Artikulaatiosta vielä kerran (Eli voiko talo olla huolissaan?)

 

 

 

 

Artikulaatiosta vielä kerran (Eli voiko talo olla huolissaan?)

Maassamme on tapana sanoa, että esimerkiksi kunta tai ministeriö ovat jotain mieltä jostain asiasta, niin se saattaa jonkun mielestä olla jotenkin hupasa termi.  Jos ministeriö on huolissaan, niin se kuulostaa vähän samalta kuin joku rakennus tai auto olisivat huolissaan jostain asiasta.  Siis jos äskeistä tekstiä, mikä on muuten ihan itseni kirjoittama luettaisiin jossain akateemisissa piireissä, niin joku ehkä kysyisi sitä, että “ketkä itse asiassa ovat nuo “huoltovarmuuskeskus” sekä “puolustusministeriö”.

Tietenkin nuo kaksi laitosta ovt valtion virastoja, mutta en usko että kovin monen ihmisen oikea nimi on “huoltovarmuuskeskus” tai “puolustusministeriö”. Siis oikeasti aivan oikea tapa artikuloida tekstiä olisi sitten kirjoittaa “huoltovarmuuskeskuksen ja puolustusministeriön edustajat ovat huolissaan”.

Kaikki valtion laitokset sekä yksityiset yritykset ovat sellaisia, että niissä on aina olemassa joku virallinen tiedottaja. Mutta kuitenkin olisi kieliopillisesti parempi puhua ministeriöiden tai laitosten tiedotteista, virallisista edustajista tai tiedon jakajista, kuin sanoa että laitos on huolissaan jostain asiasta.

Tämä termi “joku laitos tai taho on huolissaan jostain asiasta kuulostaa vähän samalta kuin talo olisi huolissaan. Ja eihän talo voi mitenkään olla huolissaan tai iloinen mistään asiasta. Talo on esine, joka vain on ja oleilee. Eli missään nimessä talo ei voi olla mitenkään huolissaan yhtään mistään, mutta se siitä tämän kertaisesta kieliopista. 

Kuva: https://external-content.duckduckgo.com/iu/?u=https%3A%2F%2Ftse2.mm.bing.net%2Fth%3Fid%3DOIP.0L2JSwWl7Gvs_TO6dCIFiwHaD4%26pid%3DApi&f=1

Huoltovarmuuskeskus sekä puolustusministeriö ovat huolissaan siitä, että fossiilisista polttoaineista luovutaan.

 

 

Huoltovarmuuskeskus sekä puolustusministeriö ovat huolissaan siitä, että fossiilisista polttoaineista luovutaan.

Mikäli ihmiset eivät käytä autoa, niin se heijastuu suoraan liikennemääriin. Se että koko Suomi siirtyy tekemään etätyötä saattaa olla ilmaston sekä työtehon kannalta hyvä vaihtoehto, koska etätyötä tekevät ihmiset voivat tehdä työtä myös vähän flunssaisena, jos siis kotona pystyy keskittymään työhön, eikä ympäriltä löydy muuta mukavaa tekemistä.

Mutta jos ihmiset säästävät polttoaineessa sekä eivät aja muutenkaan autoja, niin se tietenkin aiheuttaa ongelmia siksi, että jos huoltoasemilla ei ole asiakkaita, niin niiden pitää myös joko korottaa hintoja tai vähentää jakelupisteiden määrää. Ja se ei varmaan huoltoasemayrittäjä miellytä.

Huoltoasemien ongelma on siinä, että ne myös takaavat kriisiaikojen polttoainehuollon, ja jos asemat lopettavat, niin toki niiden säiliöitä voidaan edelleen käyttää polttoaineen varastointiin ja autojen tankkaamiseen. Mutta jos nuo asemien säiliöt ovat vuosia tyhjillään ja alkavat ruostua sekä ehkä niihin pääsee myös roskia, niin silloin niihin ei ehkä voida enää varastoida kriisiajan polttoainetta. Huoltoaseman käyttö takaa sen, että säilöt pysyvät puhtaina sekä käyttökelpoisina.

Sähköautojen yleistyminen aiheuttaa sen, että ihmisten ei enää tarvitse käyttää bensiiniä, mikä sitten heijastuu siihen, että myös huoltoasemien eli jakeluketjun tuotto alkaa laskea, ja se sitten aiheuttaa sen, että huoltoasemia aletaan vähentää. Tuo taas sitten aiheuttaa sen, että kriisin sattuessa ei ole bensiiniä sekä dieseliä saatavissa. Samoin jos autokanta muuttuu sähköiseksi, tai ihmiset lakkaavat käyttämästä autoja, niin silloin osa puolustusvoimien kriisin ajaksi ajateltu, yksityisiltä hankittu autokanta ei enää sovellu maanpuolustukseen.

Siinä sitten taas tulee vastaan yhteinen etu, ja se mitä kutsutaan yksilön eduksi. Puolustusvoimien etu olisi se, että ihmisillä olisi paljon neliveto-maastureita eli maastokelpoisia ajoneuvoja, joita voidaan käyttää myös kriisitilanteessa. Ja yksilön etu taas on vähäkulutteinen sekä käyttökustannuksiltaan edullinen auto, jonka saa parkkiin myös Helsingissä, jos siellä sattuu asumaan. Globaali etu taas olisi se, että työmatkat sekä liikenne ylipäätään toisivat sitten mahdollisimman vähän päästöjä.

Toimiva joukkoliikenne aiheuttaa sen, että ihmiset eivät enää käytä sitä paljon puhuttua “pyhää lehmää”, ja yhdessä polttoaineen kovan verotuksen sekä myös korkeiden ylinopeussakkojen ja muiden virhemaksujen kanssa se kannustaa lopettamaan ainakin turhat ajot. Tämä asia heijastuu moneen muuhunkin asiaan kuin vain siihen, että joku työmatka-ajo jää ajamatta.

Jos kukaan muu kuin todella rikkaat ihmiset ei omista autoa, niin silloin polttoaineen jakeluasemien määrä putoaa, ja samalla myös tietenkin polttoaineen hinta nousee pilviin. Mikäli tuotetta myydään vähän, niin silloin sen hinta kohoaa, koska noiden myös tuotteen jakelusta sekä kuljetuksesta koituvat kustannukset pitää saada katetuksi. Se että ihmiset eivät käytä autoa tai osta polttoainetta, aiheuttaa tilanteen, mitä kutsutaan “kuoleman spiraaliksi”, missä tuotteen myynnistä saatavien tuottojen vähentyessä pitää tuotteen hintaa kohottaa, jotta sitten saadaan kustannukset katettua.

Se sitten vie lopulta noidankehään, missä polttoaineen hinnan korotuksilla kompensoidaan menetettyjä tuloja, ja samoin muut autojen käytöstä johtuvat kustannukset kohoavat. Tämä koskee myös vakuutuksia. Kun myytyjen vakuutusten määrä laskee, niin jäljellä olevien vakuutusten kautta  saatavien summien pitäisi kattaa vakuutuksista aiheutuneet kulut.

Sitten ollaan siinä pisteessä, että ihmiset joilla ei ole autolle tai ainakaan bensiinikäyttöisille autoille niin suurta tarvetta luopuvat niistä. Ja se johtaa jakeluasemien ketjun harvenemiseen, mikä saattaa merkitä hyvin ikäviä asioita esimerkiksi myös esimerkiksi kaupunkien välillä asuville ihmisille. Eli jos kaupunkien väli on 100 km, niin tuolla välillä ei ehkä ole muita tankkaajia kuin ne jotka tuon tieosuuden kohdalla sattuvat asumaan.

Muuten ihmiset saattavat tankata vasta tuollaisen maantien ääripäissä, missä on tarjolla myös muita kuin vain yhden huoltoaseman tuottamia palveluita. Se sitten aiheuttaa ongelmia nimenomaan juuri tämän alan yritysten kohdalla, ja kriisin syttyessä voi olla niin, että huoltoketju ei enää toimi, kuten sen olisi pitänyt toimia.

https://www.is.fi/autot/art-2000007853685.html

Image: https://live.staticflickr.com/7358/16581273741_c6e1c4513e_b.jpg

Mikä unohtuu liikkumisrajoituksia määrättäessä?

 

Mikä unohtuu liikkumisrajoituksia määrättäessä?

 

Keskeinen asia koronavirus epidemian hoidossa on niin sanottu turvaväli. Ja miten sitten turvaväli määräytyy? Luonnossa viruksen perimäaines pysyy koossa sitä kauemmin, mitä alhaisempi lämpötila on. Eli kylmässä säässä missä UV-säteily ei tuhoa viruksen perimää, voi virus sälyttää kykynsä tartuttaa ihmisiä erittäin kauan. Tässä pitää muistaa se, että virus ei ole niin sanottu “aktiivinen elämänmuoto”. Se tarvitsee toisen eliön voidakseen tuottaa jälkeläisiä.

Siksi viruksia ei torjuta samalla tavalla kuin bakteereita. Viruksen pakastaminen voi sälyttää sen perimän siinä tilassa, että se voi infektoida ihmisiä tai eläimiä jopa satoja tai ehkä jopa tuhansia vuosia. Se mikä viruksen perimä-aineksen tuhoaa on säteily, joka resonoi sen perimäainesta rikkoen DNA- tai RNA-molekyylien perimäainesta. Kun virus tunkeutuu toisiin soluihin, niin silloin se vain ottaa solun tuman hallintaansa, ja tuolloin solu alkaa tuottaa viruksen jälkeläisiä.

