Minä ja Dostojevski

     

Fjodor Dostojevski
(1821-1881)

Minä ja Dostojevski

Kaikilla maailman kirjoittajilla on salainen haave tulla sellaiseksi kirjoittajaksi, jonka tuotanto komeilee Dostojevskin tasolla tai mielellään hieman sen yli, eli kaikissa kirjailijoissa asuu pieni Dostojevski, Eli jos ihminen haluaa kehittää itseään kirjoittajana, niin silloin pitää vain ryhtyä kirjoittamaan sitä ihan omaa tekstiä, jotta sen kautta voisi kehittyä siksi uudeksi suuren kirjallisen merkkipaalun tekijäksi, jonka tekstejä  luetaan vielä yli 140 vuotta hänen kuolemansa  jälkeen.

Yllä olevaan kuvaan voisi liittää tekstin "miten saisin uusia ideoita"? Siinä Dostojevski tuijottaa suoraan eteensä ja ehkä yrittää visualisoida sen, mitä hän seuraavaksi kirjoittaa. Hän vaikuttaa hiukan jännittyneeltä, koska puristaa polveaan. Tai mistä minä tietäisin mitä tuon miehen päässä sattui liikkumaan kun tuota Dostojevskin muotokuvaa maalattiin. Ja miten niistä voisi saada myös rahaa, eli miten kirjoittaa hyvä kirja, ja saada myös yleisö käsittämään sen, miten hyvä oma tuotos on? 

Eli vaikka kirjailija on tietenkin suuri taiteilija, niin silloin tietenkin olisi mukavaa, jos yleisö sekä suuri taiteilija tai hänen tekemänsä tuotokset kohtaisivat, jolloin myös kirjailija saisi rahaa työstään. Tietenkin kirjoittaminen on taidetta, eikä suurta taiteilijaa saa koskaan neuvoa siinä mitä hän tekee, mutta kuten tiedämme niin kirjoittajan eli kirjailijan ongelma on siinä, että teollinen kustantamo on liike-yritys joka haluaa varmasti rahaa tuosta kustantamastaan teoksesta. 

Toki suuri yleisö ei ehkä ole mitenkään kiinnostunut siitä, missä kunnossa tai mielentilassa kirjailija eli kirjoittaja on työnsä tehnyt, mutta jos kirjailijoiden legendaarinen boheemielämä kiinnostaa kirjoittajaa, niin tietenkin kaikella on rajansa. Tietenkin kirjoittaja on ihminen, jolla on oikeus ilmaista itseään miten hän haluaa, eikä sitä kukaan kiellä. Mutta kuitenkin myös suurta yleisöä pitää aina välillä miellyttää, koska jos suuri yleisö ei omasta tuotoksesta satu pitämään, niin silloin ei kirja mene välttämättä kovin hyvin kaupaksi. Eli vaikka tietenkin kirjailija itse tekee Dostojevskin tasoista tuotantoa, niin yleisö ei ehkä ole asiasta aina samaa mieltä, ja makuasioista ei voida kiistellä. 

Kuitenkin suuri yleisö on se, mikä sitten niitä kirjoja ostaa, ja sitä kautta maksaa kirjoittajan sekä hänen kustannustoimittajana toimivan, äärettömän pitkämielisen henkilön palkat. Joten tätä taustaa vasten ajatellen saattaa käydä niin, että kirjoittaja joka haluaa elää kirjoittamalla joutuu tekemään muutakin kuin sitä tuotantoa mitä arvostelijat ylistävät puhuen kirjoittajasta Dostojevskin inkarnaationa. Eli ehkä välillä kannattaa kirjoittaa pari kioskissa myytävää pokkaria, sillä välin kun sitä mestariteosta lähdetään valmistelemaan, niin ei tarvitse lähteä hakemaan muuta työtä. Ja tuon mestariteoksen sanamuotoja pitää hieroa todella tarkasti, jotta niistä syntyy sellaista, mitä voidaan kutsua uudesti syntyneen Dostojevskin tekeleeksi. 

Eli esimerkiksi kustannustoimittajan ei välttämättä tarvitse joka kerran kun hän kysyy, milloin suuri taiteilija on valmis, saada vastaukseksi vuodatusta kuinka epätaiteellinen tai muuten rahvaanomainen tuo kustantamo on, kun se ei anna suuren taiteilijan esittää asiaa aivan kuten hän haluaisi. Tai sitten taiteilijan maksa saattaa myös sanoa sopimuksen irti, jos liian boheemiksi ruvetaan. 

Siis tässä sitten on kyse siitä, että millaista on hyvä kirjoittaminen kirjailijan itsensä näkökulmasta. Voidaan raa'asti sanoa että se mikä tuo kirjoittajalle rahaa on sitä hyvää kirjoittamista, mutta sitten taas pitää muistaa se, että kirjoittajan oman mielenterveyden tai jaksamisen kannalta voisi olla parempi, että hän kirjoittaa niistä asioista, joista hän pitää tai joista hän tietää jotain. 

Kirjailijalta odotetaan sitten boheemin elämäntavan sekä absintti paukkujen välillä myös tuotosta. Kirjailijana toimiminen tarkoittaa siis sitä, että henkilö tuottaa tekstiä sekä julkaisee ihan itse tekemänsä tuotoksen, jotta hänelle voidaan maksaa palkkio eli palkka tekemästään työstä. Ja se mikä kirjailijoita aina välillä rassaa on se, että heidän pitää itse omasta palkastaan kustantaa juomansa alkoholi sekä kaikki muut nautintoaineet, mitä he nyt sattuvat käyttämään.

Eli kaikesta romantiikasta huolimatta kirjailijan on tehtävä työtä palkkansa eteen, vaikka hän ei ehkä sitten aivan Dostojevskin tasolle yllä. Tai en tiedä onko Dostojevski oikeastaan hieman yliarvostettu kirjailija, ja tietenkin meillä kaikilla on oma kirjallinen suosikkimme, eli kaikki eivät pidä Dostojevskin tuotannosta. Kirjan ei siis tarvitse olla mitenkään vakava, jotta siitä voisi saada nautintoa, ja enin osa ihmisistä lukee kirjoja ihan huvin vuoksi. 

