maanantai 14. lokakuuta 2024

Sodan koirat eli palkkasoturit tekevät valtioiden likaisen työn.



Kautta aikojen palkkasoturit eli "sodan koirat" ovat olleet ratkaisevassa roolissa ainakin likaisissa siirtomaasodissa. Esimerkiksi Ranska ei olisi koskaan voinut rakentaa sellaista siirtomaiden joukkoa, kuin mitä sillä oli ilman Muukalaislegioonaa. Muukalaislegioona oli aikoinaan tärkeä osa Ranskan siirtomaa politiikkaa sekä tuo vieras- tai muukalaistaistelijoiden joukko näytteli pääosaa Ranskan siirtomaasodissa 1800-luvulta aina tähän päivään asti. Koska noita miehiä ei kaivattu kotona, niin heillä voitiin teettää likaista työtä. 

Usein unohdamme että Espanjalla, ja Portugalilla on omat muukalaislegioonansa, joiden avulla nuo valtiot ylläpitivät siirtomaa hallintoaan. Briteillä on myös vierastaistelijoista koottuja "Royal Gurgha rifle" yksiköitä, jotka ovat ottaneet kuulemma osaa jokaiseen Britannian käymään sotaan. Ainoastaan Portugalin legioona on noista osastoista lakkautettu. Mutta tietenkin esimerkiksi Blackwater yhtiötä voidaan pitää USAn muukalaislegioonana. 

Ja tietenkin me voimme sanoa, että esimerkiksi yksityiset sota-alan yhtiöt ovat ottaneet ainakin osittain muukalaislegioonien paikan kriisien keskiössä. Nuo yhtiöt rekrytoivat erilaisia "kovia miehiä" ja se että nuo yhtiöt eivät ole täysin hallituksen kontrollissa tekevät niistä vaarallisia. Eli niiden palveluksessa on operaattoreita, joiden ainoa motivaattori on raha. 

Venäjä on käyttänyt Wagner PMC:tä eli palkkasotureita Ukrainan sodassa. Noiden palkkasotureiden tappioista ei ilmeisesti ole kovin tarkkaa tietoa. Mutta uskoisin että esimerkiksi Pohjois-Afrikasta värvättyjä sotilaita ei ole ainakaan aina ilmoitettu kuolleiksi. Ja monet palkkasotureiden joukossa olleista venäläisistä on ilmeisesti joko nykyisiä tai entisiä vankeja, joiden tehtävä on tietenkin tehdä oman valtionsa määräämää likaista työtä, ja heidän taustansa varmaan sitten antaa ikään kuin oikeutuksen surmata heidät tekojensa jälkeen. Tuo työtapa on erittäin yleinen erilaisissa palkkasoturi operaatioissa, joita myös esimerkiksi CIA on harrastanut lännessä. 

Eli noissa operaatioissa käytetään usein kovien miesten joukosta värvättyjä miehiä sekä ehkä myös naisia. Ja syy miksi noita operaatioita järjestetään on se, että esimerkiksi hallitukset eivät mielellään halua puuttua toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Aikoinaan CIA suoritti esimerkiksi Sikojen Lahden maihinnousun Kuubaan vuonna 1961, koska se halusi kiilata Fidel Castron pois Kuuban johdosta. CIA pelkäsi tuolloin Neuvostoliiton tuovan ydinaseita Kuubaan. Ja tuo pelko osoittautui todeksi vuonna 1962, kun Neuvostoliitto sitten sijoitti IRBM ohjuksia Kuubaan, mikä aiheutti ohjuskriisin. 

Myöhemmin CIA tuki Contra-sissejä samasta syystä. Eli CIAn johto yhdessä Pentagonin kanssa pelkäsi Neuvostoliiton sijoittavan SS-20-ohjuksia Nicaraguaan. Tuo operaatio päätyi kansainväliseen tuomioistuimeen. Sitä ennen CIA oli suoraan sekaantunut Belgian Kongon eli nykyisen Kongon dem. tasavallan sekä Zimbabwen eli entisen Rhodesian sisäisiin asioihin. CIA oli siis pelännyt että mahdollinen sosialistinen hallinto olisi antanut KGBlle timantteja, joilla Neuvostoliiton tiedustelu olisi voinut saada rahoitusta laittomille tiedustelu- ja propaganda toiminnalle, jonka tarkoitus oli heikentää NATOa. 

Viimeistään Blackwater on tuonut palkkasoturit ihmisten silmien eteen. Mutta sanotaan että esimerkiksi  Venäjän sekä Kiinan tukemat Slavonic Corps ja Wagner PMC ovat vielä suurempi asia kuin joku Blackwater. Tiedetään että Neuvostoliitto sekä Venäjä ovat käyttäneet palkkasotureita eli myös ulkomailta värvättyjä henkilöitä erilaisissa sotatoimissa ja muissa asioissa, joita Putin ei halua pöydälleen. Eli ilmeisesti myös Neuvostoliiton tiedustelu on aikoinaan palkannut esimerkiksi ulkomaisia rikollisia hoitamaan sen likaisia töitä samalla tavalla kuin CIA. 

Palkkasotureita on värvätty sekä Nepalista, Intiasta, Etelä-Afrikasta, Eteläisestä Amerikasta sekä tietenkin Euroopan ja USAn erikoisjoukoista. Samoin myös uskoisin että Pohjois-Korealaisia on ollut ainakin Slavonic Corpsin palkkalistoilla. Slavonic Corps on siis virallisesti lakkautettu, mutta koska tuon yhtiön toimipaikka on ollut Hong Kong, niin missään nimessä se ei voi toimia ilman Kiinan viranomaisten lupaa. Saattaa olla niin, että Slavonic Corps on vaihtanut nimensä, jotta se voi jatkaa liiketoimiaan jossain Afrikassa sekä muualla maailmassa. Tuo yhtiö on julistettu terroristi organisaatioksi, ja se on saattanut vaikeuttaa palkan maksua niille operaattoreille, joita yhtiö on halunnut käyttää jatkossakin. 

