maanantai 20. kesäkuuta 2022

Tapaus Rydman eli seksuaalinen häirintä. eli missä kulkee raja siinä, mitä saa tehdä?


Tapaus Rydman josta on tullut erittäin näkyvä aihe sosiaalisessa mediassa on nostanut esiin kysymyksen siitä, että monenko henkilön matka politiikassa, harrastuksissa tai koulussa on katkennut seksuaaliseen tai muuhun häirintään? Ja kuinka monta kertaa häiritsijän tai ahdistelijan on pelastanut se, että hän on kunnioitettu yhteisön jäsen? Tietenkin meidän pitää muistaa se, että ennen tutkimusta ei saisi ketään hutkia, mutta kuten tiedämme, niin Helsingin Sanomat on vastuullista journalismia harjoittava tiedotusväline, ja sen takia en ainakaan itse epäile sitä, mitä tapaus Rydmanista on kerrottu. 

Seksuaalinen häirintä on erittäin ikävä ja arka asia esimerkiksi työelämässä. Joskus seksuaaliseen tai muuhun häirintään on puututtu, mutta sitten häirinnän uhri on jäänyt yksin. Eli hänelle ei vain kukaan puhu, ja tuolloin ikää kuin uhria on syyllistetty siitä, että häntä on käytetty hyväksi. Tuolloin saatetaan korostaa sitä, kuinka uhri on provosoinut jotain yhteiskunnan tukipilaria, joka ei ole osannut pitää halujaan kurissa. 

Tunteet eivät saisi vaikuttaa oikeuden päätöksiin tai tapausta tutkineisiin henkilöihin, mutta itse tässä mietin sitä, että moniko on ennen tätä lehtijuttua kokenut häirintää joko seksuaalisessa tai muussa muodossa esimerkiksi harrastusten yhteydessä? Ja kuinka monta kertaa häiritsijä onkaan tätä ennen päässyt kuin koira veräjästä esimerkiksi vetoamalla asemaansa vaikkapa julkisuuden henkilönä? 

Mikäli esimerkiksi lapsi saa selkäänsä naapurin sedältä, niin silloin tietenkin on tilanne se, että tuo "setä" saattaa sanoa, että kuka tuota lasta uskoo? Eli hän saattaa olla päällepäin erittäin mukava ja jos pahoinpitelyn on suorittanut esimerkiksi "se kaikkien paras kaveri", niin silloin saattaa käydä niin, että lapsi ei edes uskalla kertoa tapauksesta kotona. Ja varsinkin jos esimerkiksi pahoinpitelijä on perhetuttu, niin silloin lasta saatetaan suoraan leimata valehtelijaksi. 

Joskus ajatellaan että kaikki selviävät vähemmällä, jos he jättävät asian mielestään. Ja joskus hyväksikäyttäjä sitten vielä lahjoo tämän uhrin kaverit pois hänen läheltään. Seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi voi olla esimerkiksi sellaista hyväksikäyttöä, missä lapsi tai nuori käy jakamassa lehtiä tai mainoksia "jonkun kaverin" puolesta. Tuolloin "kaveri" sitten on vain laittanut rahat taskuunsa, ja sitten saattanut pilkata uhriaan. Eli hän on saattanut väittää rahojen menevän johonkin lääketieteelliseen operaatioon tai muuhun vastaavaan kohteeseen. Hyväksikäyttäjä on ihminen, joka ei häpeä mitään. Hän on usein mestarillinen manipuloija tai totuuden väristelijä. 

Hän saattaa kertoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä sellaisen version, että hän on kantanut tuon nuoren hyvää hyvyyttään kotiinsa kun tämä on ollut juovuksissa. Todellisuudessa hän on saattanut aivan oikeasti tarjota rahaa seksistä, ja sitten kun temput on tehty, niin raha heitetään uhrin naamalle. ja hänet potkaistaan ulos, ettei tuon hyväksikäyttäjän hyvä maine vain tahriinnu. Mutta kavereilleen tuo hyväksikäyttäjä kertoo aina kuinka suuri hyväntekijä hän omasta mielestään on. 

Kun lähipiirissä paljastuu hyväksikäyttöä, niin ensimmäinen reaktio on että "ei ikinä". Juuri tuohon reaktioon tuo hyväksikäyttäjä luottaa. Hän uskoo että kukaan ei oikeasti häntä edes voi epäillä, kun vastakkain ovat "joku punkkari" ja kunnioitettu kansalainen. Ja tietenkin mestarillinen manipuloija kehittää sellaisen tarinan, että tapaus onkin ollut kaikkien tiedossa. Eli hän sitoo koko joukon ihmisiä omiin tekoihinsa. 

Seksuaaliseen tai muuhun hyväksikäyttöön liittyy lisäksi usein sellaista häpeää, että varsinkin nuori ei ehkä edes kehtaa kertoa asiasta mitään vanhemmilleen tai lääkärille. Ja sitten vastakkain ovat aikuisen sekä lapsen tai nuoren sanat. Eli onko tuo aikuinen pahoinpidellyt vai ei?