Liikkumisrajoitukset ovat niitä todella näyttäviä toimia, joilla saadaan ihmiset pysymään etäällä toisistaan. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi koronavirus voi levitä myös yksityisen omistamissa kuntoilutiloissa. Tuolloin pitäisi varmaan myös yksityinen sekä yksityisten tahojen sponsoroima kilpaurheilu määrätä tauolle, jotta korona saadaan poistettua yhteiskunnasta. Siis mikään ei estä koronavirusta tarttumasta esimerkiksi jääkiekko tai muissa treeneissä.

Jos koronavirus halutaan saada kuriin, niin silloin meidän pitää yksinkertaisesti sulkea kaikki tilat, sekä pitää niitä turvavälejä sekä steriloida kaikki mahdolliset tilat UV-valolla. Me voimme toki saada koronan myös esimerkiksi kohtaamalla toisen ihmisen rapussa, ja jos satumme yskäisemään väärällä hetkellä, niin silloin korona voi tarttua häneen. Jos haemme ruokaa kotiin ravintolasta, niin silloin seuraa sellainen asia, että me altistumme myös silloin koronalle. Meidän pitäisi odottaa annosta ravintolan pihalla vähintään viiden metrin päässä toisistamme, jotta korona ei leviä.

Koronavirukset eivät ole kuten me muut. Ne eivät tottele määräyksiä, eikä niitä ole niin helppoa saada pois ihmisten keskuudesta kun me haluamme uskoa. Epidemian alkamiseen riittää se, että yksi infektoitunut lähtee ihmisten keskuuteen, ja siirtää viruksia kaikkiin muihin. Epidemia on erittäin vaikeasti hallittavissa, ja sen takia esimerkiksi biologiset aseet on kielletty.

Ulkoliikunta eli kuntoradalla tai yksin kadulla tapahtuva lenkkeily ei ehkä sitten levitä mitään viruksia, ja sen takia tällaisten harrasteiden estäminen ei ole järkevää. Ainakaan itse ulkona käydessäni en juurikaan kohtaa muita ihmisiä ainakaan lenkkipolulla, joten sen harrasteen myös muille soisin. Mikäli sitten meidän kaikkien pitää pysyä neljän seinän sisällä, niin ehkä taloyhtiössä pitäisi sitten painaa nappia, kun joku menee rappuun, jotta hänen ei tarvitse muita kohdata, ja sitä kautta saada jotain viruksia.

On aivan sama mitä päätöksiä tehdään, jos niitä ei tarvitse noudattaa

 

 

 

On aivan sama mitä päätöksiä tehdään, jos niitä ei tarvitse noudattaa

Tässä sitten eteen on tullut tilanne, missä ihmisiä ensin käsketään olemaan sisällä tai rajoja pannaan kiinni. Mutta todellisuudessa kukaan ei edes kykene valvomaan näitä määräyksiä. Oikeasti kuka tahansa voi tulla Suomeen karanteenista huolimatta, eikä kukaan voi oikeastaan tarkastaa edes sitä, että onko henkilöllä mitään muuta syytä käydä esimerkiksi Ruotsissa kuin nuuskan hakeminen.

Siis jos ajatellaan että esimerkiksi Uudenmaan sulusta pääsee pätevän syyn esittämällä läpi, niin onko opiskelijoiden verkostoituminen sekä jotkut bileet niitä päteviä syitä? Tai ehkä sitten kannattaa muistuttaa että esimerkiksi hautajaisissa sekä kirkonmenoissa voi korona tarttua hyvinkin helposti. Samoin jos kannabis-piippua kierrätetään joukossa, niin siitäkin voi koronan saada.

Myös tuntikausien oleskelu samassa huoneessa koronaa sairastavan henkilön kanssa voi aiheuttaa tartunnan, mutta eipä siitä kai mitään väliä ole. Onhan oikeasti jokaisella aikuisella tässä maassa aina niin sanotusti pätevä syy tehdä jotain. Milloin me muka olisimme tehneet turhan matkan tai milloin me olisimme muka käyneet turhaan missään kekkereissä.

Kun me menemme juhliin, me emme mene tietenkään diskoon tai ryyppäämään, me menemme verkostoitumaan. Tai niin ainakin korkeakouluissa opetetaan sanomaan, kun joukko opiskelijoita lähtee hiomaan sosiaalisia taitojaan sekä kielitaitoaan johonkin Lappiin tai paikalliseen diskoon.

Tai onko siis oikeasti ilmoitettava mitään muuta kuin se niin sanottu “pätevä syy”? Eli voinko sanoa sitten että “minulla on pätevä syy käydä rajan yli Ruotsissa”? Vai pitääkö syy vielä yksilöidä? Ja onko tyhjentynyt nuuskavarasto sitten noiden pätevien syiden joukossa?

On ihmisiä joiden mielestä kaikki mitä he tekevät on tärkeää. Ja jos nyt sitten joku päättää ryhtyä kuljettamaan tuota Ruotsin suurta valttia Haaparannasta Tornioon, niin silloin saattaa käydä niin, että hän ei aina muista karanteenia pitää, jos vähän sattuu joskus yskittämään.

On hyvä tehdä päätöksiä ja sitten sanoa myöhemmin, että niitä ei voida mitenkään edes valvoa, kun se ja se laki on ristiriidassa jonkin määräyksen kanssa. Päätöksiä tehtäessä sitten voidaan pyrkiä näyttävyyteen, sekä samalla esimerkiksi kertoa ylpeästi kuinka se ja se päätös syntyi sitten yhden yön aikana. Mutta se voidaanko päätöstä ollenkaan valvoa on eri asia kuin se että tehdään päätöksiä.

Ihminen ei ole ehkä kaikkein parhaimmillaan keskellä yötä, ja siinä saattaa muutamia asioita jäädä huomaamatta, kun aamuyön tunteina lähdetään miettimään “mitä asialla pitäisi tehdä”. Kun viime vuonna rajoja lähdettiin sulkemaan, niin silloin kevään aikana maahamme palasi ihmisiä pahimmalta korona-alueelta, koska heillä on lain mukaan oikeus palata kotimaahansa.

Eikä sitä silloin muistettu mitenkään mainita. Ihmisiin tehoaa vain pakko sanotaan. Pakko on sitten mielenkiintoinen asia, kun mitään ei ole kuitenkaan pakko tehdä, vaikka jotain määrätään tehtäväksi. Jos ajatellaan että joukkoliikenteessä on pakko käyttää maskia, niin silloin tietenkin ajatus tuosta asiasta on hyvä. Mutta mitä jos jollain ei nyt vain satu olemaan maskia mukanaan? Mitä sitten tehdään?

Jätetäänkö tuo henkilö sitten tienvarteen seisomaan? Vai päästetäänkö hänet sitten sisään ja toivotaan että kaikki muut käyttävät maskia? Lisäksi sitten aina on ihmisiä, joiden mielestä sitten kaikkien muiden asia on käyttää maskeja sekä noudattaa kaiken maailman suosituksia,  ja kun kaikki muut sitä käyttävät, niin miksi heidän pitää sitten niitä edes ostaa? On kaikkien muiden ihmisten asia huolehtia siitä, että he käyttävät maskia, jotta tämä oman elämänsä sankari voi huoleti kävellä maan pinnalla ylpeästi välittämättä yhtään mistään.

Koronavirus on sitten aiheuttanut sen niin sanotun pandemian. Joten pandemia tietenkin pitää tukahduttaa, ja siitä sitten seuraa tarve tehdä jotain. Mutta kuten tiedämme, niin tämä pandemia ei ole aivan ensimmäinen eikä ehkä sitten edes viimeinen lajissaan. Viruksia tulee ja viruksia menee. Ja kaikkein hirvein asia minkä me sitten kohtaamme on se, että me kaikki olemme vain ihmisiä.

Se että ihminen on viikko sitten saanut negatiivisen tuloksen koronatestissä ei ole mitenkään tartunnan poissulkeva asia. Ihminen voi viikossa aivan helposti saada tartunnan. Jos haluamme olla varmoja ettemme levitä koronaa, niin meidän pitäisi sitten käydä joka aamu testissä, jotta voimme olla varmoja, että meillä ei ole mitään tartuntaa.

Ja voihan ihminen saada infektion myös bussimatkalla Tukholmasta Haaparantaan, kun hän on käynyt sairasta tätiään katsomassa Tukholmassa, ja tuolloin ei vielä ole vasta-aineita ehtinyt elimistöön kehittyä. Eli ihminen saattaa levittää viruksia tietämättään, ja lähdemmekö oikeasti sitten kukaan koronatestiin silloin jos aamulla vähän yskäisemme? Ja mitä sillä testillä on merkitystä, jos siinä pari päivää istumme työmaakopissa? Siis ongelma on siinä että ihminen voi levittää viruksia, vaikka hänellä ei olisi itsellään muita oireita kuin karhea kurkku.

Me haluamme uskoa että kun saamme koronan taltutettua massiivisilla toimenpiteillä, niin silloin me olemme voittajia. Mutta virukset muuttuvat ja seuraava epidemia saattaa olla ovella, ja ehkä jossain kanalassa muhii jo uusi korona, SARS tai Zika-virus.

Siinä sitten saattaa heti olla sellainen uusi epidemia tiedossa, kun taas kerran mikroskoopissa näkyy sellainen mukava stressipallon näköinen asia, joka saa aikaan nuhakuumetta ja lopulta ehkä jopa tappaa ihmisen. Ja jos henkilöllä on alentunut tai lakannut kokonaan toimimasta, niin silloin kaikki muutkin asiat kuin vain virukset muuttuvat tappavan vaarallisiksi. Esimerkiksi omassa pihassa kasvava tatti voi tuolloin tarttua ihmisen kehoon, ja tuhota hänet muutamassa minuutissa. Joten tietenkin kaiken maailman uhkia löytyy jatkuvasti.

https://yle.fi/uutiset/3-11835090

Mitä jos olisin jotain muuta kuin mitä olen?

