse sattui tekemään jonkun päätelmän. Siis päätelmä mikä perustuu lähteeseen on oikeastaan se, mihin tutkijan on pyrittävä, kun hän tekee työtään, ja samalla osoitettava kritiikkiä sitä kohtaan, mitä hän tutkii. Tutkijan pitää työssään huomioida myös sellaisia asioita kuin esimerkiksi tekniikan kehitys, ja jos ajatellaan että Newtonin painovoimaa käsittelevistä laeista ainakin osa on kaatunut, niin itse ihmettelen, että ne eivät ole kaatuneet aikaisemmin.

Newtonin aikaan ei edes mekaanista laskinta vielä ollut, tai oikeastaan Newton saattoi lainata maailman ensimmäistä mekaanista laskinta jonka valmisti Saksalainen Gottfried Leibniz, mutta muuten hän oli teorioitaan tehdessään omien aivojensa varassa. Mutta nykyaikaiseen tutkimukseen kuuluu se, että tekniikan kehitys huomioidaan. Eli nykyään tutkija voi supertietokoneen avulla laskea jopa miljoonien desimaalien pituisia numeroita sekä hyvin pitkiä sarjoja, joiden laskemiseen menisi muuten ihmisikä.

Kuitenkin me unohdamme tuolloin sen, että tietokone on vain apuneuvo. Eli erittäin pitkälle kehitetty supertietokone on samassa asemassa kuin taskulaskin, ja tuon asian sisäistäminen säästää paljon kahvia sekä kyyneleitä. Jos ihminen uskoo että kone tekee kaiken maailman tutkimuksia hänen puolestaan, ja kasaa niistä vielä raportin, niin hän saattaa kuitenkin olla osittain oikeassa. 

Tietokone voidaan ohjelmoida etsimään tietoa internetistä automaattisten algoritmien avulla. Ja tuohon algoritmiin voidaan syöttää esimerkiksi erilaisia raja-arvoja joiden avulla tekoäly tuo tietokoneen ruudulle haluttuja asioita. Eli esimerkiksi raja arvo voisi olla joku tietyllä alueella oleva sademäärä tai vaikkapa Amazon-joen vedenkorkeus, ja sitten algoritmi alkaa etsiä tuota tietoa internetistä. Se voi tuoda ruudulle kappaleita, joissa yhdistetään sanat Amazon ja vedenkorkeus tai sitten se voi etsiä tietoa kotisivuilta joissa otsikossa ovat nuo sanat. 

Eli algoritmi etsii ensin kotisivuilta sanaa Amazonas, ja sitten jos löytyy numeerinen arvo kuten vedenkorkeus tai muu vastaava tieto joka voi olla numeerinen arvo, sekä sen jälkeen tuleva mittayksikkö. Tuolloin saattaa yleisempi arvo viitata esimerkiksi sademäärään, joka myös on kiinnostavaa tietoa. Mutta analysoimisesta vastaa aina tutkija itse. Eli tietokone voi merkitä tiettyjä raja-arvoja punaisella. Samoin jos mittausasemien koordinaatit ovat tiedossa, niin tekoäly voi värjätä tuon joen karttaa tietyillä väreillä. 

Mutta se vaatii siis tiedon siitä miltä väliltä tietoa on kerätty. Kuitenkaan sen ei pidä antaa tehdä raporttia tuosta asiasta, koska tietokone ei ymmärrä mitä se kirjoittaa. Eli tietokone on samanlainen apuväline kuin taskulaskin, eli se ei tee mitään työtä tutkijan puolesta. Tutkija on riippuvainen siitä että onko tieto mitä hän saa oikeaa, onko se varmennettua sekä onko se myös useista lähteistä varmennettavaa. Ja sitten se mikä tekee niistä lähteistä luotettavia on se, että ne ovat jonkun tunnustetusti rehellisen valtiollisen tai muun luotetun tahon ylläpitämiä.