torstai 22. helmikuuta 2024

Syrjäytyminen on muuttamassa muotoaan. Nettiaddiktio on korvannut perinteiset päihteet

 

Kuva Helsingin Sanomat


Tässä on näkyvissä nykypäivän syrjäytymisen perusmuoto. Nuori mies tai nainen joka mielellään viettää koko päivän tietokoneen ääressä tuijottaen vuoron perään sosiaalista mediaa, rap videoita sekä tietenkin pornoa ja YouTubea.  Normipäivät siis menevät siihen, että nuori istuu kotona, pelaa tietokoneella, katselee TikTokia ja muutamia muita sosiaalisen median kanavia. Työnteko ei kiinnosta, eikä koulukaan ole kovin innostava ajatus. Kun tätä tapahtuu, niin tietenkin asiaa voidaan lähestyä siten, että kysytään miksi näin on päässyt tapahtumaan? Jos henkilö on esimerkiksi valmistunut ammattiin, niin uskoisin että hän ei suoraan halua lähteä uudelleen opiskelemaan uutta ammattia. En lukenut tätä juttua, josta ylhäällä oleva leike on, eli en tiedä onko tuolla miehellä sitä oikeaa ammattia. 

Onko esimerkiksi tällaisen henkilön työhakemuksiin tullut oikeasti vastauksia, vai ovatko vastaukset olleet jotenkin sellaisia, että ne eivät rohkaise ihmistä hakemaan töitä. Vai onko tuollaista henkilöä kiusattu työpaikalla? Se että henkilö ei juo viinaa tai syö jatkuvasti erilaisia tabletteja aiheuttaa sen, että hän on periaatteessa työkykyinen, eli häntä ei saa oman kuntonsa takia pois työmarkkinoilta. Eikä hän ole ulkoapäin yhtään sen ikävämmän näköinen kuin muutkaan ihmiset. Se miten tällaista syrjäytymistä hoidetaan ei ole samalla tavalla helppoa kuin joku alkoholistin ja narkomaanin syrjäytymisen hoitaminen. Näillä henkilöillä ei ole ehkä ollenkaan rikosrekisteriä, johon voidaan vedota, kun henkilö suljetaan pois yhteiskunnasta. 

Eli enää ei esimerkiksi pitkä-aikaistyöttömiä voikaan poistaa kortistosta vedoten siihen, että he eivät kykene tekemään työtä. Vaan nykyään tuollainen ehkä lenkkeilyn kautta kuntoaan hoitava henkilö voi olla vuosia työttömänä, mikä ei sitten näytä hyvältä työvoimaviranomaisten papereissa. 

 Siis jos mitään muuta tekemistä ei löydy, kuin joku sosiaalisen median tuijottaminen, niin me muut voimme silloin katsoa peiliin tai tietokoneen ruutuun, kysyen hiljaa itseltämme, että onko tuo sellaista elämää, mitä voimme sanoa täydeksi elämäksi? Kun puhutaan syrjäytymisestä sekä yksinäisyydestä, niin tällaiset ihmiset ovat hyvä esimerkki siitä, miten kaupunkialueen ongelmat ovat muuttuneet. Ennen yksinäiset ihmiset, jotka tunsivat olevansa jotenkin työ- ja muun yhteiskunnan ulkopuolella istuivat kapakoissa, tai hakivat alkoholia Alkosta sekä tekivät kotipolttoista, jonka avulla he  saattoivat unohtaa karmean todellisuuden. Noita alkoholisoituneita ihmisiä näki puistoissa sekä muissa vastaavissa paikoissa, ja heihin oli helppoa kohdistaa vihaa sekä ylenkatsetta. Tuolloin sosiaalivironomaiset saattoivat saatella tuollaisen alkoholisoituneen ja pahalta haisevan ihmisen suoraan kohti A-klinikkaa. Ja tietenkin tuollaiset alkoholisoituneet ihmiset olivat niitä, jotka saatiin sillä tavoin pois silmistä ja mielestä. He eivät näkyneet missään työttömien tilastoissa, eikä heille tarvinnut maksaa työttömyyskorvausta. 

Mutta sitten tuli suuri muutos, koska viinan hinta on niin korkea, ja muutenkin viranomaisten toimet ovat aiheuttaneet sen, että viinan sekä pillerit ovat korvautuneet sosiaalisella medialla sekä nettipornolla. Nykypäivän syrjäytynyt ei enää istu puistossa ja ryyppää ihmisten mieliksi viinaa. Hän saattaa olla aivan tavallisen näköinen, siistejä hiphop-tyylisiä vaatteita käyttävä mies tai nainen, joka vain istuu kotonaan ja pelaa tietokoneellaan sekä samalla tietenkin välillä katselee jotain videoita. Se mikä sitten saa aikaan ongelmia on se, että nuo kotona istuvat "kotipojat" sekä "kotitytöt" eivät suorastaan ole työkyvyttömiä. He viettävät aikaansa tavalla, joka ei ole mitenkään tuttu menneiden vuosikymenien ihmisille. Ja yhteiskunnan suuri ongelma on se, että asioiden hoitoon käytetään ehkä 20-30 vuotta vanhoja malleja, joissa esimerkiksi suurin osa palveluista on suunnattu erilaisille päihteiden käyttäjille. 

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Vastaamon tietomurrosta epäilty lähti kävelemään.

 



Tässä heti aluksi voisin kysäistä, että mikä logiikka siinä on, että henkilö jonka tiedetään tai epäillään olevan niin sanotusti pakovaarallinen, eli yrittävän paeta päästetään ulos vastaamaan teoistaan vapaalta jalalta? Tai ehkä joku viisaampi tietää tuonkin asian. Mutta tässä asiassa on olemassa sellainen ajatus tai taustalla oleva toimija, jonka takia tuo tietomurto terapiakeskus Vastaamoon oli sellainen, että rikollinen saattoi ajatella saavansa sen kautta rahaa itselleen. 

Terapiakeskus palveli ihmisiä, joilla on mielenterveyden kanssa ongelmia, tai jotka niin sanotusti tarvitsevat keskusteluapua. Ja jotkut kokevat tällaiset asiat hyvin leimaaviksi. Siis johtivatko yhteiskunnan asenteet siihen, että Vastaamon tietomurto tehtiin? Eli luuliko vastaaja tai kuka tuon murron nyt sattuikaan tekemään, että nuo keskusteluapua tarvitsevat häpeävät tuota asiaa, ja sitten hän vain suoritti murron. Mitä jos vaikka hän itse joutuisi joskus hakemaan tällaista apua, ja sitten hänen asiansa levitellään suoraan kaikkien tietoon? 



Eli oli varmaan hyvin avartavaa lähteä tekemään tietomurtoa paikkaan, jossa ihmiset kuvittelivat olevansa turvassa, ja voivansa kertoa tunteistaan sekä muista asioista vapaasti, ilman että noita asioita kerrotaan muille. Eikä kenenkään varmaan tarvitse olla mikään suuri Sherlock Holmesin kaltainen mestarietsivä tietääkseen, mitä varten tuo murto kohdistui tuollaiseen paikkaan. Tekijä laski ilmeisesti sen varaan, että tuon keskuksen palveluita käyttävät henkilöt eivät uskaltaisi kertoa saaneensa kirjeen tai kiristysviestin, koska he ovat pelänneet leimaantumista sekä työyhteisön syrjintää. 

