Trumpin hallinto vie Harvardilta sen rahoituksen. Trumpin hallintoa syytellään jatkuvasti siitä, että se yrittää viedä tiedelaitoksia siihen suuntaan, mikä sopii MAGA-liikkeelle sekä Trumpin tukijoille. Eli jos työt eivät miellytä, niin katkaistaan tuet ja rahoitus, niin saadaan aikaan itseä miellyttävä tulos. Mutta samalla unohdetaan se, että USA ei ole ainoa paikka maailmassa, jossa on vaadittu isänmaallista asennetta esimerkiksi historiaa tutkittaessa. Eli esimerkiksi tutkimuksia joissa käsitellään tiettyjä traumoja sekä vaikkapa sodan vaikutusta väkivaltaiseen käytökseen on ainakin joissain piireissä käsitelty siten, että ne mustaavat veteraanien mainetta.
Tai sitten jotkut tutkimukset on vain unohdettu jonnekin laatikon pohjalle, koska niiden tekijät ovat pelänneet työpaikkojensa tai jopa oman henkensä puolesta. Tieteen tekemisen ongelma on siinä, että tiede ei tunnusta aatetta, se ei tunnusta asenteita, eikä sillä itsellään ole moraalia. Tiede ei myöskään koskaan itse valehtele. Tieteen tekijät valehtelevat tai sitten valehtelija saattaa löytyä vasta tieteellisen työn julkaisijoiden joukosta. Eli kun puhutaan esimerkiksi syövistä ja erityisesti keuhkosyövästä, niin varmaan on syöpiä, joita me emme voisi mitenkään estää. Mutta tietenkin on olemassa esimerkiksi keuhkosyövän kaltaisia syöpiä, joita voidaan pitää ainakin suurelta osin itse aiheutettuina.
Jos ajatellaan tutkimuksia, joiden kautta tupakkateollisuus halusi osoittaa, ettei sen tuote aiheuta syöpää, niin tietenkin on olemassa mahdollisuus siihen, että tutkimuksen tekijä vetäisee luvut omasta päästään. Tai sitten lukuja voidaan soveltaa niin, että huomioidaan vain sitä puolta, joka tukee tutkimuksen tilaajan näkemyksiä asioista. Tuolloin tietenkin voidaan kysyä, että onko mahdollinen valehtelija ollut tutkija, vai onko hän ehkä tutkimuksen julkaisija, joka on ottanut huomioon vain niitä asioita, joita tutkimuksen tilaaja on halunnut tuoda esiin.
Toki voidaan ajatella että joku keuhkokasvain saattaa syntyä asbestin vaikutuksista, mutta tuolloin joku varmasti kysyy, että onko asbestimies jättänyt mahdollisesti suojaimet käyttämättä. Eli hyväkään suojain ei suojaa ketään, jos se on hyllyssä. Ja tuollaisen asbestisyövän kohdalla tietenkin kysytään, että jos henkilö olisi käyttänyt suojaimia, niin olisiko myös tuo syöpä voitu välttää? Eli oliko suojaimia tarjolla, olivatko ne määräysten ja standardien mukaisia, ja käytettiinkö niitä on asia, jotka oikeudessa aina otetaan esille. Ja sitten tietenkin kysytään montako askia tupakkaa menee päivässä.
Isänmaallisuuden vaatimus on tietenkin asia, joka muutetaan usein muotoon, missä esimerkiksi vedotaan siihen, että "suurin osa ei ainakaan minun mielestäni ole tehnyt sitä tai tätä". Siis jos tähän lähdetään vetoamaan, niin silloin me voimme suoraan pitää esimerkiksi poliisia ja vankeinhoitolaitosta tarpeettomina, koska suurin osa ihmisistä ei suoraan sanottuna joudu vankeuteen.
Eli koska suurin osa ihmisistä ei tee rikoksia joista seuraa vankeustuomio, niin ainakin vankeinhoitolaitos on tuon logiikan mukaan tarpeeton. Eli ääripäät ovat aina paha asia. "Joko-tai" on asia mikä tekee MAGA-liikkeestä vahvan. Ei ole olemassa keskitietä. On vain olemassa joko jonkun asian täyskielto tai vastakohta on se, että joku asia on täysin sallittu. Samoin "joku kuitenkin tekee niin" on vastaus, joka kuuluu hyvin usein, kun puhutaan rikosten uusimisesta. Myös se että rikos sattuu omalle kohdalle ei ole koskaan mukava asia. Negatiiviset uutiset myyvät hyvin. Se ei ole uutinen jos "jaska" kävelee työpaikalle, tekee työnsä hyvin ja menee kotiinsa. Jos "Jaska" sitä vastoin valmistaa kotonaan amfetamiinia, josta poliisi sitten hänet käräyttää niin se on uutinen.
Jos tuo mies sitten olisi ulkomaalaistaustainen, niin se olisi vielä suurempi uutinen, koska ihmisillä on sellainen vakiintunut ajattelutapa, minkä mukaan tuo rikos olisi voitu välttää, jos tuota miestä ei olisi päästetty maahan ollenkaan.
Kun sitten keskustelemme esimerkiksi siitä, millaista tiedettä pitäisi tehdä, niin toinen mahdollisesti paljon suurempi uhka on se, että tieteeltä vaaditaan tuloksia. Ja tietenkin tulosten mittana on raha. Se miten paljon rahaa mikäkin asia tuo ihmisten taskuun on se, miten tieteen harjoittamista hyvin helposti mitataan. Esimerkiksi Apollo-ohjelmaa käsiteltäessä muistetaan aina sen hinta. Koskaan ei puhuta esimerkiksi tuotteista joita Apollo-ohjelmaa varten kehitettiin, ja joiden patentit ovat edelleen USAn teollisuuden käsissä. Toki Apolloa kritisoidaan siitä, että miehitetty kuulento olisi voitu suorittaa myös automaattisilla kojeilla.
Kun puhutaan sitten esimerkiksi USAn tiedebudjetista, niin se on tällä hetkellä alimmillaan vuosiin. Kuitenkin rahoitusta on ohjattu pois tieteellisistä ohjelmista, ja samalla painopistettä käännetään kohti suuren profiilin ohjelmia. Eli Mars ja Kuu-ohjelmat nousevat prioriteetissa ylitse tieteellisten ohjelmien, ja niiden kustannukset ovat valtavia. Samalla fokusta käännetään pois tähtitieteestä sekä tieteellisestä tutkimuksesta kohti insinöörityötä.
Ja toki nuo Kuu- ja Mars-ohjelmat voivat tuoda boostia esimerkiksi monikertakäyttöisten, normaaleilta kiitoradoilta operoivien tai VTOL- (vertical take-off and landing) teknologiaa käyttävien avaruuslentokoneiden kehitystyölle. Tuon takia voidaan sanoa, että esimerkiksi Pentagon hyötyy todella paljon juuri näistä orbitaali- ja suborbitaali lentokoneista sekä mahdollisesta robotiikasta, mitä noiden ohjelmien yhteydessä tullaan kehittämään.
Ja ehkä nämä asiat tuovat lisäboostia USAn puolustusteollisuudelle, joka tällä hetkellä on ongelmissa, koska sen pitäisi kyetä löytämään vastike esimerkiksi Kiinan kehittämille uusille sukellusveneille sekä taistelulentokoneille. Kiinan rynniminen markkinoille, jotka olivat ennen USAn dominoimia varmasti on aiheuttanut sekaannusta sekä paniikkia myös Valkoisessa talossa.
https://www.astronomy.com/space-exploration/nasa-budget-proposal-boosts-human-exploration-at-expense-of-science/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.