Puolueellisuuden hämäämä

 Puolueellisuuden hämäämä

On olemassa totuus, emävale ja tilasto olivat yhden opettajan aloitus tilastotieteen tai tilastomatematiikan kurssille joskus kauan sitten. Tuolloin mieleen tuli se, että tietenkin tilasto voi myös valehdella hyvinkin paljon, jos siihen otetaan vain sellaisia tapauksia, jotka tukevat esimerkiksi tilaston laatijan tai tiedon hankkijan omaa näkemystä asioista. Eli monesti tilastoissa käsitellään vain negatiivisia asioita, kuten sitä kuinka huonosti nuoret ajavat autoa. 

Sitten tehdään kaunis käyrä siitä, minkä ikäisille sattuu onnettomuuksia, mutta samalla unohdetaan se, että se millaisia onnettomuuksia sattuu on jätetty kertomatta. Eli onko kyseessä esimerkiksi tilasto missä on kaikki mahdolliset onnettomuudet sekaisin, ja onko onnettomuuksia listatessa esimerkiksi mukana myös maalivauriot, vai onko kategoriana se, että näistä tapauksista on maksettu vakuutusyhtiöiden taholta korvauksia. 

Ja se mikä tieto sitten puuttuu on se, kuinka monta ajosuoritusta nuoret eli esimerkiksi alle 25 vuotiaat kuljettajat, joilla on ollut ajokortti alle kolme vuotta  tekevät aikayksikössä. Eli kuinka monta ajosuoritusta kokonaismäärästä aiheuttaa korvauksia vakuutusyhtiön taholta puuttuu kokonaan. Tuolloin voitaisiin tuo onnettomuus prosentti laskea seuraavalla kaavalla (korvattavien vahinkojen määrä jaettuna ajosuoritusten määrällä kertaa sata), eli onko sitten nuori kuljettaja niin vaarallinen kuin sanotaan, jos todennäköisyys normitetaan niin, että ainoastaan alle 25 vuotiaiden korvaamaan joutuneiden henkilöiden määrä otetaan huomioon. 

Rumasti ajatellen voidaan kysyä miksi kaikki positiivinen on harvinaista? Eli miksi esimerkiksi huippuälykkäitä lapsia käsitellään aina niin, että nerous on harvinaista? Ja tuolloin pitää kysyä kyllä se, että miksi koskaan ei sanota, että joku geneettinen sairaus, mikä aiheuttaa näkyvän kehitysvamman on harvinainen, ja esimerkiksi Suomessa 100-120 lasta vuodessa saa CP-vamma diagnoosin(1). Eikä koskaan mainita sitä että maassamme syntyy vuosittain 55 000- 60 000 lasta(2), joten tätä taustaa vasten voidaan mainita että mahdollisuus saada CP-vammainen lapsi on melko pieni. 

Itse katselen joskus näitä tilastoja miettien sitä, että miksi maassamme tilastoidaan vain kehitysvammaisia sekä muita negatiivisia asioita? Miksi esimerkiksi huippuälykkäitä lapsia ei tilastoida samalla tavalla kuin CP-vammaisia tilastoidaan. Kun sitten älykkyyttä käsitellään mediassa, niin se on ikään kuin jotenkin häpeällistä, ja se että älykäs ihminen ei kestä kritiikkiä nostetaan usein pinnalle. Mutta mitä sitten se paljon puhuttu kritiikki merkitsee? 

Onko kaikkea kritiikkiä pakko oikeasti sietää? Tai ehkä meistä jokainen joskus kypsyy siihen, jos omaa tuotantoa tai mielipiteitä kommentoidaan sanalla “paskaa” tai sitten kerrotaan kuinka joku super älykkö hakkaa kirjoittajan suoraan teho-osastolle. 

Onko se että toista haukutaan ties millä termeillä sitä paljon puhuttua kritiikkiä, mitä pitää aina kestää? Tai onko ehkä se että ihmistä uhkaillaan esimerkiksi fyysisellä pahoinpitelyllä tai hänen terveystietojaan jaetaan netissä sellaista kritiikkiä mitä pitää aina kestää? Tai ehkä nykyaikaisen yhteiskunnan selviämisen mittari on se, kuinka paljon esimerkiksi sitä kuinka omaan kuvaan ammutaan rynnäkkökiväärillä pystyy sietämään. Itse en tiedä mitä tarkoittaa sana “kritiikki” missäkin kirjoituksessa, mutta esimerkiksi se että jotain poliitikkoa kehotetaan käsittelemään ilman kritiikkiä tietenkin pistää silmään. 

Kritiikki eli arvostelu on tietenkin subjektiivista näkemystä edustava kannanotto, mutta kuitenkin kritiikki voi olla myös sellaista että siihen ei voida edes vastata mitenkään. Eli väkivallalla uhkaaminen ei ole sellaista kritiikkiä mihin voidaan ylipäätään vastata mitenkään. 

Wikipedian määritelmä kritiikistä eli arvostelusta(3) kuuluu näin.  “Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa. Kritiikki voi olla kielteistä, positiivista tai rakentavaa, jolloin sen tarkoitus on kehittää arvoa. Kritiikillä voi myös vähätellä arvoa.