Kustantaja on puhtaasti yrittäjä tai yritys, jonka etu sekä tavoite on saada suurin mahdollinen voitto sijoituksestaan, mitä painotuotteeksi kutsutaan.  Joten sen takia kustantajan etu on valita sellaisia kirjoituksia, jotka ovat myyneet ennen paljon. Samoin nykyaikaisten kirjojen muuttuminen klassikoiksi on oikeastaan kustantamojen edun vastaista, koska niiden etu on se, että saadaan jatkuvasti myytyä uusia tuotteita. 

Kun kustantamo tekee valinnan sen kannalta että se saa kirjoja myytyä, niin silloin tietenkin kustantajien pitää miettiä sellaista mahdollisuutta että joku “wanha stara” “kadottaa inspiraation”, eli tuollainen vanha takuu kirjailija ei enää keksi uusia tarinoita. Jos taas valitaan sitä ensimmäistä julkaistavaa kirjaa, niin silloin pitää muistaa jatkuvuus. Eli jos kirjailija ottaa nokkiinsa tapaamisessa, niin silloin hän saattaa viedä kykynsä toisen kustantajan palvelukseen. Mutta sitten pitää miettiä sitä vaihtoehtoa, että tuo nuori kyky ei sitten ehkä mitään muuta julkaise tai luo. 

Jos kirjoittajalle asetetaan valtavia tavoitteita, niin silloin hän saattaa stressaantua. Tuolloin ei tekstiä enää missään tapauksessa synny, jos kirjoittaja ei sitä esimerkiksi burn outin takia kykene luomaan. Kirjailija on ihminen, joka luo tekstiä mitä hän myy kustantajan kautta ihmisille, ja häntä ei kirjoitusprosessissa voida korvata. Eli jos kirjailijaa kohdellaan huonosti, niin silloin kustantajien aineisto loppuu, ja se ajaa yhtiön konkurssiin. Samoin kaikki mitä julkaistaan kustantamon ulkopuolella tietää sille tappiota, koska kyseiset ehkä hyvinkin myyneet tekstit ovat tuoneet kilpailijoille voittoja, mitä tuo kustantaja olisi itse voinut saada. Tai sitten nuo kilpailijalle siirtyneet kirjoitukset ovat olleet floppeja, jotka ovat maksaneet paljon mutta tuottaneet vähän. 

Kirjoittaja kyllä väsyy tekemään tekstiä “vain rahasta”, koska kun huvi muuttuu työksi, niin siitä tulee paljon puhuttua stressiä. Hyvä kirjoittaminen on sitä, että lukija sekä kirjoittaja molemmat pitävät siitä mitä heistä toinen tekee ja mitä toinen taas tuottaa. Jos nuo asiat saadaan kohtaamaan, niin silloin tulos on ainakin lähellä täydellistä. Kirjoittaja ei voi muuttua toiseksi henkilöksi, kun hän menee kotiin tai lopettaa kirjoittamis session. Eli hän joutuu kantamaan vastuun siitä mitä on tullut tehtyä, ja tietenkin myös ajatukset joita hän on kehitellyt saattavat jäädä päähän kiertämään.

Eli hän ei voi heittää esimerkiksi huonosti mietittyä tekstiä pois, jos se on julkaistu ja sitä on ehkä jaettu jossain netissä miljoonille käyttäjille. Tuo ehkä suuren mielenliikutuksen vallassa julkaistu teksti on saatettu julkaista jossain lehden nettisivulla, mutta se on ehkä kopioitu avoimeen sosiaaliseen mediaan, joten tuolloin voi käydä niin, että palaute ei ehkä ole kaikkein parasta mahdollista. Ja huonosti mietitty teksti voi tuoda henkilölle esimerkiksi sosiaalisen palautteen lisäksi myös oikeusjuttuja, koska kirjoitettu teksti kelpaa todisteeksi oikeudessa ja sitä on vähän vaikea kieltää, jos se on lähetetty omalta käyttäjätililtä. 

Mikä on kirjoittamisen tulevaisuus? Se että kirjoitetulla tekstillä on aina paikkansa ihmiskunnan historiassa tarkoittaa sitä myös tulevaisuudessa. Mutta tekniikan kehittyminen tuo esimerkiksi verkkopohjaisten julkaisualustojen kautta sellaisen tilanteen, että kirjoittaja voi julkaista tekstiä aivan ilman kustantajaa. Ja se tietenkin tuo eteen tilanteen missä omaa itsekritiikkiä tarvitaan. Eli aivan mitä hyvänsä ei pidä kirjoittaa vaikka se tuntuisi sillä hetkellä oikealta sekä myyvältä valinnalta, koska tuon asian kanssa joutuu sitten elämään ehkä hyvinkin pitkän aikaa. 

Tulevaisuudessa kirjoittajien pitää kestää palautetta, jota tulee myös muualta kuin virallisilta kanavilta. Maailma on täynnä ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa haukkua muita, ja joskus tekisi mieli kysyä että “mitä jos kritiikin antaja itse vaikka kokeilisi siipiään kirjoittajana”? Eli kun nuo ihmiset ovat niin loistavia löytämään virheitä muiden ihmisten tekemistä asioista kuten kirjoituksista, niin ehkä he sitten itse tekisivät parempaa tekstiä. Ja silloin voivat muutkin antaa sitä rakentavaa palautetta myös tuolle ammattimaiselle muiden tekeleiden haukkujalle. 

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_Dostojevski

Kasvomaskeja ja suorituspaineita

 Kasvomaskeja ja suorituspaineita

Oman henkilöllisyyden salaaminen tuo ihmiselle auktoriteettia. On yhteisöjä joissa alaiset eivät edes tiedä esimiestensä oikeita nimiä. Mutta kuitenkin esimies tietää aina alaisensa nimet sekä kotiosoitteet, jotta nämä eivät esimerkiksi pääse varastamaan mitään työpaikaltaan. Eli tällä järjestelmällä luodaan johtajille auktoriteettia, mutta samalla voidaan kysyä että eikö pomo ole koskaan oikeasti varastanut mitään? Tai ehkä he ovat kaiken pahan yläpuolella, koska heillä on suurempi palkka, valta sekä vastuu siitä, miten yritys tai organisaatio tekee työnsä. 