 

 

Mitä jos olisin jotain muuta kuin mitä olen?

Miksi emme voi vain olla? Siinä vasta kysymys, minkä monet meistä joskus kohtaavat? Kas kun meistä jotkut ovat syntyneet sellaisiksi, että he eivät halua vain olla. He haluavat vaikuttaa, ja kuitenkaan emme voi vain olla. Emme koskaan voi olla kasveja, jotka vain ovat. Vai onko niin että kasvit vain ovat ja seisovat metsässä odottamassa, että metsuri ne tulee korjaamaan pois.

Jos ajattelemme että puut ovat olemassa vain sitä varten, että korjaamme ne pois metsästä omaan takkaan niin silloin me ajattelemme asioista vain oman itsemme kautta. Me olemme maailman napa, ja jos joku muu on jotain muuta mieltä, niin silloin hän saa kuulla kuka hän on. Eli hän vastustaa maailman napaa, eliölajien Aurinkokuningasta, jolla sitten tietenkin on oma hierakiansa, koska joku haluaa aina olla päällikkö. Siis yhdessä me luonnon herrat ja rouvat emme voi tehdä mitään päätöksiä tasa-arvoisesti.

Me tarvitsemme auktoriteetteja sekä johtajia, jotka hoitavat ajattelun puolestamme. Ilman esimiestä sekä valtavaa hierarkiaa emme voisi edes kuvitella elävämme maailmassa. Me tarvitsemme johtajia, jotka määräävät mitä meidän pitää tehdä. Ilman johtajia maailma syöksyy suoraan mielipuolisuuden alkulähteille, ja mitä siitä tulisi jos joku meistä sitten eläisi ilman johtajaa? Siis me muuttaisimme elämämme itseohjautuvaksi?

Mitä varten me silloin olisimme olemassa? Ketä me voimme haukkua, jos kotona oleva vaaka sattuu näyttämään vähän ylimääräisiä kiloja? Me voimme sanoa aina että olemme olleet niin kiireisiä, että emme ole ehtineet lenkille. Tai ehkä sitten pomon pitäisi sanoa myös esimerkiksi ruokailusta sekä liikunnan merkityksestä. Mutta ehkä me menemme mieluummin lääkäriin. Ja sitten taas edessämme istuu auktoriteetti, joka kysyy kaiken maailman mukavia kysymyksiä, kuten montako kilometriä kävelet viikossa. Sitten hän voi sanoa että “tarvitset ehkä hiukan lisää liikuntaa”. Tai sitten hän voi sanoa, että ruokailutottumusten muuttaminen voisi auttaa asiaa, ja jos pizzat jättää pois illalla, niin silloin saattaa myös uni parantua, kun vatsaan ei enää koske.

Mutta mitä varten me aikuiset uskoisimme jotain kandidaattia? Ehkä me sitten menemme työmaalle ja sanomme, että “mikä lie kloppi siellä lääkärissä sitten taas olikaan työssä, kun ei syytä lihavuuteen sekä happovaivoihin löytänyt”. Siis saattaa olla ettei päähenkilö ollut  aivan rehellinen kun häneltä kysytään ruokailuista. Miksi ihmeessä lääkäri kysyy vatsaa valittavalta potilaalta tämän ruokavaliosta sekä alkoholin käytöstä? Ja ehkä hän mainitsee sitten menevämme seuraavaksi tasokkaalle yksityislääkärille. Tuolloin yksityislääkäri ehkä sanoo samat sanat kuin se terveyskeskuksen harjoittelija.

Mitä hänelle kuuluu, jos joka ilta ennen nukkumaanmenoa syön muutaman palan pepperoni- jalapeno-pizzaa, ja ahdan koko päivän vatsaani suklaata sekä salmiakkia? Siis eivät nuo ruoat ole koskaan ennenkään minua kaataneet, joten vika pitää löytää muualta. Tuolloin lääkäri ehkä yrittää sanoa, että ihmettelee miksi ylipäätään saan unta?  Tai ehkä hän soittaa pomolle, joka sitten sanoo asiasta alaisilleen eli kutsuu tämän palaveriin, ja sanoo sanat “kuule sinun lääkärisi soitti minulle sanoen, että sinun pitäisi vähän liikkua enemmän”. Tai ehkä lääkäri ja pomo ottavat käyttöön stereo-moodin, missä he huutavat samasta asiasta kuorossa tuolle työntekijälle-  Sitten hän voi kotona purkaa pahaa mieltä vaimolle tai lähiökapakan “Pentille”, ja kertoa millainen asia häntä kohtasi työpaikalla. Mitä se niille kuuluu mitä kukin pistää suuhunsa, voi tarinamme päähenkilö sitten kysyä, kun hän ahtaa illan päätteeksi lihapiirakkaa naamaansa jossain nakkikioskilla.

Kuten eräässä Heikki Kinnusen esittämässä sketsissä todettiin, niin kaikella on merkitys. Eli jos peräsuoli menee tukkoon, niin silloin me varmasti muistamme tuon ehkä muuten niin turhan elimen merkityksen. Yleensä emme ajattele kloaakki suolta kovin paljoa, mutta sitten joskus liitämme tuon elimen johonkin sellaiseen mitä joskus aina kohtaamme, ja johon liitämme muistoja, joita emme ehkä halua kertoa ruokapöydässä tai yhtään missään.

Siis jos ei mikään sanoo jotain, niin silloin hän loukkaa muita ihmisiä todella paljon. Ja jos ihminen on saanut ylemmän aseman jossain joukossa, niin silloin hän saa omasta mielestään loukata tuota alamaisena pitämäänsä henkilöä mielin määrin. Kuitenkin joskus kysyn että mikä saa ihmisen nostamaan itsensä toisen yläpuolelle?

Eräässä kirjoituksessa sanottiin, että joku asia altistaa henkilön kapinoimaan sekä kyseenalaistamaan auktoriteetteja sekä niitä jotka itseään pitävät auktoriteettina. Siis pitääkö ihmistä totella siksi, että hän vain sattuu ajattelemaan olevansa joku Euroopan omistaja? Jos joku tulee esimerkiksi laivamatkalla toisen eteen, ja ilmoittaa olevansa auktoriteettina itseään pitävä henkilö, ja käskee toisen hypätä mereen, niin pitääkö tämän toisen totella? Siinä päivän polttava kysymys, johon ehkä joskus saamme sellaisen vastauksen, että sen joku vielä julkaisee.

Ehkä itse en tuota ihmistä tottele mutta teenkö silloin väärin tai en? Siis jos en hyppää mereen kaivoon toisen käskystä, niin silloin tietenkin vastustan tätä henkilöä, mutta kuitenkin voisin sanoa, että myös minä voisin sitten sanoa olevansa sellainen itseään auktoriteettina pitävä henkilö, joka haluaa olla laivassa sen matkan loppuun asti. Joten silloin vastakkain ovat kaksi itseään auktoriteettina pitävää henkilöä, jolloin kannattaa hakea ylempi auktoriteetti paikalle. Ehkä laivan kapteeni voi sanoa sitten voinko jatkaa matkaa laivassa sen matkan loppuun, vai pitääkö minun ehkä soutaa tai uida maihin?

Mikäli toinen henkilö sitten pitää itseään auktoriteettina, niin mikä tekee hänestä auktoriteetin? Jos ajatellaan että ihminen kapinoi auktoriteetteja sekä itseään auktoriteetteina pitämiään henkilöitä vastaan, niin tietenkin itse ymmärrän että poliisi sekä valtion edustajat ovat auktoriteetteja. Mutta mitä sitten jos itse sattuisin pitämään itseäni auktoriteettina? Siis pitääkö muiden sitten totella minua, koska satun ajattelemaan että olen auktoriteetti? Ja mikä sitten tekee minusta auktoriteetin?

En usko että yhtään mikään. Siis jos ihminen vain ajattelee olevansa auktoriteetti, niin mikä oikeuttaa hänet komentelemaan muita? Entä jos me kaikki sitten ajattelemme olevamme auktoriteetteja, ja sitten lopulta kohtaamme tilanteen että toisen auktoriteetin pitää väistää? Mitä jos joku paikallinen pultsari ryhtyy ajattelemaan olevansa auktoriteetti? Onko muiden sitten toteltava tuota henkilöä, koska hän sattuu ajattelemaan olevansa koko maailman suurin ihminen.

Ja vaikka kuinka haluan sanoa seuraavat sanat, niin silloin harmikseni joudun toteamaan, että minä valehtelen. Minä voin hetken haluta olla joku puu, mutta kuitenkaan en voi sitten puuksi muuttua.

Joka talvi, haluan olla jotain muuta, kuin mitä olen. Haluan olla lumihiutale, puro tai puu. Silloin voisin olla jotain, mihin kylmä ei koske. Joka kerta kun jotain tapahtuu haluan olla jotain sellaista, mitä en voi olla. Miksi haluan olla sellaista, mitä en ole, miksi minä olen sitä mitä olen? Jos olen lumihiutale, olen osa kokonaisuutta, jos olen puu olen yksi puu vain. Ja jos olen osa metsää, niin silloin olen osa jotain suurta kokonaisuutta.

Itselläni ei varmaan mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta olisi, mutta metsän kohdalla tietenkin kokonaisuus olisi suurta ja sen jäsenet sulautuisivat loistavasti yhteen, ja yksikään puu ei varmaan muista poikkea. Kaikki puut ovat samanlaisia, senhän tietää jokainen, mutta sitten kuitenkaan emme voi olla huomaamatta pieniä eroja jokaisessa samanlaisessa puussa.