ADHD sekä muut asiat ovat sitten nykyisin sellaisia, että niitä lääkitään. Ja jos sitten oikein tarkasti luetaan, niin ADHD on asia, joka tiemmä mainitaan kaikissa mahdollisissa papereissa. Eli joidenkin ihmisten mielestä pelkkä lääkehoito on asia, jolla sitten hoidetaan kaikki mahdolliset diagnoosit. Perusteena tälle kuulemma on se, että noihin pitkä-aikaisiin terapioihin menee liikaa aikaa sekä rahaa, kun sama lääkäri voi hoitaa lääkkeillä kymmeniä potilaita paljon halvemmalla. 

Toki lääkehoito voi olla leimaavaa, ja tuohon eläkkeeseen liittyy aina sellainen asia kuin syrjäytyminen. Siis mitä tekee päivät ihminen, jonka tulot ovat vajaa 500 Euroa kuukaudessa ja jonka ainoa paikka, jossa hän voi käydä on joku paikallinen mielenterveysyhdistys? Tai ehkä hän käy siellä 40 vuotta joka päivä keskustelemassa siitä, että kumpi on parempi lääke leponex vai joku muu mielenterveyslääke. 

Tai ehkä sitä mielekästä tekemistä löytyy unilääkepurkista, jota voi aina käyttää, kun tekee pahaa. Silloin ihminen voi suoraan siirtyä höyhensaarille, kun hänen päässään pyörii ajatuksia, joista joku ei pidä. Ja tuo joku on joko potilas tai lääkäri tai hänen läheisensä. 

Eikä ADHD nuoren edes ilmeisesti kannata lähteä opiskelemaan, kun hän voi tienata esimerkiksi duunarina vielä enemmän kuin jossain akateemisessa ammatissa. Raha on siis tämän logiikan mukaan ainoa syy sille, että henkilö viitsii käydä töissä. 



Nykyään ADHD sekä muut asiat jotka vaikuttavat ammatin valintaan ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan suoraan suorittaa karsintoja jostain vähän arvostetummasta ammatista, jolloin he voivat sitten tehdä sellaista siivous, yms. työtä. Näin saadaan sellaiset turhat koulutukset loppumaan. Ja tietenkin työnantajien pitäisi paremmin testata ADHD tai muut vastaavat asiat, niin ei tarvitse sitten miettiä niin kauaa, että kuka mihinkin tehtäviin palkataan. Nykyään on tapana testata työntekijät, ja noissa testeissä ei mitään muuta etsitä kuin sitä, että mitä vikaa sattuu kenessäkin meistä hakijoista löytymään. 

Siis palkka tietenkin voi olla duunarilla sama kuin jollain akateemisesti koulutetulla. Kuitenkin akateemista koulutusta vaaditaan monissa johtotason tehtävissä, ainakin jos kyseessä on suurempi yritys. Ja jos ihminen jää suoraan asentajaksi tai sekatyömieheksi, niin silloin hän ei myöskään koskaan kilpaile mistään ylemmän toimihenkilön tehtävistä. 

Mutta sitten kun puhutaan esimerkiksi siitä, että mitä muuta akateeminen koulutus tuo, niin varmaan myös tehtävien laatu sekä eräät muut asiat ovat sellaisia, että niiden takia jälkimmäinen kannattaa valita. Tai mistä minä tiedän, mitä kukin on omassa päässään mieltä mistäkin asiasta? Jos puhutaan sitten esimerkiksi aamupalavereista tai reilusta työmaan hengestä, niin aina on ihmisiä jotka eivät ryhmään mahdu. Silloin varmaan tulee työkyvyttömyyseläke siitä, että henkilö ei ole sosiaalinen. Eli jos emme jatkuvasti pyöri kaiken maailman röiukkojen kanssa, niin meidän pitää korjata käytöstämme välittömästi. 

Tietenkin on mukavaa tietää, että sähköasentajana tienaa todella hyvin. Mutta miksi tämä asia nyt niin kauhean tärkeä on, että sen pitää näkyä YLE:n kotisivujen keskeisellä paikalla jatkuvasti. Tai ehkä meidän kaikkien pitäisi siirtyä opettelemaan vain niitä asioita, joita työnantaja tarvitsee. Tuolloin muutumme lopulta työkoneiksi, roboteiksi jotka eivät koskaan edes ajattele mitään mitä meidän työnantajamme ole meille antanut tehtäväksi. Ja mitä varten käymme edes katsomassa YLEn kotisivuja, kun voimme istua kapakassa työpäivän jälkeen ja harjoitella sosiaalista kanssakäymistä. 

Jos me harrastamme vääriä asioita, niin se saattaa aiheuttaa sellaisen tilanteen, että olemme väsyneitä aamupalaverissa. Samoin jos me kehitämme sellaisen ajatuksen, että luemme itsemme vaikka insinööriksi, niin silloin voimme marssia aikuislukioon, jos meiltä löytyy peruskoulun päättötodistus. Tuolloin varmasti kyseessä on projekti joka aiheuttaa väsymystä. Mutta se tietenkin unohtuu, että insinöörillä saattaa olla hiukan paremmat työolosuhteet kuin tavallisella asentajalla. Kuitenkaan se, että me istumme kaljalla joka ilta ei rasita ketään. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/vastaamo-vyyhdist%C3%A4-syytetyn-ennalta-arvattava-katoaminen-her%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4-kummastusta-k%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4oikeuden-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6st%C3%A4-kohtaan-ymm%C3%A4rr%C3%A4n-ihmetyksen-sanoo-rikosoikeuden-apulaisprofessori/ar-BB1iECjO?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=c5b32877396b41dab23b51169c9f3824&ei=10


https://yle.fi/a/74-20075006

Pitäisikö jotain konkreettista ryhtyä tekemään?



Sota Ukrainassa on siis ikään kuin hävitty, sanoo viimeinen gallup. Ja samalla tietenkin unohdetaan tyystin se, että vaikka gallupit eivät ratkaise sotaa suoraan, niin ne saattavat levittää tappiomielialaa, ja se on tietenkin yksi pahimmista asioista, mitä sotilaat voivat kokea. Eli oma puoli jos lopettaa uskonsa mahdollisuuksiin, niin silloin voi sota kyllä kääntyä sellaiseksi, että se on tuhoisa. EUssa kannetaan jatkuvasti huolta siitä, että Venäjä tulee Ukrainan jälkeen hyökkäämään jotain NATO-maata vastaan, ja samalla tietenkin unohdetaan se, että jos sota tässä tulee, niin silloin sodassa ei puolueettomia maita kunnioiteta. 

Wikipedia, Dead Hand


Venäjän "Kuollut käsi" eli automatisoitu ydinaseiden laukaisujärjestelmä pelottaa vielä nykyäänkin. Ja tuo järjestelmä on yksi syy, miksi länsi pelkää Putinia. 