Skeptisyys on tietenkin tärkeää, mutta miten tehdä se loukkaamatta esimerkiksi tietolähdettä. Eli tietolähdettä ei saa koskaan suoraan leimata valehtelijaksi. Nimittäin kysymys on siitä, että missä menee se seksuaalisen tai muun ahdistelun sekä häirinnän raja? Riittääkö se että heikompi osapuoli kokee tilanteen ahdistavana tai kiusallisena? Vai pitääkö sitten joku tietty asia tapahtua, ennen kuin tapaus voidaan ottaa tutkintaan tai viedä syytteeseen? 

Rydmanin tapauksessa tietenkin puolustus on se kovin usein nähty versio, missä Rydman eli ilmeisesti epäilty uhkaa haastaa Helsingin Sanomat oikeuteen. Tämä on ainakin joskus ollut se malli, miten aikuinen on toiminut alaikäiseen kohdistuvan väkivallan kohdalla. Eli jos aikuinen on tehnyt väkivaltaa lasta kohtaan tai sitten häntä on sellaisesta teosta syytetty, niin hän uhkaa haastaa tietolähteen oikeuteen kunnianloukkauksesta. Itse olen sitä mieltä, että tästä aiheesta pitäisi tehdä laajempi tutkimus, koska uskoisin että tällaiset "tapaus Rydmanit" ovat vain jäävuoren huippuja. 


Kokoomuksen on nyt linjattava, missä menee hyväksyttävän käytöksen raja, sanoo tutkija Markku Jokisipilä


https://f7td5.app.goo.gl/uLYBNj


Lähetyskanava @updayFIRydman: ”Sosiaalisissa suhteissa arvostelukykyni on pettänyt monesti”


https://f7td5.app.goo.gl/KQ74Cw


Lähetyskanava @updayFI

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Miksi aivovuoto maastamme on niin suurta?



Kun ihmistä koulutetaan yliopistoissa, niin silloin hän varmaan olettaa saavansa paitsi työtä niin myös jonkinlaista muutakin arvostusta. Siis jos nyt sattuu käymään niin, että henkilö lukee itsensä ICT-alan tohtoriksi, niin hän varmaan ehkä haluaa tehdä muutakin työtä kuin sitä paljon markkinoitua siivousta, tai siirtyä hoitotyön pariin. Olen muuten monesti huomannut sen, että kuinka nimenomaan ICT-ala on sellainen, että sinne ei edes kannata yrittää, jos siis lehtijuttuja seuraa. ICT-alalla on vain pettymyksiä, kun taas hoitoala ja siivousala antavat henkilölle paljon ja siellä ei sitten ole mitään pettymyksiä tai ikäviä esimiehiä. 

Kun puhutaan esimerkiksi huippuosaajista, niin silloin meidän lehdistömme täyttää sivunsa tarinoilla siitä, kuinka nakkikioskin pitäjä kehitti uuden hampurilaisen. Ja sitten hampurilaisia on tultu hakemaan jostain toiselta puolen Suomea ja ulkomailta asti. Eli todella upeaa lukea siitä, kuinka todellinen osaaja saa liiketoimet sujumaan. Suomalainen media täyttyy mukavasti uutisilla, joissa hoetaan sitä kuinka ihmiset hakevat joukolla sairaslomaa psyykkisistä syistä. Oikeastaan meillä Suomessa ei edes kannata lähteä opiskelemaan, kun joka tapauksessa henkilö päätyy sairaslomalle tai hän ei saa töitä muualta kuin siivoojana tai sairaanhoitajana. Nyt sitten on myös huomattu että ravintola-alalle pääsisi töihin, kun siellä on niin kova pula työntekijöistä. 

Onkohan ravintola-alalla ajateltu koskaan sitä, että joku voi kokea esimerkiksi jatkuvan ulkonäköään koskevan huomauttelun hiukan stressaavana. Tai sitten jos ensimmäinen kokemus työelämästä on tilanne, missä asiakas huutaa päin naamaa, että mitä tuollainen mukula nyt ylipäätään jossain kapakassa töitä tekee, niin ehkä tuollaiset kokemukset saavat ihmisen miettimään sitä, että onko olemassa joku muu kuin ravintola, josta voisi hakea töitä? Tai jos sitten ensimmäinen työvuoro hoitajana alkaa sillä, että kuulee kuinka monta virhettä on jo sitä ennen tehnyt, niin se saattaa tarkoittaa sitä, että henkilö kokee että hoitoala ei ole hänelle sopiva. 

Eli maassamme puhutaan jatkuvasti siitä, kuinka korkeasti koulutetut eivät pääse aivan heti töihin, ja että kuinka töitä löytyy nimenomaan sairaanhoito- ja siivoustehtävistä. Eli korkeasti koulutettuja ikään kuin alennetaan sillä, että heitä kohdellaan kuin he olisivat valtion suurin menoerä. Samoin maamme korkeakouluissa sekä yliopistoissa kannustetaan ajattelemaan radikaalisti sekä esittämään omia ajatuksia, mutta voi sitä, joka uskaltaa oikeasti sanoa jotain mitä on itse ajatellut. Tai jotain joka ei ole aivan sen ihmisen arvojen mukaista, joka sattuu noita ajatuksia lukemaan. Silloin eteen saattaa tulla huomautus, että "kuka noita asioita on sinulta kysynyt"? 