Mutta kun puhutaan siitä, että Venäjä on perustanut hybridijoukkoja, joissa on sekä palkkasotureita että tavallisia sotilaita, niin syy voi olla yksinkertainen. Venäjä haluaa ehkä tehostaa värväyskampanjaa, jolla sotilaita rekrytoidaan Ukrainan rintamalle. Tai sitten Venäjä voi myös siirtää omia tappioitaan noiden joukkojen niskoille. Eli niin sanottujen itsemurharynnäköiden uhrit voidaan siirtää noiden palkkasoturi-yksiköiden listoille. Samalla voidaan myös tinkiä sotilaiden sosiaalisista taidoista sekä muusta yleisestä kunnosta. Eli noita palkkasotureita eivät koske vakinaisen väen vaatimukset, ja myös esimerkiksi vankeja on ilmeisesti siirretty noihin yksiköihin. Eli osa noista miehistä saatetaan varata esimerkiksi miinakentän tallaajiksi, joilla suojataan tankkeja. Näiden miesten tehtäviin kuuluu rynnäköidä vihollisen asemia vastaan, jotta vihollinen paljastaa sijaintinsa sekä ampuu ampumatarvikkeensa pois. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-venajan-armeijassa-tapahtui-vallankumous-kyse-hybridijoukoista/27eebc9c-45bb-4b3a-ab03-367cd18e9f69

https://fi.wikipedia.org/wiki/Contrat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikojenlahden_maihinnousu

https://fi.wikipedia.org/wiki/RT-21M_Pioneer


https://en.wikipedia.org/wiki/Blackwater_(company)


https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_private_military_contractors


https://en.wikipedia.org/wiki/Slavonic_Corps


https://en.wikipedia.org/wiki/Wagner_Group



Muukalaislegioonat

https://en.wikipedia.org/wiki/French_Foreign_Legion

https://en.wikipedia.org/wiki/Legião_Portuguesa_(Estado_Novo)

https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Gurkha_Rifles

https://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Legion

torstai 5. syyskuuta 2024

Miksi orjista pääosa vietiin Amerikkaan?



Miksi nimenomaan mustat kohtasivat siirtomaavallan kammottavimman olemuksen, eli heitä lähdettiin kuljettamaan vastoin tahtoaan kohti Amerikkaa sekä työhön kammottavissa olosuhteissa? Tässä vaiheessa meidän pitää tietenkin kysyä, että miksi intiaanit eivät enää kelvanneet orjiksi, vaikka espanjalaiset olivat heidät alistaneet ja pakottivat työhön kultakaivoksissa? Siis miksi orjia ryhdyttiin ostamaan Afrikasta, ja heitä lähdettiin 1600-luvulla kuljettamaan Amerikkaan? Syitä tähän on monia. Yksi niistä on se, että kun afrikkalaiset vietiin kauas pois kotoaan, niin he eivät uskaltaneet kapinoida tai karata niin helposti kuin intiaanit, jotka olivat kotoisin tuolta kaukaa Amerikasta. 

Intiaanit olivat periaatteessa paikallisia, ja he saattoivat tuntea maaston melko hyvin. Joten heidän takaa-ajonsa olisi vaikeaa, jos noita karanneita orjia suojeltaisiin perheen tai suvun toimesta. Samoin mustat olivat selvästi eri näköisiä kuin eurooppalaiset, joten orjat oli helppo tunnistaa kadulta tai ihmisjoukosta. Intiaanit ovat melko lailla espanjalaisten ja portugalilaisten näköisiä, ja jos he olivat saaneet länsimaisia vaatteita jostain, niin silloin oli saattanut tapahtua esimerkiksi murhia. Se että orjia vietiin pääasiallisesti Amerikkaan johtui siitä, että orjakapinat olisi silloin helppo tukahduttaa, ja ehkä ainakin osalla orjuuteen sijoittaneista eurooppalaisista alkoi omatunto kolkuttaa. 

Järjestelmä toimi siten että orjia laivattiin Amerikkaan, josta sitten Eurooppaan tuotiin puuvillaa, jota myytiin kutomoihin. Ja tuolla rahalla sitten ostettiin aseita, joilla voitiin tukea Afrikkalaisia kuninkaita, jotka rikastuivat orjakaupoilla. Eurooppalaiset varmaan halusivat uskotella itselleen, että orjat olivat jotain pahantekijöitä. 

Tai ehkä joku halusi ajatella että lähetyssaarnaajat jotka veivät Raamattuja sekä kristinuskoa tuonne polttavan auringon maahan olivat hyvää hyvyyttään matkalla. Ja ehkä he halusivat uskoa sitä, että afrikkalaiset maksoivat Raamattuja sekä ylöspitoa. Eli eurooppalainen ajattelutapa oli sellaista, että afrikkalaiset olivat täysiä pakanoita, ja varsinkin 1400-luvulla oli parempi olla sitä mieltä, että Katolinen usko oli ainoa oikea. Jos joku oli eri mieltä, niin hänet sitten saatettiin polttaa roviolla. 