Kasvomaskit sekä peileiksi naamioidut ikkunat ovat esimiehen käytössä sekä tiedossa, mutta alainen ei koskaan edes voi kuvitella pääsevänsä noiden ikkunoiden taakse. Tai ehkä palkallinen alainen voi päästä seuraamaan jotain noissa huoneissa tapahtuvia tapaamisia, mutta jos ajatellaan esimerkiksi sellaista kuin vankeinhoitolaitos, niin pahnanpohjimmaiset eli vangit  eivät varmasti pääse katsomaan sitä, mitä noissa huoneissa puhutaan. Joten tietenkin tämä asetelma kasvattaa pomon valtaa, mutta samalla myös se tuo pomolle statusta. Pomolla on oikeus tietää asioita, joita alainen ei edes voi missään nimessä kuvitella pyytävänsä. 

Kun ajatellaan esimerkiksi kasvomaskin käyttöä niin tuo asia sitten saa aikaan sen, että ihminen muuttuu tuntemattomaksi. Hän muuttuu tunnistamattomaksi kaikille muille paitsi niille joilla on oikeus pyytää hänen tunnistautumistaan tai paikantaa tuota henkilöä. Nykyään kasvomaskin käyttöä kannustetaan pandemian takia, mutta samalla voisin kysyä, että miksi kasvomaskin saatavuus ole ollut aikaisemmin näin helppoa. Ja jos ajatellaan että henkilö aloittaa sosiaalisen median käyttöä, niin hänelle voisi ihan ensin tehdä selväksi se, että kasvomaskin käyttö joko julkaisussa tai muualla voisi auttaa henkilöä kokoamaan itseään sen jälkeen kun hän on saanut rakentavaa palautetta siitä, mitä hän on sosiaalisessa mediassa tehnyt. 

Kasvomaski tekee meistä kasvottoman kansakunnan, jossa ihminen voi varjella yksityisyyttään uudella sekä tehokkaalla tavalla. Kasvomaskin sekä pandemian aika on tuonut meille sen suuren kasvottomuuden luovan tunteen, mikä oli aikoinaan varattu vain viranomaisille. Ennen vain poliisit sekä muutamat muut henkilöt voivat piileskellä maskien takana, mutta nyt tuo oikeus olla nimetön sekä kasvoton on siirtynyt myös tavallisen kansan oikeudeksi. Miksi kasvomaskeja ei olla ennen jaettu tai myyty ihmisille niin helpoissa paikoissa kuin tällä hetkellä niitä myydään? Ja miksi nimettömyys sekä kasvottomuus on varattu vain esimiehen oikeudeksi? 

Oletteko tehneet esimerkiksi siivoustyötä? Siivoojat saavat usein pomoltaan “upeaa palautetta”, joissa yhteystiedot ovat joku “Miihkali Mäyrä”, joka ei varmaan ole pomon oikea nimi. Eli kaikki siivoojien nimet ovat pomon tiedossa, mutta kuitenkin pomon oma nimi pysyy mukavasti piilossa, kun sähköpostissa on firman nimi, sekä lähettäjänä joko “palaute” tai sitten “Maisa Mäyräkoira”. Siivoojat eivät koskaan tee muuten etätyötä, ja se asia tietenkin saa aikaan monia muitakin ajatuksia siitä, miten tuo ammattikunta muutenkin työskentelee. 

Miksi esimerkiksi siivoojat eivät voi tehdä lähityötä? Eli miksi heille ei katsota alueita läheltä heidän kotoaan? Tästä asiasta voidaan aina keskustella erittäin paljon. Mutta kuten tiedämme, niin meillä on omat arvomme sekä asenteemme, ja siksi tuo siivoojien ammattikunta joutuu ehkä käymään työssään hyvinkin pitkällä kotoaan. Meistä jotkut rakastavat sitä, kun saavat siivoojien työtä arvostella, ja laittaa lappuja heidän työnantajalleen. 

Ja tuon takia meistä ehkä jotkut tuntevat olevansa turvassa, kun siivooja käy työssä pitkällä kotoaan, koska kukaan ei varmaan ajattele että on mukavaa kohdata siivooja esimerkiksi talkoissa tai lenkkisaunassa, varsinkin jos on tullut annettua sitä paljon puhuttua “rakentavaa palautetta” tuon henkilön työstä.  Ja tietenkään pomon repliikki on se, että hän “keskustelee siivoojan kanssa”, mutta tuon pomon nimi jää aina jotenkin piiloon, eli hän saattaa usein yskäistä juuri silloin kun hän on vastaamassa kysymykseen siitä, että mikä on hänen oikea nimensä. Eli tuolloin “Jussi Peura” pysyy pelkkänä nimenä sähköpostien tunniste kentässä, ja siivooja vain rapussa muuttuu. 

Kirjailijat kapakoissa ja kirjailijatalossa sekä ihmisten mielessä

  

.

Kirjailijat kapakoissa ja kirjailijatalossa sekä ihmisten mielessä 

Tässä juuri näin erään kirjan, mikä kertoi Suomen suurimman kirjailijayhdistyksen alusta nykypäivään. Yhdistyksen nimeä en tässä muista, kun en sitä viitsinyt katsoa, ja kuitenkin kirjan nimi mikä kertoo siitä, kuinka yhdistys siirtyi pikkuhiljaa kapakoista kohti kirjailijoiden taloa herätti minussa tarpeen kirjoittaa muutamia sanoja siitä, kuinka mielenkiintoista kirjailijan työ on. 

Eli kirjailijoita voi tavata joko ravintolassa tai heidät voi löytää kirjastosta sekä kirjailijoiden talosta.  Kun kirjailija tapaa muita kirjailijoita, niin hän lähtee hakemaan sekä vaihtamaan ideoita siitä, mitä hän seuraavaksi aikoisi kirjoittaa. Samalla muut kirjailijat voivat ammentaa hänen kauttaan ideoita omaan työhönsä eli tulokseen, mikä tuo heille rahaa sekä muuta hyvää kuten hampurilaisia sekä kolpakkoon täytettä. 

