lauantai 23. toukokuuta 2020

Miksi meidän pitää puhua antimateriasta ja materiasta?


 

Miksi meidän pitää puhua antimateriasta ja materiasta?

Aina välillä huomaamme, että kaiken maailman kirjoituksissa käsitellään kysymystä siitä, miksi materiaa syntyi alkuräjähdyksessä enemmän kuin antimateriaa? Silloin mieleeni muistuu sellainen asia, että materia ja antimateria ovat termeinä täysin sovittuja, mikä tarkoittaa sitä, että me sanomme materiaa, missä elektronit pyörivät tiettyyn suuntaan materiaksi, ja sen peilikuvaa kutsutaan  antimaterian nimellä. 

Eli antimaterian elektronit tai tarkemmin sanoen  ovat positiivisesti varautuneita hiukkasia, jotka räjähtävät kun ne koskettavat elektronia. Miksi sitten materiaa ja antimateriaa syntyi eri määriä alkuräjähdyksen yhteydessä? Erään teorian mukaan osa antimateriasta muodosti jonkinlaisia mustia aukkoja, ja sitten tuota materiaalia putosi näihin aukkoihin. 

Siinä vasta olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Siis maailma on täynnä teorioita, ja ehkä päärynän muotoinen Torium-228 atomin ydin saa aikaan sen, että tutkijat löytävät vastauksen siihen, miksi meidän maailmankaikkeutemme  materiassa elektronit ovat negatiivisia ja protonit ovat positiivisesti varautuneita, kun taas osa aineesta on vastakkaisilla varauksilla varustettuja, eli antiaineen elektronit ovat positiivisia ja protonit ovat negatiivisilla varauksilla varustettuja hiukkasia. 

Koska antiaine on samanlaista ainetta kuin se aine mistä meidän ympärillämme oleva maailma koostuu, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että jossain saattaisi olla universumi, joka koostuu antimateriasta. Siitä on lähtöisin multiversumi teoriaksi kutsuttu teoria, jonka mukaan on myös muita universumeita. 

Kyseinen teoria lähtee siitä, että koska antimateriaa on olemassa, niin silloin pitää myös olla universumeita, jotka koostuvat antimateriasta. Teoriaa perustellaan sillä että antimateria muodostaa samanlaisia molekyylisidoksia kuin “normaali materia”. Mutta tuota materian peilikuvaa ei ole olemassa meidän universumissamme merkittäviä määriä. Kuitenkin aina silloin tällöin meidän planeettamme kaasukehään saapuu antimateria hiukkasia. Samoin tuota outoa ainetta osataan valmistaa esimerkiksi hiukkaskiihdyttimissä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Miksi Israel ja Iran ovat nyt toistensa kurkussa.

Yllä: IR-40 raskasvesilaitos Arakissa.  “Iran ei valmista ydinasetta eikä maan korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei ole käynnistänyt uude...