1400-luvulla ei orjuus vielä päässyt sille tasolle, josta siirtomaaisännät tunnetaan. Se että orjia olisi hakattu ihmisten silmien alla ei ollut soveliasta. Joten orjuus puhkesi kukkaan vasta kun Kolumbus löysi Amerikan. Alussa orjat olivat intiaaneja, mutta myöhemmin alettiin käyttää afrikkalaisia syistä, jotka olen tekstin alussa maininnut. Amerikka oli valtava alue, josta ei ollut maayhteyttä Eurooppaan. Sinne saatettiin viedä joukkoja, joilla kapina voitiin tukahduttaa, eikä ollut pelkoa myöskään siitä, että joku orja olisi päässyt kertomaan miten tuo sivistäminen  todellisuudessa tapahtui. 

Eli oli heidän pakko tietää tekevänsä väärin. Joten yleensä orjien ja plantaasien omistajat halusivat pitää etäisyyttä orjiin, joita piestiin armotta. Eli varsinaiset orjakaupan sekä orjuuden avulla tuotettujen tuotteiden kuten puuvillan sekä kankaiden avulla rahaa tekevät henkilöt istuivat mukavasti kotonaan Euroopassa, ja he saattoivat kertoa sivistävänsä noita orjia. Yleensä eurooppalaiset ostivat orjia afrikkalaisilta, jotka ainakin muodollisesti väittävät heidän olevan pahantekijöitä. Eli paikalliset kuninkaat sekä kyläpäälliköt suorittivat orjien metsästyksen sekä toimittivat heidät kahleissa rannikolle, jossa nuo henkilöt sitten lastatiin laivoihin. Yleensä orjien kanssa työskentelivät ihmiset, joita pidettiin hiukan huonompina kuin muita. 

Eli kreoleja sekä mustien ja eurooppalaisten jälkeläisiä sekä intiaanien ja eurooppalaisten jälkeläisiä työskenteli tuossa  rajapinnassa, missä eurooppalaiset kohtaivat afrikkalaisia. Tai sitten välittäjinä saattoivat toimia sellaiset arabit sekä mustat muslimit kuten Tippu Tip, ja se mikä tuota asiaa tarkasteltaessa unohtui oli se, että orjakauppaa rahoitettiin ja sillä rikastuivat kaikki muut paitsi ne, jotka orjia piiskasivat ja jotka tekivät likaista työtä. Saattoi olla että kuuma ilma hillitsi hiukan piiskojen käyttöä. Ja orjalaivat oli tehty siten, että orjat olivat likaisia, jotta heidän nöyryyttämisensä olisi helpompaa. Orjalaivat olivat kuuluisia siitä, että niissä orjat joutuivat makaamaan matalien kansien välissä. Eikä sinne alakertaan mahtunut pamputtamaan. Mutta kuten tiedämme, niin orjien kanssa suoraan työskentelevät ihmiset ovat niitä, jotka tekevät likaista työtä. 

Orjuus päättyi Euroopassa Keskiajalla, ja syytä tähän ei varmasti tiedetä. Mutta ehkä hallitsijat alkoivat pelätä kapinoita. Tai sitten ajatus orjista istui jotenkin huonosti kristinuskon sanomaan. Mutta tuolloin unohdetaan se, että orjat olivat pakanoita. Mutta siis onko orjuus oikeasti päättynyt? Vielä nykyäänkin on oikeudenkäyntejä siitä, että saako esimerkiksi marjanpoimija oikeasti palkkaa työstään. Vai onko järjestely se, että työläinen maksaa kaiken palkan takaisin työnantajalle esimerkiksi vuokran muodossa. Ihmiskauppa on orjuuden kauniimpi titteli. Nykyään on monia ihmisiä, joita jostain syystä haluta palkata oikeaan palkkatyöhön. Mutta kuitenkin heiltä vaaditaan samaa, mitä palkkaa saavilta työläisiltä. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristoffer_Kolumbus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Orjuuden_historia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tippu_Tip

Tekoäly asettaa uusia vaatimuksia tietoturvalle.

 



Seuraavassa tekstissä puhutaan "viruksista sekä muista haittaohjelmista". Eli tietokonevirukset eivät ole ainoita haittaohjelmia. Haittaohjelmien joukossa on paljon ohjelmia, joista osa lukitsee tietokoneen, ja sitten sen avaamisesta vaaditaan lunnaita. Tai sitten esimerkiksi haittaohjelmien joukossa on myös sellaisia ohjelmistoja, joiden tarkoitus on siepata pankkitunnuksia tai ne saattavat muuttaa koneen Bot-verkon osaksi, jolloin hyökkääjät voivat käyttää sitä esimerkiksi palvelunestohyökkäyksiin, jolloin kone pommittaa ping-komennolla jotain tiettyä IP osoitetta, mikä aiheuttaa palvelun ruuhkautumisen. 

Nykyiset tekoälyt tekevät mahdolliseksi luoda haittaohjelmia liukuhihnalta. Tietenkin virallisista kielimalleista on ainakin palvelun tarjoajan mukaan poistettu mahdollisuus käyttää noita laajoja kielimalleja haittaohjelmien koodaamiseen. Mutta jos tehtävä muotoillaan oikein, niin aina on mahdollista, että tekoäly koodaa käyttäjälleen haittaohjelmia, jotka ovat erittäin monimutkaisia. Eli tekoälyn aikakaudella kannattaa tietoturvasta pitää hyvää huolta. 

Jos tekoälyn avulla voidaan reaaliajassa luoda esimerkiksi takavuosien hittipelin Doomin kaltaisia laajoja tietokonepelejä, joita voidaan pelata, niin voidaan kysyä suoraan, että millaisia haittaohjelmia nuo laajat kielimallit voivat luoda. Doom sentään on hyvin monimutkainen kokonaisuus, joten jos tekoälyn ominaisuuksia ei rajoiteta, niin niiden avulla voi kuka hyvänsä luoda erittäin monimutkaisia haittaohjelmia, joita ei ehkä voida edes havaita "normaalin virustutkan" avulla. 