Yksi syistä miksi länsi pelkää Putinia on niin sanottu "Perimeter" tai "Kuollut käsi" nimellä kulkeva ydinaseiden laukaisujärjestelmä. Jos tuota laukaisinta ei viritetä tietyn ajan sisällä, niin silloin kyseinen laite laukaisee kaikki Venäjän ydinaseet. "Perimeter" kehitettiin Kylmän Sodan aikaan varmistamaan Neuvostoliiton ydinaseiden laukaisu. Ja jos tuota laitetta ei aina välillä ikään kuin uudelleen viritetä, niin se laukaisee Venäjän koko ydinarsenaalin.   

Kun puhumme Venäjän uhasta, ja siitä miten Ukrainan pitäisi toimia, niin samalla unohdamme, että Ukrainan asevoimien johto päättää siitä, miten se asiat hoitaa. Ja ehkä viime kesän paljon odotetun vastahyökkäyksen kehno onnistuminen on saanut aikaan sen, että ihmisten usko Ukrainan kykyyn puolustaa asiaansa on horjunut. Viimeinen tappio Adjivkan kaupungissa on ollut asia, joka jostain syystä on nostettu sodan ratkaisevaksi asiaksi. 

Toki Venäjä maksoi hirvittävän hinnan tuosta valtauksesta. Mutta sillä oli suuri arvo Putinille. Mutta kuten me tiedämme, niin Venäjä voi uhrata miehiään miten paljon sitä huvittaa. Ukraina taas ei voi samalla tavalla uhrata miehiä, ihan siitäkin syystä että se on paljon Venäjää pienempi valtio, joten Ukrainan täytyy toimia varovaisemmin. 




Toisaalta taas se että tässä Ukrainan sodassa on samanlainen ongelma kuin Ensimmäisessä Maailmansodassa. Hyökkäys vihollista vastaan miljoonien miinojen sekä tykistön rumputulen läpi on todella vaikea tehtävä. Ja juuri tällaista tilannetta varten on kehitetty erilaisia helikoptereita sekä ilmatyynyaluksia, joiden avulla voidaan miinat ylittää. Mutta niiden käyttö vaatii tietenkin ehdotonta ilmaylivoimaa. Eli Ukrainan sodassa kun asetelma vaihtuu, ja puolustajasta tulee hyökkääjä, niin silloin alkavat tappiot kasvaa. 

Mutta johtuuko tämä uusi asenne, jossa korostetaan nimenomaan taistelu- ja sotaväsymystä siitä, että Ukrainan valtio on romahtamassa? Vai johtuuko se siitä että tiedotusvälineet ovat kyllästyneet sotaan, ja halutaan uusia uutisaiheita. Jos sitten keskustellaan siitä, miten esimerkiksi viime kesänä läntiset tiedotusvälineet korostivat Ukrainan vastahyökkäystä sekä arvuuttelivat sitä, mihin tuo hyökkäys kohdistuisi, ja sitten vastahyökkäys ei ollutkaan sellainen kuin, sen pitäisi olla, niin oikeastaan voidaan sanoa, että sota ei ole leikkiä. 

Oikeassa sodassa kuolee ihmisiä. Hyökkäys panssarivaunuilla miinakentän suojaamaa, panssarintorjunta-ohjuksin sekä voimakkaan tykistön ja ilmavoimien avulla suojatun juoksuhaudan yli ei ole mikään helppo tehtävä. Ja tuon operaation onnistuminen vaatii strategisia eli raskaita pommikoneita, joilla tuo juoksuhauta voidaan murtaa. Tai sitten tankit pitää lähettää varmaan tuhoon. Ukraina tarvitsisi nyt kiireesti vähän kaikkia mahdollisia aseita, joista tärkeimmät olisivat ehkä pitkänmatkan ohjukset, joilla voidaan kuljettaa CBU-105 kaltaisia ohjattavia rypälepommeja joilla voidaan vaikuttaa suureen määrään tykkejä, lentokoneita tai muita kohteita samaan aikaan. 



Toki Ukrainan erikoisjoukot ovat kyenneet suorittamaan lennokki-iskuja selustassa olevia kohteita vastaan, mutta niiden käyttö on verraten kömpelö ratkaisu. Eli 3-4 SU-35 hävittäjäpommittajan tuhoaminen ei tee Venäjän asevoimista toimintakyvytöntä. 

Sodassa ei myöskään ole niin sanottua reilua peliä. Mutta jos pitää hyökätä valmistautuneen vihollisen päälle, joka on tiukasti linnoittanut koko itäisen Ukrainan, niin silloin tappiot ovat erittäin suuret. Eli sodat eivät myöskään lopu koskaan silloin kun muut haluavat. Jos vastahyökkäys olisi tehty silloin, ja vaikka vihollisen asemat olisi saavutettu, niin Ukraina olisi menettänyt valtavan määrän miehiä ja kalustoa. Ja jos tuota menetystä ei olisi voitu korvata, niin seurauksena olisi saattanut olla rintaman nopea romahtaminen, kun kaikki Ukrainan tankit ja muut varusteet olisi tuhottu. 

Venäjän kannalta tärkeää on länsimaiden yhtenäisyyden rikkominen. Samoin Venäjän etu on tuoda tuon aseavun hintalappu ihmisten tietoon. Ja samalla hän varmaan vakuuttelee, kuinka loistavat suhteet Suomella ja Venäjällä on ennen ollut, ja toki nyt Putin varmaan sanoo että hän olisi kunnioittanut Suomen itsenäisyyttä, ja kuten tiedämme, niin Putin saattaa sanoa jotain ja tehdä aivan muuta, kuin mitä hän sanoo. 


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008799720.html


https://bunkerbasics.com/russias-doomsday-machine/



https://en.wikipedia.org/wiki/Dead_Hand

tiistai 20. helmikuuta 2024

Tilanne Ukrainassa on katastrofi niin kauan kuin Venäjän aseteollisuus pyörii täydellä teholla.

 




Länsimaat saavat syyttää itseään Ukrainan tilanteesta, eli meidän johtajamme taas kerran ovat asettaneet oman etunsa toisten edun edelle, kuten tietenkin pitää toimia.Tai siis amerikkalaisten senaatti ja edustajainhuone ovat taas päättäneet, että Ukrainan tukipaketti saa väistyä sen tieltä, että heidän oma ehdokkaansa ei menetä kasvojaan. Ja siitä mitä sitten seuraa on se, että Trump alkaa taas valmistella uutta nelivuotiskautta, jossa sitten etusijalla ovat hänen omat äänestäjänsä. 

Siis varmaan meidän maanosamme näyttää Washingtonista katsottuna melko kaukaiselta asialta, ja pahin asia tietenkin on se, että Trumpin äänestäjät ovat tuolla kaukana valtameren tuolla puolen, jossa on totuttu kuulemaan sellaisia ilmaisuja, kuten "yanks go home". Joten tietenkin se miten EUssa puhutaan USAsta on myös siellä huomattu. Tuo asia on tietenkin huomattu myös Kremlissä, joka käyttää jokaisen tilaisuuden iskeä rakoa NATOn yhtenäisyydelle. NATO antaa meille paljon, mutta se myös vaatii meiltä paljon. 