Silloin tuo ajattelun tai niiden julkaisemisen kohdalla vapauksia ottanut henkilö kyllä kokea sen, mitä tarkoittaa kun on ollut eri mieltä asioista jonkun auktoriteetin tai auktoriteettina itseään pitävän tahon kanssa. Maassamme siis ajatuksia saa olla, mutta niitä ei saa kenellekään kertoa tai sitten ihmisestä tulee epähenkilö. Joten olisiko hyvä miettiä vähän sitä, että millainen asenne maassamme nyt ylipäätään on niitä kohtaan, jotka käyvät kouluja? Siis voi olla että joku nakkikioski alkaa vetää väkeä ulkomailta saakka, mutta onko kukaan koskaan kuullut moniko nakkikioski on mennyt konkurssiin, kun ei myynti olekaan kattanut kuluja? 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Kun ihminen irtisanotaan töistä, niin silloin aina on sana sanaa vastaan



Irtisanomisen yhteydessä pitää aina miettiä, että kuka puhuu totta ja kuka puhuu muunnettua totuutta? Kun vastakkain on kaksi ihmistä, joista kumpikin kokee asiat omalla tavallaan, niin silloin on kyseessä tilanne, missä on sana sanaa vastaan. Ilman todisteita on turhaa lähteä hakemaan yhtään mitään ainakaan oikeudessa. Kun esimies irtisanoo työsopimuksen koeajalla, niin hän saattaa sitten aivan oikeasti nähdä alaisen osaamattomuuden. Tai sitten voidaan kysyä, että vaikuttiko joku kiista alaisen kanssa siihen, että johtaja on irtisanonut sopimuksen? Irtisanomisilmoitukseen sitten on saatettu merkitä, että työsuhde päätetty koeajalla, mutta muuta syytä ei ole kerrottu. 

Siis syynäsikö johtaja alaisen työtä tavallista tarkemmin, vai onko alainen sepittänyt koko jutun? Kun alainen kokee mielipahaa, niin hän saattaa mielessään kehitellä ajatuksia siitä, että johtaja on häntä syrjinyt. Ja jos tätä asiaa on edeltänyt riita, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että johtaja luo itse-suggestion kautta itselleen tarpeen löytää virheitä alaisen työstä. Ja jos riidalla ei ole todistajia tai ne ovat tapahtuneet työajan ulkopuolella, niin silloin tietenkin on kyseessä tilanne, missä toinen väittää toista ja toinen toista. Eli kumpikaan ei tule varmaan kertomaan tehneensä virheitä, tai käyttäneensä esimerkiksi Facebookia tiedon hankintaan. Eikä kumpikaan koskaan tule tunnustamaan sitä, että irtisanomisessa olisi toimittu väärin tai että työ olisi tehty väärin. 

 Kun ihmisen työsuhde lopetetaan, niin hän menettää oikeastaan aika paljon. Ja varsinkin jos irtisanominen tapahtuu koeajan lopulla tai vakituisessa työsuhteessa, niin silloin potkujen vaikutus on suoraan sanottuna lamaannuttava. Irtisanomistilanteessa irtisanottava menettää työpaikan, työkaverinsa sekä kaikki ne edut mitä työpaikassa on hänelle annettu tai luvattu antaa. Noiden etujen joukossa saattaa olla esimerkiksi kuntosalikortteja, erilaisia alennuksia sekä muita etuja, joita eivät muut ole tarjonneet. Eli vaikka palkka kahdessa työpaikassa olisi sama, niin kuitenkin edut sekä työpaikan sijainti saattavat olla toisessa paikassa vähän toiset kuin toisessa. 

Varsinkin jos irtisanominen tapahtuu koeajan lopulla, niin silloin saattavat mennä suunnitelmat aivan uusiksi, ja jos on vaikka sattunut niin, että on jo tutustunut osaan työkavereita. Mikäli töissä ei ole mitään huomautettu, niin potkut saattavat olla hyvin yllättävät, ja irtisanomistilanteessa saattaa olla sana sanaa vastaan. Eli jos henkilö on ollut kahden esimiehensä kanssa jossain, ja tämä on nostanut esimerkiksi tiettyihin vähemmistöihin kuulumisen esille, niin silloin tietenkin esihenkilö syyllistyy rikokseen, jos hän irtisanoo työsuhteen siksi, että alainen kuuluu johonkin vähemmistöön. Tietenkin aina irtisanomisilmoitukseen laittaa, että henkilö ei osannut töitään. Tai sitten laitetaan että "purku koeajalla". 

Ja sitten tullaan siihen hyvin ikävään asiaan, mikä liittyy irtisanomisiin. Nimittäin kysymys on siitä, että olisiko nuo mahdolliset virheet huomioitu, jos tätä asiaa ei olisi otettu esille? Tai että miten tuo asia on päätynyt esimiehen tietoon? Onko hänet ensin pyydetty myös Facebook-kaveriksi, tai oikeastaan joskus on tullut myös kiistaa siitä, kuka on pyytänyt ketä Facebook-kaveriksi? Siis potkut tuntuvat kaikista ihmisistä vähintään ikävältä, ja potkujen yhteydessä saattaa kumpikin osapuoli muistaa asioita vähän toisin, kuin puolueeton tarkkailija olisi ne muistanut. 


https://yle.fi/uutiset/3-12491870

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Miksi palvelualoilla on työvoimapula?