Suurta ja käsittämätöntä kokonaisuutta, ja tuolloin vain olisin. Ja sitten taas voidaan palata alkuun ja sanoa, että jos olisin lumihiutale, niin lämmin tuhoaisi minut. Jos olisin vain yksi puu puiden joukossa, niin monitoimikone kaataisi minut, ja jos vain olisin olisin joku huonekalu. Merkityksetön sekä ehkä ruma, ja sitten yhtenä päivänä joku iskee varpaansa minuun, jolloin minulla on sitten merkitystä. Jos tuo ihminen sitten suuttuisi oikein paljon, niin hän veisi minut ulos, ottaisi kirveen ja tekisi minusta siis huonekalusta polttopuuta.

Tai sitten voisin olla esimerkiksi isoäidin suuri sekä mahtavan arvokas perintönä suvussa siirtyvä huonekalu, jonka päällä on istunut Ruotsin Kuningas Kustaa II Adolf, kun hän on lähtenyt opettamaan Eurooppaan, mitä kieltä kirkossa pitäisi puhua. Tuollaista huonekalua ei tietenkään hävitetä, koska se on se perheen ylpeys, vaikka siinä meidän perheen päällikkö sitten katkaisisi varpaansa.

Kaikissa johtajissa elää pieni “Aurinkokuningas”.

 

Ludvig XIV (Wikipedia)

Kaikissa johtajissa elää pieni “Aurinkokuningas”.

Kuten varmaan huomaatte, niin vanha tuttavamme Ludvig XIV komeilee taas vaihteeksi tekstin yläpuolella.  Oletteko koskaan miettineet, että kuka kertoi Ludvig XIV:lle että hän on sama asia kuin valtio? Tai mitä sana “rakastettu” merkitsi tuolle komeasti ja persoonallisella tavalla pukeutuvalle miehelle merkitsi? Tuo henkilö loi maailman kuuluisimman kuninkaan, jonka näkemys maailmasta oli se, että Ranska oli maailma, ja sitten hän oli Ranskan keskipiste.

Ludvig oli kasvatettu uskomaan, että kuningas on aina  oikeassa, mutta tuolta kasvattajalta ovat unohtuneet sellaiset seikat, että joku päivä Ludvig on Ranskan kuningas. No ehkä tuo henkilö joka oli Ludvigin pumpannut täyteen kuninkuutta ei ollut muistanut mainita sitä, millaiset vaatteet kuninkaalla tulee olla. Mutta kukaan ei varmaan kertonut suurelle ja mahtavalle majesteetille että tämä oli pukeutunut hieman erikoisesti, ja että hänen miekkansa oli vanhentunut.  

Siitä olisi Ludvig voinut vähän suuttua, ja tuolloin oli kaikille parasta, että herra jätettiin omaan arvooonsa kaiken muun maallisen yläpuolelle. Ludvig ajatteli että virheet olivat aina jonkun muun tekemiä, joten jos joku niistä huomautti, oli kyse kuninkaan halventamisesta. Ja sitä Ludvigin ei tarvinnut sietää, koska sitä ei kenenkään muunkaan kuninkaan tarvinnut sietää. Riitti että henkilö lähetettiin  johonkin kauas pois, jos hän oli nolannut Ludvigin sanomalla että tämä oli hieman erikoisesti pukeutunut tai muuten toiminut väärin.

Tai sitten hänet lähetettiin suoraan Bastiljiin lopun iäkseen. Ludvigin kaltaisten miesten ehdottomuus johtaa usein siihen, että heille kerrotaan vain sitä, mitä he haluavat kuulla, ja tuo asia on sitten hyvin vaarallista, koska jos esimerkiksi vanhentuneella miekalla joutui puolustautumaan floretti- tai ampuma-aseella varustautunutta hyökkääjää vastaan, niin siinä voi sitten olla uuden kuninkaan kruunajaiset edessä.

Jos eivät neuvot kelvanneet, niin miksi niitä kukaan olisi mennyt edes antamaan, jos palkkioksi oli joka kerran luvassa joku hyvin kivulias tilaisuus Ludvigin kellarissa tai mukava majoitus jossain kaukaisella saarella rautanaamio pään peittona. Eli sellaiset ajatukset, että Ludvig oli tehnyt virheitä kannatti pitää aivan omana tietona, ettei käy kuten eräille muille hänen vastustajilleen, joista yhdestä tuli kuuluisa “rautanaamio”. Rautanaamio on siis vanki joka ei saanut näyttää kasvojaan kenellekään muulle. Mutta kuten tiedämme, niin itku kyllä tuolle miehelle, jos hän oli mies kyllä tuli.

Tällaiset henkilöt saattavat olla hiukan rasittavia muiden silmissä, ja kuten tiedämme, niin kukaan muu ihminen koko maailmanhistoriassa ei ole aiheuttanut yhtä paljon vahinkoa kuninkuudelle kuin Ludvig XIV, jonka kuva komeilee tekstin yläpuolella.

Aurinkokuninkaan kaltaisilta ihmisiltä unohtuu usein sellainen asia, että kansa tarvitsee joskus vähän myös esimerkiksi leipää ja sirkushuveja. Varsinkin hyvin tehdyn työn vastapainoksi pitäisi voida vähän myös huvitella. Eli jos kansa on palvellut kuningasta hyvin, niin heidän tulisi sitten myös saada palkinto siitä, mitä he olivat tehneet. Jos kansaa ei koskaan palkita, niin se ei sitten enää jaksa miellyttää Kuningasta.

Mikäli kaikki palaute mitä kansa saa on negatiivista, niin silloin kansa muuttuu kapinalliseksi, koska se ei tiedä miten kuningasta miellytetään. Siis kansa on kuin kuninkaan lapsi. Positiivinen palaute saa aikaan sen, että lapsi haluaa miellyttää hallitsijaa, ja jos hallitsijan palaute on negatiivinen, niin se saa kansan pelon valtaan. Jos mikään ei kelpaa, niin sitten saattaa seuraus olla hyvin ikävä, kun kuningas on niin iso ja vahva miekkoineen sekä sotilaineen. Peloissaan kansa nousee lopulta kuningasta vastaan, kun se pelkää saavansa rangaistuksia, joita se ei katso ansaitsevansa.

Oletteko koskaan tavannut henkilöä, joka väittää että hän ei polta tupakkaa, mutta samalla hänellä saattaa olla savukeaski taskussaan? Tai oletteko koskaan tavanneet absolutistia, joka on kuollut maksakirroosiin? Tuolloin kyseessä on ihminen, joka on oman toimintansa uhri. Noissa tapauksissa tietenkin sanotaan, että ihminen on elänyt itsepetoksessa todella kauan.

 Alkoholi on vain yksi asia mikä juovuttaa sekä muuttaa ihmiset riippuvaiseksi jostain asiasta. Ihminen voi juopua sekä muuttua monella tavoin riippuvaiseksi myös vallasta sekä tarpeesta kontrolloida muita. Mutta kuten tiedämme, niin kukaan ei suhtaudu alkoholiin niin kuin alkoholisti.

Hän on saattanut itse vaatia muilta absolutismia tai tupakoimattomuutta, mutta samalla itse on käyttänyt noita aineita, mitä itse on muilta kieltänyt. Alkoholistien kohdalla saattaa käydä niin, että he suhtautuvat muiden päihteiden käyttöön hyvin kielteisesti, mutta omassa toiminnassaan he eivät mitään väärää edes kuvittele näkevänsä.

 Noita asioita ehkä pidetään hyvinä vitseinä, mutta sitten mieleen saattaa tulla se, että henkilön käyttäessä jatkuvasti erilaisia kovia päihteitä, niin silloin hän saattaa muuttua sellaiseksi, että hän ei edes enää pidä alkoholia tai tupakkaa päihteinä, ja väittää esimerkiksi sellaista, että hän on absolutisti ja tupakoimaton, mutta samalla hänellä on jatkuvasti savuke ja olutpullo kädessään.

Poliisi etsii ihmisestä ristiriitoja paljastaakseen valheita. Yksi ristiriidoista on sitten sellainen asia mikä liittyy ihmisen harrastuksiin sekä muihin elämäntapoihin. Jos esimerkiksi alkoholia runsaasti käyttävä henkilö joka polttaa ketjussa savukkeita on väittänyt olevansa urheilija, niin silloin hän kyllä herättää melkoisen kysymyksen asiasta, joka liittyy vastakkainasetteluun.

Kun ihminen kertoo valheita, niin se millaisia valheita hän kertoo paljastaa sen, millainen on hänen kaveripiirinsä. Jos tuossa seurassa sitten käytetään jatkuvasti päihteitä, niin siellä ei sitten mitään olutta edes pidetä muuna kuin janojuomana. Valehtelu on taito, mikä opitaan iän myötä.

Mikäli ihminen selviää monista asioista kertomalla suoranaisia valheita, niin silloin hänen maailmansa saattaa muuttua sellaiseksi, että hän jopa alkaa itse uskoa omia juttujaan. Mikäli valhetta kerrotaan tarpeeksi monta kertaa, niin jopa ihminen itse saattaa muodostaa sellaisen näkemyksen, että tuo valhe on totta.

Ja mitä jos ihmiselle opetetaan että joku asia, mitä me pidämme valheena onkin totista totta? Mitä jos hän kasvaa täydellisessä eristyksessä muista, jolloin hän saa vain sitä tietoa, mitä hänen kasvattajansa sattuvat milloinkin jakamaan hänelle itselleen.