Kritiikkiä esiintyy kaikilla elämänaloilla. Kritisoitava aihe voi olla aineeton tai aineellinen. Arvostelu on pohjimmiltaan kantaaottavaa sosiaalista toimintaa. Kritiikki on ihmisen kommunikaatiota toiselle ihmiselle, tai se voi olla yhteisön kollektiivista mielipidettä jotain muuta kohtaan. Kritiikkiä voidaan myös estää ja hallita. Joissakin yhteyksissä kriittisyyttä rajoitetaan tiedon julkaisua estämällä tai luomalla pelkoa kriittisen tiedon julkaisijoihin.

Arvostelijan, arvioijan eli kriitikon antama kritiikki on subjektiivinen analyysi arvosta. Kriitikko kritisoi, eli antaa oman arvionsa arvolle. Arvioija ottaa kantaa ja tulkitsee arvoa, jonka kritiikin antaja eli kriitikko esittää” (Wikipedia, arvostelu). Mutta kuitenkin voidaan kysyä sitä, mikä on sitä paljon puhuttua kritiikkiä eli asiallista arvostelua? Eli asiattomaan kritiikkiin ei ehkä meistä kukaan voi edes vastata. Onko kritiikkiä se että joku uhkaa hakata toisen baseball-mailalla, jos hän ei ole samaa mieltä tuon väkivallalla uhkaajan kanssa? 

Ehkä tällaisista asioista voidaan aina keskustella, ja silloin keskustelua voidaan tehostaa esimerkiksi aseen kuvilla, uhkaavalla käytöksellä sekä kommentoimalla toisen mielipiteitä sanomalla joka lauseen perään jotain rakentavaa kuten kertomalla että toisen teksti on “paskaa”, joten sitä kautta voidaan tulkita yleisön reaktioita, jos tuota sanaa sitten vielä käytetään esimerkiksi välimerkkinä jossain esityksessä. Ja tietenkin se että kaikki joiden mielipide ei miellytä voidaan vaikka haastaa nyrkkeilyotteluun. 

(1) https://www.cp-liitto.fi/tietoa/vammaryhmat/cp-vamma

(2) https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/syntyvyys/syntyneiden-maara/

(3) https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvostelu

Myös älykäs lapsi tarvitsee tukea

.

Myös älykäs lapsi tarvitsee tukea

Älykkäät ihmiset ovat aina kohdanneet ihailua sekä myös kateutta. Italialainen mystikko sekä dominikaanien naisjaoston perustaja Katariina Sienalainen sai aikoinaan haasteen inkvisitioon, koska hän oli opetellut itse lukemaan. Hänelle kateelliset ihmiset haastoivat tuon naisen inkvisitioon syyttäen häntä liitosta paholaisen kanssa, sekä siitä että paholainen oli häntä opettanut. 

Katariina Sienalainen vapautettiin syytteestä, ja hänet kanonisoitiin kuoleman jälkeen, mikä teki hänestä “Pyhän Katariinan” , mutta kaikille ei ole käynyt näin hyvin. Älykkäät ihmiset ovat aina olleet jotenkin hankala aihe esimerkiksi vallanpitäjille, sekä niille joilla on rahaa mutta ei aivoja, kuten kauniisti voidaan sanoa. Se että älykäs ihminen kysyy kysymyksiä ja kyseenalaistaa eli käsittelee kriittisesti saamaansa tietoa, niin se aiheuttaa joskus hiukan noloja tilanteita. 

Älykkyys on sekä geneettistä että myös ympäristön kautta luotua taitoa tehdä jotain tai soveltaa opittua tietoa. Eli se on siis sekä sitä että neuronien synapsit kykenevät muodostamaan uusia yhteyksiä että liittämään saatua tietoa yhteen, ja luomaan sitä kautta toimintaa. Mutta tietenkin älykkyyden kehitys voidaan tappaa estämällä lasta hankkimasta tietoa, ja tuolloin luodaan tilanne, mikä voi muuttua hyvin vaaralliseksi, koska piilevän älykkyyden aktivoimiseen tarvitaan vain sellainen pienen pieni kipinä, jotka aktivoivat tarpeen hankkia sekä soveltaa hankittua tietoa. 

Vaikka lapsi olisi kuinka älykäs sekä lahjakas hyvänsä, niin hän tarvitsee tukea kehitykselle. Eli varsinkin siihen, millaisia päätöksiä hän tulevaisuudessa tekee tarvitaan aina ohjausta, koska jos älykäs ihminen tekee vääriä valintoja, niin siitä voi olla erittäin pitkät ja vakavat seuraukset monelle ihmiselle. Vaikka älykkyyttä on tutkittu kautta aikojen, ja sitä on pyritty suuntaamaan sellaisille alueille, jotka ovat palvelleet valtiota kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla, niin samalla on unohdettu se että myös huippulahjakas ihminen tarvitsee tukea elämässään. 