Mutta kuitenkin kirjailijan pitää aina kysyä itseltään, että onko kirjailijoiden aina viisasta tavata toisiaan kapakan privaatissa loosissa tai kabinetissa? Näet noissa paikoissa joku saa aina päähänsä sen, että kapakan pitää saada ehdottomasti paljon hyvää ja kaunista siitä, että kirjailijat kokoontuvat sen tiloissa. Tuolloin saattaa joku ottaa hiukan liikaa limonadia ja karkkeja, jolloin tulee paha olo, ja noita jälkiä saa pahimmassa tapauksessa koko muu ryhmä siivota, ja sitten tuo toveri pitää ehkä jopa kantaa kotiin. 

Kapakoiden takahuoneet ovat paikkoja, joissa muualla hyvinkin merkityksettömät asiat voivat saada uuden syvällisemmän sekä merkityksellisemmän piirteen, kuin silloin jos satumme olemaan kaupassa tai yksin kotona. Tuossa loosissa saattaa jonkun tapaamiseen osallistuneen mielessä syttyä sellainen aatteen palo, että tuho hänen ympärillään on täydellistä. 

Eli kun virvokkeita käytetään liiallisessa määrin, niin silloin henkilö saattaa käsittää että toinen on vain olevinaan työväenluokan suuri puolustaja, ja sitä kautta voi tapahtua kauheita. Aatteet ovat aina hyvin mielenkiintoisia asioita, mutta kuten tiedämme, niin illan pimetessä niiden sisältö saa aina uusia merkityksiä, ja joku voi silloin loukkaantua suuresti, kun hänen vilpitöntä suhtautumistaan rauhaan sekä muuhun vastaavaan aletaan epäillä. 

Kirjailijat ovat aina olleet hiukan vaikeita ihmisiä. Ja siksi moni kirjailija on ainakin kerran elämässään kohdannut joko seurustelun tai avioliiton päättymisen. Samoin kirjailijoiden ehkä hiukan ylimainostettu boheemi elämäntapa on joskus pakottanut sen puolison ainakin osaksi aikaa poistumaan kotoa, jotta suuri kirjailija sekä luovan työn tekijä on kyennyt keskittymään työhönsä täydellisesti. 

Kirjailijoita syytetään aina siitä, että he ovat liian kriittisiä muiden suhteen. Jaa että kritiikkiä ei saa yhtään harjoittaa, kun henkilö kirjoittaa tekstejään. Eli kuten huomasit, niin silloin kun ihminen kirjoittaa jotain, niin hän voi sitten kirjoittaa mitä hän on muiden kuullut sanovat, tai sitten suoraan julkaista jonkun arvostetun poliitikon tekstejä laittamalla niitä sitaatteihin. 

Tai sitten kirjailija saattaa myös ihan itse omia aivosolujaan vaivaamalla tuottaa sen, mitä hän sattuu kirjoittamaan. Ja tuo asia ei tietenkään kaikkia ihmisiä miellytä. Miksi kirjailija ei toista kuin papukaija niitä asioita, joita kauan sitten eläneet super lahjakkaat ajattelun ammattilaiset kuten Platon sekä muutama muu suuri mies sekä nainen ovat sattuneet sanomaan. Tuolloin olisi helppoa sanoa, että kirjailija ei muuta tee kuin kopioi muiden tekstejä, tai mistä minä tiedän mitä sellainen outo ihminen, joka kirjoittaa omia ajatuksiaan sattuu jostain asiasta ajattelemaan. 

Tai ehkä jos toisen tekemä teksti olisi kopio, niin silloin voisi kommentti kuulua, että “tiedän ettei se ole hänen tekemänsä”. Tai ehkä tuo kommentti olisi se, että “minä voin itse mennä kirjastoon ja lukea kaikki tuon numero nollan tekemät tekstit jostain kovakantisesta painoksesta”. Että sillä tavalla ehkä voidaan sanoa, että omien tekstien julkaiseminen kannattaa aina ja iankaikkisesti aamen. 

Kritiikki on asia mikä käsitetään melkein aina väärin. Kritiikki on ajattelun muoto missä asiasta pyritään etsimään sekä hyviä että huonoja puolia. Jos mediassa sanotaan että USA:n presidentinvaalien ehdokasta kohdellaan kriittisesti, niin voisin kyllä kysyä, että pitääkö kaikki mitä poliitikko sattuu milloinkin sanomaan edes hiukan asiaa käsittelemättä. Kritiikki on siis sitä, että henkilön motiiveja arvioidaan sen kautta, mitä hän sanoo edustavansa. 

Eli kriittinen näkökulma asiaan ei tarkoita että asiassa kaikki on aina puhtaasti oikein tai väärin. Kaikkea mitä ihmiset kertovat ei tarvitse koskaan niellä ilman sitä, että niitä hiukan miettii, sekä sitä että oppii näkemään sen, että mikään asia maailmassa ei ole mustavalkoista. Ja vaikka joku nyt sattuu olemaan eri mieltä jonkun presidenttiehdokkaan kanssa, niin silti häntä ei tarvitse sen takia hakata tai potkia. 

Tai sitten ehkä joskus kauan ennen tämän päivän vapaamielistä sekä yltiöpäistä liberalismia korostavaa aikaa on kirjailijan puoliso saanut vaivihkaisen huomautuksen siitä, miten kamalaa seuraa kirjailijat voivat olla. Tuo vaivihkainen huomautus voi olla esimerkiksi peukalon heilautus, jolla osoitetaan “ne tyypit”, jotka eivät koskaan asetu maailmanluokan pomoiksi sekä muuten mukaudu ajan henkeen, joka on tietenkin sitä, mitä sen sillä kerralla halutaan olevan. 