Oletteko koskaan kuulleet sellaista laulua, missä lattia muuttui katoksi ja katto lattiaksi? Mitä jos joku ihan pilanpäiten opettaa toiselle, että katto on oikeasti lattia ja lattia onkin katto? Ehkä nuo asiat sitten ovat meille syntyperäisille Suomalaisille aivan tuttuja, mutta miten olisi sitten jos joku joutuu opettelemaan Suomea aikuisena? Miten hauskalta tuntuisi jos sitten vaikka jollekin ulkomaalaiselle ihan pilanpäiten opetetaan muutamia asioita väärin? Tai kenen syytä silloin väärinkäsitys on, jos ihminen oppii, että joku asia tehdään toisin kuin se pitäisi tehdä? Mitä jos opetamme maahanmuuttajalle, että hänen pitää aina odottaa että muut menevät ohi. Ja sitten tuo ihminen vain jää odottamaan liikennevaloihin? Mitä siitä sitten seuraisi, ja kuka on siitä vastuussa, jos jossain on 300 auton pysähdys keskellä moottoritietä?

Mitä jos vaikka opetamme ihmistä sanomaan “minä osaan lentää” kysymyksen “missä vessa on” tilalle? Tai mitä jos ihminen sanoo “voisitteko soittaa taksin” sen sijaan että kysyisi “onko teillä ruokalistaa”? Siinä sitten voisi seurata outoja kommelluksia. Mutta mitä jos opetamme ihmiselle,  sanan “ei” paikalle sanan “kyllä”? Siis jos mitä tapahtuu jos me opettelemme sanojen “ei” ja “kyllä” merkityksen väärin päin? Tai mitä jos opetamme jotain ajamaan siten, että “punainen valo tarkoittaa mene”, ja “vihreä tarkoittaa että pysähdy”?

Siinä voi olla nauru kaukana, jos tuollaista tapahtuu. Ja tietenkin joskus joku oikeasti oppii että keltainen liikennevalo tarkoittaa että kaasua on painettava mahdollisimman paljon, jotta auto ehtii liikennevaloista läpi ennen punaista. Tuollaisista asioista voidaan aina lukea jostain iltapäivälehdestä.

Tuolloin muunneltu totuus on kuin mantra, joka takoo ihmisen mieleen sen, että hän onkin itse esimerkiksi joku mielikuvitushahmo. Se mikä sitten tehostaa sitä mielikuvan vääristymistä on tilanne, missä muut tukevat valhetta. Ihmisen ongelma on siinä, että hän ympäröi itsensä  ihmisillä, jotka ovat hänen kaltaisiaan, ja jos muut sitten alkavat tukea valhetta, niin silloin henkilö itse alkaa uskoa vaiheisiin, mitä hän kertoo muille. Historiaa on väärennetty kautta aikojen, koska se tapa miten historiaa sekä erityisesti sotahistoriaa on kirjoitettu riippuu siitä, miten voittajat asiat näkevät. 

Me emme ehkä aina muista sitä, että me näemme asiat aina siten, että itse olemme asioiden sekä tapahtumien keskiössä. Se mitä meille koulussa ja kotona opetetaan polarisoi sitä, miten ajattelemme asioista. Samoin tuo ajatustavan polarisointi ilmenee siinä, että etsimme lähteitä, jotka tukevat meidän omia ehkä jo lapsuudesta peräisin olevia käsityksiä eri asioista. Toisin sanoen luemme asioista jotka miellyttävät meitä itseämme, ja se sitten muuttaa hankitun tiedon yksipuoliseksi siksi, että käytämme vain lähteitä, jotka ovat meitä miellyttäviä. Eli emme ehkä ole itseämme kohtaan niin kovia tuomareita kuten haluaisimme uskoa olevamme.

Ihmisen ongelma on siinä, että hän ei tiedä koska hän oikeasti vain luulee olevansa jotain. Ja sen takia ihmisen manipuloiminen on niin sanoinkuvaamattoman helppoa. Kun ihminen kertoo valheita joillekin, niin hänen mielessään pitäisi olla sellainen malli, missä hän värien avulla sitten voisi merkitä sen valheen sekä tason, millä hän voisi kuvitella toisen edes uskovan omaa versiotaan totuudesta.

Totuus on merkillinen asia, ja sen mikä oikeasti on totta sekä mikä on tarua päättää lopulta ihminen itse. Jos hän ei ole itse tapahtumapaikalla, niin silloin hän on täysin muiden armoilla siinä, mikä on totta ja mikä on valhetta. Valheen paljastuminen ei välttämättä näy koskaan muiden eleissä ja ilmeissä, koska he saattavat joko oman etunsa takia tai siksi että he eivät vain viitsi oikaista valhetta kertomatta, että heistä toinen kertoo valheita. Valheet ovat asioita, joita kerrotaan siksi, että valheiden avulla ihminen kokee saavansa tilaisuuden välttää sitä, mitä kutsutaan totuudeksi.

Ja se mikä on totta riippuu siitä, mitä asia käsittelee sekä siitä, että onko totuuden kertominen hyödyllistä muista ihmisistä. Ja valheita kerrotaan sitten aina jostain syystä. Motiivi voi olla se, että ihminen haluaa välttää paljastamasta sitä, että hän on “poikien kanssa” käynyt liikematkalla “muutamalla oluella”, ja sitten hän vain on viettänyt rauhallisen aamun hotellissa sekä palannut myöhemmällä junalla kotiin.

Mutta sitten herää kysymys, että miksi ihminen oikeasti valehtelee tuollaista asiaa. Jos hän on elänyt hartaassa muslimiperheessä, niin silloin hän saattaa haluta huudon tai vihan takia kertoa muunnettua totuutta siitä, miten ilta on oikeasti mennyt. Tai oikeastaan eihän meistä kukaan oikeasti halua että vaimo tai muu kotiväki tietää kaiken siitä mitä me teemme.

Kuitenkin se että ihminen jonka uskonto tai muukaan vastaava asia ei kiellä oluella käymistä valehtelee noista asioista vaimolleen varmasti herättää epäilyksiä siitä, että henkilö ei ole ehkä aivan sellainen, kuin mitä hän väittää olevansa. Me kuvittelemme että ihmiset eivät kerro valheita, koska me sanomme että se on rumaa.

Kun työhönottaja tiukasti sanoo, että vastapäätä istuvan henkilön ei kannata hänelle kertoa valheita työstään, koska asiat tarkastetaan, niin silloin hän saattaa unohtaa itsekritiikin, eli vaikka toinen kertoisi kuinka paljon valheita hyvänsä, niin hänen kertomiensa valheiden paljastaminen saattaa olla mahdotonta. Nimittäin valehtelun ammattilainen tietää mitä toinen oikeasti voi tarkistaa ja mitä ei.

Tutkintoa ammattimainen valehtelija ei tekaise, koska tuollaiset asiat  paljastuvat tarkastuksissa. Yleensä valehtelija arvaa että koulutuksen voi jokainen työnantaja tarkistaa, mutta työtodistukset ja muut asiat ovat vähän sellaisia, että niistä saattaa joku “unohtua”. Jos ajatellaan että henkilö X olisi mainittu suosittelijana, niin saattaa olla että tuo suosittelija on itse vaihtanut työpaikkaa sekä samalla tietenkin hän on saattanut muuttaa puhelinnumeroaan.

Eikä toisen yrityksen liiketoimintaa tarvitse muiden yritysten sekä niiden edustajien tukea. Toisaalta sellainen mikä paljastaa henkilön valehtelijaksi saattaa olla se, että hän on “vähän liian hyvää ollakseen totta”. Tuolloin hänellä saattaa olla vuosikausien kokemus jostain ohjelmointikielestä sekä myös paljon kursseja, mutta varsinaista ammattimiesten palkkaa hänen ei tarvitse saada. Jos toinen yritys on käyttänyt jotain työläistä tuhansien eurojen arvoisilla kursseilla, niin miksi hänet on irtisanottu?

Tuolloin pitää muistaa sellainen kultainen sääntö, että jos ihminen on todella pätevä valehtelija, niin silloin hän valehtelee vain silloin kun toinen ei kykene asioita tarkistamaan. Ja mitä tuollainen ihminen etsii esimerkiksi ohjelmisto-alan yrityksistä? Hän saattaa etsiä erilaisten etäohjaus-järjestelmien koodeja, joita voidaan käyttää monien muidenkin asioiden kuin vain nosturien ohjaamiseen. Kun koodit on kopioitu, niin sen jälkeen henkilö vain myy ne eteenpäin internetissä.

Jos henkilö vaikuttaa täsmä-koulutetulta johonkin työtehtävään, missä esimerkiksi vaaditaan vaitioloa, niin silloin saattaa kyseessä olla teollisuusvakoilu, mikä tarkoittaa toisen yrityksen tuotteiden sekä innovaatioiden varastamista. Jos ihminen kuvittelee voivansa vastustaa esimerkiksi valheenpaljastinta, niin se että hän kykenee hämäämään yhtä sensoria ei tarkoita sitä, että hän kykenisi tuota testiä pettämään. Vaan se että kuinka montaa sensoria ihminen kykenee hämäämään kertoo siitä, kuinka hyvä sekä kokenut valehtelija hän on.

Se mikä kertoo kaikista eniten ihmisen omasta kyvykkyydestä on hänen itse kritiikkinsä. Ja kyvyttömyys itsekritiikkiin on asia, mikä ilmenee monen suuren johtajan käytöksessä. Mikäli ihminen ei koskaan kohtaa kritiikkiä, niin silloin hän menettää sen myötä myös kyvyn arvioida itseään sekä omaa toimintaansa sillä tavalla, että siitä välittyy realistinen kuva henkilön omista kyvyistä.