Me olemme sikäli ongelmallisessa tilanteessa, että meillä itsellämmekään ei ole aseita tai ammuksia, kun emme niitä ole osanneet varastoida. Tai emme ole ehkä pitäneet Venäjän uhkaa aiheellisena, mutta sitten kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin edessämme oli tilanne, jota emme osanneet muka odottaa. Putin kyllä on sotapuheita esittänyt, sekä ajanut maataan kontrolliyhteiskunnaksi. Hän on esitellyt suuren määrän uusia aseita, joten olisiko lännen pitänyt reagoida? 

Kun nyt olemme lähteneet tukemaan Ukrainaa, niin meidän pitäisi myös jatkaa tätä tukemista, koska Putin ei tule anteeksi antamaan. Eikä Putinin kuolemakaan ratkaise ehkä yhtään mitään. Saattaa olla että häntä seuraa sotilashallinto. Tai oikeastaan Putinin nykyinen hallinto on sotilashallinto, joka murskaa vastustajansa raa-alla voimalla. Se mikä Ukrainan tukemisessa on ongelmallista on se, että myös kaikki NATO-maat haluavat varustautua samaan aikaan, mikä tietenkin tuottaa ongelmia puolustusteollisuudelle. Venäjän kohdalla esimerkiksi ammusten hinta ei ole ongelma. Se voi tuottaa mitä tahansa tuotteita ilmaiseksi, eli Venäjän johdon ei tarvitse maksaa palkkoja miehille, jotka työskentelevät aseteollisuuden tuotantoketjussa. 

Kun Ukraina pudottaa esimerkiksi Su-35 hävittäjä-pommittajan, niin Venäjän ongelma on siinä, että se ei saa sodan aikana valmistettuihin koneisiin niiden avioniikan tarvitsemia mikropiirejä, mikä tietenkin tekee noista koneista hiukan helpompia maaleja. Mutta kuten kaikki varmaan tietävät, niin Ukraina tarvitsisi nopeasti sellaisia ohjuksia, joiden avulla se voisi iskeä Venäjän syvällä selustassa olevia tuotantolaitoksia sekä ammuskuljetuksia vastaan. Samalla tavoin Venäjän pitkällä selustassa olevat strategisten pommikoneiden tukkohdat ovat ongelmallisia. Eli niin kauan kuin Venäjän pitkän matkan pommikoneet sekä kuljetuskoneet kykenevät toimimaan esimerkiksi Kuolassa sijaitsevista tukikohdista käsin, niin Venäjä voi viedä surutta aseita, ammuksia sekä miehiä rintamalle, ja suorittaa pommituslentoja Ukrainassa. Eli miesten värväys ei ole Putinille mikään ongelma, jos henkilö kieltäytyy, niin hän voi kokea saman kohtalon kuin Navalnyi. 

Olimme NATO-integroituja tai emme, niin meillä pitää olla sellaiset välineet, että me voimme pysäyttää Venäjän joukot. Mutta sitten kun puhutaan vanhasta droktriinistamme, jonka mukaan me aiheuttaisimme Venäjälle sellaiset tappioit, että sen johto katsoo että hyökkäys Suomeen ei kannata. No Ukrainassa olemme nähneet että Venäjän johto ei välitä ollenkaan siitä, että kuinka paljon miehiä sen operaatioissa kuolee. 

Ukraina tarvitsee aseita, jotta se voisi pysäyttää Venäjän. Mutta jos Venäjän asenne tähän operaatioon on se, että mikä tahansa uhraus on hyväksyttävissä, niin se aiheuttaa pahimmillaan Venäjän romahtamisen, ja tuota tilannetta me sekä toivomme, että pelkäämme. Venäjällä on todella massiivinen määrä sekä ydinkärkiä, että myös korkeasti radioaktiivista materiaalia. Ja jos tuota materiaalia päätyy vaikkapa erilaisten terroristien käsiin, niin he voivat suoraan rakennella vaikka likaisia pommeja, jotka ovat periaatteessa dynamiittipötköjä joiden ympärillä on esimerkiksi korkea-aktiivista ydinjätettä. Tuollainen uhka on aina olemassa, ja esimerkiksi Putin tietää sen aivan hyvin. Eli hän voi tällaisilla asioilla kiristää muita johtajia. 

Kun me menime NATOoon, niin me uskoimme että sieltä tulee turvaa meille kaikille. Se mitä NATO meille toi oli turva, mutta silti meidän pitää samalla huolehtia omasta puolustuksestamme. NATOssa vaikeinta on varmaan kaikille käsittää, että jos emme lähde puolustamaan muita, emmekä myöskään ota osaa operaatioihin, jotka saattavat olla muuta kuin meille mukavia asioita, niin emme voi tukea muilta odottaa. Eli sota ei ole mikään leikki, vaan asia missä kuolee ihmisiä. 

Kun olemme uskoneet Putinin rauhanvakuutteluihin, joihin kuuluu esimerkiksi jatkuvat sotilasparaatit, sekä maailman voimakkaimmalla ydinkärjellä varustettu torpedo, joka sitten hukuttaa valtavia alueita tsunamin alle, ja olemme kaikkialla yrittäneet mukailla ja tyynnytellä tuota miestä, niin jossain vaiheessa olemme ehkä heränneet huomaamaan, että Putin ei olekaan niin rauhantahtoinen kuin me uskomme. Hän on mies jonka pysäyttämiseen eivät sanat riitä. 

Eikä hän häikäilemättömyydessään ole mitenkään erityisen rohkaiseva myöskään kapinoita kohtaan. En yhtään epäilisi Putinin puheita jos hän uhkaisi käyttää ydinohjusta jos kapinaa ei muuten saataisi talttumaan. Venäjän taktiset ydinaseet on osittain luotu poliisitehtäviä silmällä pitäen. Eli ne ovat äärimmäinen sisäinen pelote, joka saa muut toimimaan Ja tuo pelko saa muut toimimaan aina, kuten Putin haluaa. Jos toiminta ei vastaa Putinin standardeja, niin seuraavaksi henkilö saa pienen nuuhkaisun sariinia nenäänsä, niin johan alkaa muiden mieleen muistua se, että kukaan ei saa edes sanoa mitään Putinia vastaan. 

Eli ajattelutapa "me ensin, ja sitten vasta muut" varmaan hajottaa NATOa sekä EUta enemmän kuin koskaan. Ja seurauksena me sitten seuraamme vierestä, kun Venäjä heittää Ukrainan itsenäisyyden romukoppaan, kun Putin ja kumppanit rakentavat uutta imperiumia, joka ottaa mallia suoraan "Isä Aurinkoisesta". Siis kumpi hyötyy NATOsta enemmän, pienet maat vai suuret maat? Siinä vasta pohdittavaa jokaiselle, joka tässä maassa on päättänyt toimia jollain tavalla. Pirenillä NATO mailla ei ole resursseja laamittaiseen tukeen, ja sen tietää myös Vladimir Putin, joten ehkä se sitten tarkoittaa, että Eurooppa joutuu rakentamaan uuden puolustusmallin sitä mahdollisuutta ajatellen, että amerikkalainen veronmaksaja ei sitten enää viitsi rahoittaa sotakoneistoa, joka ei koskaan sano siitä mitään hyvää. 