Lapsi on aina haavoittuvainen, koska häneltä puuttuu elämänkokemus. Hän tarvitsee ohjausta siihen, että millaisen ammatin tuo ihminen myöhemmin valitsee. Samoin huippulahjakas lapsi tarvitsee todella paljon ohjausta siinä, miten hänen pitäisi oppia ajattelemaan kriittisesti. Eli hänen pitää käsittää se, että kaikkea mitä toinen sanoo tai pyytää ei pidä lähteä suoraviivaisesti toteuttamaan. 

Älykkyys on kykyä soveltaa sekä prosessoida saatua tietoa, ja siksi erittäin älykäs ihminen voi kehittää itselleen “piileviä kykyjä”, kuten pahimmassa tapauksessa taidon tehdä tietomurtoja tai jotain muuta vastaavaa, mikä tietenkin tuo eteen toisenlaisia ongelmia kuin jonkun muun lapsen tapauksessa. Älykkään lapsen kohtaaminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos aikuisen oma käsitys asioista on sellainen, että aikuinen on aina lapsen yläpuolella, ja että aikuiset ovat aina oikeassa. 

Älykkään lapsen kohdalla pitää miettiä sitä, että mitä hän sitten oikeasti haluaa elämässään tehdä, koska jos sitten eteen tulee vain joukko pettymyksiä, niin se saattaa vaikuttaa hyvin monen ihmisen elämään hiukan toisella tavalla kuin jos kyseessä olisi joku huonoon seuraan joutunut “pekka puupää. Eli sellaisessa tapauksessa missä perheeseen tulee huippuälykäs lapsi, niin häntä pitää kannustaa pysymään poissa huonosta seurasta, koska silloin saattaa joku kehittää sellaisia ajatuksia, kuin että mitä jos vaikka tehdään tietomurto jonkun koulun tietojärjestelmään, ja sitten muutetaan kavereiden arvosanoja tai muutetaan pari starttipistoolia toimiviksi. 

Yhteiskunnassa on helpompaa olla tyhmä kuin älykäs sekä lahjakas. Meillä suositaan tasapäistämistä, mikä tarkoittaa sitä että esimerkiksi koulussa ei saa lähteä aikaisemmin, vaikka tehtävät olisi tehty. Samoin tehtävien nopea tekeminen saattaa aiheuttaa kateutta sekä kiusaamista, ja myös henkilö joka käyttää vain osan annetusta ajasta tehtävien tekemiseen saa aikaan sen, että häntä leimataan joko laiskaksi tai opettajien lemmikiksi.

Mutta myös se että ihminen istuu parikymmentä minuuttia tekemättä mitään saattaa turhauttaa häntä itseään, ja siitä sitten saattaa seurata myös sellainen tilanne, että tehtäviä “liian nopeasti” tehnyt henkilö ryhtyy häiriköimään. Ja kriittinen ajattelutapa käsitetään usein samalla tavoin kuin häiriköinti käsitetään. Yhteiskunnan ongelma on siinä että me arvostamme jostain syystä todella paljon ulkoisia ominaisuuksia. Lehdet ovat täynnä kirjoituksia siitä, kuinka se tai tämä henkilö on saanut taas miljoonia tai uuden talon. Se miten esimerkiksi lottovoittaja tuhlaa miljoonansa tietenkin on meitä kaikkia kiinnostava asia. 

Samoin me varmasti haluamme lukea paljon sellaisista ihmisistä, jotka ovat syntyneet jollain tavalla vammaisiksi. TV:n tuijottamisen yhteydessä voimme aina surkutella sitä, miten kamalan vaikea joku tuollainen kehitysvammainen on, mutta tuolloin voimme samalla unohtaa sellaisen asian, että myös huippu älykkäällä lapsella voi olla esimerkiksi aistiyliherkkyyttä tai hänen on ehkä vaikeaa löytää kavereita, koska kiinnostuksen kohteet ovat erilaisia kuin muilla vastaavan ikäluokan lapsilla. 

Miksi meidän aina pitää leikkiä muita parempaa?

Yhteen aikaan nimenomaan psykiatriassa oli tapana käydä keskustelua siltä kannalta, että potilas ei ole muuta kuin ohjaajan alapuolella oleva olento. Kun keskusteltiin esimerkiksi savant-autismista, tai siitä kun joku henkilö oli menestynyt jouduttuaan psykiatriseen sairaalaan ja päästyään sieltä pois, niin silloin oli tapana sanoa, että “nuo nyt olivat yksittäistapauksia, eikä niillä ole mitään tekemistä kokonaisuuden kanssa”. 

Eikä näiden tapausten pitänyt muutenkaan antaa hämätä, ja sitten kerrottiin että henkilölle itselleen oli parasta, että hän keskittyisi nyt vain sosiaalisten taitojen opetteluun. Mutta tuolloin mieleen tulee sellainen kysymys, että eikö sitten psykiatrian pitäisi olla yksilöllistä kuten kaiken muunkin lääketieteen luulisi olevan. Jos ajatellaan että esimerkiksi vangit ovat tyhmiä, niin silloin voidaan kuitenkin samalla miettiä sitä, ketä varten joku maksimaalisen turvallisuuden osasto vankilassa tai mielisairaalassa oikeastaan on? 