 





Miksi palvelualat eivät kiinnosta? Vastaus on siinä, että palvelualojen työtä ei arvosteta. Asiakkaat ovat joskus vähän rasittavia, ja sitten työnantajan määritelmä siitä, että aina pitää olla iloinen voi tuntua vähän vaikealta täyttää. Se että palvelualan työntekijä on ihminen ei varmaan ole asia, mitä kukaan kiireinen asiakas koskaan ehtii ajatella, mutta se mikä palvelualaoilla on hyvin ikävää on se, että joskus puolin ja toisin tiskin yli puretaan pahaa mieltä. Ja asiakas on aina oikeassa. Eli jos kaupan kassa aukoo päätään asiakkaalle, niin hän saa usein lähteä, varsinkin jos valituksia on paljon. 

Palveluammatit kuten kaupan kassat ovat asioita, joita tarvitaan. Samoin siivoojia tarvitaan, ja kirjastovirkailijoita tarvitaan. Mutta noissa ammateissa olevilla ihmisillä on yksi ongelma, ja sen ongelman nimi on palkka. Palkka noista töistä ei ole kovin hyvä, jos vain sattuu käymään niin hyvin, että henkilö pääsee töihin johonkin palvelualojen työpaikkaan. Ravintoloissa esimerkiksi asiakaskunta saattaa olla sellainen, että se kannustaa lähtemään pois alalta. 

Tietenkin nuoret ovat mukavuudenhaluisia eli he eivät halua tehdä ilta- ja viikonlopputöitä. Itsekään en niitä niin kauheasti aina ole halunnut tehdä. Mutta mitä jos noita töitä nyt vain sitten tarjotaan? Me kaikki emme voi aina valita vapaasti työaikojamme. Eli onko kysymys ollut sellainen, että "tykkäätkö ilta tai viikonlopputöistä?". Jos vastaus on "ei", niin onko sitten kysytty, että mitä jos noita vuoroja tarjotaan, eli kieltäydytkö? Tai onko ehkä sanottu että työ on pääasiassa ilta- ja viikonlopputyötä? 

Työnantajien mielestä henkilön pitää olla iloinen, osata viittä kieltä ja tietenkin palkan pitää olla sopiva, eli sen pitää olla pieni. Eli palvelualojen työpaikat on usein kilpailutettu viimeisen päälle, ja niiden maine on sellainen, että niissä työskentelevä henkilö on joku opiskelija, joka viettää tuossa työssä pari kesää tai muuta lomaa, ja sitten lähtee omaa koulutustaan vastaavaan työhön. 

Noiden työpaikkojen ongelma on siinä, että niihin pääsyä markkinoidaan sillä, että mitään koulutusta ei tarvita. Ja se tietenkin on asia, mikä tarkoittaa että työpaikasta saa todella helposti potkut. Siis jaksaisitko itse tehdä kymmeniä vuosia töitä jossain kioskilla tai rappukäytävissä jos käteen jää vajaa tuhat euroa kuukaudessa. Tai jos ainoa palaute mitä saat on se, että olet unohtanut tyhjentää saunan roskiksen? Niin töihin pääsee helposti, ja sitä kautta varmaan saa hyvän tuntuman työelämään. Jos työtä tekee ahkerasti, niin voi vaikka päästä esimieheksi johonkin palvelualan yhtiöön. 

Mutta mitä jos vaikka sattuu käymään niin, että henkilö jää työttömäksi, eikä siinä ansiosidonnaisen työttömyysturvan aikana tulekaan uutta työpaikkaa? Jos koulut on käymättä, niin silloin työvoimatoimiston täti kysyy että miten olisi koulutus? Tai ehkä tällainen ei ole sitä niin sanotusti sopivaa ajattelua, jolla viedään Suomea eteenpäin. Koulut ovat sellaisia haaveilijoita varten, jotka eivät halua tehdä sitä reilua ja kovaa työtä. Mutta haaveilijat vievät maailmaa eteenpäin. Ihmiset joilla on visioita ovat niitä, jotka rakentavat tulevaisuutta. 

Kukaan ei varmaan ole koskaan ajatellut, että opiskelu kestää vain muutaman vuoden. Eli 3-8 vuotta omasta elämästä ei ole todellakaan kovin paljoa. Tietenkin voidaan sanoa, että opiskelu vie paljon, mutta se myös antaa paljon. Ja jälkeenpäin nuo vuodet tuntuvat elämän parhailta, kun siellä oppi että tylsyys voi tarttua monella tavalla. Jos sanotaan että kaikenlaisista osaajista on pulaa, niin kumpi itse haluasi jokainen olla, huippuosaaja vai se tavallinen osaava duunari? 

Tietenkin työssäkäyvä tienaa enemmän kuin opiskelija, mutta sitten kun opiskelija valmistuu noin 3 vuoden päästä ammattikoulusta, niin hän saa valmistuneena parempaa palkkaa kuin kouluttamaton. Tai sitten kun henkilö valmistuu yliopistosta esimerkiksi lääkäriksi tai asianajajaksi, niin hän saa sitten aivan varmasti parempaa palkkaa kuin joku rakennusmies tai siivooja.

Samoin jos ajatellaan että henkilö on tulkki tai kielenkääntäjä ihan viralliselta ammatiltaan, niin silloin hän saa varmaan parempaa palkkaa myös toimessaan R-kioskin myyjänä. Itse ainakin haluaisin nimittäin työstäni myös palkkaa, vaikka tietenkin koulutus voidaan ajatella itsekkyytenä, mutta aivan hyväntekeväisyyden vuoksi en viitsisi lähteä rappuja siivoamamaan, eli niin filantrooppinen ihminen en sentään ole. 