Tekoälyn avulla voidaan myös luoda uusia tapoja havaita uusia haittaohjelmia. Eli myös antivirusten ja palomuurien päivittäminen sujuu tekoälyn avulla tehokkaammin kuin koskaan ennen. Mutta tietenkin on muutamia halpoja tapoja, joilla voidaan omaa tietoturvaa parantaa. Ja yksi niistä on poistaa virukset käyttömuistista katkaisemalla virta puhelimesta tai muusta älylaitteesta kerran viikossa tai miksei kerran vuorokaudessa. 

Kaikki tietokoneet ja muut älylaitteet kannattaa sammuttaa ainakin kerran viikossa, koska silloin niiden muistissa piileksivät RAM virukset sekä käyttömuistiin pesiytyneet haittaohjelmat poistuvat luonnollisesti. RAM tai käyttömuistivirus ei kirjoita itseään esimerkiksi tietokoneiden kovalevyille, ja se tekee niiden havaitsemisesta vaikean prosessin. 

Yleensä virus- ja haittaohjelmaskanneri havaitsee viruksen tai vakoiluohjelman silloin, kun viruskoodi kirjoitetaan massamuistiin. Jos tuota asiaa ei tapahdu, niin silloin perinteiset virusskannerit eivät havaitse virusta tai muita haittaohjelmia tuon kirjoitustapahtuman kautta. Nuo käyttömuistissa olevat virukset perustuvat ajatukseen, että esimerkiksi servereitä ei koskaan sammuteta. Jos serveri tai muu älylaite sammutetaan kerran vuorokaudessa, niin se voi poistaa haittaohjelmat tehokkaasti juuri käyttömuistista. 

Eli ne voidaan ohjelmoida boottaamaan itsensä kerran vuorokaudessa, jolloin niiden muisti puhdistuu ikään kuin itsestään. Samoin muistiin pesiytyneet koodin roskat poistuvat tehokkaasti kun älylaite käynnistetään uudelleen. Eli älylaitteen sammuttaminen ja käynnistäminen saattaa myös nopeuttaa laitteen toimintaa, koska se puhdistaa muistin tehokkaasti. 

https://www.mikrobitti.fi/uutiset/urkinnan-mestari-suosittelee-sammuta-puhelin-kerran-viikossa/4a86a1a2-f212-499b-95a3-41a0d0376a61

https://tekniikanmaailma.fi/muutama-vuosi-sitten-tama-olisi-ollut-tieteissatua-tekoalypelimoottori-luo-nyt-reaaliajassa-doomin-jota-voi-pelata/

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Miten Putin voi pysyä vallassa?



Putinin vallankäyttötapa perustuu siihen ajatukseen, mikä on peräisin tsaarilta. Venäjällä valtio on valtion johtajaa varten, eli periaatteessa Venäjällä valtiollinen ajattelumalli on käänteinen esimerkiksi siihen malliin verrattuna, mikä on voimassa Euroopassa sekä läntisessä maailmassa. Läntisessä maailmassa valtionpäämies on valtion sekä kansansa edustaja muihin maihin nähden. Mutta venäläisessä mallissa taas kansa sekä valtio ovat valtiopäämiehen edustajia, eikä kenenkään sovi kyseenalaistaa sitä näkemystä, mikä valtionpäämies kokee oikeaksi. 

Jos sotilas ampuu väkijoukkoa, niin silloin sotilas puolustaa hyvää valtiopäämiestä pahaa väkijoukkoa vastaan on se ajattelutapa, mikä mahdollistaa väkivaltaan perustuvan hallinnon. Tuolloin kansan ja sotilaan joka on valtiopäämiehen käskyvallassa rooleina on olla hyödyllisiä idiootteja. Heidän ei edes oleteta soveltavan mitään saamiaan käskyjä tai tekevän muuta kuin palvelevan maataan, jota johtaa mies jonka motto on "valtio olen minä". 

Eli tsaarin aikaan venäjän valtio ja tsaari olivat yksi ja sama asia. Tuo motto on tietenkin kopioitu Ludvig XIV eli "Aurinkokuninkaan" motto. Mutta Aurinkokuningas ei ollut ainoa joka tuota mallia noudatti omassa vallankäytössään. Tsaarille sopi tämä malli erittäin hyvin, ja myöhemmin Lenin ja kumppanit tietenkin kopioivat tuon vallankäyttötavan Neuvostoliiton kommunistisele puolueelle, NKP:lle, niin että tsaarin kohdalle kirjoitettiin kommunistinen puolue tai NKPn pääsihteeri, riippuen vähän kumpi sopi mihinkin tilanteeseen. 

Venäjällä koulutusta halveksitaan tai vieroksutaan, eli oikea venäläinen kehittää itseään lähinnä fyysisesti, eikä tuohan malliin kuulu mikään muu omaehtoinen kouluttautuminen. Eli venäläinen tekee vain sen, mitä hänen käsketään tehdä, eikä ilman eri käskyä kannata lähteä mihinkään opiskelemaan, jotta henkilö ei saa vaikeuksia. Nimittäin ihmisten tehtävä on kuuliaisesti noudattaa valtion johdon määräyksiä. Eikä muuta mielipidettä sallita. 

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että Venäjällä on täysityöllisyys, niin siellä töitä tehdään ihmisintensiivisesti. Kaikki työtehtävät tehdään mahdollisimman vähillä koneilla, mikä sitten aiheuttaa väsymystä. Tuon mallin kehitti huippuunsa Josif Stalinin teknokraattien klikki, jonka mielestä mikään ei ollut niin kamalaa, kuin työttöminä hortoilevat työläiset, jotka sitten illalla kokoontuisivat politikoimaan eli ajattelemaan ajatuksia, jotka eivät olleen ensin tsaarille ja myöhemmin Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle mieluisia. 