Ja onko se että henkilö kykenee tekemään tappavan veitsen tai rakentamaan esimerkiksi mallinuken sekä köyden sellissään vartijoiden valvovan silmän alla, ja pakenemaan maailman turvallisimmasta tai pakovarmimmasta vankilasta ilman että kukaan huomaa mitään tyhmyyden merkki? Tai ehkä tämä oli vähän liian vaikea asia käsitellä.

Se miksi me mielellämme autamme kehitysvammaisia on se, että heidän kauttaan me saamme niin sanotusti sosiaalista nostetta. Samoin me ehkä voimme sitten peilata omaa peremmuuttamme noihin ihmisiin. Tietenkin me menemme kehitysvammaisten kanssa keilaamaan tai pelaamme heidän kanssaan biljardia, mutta samalla kaikki mitä tuossa tilanteessa tehdään menee pohjimmiltaan sen kautta, miten ohjaajalla tai tukihenkilöllä on aikaa. Ja vaikeissa tapauksissa sitten aina kaikki asiat tehdään niin kuin ohjaaja haluaa.

Mutta kun me yritämme kasvattaa huippuälykkäitä lapsia, niin asia ei enää ole niin, että me voimme suoraan tehdä esimerkiksi kolmen siirron matteja shakissa. Tai me emme ehkä olekaan heitä parempia jossain muussakaan asiassa. Tuolloin me olemme tilanteessa, että emme enää voi lopettaa peliä aina tyylikkäästi siten, että olemme voittajia tai voimme alentavasti sanoa, että olemme antaneet toisten voittaa, jotta heille ei tule paha mieli. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/elama-lapsineron-kanssa-voi-olla-uuvuttavaakin-jasper-puhui-kokonaisilla-lauseilla-jo-vuoden-ikaisena-hyvin-tyypillinen-tarina/7969028#gs.jh8f5i

Yhteiskunta sekä epäonnistuminen

 Yhteiskunta sekä epäonnistuminen

Oletteko koskaan epäonnistuneet? Kai me kaikki olemme joskus kohdanneet tilanteen, missä meidän enemmän tai vähemmän upeat suunnitelmamme ovat kariutuneet. Sillä hetkellä sitten olemme aina enemmän tai vähemmän yksin, kun meidän ystävämme huomaavat että me emme ehkä sitten olekaan niitä, joiden Mersua tai Bemaria pääsee kokeilemaan.

Ihmiset eivät aina halua tavata epäonnistuneita kavereitaan, ja itse mietin joskus sitä, että johtuuko tämä esimerkiksi konkurssin kokeneen yrittäjän syrjiminen siitä, että silloin kun tällainen henkilö on kohdannut ongelmia, niin hänet on tyylikkäästi ohjattu ovea kohti? Ja sitten oma käytös on ehkä saanut aikaan sen, että tuo kohtelias viittaus oveen on myöhemmin alkanut kaduttaa, eikä sitten ole muutenkaan helppoa tulla ihmisen eteen, jonka on omasta elämästä sulkenut pois. 

Luulisi että esimerkiksi konkurssi ei ole maailmanloppu. Kun yrittäjä ajautuu konkurssiin, niin silloin kyseessä on vain raha. Mutta konkurssin keskellä oleva ihminen saattaa kohdata kylmän maailman. Eli joskus käy niin, että ihminen ei sitten enää saa ehkä kutsuja yhtään mihinkään, kun maailma on niin kylmä sekä paha paikka, että luuserien kanssa ei kannata olla tekemisissä, kun siinä voidaan ihminen samaistaa luusereihin, joiden kanssa ei kukaan muutenkaan halua olla. Itse ihmettelen tätä asennetta, koska esimerkiksi juuri konkurssissa ihminen ei ole tappanut ketään eikä hän ole tehnyt mitään rikosta.

Kuitenkin konkurssin kohdalla saattaa käydä niin, että entistä yrittäjää kohdellaan kuin rikollista. Eli joidenkin henkilöiden asenne on sellainen, miksi tuhlata aikaa johonkin epäonnistuneeseen tyyppiin, kun sitä voi käyttää hyödyllisesti hankkimalla oikeita suhteita sellaisiin oikeisiin tyyppeihin kuten siivousfirman työnjohtajaan tai paikallisen sairaalan ylihoitajaan, joiden kautta voi saada sen paljon puhutun “duunin”, joita mainostetaan lähes jokaisessa mediassa.

 “Ryhdy sinäkin arjen sankariksi, ja tule meille töihin, niin voitetaan yhdessä tämä pandemia”, voisi olla jonkun siivousfirman avointa työpaikkaa koskevan ilmoituksen sanamuoto. Ja tietenkin näitä loistavia työpaikkoja, joista ei kukaan voi kieltäytyä mainostetaan lähes jokaisessa mediassa. 