Toki esimerkiksi ekonomi on aivan oikeasti olemassa oleva ammatti, johon pääsee lukemalla. Ja siinä voi sitten miettiä sitä, miten mukavia kokemuksia onkaan tuo seikkailu palvelualojen työpaikoissa tuonut mieleen. Tietenkin voidaan sanoa että elämä on ikuista oppimista, ja varsinkin vanhemmalla iällä alkaa tuntua mukavammalta jäädä toimistoon istumaan tai etätöitä tekemään. 


https://yle.fi/uutiset/3-12488946

https://yle.fi/uutiset/3-12490564


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Miksi Venäjä hyökkäsi niin kuin hyökkäsi?

Ka-52 "Hokum B". 

Miten tässä Ukrainan sodassa näin pääsi käymään? Eli miksi Venäjän esitys on ollut niin surkea. Toki piittaamattomuus omista tappioista sekä massiivinen tulenkäyttö ovat tuoneet tulosta, mutta tappiot ovat kamalia, ja Venäjä on joutunut paitsioon kansainvälisissä suhteissaan. Saattaa olla niin, että Putin on ajatellut, että hän vain vähän uhkailee eli "puhkuu ja puhisee". Sitten jos Ukraina ei suostu vaatimuksiin, niin sitten vain potkaistaan oveen, ja koko valtio kaatuu. Eli ehkä Putinin ajatukset ovat kulkeneet samaa rataa kuin Adolf Hitlerin hänen lähtiessään valloittamaan Neuvostoliittoa. 

Putin oli ehkä valmistautunut pieneen voiman näyttöön sekä näytösluonteiseen iskuun, mutta sitten kävi niin, että Ukrainan vastarinta oli varsin kovaa. Eli varsinkin sodan ensi hetkillä Ukraina onnistui estämään Kiovan lentokentän valtauksen, ja sen takia Venäjä ei voinut rakentaa peliä kuten olisi pitänyt. Koska Venäjä ei sitten kyennyt voittamaan Ukrainaa 48 tunnissa, niin se sitten aiheutti tilanteen, missä ulkomainen pääoma katosi maasta. 

Venäjän käyttämä salamasotataktiikka on osoittautunut ainakin osittain niin sanotusti sudeksi. Eli suunnitelmia ei ole voitu panna käytäntöön. Ukrainassa on myös kaatunut suuri joukko Venäjän korkeimpia upseereita, ja noiden upseerien korvaajia ei heti löydy. Eli suurta joukkoa vanhempia upseereita ei aivan helposti korvata. Venäjällä asevoimien ongelma on ollut korruptio, mikä tarkoittaa että ehkä joitakin avaintarvikkeita on myyty mustaan pörssiin. Samoin se että sotilaiden pitää ensisijaisesti olla poliittisesti luotettavia ja vasta toissijaisesti päteviä on saattanut aiheuttaa sen, että kaikki asiat eivät ole menneet kuten niiden pitäisi mennä. Myös aselajien välinen minimaalinen kommunikaatio on aiheuttanut ongelmia. 

Salamasodan ongelma on aina ollut se, että vihollisen pesäkkeitä jää taakse, eli kun joukot etenevät nopeasti, niin aluetta ei ehditä puhdistaa. Mutta Ukrainan sodassa ei esimerkiksi huolto ole toiminut odotetusti, ja tankit ovat ilmeisesti ainakin osassa tapauksista jääneet ilman polttoainetta. 

Eli tappiot ovat suuret, ja mikään ei ole toiminut kuten olisi pitänyt. Nöyryyttävää on varmaan ollut se, että kehutut Ka-52 "Alligator" helikopterit sekä uusimmat panssarit eivät ole olleet sitä, mitä niiden olisi pitänyt olla, eli juuri nämä aseet joilla Venäjä on NATOa pelotellut ovat osoittautuneet vähintään epäluotettaviksi. Ka-52 helikoptereita vaivaa kuulemma tärinä, ja se ei tee varmaan hyvää tuon helikopterin markkinoita ajatellen. 

Siis onko panssarivaunu romurautaa? Siihen voidaan vastata kyllä ja ei. Jos panssarivaunu on moderni sekä luotettava ja ajanmukaisella toimivalla tekniikalla varustettu, niin silloin se varmasti on parasta mitä sotilas voi toivoa. Mutta jos tekniikka ei toimi tai vaunu on varustettu liian ohuella panssarilla tai sen miehistö ei osaa sitä käyttää, niin silloin vaunu on surmanloukku. Samoin jos tankki ei saa polttoainetta tai täydennystä ammuksiinsa, niin silloin se on myös täysi susi. Myös jos tankin miehistö kuvittelee alueen olevan omien hallinnassa saa varmasti aikaan tappioita. 

Sodassa ei riitä että vain tankit ja lentokoneet toimivat. Myös huollon pitää toimia tai sitten tankki ei kykene täyttämään tehtäviään. Toki suurella ylivoimalla voidaan aina saattaa kaikki operaatiot päätökseen, mutta tappiot ovat silloin suuret. Tankeilla on ajettu suoraan kaupunkiin, mikä tekee niistä hyviä maaleja. Ja saattaa olla että venäläiset ovat luulleet että kaupungit ovat heidän tai heidän liittolaistensa hallussa. 