Samoin tietenkin reserviin kuuluminen on meillä Suomessa ollut hiukan erikoinen asia. Esimerkiksi nyt sitten NATO jäsenyyden myötä on alettu edistää aseiden ostamista sekä maanpuolustusharrastusta niin, että jokaiseen kortteliin pitää saada oma ampumarata, ja jokaiseen kotiin pari omaa rynnäkkökivääriä, niin johan on maanpuolustus taas kovin korkeassa asemassa. Eli yhdessä yössä me kaikki olemme sitten kuulleet että maassame voi osallistua esimerkiksi reservin tarka-ampuja kilpailuihin, jos vain sattuu olemaan 9000 euroa taskussa, niin saa oman aseen ja tarvittavan puvun. 

Kuitenkin jostain syystä nyt on sitten jo 1000 henkeä eronnut reservistä. Siis he ovat yllättäen vakaumuksen takia hakeneet siviilipalvelukseen, kun olemme liittyneet NATOon. Nämä henkilöt ovat siirtyneet reservistä siviilipalvelukseen. Mutta sitten mieleen kuitenkin on tullut se, että onko se muistunut mieleen, että sodan sytyttyä myös siviilipalvelusmies voidaan hätätilassa katsoa asevelvolliseksi. 

Yhdessä yössä kaikki venäläinen on muuttunut suoraan sanottuna saatanan palvonaksi, kun kaikkien pitää yhdessä ja erikseen sanoutua irti V. Putinista sekä hänen koplastaan. Venäjän kieltä ei tarvitse opiskella, kun me olemme nyt sitten panneet rajat kiinni tuohon valtioon. Se mitä venäjän kielen osaaminen antaisi esimerkiksi SUPOlle tai NATO-tiedustelulle ei varmasti ole kaikille auennut. 

Siis venäläinen rikollinen voi käyttää kommunikaatioon muiden rikollisten kanssa esimerkiksi venäjän kieltä. Ja samalla tavoin venäjän yliesikunta voi käyttää sotilaiden kanssa tapahtuvaan kommunikaatioon esimerkiksi venäjän kieltä, joka on suurimmalle osalle länsi-Euroopan maiden kansalaisista "täyttä hebreaa". Kyrillisten kirjainten sekä venäjän kielen osaaminen auttaisi asiaa sekä poliisin telekuuntelun, että myös valtiollisten eli asevoimien sisäisten viestien lukemisessa. 

Jos me haluamme ennakoida Venäjän toimintaa, niin silloin meillä on kaksi mahdollisuutta. Joko seuraamme Venäjän julkista TV:tä, ja toivomme että siellä olisi tekstitys suomeksi tai englanniksi. Yleensä viestien lukemiseen tarvitaan kieliotaitoa. 

Tai sitten yritämme kaapata Venäjän pääesikunnan viestejä, ja purkaa niitä. Jos haluamme tietää että kuormaltaanko jossain Tyynen Meren rannalla panssareita kuljetuskoneisiin, joista ne lasketaan sitten Suomen rajalle tai muualle NATOn itärajalle, niin meidän kannattaa silloin yrittää joko etsiä noita operaatioita satelliittien kuvista, niin myös yrittää murtaa noita joukkoja koskevia viestejä, jotta voisimme yrittää ennakoida niiden toimintaa. Tai voimme tiedustella asiaa esimerkiksi Venäjän suurlähetystöstä, joka varmaan puhuu joka kerran totta, kun se kertoo että maatamme ei uhkaa mikään vaara Venäjän taholta. 

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Milloin me alamme ottaa opiksemme?

  



Luuletteko että Navalnyin kuolema tyydyttää Putinin ja hänen turvallisuuspalvelunsa verenhimoa? Luuletteko että se että ihminen on kiltti poika tai kiltti tyttö pelastaa hänet, jos joku hänet ilmiantaa? Venäjällä ei ilmiantoon tarvita oikeastaan syytä ollenkaan. Pidätykseen riittää että joku vain sanoo henkilön puhuneen tai agitoineen Putinia vastaan. Venäjällä paras tapa aiheuttaa toiselle ongelmia on kirjoittaa blogi oman vihamiehen nimiin, ja jos tuo aihepiiri on sellainen, että sitä ei voida Venäjällä hyväksyä, niin FSB potkaisee tehokkaasti henkilön oven sisään, ja sitten matka alkaa kohti Siperiaa, jäistä petojen maata. 

Aleksei Navalnyi oli vain jäävuoren huippu pitkässä listassa erilaisia vahinkoja, joiden seuraaksena joukko Putinin vastustajia tai hänelle hankalia ihmisiä on vain yksinkertaisesti kuollut. Tuo lista saattaa alkaa toimittaja Anna Politkovskajasta, ja sen viimeistä uhria ei ehkä edes tiedetä. Länsimaiseen lehdistöön päätyvät vain sellaiset tunnetut nimet kuten Aleksei Navalnyi sekä Anna Politkovskaja. Mutta moni muukin joka on uskaltanut vastustaa Putinia tai uskaltanut tutkia esimerkiksi korruptiota on saanut lppunsa outojen onnettomuuksien kautta. 

Aleksei Navalnyin kuoleman saattoi aiheuttaa esimerkiksi veritulppa, mutta mikä sitten aiheutti tuon veritulpan? Siis tämä kuolema saattoi johtua joko uudesta myrkytyksestä, pahoinpitelystä tai vain hoidon puutteesta. Viimeisessä tapauksessa Navalnyi ei vain olisi saanut tarvitsemiaan lääkkeitä tai muuta hoitoa, jolloin hän kuoli hoidon puutteeseen. Siis joka tapauksessa Navalnyin kuolema on ollut Kremlin vastuulla, eikä Kremlin kätyrien selittelyt luonnollisesta kuolemasta ole uskottavia. Tai siis jos ihminen ei saa tarvitsemaansa hoitoa tai hänet pakotetaan seisomaan pari tuntia kyykyssä kädet niskan takana sydäninfarktin jälkeen, niin totta kai kuolemaa voidaan väittää luonnolliseksi. 

Se mitä vartijoille on kerrotu Navalnyin tuomiosta saattaa suoraan sanottuna poiketa siitä, mitä lännessä sekä julkisuudessa on kerrottu. Eli häntä on voitu väittää huumekauppiaaksi tai muuten vain ikäväksi tapaukseksi kuten pedofiiliksi, joka ilmeisesti oikeuttaa hakkaamaan häntä. Navalnyin sijoittaminen varmuusvankilaan, joka on varattu väkivaltaisille rikollisille saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa muita vankeja on provosoitu käyttämään väkivaltaa Navalnyitä kohtaan. Eli jos pari hammasta ei ole aamulla poikki, niin koko tiimi saa kokea Putinin kätyrien vihan. 

Venäläiseen tapaan kuuluu tietenkin se, että vankeja pakotetaan tunnustamaan tekoja, joita he eivät ole edes tehneet. Tuo tapa oli voimassa Stalinin aikaan, mutta se ei ole hänen keksimänsä. Jo Tsaarin salainen poliisi "Ohrana"pakotti vankeja tunnustamaan tekoja, joita pidettiin yleisen moraalin ja etiikan sekä lain vastaisena. Ja tietenkin noiden tunnustusten piti tehdä pyövelien työstä helpomman. 