Kirjailijaa ei juuri koskaan haastatella mediassa, missä ainakin joskus joku suuri pomo saa esitellä sitä, miten normeihin mukautuminen on tuonut hänelle maallista mammonaa. Eli jos olet ollut jotenkin boheemi, vasemmistolainen tai muuten aktivisti, niin silloin sinulla on ollut suuret mahdollisuudet päästä esimerkiksi televisioon kertomaan siitä kuinka kriittisesti hän suhtautuu vaikkapa jonkun poliitikon arvomaailmaan. 

Siinä sitten jokainen näkee sen nahkaisen takin sekä muut lapselliset asiat, mitä nuori voi vetää päälleen. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua media palaa asiaan, ja siinä käydään läpi tuon henkilön hurja nuoruus, sekä se miten hän kasvoi osaksi järjestelmää.  Tuolloin unohdetaan se että kritiikki ei ole vain negatiivisten asioiden etsimistä. 

Kriittinen suhtautuminen on sitä, että asiaa oli se mitä hyvänsä tarkastellaan joka näkökulmasta, jotta siitä löytyvät sekä hyvät että huonot puolet, kuten äsken kirjoitin. Ja ehkä se kyky pelastaa meidät joskus tulevaisuudessa siltä, että emme tee mitään kauhean tyhmää, tai teemme tyhmiä asioita mutta teemme niitä ehkä oikeassa paikassa. 

Kun aika kadottaa merkityksensä

Kun aika kadottaa merkityksensä

Meille ihmisille aika on sidottu elämään, ja ehkä sen takia me näemme sen suppeassa merkityksessä. Mutta mitä aika merkitsee olennolle, joka on kuolematon tai kykenee kopioimaan itseään miten haluaa. Tai tietenkin tuo olento tarvitsee kopion tekemiseen sopivia raaka-aineita, mutta ehkä joku päivä ihmiskunta onnistuu rakentamaan sellaisen tekoälyllä varustetun Von Neumann-koneen, mikä on itsestään kopioita tekevien koneiden nimi, joka on älykkäämpi kuin sen kehittäjät. 

Mutta miten tuo kone mikä kykenee siirtämään tietoisuutensa muihin koneisiin käsittäisi ajan. Sille itselleen aikaa ei ehkä olisi ollenkaan tai oikeastaan se olisi vain yhdestä asiasta riippuvainen. Eli siitä kuinka kauan universumin tähdet tuottavat energiaa sekä uusia alkuaineita riippuu noiden tekoälyllä varustettujen robottien elämä, ja kun viimeiset tähdet sammuvat ja viimeiset mustat aukot ovat kadonneet, niin silloin niiden elämä eli energian tuotanto sammuu. Vai olisiko niin, että noiden robottien suprajohtavat aivot jatkavat toimintaansa myös silloin kuin niiden muu energian tuotanto loppuu? Eli koska tietokoneessa virta kiertää ilman vastusta, niin silloin nuo robotit voisivat ajatella edelleen tyhjässä universumissa missä ei ole enää muuta kuin säteilyä. Tai lopulta niiden rungon materiaalit alkavat tuhoutua, kun neutronit alkavat hajota. 

Mutta tietenkin myös perinteinen elävä olento voi saavuttaa teoreettisen kuolemattomuuden yksinkertaisesti rakentamalla nanotekniikkaan eli äärimmäisen pieniin robotteihin perustuvan teknologian mikä korjaa näiden olentojen DNA:ta, ja ehkä sen kautta myös ihminen muuttuu jossain tulevaisuudessa kuolemattomaksi. Tai oikeastaan olento on vain muistikuvat sekä muistot, ja ne voidaan siirtää seuraavalle sukupolvelle esimerkiksi sähköshokkien avulla. 

Tai sitten tuon lajin edustajat voisivat tallentaa muistikuvat tietoverkkoon, ja ladata ne omalle kloonille. Eli jokaisesta olennosta tehdään klooni, jonka aivoihin siirretään edellisen kehon muistot. Voisiko tuo olla ihmisen tulevaisuus? Joskus olen nähnyt kaavion missä kokonainen laji muuttuu valtaviksi aivoiksi. Siinä yläluokan olennot ovat yhteydessä alempaan luokkaan robottien välityksellä. Tuolloin robotit muodostavat väliaivot sekä yläluokka aivokuoren kun taas alaluokka muodostaa ala-aivot, ja koko järjestelmä ajattelee kuin yksi valtava hermoverkko. 

Kuolemattomalle olennolle aikaa ei ehkä ole siinä mielessä olemassa, kuin me sen käsitämme. Olisiko mahdollista että jonain päivänä ihminen kadottaa yksillöllisyytensä sekä sulautuu yhteen valtavaksi tietoisuudeksi, mikä sitten muuttaa ihmisen osaksi valtavaa kokonaisuutta, missä ihmisaivot yhdistetään toisiinsa mikropiirien avulla, sekä jokaisen ihmisen tietoisuus ladataan tietokoneiden muistiin. Kyseinen toiminta voisi lopettaa ihmisten välisen väkivallan, koska tuolloin rangaistus olisi se että jos joku lyö toista, niin hän tuntee samalla myös itse aiheuttamansa kivun. Eli silloin varmasti väkivalta vähenisi, kun kipuaistimus välittyy samalla myös lyöjän omaan kehoon. 

Jos joku laji muuttuu tuollaiseksi, niin periaatteessa siitä tulee myös kuolematon. Mutta hinta siitä on aika kova, koska tuolloin lajilla ei ole enää yksilöitä, on vain yhteisö missä jokainen olento on kuin makrosolu, joka on sulautettu osaksi valtavaa kokonaisuutta. Kuitenkin voidaan ajatella että laji saavuttaa tuon sulautumisen kautta eräänlaisen mokshan. Tuolloin kaikki tietoisuus sulautuu yhteen valtavaksi tiedon ja tietoisuuden kokonaisuudeksi. 

Olisiko psykoterapiakeskus "Vastaamon" tapauksessa kyseessä kosto, ja olisiko sama motiivi ollut se, mikä aiheutti Lahden doping-skandaalin vuonna 2001?