Kun NKP nousi valtaan Lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917, niin silloin kommunistisen puolueen johto otti sen paikan, mikä tsaarilla oli tuossa valtiossa ennen heitä. Kommunistista ajattelutapaa voidaan verrata esimerkiksi Brutuksen ja Caesarin suhteeseen. Eli kuten varmaan monesti olette kuulleet, niin kommunistisen käsityksen mukaan "hyvä Brutus" murhasi "pahan Caesarin". Tuo asia tietenkin voidaan nähdä niin, että "pah ja petollinen Brutus murhasi hyväntekijänsä Caesarin, joka oli tietenkin suuri sotapäällikkö, joka toi paljon hyvää roomalaisille. 

Mutta sitten voidaan tietenkin hiukan miettiä sitä, että onko tuo näkemys tai kumpikin malli tuosta tapauksesta, jossa puukko heilui Rooman senaatin istuntosalissa niin mustavalkoinen. Eli oliko Caesar tai Brutus ehkä pyhimys, joka ei tehnyt koskaan mitään väärää? Ehkä Caesar toi jotain hyvää roomalaisille, jotka olivat hänen itsensä arvoisia. Mutta mitä muut tavalliset ihmiset kostuivat noista Caesarin sotaretkistä? Ja jos sitten ajatellaan esimerkiksi Brutuksen motiiveja, niin silloin meidän pitää miettiä, että mitä Caesar oli nimenomaan teon tehneen miehen mielestä? 

Caesar ei ollut muuten  oikeasti titteliltään Rooman keisari. Hän oli Rooman diktaattori, ja hänen ottopoikansa Augustus eli Octavianus otti tuon tittelin käyttöön noustuaan Rooman johtoon voitettuaan Brutuksen, sekä Markus Antoniuksen Caesarin kuolemaa  seuranneessa sisällissodassa. 

NKP näki itsensä koneistona, joka tuhosi tsaarin, joka oli julma diktaattori. Mutta sitten kun kommunistit nousivat valtaan, niin diktaattori korvautui vain uudella. Joten jos tätä asiaa ajatellaan Brutuksen näkökulmasta, niin me emme tiedä että millainen keisari Brutus olisi ollut. Hän ei ollut Rooman keisarina päivääkään.  Eli Caesarin seuraaja oli Octavianus eli Augustus. Caesar oli tietenkin ennen tuota murhaa tehnyt useita tekoja, joiden ansiosta hänet voitiin nimittää vallan anastajaksi tai diktaattoriksi. 

Lenin ja hänen toverinsa näkivät itsensä eräänlaisina Brutuksina, jotka syrjäyttivät pahan tsaarin. Eli periaatteessa Lenin ja hänen seuraajansa näkivät asiat mustavalkoisina. "Joko olet täysin meidän puolellamme tai olet täysin meitä vastaan", oli se tapa hoitaa suhteita ihmisiin, mitä bolsevikit noudattivat mielellään. Ja tuo tapa tarkoitti tietenkin sitä, että kaikkia esimiesten käskyjä tuli noudattaa kyselemättä sekä ilman kyseenalaistamista. He ikään kuin omivat vallankumouksen itselleen, eli he olivat se paljon puhuttu "kurinalainen kaaderi", jonka tehtävänä on saattaa maailmanvallankumous päätökseen. Eli myös Vladimir Putin on kasvatettu aikoinaan uskomaan tuohon asiaan. Hän ei ole ilmeisesti koskaan kyseenalaistanut esimiestensä vaikuttimia. Ja nyt hän sitten on siinä asemassa, missä olevien käskyjä ei hänen nuoruudessaan edes saanut ajatella kyseenalaistavansa. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Koulurauhan julistus on erittäin tärkeä asia



Sosiaalinen media on asia, josta on välillä hyvä keskustella. Olisi tietenkin mukavaa jos lapsemme sekä nuoremme keskustelisivat oikeasti toistensa kanssa. Mutta jostain syystä sosiaalinen media on syrjäyttänyt aidon kanssakäymisen. Sosiaalinen media ei ole itsessään hyvä eikä paha, vaan sen käyttäjä valitsee sen, miten hän tuota tai tätä kanavaa käyttää. Se että sosiaalinen media kielletään ei ole mitenkään uusi ajatus, mutta samalla se että kieltoa vahditaan myös koulun ulkopuolella onkin se ongelma. 

Mitään kieltoja ei voida pitää onnistuneina, jos ne eivät sitten enää koskekaan kaikkia. Ja on paljon ihmisiä, joiden mielestä sosiaalinen media olisi kiellettävä, ja älypuhelimet otettava pois oppilailta. Mutta samalla he kyllä itse ostavat lapsilleen noita älylaitteita. Samoin on olemassa sellainen  asia, jota kutsutaan esimerkiksi koulukiusaamiseksi. Vaikka kouluissa älylaitteet otetaan pois välittömästi kun he saapuvat kouluun, niin aina on olemassa oppilaita, joille ei anneta puheenvuoroa yhtään missään. Heidän mielipiteitään ei kukaan edes halua kuunnella, joten heille ei anneta suunvuoroa keskusteluissa, tai pahimmillaan heille karjutaan päin naamaa "haista tai painu sinne, missä pippuri ei kasva eikä aurinko paista". 