Miksi kukaan suorittaa mitään akateemista loppu- tai muutakaan tutkintoa, kun tienata voi esimerkiksi siivoojana sekä sairaanhoitajana. Siinä sitten kunto kasvaa, tulee hyvä mieli eikä tarvitse lainata rahaa vanhemmilta, ja jos vielä satut olemaan hyvä tyyppi, niin silloin voit päästä jopa siivoojien esimieheksi. Missään tapauksessa esimerkiksi mikrotukihenkilö ei kuulu niihin ihmisiiin, joita kukaan edes haluaa olla, kun siellä työtä tekee joku pitkätukka, jolla on vähän ongelmia ihmissuhteiden sekä sosiaalisuuden kanssa. Eli kuten tiedämme niin silloin kun tarvitsemme paljon halpaa työvoimaa, jota voidaan kohdella miten huvittaa, niin kaikki kanavat valjastetaan tähän toimintaan. 

Sairaanhoitaja on se, joka ottaa coronavirus näytteet ihmisten nenästä, ja siivooja poistaa tuon viruksen esimerkiksi rapun kaiteen pinnalta, jotta se ei päädy tilan käyttäjien elimistöön. Tietenkin kun esimerkiksi joidenkin työpaikka- yms. messujen työnantajia, niin he varmasti muistavat kaikki millä alalla on niitä realistisia mahdollisuuksia saada työtä, ja noita aloja ovat tietenkin siivous- ja hoitoalat. Missään nimessä esimerkiksi ICT-tai media- ala eivät ole niitä, joita kannattaa edes lähteä lukemaan, kun niitä töitä on niin vaikeaasaada. Tietenkin nykyään pitää muistaa se, että kaiken osaamisen lisäksi pitää tietenkin olla niin sanotusti “hyvä tyyppi”. Se mitä tämä tarkoittaa saattaa olla jotenkin jäänyt määrittelemättä. 

Lunnaista ja niiden maksusta osa II

   

Lunnaista ja niiden maksusta osa II

Joskus käy niin että kiristäjä lähettää itselleen myös lunnasvaatimuksia sisältäviä kirjeitä, jotta hän vaikuttaa viattomalta. Viattomuus kaunistaa, joten aina kiristysjutussa kannattaa miettiä sitä, että onko tuo lunnaiden maksu ehkä siitä johtuvaa, että joku haluaa näyttää joukolle esimerkkiä? Esimerkki on tietenkin aina tärkeää, ja sen takia lunnaiden vaatija haluaa vakuuttaa muut siitä, että noiden lunnaiden maksu kannattaa, ja sillä saa hyvän mielen. 

Kiristäminen on taitolaji, ja joskus se kuka noita kirjeitä tai muita lunnaita koskevia vaatimuksia lähettää tietenkin itse haluaa pitää oman maineensa puhtaana. Joten se joka lähettää kiristys kirjeitä varmaan on se tai sen henkilön lähipiiriin kuuluva, joka sitten saa päähänsä ehdottaa lunnaiden maksamista. Se joka myös lähtee siitä, että lunnaiden maksu sekä tutkimuksen estäminen vaikenemalla on tietenkin sellainen, joka itse hyötyy siitä, että lunnaita maksetaan. Ja tietenkin lunnaiden maksu on kiristäjän etu. 

Mutta tietenkin jos noissa netissä julkaistuissa tiedoissa ei ole mitään tunnisteita, niin silloin niitä voi aivan hyvin väittää esimerkiksi tekaistuiksi. Tai sitten miettiä sitä, miten nuo tiedot ovat nettiin päätyneet, koska se miten tiedot on hankittu kertoo siitä, kuka niitä on hankkinut sekä kuka niitä on levitellyt. On olemassa sitten sellainen vaihtoehto, että johonkin kohteena olevan yhtiön tietokoneeseen on asennettu ylimääräinen kovalevy tai sitten kohteeseen on tuotu ylimääräinen tietokone, jonka kovalevylle sitten kopioidaan kaikki tiedot mitä kohteen verkossa käsitellään. Kun työ on tehty, niin kone kannetaan pihalle, ja siinä olevat tiedot vain syötetään nettiin. 

Eli kuka voi tehdä tällaista? Ja jos sitten lähdetään esimerkiksi siitä kuinka julkaistut tiedot julkaistaan tai miten julkaistut tiedot valitaan, niin vaikkapa terveystietojen kohdalla pitää olla joku, joka tietää sen mitkä tiedot ovat tärkeitä. Tai sitten käy niin, että julkaistut tiedot eivät vaikuta ihmisen elämään mitenkään. Ja muistakaa että esimerkiksi ajokortti ei aina mene, vaikka jostain sattuisi löytymään esimerkiksi maininta peräpukamista tai muista vastaavista asioista. 

Kun ihminen saa lunnasvaateen, niin miksi hän maksaa lunnaat?

 Kun ihminen saa lunnasvaateen, niin miksi hän maksaa lunnaat?

Ihmisten yksityisasiat ovat kovaa kauppatavaraa, mutta jos esimerkiksi henkilö lähettää kiristyskirjeen, ja toinen maksaa sitten vaaditut lunnaat, niin silloin mielestäni kyseessä on asia, mikä yllyttää rikollisia vaatimaan rahaa. Se että henkilön tiedot ovat olleet netissä tarkoittaa sitä, että ne ovat voineet päätyä jopa miljoonien käyttäjien tietoon, ja sitä kautta sitten asiaa kannattaa lähestyä. Ja varmaan kaikki tietävät että kiristäjien mielestä on varmaan hauskaa olla muka toisen yläpuolella, kun he saavat tietää jonkun käyttävän esimerkiksi psykoterapiapalveluita. 