Olisiko psykoterapiakeskus "Vastaamon" tapauksessa kyseessä kosto, ja olisiko sama motiivi ollut se, mikä aiheutti Lahden doping-skandaalin vuonna 2001?

“Mieleen tulee Lahti, Hemohes ja hiihto”

(Paleface: “Helsinki Shangri-La")

Mieleen muistuu se tapaus jolloin Suomen miesten hiihtomaajoukkue sekä pari naista jäi kiinni Hemohes-nimisen doping-aineen käytöstä. Tuo Lahden skandaali johti Suomen hiihdon tason romahtamiseen saattaa johtua siitä, että kyseinen valmiste oli poistettu ehkä hiihtomaajoukkueen lääkärien listoilta, ja sen jälkeen tätä veriplasman laajentajana käytettyä lääkettä oli määrätty urheilijoille, jotka olivat kärähtäneet sitten dopingista. Ehkä olen paranoidi, ja tuo Hemohes olisi sitten vain vahingossa jäänyt pois listalta, mihin oli merkitty luvalliset lääkeaineet. Mutta kuinka se olisi voinut tapahtua? 

Tuolloin mieleen tulee se, että oliko tuo lääkeaine poistettu tahallaan tältä doping-listalta, joka on ollut lääkärien käytössä? Ja oliko tuolloin motiivina ollut kosto. Tuolloin olisi ehkä sitten joku jolla oli pääsy tähän listaan kokenut joutuneensa epäasiallisesti tai muuten väärin kohdelluksi, ja sitten hän oli ehkä poistanut tämän lääkeaineen listalta. Mutta olisiko se ollut hakkeri, jonka tyttöystävän joku joukkueen jäsen oli vienyt? 

Tai ehkä tuo henkilö olisi ollut itse urheilija, eli joukkueen jäsen, johtoryhmään  tai muuhun välinehuoltoon kuuluvan ryhmän jäsen, lääkäri, tai joku muu toimitsija? Tai ehkä se oli joku kilpailevan joukkueen vastaavissa tehtävissä ollut henkilö? Eli kuka vain voisi olla syyllinen, jos tuo lääke oli poistettu tahallaan kyseiseltä listalta, mutta mikä olisi ollut tuon teon motiivi, eli raha vai mustasukkaisuus? Siinä vasta kysymys. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lahden_MM-hiihtojen_dopingskandaali_2001

Psykoterapia on väärin käytettynä erittäin vahingollista

Jos lähdetään siitä että psykoterapiapalvelun käyttätietojen levittäminen on jonkinlainen kosto, niin silloin meidän pitää ajatella että mitä joku kostaja saattaa haluta tuolta palvelulta? Tai miksi joku haluaa kostaa tälle yritykselle? Se mikä viittaa kostoon on se, että yrityksen asiakkaille lähetetään viestejä, joissa pyydetään kömpelösti joukko bitcoineja vaitiolosta, ja se saattaa tarkoittaa että kyseessä on joku joka kantaa tälle palvelulle kaunaa. Samoin se että yrityksen johto on salannut tätä asiaa 1,5 vuotta kertoo siitä, että joku on sulkenut tuon johtajan suun, ja se joku saattaa olla hyvin ikävä asia. 

Oletko koskaan saanut soittoa psykoterapeutilta? Tai oletko koskaan joutunut siihen tilanteeseen, että esimerkiksi koulukiusaaja on saattanut soittaa uhrilleen esiintyen nimenomaan psykoterapiaa antavana henkilönä? Tuolloin kiusaaja saattaa suoraan väittää tekevänsä jotain kartoitusta tulevaa terapiaa varten, ja sitä kautta sitten pitäisi noita henkilökohtaisia tietoja ryhtyä antamaan, jotta saadaan aikaan oikean terapeutin valinta tätä kiusaamisen uhria varten. 

Samalla sitten kaverit ovat nauraneet vieressä, kun toinen on mennyt halpaan. Tai onko kiusaaja ehkä sitten muka varannut uhrilleen ajan jostain psykoterapia keskuksesta, ja sitten kun tuo uhri on mennyt terapiaan, niin mitään aikaa ei ole olemassakaan. Sen jälkeen on keskuksen nimessä ehkä tehty vielä muutamia ikäviä puhelinsoittoja, jotta tuo kiusattu sitten saadaan oikein kunnolla itkemään. Sitten myöhemmin joku alkaa kostamaan tälle palvelulle kaappaamalla sen asiakastietoja ja levittämällä niitä julkisesti. 

Psykoterapia sekä sen käyttö on hyvin yleistä, jos uskomme Hollywoodin antamaa kuvaa tästä asiasta. Joskus olen miettinyt sitä, että miten esimerkiksi yksityinen psykoterapiaa antava palvelu takaa ylipäätään sen, että kyseisen palvelun käyttäjät voivat luottaa siihen, että asiat mitä terapiassa käydään läpi eivät päädy vahingossa suoraan sosiaaliseen mediaan. Eli onko mahdollisesti psykoterapiaa antavan yrityksen ovi suoraan kadulle, ja ovessa suurin kirjaimin teksti “psykoterapiapalvelu”?

Vastaamon tapauksissa myös henkilötunnuksia on lähetetty laskun mukana suojaamatta, mikä on vastoin sääntöjä(1). Joten tätä taustaa vasten pitäisi myös vaihtuvaa tai vaihdettavaa henkilötunnusta voida käyttää arkaluonteisten asioiden hoitamiseen(2). Eli miksi ihmisellä ei voi olla kahta sosiaaliturvatunnusta. Toinen olisi esimerkiksi terveydenhuollon sekä viranomaisten kanssa käytävä asiointia varten, ja toinen olisi sitten muita asioita kuten työpaikkaa sekä vähemmän intiimien asioiden hoitamista varten. Eikä portsaria varten tarvitsisi olla kuin henkilökortti, missä on syntymävuosi sekä tunnistenumero. Eli tuolloin henkilön henkilötunnus ei tulisi noissa tapauksissa kenenkään tietoon. 