Kremlin tutkimukset varmaan myös tunnetaan ympäri maailmaa. Mikäli syyllisiä nyt jostain sattuu löytymään, niin ne syylliset löydetään komentoketjun alapäästä. Jos joku joutuu tästä vastuuseen, niin silloin kyse on lähinnä vartijoista tai muista vangeista, joita sitten syytetään jokaisesta asiasta. Eli kukaan niistä miehistä, jotka ovat päättäneet sijoittaa Navalnyin varalliseksi tiedettyjen rikollisten laitokseen eivät ole missään nimessä vastuussa tuosta kuolemasta. 

Siis miksi Navalnyin piti kuolla? Syy siihen saattaa löytyä Kremlin miesten halusta näyttää maailmalle, että he saavat tehdä mitä haluavat. Ja Venäjän rikoslain mukaan esimerkiksi Vladimir Putin ei voi mitenkään edes loukata mitään lakia, kun hänellä sattuu olemaan syytesuoja, sekä oikeus säätää haluamiaan lakeja. Ja tietenkin se että Putinia edes uskalletaan epäillä mistään rikoksista merkitsee presidentin sekä pitkän linjan sotilaan halveksimista. Eli se joka sitten sanoo Putinin olevan rikollinen tulee ilmeisesti jakamaan Navalnyin kohtalon. 

Se mikä tässä viimeaikaisessa uutisoinnissa on pistänyt silmään, on se että lehdissä on erityisen paljon keskusteltu Ukrainan tappiosta sekä siitä, kuinka alivoimainen Ukraina on. Samoin esimerkiksi Venäjän tilastokeskuksen ilmoittamia talouden kasvuja on käytetty lähteinä, joiden luotettavuutta ei edes olla yritetty kyseenalaistaa. Eli onko näillä uutisilla yhteyttä Navalnyin kuolemaan? Onko jollain Venäjän trolleista tai Putinin tovereista ollut sisäpiirin tietoa. Tai onko noilla trolleilla mahdollisesti ollut erityinen tarve todistaa uskollisuuttaan Vladimir Putinin hallinnolle? 

Venäjällä pelkkä ilmianto voi aiheuttaa hyvin ikävän tilanteen. Eli jos joku keksii että henkilö on "trollannut" tai vastustanut Putinia, niin se saattaa merkitä jopa kuolemaa. Putinin tuomitseminen lännessä ei vaikuta häneen mitenkään. 

Salisburyn myrkkyiskujen, sekä muutamien muiden tapausten tarkoitus on ilmeisesti ollut lähettää viesti läsimaille sekä niille, jotka ovat uskaltaneet arvostella Venäjän uutta tsaaria Vladimir Suurta. Eli kaikki jotka uskaltavat sanoa hänelle vastaan tullaan siirtämään ajasta iäisyyteen. Ja kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin Putin ei anna armoa. Se että ihminen on viaton tai hän ei ole arvostellut Putinia ei tarkoita että hän olisi turvassa. Jos Putinin lähipiiri tai ne joihin hän sattuu luottamaan ilmoittavat tämän ehkä hyvinkin uskollisen Putinin toverin suunnittelevan jotain tai arvostelleen Venäjän hallitusta eli Putinia itseään, niin silloin hän saa kokea Putinin vihat. 

Venäjää ei ole koskaan hallittu ilman turvallisuuspalvelun lupaa. Se mitä tässä sitten vielä odottelemme on se, että koska herra Venäjän presidentti Valdimir Putin itse kaatuu rapuissa tai saa sydäninfarktin? Historiasta olemme ehkä myös oppineet, että jos ja kun suuri johtaja itse muuttuu heikoksi, niin silloin hän kokee odottamattoman lopun. Tuollaisen odottamattoman lopun kokivat esimerkiksi tsaarit Pietari Suuri sekä Aleksanteri I. Samoin myös Josif Stalinin sekä Juri Andropovin ja monen muun suuren päällikön loppu on ollut jotenkin hämärän peitossa. Eli ehkä Putin on kuvitellut olevansa poikkeus, mutta uskoisin että FSB ei häntä vanhainkotiin päästä. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/navalnyin-kuoleman-tulisi-olla-sytyke-p%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4isemm%C3%A4lle-ukraina-tuelle-asiantuntijat-sanovat-mik%C3%A4%C3%A4n-tuomitseminen-ei-hetkauta-putinia/ar-BB1iqD7X?ocid=msedgntp&pc=HCTS&cvid=416a36f828994642a724d2019ab42bfd&ei=93

lauantai 17. helmikuuta 2024

Venäjän edustajat syyttävät Immanuel Kantia Ukrainan sodasta.

 

Miksi tietyt tahot eivät pidä Immanuel Kantista? Immanuel Kant näki ihmisen sellaisena, että ihmisen itsensä pitäisi olla päämäärä. Ihminen ei siis Kantin mielestä ole väline, vaan ihmisen pitää nähdä itsensä ja muut päämääränä, mikä tarkoittaa yksilöllisyyden korostamista. Eli periaatteessa hyvä ja paha ovat lähtöisin vain ihmisestä itsestään. Eikä ihminen voi syyttää ketään muuta kuin itseään jos hän tekee pahoja asioita. 

"Moraalin suhteen Kant katsoi, että hyvän alkuperä ei ollut missään ihmisten ulkopuolisessa, ei sen enempää luonnossa kuin Jumalassa, vaan pelkästään hyvässä tahdossa. Hyvä tahto on sellainen tahto, joka toimii niiden yleispätevien moraalilakien mukaan, jotka itsenäinen ihmisolento antaa itselleen vapaasti. Nämä lait velvoittavat ihmisiä kohtelemaan toisia ihmisiä päämääränä, ei ainoastaan keinoina päästä päämäärään." (Wikipedia, Immanuel Kant) 

Jos me kohtelisimme ihmisiä vain keinona päästä päämäärään, niin ihminen olisi tuote, väline tai esine, jonka me voimme sitten hylätä, kun häntä ei enää tarvita. Tuolloin me samaistamme ihmisen sekä ihmisyyden esimerkiksi rättiin. Siis Kant korostaa yksilöllisyyttä sekä sitä, että me emme voi vedota mihinkään muuhun kuin itseemme, jos teemme pahoja tai hyviä tekoja. 

Hallitsijat eivät pidä Kantista sen takia että Kant kyseenalaistaa sen, että (myös) hallitsija on Jumalan tahdon välikappale tai väline. Eli myöskään hallitsija ei voi syyttää mitään muita asioita kuin itseään jos hän on paha, eli aiheuttaa vihaa alamaisissaan. 

 "Tietoteoriassa Kant katsoi, että tietoa todellisuudesta ei voi saavuttaa pelkän aistimusten kasautumisen kautta. Sen sijaan tieto muodostui sääntöihin perustuvan synteesin menetelmällä. Tämä koostui aistimuksia hyödyntävien ”ymmärryksen kategorioiden” käsitteellisestä yhdistämisestä ihmismielessä. Aistimukset ovat kyllä välttämättömiä kaikelle kokemukselle, mutta luonnon järjestys ja siinä vaikuttavat kausaaliset välttämättömyydet ovat mielen tuotteita, jotka syntyvät sen vuorovaikutuksesta mielen ulkopuolella olevien asioiden (Ding an sich ’olio sinänsä’, ’oleva sellaisenaan’) kanssa." (Wikipedia, Immanuel Kant) 

"Aistimukset ovat kyllä välttämättömiä kaikelle kokemukselle, mutta luonnon järjestys ja siinä vaikuttavat kausaaliset välttämättömyydet ovat mielen tuotteita, jotka syntyvät sen vuorovaikutuksesta mielen ulkopuolella olevien asioiden (Ding an sich ’olio sinänsä’, ’oleva sellaisenaan’) kanssa". (Wikipedia, Immanuel Kant) Eli Kant kyseenalaistaa absoluuttisen totuuden sekä havaintojen absoluuttisen olemuksen. Hänelle kaikki kokemukset, sekä muut asiat mitkä liittyvät havaintoihin ovat subjektiivisia kokemuksia. 