Venäjän taktiikka on ollut perinteistä massiiviseen tulivoimaan tukeutuvaa toimintaa, mikä on suoraan sanottuna raunioittanut kaikki kaupungit, sekä myös aiheuttanut omille joukoille suuria tappioita, koska vastapuolen eli Ukrainan asevoimien sijaintia ei ole edes ilmeisesti viitsitty vilkaista. Eli näyttävä tulenkäyttö on aiheuttanut tilanteen, missä murskattu infrastruktuuri on luonut vaikutelman tuhotusta vihollisesta. Ja seurauksena on ollut hyvin ikävä tilanne. Hyökkääjän käytös paikallista väestöä kohtaan on omiaan lisäämään tahtoa tehdä vastarintaa. 

Venäjän taktiikan epäonnistumiseen on saattanut johtaa sellainen asia, että hyökkäykseen lähtevät joukot eivät ole saaneet edes tietää tehtäviään kuin vasta muutamaa minuuttia ennen hyökkäystä. Ja seuraukset ovat olleet kamalaa katsottavaa. Samoin kun Kiovan lentokentän valtaus epäonnistui, niin silloin ei ole ollut mitään varasuunnitelmia. Eli kaikki on levännyt yhden epäonnistuneen suunnitelman varassa, mikä sitten kostautui myöhemmin. Kun suunnitelma vallata Kiova meni mönkään, niin mitään muuta ei voitu tehdä. 


https://www.verkkouutiset.fi/a/ihmetys-venajan-hyokkayksesta-yksikot-ajoivat-suoraan-kaupunkeihin/#b2c38005


https://fi.wikipedia.org/wiki/Kamov_Ka-52


Kuva:)http://bilder.4ever.eu/luftfahrt/hubschrauber/ka-52-248627)

Vihapuhetta saa osakseen jokainen, joka on eri mieltä jonkun kanssa

 


Image Pinterest

Tässä mieleen tulee Pelle Miljoonan kappale, joka kuuluu näin "pelko ja viha systeemin silmissä". Eli pelko ja viha ovat asioita, jotka usein näyttävät samalta. Pelko saa ihmiset ostamaan aseita, ja pelko saa ihmiset vihaamaan toisiaan. Pelko on asia mikä varmasti näyttelee suurta roolia esimerkiksi jengien maailmassa. Mikäli joku ihminen vihaa ja uhkailee toisia, niin silloin näiden toisten ihmisten teoilla tai sanoilla on merkitystä. Pelko on asia mikä aiheuttaa tarpeen tuhota toinen, ja sitten seuraavaksi kohtaamme sen, mitä kutsutaan vihapuheeksi. Vihapuhe tarkoittaa sitä, että uhkailemalla yritetään saada toinen lopettamaan esimerkiksi kirjoittelun tai muuten vaikuttamisen. 

Siis pitääkö vihapuhetta kuunnella? Pitääkö kiristäjän toiveeseen mukautua? Vastaus on että jos ihminen lopettaa toimintansa koska hän saa uhkaavia viestejä, niin se tarkoittaa sitä, että kiristäjä on voittanut. Samalla se on viesti kiristäjälle, että hän saavuttaa haluamansa tuloksen uhkailemalla ja kiristämällä. Kiristämisen takana on se, että henkilö halutaan sulkea pois mediasta. Ja silloin meidän pitää muistaa se, että kiristämisen takana on aina ihminen, joka ei halua toisten olevan internetissä. 

Pelko ja viha ovat asioita, jotka pitävät Putinin vallassa. Se että häntä ei uskalleta arvostella nostaa hänen asemaansa. Samalla tavalla ihminen joka kerää ympärilleen joukon muita ihmisiä, jotka hyväksyvät vihakirjoittelun pitää asemansa siksi, että häntä ei arvostella. Jokaisen väkivaltaan turvautuvan henkilön paikalla on pieni Putin. Ihminen joka tarjoaa sopua, jos toinen on vain hiljaa jostain asiasta, mikä on hänelle kiusallista. 

Kun ihminen kohtaa vihakirjoittelua, niin kannattaa miettiä sitä, mitä noissa kirjoituksissa sanotaan. Siis niiden tarkoitus on häätää henkilö pois sosiaalisesta mediasta. Mutta mikä on se syy, miksi joku haluaa toisen lopettavan Facebookin tai jonkun muun sosiaalisen median sovelluksen käytön? Onko ehkä tullut tehtyä jotain sellaista, mitä ei uskalleta kertoa äidille? 

Joskus vanhaan hyvään aikaan vihasta ja vihakirjoittelusta kirjoitettiin siihen sävyyn, että "olisi ollut parempi olla hiljaa". Samalla kerrottiin että vihakirjoittelu sekä puukottaminen olivat syy, miksi henkilö jätti politiikan tai muun vaikuttamisen, ja sitten hän keskittyy omaan perhe-elämäänsä. Jos ihminen toimii noin, niin silloin hän antaa pahoinpitelijän ja väkivallan voittaa. Samalla hän antaa signaalin että viha ja väkivalta ovat keinoja, joilla voidaan vaikuttaa muihin. 