Jos ihminen esimerkiksi määrää panssarivaunut kaduille tukemaan omaa valtaansa, niin silloin voisi olla hyvä kysyä että kuka on tuolle henkilölle kertonut että hän on paras mies tai nainen johtamaan valtiota? Tai kuka on sitten muuten kertonut hänelle, että kukaan muu ei voi olla niin hyvä kuin tuo tarinamme päähenkilö, mitä kutsumme tässä patologiseksi valehtelijaksi.

Usein erittäin autoritaariset valtiot ja niiden johtajat kirjoittavat mielellään historiaa uusiksi. Tuolloin saatetaan omat virheet unohtaa täysin, jolloin historia muuttuu sitten pelkäksi oman lipun heiluttamiseksi sekä myös oman maan sekä eritysesti sen suuren asevoiman kunnian korostamiseksi. Mutta uskooko johtaja oikeasti siihen, että hänellä on oikeus määrätä tankit kaduille sekä mielenosoitukset hajotettaviksi voimakeinoin? Siis mistä tuollainen ihminen saa mallit omalle toiminnalleen?

Tässä on kyse siitä, että henkilö on sitten eräänlainen vääränlaisen kasvatuksen sekä mallioppimisen tuotos. Autoritaarinen johtaja on usein saanut sellaisen kasvatuksen, että johtaja sekä kaikki ne jotka johtaja nimeää edustajikseen ovat esimiehiä, niin silloin myös hän itse on oikeutettu samaan asemaan, mitä hänen kasvattajansa ovat asiasta kertoneet. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi Saksan keisari Vilhelm II, joka oli kasvanut varuskunnissa.

 Hänet oli kasvatettu uskomaan että ainoa oikea tapa elää oli totella auktoriteetteja, ja sitten kun hän itse saavutti sen aseman, mitä hänet oli kasvatettu kunnioittamaan, niin hän ei enää kaivannut vastaväitteitä. “Kun muidenkaan hallitsijoiden ei tarvitse kuunnella kritiikkiä, niin miksi minäkään kritiikkiä kuuntelisin” väitetään tuon miehen sanovan jollekin, kun hän suunnitteli sotaa Ranskaa vastaan.

Kun ihminen kasvatetaan uskomaan voimaan sekä siihen, että vain voima voi pysäyttää protestit, niin silloin hän tietenkin itse alkaa uskoa voimankäytön sekä voimankäytöllä uhkaamisen olevan niitä asioita, joilla maata johdetaan. Jos ihmiset eivät usko sitä että valtion johdolla on oikeus hajottaa kaikki protestit, niin silloin he saavat kokea sen, mitä tarkoittaa valtion vastustaminen.

Periaatteessa kaikki yksinvaltiaat ovat kuninkaita riippumatta siitä, onko heidän valtansa virallista vai ovatko he jotain jengien pomoja. Jokaisella alamaailman pomolla on oma salainen valtakuntansa, mitä he johtavat kuin valtioita. He käyvät sotia samalla tavoin kuin valtioiden viralliset johtajat, ja he puolustavat omia alueitaan kuten viralliset valtioiden johtajat puolustavat omaansa. Mutta jos ajatellaan kuninkaita sekä heidän alaisiaan eli sotilaita ja virkamiehiä, niin aina jossain on se ihan ensimmäinen kuningas, ja hänellä on aina ensimmäinen alainen, jotka loivat sitten sen mallin, mitä vielä nykyäänkin itsevaltiudesta korostetaan. Eli ilmiantojen sekä aseiden voimalla pidetään alaiset ja muu kansa kurissa sekä nuhteessa.

Valtiota ei vastusteta on periaatteessa oikea tapa tulkita valtion suhdetta kansalaisiin, mutta valtion vastustamisesta sekä vastustamisen tukahduttamisesta aseiden voimalla voidaan olla aina vähintään kahta mieltä. Ja toinen noista mielipiteistä on tietenkin se, että valtion johtajan ei tarvitse kuunnella alamaisiaan ollenkaan. Tuollainen asenne tekee tietenkin kuninkaasta vaikeasti lähestyttävän, mikä takaa hänen eristyksen sotilaiden sekä virkamiesten taakse. Tuolloin kuningas tietenkin saa kuulla vain sen, mitä hän itse haluaa kuunnella. Ja tietenkin jokainen virkamies kertoo tuolloin vain sen osan totuudesta mikä imartelee häntä itseään. Mikäli totuus ei kuningasta miellytä, niin seurauksena on varmasti sitten virkamiehen tai sotilaan pään katkeaminen. Mutta mitä kuninkaalta unohtuu, jos hän aina saa kuulla sitä, mitä hän haluaa kuulla?

Kaikissa valtiossa päätökset tulee tehdä sillä tavoin, että ne perustuvat todelliseen, varmennettuun sekä oikeaan tietoon. Ja jos sitten kaiken maailman asioista lähdetään keskustelemaan siltä kannalta, että niiden pitää ensin miellyttää hallitsijaa. Kyseisen kaltaisia hallitsijoita on edelleen vallassa, vaikka sitä ei heti uskoisi.

Kyseisissä järjestelmissä sitten vasta lähdetään katsomaan sitä, että riittääkö niihin rahat sekä aika jonkun projektin toteuttamiseen? Jos johtaja on kovin helposti suuttuva, niin silloin hän saattaa kyllä sitten lähteä siitä, että alainen joka tuo epämiellyttävää tietoa saa lähteä hakemaan uutta työpaikkaa tai joutuu ammutuksi, niin se sitten kannustaa kertomaan asiat niin, että oma toiminta on siinä parhaassa mahdollisessa valossa. Esimerkiksi sotaretken epäonnistumiset saatetaan sysätä alaisten niskoille. Jos johtaja ei ole mikään pidetty henkilö, niin se kannustaa valehtelemaan tälle paljon helpommin, kuin jos johtaja olisi sitten helposti lähestyttävä sekä avoin henkilö. Ihminen joka kuvittelee olevansa jotain mitä ei ole on suuressa vaarassa joutua tilanteeseen, missä hän häviää kaiken.

Yksi vanha nyrkkeilijöiden kikka on ollut hävitä sparraus- eli harjoitusotteluita tahallaan, ja silloin vastaan oikeissa kehissä tulee heikompia vastustajia. Ja sitten vasta todella tärkeissä otteluissa näytetään ne omat kyvyt, ja tuloksena saattaa olla se, että vastustaja tyrmätään ensimmäisessä erässä. Samoin on käynyt kuninkaille. Eli harjoituksissa kaikki on mennyt hyvin, mutta sitten tosipaikassa on edessä ollut täydellinen katastrofi. Tuolloin vastustaja on odottanut tilannetta, missä tosipaikassa vasta näytetään kuka on kuka.  Eli tuolloin vastustaja saadaan kuvittelemaan itsestään liikoja, ja seuraus on katastrofi. Jos ihminen kuuntelee muita, niin silloin joku voi vihjaista, että hänelle tehdään ansaa, mutta jos kuunteleminen ei kiinnosta, niin kuka siitä välittää vaikka tappioita tulee miten paljon? Jos kritiikki ei kiinnosta, niin sitä ei sitten kukaan viitsi antaa, ja tähti jätetään omaan arvoonsa.

Jos valtion johtajaa ei saa ollenkaan kritisoida,  niin hän saa hajottaa mielenilmaukset sekä poistaa itseään koskevat tiedot netistä ja kaikkialta muualta. Kuitenkin jos lähdetään siitä että valtio on aina ehdoton auktoriteetti, jota ei milloinkaan saa edes yrittää kritisoida, niin silloin tullaan taas siihen pisteeseen, että mitä jos valtion johtajan motto on se, että “valtio olen minä”.

Tuo Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n eli “Aurinkokuninkaan” motto on niitä kuolemattomia lauseita, joita on silloin tällöin muisteltu erittäin pitkään sekä hartaasti. Mutta siihen voidaan tietenkin liittää yksi pieni kysymys, eli onko valtiollisen aseellisen voiman tarkoitus palvella koko kansaa vai vain kuningasta? Ludvig XIV:n tapa ajatella oli se, että valtio oli kuin joku piiri, joka pyöri vain hänen itsensä ympärillä.

Oikeastaan kaikki itsevaltiaat johtajat varmaan ajattelevat kuin Ludvig XIV. Ludvig XIV:lle oli opetettu että kuningas on kaiken yläpuolella. Hän oli ehdoton auktoriteetti, jonka kieltäminen eli hänen käskynsä kyseenalaistaminen oli pahinta jumalanpilkkaa mitä ihminen saattoi tehdä. Tuo asia teki hänestä haavoittuvan, koska hänelle ei uskallettu kertoa asioita, jotka eivät miellyttäneet häntä, eikä kukaan edes ajatellut myöntää, että jossain asioissa oli tullut luvattua vähän liikoja.

Me emme ehkä ole aina sitä, mitä kuvittelemme olevamme, mutta voimme opetella tuntemaan itsemme paremmin. Ja ihminen joka tuntee itsensä sekä osaa harjoittaa tervettä itsekritiikkiä on varmasti paremmin turvassa valheilta kuin mitä ihminen, joka kuvittelee itsestään liikoja on.

Känsä on kuin ihminen mikä eroaa muista, ja joka kovettuu iän myötä

.