Todellisuus on siis havainto ja kokemus sekä niihin yhdistyvät muistot. Eli meidän aisti, ja kokemusmaailmamme määrittelee sen, miten koemme todellisuuden. Todellisuus ei ole aina sama asia kaikille. Eli värisokea ihminen aistii saman havainnon eri tavalla kuin ihminen jolla on normaali värinäkö. Samoin ihminen jolle on tehty väkivaltaa uskonnon nimissä tai syrjitty esimerkiksi uskonnollisessa yhteisössä kokee uskonnon ehkä toisin kuin ihminen, jolla on positiivisia sekä  suuremoisia kokemuksia uskonnosta. 

Kun Venäjän miehittämän alueen kuvernööri syytti 1700-luvun valistusfilosofi Immanuel Kantia suoraan Ukrainan sodasta, niin erityisen mielenkiintoista on huomata kuvernöörin käyttäneen sanoja, joiden mukaan Kantin ja muiden saksalaisten filosofien teksteistä johtuu tämä nykytilanne. Suoraan lainaten Keskisuomalaista, niin "Alihanovin mukaan juuri saksalainen filosofia, jonka "jumalattomuus ja korkeampien arvojen puute" alkoi Kantista, loi "sosiokulttuurisen tilanteen", joka johti muun muassa ensimmäiseen maailmansotaan". (https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6558637). 

Keskisuomalaisen mukaan. "Paikallismedia FederalPress kertoo Alihanovin sanoneen, että nyt nähtävä "maailmalaajuinen kaaos ja globaali uudelleenjärjestäytyminen" liittyvät suoraan Kantiin".(https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6558637)

Eli mitä hän mahtaa tarkoittaa jumalattomuudella ja korkeampien arvojen puutteella? Tarkoittaako hän ehkä että Jumala on Venäjän puolella, ja että Vladimir Putin edustaa ihmisille Jumalaa tai korkeampia arvoja. Arvot voivat olla hengellisiä eli erilaisia asioita, joita pidämme tärkeinä. Tai sitten ne voivat olla maallisia tai ulkoisia kuten sotilasarvot tai esimerkiksi asema työpaikalla. 




Noita ulkoisia arvoja tai arvomerkkejä voimme kutsua myös mallisiksi tai yhteiskunnallisiksi, eli järjestelmäsidonnaisiksi arvoiksi. Maalliset arvotkin jos ne merkitsevät arvoasemaa yhteiskunnassa voidaan määritellä siten, että ne ovat joko syntyperään tai omaan itsehankittuun asemaan perustuvia. Tai sitten ne ovat asioita, jotka määrittävät ihmisen asenteita tai käytöstapoja. Siis arvot ovat asioita, joita pidämme erityisen tärkeinä. 

Keskiajalla sekä absoluuttisen monarkian aikana hallitsija hallitsi siksi, että hän oli Jumalan nimittämä tuohon virkaan. Tuolloin Platonin oppi siitä, että ihminen on synnyttyään johonkin asemaan ikuisesti tuon aseman vanki, ja hän ei saisi milloinkaan pyrkiä mihinkään parempaan oli varmaan kaikkein luetuin filosofian osa-alue. Eli ihmisen piti tyytyä osaansa, eikä mitään muuta edes saanut ajatella. Ja mitä korkeammalla ihminen on hierarkiassa sitä enemmän hän pitää Platonista, jonka mukaan ihmisen syntyperä määrittelee hänen asemansa lopun elämää. 

Kantin mukaan ihminen ei saisi ajatella itseään eikä muita ihmisiä välineinä. Hänen pitäisi ajatella ihmisiä päämäärinä, mikä tietenkään ei sovi kaikkien ihmisten ajattelutapaan. 

Ihminen ei saisi olla itse eikä pitää muita välineitä istuu huonosti tietyn tyyppiseen militarismiin sekä totalitarismiin, jossa hallitsija perii vallan. Ja se että Kantin mukaan ihminen ei saisi olla myöskään Jumalan väline tai ajatella olevansa Jumalan väline, ei saisi olla se tapa miten ihminen toimii tai ajattelee. Jos ihminen ajattelee olevansa Jumalan väline, niin se ikään kuin vapauttaa ihmisen vastuusta. Ja me kaikki kuitenkin olemme vastuussa teoistamme, eli lain edessä emme voisi väittää että joku jota ei kukaan ole nähnyt on määrännyt meidät tekemään tekoja, jotka ovat aiheuttaneet oikeudenkäynnin. 

Järjestys syntyy aina kaaoksesta. Kaikki maailman järjestelmät ovat jollain tavoin järjestäytyneitä. Voidakseen luoda uuden järjestelmän pitää vanhan järjestelmän hävitä. Tuolloin järjestelmän entropia eli epäjärjestys kasvaa kunnes alkaa järjestelmän uusi järjestäytyminen. Sen jälkeen samat komponentit muodostavat uuden järjestelmän, joka saattaa näyttää entiseltä järjestelmältä, mutta joka ei kuitenkaan ole se sama entinen järjestelmä. 


https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6558637


https://fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant

perjantai 16. helmikuuta 2024

Aleksei Navalnyi on kuollut, mutta hänen nimensä muistetaan.

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi (1976-2024) on kuollut vankeudessa. Hänen sanotaan tuupertuneen kesken kävelyn, mikä tietenkin kertoo jotain Kremlin tavasta tiedottaa sekä toimia tällaisissa tapauksissa. Putinin ykkösvihollinen on kuollut vankilassa, jota valvovat hänelle uskolliset sisäministeriön joukot. Joten tietenkin tämä asia aiheuttaa epäilyksen siitä, että Moskovan miehet ovat murhanneet Navalnyin. Aleksei Navalnyi on siis lopulta liittynyt siihen pitkään ja kolkkoon listaan ihmisistä, jotka ovat kuolleet haastettuaan Kremlin johdon sekä kyseenalaistaneet Putinin hallinnon. Navalnyi on tietenkin voinut kuolla esimerkiksi hoidon puutteeseen sekä rasitukseen tai enemmän tai vähemmän tahallisesti väärin annettuun elvytykseen. Mutta Kreml on kuitenkin vastuussa hänen kuolemastaan. 

Putinin hallinto on osoitus siitä, että Venäjällä on edelleen Stalinin kannattajia. Putinin diktatuuri on oikeastaan Stalinin hallinnon jatke, jota johtaa mies jonka kaksinaamaisuus on vasta paljastumassa muille. Putin voi vaikuttaa poikamaiselta ja hieman ujolta, mutta hän on ihminen joka osaa käyttää tuota vaikutelmaa hyväkseen. Hänen kouluttajansa KGBssä ovat opettaneet hänet pettämään ja urkkimaan tietoja, jotka ovat vieneet ihmisiä suoraan teloitushuoneisiin. 