Jos viereen istuu joku pilottipoika kertomaan että hän tietää missä satun asumaan, niin silloin kannattaa kuunnella kaikki mitä tuo henkilö sanoo, koska se kertoo siitä mitä tietolähdettä hän on käyttänyt. Nimittäin aina vaatimus siitä että ihminen lopettaa poliittisen uransa tai muun vaikuttamisen, on lähtenyt esimerkiksi kateelliselta puolisolta. Eli uhkailun uhrin kannattaa miettiä sitä, että kuinka usein ja säännöllisesti käyttää tätä pysäkkiä. 

Sekä sitä että onko joku lähipiiristä yllättäen muuttanut käytöstään vihamieliseksi tai sitten ehkä ehdottanut poliittisen uran tai kirjoittamisen lopettamista, ja minkä syyn tuo henkilö on esittänyt perusteluksi vaatimukselleen. Samoin myös sitä, kuka tiedon uhkailusta on antanut toimittajille kannattaa pohtia. Eli onko tieto ehkä sen vihakirjoittajan itsensä toimittamaa? Ja lupaako hän lopettaa, jos toinen lopettaa uransa? Tietenkin uhkailija voi luvata paljon, mutta sitten hän ei ehkä aina halua lopettaa toimintaansa. Hän haluaa aina vain lisää, jos joku sitten myöntyy, niin se on kuin vihreä valo tuolle kiristäjälle, joka kokee tuolloin saavansa tulosta aikaan kiristämällä uhriaan. 

Olen filantrooppi ja tiedän sen itse haluan uskoa ihmisistä hyvää, mutta valmistaudun aina myös pahimpaan, eli uskallan epäillä myös petosta. Aina on mahdollista että hemaiseva uusi heila työntää maton oven väliin, ja johdattaa pahoinpitelijän kotiin. Vaikka itse en ole mielelläni väkivaltainen, niin toki puolustan itseäni, jos päälle käydään. 

Vihapuhetta käytetään usein keinona pitää tietyt ihmiset pois esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Kaikki sosiaalisen median tai politiikan vaikuttajat eivät kohtaa vihapuhetta tai vihakirjoittelua, mutta aivan välillä jokainen ihminen kohtaa henkilön, joka kertoo suureen ääneen, kuinka hän vihaa sitä, mitä toinen ainakin toivoo edustavansa. jos olet liberaali kohtaat vihaa, jos olet vanhoillinen kohtaat vihaa. Mikäli kannatat jotain asiaa, niin kohtaat vihaa. Ja jos vastustat jotain asiaa, niin kohtaat vihaa. Yleensä vihakirjoittaja kirjoittaa sellaisia kommentteja, että "kuka sinulta on mitään kysynyt?". Eli hän siinä sitten komentelee muita sananvapauden nimissä. 

Vihapuhe on nimenomaan sitä, että henkilö tuntee syvää vihaa tai pelkoa sitä henkilö kohtaan, jonka hän valitsee uhrikseen. Siis kyseessä on erittäin ikävä tapa pilata toisen päivä. Mutta kun puhut esimerkiksi siitä, mitä vihapuheen sisältö kertoo viestien lähettäjästä, niin tietyt asiat paljastavat sen, että onko esimerkiksi vihakirjoittajan takana joku omaan lähipiiriin kuuluva henkilö. Mikäli vihakirjoittajan tekstissä kuvastuu syvä ylemmyyden tunto toista kohtaan, ja ikään kuin tarve ohjata muita, niin silloin hän kokee jotenkin olevansa toista parempi tai oikeutettu sanomaan toiselle, että tällä ei ole oikeutta kertoa mielipidettään. 

Jos siis toinen ihminen on niin pieni, ettei hänen mielipiteitään kenenkään tarvitse kuunnella, niin mitä varten hän täyttää toisen Facebookin vihapuheella, ja joutuu ehkä sen takia jopa poliisin kanssa tekemisiin? Vihapuhe on asia mikä ei ole mitenkään uusi. Ennen vihakirjeitä satoi postilaatikosta, jos joku henkilö oli eri mieltä kuin joku kuumakalle. Mutta niistä ei sitten paljon puhuttu, ja syynä oli kuulemma joku esitutkintaan liittyvä seikka, eli poliisi ei saanut jakaa mitään tietoja rikoksista etukäteen. Nykyään kuka vain voi joutua vihakirjoittelun kohteeksi. Mutta myös ennen ihmisiä, jotka olivat eri miltä henkilön kanssa, joka piti itseään auktoriteettein saattoivat saada vihakirjeitä postilaatikosta. 


https://yle.fi/uutiset/3-12486485

https://yle.fi/aihe/a/20-10002839


sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Maamme NATO-jäsenyys on aivan uusi asia, joka ei aivan kaikkia miellytä

  


Odotellessamme NATO-prosessin seuraavia vaiheita, pitää meidän muistaa varoa Venäjän trolleja. Eli meidän pitää varautua informaatio-operaatioihin, mutta myös konventionaaliseen mutta myös ydinasein käytävään sodankäyntiin. Informaatio-operaatioiden tarkoitus on valmistella mielipiteet suotuisaksi sotilaalliseen operaatioon. Noissa operaatioissa korostetaan vastapuolen julmuutta sekä sitä, miten omat joukot ovat vain pakotettuja sotaan. Siis jos informaatio-operaatiot saadaan estettyä, niin silloin estetään mielipiteen muokkaus omaa laajempaa sotilasoperaatiota varten sekä disinformaation levittäminen. 