Känsä on kuin ihminen mikä eroaa muista, ja joka kovettuu iän myötä

 

Kädessä oleva känsä on ruma yksityiskohta muuten niin heinossa kehon osassa. Se on ruma, mutta samalla se osoittaa kantajansa kuuluvan miesten maailmaan. Luonnossa känsä syntyy suojaksi hankausta vastaan. Känsä on kova kuori, jonka tehtävä on suojella pehmeitä soluja. Runossaan “Känsä” Tabermann käsittelee känsää kuin loista, joka on ja ei ole osa meitä. Känsä voi olla inhottava, mutta samalla se on ylpeilyn aihe. Ikään kuin todiste siitä, että ihminen on tehnyt työtä. Jossain työläisten ryhmissä saattaa olla ikään kuin jotenkin noloa olla ihminen, jolla ei ole känsiä käsissään. Ihminen jolla ei ole känsää on kuin “rookie” eli alokas, joka tulee joukkoon.

Jos ihmisen kädet ovat pehmeät, niin se paljastaa kokemattomuuden. Kokemattomuus on asia mitä käytetään helposti hyväksi, ja hyväksikäytetyksi ei kukaan halua muuttua. Se että ihminen on kokematon on joillekin merkki siitä, että häntä voidaan huijata mennen tullen. Ja joissakin ryhmissä sen merkki, että ihminen kuuluu ryhmään on känsä. Känsä kertoo kovettumisesta sekä siitä, että työtä on tullut tehtyä. Ja samalla tämä kovettuma on sellainen mistä tuntee sen, että miehellä on kokemusta ruumiillisesta työstä. Se ei kuulu ruumiiseen, mutta samalla se on osa sitä kokonaisuutta, mikä on osa meitä. Siis se on oikeastaan runneltu sekä myös samalla kova osa meidän ihoamme. Kun ajattelemme känsää niin, silloin mieleen ei usein tule se, että kukaan meistä ei synny känsät käsissä.

Me olemme syntyessämme ihmisiä, joilla on pehmeät kädet sekä pehmeät jalat. Ja vasta elämä kovettaa kätemme sekä jalkamme sellaiseksi, että niistä voidaan jossain tukkijoella ylpeillä. Kun ihmiset miettivät sitä, millainen suhde heillä on känsiin sekä kovettumiin, niin silloin he varmaan unohtavat mainita sitä, että känsä tai kovettuma ei ole myötäsyntyinen asia, eli myös nämä ihmiset joilla on känsiä sekä kokemusta kaikista mahdollisista asioista ovat myös joskus ensimmäisen kerran elämässään tarttuneet kirveeseen, ja lyöneet sen ensimmäisen halon halki. Siis tällä tarkoitan puuhalkoa, enkä mitään Halo-nimistä tietokonepeliä.

Mutta joku tietokonepelaaja voi toki suutuksissaan tuhota tuon pelin median, koska hän ei ehkä pääse siinä kovin pitkälle. Siis me kaikki teemme jotain asiaa joskus ensimmäistä kertaa, ja kuten kerroin, niin mikään asia ei ole aina niin kuin me haluamme sen olevan. Kun me haluamme olla jotain, niin me samalla kuljemme ikään kuin kehää missä kaiken alku on kaiken loppu. Kun menemme työelämään, niin silloin tietenkin me kohtaamme niitä kaiken nähneitä ja kaiken tietäviä konkareita, jotka tietävät sekunnissa sen, onko jossain ihmisessä ainesta heidän ammattiinsa. Ja työelämässä pääsemme sitten tietenkin kadehtimaan toisiamme todella paljon.

Kun nuorina kohtaamme vanhoja työmiehiä, niin me kadehdimme heidän ammattitaitoaan  sekä asennettaan. Mutta kun me sitten kohtaamme vanhoina työmiehinä nuoria, jotka tulevat töihin, niin kadehdimme sitä, että heillä on vielä elämä edessä.

Vaikka he saisivat aamulla potkut, niin silti he voivat jatkaa kouluissa, tai ehkä joku heistä perustaa sen kuuluisan “Rock-bändi “I love you:n””, joka myy heti platinaa, ja ehkä hänen kodistaan tehdään juttu johonkin “Avotakkaan”, missä sitten esitellään takkoja sekä kaikkea kivaa, mitä tuo henkilö on ostanut. Ja ehkä hän toivoo salaa, että ne jotka jäivät työmaalle näkisivät nuo kuvat. Tai mistä minä sen tietäisin, mitä tuollainen ihminen toivoo tai haluaa. Jos ihminen menee töihin duunarina, niin hän kadehtii silloin ihmisiä, jotka pukeutuvat pukuun ja käyttävät solmiota.

Kun ihminen käy kouluja sekä siirtyy toimistoon, niin hän kadehtii työläisiä, kun “heillä ei mitään vastuuta ole”. Eli milloin me voimme olla oikeasti tyytyväisiä siihen, mitä olemme. Ja sitten taas palaamme kuuluisaan känsään. Känsä osoittaa muka sen, että ihminen on kova. Mutta kova kuori peittää usein pehmeän sydämen. Känsän kohdalla solut ovat kokeneet kovempia juttuja kuin muut solut, ja siksi ne ovat kasvattaneet kovan kuoren. Ja tuo kova kuori tietenkin merkitsee että nuo solut ovat karaistuneet kovassa käytössä.

Kukaan meistä ihmisistä ei synny kovana sekä kylmänä, vaan sen käytöksen me opimme jostain, mikä kannustaa tukahduttamaan omat tunteemme. Syntyessämme me reagoimme automaattisesti hymyyn sekä meillä on sisäänrakennettu tarve hymyllä, kun vanhempamme hymyilevät. Kun kasvamme aikuisiksi, niin joku ikään kuin varastaa meiltä hymyn.

Siis mihin katosi se lapsen hymy meidän aikuisten kasvoilta?  Lapsi luottaa vanhempiinsa automaattisesti syntymän jälkeen, mutta jos lapsen perusturvallisuus viedään, niin hänestä tulee turvaton. Mutta onko känsä kovan ja kylmän ihmisen merkki. Siis taiteilijoilla on myös känsiä, ja onko joku kuvanveistäjä kova ja kylmä ihminen? Kas siinä on pohdittavaa kokonaiselle filosofien sukupolvelle.

Ja onko filosofi sitten kova ja kylmä ihminen, kun hän ajattelee sekä pyrkii kyseenalaistamaan sekä myös sitten löytämään sellaisia puolia asioista, joita asioiden esittelijä ei ehkä halua tuoda esille, ja se tekee filosofista ärsyttävän räksyttäjän, jonka vaientaminen on kuulemma kansalaisvelvollisuus. Jos filosofi saa aikaan sen, että hänet mestattiin, niin silloin tietenkin hänen sanomisillaan on ollut jotain merkitystä, ja silloin pitää miettiä sitä, mitä hän teki väärin. Tai oikeastaan filosofi ei omasta mielestään tehnyt koskaan väärin, mutta hänen tapansa puhua, ajatella sekä myös kävellä olivat joidenkin mielestä vääriä. Ja silloin tietenkin hänet erotettin yhteiskunnasta lopun elämäkseen.

Filosofi on kuin känsä muiden silmissä. Hän on erilainen, pohdiskelija, outo lintu tässä nykyisessä tehokkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, missä kaikkien arvojen pohjana on se, että pääseekö henkilö esittelemään “Avotakkaan” omaa taloaan, ja sitä kuinka suuren tietosanakirja-sarjan hän omistaa.

Filosofia on helppoa vihata, koska hän sanoo helposti sellaista, mitä muut eivät sano. Hän kirjoittaa tekstejä, mitä muut vihaavat, ja filosofi on kuin sieni, joka  saa voimaa muiden vihasta. Kun muut vihaavat, niin filosofi huomaa, että hänellä on merkitystä. Tai ehkä hän itse on hyvin vaatimaton, mikroskooppinen olento, joka on helppoa murskata vihan siivittämien nyrkiniskujen sekä potkujen avulla.

Silloin kaikki voisivat näyttää miten he vihaavat filosofia. Hän on säälittävä reppana, joka ei uskalla tulla tappelemaan koko poliisi voimaa tai MC-jengiä vastaan reilusti vatsa pystyssä ottamaan pari pesäpallomailan iskua päähänsä. Filosofi on pelkuri joka ei uskalla tulla näyttämään naamaansa johonkin pihalle, vaikka koko lähiön jengi on hakenut rautaputket ja täyttänyt sukkahousut kivillä, jotta he pääsevät näyttämään kuinka kovia he ovat. Ja ehkä he saavat sitten karkit kaupan päälle, kun ovat niin upean työn tehneet.

Kun kaverit ovat kutsuneet ehkä jonkun sopimaan asioista, mutta sitten joukolla rusikoineet hänet melkein muodottomaksi, niin silloin tietenkin on kyse teosta, joka ei ehkä täytä sitä niin sanottua reilun pelin sääntöä aivan kirjaimellisesti. Eli mitenkään raukkamaista ei ole potkia sekä hakata jotain onnetonta parinkymmenen kaverin voimin, mutta kuten tiedämme, niin kaikkia asioita voidaan katsoa monelta kannalta.

Kaikkein ikävin juttu sitten on se, että jos ihminen opetetaan lapsina siihen, että vahvemman oikeus voittaa aina, niin silloin voidaan kysyä, että miten meillä on sitten valtio olemassa? Onko valtion tehtävä vain kerätä verorahoja, tai onko valtion tehtävä suojella vain niitä, jotka maksavat sille veroja?

Kuten eräässä laulussa  sanotaan, niin kun joku ihminen on teitä vastaan sekä kirjoittaa asioista, joista te ette satu pitämään, niin tuokaa paikalle giljotiini. Hirttäkää tuo mokoma johonkin puuhun, ja tehkää kaikki mahdollinen, jotta kaikki näkevät että te vihaatte häntä. Näyttäkää reilusti kuinka te oikein suurella joukolla uskallatte siinä itseänne johtajillenne tarjota. Niinpä niin, mutta samalla te osoitatte että filosofilla sekä hänen sanomisillaan on merkitystä.