Tai onko yrityksen lähettämissä laskuissa esimerkiksi kuoreen kirjoitettu suoraan laskun tulevan psykoterapiaa antavalta yritykseltä? Tai onko esimerkiksi työnantajilla mahdollisesti tapana lähettää työntekijöitään näihin palveluihin, ja kuinka monta kertaa esimerkiksi raportteja näistä käynneistä on sitten suoraan lähetetty palvelun maksajien eli joko työnantajan tai alaikäisen asiakkaan vanhemmille kysymättä tähän asiaan lupaa tai ilmoittamatta tätä tapaa terapiassa käyvälle henkilölle itselleen? 

Psykoterapia perustuu ehdottomaan luottamukseen, mutta silloin tällöin mieleen tulee se, että psykoterapiaa voidaan käyttää todella vakavalla tavalla väärin. Eli työpaikkakiusaamista voidaan peitellä lähettämällä henkilö terapeutille, ja sitä kautta sitten sairaseläkkeelle, koska terapeutti on havainnut työuupumuksen? Tai joskus itse muistan että joskus kouluaikaan joku olisi saanut kotiinsa soiton henkilöltä, joka on esiintynyt psykoterapeuttina. 

Se että joku jolla ei ole mitään alan koulutusta esiintyy esimerkiksi psykoterapeuttina saattaa aiheuttaa erittäin suuren vahingon. Tai kuinka monta kertaa esimerkiksi koulukiusaaja on soittanut uhrille esiintyen nimenomaan psykoterapeuttina, ja onkinut sitä kautta sellaista materiaalia, joka varmasti saa aikaan sen, että joku alkaa itkeä. 

(1) https://yle.fi/uutiset/3-11617763

(2) https://yle.fi/uutiset/3-11617366

Ai Vastaamon tietomurto tapahtui jo 1,5 vuotta sitten?

Ai Vastaamon tietomurto tapahtui jo 1,5 vuotta sitten?

On mukavaa kuulla, että Vastaamon tietovuoto alkoi jo 1,5 vuotta sitten(1), mutta asiasta ei olla viitsitty ilmoittaa julkisesti. Eli eikö olekin mukavaa kun tässä sitten voidaan mediasta lukea, että Vastaamon toimitusjohtaja on saanut potkut, ja hallintoneuvosto sitten tiedottaa, että tässä nyt on näin päässyt käymään? Jokaisen Vastaamon asiakkaan tietoja on siis saatettu jo vuosia levitellä ympäri Internetiä, eikä kukaan ole ollut tietoinen asiasta. 

Tämän tapauksen pelätään sitten vaarantavan luottamuksen psykoterapiaan, mikä varmasti on aivan aiheellista. Tässä mieleen vain tulee se, että montakohan Vastaamon kaltaista tapausta on maassamme tai maailmanlaajuisesti tapahtunut, ilman että kukaan on saanut asiasta tietää tai edes yrittänyt niistä tiedottaa. Joten onko “hiljaa hyvä tulee” parempi vaihtoehto kuin se että asioista puhutaan suoraan? 

Se että kyseessä on psykoterapiapalvelu, missä toiminta vaatii ilmeisesti täydellistä luottamusta varmasti vaikuttaa kaikkeen mitä tuo tietomurto käsittää. Mutta sitten mieleen tulee se, että kuinka tällaista nyt oikeasti on päässyt tapahtumaan? Miten sellaisessa palvelussa kuin Vastaamo suhtaudutaan yliolkaisesti tietoturvaan? 

(1) https://yle.fi/uutiset/3-11614453

Onko Hollywoodin antama kuva psykoterapiasta yllyttänyt hakkeria, vai onko kyseessä ehkä kosto?

Psykoterapia on houkutteleva hakkereiden kohde, koska sitä pidetään ehkä Hollywoodin antaman kuvan perusteella elitistien palveluna. Tai ehkä sitä käyttää joku siivooja tai putkimies, mutta jos elokuvia sattuu katselemaan, niin silloin terapiasta annetaan jollain tavalla hieman koominen kuva. Saattaa olla niin, että tuo elokuvien antama kuva on se, mikä on yllyttänyt hakkereita tekemään tuon teon, eli hankkimaan asiakastietoja sekä levittämään niitä netissä. 

Ja hakkerit tietenkin haluavat sellaisia ihmisiä, joilla on varaa maksaa lunnaita siitä, että heidän tietonsa eivät päädy nettiin. Se kuinka hyviä kohteita psykoterapian käyttäjät sitten oikeasti ovat taas on eri asia, koska hakkeri toimii sen tiedon ja mielikuvan perusteella mitä hän on itselleen hankkinut ja omassa päässään luonut. 

Joskus olen miettinyt että onko todellinen motiivi tässä jutussa sittenkin kosto? Eli onko joku entinen asiakas tai vastaava henkilö sitten kokenut tulleensa hylätyksi, kun terapia on loppunut? Tai onko terapeutti ehkä lopettanut terapian siksi, että henkilö saa apua psykiatrilta? 

Joskus mieleen tulee se, että mitä jos vaikka psykoterapiapalveluita käyttävältä henkilöltä loppuu rahat kesken? Miten sitten toimitaan? Eli lopetetaanko terapia ehkä kesken, ja sitten tuo asiakas vain ohjataan kohteliaasti ulos, kun hän ei ole saanut maksetuksi laskua. Ja mitä tuosta sitten seuraa? 

Suuri osa ihmisistä ei edes tiedä mitä tuo sana “psykoterapia” sisältää, mutta tuota asiaa tietenkin on joskus ainakin tarinoiden mukaan käytetty väärin. Eli esimerkiksi työnantaja tai koulu on varannut henkilölle ajan psykoterapeutille, joka on antanut noita tapaamisia koskevia asiakirjoja esimerkiksi lääkärille tai sitten asiakas tai potilas on jotenkin vain jätetty ilman terapiaa. Tuolloin psykoterapia on muuttunut esimerkiksi psyykenlääkkeiksi, tai jotain muuta vastaavaa on tapahtunut. 