Eli aivan kuten Josif Stalin joka otti kaiken irti setämäisestä imagostaan, niin myös Putin osaa esittää ystävää. Jos hän käyttäytyy kuten Stalin, niin silloin Putin saattaa esimerkiksi sanoa, että hän antaa toiselle anteeksi tai esiintyy vihollisensa ystävänä. Ja sitten vähän ajan kuluttua tuo Putinin ystävä saa sydänkohtausen tai putoaa kaiteen yli. Eli Putinia on helppoa luulla ystäväksi, mutta hän on sellainen, että jos käännät selkäsi, niin silloin puukkoa tulee varmasti, varsinkin jos joku on aiheuttanut hänelle pettymyksen. Ja epäonnistuminen on pettymyksistä pahin. Sitä eivät Putinin kaltaiset miehet voi sietää. 

Kun Navalnyi vuonna 2020, niin silloin kysyttiin, että miksi Venäjä jäi heti kiinni myrkytyksestä?  Vastaus saattaa olla siinä, että Navalnyi selvisi hengissä, hänet kuljetettiin Saksaan sekä myrkky analysoitiin saksalaisten toimesta. Jos FSB olisi silloin onnistunut, niin tuota miestä ei olisi viety Saksaan ja hänen verenkuvaansa ei olisi analysoitu, eli virallinen kuolinsyy, sydäninfarkti olisi ollut asia, joka olisi viety historian kirjoihin. 

Mutta miksi Navalnyi selvisi hengissä? Ehkä hän oli keskimääräistä paremmassa kunnossa. Tai kone oli ilmassa vähemmän aikaa kuin olisi pitänyt.  Ehkä Moskova halusi antaa viestin, että mitään vastarintaa tai mielenilmauksia ei tulla jatkossa sallimaan. Tai että FSB saa tehdä mitä hyvänsä. 

Navalnyi palasi Venäjälle, ja hän on perustellut päätöstään jollain asialla. Mutta saattaa olla niin, että hän palasi Venäjälle, koska pelkäsi perheensä puolesta. Ja se mikä tietenkin Navalnyin tapauksessa nousee esiin on se, että Putinin miehet eivät anna epäonnistumisia anteeksi. Eivätkä he anna myökään kenenkään tulla tielleen. 



Navalnyin tapauksessa tietenkin tulee ilmi sekin että vuonna 2020 Navalnyi soitti uskaliaan pilapuhelun FSBlle, jonka agentti kertoi asioita, joiden takia FSBtä voidaan epäillä olevan myrkytyksen takana. Navalnyin soittama puhelu kertoo siitä, millaisella moraalilla sekä osaamisella FSB on varustettu. Tuo turvallisuuspalvelu luottaa valtuuksiinsa sekä siihen, että kukaan ei uskalla sanoa sille mitään vastaan, tai seuraukset ovat kamalia. FSBn ongelma on se, että tuo tiedustelu- tai turvallisuuspalvelu on oikeastaan ylivaltuutettu. Eli jos FSB päättää että joku on syyllinen rikoksista pahimpaan, eli Putinin vastuatmiseeen sanoin tai teoin, niin se merkitsee 20 vuoden vankeutta. 

Venäjällä tilannetta mutkistaa se, että Putin ilmeisesti luottaa täysin FSBn raportteihin, ja jos joku uskottelee FSBlle, että joku Putinin lähipiiristä on petturi, niin silloin hän kuolee välittömästi. Eli joku voi aivan helposti väärentää todisteet, joita FSB sitten kuljettaa Putinille. Myös venäjän Mafia varmasti tietää, ettei kukaan koskaan kyseenalaista FSBtä, ja sen valvomat toimijat voivat aivan helposti väittää toimivansa Putinin käskystä. 

Myös Navalnyitä hoitanut lääkäri kuoli mystisesti sydäninfarktiin. Eli myös ne ovat vaarassa, joiden työhön kuuluu ihmishenkien pelastaminen. Navalnyi saattoi kuolla uuteen myrkytykseen, mutta samalla tavoin esimerkiksi hoidon puute on saattanut aiheuttaa tuon miehen kuoleman. Tässä vaiheessa pitää tietenkin kysyä, että onko Navalnyi saanut esimerkiksi sydänkohtauksen jälkeistä liikunta- ja muuta terapiaa. Eli jos hänellä on ollut sydämen vajaatoimintaa, niin silloin saattaa seurauksena kuolema, varsikin jos Navalnyi on joutunut tekemään rasittavaa työtä tai rasittamaan itseään. Putinin hallinto on Navalnyin tapauksessa osoittanut uskomatonta byrokratiaa sekä ihmisoikeuksien loukkaamista. 

On aivan sama että onko henkilö joutunut sellissään pahoinpitelyiden kohteeksi tai onko häneltä evätty oikeus lääkärin apuun, jos hän on saanut sydämen pysähdyksen jota ei ole hoidettu loppuun. Saattaa olla että Navalnyi on vain kaasdettu maahan, ja häntä on lyöty tai painettu rintaan. Eikä ole pelkoa siitä, että Kreml ilmoittaisi käskyn tulleen Putinilta. Navalnyin tapaus on tietenkin osoitus siitä, kuinka Putinin hallinto suhtautuu lakeihin. Laeista luetaan vain se, mikä missäkin tapauksessa palvelee Kremlin tarkoitusperiä parhaiten. Eikä tuossa Putinin järjestelmässä mikään asia ole sellainen, että se voisi mitenkään aiheuttaa sääliä tai missään muodossa toimia liventävänä asianhaarana. 

Navalnyin tapaus on Venäjällä vain yksi monista sydänkohtauksista tai itsemurhista sekä onnettomuuksista, joita yhdistää se, että nuo kuolleet ihmiset ovat uskaltaneet kyseenalaistaa Putinin vallan tai hänen turvallisuuspalvelunsa käsitykset asioista. Navalnyin ja hänen kaltaistensa ihmisten kohtalon luulisi aiheuttavan lännessä pelkoa siitä, mitä Putin voi tehdä esimerkiksi Ukrainassa, joka on nöyryyttänyt hänen asevoimiaan sekä häntä itseään?

Ukrainan sota on tietenkin loistava kulissi, jonka avulla Putin voi jatkossakin surmata vihollisiaan autopommeilla sekä myrkkykemikaaleilla. Kun poliittinen vastustaja räjäytetään autossaan kappaleiksi, niin silloin voidaan syy helposti laittaa Ukrainan tiedustelun niskoille. Ja erityisesti ne jotka ovat tienneet asioita, jotka ovat Putinille noloja ovat varmasti tulilinjalla. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksei_Navalnyi

https://yle.fi/a/3-11709805

https://yle.fi/a/74-20027196

Asenteet estävät rikoksen tehnyttä palaamasta normaaliin elämään.

Tänään YLEllä oli juttu “Kimmosta”, joka teki murhan. Hän varmasti katuu tekoaan. Ja palasi sitten takaisin normaaliin elämään. Tuossa jutus...