Tänäkin vuonna on suuri joukko oppilaita ja opiskelijoita aloittamassa uutta kokemusta opin tiellä. Monet noista "keltanokista", "nasuista" ja "fukseista" odottavat uutta kouluaan ja uusia kavereitaan innokkaasti. Heitä odottaa uusi maailma ja uusi tieto. Mutta joillekin tuo kokemus muuttuu ikäväksi, ja syynä siihen voi olla kouluväsymys, mikä saattaa johtua liiasta juhlimisesta. Mutta joskus kouluväsymys johtuu siitä, että kyseinen henkilö ei jostain syystä kelpaa mukaan yhteenkään juhlaan, ja joku saa aina tehdä töitä vähän yksin, kun muiden aika menee sitten kaiken maailman illanistujaisiin. 

Tänään julistettiin maahamme koulurauha, mikä tietenkin on erittäin tärkeä asia. Nimittäin jos varhaisessa nuoruudessa koettu väkivalta sekä yksin jättäminen jää pois, niin silloin voi moni syrjäytymistapaus sekä rikos jäädä tekemättä. Eli nuoruusvuosien kokemukset vaikuttavat koko lopun elämän ajan ihmisiin, ja kukaan koulukiusattu ei ehkä koskaan unohda niitä "mukavia" sekä "kasvattavia" kokemuksia, mitä hän kohtasi jossain välitunnilla, paikassa missä opettajan silmä ei nähnyt. Niinpä niin me kaikki olemme aina olleet vaiti kiusaamisesta, ehkä siksi että olemme luulleet että kiusaaminen on jotenkin yksittäistapaus. Mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Eli jos sosiaalista mediaa seurataan, niin kiusaaminen onkin oikeastaan melko yleistä, ja siksi siihen pitää puuttua. 

Kiusaaminen on siis asia, jolla voidaan helposti pilata toisten elämä, ja tehdä hänestä ihmisarka tai pahimmillaan kiusaaminen ajaa ihmisen rikosten poluille, ja saman tien jengeihin joista on sitten vaikea päästä eroon. Kun ihminen joutuu kiusaamisen kohteeksi, niin hänen pitäisi uskaltaa puhua asioista jonkun kanssa, ilman että hän kohtaa syyllistämistä tai pelottelua. Ja pääsyy siihen, miksi kiusaamisesta ei olla ennen puhuttu julkisesti on se, että jostain syystä kiusaajat ovat saaneet hänet uskomaan, ettei ilmoitusta kannata edes tehdä. "Kuka tuollaista uskoisi", on kommentti jonka ennen moni kiusaamisesta puhunut kuuli. Ja tietenkin kiusaajalla on aina ennen ollut myös kavereita, joiden mielestä kiusaamista ei edes ole tapahtunut. 

Miksi haluamme niin kauheasti puuttua lasten ja nuorten ruutuaikaan? Se mitä kouluissa puhutaan ja tehdään on asia, mitä voidaan kutsua kokonaisvaltaiseksi oppimiseksi. Internet on väline, ja sosiaalinen media on myös periaatteessa vain yksi kanava kanavien joukossa. Olihan silloin kun itse kävin peruskoulua olemassa suosituksia siitä, miten paljon lasten olisi hyvä käyttää aikaa TV:n ääressä sekä samalla myös suosituksia kotiintuloajoista. 

Noita suosituksia ei kaikissa perheissä noudatettu. Ja joskus esimerkiksi ikäisiäni lapsia ja nuoria käveli ikkunani alta puolen yön aikaan tai kaverit juttelivat välitunnilla esimerkiksi siitä, miten elokuva "Likainen Harry ja murhapooli" menikään. Tätä ei tapahtunut vain juhlapyhien aikana, vaan tavallisena arkiviikkona.  Siis mistä tiesin noiden nuorten olevan ikäisiäni. He olivat samalla luokka-asteella samassa koulussa kuin minä. Eli mistään säännöistä ei ole hyötyä, jos niitä ei noudateta. 

Sosiaalisen median kieltäminen on tietenkin helppo vaihtoehto. Näin ei kenenkään tarvitse kuulla sitä, mitä kukaan meistä ei halua. Eli emme halua kuulla tai nähdä omien lastemme kiusaavan muita. Sosiaalisen median sulkeminen tietenkin voi auttaa yöunia, mutta samalla se palauttaa meidät iloiselle 1980-luvulle, jolloin ei ollut vielä sosiaalista mediaa, ja kaikki kiusaaminen ja muut epämiellyttävät asiat voidaan jättää kouluun. Sellaista mitä me emme kuule ei ole olemassa, eikä meidän tarvitse puuttua asioihin, jotka eivät meitä kosketa. Näin saamme sitten taas olla rauhassa, eikä meidän tarvitse katsoa mitään mitä emme halua. Tietenkin sosiaalisen median käyttö vaatii kypsyyttä ja esimerkiksi lähteiden tarkistustaitoja. Ja sosiaalinen media on myös loistava disinformaation levittämisalusta. Ja meidän pitäisi etsiä uusi vastuullinen kanava, joka voisi olla esimerkiksi YLEn uutiset, joita toki syytetään Wokesta eli valikoivasta journalismista. 

Toisaalta taas meistä jokainen voi muuttaa myös television sellaiseksi kapistukseksi, että sieltä ei mitään hyödyllistä tule. Eli voimme tuijottaa yötä päivää esimerkiksi Rambo 3, ja muita loistavia toimintaelokuvia sekä amerikkalaista vapaapainia eli wrestlingia ja kovaa pornoa. Siitä kuinka syvällistä tuollainen sisältö on voidaan aina keskustella.  Eli tuolloin emme ehkä kovin syvällistä filosofiaa ehdi katsella, kun isot miehet takovat toisiltaan hampaat kurkkuun. Tuolla sisällöllä emme ehkä pääse yhtään sen korkeammalle tasolle kuin jossain sosiaalisen median bilesisältöä pullisteleva ryhmä on. Eli myös television kanssa voimme jättää aivomme totaalisesti lomille, ja ryhtyä etsimään kaikkea älyvapaata, mitä joku sattuu päässään keksimään. 