Se mitä kiristäjä käyttää aseena operaatiossaan kertoo siitä, millainen asenne hänellä itsellään on näihin asioihin. Jos ihminen käyttää esimerkiksi psykoterapiaa kiristyksen aiheena, niin hänen lähipiirillään on sitten varmaan aika negatiivinen kuva näistä asioista. Eli kiristäjä lähtee aina siitä että toinen tekee jotain mitä yleensä halveksitaan, ja tietenkin se mitä kiristäjä vaatii kertoo hänen omasta arvomaailmastaan. Tuolloin voidaan sanoa että kiristäjä kiristää sillä, mitä hän pitää itse pelottavana tai mitä hän muuten itse häpeäisi. 

Vastaamon tapauksessa kiristäjä varmaan ajattelee että “minä ainakin maksaisin siitä että joku on vaiti siitä että käyttäisin tuollaisia palveluita”.

Jos ihminen maksaa kiristäjälle kerran, niin siitä voi joku saada päähänsä lähettää lisää noita kirjeitä, eikä silloin rahan vaatimisesta tule loppua. Mikäli ajatellaan että esimerkiksi joku on laittanut lapun johonkin lyhtypylvääseen, että hän on löytänyt koiran tai kissan, niin silloin kyllä itse tiedän että onko minulla ollut koira tai kissa. 

Sen onko minulla tuota lemmikkiä ollut saa jokainen päätellä ihan itse, mutta joskus mieleen tulee se, että kuinka monta ihmistä saa kuukausittain esimerkiksi ikävän kirjeen siitä, että oma lemmikki on muka tuhonnut tai liannut jotain, ja sitten lähdetään vaatimaan rahaa tuosta lemmikistä koituneiden kustannusten kattamiseksi. Eli me kaikki tiedämme onko meillä ollut noita lemmikkejä vai ei. Ihmiset ovat jotenkin naiiveja sen suhteen, miten he toimivat sen kanssa, jos joku lähettää kiristyskirjeen joko postiin tai sitten pudottaa kirjeen postilaatikkoon. 

Jos joku lähtee maksamaan siitä että toinen ottaa kirjeen sisältävät tiedot pois netistä, niin hetken päästä hän kohtaa sitten lisää vaatimuksia. Ja niille ei sitten tule loppua. Joten kannattaa sitten miettiä ihan itse, että onko oikein lähteä maksamaan jotain lunnaita, koska se yllyttää kiristäjiä tekemään näitä tekoja lisää. 

https://yle.fi/uutiset/3-11620064

Rikoksesta ja rangaistuksesta

Rikoksesta ja rangaistuksesta

Rikoksesta seuraa aina rangaistus, koska ilman rangaistusta laki on mitätön. Eli säännöistä ei ole mitään hyötyä jos niiden rikkomisesta ei tule rangaistusta. Fjodor Dostojevskin sanoin vapaasti lainaten voimme sanoa että “yhteiskunnan tuntee siitä kuinka ne kohtelevat vankejaan”. Vankilat ovat ihmisiä varten tehtyjä  säiliöitä sanoo entinen huumepoliisi Jari Aarnio, joka on yksi maamme tunnetuimmista vangeista. Ja itse kysyisin että montako ihmistä Aarnio itse on toimittanut tuohon paikkaan, missä ihmiset jotka eivät ole osanneet noudattaa sääntöjä viettävät ehkä koko lopun elämänsä. Mutta miksi esimerkiksi vankiloiden huonoihin olosuhteisiin olla kiinnitetty huomiota ennen Jari Aarniota? 

Entinen huumepoliisin  komisario Jari Aarnio on yksi vangeista, jotka istuvat tuomiotaan Sörnäisten vankilan  pahamaineisella “Itäisellä yöselli-osastolla” joka tunnetaan myös nimellä B32, ja tämä osasto ilmeisesti on tarkoitettu nimenomaan “nimeä hankkineille rikollisille”, joiden teoista on puhunut aikoinaan ehkä koko Suomi. B32 on siis osasto, missä olevien vankien pelätään kohtaavan väkivaltaa tai jopa kuoleman muiden vankien taholta. Siksi heidät on tiukasti eristetty muista vangeista. 

Aarnion itsensä tapauksessa saattaa olla niin, että hänen pelätään paljastavan asioita, joista moni haluaa vaieta, ja siksi joku voi ehkä yrittää vaientaa Aarnion, jolla voi olla erittäin vaarallista tietoa poliisin sekä rikollisten varsin mutkikkaista suhteista. Ja poliisin sekä rikollisten suhteisiin liittyy paljon asioita, jotka eivät ole enää niille ihmisille, jotka ovat ottaneet osaa rikollisten sekä poliisien ikuiseen “hippa-leikkiin”, jossa menetelmät muuttuvat kaiken aikaa, mutta jossa eräs asia on ikuinen. Rikoksia on tehty kaiken aikaa, joten sitä kautta voidaan ajatella rikollisella olevan työllistävä vaikutus yhteiskuntaan. 