Te voitte tehdä hänen ruumiilleen mitä haluatte, mutta hänen ajatuksensa sekä kirjoituksensa jäävät elämään. Se että joku teki noin jollekin ihmiselle, joka vain sanoi jotain sopimatonta, teki tuosta ihmisestä kuolemattoman. Ilman erästä myrkkymaljaa sekä tuomiota siitä, että eräs mies oli arvostellut demokratiaa kaupungissa nimeltään Ateena ei kukaan ehkä olisi koskaan kuullut miehestä, jota kutsutaan Sokrateeksi. Ilman kuolemantuomiota kukaan ei olisi ehkä hänen sanomisiaan merkinnyt muistiin.

Siinä sitten reilusti opetetaan miten helppoa ihmisen olisi ollut joskus olla kuten kaikki muut, niin silloin kaikkien muiden ei häntä tarvitse huomata. Jos sitten joku ei käsitä että massaan kuuluminen sekä oman yksilöllisyyden kieltäminen varmasti säästävät ihmisen siltä, että häntä trollataan tai hänen puheessaan olevia vikoja levitellään pitkin ja poikin, niin jos noin on sattunut tapahtumaan, niin silloin filosofin työllä eli luokattomien kirjoitelmien sekä räävittömien valheiden levittämisellä on merkitystä. Jos joku ottaa valheesta nokkiinsa, niin silloin ei voi kyseessä olla pelkkä valhe.

Jos ihminen on kuin ilmaa, niin silloin voimme kysyä että mitä merkitystä ilmalla oikeastaan meille on? Siis ilma on hyvinkin merkityksellinen elementti. Ilman ilmaa me kuolisimme. Mutta jos esimerkiksi on kylmä ilma sekä viima, niin silloin me varmasti  tunnemme ilman merkityksen. Vai onko poskiin kohdistuva jäätävä tuuli sitten asia millä ei ole merkitystä? Luonnossa muuten on hyvin vähän asioita, joilla ei ole merkitystä, ja vaikka jollain asialla tuntuu olevan varsin vähän merkitystä meille itsellemme, niin jollekin muulle samalla asialla saattaa olla hyvinkin paljon merkitystä.

Se minkä muotoinen lumihiutale esimerkiksi on, ei ehkä ole mitään merkitystä meille itsellemme. Mutta ehkä tiedämme että NASA tutkii aktiivisesti lumihiutaleiden muotoa, ja sitä millaiset olosuhteet aiheuttavat minkäkinlaisten lumihiutaleiden muodostumista. Tuolla tiedolla voi olla merkitystä esimerkiksi nanotekniikkaa kehitettäessä. Eli sitä tietoa mikä kertoo millainen lumihiutale syntyy missäkin olosuhteissa voidaan soveltaa siihen, kun hiili, ja pii kiteitä rakennetaan massatuotantona, ja näiden kiteiden muodon pitäisi olla tietynlainen.

Kun puhutaan siitä, että ihmistä opetetaan olemaan hiljaa, niin sitten mennään usein liian pitkälle, koska esimerkiksi jos ajatellaan ihmisen olevan esimerkiksi sellainen “kakara”, jota ei kenenkään tarvitse kuunnella, niin miksi joku sitten hakaa tuollaisen “kakaran”. Jos toisen sanat ovat toiselle vain ilmaa, niin mitä varten hän sitten riskeeraa oman erinomaisen maineensa sekä pahoinpitelee toista niin, että toinen kuolee. Tai muuten tekee asiasta rikosilmoituksen, mikä pilaa pahoinpitelijän elämän. Siinä ei ehkä ole koskaan tullut mieleen, miten paljon tuollainen teko pilaa myös tekijän elämää.

Eli jos ihminen on kuin ilmaa toiselle, niin itseään vahvempana pitävä sitten tekee sen, että pilaa paitsi tämän uhrin, niin myös oman elämänsä? Onko se sen arvoista? Kannattaako tuollainen teko? Tai ehkä siitä ei koskaan tule tuomiota, mutta onko niin, että mitään rangaistusta ei koskaan ehkä lueta? Eli eikö teko sitten rajoita kuitenkin omaa elämää sen jälkeen ollenkaan?

Mutta kuten tiedämme, niin ehkä tuollainen asia voidaan salata. Ehkä se että tekijöiden henkilöllisyyttä ei kerrota julkisuudessa sitten pelastaa heidät yhteisön tuomiolta. Toki itse olen sitä mieltä, että ehkä kotona sitten on ollut edessä vähän riipaiseva tilanne, kun on aamulla pitänyt katsoa äitiä sekä isää silmiin.

Mutta sanotaan että yhtä ihmistä he eivät koskaan pääse pakoon, ja se ihminen katsoo heitä peilistä joka aamu. Ehkä he kysyvät peilissä olevata kuvalta että “oletko nyt ylpeä itsestäsi sekä teostasi”? Tai ehkä he eivät koskaan edes kuvittele muuta kuin että he saavat kaiken anteeksi. Ja ehkä sitten vielä oma jengin kuningas sanoo heille “Hyvä Juuso” hyvän teon teit. Siinä voi sitten rehvastella sillä omalla rohkeudella kaiken kansan edessä.

Siinä sitten joku taas saa päähänsä liittyä poliisiin tai johonkin muuhun vastaavaan laitokseen. Valtio saa siinä sitten niistä ihmisistä, joiden paikka ei ehkä ole lähiön jengissä loistavan sekä uskollisen palvelijan, joka vihaa kaikkia, jotka eivät valtiota tottele. Ja kun ajattelemme esimerkiksi SS-joukkoja, tai jotain MC-jengejä  joiden tunnus on kuin pahan symboli, niin mikä sai miehet menemään tuon järjestön palvelukseen?  Sama mikä saa ihmiset liittymään katujengiin. Mutta kuka keksi sen, että katujengi voi aseiden ja pelon voimalla muuttua niin voimakkaaksi, että sen hallintaan tuli kokonainen valtio? Siis kuka oli se, jonka idea juutalaisvainot olivat?

Pelko on asia mikä saa ihmiset liittymään yhteen, sekä tekemään asioita joita ei kukaan meistä edes voisi kuvitella hyväksyvänsä. Pelko saa ihmiset kerääntymään yhteen, ja sitten kun asiat karkaavat käsistä, niin silloin syytetään joukkovoimaa. Mutta kuten tiedämme, niin ei ole ihmistä jonka nimi on “joukkovoima”.

On ihminen joka ensimmäiseksi huusi jotain, mikä sai aikaan sen, että ihmisiin tarttui ikään kuin hysteria, mutta kuten pahoinpitelyissä, niin aina on se, joka heittää ensimmäisen kiven tai lyö ensimmäisen iskun. Mutta silloin meidän pitää kysyä kysymys, että mikä sitten sai aikaan sen raivon, mikä johtaa yhden ihmisen kuolemaan? Mikä kokosi sen joukon paikalle, joka teki hirvittävän teon? Sekä sen mikä sai muut mukaan lyömään uhriaan, tai antamaan hänelle kuolettavan maljan?

Kansalaisilla on erittäin paljon velvollisuuksia, joista tärkein on tietenkin se, että muistaa kunnioittaa valtiota, sen johtajia sekä esivaltaa. Ja sitten samalla unohdetaan, että valtion johdon velvollisuus on tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa eikä vain valtion johtajaa sekä hänen lähipiiriään. Valtion johtajan tehdessä päätöksiä, pitää hänellä olla käytössään erilaisia välineitä, joista tärkein on tieto, mitä päätöksenteossa käytetään.

Mutta mitä jos tuo päätöksenteon tukena oleva tieto on väärää. Tai mitä jos se on tahallaan kerrottu yksipuolisesti? Mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se että päätös on väärä, ja väärä päätös tietenkin aina seuraa ihmistä mukanaan. Mutta mistä tiedän onko päätös oikea tai väärä? Kas siinä vasta kysymys.

Jos voisin elää vaihtoehtoisessa historiassa, niin että voisin aina matkustaa menneeseen sekä kokeilla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, niin silloin me ehkä voisimme tehdä niin sanotun täydellisen päätöksen. Kun lähdemme tekemään jotain päätöksiä, niin silloin meidän on kuitenkin reaalitodellisuudessa seurattava sitä reittiä mitä tekemämme päätös sitten saa aikaan, ja sen jälkeen me emme voi enää perua sitä mitä olemme päättäneet. Aina kun teemme päätöksiä, niin tuo päätös seuraa meitä lopun ikämme.

Ei jos lähdemme tekemään päätöstä kävellä tien yli, ja lähdemme toteuttamaan tuota päätöstä, niin silloin me teemme päätöksen. Ja jos käännymme takaisin, niin silloin teemme uuden päätöksen, Siis perumme päätöksen mennä tien yli, ja palaamme takaisin. Mutta sitten kun olemme saaneet päätöksen tehtyä, niin palattuamme takaisin emme voi tietää mitä tapahtuisi jos olisimme menneet toiselle puolen tietä.

Päätös on joko positiivista tai aktiivista toimintaa. Tai sitten se on passiivista tai negatiivista toimintaa eli päätös olla tekemättä jotain on myös päätös. Siis tämä päätös mikä korvaa edellisen päätöksen on vain uusi päätös päätösten sarjassa. Ja jos teemme jotain tai jätämme jotain tekemättä, niin se seuraa meitä loppuun asti elämämme poluilla.