Tai jossain tapauksissa psykoterapia on ymmärretty suoraan samana asiana kuin psykiatrilla käynti, mikä on kuulemma oikeuttanut sitten eristämään henkilön yhteisöstä tai passittamaan hänet masentuneena tai ahdistuneena sairaseläkkeelle. Tuollainen psykiatrian väärinkäyttö on ainakin jossain määrin ollut asia, mikä antaa mahdollisuuden potkia henkilö työelämästä. 

https://yle.fi/uutiset/3-11613978

Olisiko pallosalama ehkä “valkoinen aukko”?

    

.

 Olisiko pallosalama ehkä “valkoinen aukko”?

Pallosalamasta on tehty teorioita kaiken aikaa. Toisten teorioiden mukaan ne ovat plasmapalloja, toisten mukaan taas kyseessä olisi kvanttikentän sisällä oleva elektroni, joka hyppii edestakaisin tuon ylivirittyneen atomin elektronikuorilla. Tuolloin ukonilman äärimmäinen sähköjännite saisi atomin muuttumaan ylivirittyneeksi, jolloin sen elektronit purkavat ylivirittyneen atomin saaman ylimääräisen energian fotoneina. 

Teorian mukaan kvantti-kokoiset mustat aukot käyttäytyisivät kuin normaalikokoiset serkkunsa, mikä tarkoittaa että olisi myös olemassa niin sanottu “kvantti-kokoinen valkoinen aukko”, mistä valo tulee tai säteily tulee myös ulos. Eli myös kvanttikokoisten mustien aukkojen välille syntyisi tuolloin “Madonreikiä” tai “Einstein-Rosen siltoja. Valkoista aukkoa ei ole vielä havaittu, ja selitystä siihen on etsitty siitä, että ehkä niitä on olemassa vain raskaammissa universumeissa tai sitten ne ovat niin epästabiilleja että niitä ei vain kyetä havaitsemaan. 

Siis valkoinen aukko itsessään ei ehkä ole mikään kovin epästabiili ilmiö, jos sen ajatellaan olevan piste, josta mustaan aukkoon imeytyvä aine tulee ulos. Mutta tuon ajatuksen mukaan madonreikä eli Einstein-Rosen silta käyttäytyisi kuin letku, ja sen takia valkoisen aukon paikka vaihtelee kaiken aikaa. Siis jos löydämme valkoisen aukon, niin todistamme samalla hypoteettisen madonreiän olemassaolon. Mutta tuosta valkoisesta aukosta ulos tuleva aine saisi sen sijainnin muuttumaan jatkuvasti, ja siksi valkoisen aukon havaitseminen olisi vaikeaa. 

Uuden villin teorian mukaan pallosalama voisi olla esimerkiksi toisesta universumista peräisin olevan madonreiän toinen pää. Idea saattaa kuulostaa oudolta, mutta mikäli ajatellaan että aine virtaa Einstein-Rosen sillassa vain painavampaan mustaan aukkoon päin, niin silloin se selittäisi pallosalaman olemassaolon. Mutta tuo valkoinen aukko sitten voisi tuoda tietoa siitä, miltä toisissa universumeissa näyttää, jos se olisi valkoinen aukko. 

Eli kyseessä olisi mullistava havainto, mikä tietenkin tukisi “Multiuniversumiteoriaa”, jossa universumeita voisi olla useita, ja ne voivat sijaita eri ulottuvuuksissa tai eri ajassa, ja madonreikien ajatellaan kykenevän yhdistämään myös eri aikakausia toisiinsa. Siis jos lähdetään siitä että meidän universumimme on kokonaisuus, mikä on olemassa toinen toistaan seuraavien alkuräjähdysten välillä, niin silloin tietenkin universumi päättää elämänsä “suuressa rysäyksessä”, missä suurin osa sen aineesta putoaa valtavaan mustaan aukkoon. 

Mutta jos tuo universumien sarja on totta, niin silloin se että pallosalama tuo valoa tai energiaa toisesta universumista on meidän kevyempi kuin oma universumimme on hyvin kiehtova ajatus, Nimittäin jos lähdemme sitten miettimään esimerkiksi mahdollisuutta siihen että universumimme olisi suljettu, mikä aiheuttaisi sen että kaikki materiaali päätyisi big crashiin niin silloin emme ehkä olisi aivan riittävän tarkkoja tämän asian kanssa. 

Eli missään tapauksessa kaikki materiaali ei oikeasti putoaisi tuohon valtavaan kuiluun, vaan jokainen universumi joka syntyy kuin Fenix-lintu aina uudestaan ja uudestaan olisi edellistä kevyempi, ja lopulta sitten tulee vastaan tilanne, missä universumi muuttuu avoimeksi, ja tuo Big Bangien ja Big Crashien ketju katkeaa. Ja jos sitten valoa tulee kevyemmästä universumista, niin se sitten tarkoittaa sitä, että tuo valo mikä pallosalamana ilmenee olisi peräisin seuraavasta universumista. 

Mutta kuitenkin myös oma universumimme kevenee kaiken aikaa, koska tähdet sylkevät materiaa ulommas. Sen takia nämä pallosalamat tarjoavat merkillisen mutta samalla hyvin kiehtovan mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen, ja sen mitä me ihmiset esimerkiksi olisivat ehkä miljoonan vuoden kuluttua. Kuitenkin tällaiset asiat ovat vain teoriaa, eikä kukaan oikeasti tiedä pallosalamoista kovin paljoa. Eli ne voivat olla kvanttikentän sisällä hyppiviä elektroneja tai plasmapalloja. Mutta ne voivat olla myös kvantti-kokoisia valkoisia aukkoja, jotka tuovat valoa jostain kaukaa tulevaisuudesta. Tai ehkä ne voisivat näyttää sen, mitä esimerkiksi ihmiskunta olisi parin miljoonan vuoden kuluttua. 

Madonreikä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Madonreik%C3%A4

Pallosalama: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pallosalama

Valkoinen aukko: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_aukko

Uusi teoria pallosalamasta: https://tekniikanmaailma.fi/hurja-teoria-pallosalamat-ovat-niin-outoja-etta-ne-saattavat-olla-peraisin-toisesta-ulottuvuudesta-ja-tulla-maahan-madonreikien-kautta/

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pallosalama