Todellisuus on katsojasta riippumaton asia, mutta se välittyy jokaiselle eri tavalla.

 Todellisuus on katsojasta riippumaton asia, mutta se välittyy jokaiselle eri tavalla.

Seuraavan esimerkin tarkoitus on havainnollistaa sitä kuinka vaikea tilanne voi olla, vaikka se näyttää muista ihmisistä melko koomiselta. Ulkopuolisesta voi olla helppoa todistaa että henkilö ei ole toisella planeetalla vain kohottamalla kypärän visiiriä, mutta sitten meidän pitää muistaa se että tuon puvun sisällä olevalla henkilöllä ei ole samaa tietoa siitä missä hän on, kuin häntä ulkopuolelta katsovalla henkilöllä on. 

Todellisuus on kaikki mitä katsomme tunnemme sekä myös kuulemme. Ja joskus on sanottu että virtuaalitodellisuus ei ole todellisuutta. Kuitenkin jos me lähdemme siitä että virtuaalitodellisuus laitteisto on asetettu meidän kehomme ympärille ilman että tiedämme tätä asiaa, niin silloin meidän on pakko lähteä siitä että se mitä virtuaalitodellisuudessa näemme on totta. Mutta mitä jos meidät tainnutetaan ja päälle puetaan avaruuspuku, jossa on virtuaalitodellisuus setti, ja sen jälkeen meidät lasketaan vesisäiliöön? Lähtisitkö itse tai joku muu kokeilemaan sitä että onko tuo avaruuslento totta? Uskaltaisitko ottaa tuon kypärän päästä? 

Tai mitä jos tuo meidän mielikuvituksellinen tapahtuma muuttuu sellaiseksi, että meidän virtuaalitodellisuus laitteisto poistaa ihmiset laitteen välittämästä kuvasta? Sitten meidät pannaan kävelemään avaruuspuvussa katua, ja emme näe yhtään ihmistä, vaan tietokone muokkaa kaikki kuvat siten että ympäristö olisi kuin jossain toisella planeetalla. Lähtisikö tuo koehenkilö  ottamaan selvää siitä että olisiko NASA kaapannut hänet ja laittanut avaruusmatkalle kohottamalla kypärän visiiriä. Tuossa esimerkissä henkilölle kerrotaan että hän on ollut syväjäädytettynä 2000 vuotta, ja että hänen aluksensa on laskeutunut vaikka toiselle planeetalle? 

Olisiko hän valmis ottamaan riskin siitä, mitä tapahtuu jos hän vain avaa tuon kypärän? Tuollainen tilanne saattaa vaikuttaa utopistiselta, mutta tämä on tarkoitettu esimerkiksi tilanteesta, jossa henkilö voisi helposti selvittää sen, onko hänelle valehdeltu, mutta mitä jos itse olisimme tuossa tilanteessa? Eli me olisimme tuo henkilö jolle on tämä satu kerrottu, emmekä näe yhtään muuta ihmistä. Lähtisikö joku kokeilemaan että onko hänelle valehdeltu?

Jos tuolla puvun sisällä olevalla ihmisellä olisi sama tieto käytettävissään kuin muilla, niin hän avaisi tuon visiirin ja asia olisi selvä. Mutta tässä esimerkissä hän ei ole tietoinen siitä, missä hän on, eikä hän kuule kun muut huutavat eikä näe muita ihmisiä. Tuolloin muut eivät saa välitettyä tuolle puvun sisällä olevalle henkilölle tietoa siitä missä hän on tai miten hän on tuohon pukuun päätynyt. Eli henkilö on sen varassa, mitä hän kuulee kuulokkeista sekä mitä hän näkee edessään olevasta näytöstä. Olisiko silloin helppoa avata maskia ja kokeilla että onko ilmanpaine sitä mitä sen pitäisi?

Jokainen ihminen tarkastelee informaatiota polarisoidusti omasta näkökulmastaan. 

Katsojalle todellisuus projisoituu kokemusten sekä omien aistihavaintojen kautta, ja siitä mitä todellisuus on on tietenkin silloin erilaisia käsityksiä. Todellisuudessa katsoja ei voi käsittää sitä mikä on absoluuttinen todellisuus, koska hän katsoo maailmaa automaattisesti subjektiivisen näkökulman kautta. Katsoja ei siis näe yhtään asiaa samalla tavalla kuin hänen vieressään oleva henkilö. Se mitä katsoja kertoo vieressään olevalle henkilölle havaitsemastaan todellisuudesta saattaa olla aivan erilaista kuin mitä hänen vieressään oleva henkilö näkee sekä kokee. 

Se että katsoja kuvailee jotain asiaa eri tavalla kuin mitä hänen vieressään oleva henkilö käsittää saattaa johtua siitä, että katsoja ei muista sanoja, mitkä liittyvät kuvaan, mikä välittyy hänen tajuntaansa. Eli jos emme muista sanaa “puunlehti”, ja sitten sanoimme vahingossa “sanomalehti”, niin silloin meidän sanomamme sisältö muuttuu radikaalisti. Siis kyseessä on asia mikä tarkoittaa eri asiaa kuin mitä oikeasti tarkoitamme. Tästä tulee mieleen se, että mitä jos vaikka jollekin henkilölle opetetaan että “puissa kasvaa sanomalehtiä”? Hän varmasti saa aikaan naurut, mutta onko tuo asia hänen vikansa? Vai onko vika siinä henkilössä joka opetti hänelle asiat väärin? Mutta kuten tiedämme niin todellisuus on aina subjektiivista. 

Se mikä saattaa vaikuttaa toisesta ihmisestä hyvin normaalilta sekä merkityksettömältä saattaa merkitä toiselle ihmiselle hyvin paljon. Eli jotkut vanhat ja kamalat bootsit saattavat näyttää rumilta, mutta ne voivat olla jonkun henkilön ainoa muisto jostain perheenjäsenestä, joka on ehkä kuollut tai ei muuten enää palaa. 

Ja silloin niiden tunnearvo saattaa olla rajaton. Se miten ilmaisemme asian ei ole aina sitä, mitä me haluamme sen olevan, eikä se kerro aina kaikkea sitä miten koemme todellisuuden. Koska todellisuus välittyy jokaiselle meistä eri tavalla, ja se polarisoituu kulkiessaan ilman sekä myös oman hemostomme läpi, niin silloin siihen liittyy tunteita sekä muistoja, joista kukaan ympärillä oleva ei ehkä ole tietoinen. Ja se tekee todellisuudesta erittäin polarisoitua sekä myös henkilökohtaista. 

Todellisuus yhtyy myös meidän kaikkien omaan arvomaailmaan, ja sen takia meidän pitää huomioida monia asioita. Ja tärkein niistä on se, että todellisuus välittyy jokaisen meistä tietoisuuteen siten että kokemus on yksilöllinen. Vaikka me näemme tai kuulemme saman asian, niin me kuitenkin liitämme tähän asiaan muistojamme sekä myös odotuksiamme. Eli vaikka näemme jonkun tietyn asian, niin meidän muistomme sekä muut vastaavat asiat aiheuttavat sen, että meistä jokainen näkee asiat aivan eri näkökulmasta.