Mutta vaikka me puhumme ruutuajasta, ja kännykkäparkista, niin me unohdamme yhden asian. Sosiaalinen media on paikka, jonne kiusaaminen on jättänyt sellaiset jäljet, että ne kelpaavat todisteeksi oikeudessa. Kun puhumme kiusaamisesta sekä sen vastaisesta toiminnasta, niin me voimme toki tarjota ratkaisuiksi kännykkäparkkeja tai sitä, että kännykät otetaan opettajien haltuun koulupäivän alussa. Mutta itse olen kyllä ihmetellyt, että miksi kännyköitä on saanut käyttää tunnin aikana. Se on aivan sama kuin jos luokassa luetaan esimerkiksi Aku Ankkaa kesken opetuksen. Oppituntien pitäisi olla rauhoitettuja opetukselle, mutta jostain syystä sinne on ilmaantunut asioita, joita ei kutsuta opetukseksi. 

Mutta kännykkäparkit eivät ole toimiva ratkaisu, ainakaan jos niitä ei valvota kunnolla. Jos kännykkäparkki otetaan kouluissa käyttöön, niin silloin on vaarana se, että puhelimet jäävät taskuun ja meno jatkuu siten, että pari mallioppilasta jättää kännykän parkkiin, ja muut eivät sitä edes noteeraa, kun on niin paljon asiaa. Muistan tästä asiasta joskus olleen sellaisen variantin, että välitunnille piti lähteä jonkun kaverin kanssa, ja se vaikutti ihan kivalta ajatukselta. Samoin oli hyvä ajatus, että koulun pihalla kaikki olisivat ikään kuin luokkana, jotta kaikki pääsisivät mukaan leikkeihin. 

Tuo kiva ajatus sitten unohtui muutaman tunnin kuluttua, ja enää iltapäivällä ei kukaan edes muistanut tuota upeaa ajatusta. Eli monet hyvät ajatukset vain unohtuvat, kun kukaan ei niitä viitsi noudattaa. Tai sitten vain on niin paljon niitä omia juttuja. Ja miksi kukaan haluaa ylipäätään minkään asian muuttuvan, kun kaikki on ennenkin rullannut aivan hyvin. Tietenkin sosiaalinen media voidaan samatien kieltää, mikä ei ehkä ole sellainen huono ajatus. Mutta se mikä on huono ajatus on se, että kiusaaminen loppuu kun siitä vaietaan. 

perjantai 16. elokuuta 2024

Oliko Elias Lönnrot kolonialisti?



Elias Lönnrot kirjoitti Kalevalan, mutta ainakaan oman käsitykseni mukaan hän ei väittänyt keksineensä runoja, joita hän kirjoitti kansalliseepokseemme. Siis hän ei esittänyt itseään noiden runojen tekijänä, mutta kuitenkin ehkä hänen olisi pitänyt kysyä lupaa noiden runojen käyttöön Kalevalassa. Tämä käsitys ainakin itselläni on siitä, mitä Elias Lönnrot teki tai mitä hän jätti tekemättä. Lännrotin patsas joutui tässä jonkin aikaa sitten karjalaisaktivistien töhrinnän kohteeksi, ja he syyttivät Lönnrotia siitä, että hän varasti Kalevalan karjalaisilta. 

Mutta tässäkin tapauksessa voimme todeta, että jälkiviisaus on parasta viisautta. Siis ehkä nykyään Lönnrotin tapaa tehdä tutkimusta tai julkaista sen tuloksia ei aivan varauksettomasti hyväksyttäisi. Ja hänen olisi pitänyt mainita lähteensä tarkemmin. Samoin hänen olisi pitänyt kysyä lupaa runojen julkaisemiseen. Mutta se mitä nykyään asioista sanotaan, ei vaikuta Lönnrotiin, yhtään mitenkään. Nimittäin tuo mies on ollut kuolleena hyvin pitkään. Eikä hän tule puolustamaan itseään.

Tässä vaiheessa voimme sitten suoraan kysyä, että oliko Lönnrot ehkä kolonialisti, joka varasti karjalaisten kulttuurin, ja muutti sen osaksi valtavirtaa? Lönnrotin elinaikana olivat arvot ja asenteet varmasti hyvin erilaisia kuin mitä ne ovat tänään. Lönnrotin aikaan uskottiin yleisesti, että esimerkiksi tietyt kansat olivat alemmalla tasolla kuin toiset. Eikä silloin kyselty lupia esimerkiksi saamelaisten hautojen avaamiseen sekä luurankojen kuljettamiseen Tukholman museoon.  Nykyään tuollaista toimintaa pidettäisiin täysin sopimattomana. 

Samoin Lönnrot saisi ehkä huomautuksen siitä, että hän ei ole maininnut lähteitä siten, kuin ne olisi pitänyt mainita. Samoin Lönnrot saisi kyllä palautetta siitä, ettei ollut sopinut runojen julkaisemisesta, mutta silloin kauan sitten tapa tehdä tutkimuksia oli hiukan erilainen kuin nykyään. 

Lönnrot oli aikansa lapsi tai aikansa tuote. Hän toimi sen ajan käytäntöjen mukaisesti. Hän ajatteli kuten muutkin 1800-luvin ihmiset ajattelivat. Siihen aikaan rasismi sekä kolonialismi olivat ajan henkeen kuuluvia asioita. Suomessa oli silloin vielä voimissaan esimerkiksi keisarin tai Suomen suuriruhtinaan pelko. 

Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että Lönnrot sanoi saksalaisten sortavan virolaisia talonpoikia, niin tietenkin tuo asia pitää käsittää sitä taustaa vasten, että Viro oli tuolloin Lönnrotin eläessä myös osa Venäjän imperiumia. Ja tsaarin arvostelemisesta saattoi seurata vakavia asioita. Joten saksalaisia oli tietenkin helpompi syytellä siitä, miten virolaisia sorrettiin kuin venäläisiä, jotka päättivät asioista sekä Suomessa että Virossa. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

perjantai 9. elokuuta 2024

Ovatko työpaikkojen palaverit itseisarvo, vai onko niille olemassa jotain hyödyllistä sisältöä?



Monilla työpaikoilla on tapana, että päivittäin pidetään erilaisia palavereja, joista osa on tarkoitettu projektien seurantaan. Kun sitten mitään uutta ei olla saatu aikaan, niin palaveri alkaa vaikuttaa hiukan kuivalta. Agile-menetelmiin kuuluvat tietenkin päivittäin tai tarpeellisen usein pidettävät seurantakokoukset. Seurantakokousten määrää suunniteltaessa pitää muistaa se, että se mitä jossain koulutuksessa opetetaan ei ole välttämättä sellainen asia, että sitä pitää- tai edes voidaan seurata täysin orjallisesti. 

Jossain tapauksissa päivittäiset kokoukset voidaan kokea jopa työtä häiritsevinä asioina. Samoin joskus nuo kokoukset voivat aiheuttaa sellaista stressiä, että työstä ei tule yhtään mitään. Eli jos oma osuus projektista vaatii sitä, että joku toinen on tehnyt jonkin pohjatyön, kuten rakentanut SQL yhteydet, tai poistanut tietokantojen kirjoitussuojaukset, niin silloin ei työtä ehkä voida tehdä, ennen kuin nuo valmistelut on suoritettu. Ja jos vaikka kyseessä on robottiprojekti, niin intensiivistä testausta ei voida aloittaa, ennen kuin fyysinen laite on valmis. 

Palaverit ovat tärkeitä asioita, mutta liika on aina liikaa. Ja toisaalta liian vähän on liian vähän. Samoin palavereissa jokaisen pitää uskaltaa sanoa myös jos työt eivät suju. Ja jos töiden sujumattomuus on siitä kiinni, että tarvittavat osat ovat jossain USAn tullissa, tai töiden viivästyminen ei johdu työryhmästä. 




Kun työpaikalla pidetään palavereja, niin niistä ei ole mitään hyötyä, jos kukaan ei sano niissä sanaakaan. Samoin jos palavereissa ei puhuta totta, niin silloinkaan ne eivät aja asiaansa. Eli palaverien tarkoitus ei ole pelottaa, vaan tukea työyhteisöä siinä, että työt saadaan tehtyä niin kuin ne pitäisi tehdä. Eikä esimerkiksi työturvallisuusrikkeitä- tai puutteita saisi peitellä. Joten jos esimerkiksi koodareilla ei ole tarpeeksi hyviä työkaluja, niin silloin he eivät kykene saattamaan töitään valmiiksi kuten ne pitäisi saada. 

Mutta jos mitään uutta ei ole tapahtunut, niin nuo päivittäiset tapahtumat voivat suoraan sanottuna olla hiukan pitkästyttäviä. Ja kuitenkin seurantapalaverit ovat loistava tapa kerätä alaisten palautetta siitä, mikä on mennyt hyvin tai huonosti. Pahimmassa tapauksessa joku ei kykene ollenkaan keskittymään projektiin, jos hänen ikkunansa alla käytetään katuporaa tai toimisto on hehkuvan kuuma, koska ilmastointi on hajonnut. 

Joten tässä tapauksessa meidän pitää muistaa se, että palavereilla pitäisi olla muutakin annettavaa kuin pelkästään niiden itseisarvo. Siis tässä kohtaa meidän kaikkien pitäisi pystyä kysymään hiljaa itseltämme, että ovatko palaverit itseisarvo, jolla kulutetaan päivää, vai onko palaveritilanteella jotain annettavaa työyhteisölle? Me kaikki olemme perillä siitä kuinka tärkeä tuo paljon hehkutettu Agile-malli oikeastaan on projektien hallinnalle. Seurantapalaverien tarkoitus on se, että alaiset kertovat esimiehilleen, missä vaiheessa he tässä tapauksessa ovat.

Onko projekti edennyt kuten pitäisi, tai että onko asioita, joita halutaan tuoda esille, ovat niitä syitä, miksi noita seurantapalavereja pidetään. Niiden tarkoitus on auttaa työnjohtoa hahmottamaan sen, että miten projekti on edennyt, ja sitten tietenkin hahmotellaan sitä, että miten projektin hienosäädöt suoritetaan. Eli noin puolet projekteihin varatusta ajasta kuluu tuotteen hiomiseen siten, että se täyttää asiakkaan vaatimukset, ja samalla antaa myös tietoa siitä, että miten vastaisuudessa pitäisi toimia. Tuolla tarkoitetaan sitä, että mitä voidaan tehdä samalla tavalla, ja mitä asiaa tai tapaa pitäisi muuttaa seuraavaa tuotetta varten. 

https://www.tivi.fi/uutiset/it-projektien-jokapaivainen-rituaali-herattaa-kiukkua-tuottavuuden-parodia/68e51fab-7f2c-41ad-9004-f93c1e4d7b9c

Miksi Pia Ristikankareen juttu on jatkuvasti pinnalla?

Jokaisella sukupolvella on oma kauhujuttu. !950-luvun suomalaisille noita kauhujuttuja olivat Tulilahden sekä Kyllikki Saaren murhat. !960-l...