Nimittäin ilman rikollisia ei olisi poliisia, ja sen takia voidaan sanoa, että rikollinen on Suomessa erittäin tärkeä ihminen, koska hän työllistää monia muita ihmisiä, kuten rikosetsiviä, muita poliiseja, tuomareita, lakimiehiä vanginvartijoita sekä rikostoimittajia ja ehdonalaisvalvojia. Ihmiset jotka  tehneet pienimpiäkin rikkeitä ovat rikollisia, oli heidän tekonsa vaikkapa vain ylinopeus tai näpistys ja ilman näitä henkilöitä ei poliisilla olisi yhtään töitä, ja samoin esimerkiksi jalkapantarangaistus on vähentänyt nimenomaan “helppojen vankien” sijoittamista laitokseen. 

Se taas on ehkä jyrkentänyt osittain sitä kuvaa, mikä ihmisillä on nimenomaan laitoksiin sijoitetuista vangeista. Eli se että henkilö on ollut suljetussa laitoksessa niin sanottujen “kovien miesten paikassa” lyö häneen väkivaltaisen taparikollisen leiman hyvin helposti, mikä aiheuttaa ongelmia sitten myöhemmin.  Tai ehkä tämä on vähän yliampuva näkökulma. Mutta joka tapauksessa vankila leimaa ihmistä melko paljon. Samoin suurta julkisuutta saaneissa jutuissa on sellainen ongelma, että noille tunnetuille vangeille vähän niin kuin käydään näyttämässä omaa ylemmyyttä tai sitä kuinka meistä jokainen tuomitsee rikoksen sekä rikollisen. Ja sitten tietenkin kun vanki on ollut hyvässä asemassa sekä kunnioitettu henkilö, niin silloin muut tietenkin käyvät hänelle kertomassa että mikään kaveri tämä ei enää ole. 

Mutta jos vanki ei sopeudu elämään yhteiskunnassa, ja hän tekee vapautumisen jälkeen uusia rikoksia, niin silloin yhteiskunta on häntä kohtaan kova. Ja Aarnion tapauksessa se, että usein julkisuudessa ollut komisario joutuu vankilaan saattaa tuntua järkyttävältä. Yhteiskunnan tukipilari on paljastunut joksikin jota ei voi olla olemassa. Taas kerran media on tuomitsemassa osaston B32 oloja, mutta kuten tiedämme niin Aarnio ei ole ainoa vanki joka tuolla osastolla on ollut. Ja osaston oloista on aina välillä keskusteltu esimerkiksi rikos lehtien sivuilla. 

Kuitenkaan kaikki vankiloissa olevat tai muuta rangaistusta kärsivät ihmiset eivät ole Jari Aarnioita, joilla on poliisitausta, mikä tekee hänestä erilaisen kuin monista muista vangeista. Päästäkseen poliisiin töihin piti Aarniolla olla puhdas rikosrekisteri. Ja mikään tyypillinen vanki Aarnio ei kuitenkaan ole.

Ja sitten kävi niin, että joku ilotyttö mille Aarnio ei ehkä suostunut maksamaan aiheutti sen, että hänen historiansa repeytyi auki, ja sillä että Aarnio oli ennenkin ollut oikeudessa vastaamassa muistaakseni omavaltaisuutta tai muuta vastaavaa toimintaa käsittäviin syytteisiin. Muutama vuosi sitten oli vielä sellainen asenne että Aarnio oli uhri, ja lehdistö hehkutti voimalla sitä, miten mikäkin asia tuki Aarnion puolustusta sekä ilmeisesti monet odottivat että Aarnio vielä vapautettaisiin, mutta toisin kävi. Tällä kerralla ei tuomari enää uskonut että komisario Aarnio olisi vain panettelun uhri. 

Kun palataan siihen, että poliisilla ei saa olla mitään rikosrekisteriä, niin voidaan ajatella, että Aarnio oli siis langennut enkeli. Ihminen joka vasta aikuisiällä oli ryhtynyt tekemään rikoksia. Monilla vangeilla ilmeisesti on jo nuorella iällä alkanut rikoskierre, mikä sitten on johtanut hyvinkin vakaviin tekoihin. Mutta Jari Aarniolla on poikkeuksellinen tausta vangiksi, ja ehkä hänen asenteensa varsinkin omia asiakkaitaan kohtaan on ollut jyrkän tuomitseva. Se sitten varmasti herättää tiettyä katkeruutta tuota miestä kohtaan. Ja vankilassa sitten katkeruus voi alkaa tiivistyä sellaiselle tasolle mitä ei voi kukaan edes kuvitella. Suljetussa ympäristössä alkaa helposti joku asia ottaa päähän, ja silloin voi joku tehdä asioita, mitä kukaan muu ei voisi kuvitella tekevänsä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11603529

Säännöt ovat merkityksettömiä, jos niitä ei noudateta

 Säännöt ovat merkityksettömiä, jos niitä ei noudateta

Tietomurto oli helppo, sanotaan Vastaamon tapauksesta tietoturva-asiantuntijoiden taholta. Joten mitä tässä tapauksessa ollaan tehty väärin? Maailma on täynnä erilaisia tietoturvaa koskevia ohjeistuksia, joista osa on valtion tietoturvasta vastaavien virastojen tuottamia. Yksi näistä laadukkaista dokumenteista on BSI:n eli Saksan tietoturvasta vastaavan viraston tuottama Gundschuz-katalogi, jota pidetään yhtenä alan Raamatuista, ja tuon dokumentin voi jokainen meistä imuroida Internetistä. 