Samoin estetään viimehetkellä tapahtuva ohjeiden jako noiden informaatio- tai propagandaoperaatioita varten perustettujen kotisivujen kautta. Eli joissakin skenaarioissa propagandasivustojen kautta jaetaan juuri ennen hyökkäystä ohjeita hyökkäyksen kohteeksi aiotun maan alueella jo oleville agenteille sekä erikoisjoukoille, joiden tehtävä on valmistella maa hyökkäykseen räjäyttämällä sähkölinjoja sekä esimerkiksi salamurhaamalla vastapuolen upseereita. 

Meillä Suomessa asioista ajatellaan, että olemme jo NATOn jäseniä. Ja ehkä me suurella todennäköisyydellä myös päädymme tuon puolustusliiton jäseneksi. Siis en usko että Turkin halu torpedoida maamme NATO-jäsenyys on niin suurta, kuin sen luulisi olevan. Ja onhan NATO:n pääsihteeri muistanut myös vähän rapsuttaa turkkilaisia ja muistuttanut siitä, kuinka tärkeää työtä Turkki tekee NATOssa. Mutta siis saattaa olla niin, että Erdogan on ajatellut, että hän voi joko itse vetäytyä NATOsta tai sitten hänet potkaistaan ulos, jos hän tarpeeksi laittaa vastaan tuossa NATOn laajenemista koskevassa kysymyksessä. 

Tai sitten hän vain haluaa osoittaa kuinka kova mies tuo Erdogan osaa tarpeen tullen olla, eli hän saattaa haluta osoittaa kaikille, että jos Turkkia ei kunnioiteta, niin silloin seuraa ongelmia. Ja Turkin kunnioitus on tietenkin sitä, että esimerkiksi sen vaatimuksiin vaikkapa kurdien tilannetta koskevaan uutisointiin pitää myöntyä. Ja jos et ole Turkin ystävä, niin olet sen vihollinen. Mutta meidän pitää muistaa yksi pieni asia, jota emme ehkä koskaan ole käsitelleet. 

Nimittäin on olemassa poliittinen temppu, jolla oma itse saadaan näyttämään hyvin pontevalta. Tehdään ehdotus ja sitten toivotaan että joku muu tyrmää tuon ehdotuksen. Eli maassamme saattaa olla hyvinkin paljon ihmisiä, joiden mielestä meidän olisi pitänyt jatkaa NATOn ulkopuolella, koska saamme siitä taloudellista etua. Samoin maamme politiikka on 80 vuotta perustunut siihen, että miellytämme Venäjää sekä sen johtoa. Entisen Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kortti on ollut asia, jota hyvin mielellään käytettiin sisäpoliittisena välineenä. 

Tuolloin voitiin epämiellyttävät päätökset laittaa Venäjän niskoille sanomalla, että "Vladimir pakotti". Se sitten vapautti maamme poliitikot vastuusta, kun ulkopolitiikan johdon etu kävi tavallisen ihmisen edun edelle. Maassamme on varmaan ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi olisi ollut parempi, jos NATO-hakemus olisi vedetty pois, kun Turkki vastusti tuota jäsenyyttä, ja jos kaikki eivät halua maatamme mukaan, niin silloin meidän pitää pysyä liiton ulkopuolella. Näin olisi sitten saatu Putinia vähän miellytettyä. Ja samalla olisi myös ehkä voitu saada halpaa energiaa Venäjältä. 

Mutta jos sitten jatkossa ei putin olisi pitänyt maamme politiikasta, niin silloin olisi varmaan kaasuhana mennyt melko nopeasti kiinni. Samoin meidän pitää muistaa se, että jos käytämme NATOn aseita tai aseita, joiden toimiminen on riippuvainen NATOn suopeudesta, niin meille eduksi olisi silloin liittyä suoraan NATOn jäseneksi. Emmekä muuten voi loputtomiin lykätä myöskään hiilidioksidipäästöjen vähennyksiä, joita on helpompi tehdä nyt, kun vielä on vähän aikaa. Jos päätöstä pitää lähteä tekemään kiireellä, niin silloin niistä vasta kalliita tulee. 

Vasemmistoliitto linjasi päätöksessään NATO-kannastaan niin, että maamme jäsenyys NATOssa tulee olemaan puolustuksellinen. No ei se kyllä voisi hyökkääväkään olla, koska NATO on nimenomaan puolustusliitto. Eli sen rooli ei ole hyökkäävä, joten tuon takia meidän roolimme NATOssa tulee olemaan nimenomaan puolustusyhteistyön kehittäminen kaikilla sen osa-alueilla. Eli informaatiosota, konventionaalinen- ja ydinsota sekä terrorismin vastainen sodankäynti ovat asioita, joihin meidän pitää voida varautua joka tapauksessa, joten eikö ole parempi, että teemme tuon valmistautumisen yhdessä muiden maiden kanssa. 

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Miksi Pia Ristikankareen juttu on jatkuvasti pinnalla?

Jokaisella sukupolvella on oma kauhujuttu. !950-luvun suomalaisille noita kauhujuttuja olivat Tulilahden sekä Kyllikki Saaren murhat. !960-l...