Se mikä sitten on unohtunut on se, että jos tätä katalogia ei kukaan viitsi avata tai sitä ei vain haluta noudattaa, niin mitä hyötyä sitten on siitä, että näitä katalogeja tehdään erilaisten tekniikan sekä muiden alojen tohtorien toimesta. Mikään ohjeistus ei ole tehokas tai oikeastaan mikään dokumentti tai muu asia ei takaa tietoturvan toimivuutta, jos ohjeita tai sääntöjä ei viitsitä kuitenkaan noudattaa. 

Tietoturvaan kuuluu paitsi palomuurit, niin myös fyysinen tietoturva sekä myös se että ihmisiä ohjeistetaan sekä varoitetaan siitä että joku voi kalastella tietoja muutenkin kuin vain esimerkiksi ujuttamalla haittaohjelmia tietokoneeseen pitäisi olla itsestään selvää. Eli siitä että joku voi vaikka ottaa esimiehen puhelimen tai auki jääneen läppärin “lainaksi”, jos hän jättää sen hetkeksi pöydälle, ja muutamassa minuutissa esimerkiksi samassa tilassa oleva hakkeri joka voi esittää olevansa  lähetti saattaa puhelimen avulla tai pomon sähköpostia lainaten tilata itselleen käyttäjätunnukset järjestelmään, ja tuo toimenpide ei ehkä kestä kovin kauaa. 

Sosiaalinen media on asia mikä tietenkin vaatii aina välillä keskustelua. Siis mitä sinne saa tai mitä ei saa kirjoittaa on monta kertaa mainittu, mutta kuitenkin keskustelu pyörii lähinnä sen ympärillä että kuinka kamala asia Facebook on. Sosiaalinen media on helppo kieltää, mutta jos osalla henkilöstöstä on eri säännöt kuin muilla, niin silloin noiden henkilöiden joilla on pääsy sosiaaliseen mediaan pitää muistaa se, että heidän pitää asemastaan riippumatta noudattaa samaa varovaisuutta sen kanssa, mitä hän paljastaa siellä itsestään. Mutta kuten tiedämme, niin tietoja voidaan vuotaa nettiin myös työajan ulkopuolella, ja se että työpaikalla on sosiaalisen median käyttö kielletty, niin silloin pitää muistella sitä, että pahimmat tietoturvauhat ovat siellä missä me olemme parhaiden ystävien seurassa, ja ottaneet muutaman lasin viiniä.

Pomo on näissä asioissa aivan yhtä haavoittuvainen kuin alainen. Ja kuinka monta kertaa on pukuun pukeutunut herra lähtenyt parin tytön kanssa jatkoille. Sitten aamulla on edessä tilanne, missä filmi on poikki sekä huone sekaisin. Pomo on rikollisille parempi kohde kuin alainen, koska pomolla on enemmän tietoja tai muita haluttuja asioita kuin alaisella. 

Kun ihminen on ottanut vähän liikaa alkoholia, niin silloin saattaa käydä niin, että me laitamme esimerkiksi salasanoja nettiin, ja sitä kautta saattaa tietoja lähteä vuotamaan. Jos me muistamme esimerkiksi sen että vanhin kaikista urkinta tavoista on juottaa kohde humalaan, ja sitten tolkuttomassa humalassa olevalta henkilöltä urkitaan tietoja. Vaikka kohde itse kykenee hallitsemaan juomistaan, niin alkoholia voidaan toimittaa hänen vereensä muullakin tavalla. Viinaa voidaan heittää myös kiukaalle, jolloin alkoholi imeytyy kehoon tehokkaasti tai sitten alkoholia voidaan myös antaa uhrille injektiona. 

On myös kehitetty laitteita, jotka antavat alkoholia tai muuta nestettä uhrille ilman neulanpistoja. Tuolloin nesteen paine nostetaan erittäin korkeaksi, ja se hajotetaan pieniksi pisaroiksi, jotka vain ammutaan ihon läpi. Ja nuo korkeapaineeseen perustuvat injektio laitteet eivät jätä mitään pistojälkiä. Eli vaikka ihminen kuvittelee ottavansa alkoholia kohtuudella saattaakin käydä niin, että henkilömme promillet kohoavat yllättävän nopeasti. Ja sitä kautta hän saattaa kertoa asioita, mitä hän ei muuten missään nimessä tekisi. Rikollisilla on monia keinoja urkkia haluamiaan tietoja, joten sitä kautta meidän jokaisen pitää muistaa se, että kuka vain meistä voi olla kiristyksen tai kalastelun uhri.